Aluskatteen korjaus Kirkkonummi – Saamme aluskatteen toimimaan asianmukaisella tavalla

Ei riitä, että vesikaton alla on aluskate. Aluskatteen tulee hyvässä kunnossa, ja vieläpä oikein asennettukin. Se ei ole mikään koriste, vaan yksi tärkeimmistä tavoista turvata kattorakenteiden kunto ja katon pitkäikäisyys. Aluskatteen avulla voidaan ehkäistä myös yläpohjan homevauriot, joista voisi olla haittaa jopa asukkaiden terveydelle.

Aluskatteet kestävät erinomaisella tavalla kaikenlaisia rasituksia. Onkin mahdollista – itse asiassa jopa todennäköistä –, että aluskate kestää yhtä pitkään kuin ulkokatto. Voi olla, että aluskatteeseen on kajottava vasta kattoa uusittaessa. Sekin on mahdollista, että tarvitset Kirkkonummelle vielä jonain päivänä peltikaton aluskatteen korjausta. Emme löisi vetoa kummankaan asian puolesta. Kehotamme olemaan huoleti, mutta tarkastamaan tai tarkastuttamaan aluskatteen kunnon puolivuosittain. Jos peltikaton tai tiilikaton aluskatetta on korjattava, tilaa työ meiltä.

Me teemme Kirkkonummella, Espoossa, Vihdissä, Siuntiossa ja Inkoossa niin aluskatteiden osittaiset vaihdot kuin esimerkiksi aluskatteen reikien paikkaukset. Paikan päällä selviää, miten aluskatteesi kannattaa laittaa kuntoon, joten suunnittelemme urakan (ja laskemme aluskatteen korjauksen hinnan) vasta alkutarkastuksen perusteella.

Joskus aluskate joutuu kohtaamaan ylivoimaiseksi osoittautuvia rasituksia, ja silloin saatetaan tarvita revenneen aluskatteen korjausta. Toisinaan on kyse siitä, ettei aluskatetta ole osattu asentaa aivan oikealla tavalla. Tyypillinen omakotitalon, paritalon tai kesämökin aluskatteen korjaus onkin aluskatteen ylösnostojen korjaus ja läpivientikappaleiden uusiminen. On tärkeää, että aluskatetta on nostettu kaikkia katon läpivientejä vasten. Jos näin ei ole tehty, ei aluskate estä kattorakenteiden kastumista, jos katto alkaa vuotaa viemärintuuletusputken, kattoikkunan, savupiipun tai vaikkapa kattoluukun kohdalta. Myös taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön aluskatteen korjaus voi liittyä juuri asennusvirheiden korjaamiseen.

Me pidämme huolen siitä, että asentamamme aluskate toimii juuri oikealla tavalla. Huolehdimme myös siitä, että paikkaamamme tai osittain uusimamme aluskate toimii jatkossa asianmukaisella tavalla. Se, että aluskate toimii oikein, tarkoittaa sitä, että se ottaa mahdolliset vuotovedet vastaan viedäkseen ne oikopäätä katon räystäille. Usein unohtuu, että aluskatetta tarvitaan myös kondenssiveden takia. Asunnosta karkaa paljon lämpöä ja kosteutta, mikä voisi tiivistyä vedeksi ulkokaton alle, jos aluskatetta ei olisi. Aluskatteen ansiosta eristeisiin ei tipu vesipisaroita.

Kaikki kattotyömme voi maksaa lainalla, mitä yhteistyökumppanimme tarjoaa. Omakotitalon tai kesämökin kattokorjaukset – myös aluskatteeseen liittyvät – voi vähentää verotuksessaan, ja tuota niin sanottua kotitalousvähennystä kannattaa mielestämme ehdottomasti hakea.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Aluskatteen osittainen uusiminen Kirkkonummella lähtee liikkeelle kokonaiskuvan hahmottamisesta

Kaikki kattourakkamme alkavat siitä, että tutustumme korjausta, huoltoa tai jotain muuta toimenpidettä odottavaan kattoon. Tätä tarkastusta tarvitaan siksi, että voimme laskea kattourakalle tiukan tarjouksen. Tiilikatto, peltikatto tai huopakatto tulee tarkastaa myös siksi, että osaisimme varautua ja valmistautua edessä olevaan koitokseen. Meidän on tiedettävä jo etukäteen, mitä katolle tulee tehdä, ja kuinka paljon esimerkiksi uusia materiaaleja on tilattava.

Jos vaikka katto vuotaa, on monta erilaista tapaa kunnostaa katto. Joskus riittää vesikaton paikkaus, mikä voi tapahtua tiivistysaineen, paikkapalan tai vaikkapa kattopeltien vaihdon avulla. Joskus kattovuodon korjaamiseen on liitettävä katon vesivahingon kunnostus. Joskus koko katto on purettava ja uusittava.

Myös se, että voisimme suunnitella ja toteuttaa aluskatteen korjaamisen mahdollisimman sujuvasti, vaatii paikan päällä käymistä. Silloin selviää, voidaanko aluskatteen reiät paikata, vai onko parasta tehdä esimerkiksi aluskatteen osittainen uusiminen jiirin – eli sisätaitteen – kohdalta Kirkkonummella.

Otamme huomioon kattokokonaisuuden yleiskunnon. Jos talon katto on vanha sekä kauttaaltaan huonossa kunnossa, ei aluskatetta ehkä kannatakaan uusia osittain savupiipun kohdalta. Kokonaisuutta ajatellen paras ratkaisu voi olla kattoremontti, minkä aikana uusimme kokonaan sekä vesikatteen että aluskatteen.

Jos ulkokatto ei ole käyttöikänsä päässä eikä sen yleiskunto ole kohtuuttoman huonoissa kantimissa, ei kattoremonttia tarvita. Se, että aluskatetta pitää uusia osittain jonkin läpiviennin (kuten kattoikkunan tai kattovalokuvun) kohdalta, voi tarkoittaa myös katon vesivahinkoa. Jos aluskate on ehjä, ei esimerkiksi kattoikkunan kohdalta alkanut kattovuoto kastele saman tien katon alla olevia rakenteita. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos aluskate on rikki. Silloin vesikaton alle pääsevät vedet voivat aiheuttaa katon vesivahingon, minkä kunnostamme samalla kun paikkaamme katon (ja teemme esimerkiksi aluskatteen osittaisen uusimisen kattoluukun kohdalta).

Aluskatteen korjaustarpeet on hyvä tarkastaa usein. Ensimmäisellä tarkastuskerralla selviää, onko aluskate asennettu oikein, vai pitääkö tehdä joitain korjaustoimenpiteitä – kuten aluskatteen osittainen uusiminen viemärintuuletusputken kohdalta. Seuraavan kerran aluskate kannattaa tarkastaa seuraavana syksynä tai keväänä, sillä ihanteellisessa tapauksessa aluskate tarkastetaan joka kevät ja syksy siltä varalta, että sen kunto on jotenkin muuttunut.

Aluskatteen korjaus jiirin (eli sisätaitteen), savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpivientien kohdalta Kirkkonummella – Aluskate hyvä tarkastaa usein

Kuten edellä todettiin, on rivitalon, omakotitalon, kesämökin ja kerrostalon aluskate hyvä tarkastaa usein. Ei ole kovin todennäköistä, että aluskatetta tulisi korjata jiirin (eli sisätaitteen) tai jonkin läpiviennin kohdalta, mutta ei kannata ottaa riskiä ja jättää aluskatetta tarkastamatta. Jos tilaat katon kevät- ja syyshuollot meiltä, ei vesi- tai aluskatteen kunnon tarkastamisesta synny sinulle ylimääräisiä kustannuksiakaan. Aina kun teemme jotain tiilikattotyötä, huopakattotyötä tai peltikattotyötä Kirkkonummella, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen kaupan päälle. Tuon kuntotarkastuksen yhteydessä tarkastamme myös aluskatteen, jos se vain on mahdollista, ja näin voimme tiedottaa sinua myös tarpeesta korjata aluskate savupiipun tai esimerkiksi kattoikkunan kohdalta. Emme vain kerro asiasta, vaan laadimme tarvittavista toimenpiteistä hyvän tarjouksenkin.

Tarve korjata aluskate kattoluukun kohdalta ei paljastu, ellei kattoa tarkasteta aivan lähietäisyydeltä. Itse asiassa, esimerkiksi tarve paikata aluskate kattovalokuvun kohdalta ei käy ilmi, ellei katon alle mennä. Katon alle päässee kattoluukun tai talon päädyssä olevan tarkastusluukun kautta. Jos välikatolle ei pääse, emme käy siellä katon yleiskuntotarkastuksen yhteydessä. Rakenteiden purkamisesta sovittaisiin sitten erikseen asiakkaan kanssa.

Tarve korjata peltikaton tai tiilikaton aluskate esimerkiksi viemärintuuletusputken kohdalta voi johtua siitä, että aluskate on asennettu väärin. Voi olla, ettei aluskatetta ole osattu nostaa viemärintuuletusputkea tai muita läpivientejä vasten, ja ylösnostojen puute heikentää merkittävästi aluskatteen toimintamahdollisuuksia.

Ehkä tarve tilata aluskatteen taitekohtien korjaus Kirkkonummelle johtuu siitä, että vanha aluskate on vuosien mittaan kulunut ja mennyt rikki. Siinäkin tapauksessa löydämme parhaat tavat aluskatteesi tiivistämiseksi. Pian talossasi on ehjä aluskate, mikä ohjaa kosteuden pois katon alta, ennen kuin se alkaa lahottaa kattorakenteita tai homehduttaa eristeitä.

Aluskatteen paikkaus Kirkkonummi – Tiedämme konstit aluskatteen kunnon ylläpitämiseen

Kannattaa ottaa yhteyttä, jos tarvitset tiilikaton aluskatteen paikkausta Kirkkonummella. Paikkaamme varmaotteisesti ja täsmällisesti myös peltikattojen aluskatteet. Jotta aluskate saataisiin paikattua esimerkiksi viemärintuuletusputken kohdalta mahdollisimman pian, tulee sen kunto tarkastaa usein. Tarve paikata aluskatetta esimerkiksi jonkin läpiviennin kohdalta kannattaa tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Vesikattokin on tarkastettava joka kevät ja syksy, joten ulko- ja aluskate kannattaa tarkastaa yhtä aikaa.

Aluskatteen paikkaus kattoluukun, kattovalokuvun tai esimerkiksi kattoikkunan kohdalta voi johtua siitä, että aluskatteen asentamisessa on tehty virheitä. Aluskatetta pitää nostaa jokaista omakotitalon tai vaikka rivitalon kattoläpivientiä vasten, jotta se antaisi parhaan suojan mahdollisilta kattovuodoilta kyseisen läpiviennin kohdalta.

Teetä aluskatteen asennus ammattilaisillamme, niin aluskatetta ei tarvitse myöhemmässä vaiheessa paikata savupiipun tai muiden läpivientien kohdalta ainakaan sen takia, ettei sitä olisi osattu asentaa oikein.

Oikea asennustapa auttaa välttymään myös revenneen aluskatteen paikkaukselta Kirkkonummella. Jos aluskate on vedetty huipputiukalle, voi se ennen pitkää revetä. Sekin tulee huomata, ettei aluskatetta voida jättää liian löysälle. Jos näin tehtäisiin, keräisi aluskate vettä sen sijaan, että se antaisi niiden valua kohti räystäitä. Jos aluskatteen päällä on paljon vettä, voi se pettää ja alkaa vuotaa. Kattorakenteisiin voi tuolloin päätyä kerralla iso määrä vettä.

Paras tapa välttyä aluskatteen paikkauksilta on siis asentaa aluskate oikein. Tiedämme myös pari muuta konstia aluskatteen kunnon ylläpitämiseen. Jos aluskatteella on roskia (asia paljastuu puolivuosittaisen kattokorjauksen yhteydessä), on ne mahdollista kohtuullisella vaivalla poistaa varsinkin tiilikaton osalta. Me avaamme hieman vesikatetta ja poistamme nuo aluskatteeseen kosteutta sitovat roskat yläkautta. Aluskatetta ei kannata kastella suotta, sillä liiallinen kosteus voi haurastuttaa myös laadukkaan aluskatteen.

Jotta roskia ei enää päätyisi aluskatteelle, voit teettää meillä harjatiivisteiden asentamisen. Ne asennetaan katon harjan tuuletusaukkoihin, ja ne pitävät myös lumet ja sadevedet pois aluskatteelta. Niiden tulee kuitenkin hengittää, jotta tällä hyvää tarkoittavalla työllä ei haitattaisi välikaton tuulettumista.

Voimme asentaa myös räystäiden tuuletusaukkojen tiivisteet, eli lintuverkot. Ne ovat olemassa osittain myös aluskatteen takia, sillä linnut voivat nokkia aluskatetta. Pääasiassa ne suojaavat yläpohjan eristeitä, joita katon alle tulevat pieneläimet voisivat repiä ja sotkea. Eristeet toimivat parhaiten, kun niiden päällä ei ole mitään ylimääräistä, eikä niitä revitä sinne ja tänne. Tarve asentaa lintuverkot selviää viimeistään tekemämme kattotarkastuksen perusteella.