Huopakaton ja palahuopakaton hinta asennettuna

Yksinkertaisimmillaan huopakaton ja palahuopakaton hinta asennettuna on urakkaan kuluvan työn ja materiaalien hintojen yhteissumma. Eri huopatyyppien hinnat vaihtelevat hieman ja työtuntien määrä riippuu tietysti kohteen koosta ja kunnosta. On siis mahdotonta antaa kovinkaan tarkkaan hintaa huopakaton uusimiselle tutustumatta ensin kohteeseen ja asiakkaan toiveisiin.

Pyydä tarjous niin saat tietää, mikä on omakotitalon huopakaton ja palahuopakaton hinta asennettuna. Koska teemme kaikkien muidenkin rakennusten katot, samalla tavalla selviää myös esimerkiksi kesämökin huopakaton ja palahuopakaton hinta. Helpoiten päästään alkuun kun jätät tarjouksen sivujemme lomakkeen kautta ja kuvailet remonttikohdetta mahdollisimman tarkasti. Parhaaseen yhteisymmärrykseen päästään kuitenkin niin, että käymme tekemässä kohteen kuntokartoituksen ihan paikan päällä. Näin pääsemme lähietäisyydeltä arvioimaan niin logistiset kuin kohteen mahdollisia erityispiirteitäkin koskevat asiat. Kartoitus on erityisesti tarpeen suuremmissa kohteissa, joihin ei ole tehty pitkään aikaan ammattimaista kuntokartoitusta. Tarkistuksen yhteydessä tarkan hinta-arvion antaminen on helpompaa.

Kun uusi kattosi on valmis, jatkamme mielellämme hyvin alkanutta yhteistyötä kattohuoltojen merkeissä. Saat meiltä jokaisen tilatun työn yhteyteen samalla kattosi kunnon tarkistuksen. Vaikka kyseessä olisi pieni katon huolto tai paikkaus, käymme sen kokonaisuudessaan läpi tarttuen mahdollisiin korjaustarpeisiin. Tällöin saat luonnollisesti myös urakkatarjouksemme kaikista korjauksista. Tarvittaessa voit hakea kauttamme rahoitusta kattourakan hoitamiseen.

Huopakaton asennus ja hinta

Huopakaton asennushinta ammattilaisen työnä

Jos huopakaton asennushinta itse tehtynä tuntuu vain materiaalikustannusten loppusummalta, niin mieti kuitenkin vielä omalle työllesi ja työhön kuluvalle ajalle hinta. Apuvoimiakin tarvitaan, löytyykö sopivaa ja innokasta väkeä talkoisiin? Myös oma osaaminen ja ehtiminen on aina syytä asettaa kriittiseen tarkasteluun. Ainakaan oman kodin, mökin tai yrityksen katto ei ole niitä asioita, joissa kannattaa oppirahoja alkaa makselemaan, ellei koulutusta ja kokemusta kattotöistä löydy jo omasta takaa. Aina joskus käymme myös korjaamassa jälkiä, kun joku sukulaisen naapuri on käynyt kattoa laittamassa sillä seurauksella, että työ on jäänyt kesken tai jälki on ala-arvoista. Näitä sattuu, mutta näissä tapauksissa ja tee se itse -remonteissa ei työtakuita ole.

Ammattilaisella teetetyn omakotitalon huopakaton tai kesämökin huopakaton asennus sisältää kaiken. Saat tarjouksen työstä ja materiaaleista kokonaisuudessaan ja näin on helppo hahmottaa urakan kokonaiskustannukset. Tällöin myös rahoitustarve on helppo selvittää. Kun teetät kattotyöt meillä yksityistaloutena, voit hakea myös kotitalousvähennystä. Lopullinen palahuopakaton, rullahuopakaton tai kolmiorimahuopakaton asennushinta riippuu materiaalien ja rakennuksen koon ohessa myös hieman siitä, mikä näistä katteista asennetaan. Työaika voi vaihdella hieman katteesta riippuen. Me huomioimme tarjouksessamme tietysti myös katon mallin, erimallisissa katoissa on omat haasteensa. Ihan suoraan muun muassa katon kaltevuus vaikuttaa jo katteenkin valintaan, mutta myös asennustapaan ja itse asennustyöhönkin. Meillä kyllä korjataan katto kuin katto. Huomioitavaa on kuitenkin paljon ja huomioon otettavien sekä huolehdittavien asioiden lista on yllättävän pitkä. On vaikeaa osata huomioida kaikki tarvittava ja juuri tämän vuoksi itse tehdessä kulut voivat nousta yllättäen.

Huopakattoremontit kaikkiin kohteisiin

Kun käsillä on huopakattoremontti, on katon korjaus mitoitettava oikein. Tarvitaanko siis koko katon tai ainakin vesikaton uusiminen vai riittääkö pienempi kattohuolto? Joskus koko katon uusiminen on ainoa vaihtoehto. Jos katolla on jo ikää, sitä on jo korjailtu moneen otteeseen ja kate on kärsinyt muutenkin, saattaa olla kustannustehokkainta vaihtaa tilalle kokonaan uusi kate. Tällöin on syytä suorittaa katteenvaihdon yhteydessä huolellinen tarkistus myös vanhan katteen alta paljastuviin rakenteisiin. Helpointahan niiden kunto onkin tarkistaa, kun vanha kate joudutaan joka tapauksessa poistamaan.

Joskus edessä on myös huopakaton aluslaudoituksen korjaus tai uusiminen. Erityisesti silloin, kun katon tarkistuksia ja huoltorutiinia on laiminlyöty, myrskyvahingot jätetty korjaamatta ja kosteus on päässyt katteen alle, voi koko aluslaudoitus ja mahdollinen aluskermikin vaatia vaihtoa. Joskus selvitään kuitenkin osittaisella korjauksella, jolloin korjataan vain vahingoittuneet kohdat. Vahingoittunut tai iäkkääksi päässyt aluskate kannattaa kuitenkin lähes aina uusia kokonaan, sillä sen korjaaminen on harvoin pitkäikäinen ratkaisu. Ikäviä yllätyksiähän valitettavasti joskus löytyy, kun vanha kate poistetaan. Tällöin ammattilainen huomaa tilanteen ja lähtee korjaamaan sitä. Uutta katetta ei kannata ikinä lähteä asentamaan vioittuneen tai jopa alun perinkin väärin asennetun ruoteen päälle, jos sellainen kattoa uusittaessa tulee vastaan. Huopakaton asennuksen suurimpia riskejä onkin juuri se vääränlainen aluslaudoitus, jonka päälle ei kestävää vesikatetta saada tehtyä. Huonolla pohjalla kate ei kestä, vaikka käytössä olisi kalleimmat ja parhaat materiaalit, mitä markkinoilta löytyy.

Ammattilaisen tekemä kattoremontti tai pienempikin katon paikkaus sisältää aina takuun työstä, ainakin Kattoremontti Prolla. Myös tuotetakuissa saa etua siitä, että on teettänyt työn ammattilaisella. Tämä takaa sen, että materiaalit asennetaan oikeaoppisesti ja asentaja antaa sinulle hoito-ohjeet, joilla katto pysyy hyvänä vuosikymmeniä. Huopakatossa on esimerkiksi hyvin tärkeää, että kate asennetaan oikein ja oikeilla kiinnikkeillä. Lisäksi erilaiset läpiviennit ja saumakohdat täytyy tehdä huolellisesti niin, ettei niistä synny vuotokohtia katon alempiin rakenteisiin. Suurinta riskiä ei useinkaan muodosta laaja tasainen kattopinta, vaan juurikin kaikki pienet yksityiskohdat, näin myös huopakatossa.

Huopakaton puhtaanapito ja muut säännölliset huoltotyöt

Huopakatonkin osalta säännöllisiin ylläpitotöihin kuuluu vesikourujen puhdistus. Sadevesijärjestelmässä juuri se onkin rutiininomaisin toimenpide, joka on ajankohtainen erityisesti syksyllä, kun puista lähtevät lehdet. Jos rakennuksen läheisyydessä on voimakkaasti kukkivia puita, voi vesikourujen tyhjennykseen tulla tarvetta myös keväällä. Ainahan vesikouruihin ei kerry roskaa, mutta esimerkiksi pihapiirin kasvavat puut voivat saada muutamassa vuodessa tilanteen muuttumaan radikaalisti kun latvasto saavuttaa katonrajan. Roskan kertymisen suurin ongelma on se, että se tukkii räystäskouruja ja syöksyputkia. Vesi jää paikoilleen ja aiheuttaa painorasitusta sadevesijärjestelmän kiinnikkeille. Pahimmillaan se veden kertyminen muodostaa myös riskin kosteuden valumisesta rakenteisiin. Tilannetta on hyvä tarkkailla, erityisesti huopakaton pinta on hieman karhea ja se voi edesauttaa roskan kertymistä.

Ihan vastaavasti talvisin kannattaa seurata lumen kasautumista katolle. Vähälumisina talvina ei tarvetta lumenpudotukselle synny, mutta joskus tilanne pahenee nopeasti ja katon rasitusta on pakko helpottaa. Näissä tilanteissa suurimmat riskit syntyvät katon kestävyyden ohessa myös alhaalla liikkuville ihmisille ja kulkuneuvoille, kun lumi ja jää ovat vaarassa tulla alas. Lähialueen lumitilanne voi tehdä avun saamisesta vaikeaa akuuttitilanteessa, voit kuitenkin ennakoida ennen kuin katolla on metri lunta ja pudotustyössä kolmen viikon jono. Me Kattoremontti Pro:lla hoidamme kaikki kattojen puhdistuksiinkin liittyvät työt puolestasi. Pudotamme lumet, pesemme katot ja siistimme sadevesijärjestelmät, ellei sinulla ole kiinnostusta ja osaamista kattokiipeilyä vaativiin hommiin.

Toinen siivoushommien ohessa oleellinen askare on huopakaton reikien paikkaus. Reikiä voi huopakattoon tulla monista eri syistä, kuten tuulen, jään ja eroosion aiheuttamana. Katossa voi olla kohtia, joihin ongelmat kertyvät helpommin ja niitä tulisikin tarkistaa säännöllisesti. Meillä esimerkiksi erilaisten riskirakenteiden tarkistaminen kuuluu tarkistusrutiiniin, joka käydään läpi jokaisen katon osalta viimeistään silloin, kun sinne kiivetään. Pienetkin reiät kannattaa paikata heti kun ne huomataan. Itsestäänhän nämä ongelmat eivät ratkea ja odottamalla korjauskohde vain kasvaa ja pahenee. Jos ei säännöllisesi pyydä ammattilaista käymään katolla, vaatii katon kunnon seuraaminen aktiivista otetta kiinteistön omistajalta. Sinä takuulla välitän kotisi ja omaisuutesi kunnosta ja arvon säilymisestä niin paljon että ratkaiset tällaisetkin ongelmat ajoissa.

Myös kattojen myrskyvaurioiden korjaustyöt on hoidettava hyvän sään aikana. On parempi tarttua korjauksiin ennen seuraavaa myrskyä, kovia sateita tai lumentuloa. Näin voit välttyä usein paljon vakavammilta lisätuhoilta. Ylipäätäänkin katon kuin katon säännöllinen tarkistaminen ja huoltaminen ennaltaehkäisevät myös myrskyvahinkoja. Tietysti on tilanteita, joissa ei paraskaan katon ylläpito auta eikä uusikaan katto kestä. Jos myrsky kaataa katollesi puun niin siinä ei itse kattoa voi syytellä, jos vaurioita tulee. Kuitenkin esimerkiksi repsottavat katteet, räystäät ja muut vastaavat myrskyn aiheuttamat vauriot vain pahenevat seuraavan myrskyn riepotellessa, joten niiden korjaaminen kannattaa aina.