Huopakattoremontti Hattula

Huopakattoremontti aiheuttaa monelle hattulalaiselle päänvaivaa. Milloin huopakaton remontointi (tai uusiminen) on ajankohtaista, ja keneltä urakka kannattaa tilata?

Lyhyesti ja ytimekkäästi: huopakaton remontointi tai uusiminen on ajankohtaista siinä vaiheessa, kun vanha katto on niin kehnossa kunnossa, ettei huolloista ja korjauksesta ole enää apua.

Usein huopakaton remontointia tai uusimista on ryhdyttävä harkitsemaan katon ollessa noin 30–40-vuotias. Viimeistään 40-vuotiaana kattohuovat alkavat olla yleensä niin heikossa jamassa, ettei katon tiivistäminen ja paikkaus enää riitä katon vesitiiviyden varmistamiseksi.

Toki myös omat mieltymyksesi vaikuttavat remontin ajankohtaisuuteen. Jos et ole tyytyväinen esimerkiksi katon eristykseen tai ulkonäköön, ei remonttiaikeita ole syytä jäädä hautomaan sen pidemmäksi aikaa.

Mitä urakoitsijaan tulee, Hattulassa toimii useita huopakattoremontteja tekeviä yrityksiä. Myös Hattulan lähialueilla (esimerkiksi Hämeenlinnassa, Valkeakoskella, Pälkäneellä, Tammelassa ja Forssassa) toimivat urakoitsijat palvelevat yleensä Hattulassakin.

Urakoitsija kannattaa kuitenkin valita tarkoin, sillä huopakaton uusiminen ja remontointi vaatii rautaista ammattitaitoa. Tyylikäs, kestävä ja turvallinen huopakatto ei synny noin vain!

Me Kattoremontti Prolla uusimme ja remontoimme huopa- ja bitumikatot Hattulassa kuitenkin vankkaakin vankemmalla osaamisella ja huippukorkealla ammattiylpeydellä. Asiakastyytyväisyytemme on jo ennestään kärkikastia.

Kun huopakaton tai palahuopakaton uusiminen tai remontointi on Hattulassa sijaitsevassa kohteessasi ajankohtaista, ota siis yhteyttä! Remontoimme taitaen jopa myrskyn vaurioittamat huopa- ja palahuopakatot, ja olemme käytettävissäsi saarikohteissakin.

Huomioi, että meiltä saat urakan jälkeen myös huopakaton huollot ammattitaitoisesti ja hyvään hintaan. Huolellisella huollolla uusi, laadukas huopakattosi jaksaa palvella moitteetta monet vuodet!

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Hattula

Ajoituksen ja urakoitsijan ohella varmasti jokainen hattulalainen pohtii huopakaton uusimisen tai remontin kynnyksellä, mitä urakka mahtaa kustantaa. Huopakaton tai palahuopakaton uusimisen tai remontin hinta on suorastaan kynnyskysymys.

Tämä on täysin ymmärrettävää. Siksi me Kattoremontti Prolla vastaammekin hintatiedusteluihin erittäin mielellämme!

Paljonko huopakaton tai palahuopakaton uusiminen tai remontointi Hattulassa sitten maksaa? Vielä tässä vaiheessa meidän on vaikeaa vastata tähän kysymykseen täsmällisesti, sillä huopakattoremonttien hintahaitari on lavea.

Ennen tarjouksen antamista meidän on hieman tutustuttava kohteeseesi ja omiin toiveisiisi uuden katon suhteen. Vasta sitten voimme tehdä urakasta realistisen hinta-arvion.

Sen voimme kuitenkin luvata jo nyt, että meiltä saat rahoillesi mitä parasta vastinetta. Uusimme ja remontoimme niin rullahuopa-, palahuopa- kuin kolmiorimakatotkin pitkällä kokemuksella, joten lopputulos edustaa takuulla korkeinta mahdollista laatuluokitusta!

Pitkän kokemuksen ansiosta hommat hoituvat meiltä myös erittäin kustannustehokkaasti alusta loppuun. Siksi hintamme ovatkin harvinaisen kilpailukykyisiä.

Pidä lisäksi mielessä, että kaikki meidän prolaisten tekemä työ on kotitalousvähennyskelpoista kulua. Huopakaton tai palahuopakaton uusimiseen ja remontointiin liittyy yleensä paljon kotitalousvähennykseen oikeuttavia töitä ja toimenpiteitä. Vähennystä voit saada Hattulassa niin kotona kuin mökilläkin tehdystä työstä.

Saadaksesi selville tarkemmat hintatiedot ja voidaksesi arvioida kotitalousvähennyksen määrää, ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous! Tarjouksemme sisältää kaiken huopa- tai bitumikattosi uusimiseen tai remontointiin tarvittavan työn, materiaalit ja kaluston, ja tarjouksen pyydettyäsi voit vielä tehdä hintavertailua aivan rauhassa.

Huopakaton tai palahuopakaton remontointi on ainutkertainen tilaisuus vaihtaa katon muotoa – meiltä myös räätälöidyt kattoristikot!

Me Kattoremontti Prolla toteutamme huopakattoremontit Hattulassa täysin yksilöllisesti räätälöitynä avaimet käteen-pakettina. Jos haluat, voidaan palvelukokonaisuuteen sisällyttää myös muutostöitä, kuten katon muodon muuttaminen. Huopakattoremontin yhteydessä tämä on vaivatonta ja edullista!

Varsinkin vanha tasakatto on ehdottomasti kannattavaa muuttaa esimerkiksi harja- tai pulpettikatoksi. Tasakatto on riskirakenne, mutta jo pieni jyrkennys vähentää kosteusvaurion riskiä huomattavasti.

Jyrkempi kattomuoto helpottaa usein myös katon huoltoa. Niin katon puhdistus kuin lumenpudotuksetkin hoituvat huomattavasti kevyemmin.

Huomaa, että tasakatto, harjakatto ja pulpettikatto eivät suinkaan ole ainoat mahdolliset kattomuodot. Huopa on hyvin monipuolinen ja moneen taipuva katemateriaali. Huopakatto voi olla myös esimerkiksi näyttävä mansardikatto tai säterikatto.

Kauttamme järjestyvät jopa täysin räätälöidyt kattoristikot. Uniikki kattoristikko on loistava tapa erottua joukosta niin taajamassa kuin maaseudullakin!

Jos haluat uudelle katollesi pientä ekstraa, voimme rakentaa sen koristeeksi myös viehättäviä yksityiskohtia, kuten kattolyhtyjä. Kattolyhty on ikään kuin korkea kattoikkuna, joka on usein katettu pienellä harjakatolla.

Muista, että katon muodon muuttaminen ja myös hienovaraisemmat muutokset katon ulkonäköön ja toiminnallisuuteen (esimerkiksi katon tyypin tai värin vaihtaminen tai lisälämmöneristys) edellyttävät todennäköisesti lupaa Hattulan rakennusvalvonnalta. Meiltä Kattoremontti Prolta saat kuitenkin tarvittaessa apua lupa-asioihinkin. Tilatessasi uuden huopakattosi meiltä, ei unelmiesi katto jää muodollisuuksista kiinni!