Huopakattoremontti Juupajoki

Me Kattoremontti Prolla toteutamme huopakattoremontit Juupajoella rautaisella ammattitaidolla alusta loppuun. Avaimet käteen-pakettiimme kuuluu kaikki, mitä huopakattosi remontointi ikinä vaatiikaan!

Esimerkiksi sammaloituneiden ja halkeilleiden kattohuopien uusiminen, aluslaudoituksen lahovaurioiden korjaus ja notkahtaneiden kattorakenteiden oikaisu on meille arkipäivää. Samoin vettyneiden ja homeisten eristeiden vaihto.

Halutessasi pakettiin voidaan sisällyttää myös muutostöitä. Esimerkiksi katon lisäeristys, katon muodon muuttaminen (vaikkapa tasakatosta harja- tai pulpettikatoksi), katon tyypin vaihtaminen ja kattoikkunoiden asennus onnistuu meiltä muitta mutkitta. Muodonmuutoksen jälkeen uutta huopakattoasi katsellaan kateellisena kenties aina Jämsässä, Mänttä-Vilppulassa, Orivedellä ja Ruovedellä asti!

Huomaa, että pakettiimme kuuluvat myös remonttia varten tarvittavat materiaalit, kuten kattohuovat ja -tuotteet. Lisäksi siihen sisältyy tarvittava kalusto rakennustelineistä lähtien, ja luonnollisesti huolehdimme myös purku- ja rakennusjätteen hävityksestä puolestasi.

Jos tällainen rento ja huoleton diili kuulostaa mielestäsi houkuttelevalta, ota yhteyttä! Tarjouksen pyydettyäsi sovimme kanssasi ajan suunnittelukäynnille, ja käynnillä paketin sisältöä voidaan räätälöidä täsmällisemmin omiin toiveisiisi ja kohteesi tarpeisiin sopivaksi. Tulemme mieluusti käymään jopa saarikohteisiin.

Saat meidät kiinni Juupajoelta kätevästi sekä soittamalla että sähköisesti. Huopakate-eksperttimme palvelevat todennäköisesti tänäänkin!

Pidä mielessä, että kaiken muun mukavan lisäksi työmme on kotitalousvähennyskelpoista kulua. Vähennystä voit saada sekä kotona että mökillä teetetystä huopakattoremontista.

Jos raha-asiat huolestuttavat, kannattaa myös tutustua kauttamme saatavilla olevaan rahoitukseen. Rahoituksen ja osamaksun avulla et joudu tinkimään uuden kattosi ominaisuuksista piiruakaan!

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Juupajoki

Joskus varsinainen huopakattoremontti voi olla yliampuva ratkaisu, vaikka kattohuovat olisivatkin auttamattoman kehnossa kunnossa. Toisinaan huopakaton tai palahuopakaton uusiminen on täysin riittävää katon kunnostamiseksi.

Nyt saatat miettiä, mikä ero on huopakaton remontoinnilla ja uusimisella. Vaikka termejä voidaan joskus käyttää puhekielessä ristiin, huopakattoremontti on tavallisesti isompi urakka kuin huopakaton uusiminen.

Huopakaton uusiminen tarkoittaa yleensä vain kattohuopien uusimista eli vaihtoa. Huopakattoremontin yhteydessä sen sijaan uusimme ja/tai kunnostamme myös alempia kattorakenteita, kuten aluslaudoitusta, kattoristikkoa ja katon eristeitä tai teemme niihin muutoksia.

Huopakaton uusiminen riittää mainiosti, jos katto on huopia lukuun ottamatta täysin terve. Turhien purkutöiden välttäminen säästää paljon aikaa ja rahaa – ja tietenkin myös Juupajoen luontoa.

Mikäli esimerkiksi aluslaudoituksessa on lahovaurioita, kattoristikko on notkahtanut lumikuorman vuoksi tai katon eristeet ovat päässeet kastumaan, emme kuitenkaan voi muuta kuin suositella huopakaton remontointia. Uusien huopien alle ei ole syytä jättää mitään huonokuntoista!

Vaurioiden laajuudesta riippuen kattoa ei tosin välttämättä tarvitse remontoida kokonaan. Esimerkiksi myrskyvaurioita kärsineen huopakaton remontointi osittain voi olla erittäin kustannustehokas vaihtoehto katon kunnostamiseksi.

Myös tietyt muutostyöt edellyttävät huopakattoremonttia. Esimerkiksi katon lisäeristys ja katon muodon muuttaminen vaativat huopien alla oleviin kattorakenteisiin kajoamista eli käytännössä katon remontointia.

Kannattaa kuitenkin kutsua asiantuntijamme käymään Juupajoella sijaitsevassa kohteessasi vaikka ihan lähipäivinä, niin saat ammattiarvion kattosi tarpeista. Suunnittelukäynnillä kartoitamme katon kunnon ja omat toiveesi uuden katon suhteen, ja annamme tilanteen mukaan tarjouksen joko katon uusimisesta tai remontoinnista. Me Kattoremontti Prolla sekä uusimme että remontoimme bitumikermikatot, palahuopakatot ja kolmiorimakatot kokenein käsin!

Hyvin huollettuna ja peruskorjattuna huopakatto pärjää Juupajoella ilman remonttia tai uusimista jopa liki puoli vuosisataa!

Muista, että huopakaton uusiminen ja remontointi tulevat kyseeseen vasta sitten, kun mikään muu ei enää tepsi. Ennen sitä omakotitalosi, mökkisi sekä piha- ja ulkorakennusten huopakatteet näkevät (toivoaksemme) monia niiden kuntoa ylläpitäviä huolto- ja korjaustöitä.

Esimerkiksi huopakaton puhdistus joka kevät ja syksy auttaa pitämään sammaleen katosta loitolla erittäin tehokkaasti. Säännöllinen putsaus pidentää huopien elinkaarta huomattavasti.

Myös lumenpudotuksista kannattaa pitää kiinni. Mikäli katolla oleva lumikuorma ylittää niin sanotun alueellisen peruslumikuorman, kattorakenteet ovat suuressa vaarassa notkahtaa. Lumenpudotusten unohtuessa huopakattoremontille voi tulla tarvetta, vaikka katto olisi vasta parivuotias.

Myös sammaleenpoistolla ja huopien uudelleenpinnoituksella huopakaton elinkaari saadaan venymään ja paukkumaan. Samoin katon tiivistys, paikkaus, höyrypussien korjaus ja haurastuneiden läpivientitiivisteiden uusiminen lykkäävät kattoremontin tarvetta tehokkaasti tuonnemmas.

Huolellisen huollon sekä tarvittaessa suoritettujen peruskorjaustöiden ansiosta huopakattosi voi pärjätä jopa neljäkymmentä vuotta ennen kuin uusiminen tai remontointi on otettava puheeksi. Joissain tapauksissa huopakaton elinkaari voi olla Juupajoella sitäkin pidempi, mutta huopakaton iän ylittäessä 40 vuotta kosteusvaurion riski kasvaa kohisten, vaikka katto olisi vielä näennäisen hyväkuntoinen.

Kutsu siis asiantuntijamme käymään ja arvioimaan kattosi kunto! Katsotaan, kaipaako huopa- tai palahuopakattosi jo uusimista tai remontointia vai vieläkö saamme sen elämää jatkettua huoltamalla tai korjaamalla. Yrityksemme Kattoremontti Pro on luotettava ja hyvämaineinen, pitkän linjan urakoitsija, emmekä tuputa remonttia turhaan.

Ota yhteyttä joko soittamalla tai klikkaamalla alla olevaa painiketta. Tavoitat meidät Juupajoelta kaikkina vuodenaikoina!