Huopakattoremontti Paltamo

Huopakattoremontti Paltamo, onnistuu kokeneilta katto-asentajiltamme priimalaadulla. Alkaako Paltamossa sijaitsevan omakotitalosi, kesämökkisi tai piharakennuksen huopa- tai bitumikatto irvistellä pahemman kerran? Kuulostaa siltä, että huopakattoremontti saattaisi olla paikallaan.

Paltamossa jokainen huopakatto tulee nimittäin jossain vaiheessa elämänsä päätepisteeseen. On valitettava fakta, etteivät edes luksusluokan huopakatot kestä Paltamon sää- ja ilmastorasitteita ikuisuuksiin.

Todennäköisesti huopakattosi taistelutahto alkaa hiipua viimeistään noin neljäkymmenen ikävuoden tietämillä. Neljäkymmentä vuotta on jopa nykypäivän bitumikatoille varsin kunnioitettava saavutus.

Jos huopakattoremontti tuntuu syystä tai toisesta ajankohtaiselta, ota yhteyttä meihin prolaisiin. Meiltä saat huopakattoremontit Paltamossa hyvään hintaan ja huippulaadulla!

Hinta-laatusuhteemme hakee alueella veroistaan, sillä meillä on huopakattoremonteista vankkaakin vankempi kokemuspohja. Rautaisen kokemuksen ansiosta pystymme suoriutumaan haastavistakin projekteista (esimerkiksi kosteus-, lumi- ja myrskyvauriokorjauksista) turhia kuluja kaihtaen. Yhtä hyvään suoritukseen ei moni muu urakoitsija Paltamossa tai edes Kajaanissa, Ristijärvellä, Puolangassa, Sotkamossa tai Vaalassa pysty.

Ota yhteyttä, niin sovitaan aika suunnittelukäynnille! Käynti järjestyy joustavasti oman aikataulusi mukaan, ja olemme käytettävissäsi kattavasti koko Paltamon alueella – jopa saarikohteissa, kuten Manamansalossa.

Toteutamme huopakattoremontit aina niin sanottuna ”avaimet käteen”-pakettina. Kyseessä on vuolaasti kehuttu ja kaikenkattava palvelupaketti, joka pitää sisällään sekä työt, materiaalit että kaluston. Et joudu laittamaan itse tikkua ristiin uuden kattosi eteen.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Paltamo

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Paltamo, onnistuu helposti ja kustannustehokkaasti kovalla tietotaidolla varustetuilta ammattilaisiltamme. Huopakaton eli tiivissaumaisen bitumikermikaton, palahuopa- eli laattakaton tai kolmiorimakaton uusimisessa ajoitus on kaiken A ja O. Kun huopakaton remontointiin ryhdytään hyvissä ajoin, niin urakan budjetti kuin aikataulukin pysyvät aisoissa.

Huopakattoremontin ajoitukseen liittyen kannattaa kuitenkin pitää mielessä myös eräs toinen asia. Nimittäin se, että huopakaton remontointi onnistuu Paltamossa talvellakin.

Toisin kuin moni luulee, talvi voi tarjota huopakaton uusimiseen jopa parempia aikaikkunoita kuin kesä. Kesällä ja varsinkin loppukesästä Paltamossa satelee runsaasti, ja sateet voivat joskus aiheuttaa kattoremonttiin ikäviä keskeytyksiä. Talvella sen sijaan on tyypillisesti paljon pitkiä, kuivia ajanjaksoja.

Talvi on kattotöiden kannalta myös vähemmän ruuhkaista sesonkia. Sekä meillä prolaisilla että tavarantoimittajilla on silloin vähemmän kiirettä.

Huopakaton remontointi onnistuu myös talviaikaan. Viileä keli ei heikennä työn laatua millään lailla. Voit myös käyttää rakennusta remontin aikana lähes normaaliin tapaan, vaikka ulkona paukkuisi pakkanen.

Taitavat huopakate-eksperttimme suoriutuvat jopa katon eristystöistä talviaikaan niin, ettei rakennuksen asumismukavuus juurikaan kärsi. Tarvittaessa voimme vaihtaa esimerkiksi vettyneet ja homeiset eristeet kattosi välistä osissa ilman, että sisätilojen lämpötila nuutuu pakkasen puolelle.

Nyt kannattaa kuitenkin jo pyytää meiltä tarjous huopakattosi remontoinnista, niin saadaan startattua urakan suunnittelu kipin kapin. Suunnittelukäynnillä asiantuntijamme keskustelevat kanssasi mielellään lisää niin urakan sisällöstä kuin aikataulustakin!

Paltamolainen, tuntuvatko talosi sisätilat vetoisalta? Katon lisäeristys onnistuu huopakattoremontin yhteydessä helposti ja edullisesti!

Paltamon pohjoisen sijainnin vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että katon eristys on kunnossa. Lämpö nousee fysiikan lainalaisuuksien mukaan ylöspäin, ja katon eristyksen ollessa heikolla tolalla, lämpö karkaa katon kautta pihalle harakoiden iloksi.

Jos esimerkiksi omakotitalosi sisätilat tuntuvat vetoisalta ja lämmityskulut ovat kummallisen suuret, kannattaa katon lisäeristys ottaa ehdottomasti harkintaan. Huopakaton lisäeristys tunnetaan myös nimellä huopakaton energiaremontti, sillä toimenpiteen myötä katon energiatehokkuus paranee.

Varsinkin monissa vanhemmissa paltamolaisissa kohteissa voimme usein suositella katon lisäeristystä tai energiaremonttia lämpimin mielin. Aikojen saatossa nimittäin etenkin puhallusvilla tuppaa painumaan, jolloin katon väliin muodostuu kylmiä onkaloita tai siltoja. Kylmät onkalot tai sillat heikentävät katon lämmöneristystä huomattavasti.

Metsäisellä tontilla myös pikku eläimet ovat voineet repiä eristeitä pois paikoiltaan. Joskus esimeriksi linnut ja oravat kuljettavat eristeitä pesänrakennusvimmoissaan jopa kokonaan pois katon välistä.

Huopakaton lisäeristystyöt kannattaa ilman muuta toteuttaa huopakattoremontin yhteydessä, sillä kattoa remontoitaessa eristeiden lisääminen onnistuu harvinaisen helposti ja edullisesti. Yhtä hyvää tilaisuutta energiaremontille ei tule vuosikymmeniin!

Toki myös muut muutostyöt kattosi visuaalisiin ja teknisiin ominaisuuksiin onnistuvat kattoremontin yhteydessä varsin kätevästi ja huokein kustannuksin. Jos esimeriksi kattomuodon muutos tai uusien kattotuotteiden asennus kiinnostaa, kannattaa nämäkin kattohaaveet toteuttaa ilman muuta.

Älä jätä mitään hampaan koloon edes taloudellisista syistä. Kauttamme on saatavilla myös rahoitusta, jonka avulla voit maksella isommankin urakan mukavasti täysin oman rahatilanteesi mukaan mitoitetuissa erissä.

Pidä lisäksi mielessä työmme kotitalousvähennyskelpoisuus. Vähennystä voit saada Paltamossa monista katon kunnostus- ja perusparannukseen liittyvistä töistä niin kotona kuin mökilläkin.