Jiiri katolla kuin katolla – huopakaton, peltikaton ja tiilikaton sisätaitteet

Jiiri on yleinen rakenne monenlaisilla katoilla. Jiiri tai useampikin voi löytyä huopakatolta, peltikatolta ja tiilikatolta. Riippumatta katon katemateriaalista, jiirin eli sisätaitteen rakentaminen on vaativa vaihe kattoa rakentaessa ja saneeratessa. Katteen alta tulee löytyä aina umpilaudoitus, joka takaa taitteen kestävyyden. Aluslaudoituskaan ei yksin riitä, vaan aluskate tulee olla myös oikein asennettu. Kun se on oikein asennettu, on jiirin kohdalla useampi kerros aluskatetta.

Käytännössä lappeiden aluskatteet vedetään toisensa päälle ja harjan suuntainen aluskate löytyy jiirin kohdalla vielä lisävarmistuksena. Aluskatetta asennettaessa täytyykin laskea menekki oikein, jotta kate yltää kyllin pitkälle taitteen yli. Lopuksi jiiri täytyy saada kiinnitettyä hyvin tiiviisti aluslaudoitukseen, jotta mm. lumikuorma ei sitä saisi revittyä auki. Jiirihän on yksi katon kovimmalle rasitukselle joutuvista rakenteista ja näin niissä piilee aina vuotoriski. Tämän vuoksi jiirit tulisikin tehdä huolellisesti ja riittävällä osaamisella. Kattoremontti Pro:n palveluksesta löytyy maan parhaita asentajia, joilta jiiritkin sujuvat hyvällä osaamisella.

Aluskate on tärkeä osa kaikkia kattoja. Myös huopakatto vaatii mielestämme toimivan aluskatteen, vaikka moni sen näyttää jättävän pois. Syynä on usein se, että huopa on hyvin tiivis ja aluslaudoituksessa täysin kiinni oleva vesikate. Aluskate on kuitenkin mielestämme jokaisen vesikatteen varmistus. Jos vesikatteesta tihkuu kosteutta läpi, haihduttaa aluskate sen ongelmia aiheuttamatta. Näin vesi pääse imeytymään katon rakenteisiin tai eristeisiin aiheuttaen ongelmia vesikaton alla. Kattoremontti Pro tekee aina huolellisen suunnittelutyön. Käytämme laadukkaita materiaaleja sekä osaavia asentajia, jolloin asennamme jiirit ja aluskatteet viimeisen päälle hyvin. Meillä töihin sisältyy myös työtakuu.

Kun haluat saada hyvän ja pitkäikäisen katon, saat sellaisen asiantuntevalta Kattoremontti Pro:lta. Tarjouspyyntö kaikissa kattotöissä on hyvä alku yhteistyölle. Meille voi soittaa, tai voit lähettää tarjouspyyntölomakkeen. Tarjouspyyntölomake on kannaltamme kätevämpi ratkaisu, sillä voit lähettää meille myös kuvia kohteesta ja kertoa tarkemmin omista toiveistasi kattosi suhteen. Tarjouspyynnön jälkeen tulemme, varsinkin suurempiin kattotöihin liittyen, käymään kohteessa tutkimassa tilannetta. Kun katon tarkistus on tehty, meillä on kasassa kaikki tarvittava tieto remonttisuunnitelman ja tarjouksen laatimiseen. Me paneudumme huolella jokaiseen työvaiheeseen. Katon jiiri ei ole poikkeus täyden palvelun avaimet käteen -periaatteella toimivassa kattoremontissa. Katon tarkistus aina kun katolle noustaan, kuuluu asiaan. Silloinkin kun saavumme luoksesi hoitamaan jotain pienempää kattotyötä, tarkistamme katon ja sen jiirit huolellisesti eikä se maksa tilaustöiden ohessa ekstraa. Kun tarkistus on tehty, saat aina tarjouksen mahdollisista korjauksista, joita katolta on löytynyt.

Rahoitusta voit hakea kätevästi kotisivujemme kautta, jos arvostat nopeaa ja sujuvaa palvelua raha-asioissa. Kotitalousvähennys on haettavissa hyvin monista meillä teetetyistä töistä henkilöverotuksessa, eli omassa veroilmoituksessa.

Katon jiiri, eli sisätaite

Jiirin huomioiminen katon asennuksessa, korjauksessa ja kattoremontissa

Katon jiirin, eli sisätaitteen työt eivät ole helpommasta päästä katon rakentamisessa tai remontoinnissa. Jiiriin liittyy myös aluskatteen kunnollinen asentaminen. Siinä onkin jo kaksi katon vaativinta asennustyötä yhdistyneenä, mikä tekeekin työvaiheesta erityisen haastavan. Vaativuustasossa jiiri lienee vielä läpivientiäkin haastavampi asennettava. Katolla voi olla useitakin jiirejä, jolloin katolla riittää kunnossapidettävää ja tarkistettavaa.

Jiirihän rakentuu kahden lappeen kohtaamispintaan. Sisätaite on myös sangen kuvaava nimitys rakenteelle, sehän näyttää taitteelta. Tämä taitteen kohta joutuu suurelle rasitukselle materiaalien lämpöeläessä, esim. pelti laajenee kuumuudessa. Luonnollisesti se sitten kutistuu kylmetessään. Kaikenlaiset liitoskohdat ja kiinnittimet tietysti natisevat liitoksissaan. Jiirit, mutta myös muut katteen saumakohdat, läpiviennit ja kattotuotteet kokevat kovia myös lumen vuoksi. Katolle voi kertyä jopa tuhansien kilojen lumitaakkoja, ellei lumi välillä sula pois tai sitä ei pudoteta katolta. Kun lumi keväällä lähtee sulamaan ja valumaan alaspäin, raastaa se katon pintaa ja kaikkia yksityiskohtia voimalla. Joskus lumi tulee katolta ryminällä alas ja se voi tuoda mukanaan kattotiiliä ja kattotuotteita, repien katettakin mennessään.

Huopakatolta lumi ei oikein liikkeelle lähde, mutta keväällä kun lumi alkaa sulamaan, valuu sulamisvesi usein katteen ja lumikuorman väliin. Tällöin lumikerroksen alareuna jäätyy kirkkaaksi, tiiviiksi jääksi, joka raastaa katteen pintaa. Lopulta vesi pusertuu lumen voimasta jokaiseen koloon, niin huovan saumoihin, läpivienteihin kuin jiireihinkin. On siis tärkeää, että jiiri on alun perinkin tehty hyvin. Aluskate suojaa kattorakenteita jiiristä mahdollisesti tihkuvalta vedeltä, mutta sekään ei pysty ihmeisiin. Jiiriä rasittavat siis lämpötilavaihtelut, lumi, jää, vesi ja kaikki muukin katetta kuluttava erityisen paljon. Näin on erityisesti siksi, että saumakohdassa molempien lappeiden päältä valuva lumi ja vesi kohtaa ja valuu alaspäin.

Jiirit tulisikin käydä läpi kerran tai kaksi vuodessa. Esimerkiksi kausihuolloissa keväisin ja syksyisin tarkistamme jiirien kunnon. Käymme samalla läpi muutkin katteen saumat, läpiviennit ja huolehdimme kattotuotteistakin. Kun katto on hyvän rakentamisen lisäksi säännöllisesti tarkistettu ja huollettu, pääsee ikäviä yllätyksiä syntymään hyvin harvoin. Katon jiirit voidaan kunnostaa aina tarpeen vaatiessa. Jos pientäkin vikaa on havaittavissa, kunnostus kannattaa. Ainakin meidän kanssamme asioidessasi saat kattosi kuntoon silloin, kun korjaukset, vahingot ja kulut ovat vielä pieniä. Meille katon tarpeenmukainen korjaaminen on tärkeää, viat siis korjataan mutta ehjään ei kajota.

Jiirityö on haastava ja ammattitaitoa vaativa rakenne katolla

Jiirityöt eivät ole aloittelijoiden hommia. Teoreettisen tiedon lisäksi syvä käytännön kokemus jiirien asentamisesta on eduksi parhaan lopputuloksen aikaan saamiseksi. Meiltä saat aina kokeneet ammattilaiset kattoasi tekemään. Aloittavat asentajat ovat ensin oppimassa heiltä käytännönläheisellä tasolla katon töissä. Jiiriinhän on sangen helppo saada rakennusvirheitä ja asennusvirheitä tehtyä, ellei tiedä mitä tekee ja miten. Sen kohdalla joutuu raudanluja ammattilainenkin hidastamaan ja kääntämään kielen keskelle suuta.

Aluskatteen kerrostamisen lisäksi jiirityössä vaaditaan katteen asennustaitoa ja osaamista peltitöissä, saumauksissa ja monissa muissakin vaiheissa. Hyvä ymmärrys katon toiminnasta kokonaisuudessaan helpottaa erilaisten yksityiskohtienkin merkityksen ja keskinäisten suhteiden hahmottamista. Kattoremontti Pro antaa kaikille työvaiheille asennustakuut, eli kun teemme jiirin, se on myös kunnollinen. Jos tekemässämme jiirissä ilmenee mitään huomautettavaa, tulemme takuumme mukaisesti hoitamaan jälkikorjauksen nopealla aikataululla. Se kuuluu aina hyvään asiakaspalveluumme. Asia on myös vähän niin, että kun täysi työtakuu on myönnetty sopimuksentekovaiheessa, virheet vähenevät huomattavasti. Tiedämme että palaamme työmaalle, jos siellä jotain huomautettavaa on. Työt on helpompi hoitaa kerralla kuntoon.

Meillä kaikki kattotyöt hoidetaan täyden palvelun periaatteella. Kutsumme sitä avaimet käteen -palveluksi. Käytännössä me hoidamme työssä kaikki työvaiheet, välineistöt, työvoiman ja muut tarvittavat. Sinä voit luottaa siihen, että kun saat tarjouksemme vaikkapa kattoremontista, me huolehdimme aivan kaikesta. Teemme suunnittelun, menekkilaskelmat ja materiaalitilaukset sen mukaan, mitä sovimme kanssasi. Tarjoamme kaikki tarvittavat työntekijät asentajista erikoisosaajiin. Me tuomme mukanamme myös työkalut, työkoneet ja mahdolliset telineet tai nostimetkin. Nämähän ovat yleensä vuokratavaraa tai ostettava itselle, jos remonttia omin avuin ryhtyisi tekemään. Hankintalista on pitkiä ja hoidettavaa on paljon, paitsi silloin kun luotat kattoremonttisi meidän käsiimme. Silloin kaikki on hyvin mutkatonta ja helppoa sinulle.

Kaikkiin töihin sisältyy katon kunnon tarkistaminen ja työtakuu kaikkiin tekemiimme työvaiheisiin. Autamme tarvittaessa lupa-asioissakin. Niitä emme yleensä voi hoitaa täysin puolestasi, mutta annamme kaiken apumme niidenkin hoitamiseen. Kun työt on saatu valmiiksi, keräämme remontin alussa tehdyt suojaukset pois, teemme huolellisen loppusiivouksen sekä hävitämme purku- ja rakennusjätteetkin puolestasi. Mikäli tarvitset jatkossa katon huoltoja, kuten lumenpudotusta, rännien huoltoa tai katon siivousta, palvelemme mielellämme jatkossakin sinua ja kattoasi!