Jyrkän katon korjaus ja huolto vaivattomasti kattoalan tosiammattilaisilta

Jyrkän katon jylhä profiili on kiistattomasti kaunista katseltavaa. Hyvin toteutettuna ja toki myös säännöllisesti ylläpidettynä sitä kelpaa ihailla. Komean ulkomuotonsa lisäksi jyrkkä katto tuo kohteeseen myös käytännön etuja; lumet ja sadevedet valuvat jyrkemmiltä katoilta alas sutjakkaammin, kuin loivemmilta, eivätkä näin ollen pääse aiheuttamaan ongelmia kertyessään sinne pidemmiksi ajanjaksoiksi. Katto ei näin joudu jatkuvan painorasituksen alaiseksi runsaslumisina talvina kinosten kertyessä, eikä sateisempinakaan syksyinä tarvitse pelätä seisovan veden aiheuttamia kosteusvaurioita. Sama pätee yleensä myös esimerkiksi lehtien tai vaikka roskan kerääntymiseen katolle; katto pysyy usein paremmin puhtaana sen kaltevamman profiilin ansiosta.

Mutta jokaisella kolikolla on toki kääntöpuolensa, mikä jyrkän katon kohdalla tarkoittaa, että jyrkän katon korjaus ja huolto vaativat enemmän tekijältään muun muassa vaikeakulkuisuutensa vuoksi. Toki katolla kuin katolla liikkumiseen liittyy aina riskinsä, mutta jyrkällä katolla työskentely vaatii ehdotonta erityisvarovaisuutta. Turvavarustelun on siis oltava ammattimaista sekä tarkkaa, jotta varmistetaan sekä työntekijöiden että muiden läsnäolijoiden turvallisuus. Jyrkemmiltä katoilta putoamisvaara koskee työntekijöiden lisäksi nimittäin myös työkaluja, jotka tulisi kiinnittää hyvin katolla liikkumisen ajaksi, etteivät ne pääse putoillessaan aiheuttamaan tuhoa pihapiirissä liikkujille tai muutoin talon ympäristölle. Turvavarustelun lisäksi jyrkän katon korjausta tai huoltoa suunniteltaessa, eri kattomateriaalien sekä niiden kiinnitysten merkitys ovat avainasemassa. Kaikki kattomateriaalit eivät nimittäin sovi jyrkempiin kohteisiin ja osa taas vaatii huolellisempaa kiinnitystä, kuin vastaavissa loivemmissa kohteissa pysyäkseen katoilla. Siksi kattotöitä harkitessa kannattaa kattomateriaalin valintaa miettiä juurikin oman katon kaltevuuden mukaan.

Nämä jyrkällä katolla työskentelyn erityispiirteet eivät kuitenkaan tarkoita, että katon huoltoa tai korjausta kannattaisi lykätä, sillä liian pitkään maton alle lakaistut ongelmat voivat nostaa päätään jonain päivänä vieläkin ikävämmissä merkeissä, sekä aivan toisessa suuruusluokassa. Tästä syystä kattotöiden tarpeen ilmetessä, kannattaa liikkeellä olla aina hieman etupainotteisesti, tai viimeistään kun katto tavalla tai toisella ilmoittaa ongelmistaan. Parhaan avun kattoa koskeviin ongelmiin saa suoraan kattoalan ammattilaisilta. Me Kattoremontti Prolla olemme pitkän kokemuksemme vahvistamina tottuneita jyrkkien kattojen tuomiin haasteisiin, sekä osaamme työskennellä niiden erityistarpeet huomioon ottaen. Meiltä luonnistuvat niin jyrkän katon korjaus- kuin huoltotyötkin, jotka toteutamme aina työturvallisuus edellä. Meille laadukkaasti korjattu ja huollettu katto on myös ammattiylpeyden aihe, josta emme ole valmiita tinkimään. Jokainen yksityiskohta toteutetaan siis huolella. Ja oli kyse miten pienestä toimenpiteestä tahansa, aina katolla käydessämme tarkistamme sen yleisilmeen, ilman mitään lisäkustannuksia.

Kattotöiden hinta koostetaan aina yksilöllisesti, kunkin asiakkaan tarpeiden ja kunkin katon ominaisuuksien mukaan. Ja jotta hinta ei asettuisi kynnyskysymykseksi kattotöiden kohdalla, olemme me Kattoremontti Prolla pyrkineet helpottamaan toteuttamistamme töistä koituvien kustannusten kattamista. Meille on tärkeää, että jokainen pystyy taloudellisesta tilanteestaan huolimatta huollattamaan vuotavat katot, korjauttamaan halkeamat tai vaihdattamaan vaikka vanhat pellit uusiin, jotta mahdollisilta myöhemmiltä ikäviltä seuraamuksilta vältyttäisiin. Kaikillahan kuitenkin pitäisi olla yhtä lainen oikeus kunnon kattoon päänsä päällä. Juurikin siitä syystä tarjoamme rahoitusmahdollisuutta jokaiseen toteuttamaamme kattotyöhön. Ja tiesithän, että lisäksi voit myös hakea niistä kaikista kotitalousvähennystä.

Jyrkän katon korjaus ja huolto

Korjaamme ja huollamme kaikki jyrkät katot kerralla kuntoon

Sanomattakin on varmasti selvää, että ehjä katto suojaa taloa sekä sen rakenteita rikkinäistä paremmin ja toimiikin näin kodin parhaana vakuutuksena. Siksi onkin ehdottoman tärkeää panostaa juuri katon kuntoon riittävän säännöllisin väliajoin. Urheimmat tee-se-itse -miehet keikkuisivat mieluiten tikapuilla itse, rahan säästö päällimmäisenä mielessään, mutta mitä kattojen korjaamiseen ja huoltamiseen tulee, ne kannattaa tehdä kerralla kuntoon sekä huolella, jotta myöhemmiltä ongelmilta vältytään. Näppärimmältäkin, mutta kattotöihin riittävästi kokemusta kerryttämättömältä kaverilta jää kuitenkin jotain herkästi huomaamatta, mikä voi myöhemmin aiheuttaa sitten turhaa päänvaivaa tai niitä suurempia kustannuksia. Vaikka perimmäinen tarkoitus olisikin siis hyvä ja nikkarointikokemusta muista projekteista, saattaa kuka tahansa kattotöissä kokematon aiheuttaa katolleen enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi ammattilaisen apu, tieto ja taito kannattaa kattoasioissa aina hyödyntää. Hommat tulee tehtyä tottuneelta tekijältä nopeasti ja turvallisesti kerralla. Ja turhalta päänvaivalta säästytään.

Me Kattoremontti Prolla olemme tottuneita jyrkillä katoilla työskentelijöitä ja meiltä hoituvat niin ne pienet kuin isommatkin korjaus- ja huoltotoimet, tarpeen mukaan. Vaihdamme rikkinäiset huovat, vääntyneet pellit tai vaikkapa paikkaamme irtoamaan päässeet tiilet. Varmistamme, ettei vesi pääse vuotamaan rakenteisiin esimerkiksi puutteellisten saumojen kiinnityksestä tai voimme tarvittaessa tehdä laajempia sekä perusteellisempiakin muutostöitä, jos esimerkiksi kostuneita aluskatteita pitää ryhtyä vaihtamaan uusiin. Samalla hoituvat muun muassa sammaleenpoisto, rännien puhdistus, eri kattoturvatuotteiden kiinnitys tai vaikka piipun pellitys – sekä vielä lukuista muut temput, joilla katto voidaan ehostaa uuteen uskoon.

Turvallisesti ja apuvälineitä käyttäen, jotta turhilta vahingoilta säästytään

Turvallisuus on osa-alue, josta monissa asioissa saatetaan tinkiä – oli kyseessä sitten autolla ajo tai kävellessä tekstaaminen. Kattotöissä siihen tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota, ei vain henkilövahinkojen vaan myös ympäristövahinkojen vuoksi. Katolta on pitkä matka tulla alas niin ihmisen, kuin minkä tahansa irtaimiston, mikä ei ole kiinnitetty kunnolla. Siksi katolla töitä tehdessä, tulisi työkaluista, laitteista sekä rakennusmateriaaleista pitää hyvää huolta, ettei kenenkään räystään alla seisovan pää kolisisi tai kuistille jätetyt kukkaruukut kärsisi osumia. Turhilta päivystysreissuilta on helppo välttyä hyvällä huolellisuudella.

Työskennellessämme katollasi, me Kattoremontti Pron asiantuntijat otamme turvavarustelun hyvin vakavasti. Emme halua, että sinä, kotisi tai kukaan meistäkään joutuu vaaraan töittemme takia. Läheltä-piti -tilanteiden välttämiseksi meiltä löytyvätkin kaikki tarvittavat välineet katolla ja sen ympäristössä liikkumiseen työnteon aikana; aina turvaköysistä, valjaisiin ja varustevöihin. Henkilönostimista ja työskentelytelineistä saamme myös suuren avun, sillä jotkut paikat ovat turvallisemmin saavutettavissa niiltä käsin. Katot voivat erityisesti kosteina tai vaikka sammaleen peittäminä olla liukkaita alustoja liikkua, joten vastuulliseen varusteluumme kuuluvat myös tietysti turvakengät, jotka kunnollisten pohjien ansiosta estävät liukastelun. Meistä on siis turha huolehtia. Ammattimaisuudellamme ja huolellisuudellamme takaamme sen, että sinä saat juuri sinun katosi tarvitseman huollon tai korjaukset, turvallisuus aina työskentelymme keskiössä. Ota siis rohkeasti yhteyttä meihin Kattoremontti Prolla, niin me laitamme kattosi kuntoon kerralla.