Katon kastuneiden villojen ja eristeiden vaihto sekä uusiminen on aina viisas päätös

Katto joutuu monesti koville Suomen vaihtelevissa olosuhteissa. Kesäisin porottaa helle, syksyisin sataa sekä myrskyää ja hyvänä talvena saattaa tulla metrikaupalla lunta, joka kevään koittaessa, muuttuu puuterista yhä raskaammiksi kerroksiksi märkää loskaa. Näin ollen hyväkin katto saattaa joskus hörpätä sisäänsä hieman kosteutta, joka pahimmassa tapauksessa saattaa muuttua pienestäkin raosta suuremmaksikin vuodoksi. Ja katon vuotaessa rakenteisiin, alkavat eristeet sekä rakenteet usein kärsiä pidemmän päälle. Lopputuloksena saattaa olla komea kosteusvaurio sekä ihastuttavan tunkkainen homeen haju, joka ei varmasti jätä ketään rauhaan. Eikä kukaan varmaan halua herätä aamulla tällaiseen todellisuuteen. Etenkään tiedostaen, että se olisi ollut estettävissä pienellä huollolla, jos asiaan oltaisiin puututtu riittävän ajoissa.

Olivat syy kastuneisiin villoihin mikä tahansa, olet oikeassa paikassa. Me Kattoremontti Prolla olemme nimittäin sitä mieltä, että kastuneiden villojen ja eristeiden vaihto sekä uusiminen on aina viisas päätös ja yksi paras tapa investoida niin oman kotisi kestävyyteen sekä omaan ja läheistesi terveyteen. Kastuneet ja homehtuneet villat kannattaa vaihtaa poikkeuksetta, vaikket olisi saanut vielä mitään kosteusvaurioiden aiheuttamia oireita. Ja tietysti katon vuodot kannattaa aina korjauttaa, ettei ole samassa jamassa taas muutaman kuukauden päästä. Iloksemme voimme siis kertoa, että meiltä Kattoremontti Prolta hoituvat molemmat; niin kosteus- ja homevaurioiden korjaus kuin kastuneiden villojen vaihto sekä vuotavan katon korjaus. Olet siis löytänyt etsimäsi; yhden toimijan, joka toteuttaa kaiken tämän sinun puolestasi ja säästää vielä senkin ajan, jonka olisit muuten käyttänyt eri toimijoiden hintojen tai taitojen vertailuun. Eli jätä katostasi murehtiminen meille ja keksi itsellesi jotain muuta tekemistä. Me hoidamme homma kyllä kuntoon puolestasi.

Mikäli kattosi kunto on siis alkanut mietityttää tai haluaisin korjauttaa olemassa olevan vuodon, ota reippaasti yhteys meille ja me Kattoremontti Pron ammattilaiset tulemme tarkastamaan kattosi kunnon kokonaisuudessaan, sekä annamme sinulle arvion siitä, millaista huolenpitoa kattosi ehkä kaipaisi. Oli toteuttamamme huoltotoimenpide katollasi kuitenkin pieni tai suuri, aina käydessämme katollasi, me myös tarkistamme katon koko yleisilmeen, jotta ikäviltä yllätyksiltä vältyttäisiin myöhemmin. Me kerromme sinulle aina rehellisesti, mitä katoltasi löydämme emmekä jätä taaksemme pientäkään kytevää katastrofia.

Arviointikäynnillämme saat siis parhaiten selville sen, mitä katollasi todella on meneillään ja minkä tasoisia korjaustöitä meidän tulisi suorittaa kattosi eliniänodotteen nostamiseksi. Käydessämme katsastamassasi kattosi saat myös arvion siitä, mitä kattosi vuotojen korjauttaminen tai mahdollisesti kostuneiden eristeiden vaihtaminen tulisi juuri sinun kattosi kohdalla kustantamaan. Tarkoituksemme ei kuitenkaan ole saattaa sinua henkilökohtaiseen vararikkoon ja tiedämme, kuinka iso investointi oman katon korjauttaminen usein on. Siksi olemmekin etsineet erilaisia vaihtoehtoja, joilla helpottaa töistämme aiheutuvien kulujen maksamista. Jokaisesta Kattoremontti Pron suorittamasta kattotyöstä on nimittäin mahdollista hakea kotitalousvähennystä. Meillä on tarjolla myös rahoitusmahdollisuus, jonka tarkoitus on välttää kukkaroasi kevenemästä liikaa.

Kastuneiden eristeiden ja villojen vaihto

Me ihmiset teemme päätöksiä joka päivä. Toisinaan suurempia, toisinaan pienempiä. Elämä on nimittäin täynnä erilaisia hyviä ja tärkeitä päätöksiä, joihin voi kuulua esimerkiksi perheen lisäys, talvirenkaiden vaihto ennen ensimmäisiä pakkasöitä, sijoitustilin avaaminen tai jäätelökoneen hankinta. Yksi näistä tärkeimmistä päätöksistä saattaa myös olla sen pitkään pohditun kattohuollon toteuttaminen lopulta. Katto on nimittäin kotisi suoja ja turva huonompien säiden sattuessa kohdalle.

Sinun kohdallasi kattosi tilanne tuskin on päässyt eskaloitumaan näin pitkälle, sillä meidän sivujemme sijaan selailisit varmaan purkupalveluita tai googlailisit homeongelman terveyshaittoja sekä niiden oireita. Mutta epäilemättä olet päätynyt Kattoremontti Pron sivuille, koska olet ehkä todennut, ettei armas kattosi ole ollut aivan itsensä viime aikoina. Ehkä mietit sen kaipaavan hieman rakkautta ja huolenpitoa aina välillä, jotta se jaksaa kanssasi läpi vielä tulevienkin vuosien ja voi taas loistaa omana parhaimpana itsenään. Tai ehkä olet tullut etsimään mielenrauhaa, sillä jossain syvällä sisimmässäsi tiedät, että jossain siellä ylhäällä vuotaa ja koska vesi valuu alaspäin, on vuoto aiheuttanut ehkä eristysvillojen kostumisen. Kenties puolisosi on alkanut huomautella oudosta hajusta tai olet itse kärsinyt tukkoisuudesta lähikuukausina.

Katon kosteus- ja homevaurioiden korjaus onnistuu kyllä meiltä

Me Kattoremontti Prolla toivomme, ettei yhdenkään ihmisen täytyisi enää taistella homeongelmien kanssa päivästä toiseen, sillä päästessään rakenteisiin, home voi olla todellinen vitsaus, jolla on elämänmittaisia seuraamuksia. Tulevaisuudessa nämä seuraamukset saattavat käydä kalliiksi sekä terveydelle erittäin haitallisiksi, eikä sellaista toivoisi kukaan varmasti pahimmalle viholliselleenkaan. Meille sekä sinun että kattosi hyvinvointi on etusijalla ja näistä voimmekin huolehtia parhaiten suorittamalla katollasi ne tarvittavat korjaustyöt, joilla on suurin merkitys kosteusvaurioiden ehkäisyssä.

Kattoremontti Prolla meidän tarkoituksemme on kohdella kattoasi kuin omaamme ja jättää ihailtavaksi laadukasta, kestävää jälkeä. Meiltä onnistuvat monet temput katollasi, kosteus- ja homevaurioiden korjaus yhtenä näistä. Me siis hoidamme kattosi kuntoon, jotta sinä saat mielenrauhan ja päällesi jälleen katon, joka kestää tulevienkin vuosien Suomelle niin tyypilliset, vaihtelevat sääolosuhteet eikä kasvata mustia täpliä sisäseinillesi. Meillä et siis sijoita vain kotisi sisäilmaongelmien ehkäisyyn, lämpö pitäviin eristeisiin tai kuiviin rakenteisiin, vaan samalla myös omaan terveyteesi tulevaisuudessakin. Sillä jokaisen pitäisi saada tulla pitkän päivän jälkeen kotiin, jossa vastassa ei ole tunkkainen ilma tai rakenteista olohuoneen lattialle päivän mittaan kerääntynyt vesilammikko ja herätä viikonloppuaamuisin mieluummin kahvin kuin homeen tuoksuun.

Korjaamme vuotavan katon ja vaihdamme kastuneet villat, jotta sinun on hyvä olla taas kotona

Kattovuodon sattuessa kohdalle tärkeintä on tietysti huolehtia siitä, että kun katto lopulta korjataan, korjatun katon alle ei jää märkiä villoja, jotka pääsevät muhimaan rakenteissa. Ja kun nämä villat on vaihdettu uusiin ja, kuiviin villoihin, on tietysti tärkeää korjata se vuoto, josta koko ongelma alun perin lähti liikkeellekin, jotta uusilta vastaavilta kokemuksilta säästyttäisiin tulevaisuudessa. Siksi kannattaakin kutsua paikalle Kattoremontti Pron tehotiimi. Meiltä hoituu nimittäin niin katon korjaus kuin villojen vaihtotyötkin. Tämän lisäksi me haluamme tarjota käytettäviksesi kaikkia palveluitamme aina kattoremonteista ja katon korjauksista, katon paikkaukseen, katon uusimiseen sekä erilaisten katon vuotojen korjaukseen. Me paikkaamme peltikaton, sekä reiät huopakatossa sekä tiivistämme huopakaton. Tarpeen vaatiessa meiltä hoituu myös rikkinäisten kattotiilien vaihtotyöt sekä rikkinäisen aluskatteen korjaus tai uusiminen.

Kattoremontti Pron pitkän kokemuksen erilaisista kattotöistä keränneiltä ammattilaisilta ei mene myöskään sormi suuhun erilaisten kattovarusteiden asennuksessa tai katon kunnon ehostamisessa muilla tavoin. Meiltä saat katollesi asennettua lumiesteet, kattosillat, seinätikkaat, lapetikkaat, piipunhatut, piipunpellitykset, lintuesteet pieneläinesteet. Meiltä sujuu myös monet kattosi ilmettä parantavat ehostukset kuten tiilikaton harjaus, sammaleen poisto sekä tuhokäsittely, erilaisten myrskyvaurioiden korjaus, lumenpudotustyöt, vesikourujen puhdistus ja korjaus, kattoikkunan uusiminen tai korjaus ja tietysti kattovalokuvun uusiminen tai korjaus. Ammattilaisemme taitavat lisäksi vielä monet peltisepän työt, joten mitä vain kattosi tarvitsee, sen kyllä meiltä varmasti löydät. Eli tee jo vaikka tänään taas yksi viisas valinta ja ota yhteyttä meihin Kattoremontti Prolla, jotta voimme yhdessä pohtia, mikä olisi paras ratkaisu kattoasi ajatellen.