Katon korjaus Enonkoski – Tilaa kattokorjaus jo varhaisessa vaiheessa

Kattosi kunto on vaakalaudalla, jos kaikki liitoskohdat eivät ole tiiviitä, tai jos katolla on reikiä, ruostevaurioita tai rikkinäisiä tiiliä. Katon alle voi päästä vettä, mikä voi aiheuttaa kosteusvaurioita. Kosteusvauriot voivat levitä rakenteesta rakenteeseen, ja niillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Laho heikentää puurakenteet, mikä voi aikaistaa kattoremonttia eli katon uusimista. Jos yläpohjan kastuneita eristeitä ei vaihdeta, voivat ne homehtua, ja homevauriot saattavat vaikuttaa sisäilman laatuun. Emme halua pelotella, mutta tahdomme kuitenkin korostaa sitä, kuinka tärkeää katonkorjaus ja katon paikkaus Enonkoskella on. Ei ole maailmanloppu, vaikka katto vuotaa. Itse asiassa, pienet kattovuodot ovat melko tavallisia. Jos vaikkapa piipunjuurivuoto korjataan jo varhaisessa vaiheessa, selvitään kattovuodosta melkein pelkällä säikähdyksellä, sillä aluskate on saattanut ohjata kaiken kosteuden pois katon alta. Ei syytä huoleen, vaikka aluskate olisi pettänyt: meidän ammattilaisiltamme sujuu luotettavasti niin kattorakenteiden kuivattaminen kuin kaikki muukin, mitä katon vesivahinkojen korjaus Enonkoskella saattaa pitää sisällään.

Jotta katon korjaus voitaisiin aloittaa mahdollisimman pian, on tärkeää pitää kiinni katon puolivuosittaisista kuntotarkastuksista. Uusikin katto on hyvä tarkastaa sekä keväällä että syksyllä, jotta mahdollisiin muutoksiin, puutteisiin ja vaurioihin voitaisiin puuttua ajoissa. Saatat huomata ilman kevättarkastustakin, että lumi on irrottanut tikkaat tai lumiesteet, minkä takia kattoosi on tullut reikiä. Pienemmät vauriot huomaa vasta, kun huopakatto, palahuopakatto, tiilikatto tai peltikatto tarkastetaan lähietäisyydeltä. Katolla voi olla rikkinäisiä tiiliä, tai katto voi vuotaa viemärintuuletusputken juuresta. Kevättarkastuksen ansiosta katto saadaan kuntoon ennen kesää ja kesäsateita.

Seuraavan kerran tasakatto, pulpettikatto tai vaikkapa mansardikatto tulee tarkastaa syksyllä. Jos olisi sattunut käymään niin, että puu on kaatunut katon päälle, huomaat asian ilman meidän apuammekin. Vaikka et itse olisi paikan päällä, saanet naapureiltasi tiedon siitä, että huopakatto, peltikatto tai tiilikatto on vaurioitunut tällä tavalla myrskyn takia. Puut eivät kuitenkaan niin vain kaadu talojen päälle. Myrskyvaurioiden korjaus tarkoittaa usein jotain pienempää kattopaikkausta, kuten revenneen huopavuodan paikkaamista tai uusimista.

Meiltä saat katon korjaustyöt erinomaisella hinta-laatusuhteella myös saarikohteissa, sillä meiltä onnistuu katon kunnostus myös saaressa. Palvelemme kaikkialla Enonkoskella, Savonlinnassa, Ruokolahdella, Rääkkylässä, Varkaudessa sekä esimerkiksi Sulkavalla. Niin katon paikkauksen kuin vaikkapa katon uusimisenkin voi maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella, ja kun omakotitalon tai mökin kattourakka on valmis, kannattaa hakea kotitalousvähennystä.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakaton korjaus Enonkoskella pitää yllä koko talon kuntoa

Palahuopakaton korjaus ja paikkaus ei ole tarpeen vain siksi, että vesikatto pysyisi hyvässä kunnossa vuodesta toiseen. Huopa- ja palahuopakatot tulee korjata myös siksi, etteivät talon muut rakenteet kastuisi. Jos huopakatto vuotaa Enonkoskella, voivat lahovauriot levitä rakenteesta toiseen, ja märkiin eristeisiin kasvava home voi vaikuttaa jopa talon asukkaiden terveydentilaan. Jos on oikein paha tilanne, voi rakennus menettää käyttökelpoisuutensa.

Jotta rakennuksesi säilyttäisi arvonsa ja siinä olisi mukavaa sekä turvallista asua, seuraa bitumikattosi kuntoa ja puutu kaikkiin muutoksiin ajoissa. Osaat tilata esimerkiksi mökin huopakaton reikien paikkauksen ajoissa, jos tarkastutat kattosi kahdesti vuodessa. Me tarkastamme katon huolellisesti, ja jos kaikki ei ole kunnossa, annamme kilpailukykyisen tarjouksen huopa- tai palahuopakaton paikkaamisesta. Teemme huopakaton korjaustyöt myös saaressa, joten saat meiltä kokonaisvaltaista ja asiantuntevaa katonkorjauspalvelua saarikohteissakin.

Huopakaton pahimpina vihollisina pidetään aurinkoa ja sammaleita, mutta myös myrsky voi saada aikaan pahaa jälkeä. Jos myrskytuuli irrotti katon, repi huopakattoa irti osittain tai vaurioitti huopakattoa muutoin (myrsky voi kiskoa vaikka rännit irti), ota yhteyttä ja tilaa huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt Enonkoskelle meiltä. Me tiedämme, miten bitumikaton saa taas kuntoon – silloinkin, jos huopakatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut huopakaton päälle myrskyssä.

Peltikaton korjaus Enonkoskella tehdään aina tilanteen mukaan

On monta erilaista tapaa toteuttaa peltikaton korjaus. Valitsemme parhaan korjaustavan, kun tiedämme, mitä sinun peltikatollesi on käynyt ja mitä se tarvitsee. Monet peltikattokorjaukset alkavatkin siitä, että tulemme tarkastamaan katon. Sen perusteella voimme suunnitella esimerkiksi peltikaton myrskyvaurioiden korjaustöiden etenemisen sekä laskea tarvittavilla korjauksille (kuten kattopeltien vaihdolle) hyvän hinnan.

Pienimmät peltikattojen korjaustyöt (esimerkiksi saarissa, palvelemmehan myös saarikohteissa) liittyvät peltikaton reikien paikkauksiin. Pienetkin reiät tulee saada paikattua, sillä muuten peltikatto voi vuotaa. Koska peltikatto saattaa vuotaa useampaankin otteeseen pitkän käyttöikänsä aikana, on peltikatteen alla aluskate. Sen tarkoitus on viedä kosteus pois katon alta, eli estää kosteusvaurioiden syntyminen. Tarvittaessa toteutamme Enonkoskella myös peltikaton aluskatteen korjauksen. Jos aluskatteen reikiä ei saa paikattua, uusimme aluskatteen osittain. Tämä saattaa kuulostaa isommalta urakalta kuin mitä se tosiasiassa on. Meidän ammattilaisiltamme sujuu näppärästi mikä tahansa peltikattokorjaus Enonkoskella, joten ota yhteyttä myös silloin, jos myrsky kaataa puun peltikaton päälle. Tällaisten myrskytuhojen korjaaminen onkin hyvä esimerkki niistä isoimmista mahdollisista peltikattokorjauksista.

Kerromme myös tavoista estää peltikaton vaurioituminen. Tarvittaessa suosittelemme huonokuntoisten puiden poistamista talon läheisyydestä tai kattopeltien lisäkiinnityksien asennuttamista. Myrskytuhoja voidaan estää myös vaihtamalla kattopeltien naulat tai vanhat kateruuvit uusiksi kateruuveiksi. Kun kiinnikkeet ovat kunnossa, on vähemmän todennäköistä, että myrsky saa irrotettua kattopellit tai peltilistat. Ruostevaurioitakin voidaan torjua (kattopuhdistusten ja kattomaalausten avulla).

Tiilikaton korjaus Enonkoskella tarkoittaa usein tiilien vaihtoa

Eräs hyvin yleinen tapa toteuttaa tiilikaton korjaus ja paikkaus on rikkinäisten kattotiilien vaihto. Rikkinäiset kattotiilet tuleekin poistaa ja uusia, sillä vain tällä tavalla saadaan aikaiseksi tarpeeksi luotettava lopputulos. Tiilenpaloja ei siis esimerkiksi kannata liimata yhteen.

Tiiliä voi mennä rikki monesta eri syystä. Yleensä kyse on vanhoista tiilistä, jotka ovat jo muuttuneet sen verran hauraiksi, että ne voivat hajota vaikkapa askelten tai lumitaakan alla. Jos tiilien sisään on imeytynyt paljon vettä, voivat ne halkeilla myös talvella muodostuvan jään vaikutuksesta. Uudetkin tiilet voivat hajota, jos katolle paiskautuu oksia kovan tuulen voimasta, joten myös tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt tarkoittavat usein rikkinäisten tiilien vaihtoa.

Toki tiilikatto voi rikkoutua Enonkoskella myös siksi, että myrsky kaataa puun tiilikaton päälle. Kova tuuli voi irrottaa myös kattoturvatuotteita paikoiltaan. Mikäli katto ei ole täysin ehjä, voi tiilikatto vuotaa Enonkoskella, ja kattovuoto saattaa johtaa katon vesivahinkoon. Katon vesivahingolta voidaan välttyä, jos aluskate on kunnossa, joten aluskate kannattaa tarkastaa yhtä aikaa vesikatteen kanssa (eli kaksi kertaa joka vuosi). Me osaamme tehdä tiilikaton aluskatteen korjauksen, tarkoittipa se sitten ylösnostojen korjaamista, aluskatteen paikkaamista ilmanvaihtoputken kohdalta tai vaikkapa aluskatteen osittaista uusimista. Aluskatetta tarvitaan myös kondenssiveden varalta, joten siitä kannattaa pitää hyvää huoltaa.

Me pidämme katostasi hyvää huolta, vaikka talosi sijaitsisi saaressa: tämä kattopalvelu tekee nimittäin myös saarikohteiden tiilikattojen korjaustyöt. Korjaamme, huollamme, uusimme ja varustelemme minkä tahansa katon, joten aloita kaikki kattourakat ottamalla yhteyttä meihin. Muuta ei tarvitakaan, sillä teemme kattokorjaukset ja muut kattotyöt avaimet käteen -periaatteella.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus suunnitellaan huolella

Katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta suunnitellaan huolella, jos työ on tilattu Enonkoskelle meidän taidokkailta kattokorjaajiltamme. Myös katon korjaus ilmanvaihtoputken kohdalta tai vaikkapa TV-antennin kohdalta suunnitellaan etukäteen, jotta töiden toteutusvaihe etenisi saumattoman sujuvasti. Tiilikaton, huopakaton tai peltikaton korjaaminen on sujuvaa, kun paikan päällä on riittävästi asiantuntevaa työvoimaa sekä oikea määrä työkaluja, uusia materiaaleja ja muita tykötarpeita.

Koska panostamme kattotöiden suunnittelemiseen, eivät esimerkiksi katon alta löytyvät kosteusvauriot tule meille yllätyksenä, vaan olemme varautuneet niiden kunnostamiseen katon paikkauksen yhteydessä. Esimerkiksi katon korjaus kattoluukun kohdalta voi vaatia myös kastuneiden rakenteiden kuivattamista tai uusimista.

Kun olemme tehneet katon korjauksen savupiipun kohdalta, voivat kattopeltiseppämme pellittää savupiippusi ja asentaa piipunhatun hormin suuaukon yläpuolelle. Piipun pellitys suojaa piipun säiltä ja kosteudelta. Piipunhattu suojaa hormia. Jos hormi rapautuu, voi hormiin syntyä nokikertymiä, joita nuohoojakaan ei saa poistettua.

Suunnitteluvaiheen ansiosta tiedämme etukäteen myös sen, mitä kaikkea on tehtävä samalla, kun toteutamme katon korjauksen kattoikkunan kohdalta Enonkoskella – ja miten katon tiivistys on sillä kertaa tehtävä. Joskus riittää, että tiivistämme vesikatteen ja kattoikkunan liitoskohdan. Joskus korjaustyöt on ulotettava myös aluskatteeseen, eristeisiin ja höyrynsulkuihin. Joskus katon korjaus kattoikkunan tai vaikkapa kattovalokuvun kohdalta tulee tehdä niin, että uusimme kyseisen kattoläpiviennin, sillä osa suomalaisilla katoilla olevista kattoikkunoista (tai kattovalokuvuista) on jo käyttöikänsä päätepisteessä.

Uusimme ja korjaamme peltikattojen, tiilikattojen ja huopakattojen läpiviennit myös saarikohteissa, sillä rakennuksen sijainti saaressa ei haittaa meitä laisinkaan – pikemminkin päinvastoin. Palvelemme läpi vuoden, sillä monet katot voidaan korjata ja uusia myös keskellä talvea. Katon uusiminen ei kuitenkaan ole meille se ykkösjuttu. Katon korjaaminen (esimerkiksi juuri läpiviennin kohdalta) on yleensä edullisempaa, helpompaa ja nopeampaa kuin katon vaihtaminen, joten teemme kattopaikkauksen aina, kun se on mahdollista.