Katon korjaus Kaustinen – Tarjolla luotettavaa kattopalvelua hyvällä hinta-laatusuhteella

Säännöllisten kattotarkastusten ansiosta tiedät aina, koska tarvitset katonkorjausta ja katon paikkausta Kaustisella. Tilaa nuo kattotarkastuksetkin meiltä, niin mikään tiivistystarve ei jää huomaamatta. Kaikkiin pieniinkin muutoksiin, puutteisiin ja vaurioihin kannattaa puuttua heti, jotta katon kunto pysyisi tasaisena. Kattoonhan on voinut tulla vaikka reikiä sitten viime näkemän. Reikiä syntyy esimerkiksi silloin, jos lumi irrottaa lumiesteet tai tikkaat valuessaan alas katolta. Jos reikiä ei korjata omakotitalon, kesämökin, paritalon tai vaikkapa autotallin katosta, voi katon alle päästä kosteutta. Seuraava askel olisikin sitten katon vesivahinkojen korjaus Kaustisella, kuten esimerkiksi yläpohjan kastuneiden villojen vaihtaminen.

Puolivuotistarkastus voi kertoa myös rikkinäisistä tiilistä, ruosteen tekemistä rei’istä, törröttävistä nauloista, ilmakuplista ja halkeamista, aluskatteen repeämistä tai vaikkapa vääntyneistä vesikouruista. Laitamme kaiken kuntoon niin Kaustisella kuin sen ympäristökunnissakin, joita ovat esimerkiksi Halsua, Kokkola, Kruunupyy, Veteli ja Luoto. Teemme katon korjaustyöt erinomaisella hinta-laatusuhteella myös saarikohteissa. Saaressa työskenteleminen on sujuvaa, kun kalusto on juuri oikeanlainen, ja me olemme huolehtineet tästäkin tärkeästä seikasta.

Tarjoamme luotettavaa kattopalvelua myös silloin, kun huopakatto, peltikatto tai tiilikatto on vaurioitunut odotettua vakavammin – esimerkiksi siksi, että puu on kaatunut katon päälle. Tarkastamme sen, vieläkö kannattaa tehdä myrskyvaurioiden korjaus, vai onko jo aika purkaa ja uusia talon katto. Uusi harjakatto, tasakatto tai aumakatto kestää taas useita kymmeniä vuosia, jos tilaat sen huollot, korjaukset ja tarkastukset meiltä.

Katon korjaukset ja tiivistykset sun muut pelti-, tiili- tai huopakattohuollot voi maksaa yhteistyökumppaniltamme haettavalla rahoituksella. Kun yksityisasiakkaan katto on taas kunnossa, voi tämä hakea kotitalousvähennystä, mikä ei tietenkään ole pakollista, mutta mielestämme erittäin kannattavaa.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakaton korjaus Kaustisella voi tarkoittaa vaikka vuotien vaihtamista

Etukäteen ei kannata kovin paljoa pohtia sitä, miten esimerkiksi palahuopakaton korjaus ja paikkaus tulee sillä kertaa tehdä. Tulemme yleensä paikan päälle selvittämään sen, mistä huopakatto vuotaa, mitä vahinkoja huopakattovuodosta on aiheutunut, ja miten katto laitetaan kerralla kuntoon. Ehkä onkin kyse siitä, että huopakatto on vaurioitunut puun kaaduttua huopakaton päälle myrskyssä? Kenties myrskytuuli on irrottanut koko katon tai repinyt huopakattoa irti osittain? Ehkäpä myrsky on vaurioittanut huopakattoa jotenkin muutoin? Bitumikaton tai bitumipaanukaton korjaus alkaa silloinkin siitä, että selvitämme katon todelliset tarpeet ja suunnittelemme kattourakan niiden perusteella.

Tasakaton, pulpettikaton, taitekaton tai esimerkiksi mansardikaton kunnostaminen Kaustisella voi tarkoittaa esimerkiksi huopakaton reikien paikkausta. Reiät voi saada korjattua vaikkapa tarkoituksenmukaisella tiivistysaineella. Jos reiät ovat suuria tai niitä on paljon, voimme vaihtaa huonokuntoisen vuodan tai vuodat.

Tilaa meiltä kaikki huopakaton korjaustyöt – myös saaressa, sillä palvelemme sinua monipuolisesti myös saarikohteissa. Meihin voit luottaa silloin, kun tarvitset huopakaton myrskyvaurioiden korjaustöitä, tai kun katto on huonossa jamassa talven jälkeen. Palvelemme sinua myös huopakattohuoltojen tiimoilta. Huoltotoimenpiteillä voidaan ehkäistä monet vauriot, kuten katon painuminen lumen alla tai sammaloitumisesta johtuva huopakatteen haurastuminen ja vuotaminen.

Tärkeimpänä huopakattohuoltona voidaan pitää katon kevät- ja syystarkastuksia, joiden ansiosta kaikkiin paikkaus- tai huoltotarpeisiin voidaan havahtua ajoissa. Voit tilata meiltä myös kattosi puolivuotistarkastukset, joiden yhteydessä voimme poistaa roskat katolta ja ränneistä. Roskien poistosta on yllättävänkin suuri hyöty, sitoutuuhan roskiin paljon kosteutta.

Peltikaton korjaus Kaustisella voi korvata katon vaihdon

Onko parempi teettää peltikaton korjaus vaiko sittenkin peltikaton uusiminen? Suoralta kädeltä emme halua lähteä arvailemaan, mutta lähes aina katon korjaus on riittävä ratkaisu. Tulemmekin paikan päälle tarkastamaan peltikaton ja sen alapuolisten osien kunnon. Tämän jälkeen tiedämme minkälainen kattokorjaus on kustannustehokkain ja pitkäikäsin ratkaisu.

Hyvä nyrkkisääntö on se, että mitä nuorempi katto, sitä kannattavampaa se on korjata. Toinen nyrkkisääntö on se, että jos katto saadaan kuntoon jonkin pienimuotoisen paikkaustoimenpiteen avulla, kannattaa valita katon tiivistys (kuten peltikaton myrskyvaurioiden korjaustöiden teettäminen Kaustisella).

Saaressa (palvelemme tosiaankin myös saarikohteissa) tai mantereella tekemämme peltikaton korjaustyöt voivat tehdä katosta suorastaan uudenveroisen – etenkin, jos kyse on kattopeltien vaihdosta. Myös kattomaalaus voi parantaa katon rasituksensietokykyä sekä saada sen näyttämään aivan uudelta.

Peltikaton reikien paikkaukseen tai muuhun peltikattopaikkaukseen tulee ehkä liittää peltikaton aluskatteen korjaus. Aluskate on olemassa siltä varalta, että peltikatto vuotaa Kaustisella, tai että katon alla syntyy kondenssivettä. Aluskatteet on tarkoitettu kestämään, mutta kaikenlaista yllättävää voi sattua. Siksi tarkastamme mahdollisuuksien mukaan myös aluskatteesi kunnon, ja tarvittaessa alamme sitä paikata.

Tarkastamme myös peltikaton kiinnikkeet, jotta voisimme tarvittaessa asentaa kattopeltien lisäkiinnitykset. Niiden avulla voidaan estää tuulta irrottamasta kattopeltejä tai peltilistoja. Myös kattopeltien törröttävien naulojen vaihtaminen kateruuveiksi ehkäisee myrskytuhoja (sekä kattovuotoja). Vanhat kateruuvitkin saatetaan joutua vaihtamaan uusiksi kateruuveiksi, jotta kosteus pysyisi katon ulkopuolella. Uudet ruuvit uusine tiivisteineen ovat paljon parempia kuin vanhat ja kuluneet! Vielä yksi vinkki myrskyvaurioiden ehkäisemiseen: huonokuntoiset puut kannattaa poistaa ajoissa pihalta, jotta myrsky ei kaataisi puita peltikaton päälle. Mikäli huomaamme lahoja puita talon vieressä kattotarkastusta tehdessämme, kerromme sinulle asiasta.

Tiilikaton korjaus Kaustisella eroaa suuresti huopakaton korjaamisesta

Tiilikaton korjaus ja paikkaus eroaa suuresti huopakaton kunnostamisesta ja tiivistämisestä. Tiilikatot ja huopakatot ovat muutenkin hyvin erilaisia kattoja. Tiilikatto on painava, pitkäikäinen ja arvokas. Huopakatto on kevyempi ja huokeampi. Se kestää ehkä vain noin puolet siitä, mitä tiilikatto.

Tiilikatto ei voi lähteä tuulen mukaan, kuten huopakatto voi (ainakin periaatteessa) tehdä. Tiilikattokin voi rikkoutua rajuilmalla, jos myrsky kaataa puun tiilikaton päälle. Näin voi käydä bitumikatollekin, mutta tällaiset huopa- tai tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt eivät ole kovin tavallisia.

Huopakatto voi tarvita reikien paikkausta tai saumojen ja sisätaitteiden tiivistämistä. Tiilikaton todennäköisesti yleisin paikkaus on rikkinäisten kattotiilien vaihto. Rikkinäisiä tiiliä voi sijaita myös sisätaitteissa. Silloin tarvitaan muun muassa timanttilaikkaa, jotta uusi tiili saadaan juuri oikean kokoiseksi. Sekä tiili- että huopakatot voivat tarvita läpivientien kunnostamista. Myös tiilikatto vuotaa, jos piipunjuuri tai vaikkapa IV-putken läpivienti on huonossa kunnossa. Kattokorjauksen käytännön toteutus on kuitenkin erilaista tiili- ja huopakatoilla.

Meiltä saat paikan päälle timanttiset tiilikattoammattilaiset aina, kun tiilikatto vuotaa Kaustisella, tai jos tarvitset tiilikaton aluskatteen korjausta. Aluskatteen tiivistäminen voi tarkoittaa vaikkapa sen ylösnostojen korjaamista, aluskatteen osittaista uusimista tai aluskatteen paikkaamista sisätaitteen kohdalta. Laitamme kuntoon myös vesikourut ja alastuloputket. Tarvittaessa toteutamme katon lisälämmöneristyksen tai tuuletusratkaisujen tehostamisen. Tiilikaton korjaustyöt onnistuvat mainiosti myös saaressa, joten palvelemme sinua asiantuntevasti ja kilpailukykyisin hinnoin myös saarikohteissa.

Lopuksi muistutamme, että tiilikaton pitkäikäisyys ja hyväkuntoisuus riippuu pitkälti siitä, miten ja milloin sitä on huollettu. Meiltä voit tilata Kaustiselle myös kaikki tiilikattohuollot aina tiilikaton harjauksesta kattolumitöihin, joten otahan yhteyttä myös katon huoltojen tiimoilta. Me jos ketkä tunnemme parhaat tavat tiilikaton huoltotoimenpiteiden turvalliseen ja kattoystävälliseen suorittamiseen.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus: Mitä kaikkea esimerkiksi savupiippu voi tarvita?

Omakotitalon, paritalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus Kaustisella voi olla jokin melko pieni urakka, kuten katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta. Tällaistakaan katon paikkausta ei kannata jättää tekemättä, sillä muuten tilanne voi pahentua, ja sitten onkin edessä jo isompi satula- tai tasakaton korjaus Kaustisella. Mikäli katon korjaus läpiviennin kuten TV-antennin tai kattoluukun jää tekemättä, voi katon alle päästä kosteutta, mikä saattaa johtaa laho- ja homevaurioiden syntymiseen. Eristeisiin voi ilmestyä homekasvustoja jo noin viikossa, ja laho leviää hyvin hanakasti puuosasta toiseen.

Se, että esimerkiksi saaressa (palvelemme kaikkialla Kaustisella ja sen ympäristössä, joten työskentelemme myös saarikohteissa) tarvitaan katonkorjaustöitä jonkin läpiviennin osalta, selviää kattotarkastuksen myötä. Katto kuin katto olisi hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa, jotta kaikki katon tiivistykset myrskyvaurioiden korjaustöistä katon korjaamiseen ilmanvaihtoputken kohdalta osattaisiin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos kaikki on kunnossa, hyvä niin: kattotarkastus ei silloinkaan ollut turha, vaan se toi mielenrauhaa. Sateella on huojentavaa tietää, että katto on tiivis.

Vastaus siihen, miten katon korjaus kattoikkunan tai esimerkiksi kattovalokuvun kohdalta kannattaa tehdä, selviää nähtyämme katon. Esimerkiksi katon korjaus savupiipun kohdalta voi koostua monista eri työvaiheista. Pienimmillään kattourakka tarkoittaa vesikatteen ja piipun liitoskohdan tiivistämistä. Joskus tarvitaan myös aluskatteen paikkaus tai osittainen uusiminen piipun kohdalta. Jos aluskate on ollut huonossa jamassa, on kosteus voinut päästä katon alle, ja silloin tarvitaan kosteusvaurioiden kunnostamista. Tarvittaessa kunnostamme piipun juuripellityksen tai pellitämme piipun peltisepäntyönä ja suosittelemme joko hormin pinnoitusta tai piipun muuraamista. Pisteenä iin päälle voimme asentaa piipunhatun, mikä estää kosteuden ja roskien pääsyn omakotitalon tai esimerkiksi mökin hormiin.