Katon korjaus Kruunupyy – Kattoa kannattaa korjata loppuun saakka

Vanhaakin kattoa kannattaa korjata Kruunupyyssä, sillä katonkorjaus ja katon paikkaus pitävät kattorakenteet kuivina. Katon uusiminen sitten aikanaan on monella tavalla yksinkertaisempaa, jos ja kun kattorakenteet ovat hyvässä kunnossa. Jos villat ovat kuivat, saavat nekin jäädä palvelemaan uuden katon alla (muussa tapauksessa tehtäisiin yläpohjan kastuneiden villojen vaihto).

Teemme kaikenlaiset katon korjaukset ja kattopaikkaukset Kruunupyyssä sekä sen naapurikunnissa, joita ovat esimerkiksi Evijärvi, Kaustinen, Luoto, Pedersören kunta ja Veteli. Toteutamme katon korjaustyöt myös saaressa, sillä meillä on saarikohteissa työskentelemisen mahdollistava kalusto.

Tavallisia kattokorjauksia ovat esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihdot, ruostevaurioiden kunnostukset, kattoreikien paikkaukset ja huopakaton saumojen tiivistykset. Kaikki tällaiset kattopaikkaukset johtuvat usein ihan normaalista kulumisesta. Kattoon voi tulla reikiä esimerkiksi silloin, kun katolta alas putoava raskas lumitaakka irrottaa tikkaat mukaansa.

Jos reikiä ei saada paikattua jo alkuvaiheessa, voidaan Kruunupyyssä tarvita katon vesivahinkojen korjausta. Ei syytä huoleen: katon vesivahinkojen korjaus kuulostaa usein paljon suuremmalta urakalta kuin mitä se tosiasiassa on. Tilaa kattokorjaukset meiltä, niin urakka onnistuu erittäin hyvällä hinta-laatusuhteella. Saat uuden tai vanhan katon hyvään kuntoon ilman, että joutuisit maksamaan siitä mansikoita. Kattokorjauksen hinta selviää jo alkuvaiheessa, sillä katon paikkaus aloitetaan kattotarkastuksella, mikä paljastaa meille kaiken tarvittavan tiedon tarjouksen laskemiseksi.

Myrskyvaurioiden korjaus tai muu kattopaikkaus voidaan maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella, ja yksityishenkilöillä on mahdollisuus hakea töistä kotitalousvähennystä. Urakka on nopeasti ohi, emmekä kuormita asiakasta millään työvaiheella, sillä kaikki tehdään toimestamme avaimet käteen -periaatteella. Ota yhteyttä siinäkin tapauksessa, että huopakatto, peltikatto tai tiilikatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut katon päälle, sillä taitavat asiantuntijamme löytävät oikeat ratkaisut tällaiseenkin tilanteeseen!

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Kruunupyyssä. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot. Kattoammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Kruunupyyn alueella.

Huopakaton korjaus Kruunupyyssä – Mitä kaikkea tulee huomioida?

Mitä kaikkea tulee huomioida, kun edessä on palahuopakaton korjaus ja paikkaus, kolmiorimahuopakaton vuotokorjaus tai esimerkiksi tavallisen huopakaton reikien paikkaus Kruunupyyssä? Helpoin tapa saada kesämökin, paritalon, kerrostalon tai esimerkiksi ulkosaunan katto kuntoon on ottaa yhteyttä tähän kattofirmaan. Me tiedämme, mitä tehdä, jos huopakatto vuotaa – tai jos huopakatto on vaurioitunut puun kaaduttua huopakaton päälle myrskyssä. Luota ammattilaisiimme silloinkin, jos myrskytuuli irrottaa katon tai repii huopakattoa irti osittain. Myrskyhän voi vaurioittaa huopakattoa muutoinkin, mutta me löydämme parhaat ratkaisut joka tilanteeseen niin Kruunupyyssä kuin muuallakin.

Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ennen huopakaton myrskyvaurioiden korjaustöiden tai muiden huopakattopaikkausten aloittamista? No, asiakasta kiinnostaa tietenkin se, mitä huopakaton tiivistys maksaa. Meidän on tiedettävä, mitä kaikkea pitää korjata ja uusia, jotta osaisimme laskea tarkan tarjouksen sekä tehdä kaikki esivalmistelut. Siksi huopakaton korjaustyöt (vaikkapa saaressa, sillä palvelemme myös saarikohteissa) alkavat kattotarkastuksella.

Kattotarkastuksen yhteydessä panemme merkille muun muassa talon korkeuden (mikä ei ole este kattotöille, sillä tarvittaessa voimme käyttää henkilönostimia), kattokaltevuuden ja kattorakenteiden kunnon. Meitä kiinnostaa myös se, onko korjattavalla alueella läpivientejä vai ei.

Panemme merkille myös sen, onko kattoa syytä huoltaa jollain tavalla. Jokin kattohuolto onnistuu mainiosti bitumikaton korjauksen ja paikkauksen yhteydessä. Ensin korjaamme katon, sillä se on priorisoitava asia, ja sitten teemme esimerkiksi roskien poiston huopakatolta tai sammaleentuhokäsittelyn. Sammaleista on monenlaista haittaa, joten niiden ei kannata antaa kasvaa talon katolla. Sammaleisiin sitoutuu paljon kosteutta, joten katto joutuu viettämään pitkiä aikoja märkänä sammaleiden takia. Jotta katto ei kuluisi loppuun liian aikaisin, olisi tärkeää, että katto voisi kuivua nopeasti sateiden ja talvien jälkeen. Lisäksi sammaleiden juuret voivat availla katon saumoja Kruunupyyssä.

Peltikaton korjaus Kruunupyyssä on fiksun kuluttajan valinta

Fiksu kuluttaja tilaa peltikaton korjauksen mahdollisimman nopeasti. Mitään korjaustarvetta ei kannata sivuuttaa, sillä aaltopeltikaton, lukkosaumakaton, tiilikuvioisen peltikaton tai esimerkiksi konesaumakaton kunto ei kohene itsekseen. Katon kunto voi vain huonontua, jos Kruunupyyssä ei tehdä peltikaton reikien paikkausta tai jotain muuta kattotiivistystä.

Se, että katon kunto heikkenee, johtaa usein siihen, että peltikatto vuotaa. Meidän ammattilaisemme korjaavat myös vuotavat katon ja niiden alle syntyneet kosteusvauriot, mutta on fiksua seurata katon kuntoa ja tilata kattokorjaukset (kuten peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt), ennen kuin peltikatto vuotaa Kruunupyyssä.

Tilaa katon kuntotarkastukset, vääntyneiden kattopeltien vaihto tai vaikkapa peltikaton aluskatteen korjaus tältä fiksulta kattofirmalta. Teemme katonkorjauksen fiksulla tavalla ja fiksulla hinnalla, joten et tule pettymään. Saamme kattosi kuntoon silloinkin, jos myrsky on kaatanut puun  peltikaton päälle. Joskus voi vaikuttaa siltä, ettei kattoa enää saada kuntoon korjaamalla, vaan se on pakko uusia. Ei kuitenkaan nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Ota yhteyttä tähän kattourakoitsijaan, niin saat varmaa tietoa siitä, kannattaako aloittaa peltikaton korjaustyöt (esimerkiksi saaressa, sillä työskentelemme myös saarikohteissa) vai ei.

Usein vastaus on kyllä. Jos vaikka tuuli on irrottanut kattopellit tai peltilistat, voimme kiinnittää kattopellit takaisin paikoilleen, ja tarvittaessa asentaa kattopeltien lisäkiinnityksiä, jottei vastaavaa enää sattuisi. Voimme tehdä muitakin katon vaurioitumista ehkäiseviä toimenpiteitä. Sellaisia ovat esimerkiksi peltikaton huoltomaalaus sekä kattopeltien naulojen tai kateruuvien vaihto uusiin kateruuveihin. Kun törröttävät naulat vaihdetaan ruuveiksi, katto lakkaa rämisemästä ja vuotamasta, ja kattopellitkin pysyvät paremmin omilla paikoillaan. Ruuvien uusiminen estää kattovuodot, sillä vaikka ruuvi pysyykin hyvin kiinni ruodelaudoissa, voivat niiden tiivisteet kulua loppuun vuosien saatossa. Jos tiivisteestä on jäljellä enää muisto, voi katon alle päästä kosteutta.

Tiilikaton korjaus Kruunupyyssä auttaa pitämään kattorakenteet kunnossa

Jos kattorakenteet pääsevät lahoamaan pahasti, voi tiilikaton käyttöikä lyhentyä. Toimikaamme siis niin, että kattorakenteet pysyvät kuivina loppuun asti. Katon vaihdon jälkeen ne saavat palvella myös uuden katon alla.

Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Lähdetään liikkeelle siitä, miten omakotitalon, paritalon tai muun kiinteistön kattorakenteet pidetään kunnossa. Kattorakenteita uhkaa periaatteessa kaksi eri asiaa: lumi ja kosteus. Tiilikatto on painava katto, vaikkei sen päällä olisi lunta. Ylisuuret lumimassat kannattaa poistattaa, jotta kattorakenteet eivät kärsisi. Ota yhteyttä meihin, niin teemme tiilikaton lumenpudotuksen turvallisella ja kattoystävällisellä tavalla.

Jotta kattorakenteet eivät kastuisi ja lahoaisi, on tiilikatto hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa. Näin mikä tahansa tiilikaton korjaus ja paikkaus (kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto) osataan aloittaa ajoissa. Näin voidaan välttyä siltä, että tiilikatto vuotaa.

Kattotarkastus kertoo myös siitä, tarvitaanko Kruunupyyssä tiilikaton aluskatteen korjausta. Aluskate suojaa kattorakenteita satunnaisilta kattovuodoilta (kattohan voi vuotaa vaikka kattoluukun kohdalta) sekä kondenssivedeltä.

Kattotarkastuksen päätteeksi kertoisimme myös katon mahdollisista huoltotarpeista. Meiltä onnistuvat kaikki kattohuollot aina sammaleentuhokäsittelyistä lähtien.

Ei ole sellaista tiilikaton korjaustyötä, mitä emme tekisi – vaikkapa sitten saaressa, sillä palvelemme Kruunupyyssä ja sen ympärillä myös saarikohteissa. Saaressa saatetaan tarvita vaikkapa tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustöitä. Tiilikatto voi rikkoutua siksi, että myrsky kaataa puun tiilikaton päälle, mutta kova tuuli voi myös irrotella rännejä, kattotikkaita ja muita kattovarusteita. Korjaamme kattoon syntyneet vauriot ja kiinnitämme irronneet kattovarusteet paikoilleen. Tarvittaessa korjaamme tai uusimme kattovarusteet, kuten vesikourut. Rännien kunnolla on suuri merkitys, sillä niiden avulla katolta valuvat sade- ja sulamisvedet ohjataan pois talon välittömästä läheisyydestä. Jos vedet imeytyvät maahan aivan sokkelin vieressä, voi rakenteisiin syntyä kosteusvaurioita.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus: Läpivientien tiivistys käy meiltä näppärästi

Tilaa meiltä katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta Kruunupyyhyn! Olemme luotettava valinta myös silloin, kun tarvitset katon korjausta ilmanvaihtoputken kohdalta. Tiedämme, että läpiviennin tiivistys tai uusiminen on merkityksellinen kattotyö, emmekä suhtaudu siihen yliolkaisesti. Katon paikkaus käy meiltä näppärästi, eikä sinun enää tarvitse olla huolissasi siitä, että katto vuotaa esimerkiksi IV-putken kohdalta.

Käänny tämän kattofirman puoleen myös silloin, kun tarvitset katon korjausta savupiipun kohdalta. Tiivistämme huopakaton, peltikaton tai tiilikaton sekä piipun liitoskohdan tarkasti. Kunnostamme juuripellitykset, tai pellitämme koko piipun peltisepäntyönä. Onko aluskate rikki tai väärin asennettu? Siinä tapauksessa kunnostamme myös aluskatteen piippusi kohdalta Kruunupyyssä.

Jotta katon korjaus TV-antennin tai vaikkapa kattoluukun kohdalta osattaisiin tehdä mahdollisimman pian, on katon kunto hyvä tarkastaa joka kevät ja syksy. Kevättarkastuksen voi teettää ammattilaisillamme heti, kun katto on paljas lumesta. Seuraavan kerran tasakatot, harjakatot tai vaikkapa pulpettikatot kannattaa tarkastaa syksyllä. Syystarkastuksen ansiosta esimerkiksi katon korjaus kattoikkunan kohdalta saadaan tehtyä ennen talvea. Talvi on muutenkin kova koettelemus katolle, joten on hyvä, että katto saa ottaa talven vastaan mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Mitä katon korjaus esimerkiksi kattovalokuvun kohdalta sitten maksaa? Omakotitalon, paritalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön eli kerrostalon tai rivitalon sekä kaikkien muiden kiinteistöjen kattojen korjausten hinnat lasketaan tapauskohtaisesti. Ota yhteyttä, kun tarvitset jotain katon paikkausta (kuten myrskyvaurioiden korjaustöitä tai vaikkapa kattoikkunan uusimista), niin selvitämme asian. Toteutamme kaikki katonkorjaustyöt erittäin kilpailukykyisin hinnoin – myös saarissa, sillä olemme kaikin tavoin valmistautuneet korjaamaan erilaiset katot myös saarikohteissa.