Katon korjaus Muurame

Katon korjaus Muuramessa on mitä mukavin kokemus, kun sen takana on kattofirma nimeltään Kattoremontti Pro. Jättämällä kaikki kattosi korjaukset meille pääset helpolla, sillä kattosi on asiantuntevissa käsissä ja sinua palvellaan ystävällisesti ja ripeästi. Kaikki esimerkiksi vuotavan katon paikkaukseen tai katon osittaiseen uusimiseen liittyvät langat pysyvät tiukasti käsissämme, olipa sitten kyse pulpettikatosta, mansardikatosta, aumakatosta tai harjakatosta. Kuntoon tulevat toimestamme myös eri kattojen aluskatteet, kattorakenteet, kattoikkunat ja savupiiput sekä kulkusillat ynnä muut kattoturvatuotteet. Kun etsit luotettavaa ja varmatoimista kattofirmaa, pyydä tarjous rivitalon, kerrostalon, omakotitalon, saunarakennuksen tai kesämökin katon tiivistysurakasta tästä osoitteesta.

Laadukkaan asiakaspalvelun perusteiden mukaisesti katon korjaus suoritetaan Muuramessa aina takuutyönä. Asiakkaalle koituu rahallista hyötyä siitä, että kuulumme ennakkoperintärekisteriin, koska tämän merkinnän myötä yksityisasiakkaalle tarjoutuu mahdollisuus kotitalousvähennyksiin. Vapaa-ajan asunnon tai omakotitalon kattokorjaukset voi siis vähentää omien ansiotulojensa verotuksessa, mikä voi tarkoittaa jopa useamman tuhannen euron säästöä.

Asiakkaanamme pääset osalliseksi monista eduista, sillä sinulle tullaan esimerkiksi tarjoamaan ilmainen katon yleiskuntotarkastus aina tilatessasi meiltä uusia kattotöitä. Katon elinkaaren aikana aiheutuvat kustannukset pysyvät matalina, kun kaikki tarpeet paikata kattoa huomataan ajoissa, ja koska monet vauriot voidaan kokonaan torjua katon huoltojen avulla. Huopa-, pelti- tai tiilikaton kunto pysyy tasaisen hyvänä, kun sitä seurataan puolen vuoden välein tehtävillä tarkastuksilla. Tilaa meiltä mikä vain kattotyö Muurameen, niin sen perässä katolle kiivetessämme teemme katon yleistarkastuksen. Edulliset kattotyöhintamme voit halutessasi kuitata hyväksi havaitun ja matalakorkoisen, kotisivujemme kautta haettavan rahoituksen avulla. Tästä remonttilainasta ja sen helposta hakuprosessista voi lukea lisää nettisivuillamme.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Konesauma- tai muun peltikaton korjauksen ja paikkauksen saat luotettavasti Kattoremontti Prolta

Saumapeltikaton ja profiilipeltikaton tarvitsemat korjaukset voivat liittyä viemärin tuuletusputken vuodon korjaukseen tai jiirin tiivistämiseen, mutta kyseessä voi olla myös peltikaton aluskatteen korjaus tai vaikka ruosteisten kattopeltien vaihto. Tilaa peltikaton korjaus Muurameen Kattoremontti Prolta, niin pääset seuraamaan, miten kätevästi peltikaton paikkaus ja korjaus ammattilaisilta käy. Oikein toteutettu kattokorjaus vahvistaa peltikaton kuntoa, tukee se tiiveyttä ja pidentää sen käyttöikää. Kattoremontti Pro tietää niin koulutuksen kuin kokemuksenkin perusteella, miten peltikaton jiiri tulee tiivistää tai miten kattopellin reiät kuuluu paikata, minkä lisäksi suoritamme myös peltikaton peruskorjaukset ja peltikattohuollot, joiden avulla peltikaton voi kestää noin 50 vuotta. Peltikaton alla vierähtää mukavasti koko vuosisatakin, jos kyse on pitkäikäisyydestään ja lähes absoluuttisesta vesitiiveydestään tunnetusta konesaumakatosta. Myös savitiilikatto voi saavuttaa sadan vuoden rajapyykin, mutta sitä pidempi käyttöikä on harvinainen: vain alumiinikatto ja kallis kuparikatto voivat kestää yhtä soittoa yli sata vuotta.

Katto ei kuitenkaan ole pitkäikäinen, jos kosteus pääsee vaikuttamaan katon rakenteiden terveyteen. Jos peltikatto tai saumapeltikatto vuotaa, voi laho alkaa heikentää katon rakenteita, mikä pilaa vähitellen koko katon. Myös vanhan peltikaton korjaus kannattaa teettää viivyttelemättä, jottei kattovuoto ehtisi vaurioittaa kattorakenteita. Vuotavan peltikaton korjaus on helpompaa ja edullisempaa, jos sen alla ei ole merkittäviä laho- tai homevaurioita. Kun katto on ikänsä puolesta parasta vaihtaa, on kattosaneerauskin yksinkertaisempaa ja edullisempaa, jos kattorakenteet on suojattu kosteudelta. Peltikatto tai konesaumakatto vuotaa sitä epätodennäköisemmin, mitä paremmin sitä on huollettu, mutta jos kattoon kuitenkin sattuu tulemaan vaurioita, tilaa peltikaton tiivistys tai kattovuodon korjaus Muurameen Kattoremontti Prolta.

Odottamattomiin kattovuotoihin ja mahdolliseen kondenssiveteen on helppo varautua pitämällä aluskate ehjänä. Peltikaton aluskate tiivistetään uusimalla sen vaurioituneet kohdat; aluskate pystyy taas ohjamaan vuotovedet räystäille ja estämään lämmön tiivistymistä peltikatteen alapinnalle. Peltikattovuotoja ehkäistään parhaiten tarkastamalla katto usein esimerkiksi läpivientien tiivisteiden haurastumisen varalta. Ajoissa uusittujen tiivistysten ansiosta peltikate ei ala vuotaa esimerkiksi viemärin tuuletusputken kohdalta. Katto voi vuotaa myös lumi- tai myrskyvaurioiden takia, tai esimerkiksi korroosion seurauksena. Kattotarkastuksen ansiosta tällaisiinkin vaurioihin osataan puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Korroosiota estää rei’ittämästä kattopeltejä parhaiten eristämällä kattopellit kosteudesta maalaamalla ne reilun kymmenen vuoden välein, minkä lisäksi on hyödyllistä puhdistaa kate säännöllisesti kaikista sille kosteutta keräävistä roskista.

Paras vinkki tiilikaton korjausasioissa on tilata Kattoremontti Pro kunnostamaan kattoa

Rikkinäisten tiilien vaihto on varmasti joka tiilikaton omistajalla joskus edessä – tällainen tiilikaton korjaus Muuramessa voi johtua esimerkiksi pakkasrapautumisesta, mutta kyse voi olla myös myrskyn tai lumen tekemistä vaurioista. Joka tapauksessa, rikkinäiset tiilet pitää vaihtaa heti eikä vasta siinä vaiheessa, kun katosta jo vuotaa vettä sisälle. Mitä pikemmin tiilikaton paikkaus Muurameen tilataan, sitä vähemmän tilikaton kunnostus maksaa. Katon kunto katsastetaan ideaalitilanteessa puolen vuoden välein; näin kattoon mahdollisesti syntyneet vauriot ja/tai vesivuodot tulevat korjattua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ei kannata laistaa tiilikaton kuntotarkastuksista, sillä silloin kasvaa riski kattovuotoon, miltä tiilikaton aluskatteen korjaus tai kattotiivistys ajallaan olisi hyvinkin voinut pelastaa. Aluskate on jokaisen toimivan tiilikaton alta löytyvä varuste, sillä se ohjaa vedet pois katon alta, jos sitä alkaa kattotiilien välistä tihkua. Lisäksi aluskate auttaa torjumaan lämmön kondensoitumista tiilikaton alapinnalle, eli toisin sanoen lämpimän ilman muuttumista kosteudeksi. Tiilikaton aluskatekin voi vuotaa, jos kattovuotoa ei rivitalon tai esimerkiksi kesämökin katolta ajoissa korjata, sillä pitkään jatkuva kosteus haurastuttaa lukuisat olemassa olevat materiaalit.

Kattovuotojen ehkäisemiseksi katto kannattaa tarkastuttaa kahdesti vuodessa. Säännöllisten tarkastusten ansiosta saat kuulla aina ajoissa, jos katolla on vaihtamista odottavia rikkinäisiä tiiliä, tai jos jokin katon läpivienti on aika uusia, tai jos tiilikaton rasituksensietokyky paranisi sammaleenpoiston ja katon suojakäsittelyn avulla. Sammaleeton ja huollettu tiilikatto kestää rapautumatta jopa 70-vuotiaaksi. Jos katolle on aikoinaan laitettu savitiilikatto, ei se ole vaihtokunnossa ennen 100-vuotispäiväänsä. Sammaleet ovat savi- ja betonitiilikattojen sekä huopakaton vitsaus, miltä kattoa voi suojata puhdistamalla sen säännöllisesti. Jos roskien poisto kahdesti vuodessa ei kuitenkaan tunnu tepsivän, on aika ottaa järeämmät aseet käyttöön ja tilata kemiallinen sammaleenpoisto – aineemme tarjoavat jopa vuosikausia kestävän avun tähän ongelmaan. Vesi jäätyy talvipakkasilla, ja jäätyminen rikkoo vettä ympäröivää materiaalia – siksi tiilet kannattaa käsitellä vettähylkiviksi. Estät betonitiilikattoa rapautumasta, kun suojaat sen pinnoittamalla. Uudet kattotiilet hylkivät hyvin vettä ja kasvustoja, sillä niissä on suojapinnoite, mutta pinnoitetta ei ole paljoakaan jäljellä yli 25-vuotiaissa betonikattotiilissä. Katosta tulee taas kauniin värinen ja kestävä, kun huoltomaalaamme sen. Savitiilikatto suojataan emäspitoisella aineelle, mikä kyllästää niiden pinnan, antaen samalla suojaa sammaleilta. Kysy tarjous kattomaalauksesta tai katon suojakäsittelystä, tai ota yhteyttä tiilikaton perus- tai osakorjauksien tiimoilta – palvelemme myös Muuramen ympäristössä eli Jyväskylässä ja Korpilahdella!

Huopakaton, bitumikaton, palahuopakaton korjaus- ja paikkaussesonki on kevät

On useita syitä sille, että huopakaton korjaus Muuramessa ajoittuu usein alkuvuoteen. Talvi on kova koettelemus mille tahansa katolle, mutta vaurioita ei välttämättä huomaa, ennen kuin lumi sulaa katolta. Kun katto keväällä käydään tarkastamassa, voi katolta löytyä reikiä, lumen rikkomia läpivientien tiivisteitä tai seisovan veden aiheuttamia saumavuotoja. Huopa- tai palahuopakaton korjaus kannattaa tilata pian, olipa sitten kyseessä vuotavan huopakaton paikkaus tai huopakaton/bitumikaton reikien paikkaus. Nopea toiminta estää kosteutta vahingoittamasta kattorakenteita. Jos kosteus ehtii alkaa lahottaa katon puuosia, on harja- tai tasakaton korjaus tietenkin paljon tyyriimpää. Kattovuotoja ja huopakattoon tulevia halkeamia voi ehkäistä monin tavoin, esimerkiksi tiivistämällä irronneet palahuopapaanut tai huonokuntoiset saumat. Myös huopakattohuolloilla on suuri merkitys, sillä säännölliset huopakattohuollot ylläpitävät kattohuovan elastisuutta ja kestävyyttä. Sammaleinen huopakatto vuotaa paljon todennäköisemmin kuin siisti, ja lisäksi huopakate on hyvä kertaalleen pinnoittaa uudelleen. Pinnoite suojaa kaikenlaisia huopa-, betonitiili- ja peltikattoja ajan hampaalta ja ilmastomme asettamilta rasituksilta. Pinnoitteen uusiminen voi tuoda huopakatolle parikymmentäkin vuotta lisää elinaikaa, joten pinnoitteen uusiminen on enemmän kuin hyvä idea.

Talven tekemiä vaurioita voi ehkäistä lumiesteillä, mitkä estävät lumen hallitsemattoman putoamisen katolta. Samassa rytäkässä katolta voisivat irrota myös kattotikkaat tai vesikourut. Mikäli lunta kertyy katolle huomiota herättävän paljon, voi olla syytä toteuttaa lumenpudotus. Kattoremontti Pro hoitaa ammattitaidolla kaikki huopakattojen huollot Muuramessa, myös lumenpudotukset. Me toteutamme niin lumenpudotukset kuin jäänsulatuksetkin kattoa rikkomatta, joten ota aina ensimmäiseksi yhteyttä meihin. Sekä lumenpudotus että jäänsulatus tehdään myös turvallisuussyistä. Jäänsulatuksella voidaan lisäksi ehkäistä lumen sulamisveden patoutumista katolle, mistä voisi aiheutua saumavuotoja. Kun jää on pois huopakaton reunalta, ei ole vaarana, että kukaan loukkaantuu jään pudotessa alas; rakennuksen asukkaiden ei tarvitse olla huolissaan myöskään siitä, että lumen sulamisvedet päätyisivät vesikourujen sijasta välikatolle. Tasakatolle voi kertyä seisovaa vettä, jos kattokaivot eivät enää vedä. Veden poistuminen tasakatolta varmistetaan kuntotarkastamalla ja puhdistamalla kattokaivot säännöllisesti.

Olipa sitten kyse huopakaton huolloista tai jostain huopakaton korjauksista, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon. Toteutamme myös huopakattojen peruskorjaukset, jiirien tiivistykset ja huopakattojen osittaisen uusimisen. Korjaamme katostasi kaikki lumen tai myrskyn aiheuttamat vauriot, kuten kiinnitämme irronneet vesikourut ja IV-putket paikoilleen, ja korjaamme huopakatteeseen tulleet repeämät. Korjaamatta ei jää myöskään savupiippu.

Katon korjauksen hinnasta ei voi enää tinkiä – niin edullinen se jo on!

Kattoremontti Pro tekee vuotavasta tai myrskyn rikkomasta katosta taas toimivan ja turvallisen, joten tilaa meidät suorittamaan minkä vain rakennuksesi katon korjaus Muuramessa. Läpivientien uusimisessa, tiilikaton aluskatteen tiivistyksessä sekä muissa kattokorjauksissa on perimmäisenä ideana jatkaa talosi katon käyttöikää, ja pienentää sen elinkaaren aikana syntyviä korjauskustannuksia. Myös kattohuolloilla, kuten kattomaalauksilla, vahvistetaan katon kuntoa ja parannetaan sen mahdollisuuksia 50 tai jopa 100 vuoden mittaiseen elinkaareen. Vähätellä ei pidä sitäkään, että kiiltävä ja sammaleeton katto näyttää hyvältä, ja kruunaa loistollaan koko rakennuksen ulkonäön. Katon korjaus ja paikkaus sekä kattohuolto ovat aina erittäin perusteltuja rahareikiä. Vai ovatko ne rahareikiä? Onko katon korjauksen hinta niin suuri, ettei siihen kannata ruveta? Kun edessä on katon korjaus, hinta on yksi ehkä eniten huolettavista asianhaaroista. Katon korjaamista pidetään yleensä kalliina, ja kattoremonttia yhtenä kalleimmista remonteista, vaikka totuus on usein toisenlainen – ainakin jos tilaat kattokorjaukset ja kattoremontit Kattoremontti Prolta!

Tekemämme kattotyöt on hinnoiteltu erittäin kuluttajaystävällisellä tavalla, joten voit tilata meiltä eri kattotöitä huoleti. Pystymme tarjoamaan ammattitaitoisten asentajien ja korjaajien suorittamia kattourakoita varsin kohtuullisin hinnoin, sillä nykyaikainen toimintatapamme on kustannustehokas. Lisäksi etsimme aina taloudellisimmat ja pitkällä tähtäimellä kannattavimmat tavat suorittaa omakotitalon, mökin, tuotantolaitoksen tai esimerkiksi navetan katon korjaus. Aina katon korjaus ei ole paras, tai edes toteutettavissa oleva, vaihtoehto. Jos kyseessä on asbestikatto, laki kieltää sen korjaamisen, joten mineriitti- tai varttikatto on paras uusia. Käyttöikänsä lopussa olevan katon, esimerkiksi noin 50-vuotiaan aaltopeltikaton, korjaamiseen ei kannata enää investoida. Vanha tai erittäin huonokuntoinen katto kannattaa uusia, ja sen tilalle rakennuttaa uusi.

Mitä vanhan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus Muuramessa sitten maksaa? Summan saat kuulla, kun sovimme arviointikäynnistä. Meidän pitää päästä näkemään kohteesi omin silmin, jotta osaamme laskea hinnan kaikille juuri sen tarvitsemille korjaus- ja kunnostustöille. Jokainen korjauskohde on erilainen, joten lopullinen ja tarkka hinta voidaan laskea vain arviointikäynnin perusteella.

Kattovuoto riski myös sisäilmalle – katon vuotaminen voi aiheuttaa homeongelmia

Katto vuotaa Muuramessa usein jostain läpiviennistä, esimerkiksi viemärin tuuletusputken tai ilmanvaihtoputken läpiviennin kohdalta, mutta vettä voi tulla katon alle myös harjapellin kohdalta tai jostain myrskyn kattoon tekemästä reiästä. Oli miten oli, kattovuoto pitää korjata pian, ettei se johtaisi katon alla olevien kattorakenteiden kastumiseen. Toimivan katon alla on aluskate, mikä estää kattorakenteita kastumasta, jos omakotitalon, rivitalon, kesämökin, kerrostalon yms. katto vuotaa. Kattovuodon paikkaus pitää aluskatteesta huolimatta hoitaa nopeasti, sillä aluskatekin voi kulua ja alkaa vuotaa. Mikäli kattovuoto ehtii läpäistä aluskatteen, kattorakenteet kastuvat ja alkavat sekä lahota että homehtua. Lopulta sisäkatosta alkaa tippua vettä lattialle. Myös muut osat rakennuksesta voivat kastua ja kärsiä kosteusvaurioita. Vaurioiden korjaus edellyttää pahimmillaan koko vesi- ja aluskatteen vaihtoa, lahovaurioisten rakenteiden kunnostusta ja lämpöeristeiden vaihtoa.

Jotta vauriot ulkokatossa osattaisiin korjata jo ennen kattovuotoa, kattorakenteiden vaurioitumista ja ennenaikaista kattoremonttia, pitäisi tiili-, bitumi- ja peltikatot tarkastaa kahdesti joka vuosi. Kuntotarkastusten avulla voidaan välttyä ehkä jopa kokonaan siltä, että peltikatto, tiilikatto tai huopakatto/palahuopakatto vuotaa, sillä tarkat ammattilaisemme vinkkaavat heti, jos on aika uusia aluskate, tiivistää piipun juuri tai vahvistaa katon tiiveyttä jollain muulla tavalla. Voimme näin ehkäistä sen, että kattoikkuna tai kattoluukku vuotaa, tai että katto vuotaa piipun juuresta Muuramessa. Hilseillyt maalipintakaan ei jää uusimatta eikä piipunpellitys korjaamatta, kun katostasi ovat pitämässä huolta Kattoremontti Pron ammattilaiset.

Tiedämme, että kondenssivesi uhkaa myös tiiviiden peltikattojen ja tiilikattojen alusrakenteiden kuntoa, sillä lämpö voi tiivistyä kosteudeksi katon alle silloin, kun katolla on kylmä ja katon alapinta on viilennyt. Kondenssivettä esiintyy etenkin kevättalvisin, kun sisätiloista kohoaa lämmintä ilmaa välikatolle. Mikäli huomaamme, että välikatolla on ongelmia kondenssiveden kanssa, tarjoamme asiakkaalle ratkaisuja välikaton tuuletusratkaisujen tehostamiseksi. Tarjoamme tapauksesta riippuen esimerkiksi alipainetuuletinta, jolla tuuletus saadaan toimimaan ja ilma liikkumaan.

Myrskyvaurioiden korjaus alkaa vaurioiden huolellisella arvioimisella

Voimakas myrskytuuli aiheuttaa poikkeukselliset olosuhteet, joissa katto voi vaurioitua mitä erilaisimmilla tavoilla. Katolta voi tulla alas yksittäisiä kattotiiliä ja kattopeltejä, mutta on myös täysin mahdollista, että koko katto lähtee irti Muuramessa. Kaikki kattovarusteet ovat vaarassa irrota ja pudota katolta, erityisesti lumiesteet, kattosillat, kattotikkaat, antenni ja piipunhattu. Tuuli voi rikkoa ja irrottaa myös suojapellitykset ja peltilistat. Tiilikatto ei lähde tuulen mukaan, mutta muuten se ei ole sen paremmassa turvassa kuin muutkaan katot. Ota myrskyvaurioita korjaamaan Kattoremontti Pro, jolla on pitkä kokemus tiili-, huopa- ja peltikattojen sekä niiden varusteiden kunnostamisesta. Korjaamme yhtä asiantuntevasti niin tuulen repimän huopavuodan kuin peltikaton, minkä päälle on kaatunut puu.

Se, miten myrskyvauriot korjataan katosta, riippuu täysin tilanteesta. Teemme ”sotasuunnitelman” jo katon myrskyvaurioita arvioidessamme ja valokuvatessamme. Valokuvat otamme helpottaaksesi vahingonkorvausten hakemista vakuutusyhtiöltäsi. Kun teet vahinkoilmoitusta, ovat ottamamme kuvat suureksi hyödyksi tarpeeksi kattavan selvityksen antamisessa asiasi käsittelijöille. Suosittelemme toimittamaan vakuutusyhtiöllesi myös työselostuksen ja tarjouksen, mitkä katon kokemien vaurioiden korjaamisesta laadimme. Joskus selvitään pelkällä säikähdyksellä, eikä kattoa tarvitse alkaa korjata kovinkaan mittavasti. Joskus taas on parasta purkaa koko katto ja rakentaa se uudestaan. Joka tapauksessa, kattotarvikkeet ja kattorakenteet – kuten kattoristikot, laudoitukset ja kattotuolit – korjataan parhaalla mahdollisella tavalla.

Kaikkea ei ole pakko tehdä itse. Kattoremontti Pro hoitaa kaikkien pulpettikattojen, aumakattojen, tasakattojen ja muiden satulakattojen tarkastukset koko Muuramen alueella. Katon kunto on hyvä tarkastuttaa, vaikka katto olisikin myrskyn jälkeen vielä paikoillaan, ja vaikuttaisi selvinneen ilman vaurioita. Kovan myrskyn aikana katolle on voinut lentää oksia, mitkä ovat naarmuttaneet kattoa – tällaisetkin naarmut on hyvä huomata ja paikkamaalata ajoissa, jotta kattoa ei ala ruostua. Katolle on siis syytä tehdä kokonaisvaltainen kuntotarkastus joka myrskyn jälkeen, ja aina parempi, jos sen tekee pitkän linjan kattoammattilainen.

Jos katto on vaurioitunut myrskyssä, suoritamme aina katon sääsuojauksen ihan ensimmäiseksi, jotta vältytään lisävaurioiden syntymiseltä. On kohtalokasta, jos kattorakenteisiin pääsee vettä: siksi pyrimme minimoimaan kattorakenteisiin päätyvän kosteuden. Seuraavaksi paikkaamme, kunnostamme ja tiivistämme kattosi kuntoon, kiinnitämme kattovarusteet takaisin paikoilleen ja pellitämme piipun tai räystäät uudelleen. Myrskyvauriot ovat pian historiaa.

Aluskatteen korjaamiseen panostaminen kannattaa, sillä vain ehjä aluskate auttaa

Aluskate suojaa kattorakenteita kosteusvaurioilta ja sitä kautta vähentää katon korjaustarpeita ja korjauskuluja, joten kattoja ei enää rakennetakaan ilman aluskatetta. Aluskate suojaa pelti- ja tiilikaton alla olevia osia Muuramessa myös kondenssivedeltä, joten aluskate on vitaali osa jokaista toimivaa taloyhtiön tai esimerkiksi vapaa-ajan kiinteistön kattoratkaisua. Kuinka aluskate suojaa kondenssivedeltä? Aluskate toimii välikaton tuuletuksen tukena estäen lämmintä ilmaa tiivistymästä vedeksi katon alapinnalle, minkä lisäksi hengittävä aluskate jouduttaa lämmön ja kosteuden haihtumista välikatolta. Sellaisessa tilanteessa, että katto vuotaa, ohjaa aluskate kaikki vesikaton läpi vuotavat vedet oikopäätä kohti räystäitä. Aluskate ei kuitenkaan kykene ehkäisemään katon rakenteiden kastumista ja laho-, home- ja muiden kosteusvaurioiden syntymistä, jos aluskate vuotaa. Aluskatteen osittainen vaihto – tai tilanteesta riippuen koko aluskatteen uusiminen – olisi hyvä saada tilattua jo ennen, kuin aluskate menee niin huonoon kuntoon, että se lakkaa pitämästä vettä. Aluskatteen korjaus ja paikkaus Muuramessa osataan toteuttaa oikeaan aikaan, kun aluskate tarkastetaan pari kertaa vuodessa. Kannattaa tilata aluskatteen tiivistäminen heti, kun aluskatteessa huomataan joitain kulumia, pussittavia kohtia, reikiä tai repeämiä.

Aluskatetta ei voi korjata kuin purkamalla ja uusimalla huonokuntoiset kohdat. Aluskatteen korjausteipeistä on aluskatteen lyhytaikaiseen korjaamiseen, mutta niitä ei kannata ajatella isompien reikien paikkaamiseen edes väliaikaisratkaisuksi. Vaikka vesikate on purettava aluskatteen korjaamista varten, se on kattotyö, mihin kannattaa investoida. Vain ehjä ja täysin vesitiivis aluskate pitää kosteuden poissa kattorakenteiden luota. Aluskatteita ei onneksi tarvitse kunnostaa ja uusia usein. Meidän Muuramessa asentamamme aluskatteet eivät kulu loppuun ennen kuin vesikatekin tiensä päässä, sillä aluskatteen pitkä elinkaari varmistetaan asentamalla aluskate niin kireälle, ettei siihen muodostu seisovaa vettä kerääviä ”pusseja”. Pussittavissa kohdissa oleva seisova vesi haurastuttaa aluskatteen, ja se voi alkaa vuotaa. Myös se, jos aluskatteen päälle kulkeutuu roskia, haurastuttaa aluskatteen. Roskat estävät aluskatetta kuivumasta, joten roskat ja linnut (mitkä myös voivat rikkoa aluskatteen nokkimalla sitä) kannattaa rajata välikaton ulkopuolelle katon tuuletusaukkoihin kiinnitettävillä tiivisteillä.

Kun katon läpivientien tiivistys pitää, ei kosteus pääse katon alle

Epätiivis kattoluukku tai muu vastaava katon läpivienti uhkaa vesikaton tiiviyttä ja kattorakenteiden kantokykyä, joten kannattaa valita parhaimmat asiantuntijat katon läpivientien asentamiseen, uusimiseen ja paikkaamiseen. Tilaa kaikki tiili-, pelti- tai huopakaton läpivienteihin liittyvät kattotyöt Muuramessa Kattoremontti Prolta, niin läpivienti ei ala vuotaa katon alle. Uusia läpivientejä – esimerkiksi aurinkopaneelien, ilmanvaihtokattoputkien, savunpoistoluukkujen tai kattoikkunoiden vaatimia läpivientejä – voidaan asentaa katolle koska vain. Jos siis haluat parantaa rakennuksesi ilmanvaihtoa tai siirtyä uusiutuvaan energiaan, ota yhteyttä, niin toteutamme taatusti tiiviit läpiviennit rakennuksesi katolle. Myös alan ammattilaisen asentama kattoläpivienti voi vuosikymmenten saatossa alkaa vuotaa, sillä läpivientien tiivisteet haurastuvat ajan kanssa. Läpiviennit on tärkeää käydä usein tarkastamassa, jotta ne voitaisiin tarvittaessa uusia kattovuotojen ennaltaehkäisemiseksi. Joka kevät ja syksy suoritettavat kuntotarkastukset paljastavat ajoissa, jos kattoluukun tai vaikka savupiipun tiivisteet on aika uusia, tai jos ilmanvaihtohormista tippuu kondenssivettä. Kattotarkastukset tilaat Muuramessa joko kertaluontoisena erillistyönä tai säännöllisellä sopimuksella, mutta tiesithän, että aina kun tilaat meiltä joitain muita kattotöitä, saat yhden katon kunnon tarkastuksen kaupan päälle.

Kattotarkastusten yhteydessä käymme läpi kaikkien katolla olevien läpivientien kunnon, mutta sen lisäksi tutustumme myös välikaton kuntoon, katon pinnoitteen uusimistarpeeseen ja esimerkiksi savuhormin ehjyyteen. Tulisijan lämmittäminen ei ole turvallista, jos savuhormissa huomataan olevan koloja tai halkeamia. Savuhormin pinnoittamisen eli massaamisen avulla hormi saadaan taas ehjäksi ja turvalliseksi. Kun savuhormi suojataan piipunpellityksillä ja sadehatulla, vähenee hormin sisään pääsevän kosteuden määrä ja sitä kautta myös hormin pakkasrapautuminen merkittävästi. Piipun pakkasrapautumisessa on kyse samasta ilmiöstä kuin tiilikaton rapautumisessa: kun kosteus – tällä kertaa hormin laastin pieniin koloihin kertynyt kosteus – jäätyy, murenee sen ympärillä oleva rakenne vähitellen. Piipunpellitys myös huolittelee katon ulkonäön ja antaa sille kaivatun viimeisen silauksen. Pellitystyöt vaativat vesikaton osittaista purkamista, toisin kuin savupiipun korjaus massaamalla. Piipunhattu voidaan asentaa paikoilleen koska vain, ilman sen suurempia esivalmisteluja. Peltiseppämme pellittävät Muuramessa myös katon jiirit, ja esimerkiksi räystäät.

Kattotarvikkeiden korjaus- ja huoltotarpeet selviävät kattotarkastuksessa

Valitse taloyhtiön, rintamamiestalon ja kesämökin katon varusteisiin liittyviin kattotöihin Kattoremontti Pro, joka on sekä sopiva että pätevä hoitamaan kaikki kattotarvikkeiden korjaus- ja huoltotyöt Muuramessa. Luonnollisesti hoidamme myös kattotarvikkeiden uusimisen, asentamisen ja kuntotarkastuksen. Kattoturvatuotteiden ja muiden katon tarvikkeiden asentaminen konesaumakatolle poikkeaa muiden kattojen varustelu-urakoista, sillä kattotarvikkeet tulee asentaa konesaumakatoille ilman läpivientejä ja ruuvinreikiä, mutta tunnemme myös konesaumakattojen varusteluun liittyvät ammattisalaisuudet. Tutkimme kaikki katon tarvikkeet ja niiden kiinnitysten kunnon joka kerta, kun suoritamme kattokokonaisuuden kevät-, syys- tai myrskyvauriotarkastusta Muuramessa. Arvioimme samalla myös sen, puuttuuko katolta lumiesteitä tai joitain muita tarpeellisia kattoturvatuotteita. Kattoturvatuotteisiin liittyy vähimmäismääräyksiä. Myös huopakatolle vaaditaan lumiesteet, kun huopakaton kaltevuus ylittää tietyn asterajan, ja jyrkän katon korjaamisen työturvallisuus kuuluu varmistaa kattotikkaiden ohella kulkusilloilla ja putoamissuojilla. Jos kattotikkaat, kulkusillat, kattopollarit tai lumiesteet tarvitsevat korjaajaa, ja vesikate paikkaamista irronneiden kattotarvikkeiden kohdalta, tarjoamme apuamme luotettavasti ja nopeasti. Asennamme ja korjaamme myös esimerkiksi kattoikkunat, pulupiikit, kattoluukut sekä sadevesijärjestelmät eli joko kattokaivot tai rännit.

Muuramessa sijaitsevalle kiinteistöllesi toimittamamme rännit ja kattokaivot ovat aina parasta ykköslaatua, mutta sadevesijärjestelmä tarvitsee säännöllistä huoltoa ja tiheästi toistuvia kuntotarkastuksia toimiakseen vuosikymmenestä toiseen odotetusti. Toimiva sadevesijärjestelmä kuljettaa kaikki sade- ja sulamisvedet tarpeeksi kauas rakennuksesta, joten se minimoi erilaisten kosteusvaurioiden vaaran. Jos kattokaivo ei vedä, voivat kattohuovan saumat pettää ja johtaa kattovuotoon, ja jos sadevesijärjestelmä vetää huonosti, voivat ränneistä tulvivat vedet kastella maan rakennuksen kivijalan ympärillä niin perusteellisesti, että kosteus nousee rakennuksen perustuksiin asti. Parasta on siis varautua kaikkeen mahdolliseen (ruosteeseen, tukoksiin ja jäiden muodostumiseen), ja tilata meidät puhdistamaan sadevesijärjestelmä kahdesti vuodessa.