Katon korjaus Nokia

Kattoremontti Pro korjaa ja uusii kaikki katot korkealaatuisella ammattitaidolla, joten tilaa katon korjaus Nokiallakin meiltä. Suoritamme esimerkiksi harjakattojen vuotokorjaukset ja pulpettikattojen osittaiset uusinnat, aumakattojen tiivistykset, ja mansardikattojen repeämien paikkaukset. Palveluvalikoimaamme kuuluu myös hormisaneeraus, vanhan aluskatteen tiivistys sekä kattovarusteiden ja esimerkiksi piipunpellitysten korjaus. Katon korjaus toteutetaan aina takuutyönä, mikä kuvaa meidän luotettavuuttamme ja toimintamme korkealaatuisuutta. Kokonaisvaltainen osaaminen, asiakaslähtöinen ote ja lyhyt vasteaika tilauksiin ovat meidän ehdottomia valttikorttejamme.

Kaikki rintamiestalojen, paritalojen ja vaikka kesämökkien kattokunnostukset kannattaa rahoittaa edullisella rahoituksella, minkä hakeminen on toimestamme tehty helpoksi asiakkaillemme. Näin hankit joustavan takaisinmaksuaikataulun myös niille isommille ja hintavammille kattotöille, kuten esimerkiksi kattoremontille. Kotitalousvähennys tuo esimerkiksi omakotitalonsa kattoa korjauttavalle asiakkaalle mainion mahdollisuuden verovähennyksiin. Kotitalousvähennykseen hakulomakkeeseen on syytä tarttua, sillä sen täyttäminen pudottaa kattokorjausten kustannuksia ennestään.

Huomasithan, että tarjoamme ilmaisen katon yleiskunnon tarkastuksen aina, kun joku tilaa Nokialla joitain omakotitalon, mökin, kerrostalon, leikkimökin tai vaikka rivitalon katon korjaustöitä. Vaikka työtilaus koskisi vain parin kattotiilen uusimista, tarkastamme koko katteen tiiveyden, yläpohjan rakenteiden kunnon (jos esteetön pääsy) ja esimerkiksi aluskatteen reiättömyyden ilman eri veloitusta. Kattokokonaisuus pitää joka tapauksessa tarkastaa säännöllisin väliajoin, ettei mitään yllättäviä vaurioita pääse syntymään, joten tämä kylkiäinen on ehdottoman tarpeellinen ja hyödyllinen. Tarkastus paljastaa kaikki huolto- ja korjaustarpeet, joiden täyttämisellä pidennät katon ikää ja pienennät katon elinkaarikustannuksia. Kysy lisää Nokialla tarjoamistamme kattopalveluista, tai pyydä saman tien tarjous oman kattosi kunnostamisesta!

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Kattoremontti Prolta tilattu peltikaton korjaus ja paikkaus pitää peltikaton pitkäikäisenä

Jos myrsky irrotti peltilistat, konesaumakatto vuotaa, tai ruostunut profiilipeltikatto odottaa reikien paikkaamista kattopelleistä, on aika tilata Kattoremontti Prolta peltikaton korjaus Nokialle. Meiltä sujuu sutjakasti niin peltikaton peruskorjaus, peltikatolta irronneiden peltilistojen kiinnittäminen kuin myrskyssä repeytyneen peltikaton paikkauskin. Tekemättä ei jää myöskään piipunpellitysten uusiminen, peltikaton aluskatteen korjaus tai kastuneiden puuosien kunnostaminen. Saat Kattoremontti Prolta kaikki peltikatteen tiiviyttä edistävät kattotyöt, kuten ruostevaurioiden korjauksen tai peltikattonaulojen vaihdon kateruuveiksi. Varmistamme, että peltikatteella on edessään vielä lukuisia hyviä käyttövuosia. Peltikaton huoltaminen ja täsmäpaikkaaminen ei ole koskaan turhaa. Jos katto pysyy tiiviinä, eli sen alle ei pääse kosteutta, saavuttaa peltikate jopa 50 vuoden korkean iän. Terveiden kattorakenteiden kannattelema konesaumakatto voi nähdä peräti satavuotispäivänsä. Aluskate varmistaa peltikaton yläpohjan rakenteiden pysymisen kuivina, jos peltikate yllättäen alkaa vuotaa, sillä se ohjaa kaiken kosteuden pois rakenteiden luota. Aluskatetta pitkin vuotovesi valuu räystäille, ja sitä kautta pois katolta. Koska kosteus johtaisi home- ja lahovaurioihin sekä ennenaikaiseen peltikattoremonttiin, on aluskate tärkeä osa jokaista peltikatetta. Aluskate ei silti tarkoita sitä, että katossa olevien reikien paikkaamisella ja kattovuodon korjaamisella ei olisi kiire. Jatkuva kosteus haurastuttaa laadukkaimman ja lujatekoisimmankin aluskatteen.

Ruoste ohentaa ja syövyttää kattopellit, joten se kannattaa pitää kurissa huolehtimalla peltikaton säännöllisestä puhdistamisesta ja sen 10–15 vuoden välein tehtävästä huoltomaalauksesta. Ruoste viihtyy kosteudessa, joten katolta kannattaa poistaa sille kerääntyneet puiden lehdet ja muut roskat. Roskat voivat saada peltikaton myös sammaloitumaan, mikä on sinänsä aika harvinaista. Ruostetta synnyttää kateruuveja kiinnittäessä katolle tullut metallijätekin, joskin nykyaikaisilla asennustavoilla tämä pystytään välttämään. Jos katon pinnoitetta ei säännöllisesti uusita ja pinnoitteeseen tulleita naarmuja ei peitetä maalilla, ruoste pääsee leviämään katolla. Lopulta kattopelteihin tulee reikiä, jolloin ei enää auta muu kuin kattopeltien vaihto.

Kustannustehokkain tapa pitää asuinrakennuksen tai vapaa-ajan asunnon peltikatto kunnossa on peltikaton kevät- ja syyshuoltopaketti. Tämä tarkoittaa sitä, että tulemme kaksi kertaa vuodessa Nokialle tekemään ne kaikista tärkeimmät peltikattohuollot, eli puhdistamaan rännit ja katteen kaikista niille kertyneistä roskista ja suorittamaan kokonaisvaltaisen peltikaton kuntotarkastuksen. Jos jokin peltikaton paikkaus tai huoltotoimenpide osoittautuu ajankohtaiseksi, esitämme siitä asiakkaalle tarttumisen arvoisen tarjouksen. Huollamme ja paikkaamme peltikatteet myös Nokian naapurikunnissa Pirkkalassa, Ylöjärvellä, Hämeenkyrössä, Sastamalassa, Tampereella ja Vesilahdessa.

Tiilikaton korjaamisella saa tiilikaton kestämään jopa sata vuotta

Tarve tilata rikkinäisten tiilien vaihto, vuotavan tiilikaton kunnostus tai jokin muu tiilikaton korjaus Nokialle paljastuu usein keväällä, sillä kevät ja lumen sulaminen tuovat näkyviin kaikki pakkasrapautumisen ja painavan suojalumitaakan katolle aiheuttamat vauriot. Tiilikatto ei tietenkään vuoda joka kevät, mutta aina kun siitä sattuu löytymään jotain korjattavaa, kutsu paikalle Kattoremontti Pro. Kattoremontti Pron tekemä tiilikaton tiivistys jiiristä tai vaikka tiilikaton aluskatteen korjaus johtaa aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Kattoremontti Pron laadukkaat tiilikattokorjaukset ja tiilikaton osittaisen uusimiset ovat tarjolla kaikille nokialaisasiakkaille, eli niin kaikenkokoisille taloyhtiöille kuin yksityis- ja yritysasiakkaillekin. Tilaa tiilikaton paikkaus tai kuntotarkastus Siuroon tai esimerkiksi Viholaan.

Tiilikatto ei pärjää ilman tiivistä aluskatetta. Vain aluskate kykenee suojaamaan yläpohjan rakenteita vuotovesiltä ja kosteusvaurioilta siihen asti, että kattovuoto havaitaan ja korjaajat kutsutaan paikan päälle. Aluskate pitää uusia, jos siihen tulee reikä, sillä epätiiviistä aluskatteesta ei ole mitään hyötyä. Tiilikattovuoto syntyy salakavalasti, sillä yksittäisien kattotiilien irtoamista ei välttämättä huomaa, ennen kuin on taas katon kuntotarkastuksen aika. Kattotiilien puuttumisen huomaamiseen voi siis mennä puoli vuotta. Kova tuuli tai katolta alas vyöryvä lumimassa ovat asioita, jotka kattotiiliä silloin tällöin irrottelevat. Yläpohjan rakenteet ja lämpöeristeet voi kastella myös kondenssivesi. Liika lämpö ja kosteus pitäisi ohjata pois katon alta hengittävän aluskatteen ja tarpeeksi lukuisien ilmanvaihtohormien tai -aukkojen avulla, muuten se voinee muuttua kondenssivedeksi.

Haljenneita kattotiiliä löytyy etenkin vanhemmilta tiilikatoilta, mutta niiden yhteen liimaaminen ei ole suositeltavaa. Liima ei kestä kaikkia runsaita rasituksia, joita se rakennuksen katolla kohtaisi, ja tiili olisi pian taas halki. Kattotiili kannattaa heittää pois, ja vaihtaa se uuteen. Tiilien rakennetta murentavaan pakkasrapautumiseen kannattaa puuttua, ennen kuin lisää kattotiiliä halkeaa tai hajoaa. Kattotiilien rakenne rikkoutuu tiilen huokosissa talvella jäätyvän veden tähden. Mitä vanhempi kattotiili, sitä enemmän sen huokosiin imeytyy kosteutta. Betonitiilestä tulee taas sileä ja vettä hylkivä, kun uusimme betonitiiliä suojaavan pinnoitteen. Pinnoitteen avulla tiilet pysyvät myös likaa ja kasvustoja hylkivinä. Helppohoitoiseksi, sileäpintaiseksi ja kauniin väriseksi muuttunut tiilikatto kestää 70-vuotiaaksi asti. Savitiilikatto kestää jopa kolme vuosikymmentä kauemmin, kunhan se pidetään sammaleita ja vettä hylkivänä suojakäsittelyjen avulla. Savitiiliä ei missään vaiheessa pinnoiteta, vaan ne kyllästetään erityisellä emäspitoisella suoja-aineella 5–10 vuoden välein. Oikea aika suorittaa suojakäsittely, kattomaalaus, tiilikaton peruskorjaus tai kattoremontti selviää tiilikatolle puolen vuoden välein tehtävien kattotarkastusten avulla. Ne tilaat Nokialla Kattoremontti Prolta, jonka ammattilaisten tietotaitoa ei hevillä päihitetä.

Huopakaton, bitumikaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus yleisempää iäkkäämmällä kuin uudella huopakatolla

Vanhan palahuopakaton korjaus voi olla esimerkiksi huopakaton/bitumikaton reikien paikkaus, huopakaton vuodon korjaus tai saumojen tiivistys. Mikä huopakaton korjaus Nokialla sinulla onkaan mielessäsi, ota sen tiimoilta yhteyttä Kattoremontti Prohon. Ammattitaitoisten huopakaton korjaajien käsissä vanha huopakatto tulee pian uudenveroiseen kuntoon. Tasakaton korjaus tai satulakaton kunnostus tarvitaan välistä uudemmillekin huopakatoille, jos tuuli tai lumi ovat riepotelleet niitä. Uusikin huopakatto vuotaa, jos sen päälle jää seisovaa vettä. Tämän takia on olennaista säännöllisesti varmistaa, ettei mikään estä sadevesijärjestelmän vetoa. Kattokaivot ja rännit pitää tunnollisesti siivota roskista, ja talven mittaan pitää seurata, ettei jää estä vesien poistumista katolta ränneihin. Katolle voi patoutua runsaasti lumen sulamisvettä, jos katon reunaa koristaa korkeaharjainen jääpaanne. Jää aiheuttaa myös merkittävän turvallisuusriskin, joten se kannattaa sulattaa pois. Jään sulattamiseen ei kannata käyttää ympäristömyrkkyjä, vaan tekemäämme riskitöntä ja luotettavaa höyrysulatusta. Kuuma vesihöyry sulattaa jäät myös sadevesijärjestelmästä, eikä se riko edes herkkähipiäisyydestään kuulua huopakattoa.

Kattovuodon syy voi löytyä myös huonokuntoisesta piipunjuuresta tai muusta katon läpiviennistä. Huopakaton läpivienti on voinut repeillä, tai sen vanha tiivistys on alkanut vuotaa. Varmista onnistuneet kattoläpiviennit, ja tilaa läpivientien asennus, korjaus ja tiivistys aina meiltä. Vanhaa kattohuopaa reikiinnyttää sen suojauksen vähentyminen, eli huopaa suojanneen huopakattopinnoitteen kuluminen pois. Vanhan kattohuovan rasituksensietokyky ei todellakaan ole enää parhaimmillaan, jos pinnoitetta ei uusita. Mekaaniset tai kemialliset rasitukset johtavat katon halkeiluun ja kosteusvahinkoriskiin. Viimeistään neljännesvuosisadan rajapyykin ylittänyt kattohuopa kannattaa pinnoittaa uudelleen. Uusi pinnoite antaa kauan kaivattua suojaa esimerkiksi auringon UV-säteiden kuivattavalta vaikutukselta sekä jäkäläkasvustoilta. Koska katto kestää nyt vielä toisetkin 25 vuotta, voidaan huopakaton korjauksella ja uudelleenpinnoituksella korvata kattoremontti. Poikkeuksen muodostaa tilanne, missä huopakaton rakenteet ovat heikkokuntoiset.

Bitumikaton pinnoittaminen uudelleen ei lievennä bitumikaton jokakeväisen ja -syksyisen puhdistamisen merkitystä. Likainen katto kärsii kosteusongelmista, mitkä uhkaavat sen tiiviyttä, eikä sammaleinen ja epäsiisti katto miellytä silmääkään. Halutessasi roskat alas katolta, poistamme ne ilmapuhaltimella, jottei kate vaurioidu. Sammaleitakaan ei saa tykittää painepesurilla, vaan pitää valita tarpeeksi hellävarainen metodi eli kemiallinen sammaleenpoistokäsittely. Aine karkottaa sammaleet katolta pois vuosien ajaksi. Kaikki bitumikattokorjaukset, bitumikattojen huollot ja muut huopakattotyöt saat Nokialla Kattoremontti Prolta!

Katon korjauksen hinnalla saat katon, mitä ei tarvitse uusia ehkä kymmeniin vuosiin

Teetä mineriittikaton kattovuodon korjaus, peltikaton repeämän paikkaus tai palahuopakaton tiivistys kumibitumiliimauksena Nokialla aina Kattoremontti Prolla, niin kattokorjaus on toimiva ja kestävä. Kun vanhaa kattoa korjataan, sen elinikä pitenee, eikä kattoremontille ole tarvetta pitkiin aikoihin. Katto säilyy toimivana viidestäkymmenestä sataan vuotta, jos sitä tunnollisesti huolletaan, ja sille toteutetaan kaikki tarvitut täsmäkorjaukset. Pisimmän aikaa kestävät eri konesaumakatot, mutta tavallinen aaltopeltikattokin säilyy asiantuntevissa käsissä ehjänä 50 vuotta. Tarjoamme Nokialla ammattitaitoisia ja palveluhenkisiä kattokorjauksia kaikille eri kokoisille katoille. Korjauskohde voi olla pieni leikkimökki, omakotitalo, kerrostalo, varasto tai iso halli – mikään kohde ei ole ammattilaisillemme epäsopiva. Ammattitaitomme ja tarjoamamme hyvän palvelun ohella on monia muitakin syitä teettää meillä katon korjaus: hinta on totta kai edullinen, ja kaikille korjaustöille myönnetään pitkä takuu. Työtakuu on osoitus laadukkaasta ja luotettavasta kattopalvelusta.

Katon korjauksen hinta lasketaan katon nykykunnon, katteen materiaalin ja korjattavien vaurioiden laadun perusteella. Tulemme Nokialle arvioidaksemme korjauskohteen omin silmin. Tarkka hinta kattokorjaukselle selviää, kun kierrämme katon läpi joka puolelta. Samalla kierroksella jo suunnittelemme, miten vanhan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus kannattaa tehdä, joten meillä on heti selvät sävelet. Jos katto on aivan loppupäässä elinkaartaan, tai jos yläpohjan rakenteista ei kerta kaikkiaan saa kalua, joudumme suosittelemaan kattoremonttia kattokorjauksen sijaan. Myös mineriittikaton kunnostus johtaa aina mineriittikaton osittaiseen/täydelliseen uusintaan, sillä asbestia sisältävien kattojen korjausta ei Suomessa saa enää harrastaa. Mikä sitten onkin paras tapa korjata katto, saat kattokorjauksen meiltä aina markkinoiden parhaaseen hintaan!

Voitte vähentää katon korjauskustannukset verotuksessa, jos olette tilanneet omakotitalon tai mökin kattotöitä kerros- tai rivitalon kattokorjauksien sijaan. Verottaja lupaa antaa niin sanottua kotitalousvähennystä, kun teettää kattotöitä kaltaisellamme ennakkoperintärekisteriin kuuluvalla kattofirmalla. Kotitalousvähennyksestä saatu rahallinen hyöty on suhteessa useita muita verovähennyksiä suurempi. Jos unohdit hakea Verohallinnolta kotitalousvähennystä aikoinaan, ei hätää – oikaisuvaatimuksen avulla sitä voi hakea vähän myöhässäkin. Ehkä haluat hakea myös matalakorkoista rahoitusta, mikä sopii joustavuutensa puolesta melkein joka tilanteeseen. Rahoitus joustaa niin määrän kuin takaisinmaksuajan suhteen, joten rahoitat omaan tahtiin niin bitumikaton jiirin paikkauksen kuin paritalon kattosaneerauksenkin Nokialla.

Jos talon katto vuotaa, kattovuoto voi päästä kastelemaan kattorakenteet

Kattovuodon paikkaus on aloitettava heti, kun huomataan, että katto vuotaa Nokialla. Sillä ei ole merkitystä, mistä kohdasta katto vuotaa. Saumapeltikaton, tiilikaton tai palahuopakaton kattovuodon korjaus on yhtä kiireellinen riippumatta siitä, vuotaako katto peltiin ruostuneesta reiästä, repsottavasta saumasta, ilmaputken tai tuuletusputken läpiviennistä vaiko rikkinäisen tiilen takia. Pikainen yhteydenotto ja kattovuodon korjauksen tilaaminen pelastaa kattorakenteet, kun omakotitalon, rivitalon, kesämökin, kerrostalon yms. katto vuotaa Nokialla. Vuotokohta pitää pian etsiä ja kiireesti paikata, jotta vauriot eivät laajene. Jos katon alle oli päässyt vettä, pitää kastuneet puuosat kunnostaa, ennen kuin lahoavat ja heikkenevät. Myös märät eristevillat tai -levyt pitää viedä pois katolta ja uusia, ennen kuin mikrobikasvustot ottavat niistä vallan – se voi tapahtua jo parin päivän sisällä. Pikaisen toiminnan avulla vältytään notkokatolta ja ikäviltä sisäilmaongelmilta. Kattoremontti Pro tekee kaiken katon kuntoon laittamiseen liittyvän puolestasi, kun otat yhteyttä.

Joskus kattovuodon korjaamiseksi riittää täsmäkorjaus, mutta joskus on otettava järeämmät aseet käyttöön ja aloitettava huopakaton, peltikaton tai tiilikaton osittainen uusiminen. Pahimmassa tapauksessa koko katto on purettava ja uusittava. Kattovuoto ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita kattoremonttia: emme suin päin ala purkaa kattoa, vaan selvitämme oikean tavan korjata kattovuoto ja yläpohjan rakenteet arvioimalla katon nykytilanteen heti alkuun. Samalla lasketaan kattovuodon korjaukselle tarkka hinta.

On erittäin hyvä kuntotarkastaa koko kattokokonaisuus Nokialla puolen vuoden välein. Kuntotarkastuksen pitäisi joka kerta ulottua myös yläpohjaan, jotta aluskatteen ehjyys, lämpöeristeiden kuivuus, ja katon rakenteiden kunto tulisi tutkittua lähietäisyydeltä. Yläpohjan rakenteissa voi olla vuotojälkien ohella myös kondenssivesivahingosta kieliviä tummentumia. Kondenssiveden aiheuttamat kosteusvauriot syntyvät ilman, että peltikatto, tiilikatto tai huopakatto/palahuopakatto vuotaa lainkaan! Huolellisen kattotarkastajan ansiosta katon vesivahinko tulee huomatuksi ja kunnostetuksi, ennen kuin kosteusvauriot alkavat levitä. Pitkään jatkuneen kosteuden takia vaurioita voi löytyä myös sisäkatosta ja -seinistä. Kondension riskin takia välikaton tuulettumista kannattaa tarvittaessa tukea, esimerkiksi harjatuulettimen avulla. Hengittävä aluskate edistää omalta osaltaan liian lämmön ja kosteuden poistumista yläpohjasta. Kattotarkastus, mikä tilataan Kattoremontti Prolta, on aina poikkeuksellisen kattava. Sen aikana tutkitaan tarkasti myös piipunpellitys, katon kaikki liitoskohdat, sadevesijärjestelmä ja sen kiinnikkeet, pinnoitteen ehjyys sekä saumojen tiiveys. Kattotarkastuksien tekeminen on vakava asia. Jos kattotarkastukset unohtavat, saattavat akuutit katon korjaustarpeet, kuten läpivientien tiivisteiden vaihtotarve, jäädä huomaamatta. Seurauksena on, että katto vuotaa piipun juuresta, tai että kattoikkuna tai kattoluukku vuotaa.

Kattoremontti Pro suorittaa taloyhtiönkin katon myrskyvaurioiden korjaamisen Nokialla

Kattoremontti Pro korjaa hallien, maneesien, taloyhtiöiden, tuotantolaitosten ja pientalojen kattojen myrskyvauriot Nokialla. Uusimme puuttuvat kattotiilet ja kattoturvatuotteet, kiinnitämme takaisin myrskytuulen irrottamat kattopellit ja suojapellitykset, sekä haemme tuulen naapuritontille vieneen bitumikaton takaisin. Paikkaamme vesikatteeseen tulleet repeämät, ja laitamme irronneet syöksytorvet ja rännit taas kuntoon. Korjaamme tai uusimme kaikki katolta irronneet varusteet, kuten piipun sadehatut, antennit, lumiesteet, aurinkopaneelit ja ilmastointikoneet. Korjattua tulevat myös kaikki katon rakenteet, kuten kattoristikot ja -tuolit, mitkä ovat voineet vaurioitua ilkeästi, jos katon päälle on kaatunut puu. Lahot puut ovat tietenkin erityisen alttiita kupsahtamaan nurin, mutta täysin tervekin puu on kovalla koetuksella tuulen puhaltaessa myrskylukemissa.

Myrskyvaurioiden kartoittaminen ja tarjouksen pyytäminen on kiireellisesti hoidettava toimenpide heti myrskyn jälkeen. Tulemme Nokialle katsastamaan kaikki pihasi katot puolestasi. Saatuamme vaurioista kokonaiskuvan kerromme, miten asiakkaan kannalta katon korjaus olisi taloudellisinta tehdä. Täsmäkorjaukset eivät riitä vakavammissa tilanteissa. Se on ainakin varmaa, että katon korjaus ja kunnostus pitää aloittaa, ennen kuin vauriot pahenevat. Kun vauriot leviävät, myös niiden korjauskustannukset kasvavat. Joka ikinen rikkinäinen tiili pitää vaihtaa ja naarmu kunnostaa heti tuoreeltaan, jottei katon alle pääse kosteutta.

Kotivakuutus ei korvaa kaikkia vesikaton paikkauksia tai kattotarvikkeiden korjaamisia. Myrskytuhot kuitenkin yleisesti ottaen korvataan. Muista laatia vakuutusyhtiöllesi vahinkoilmoitus sattuneista vaurioista. Otamme katon vaurioista tarkat valokuvat, ja laadimme niiden korjaamisesta tarjouksen työselostuksineen päivineen. Kun toimitat nämä dokumentit vakuutusyhtiöllesi, korvaushakemuksesi käsitteleminen ja vakuutuskorvausten saaminen helpottuu.

Aluskatteen korjaus tapahtuu uusimalla aluskatteen vaurioituneet kohdat

Aluskate laitetaan Nokialla nykyään kaikkien uusien kattojen alle. Jos vanhan kattosi alta ei aluskatetta löydy, tai jos se on rikki, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon. Aluskatteen hankinta tai aluskatteen korjaus ja paikkaus on järkiteko. Aluskate turvaa katon rakenteiden terveyden siinäkin tilanteessa, että ulkokatto alkaisi vuotaa. Aluskatteen piukalle vedetty pinta ohjaa kaikki ulkokaton läpi tulevat vedet räystäille, ja sieltä ulos. Yläpohjan rakenteisiin tai lämpöeristeisiin ei siis pääse lainkaan kosteutta, eikä niihin tule vaurioita, mitkä pitäisi kunnostaa. Aluskate suojaa katon rakenteita myös kaatosateessa ja tuiskuavalla lumisateella, ja sitä tarvitaan myös kondenssiveden ehkäisemisessä. Kondenssivettä tiivistyy katon ulko- ja sisäpuolen ilman lämpötilaerojen vuoksi, jos ylimääräinen lämpö ei pääse poistumaan katon alta. Hengittävä aluskate on ilman vaihtumisen varmistamisessa lähes yhtä tärkeä kuin ilmanvaihtoaukkojen riittävä määrä.

Sanatarkasti ottaen aluskatetta ei paikata, vaan se kunnostetaan uusimalla vaurioituneet kohdat. Vaurioiden määrästä riippuu, tilataanko Nokialle koko aluskatteen uusiminen vaiko aluskatteen osittainen vaihtaminen. Joka tapauksessa, aluskatteen tiivistäminen alkaa vesikaton purkamisella. Kun vesikatto on pois tieltä, päästään huonokuntoiset osat aluskatteesta irrottamaan, ja laittamaan uudet tilalle. Vanhaa tai rähjääntynyttä ulkokattoa tuskin kannattaa asentaa enää paikoilleen. Samalla vaivalla katolle asentuu ihan uusi kate. Järkevintä on laittaa katto aina sellaiseen kuntoon, ettei sitä tarvitse taas kohta olla purkamassa, korjaamassa ja uusimassa.

Asiantuntevalla tavalla asennettuun aluskatteeseen ei pitäisi tulla reikiä tai repeämiä. Tämä varmistetaan tiivistämällä katto huolella. Jätä huopakaton, peltikaton tai tiilikaton aluskatteen asennus Nokialla Kattoremontti Prolle, niin sitä ei tarvitse olla vaihtaa sen aiemmin kuin vesikattoakaan. Tarpeeksi kireälle vedettyyn aluskatteeseen ei synny onnettomia pussittavia kohtia, joihin seisovaa vettä voisi kertyä aluskatetta vahingoittamaan. Seisova vesi haurastuttaa useimmat rakenteet, ja tämä pitää paikkansa myös laadukkaimpienkin aluskatteiden kohdalla: aluskate vuotaa, jos sen päällä on pitkään seisovaa vettä. Räystäiden ilmanvaihtoaukkoihin asennetut räystäsverkot ja harjalle laitetut hengittävät harjatiivisteet pitävät roskat sekä kosteuden poissa aluskatteen pinnalta. Verkot estävät lintujakin tulemasta nokkimaan aluskatetta ja sontimaan holtittomasti ympäri yläpohjaa. Jos linnut ottavat seuraavaksi tavakseen majailla ulkokatolla, estät sen pulupiikkien eli lintuesteiden avulla.

Katon läpivientien tiivistyksellä varmistetaan koko katon tiiviys ja toimivuus

Kattoon tehdään joskus reikiä, esimerkiksi silloin, kun katolle on tarkoitus asentaa uusi kattoluukku tai IV-hormi. Kattoremontti Pron ammattilaisten asentama reikä suojataan, tiivistetään ja pellitetään huolellisesti, niin kuin kattoläpiviennille kuuluukin tehdä. Jos kosteutta pääsee huopa-, tiili- tai peltikaton alapuolisiin osiin, koko rakennusta uhkaa mittavien kosteusvaurioiden syntyminen. Kosteudessa viihtyvät sisäilmaongelmia aiheuttavat home- ja itiökasvustotkin. Mitä isommaksi kosteusvauriot pääsevät, sitä enemmän niiden korjaaminen maksaa. Laitetaan läpiviennit kerralla kuntoon ja varmistetaan katon tiiveys ja terveys!

Katolle voi lisätä tai sieltä voi poistaa läpivientejä milloin vain. Moni katon läpivienneistä sisältyy rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmään ja toteuttaa tärkeää tehtävää asunnon ilmanlaadun parantamiseksi. Ilmanvaihtokattoputkien, liesituulettimen hormien ja keskus- tai radonimurien poistoputkien ohella katolle asennettaneen myös viemärin ilmaputkia. Viemärin tuuletusputkilla parannetaan asumismukavuutta ja poistetaan viemärin hajujen aiheuttamia hajuhaittoja asunnosta. Harja- tai alipainetuuletinta voidaan tarvita yläpohjan rakenteiden tuulettumisen jouduttamiseksi. Vanhan pulpettikaton korjaus liittyy usein siihen, että rakenteet ovat kastuneet, koska liika lämpö ja kosteus ei pääse pois katon alta. Ilma alkaa liikkua paremmin lisäämällä tuuletin tai tuuletusaukkoja. Mitä vikkelämmin ilma välikatolla vaihtuu, sen parempi. Kattoläpivientejä voidaan omakotitalon, rivitalon tai mökin katolle tarvita myös TV-antenneja, aurinkopaneeleja, kattoluukkua tai savupiippua varten. Kerrostalon katolla voi lisäksi olla savunpoistoluukku, millä varmistetaan pelastustöiden sujuvuus mahdollisessa tulipalotilanteessa.

Muista tarkastaa läpivientien tiivisteet tiheästi, sillä esimerkiksi kattoikkuna alkaa vuotaa sateella, jos haurastuneita tiivisteitä ei ajoissa vaihda. Jos tiivisteet jo ovat pettäneet, tai esimerkiksi kattolumen aiheuttama rasitus sai katon vuotamaan, tilaa katon läpiviennin paikkaus ja uusiminen – esimerkiksi viemärintuuletusputken tai IV-putken vuotokorjaus. Katon läpiviennin korjauksen jälkeen teemme ilmaisen kattotarkastuksen Nokialla. Tutkimme, missä kunnossa muut läpiviennit ovat. Vuotaako hormista vettä, entä tippuuko ilmanvaihtokattoputkesta kondenssivettä? Kurkistamme savuhormiinkin siltä varalta, että hormi kaipaisi saneerausta, tai joko piipun pellitykset tai piipunhattu korjaajaa.

Kattotarvikkeiden huollon ja korjauksen tarpeet paljastaa katon säännöllinen tarkastaminen

Kattoremontti Pro toimii Nokialla laittaen kaikki kattotarvikkeet ensiluokkaiseen kuntoon. Tämä tapahtuu huoltaen, korjaten, asentaen ja kuntotarkastaen ne tyylipuhtaasti. Korjaamme kattoluukun, jos se vuotaa, ja koelaukaisemme savunpoistoluukun. Uusimme lumen mukana alas tulleet kattotikkaat, lumiesteet ja kattosillat, sekä paikkaamme samalla katteeseen tulleet repeämät. Uusimme ruosteensyömät ja vuotavat rännit, eivätkä korjaamatta jää kattoikkunatkaan, muista kattotarvikkeista puhumattakaan. Varustelemme tiilikatot, huopakatot ja erilaiset peltikatot, mukaan lukien rivisaumatut peltikatot. Rivisaumatun peltikaton ainutlaatuinen vesitiiveys perustuu siihen, että se varustellaan pystysaumoihin laitettavien konesaumakattokiinnikkeiden avulla. Rivisaumatussa peltikatossa ei ole ruuvinreikiä, joten siinä ei myöskään ole vuotoriskiä!

Kattotarvikkeita on joka lähtöön. Todennäköisimmin katoltasi löytyvät ainakin lumiesteet, sekä tikkaat, joiden avulla katolle on helppo nousta. Katolla voi olla myös kulkusilta, mikä johtaa eri huoltokohteiden luo. Lumiesteet estävät katon lumikuormaa tipahtamasta kenenkään niskaan, minkä lisäksi lumen hallitsemattomat liikkeet voisivat aiheuttaa katolle naarmuja. Lumen liikkeet riittävät myös irrottamaan kattoturvatuotteita ja erilaisia hormia katosta. Jotta kaikki kattotarvikkeiden huolto- tai korjaustarpeet kävisivät ilmi ajoissa, kannattaa ne kuntotarkastaa kahdesti vuodessa. Kattoremontti Pron tekemän kattotarkastuksen yhteydessä tutkitaan aina myös kattotarvikkeet ja niiden kiinnitykset, joten tilaa kuntotarkastukset Nokialla meiltä.

Sadevesijärjestelmä pitää lisäksi puhdistaa pari kertaa vuodessa, sillä se ei toimi eikä vedä, jos siihen on kertynyt roskakuormaa. Kattokaivo tai ränni, mikä vetää kehnosti, alkaa vuotaa yli. Tällöin rakennukseen voi syntyä erilaisia kosteus- ja vesivahinkoja. Roskat ränneissä aiheuttavat myös rännien jäätymistä, ja jäätyneistä ränneistä roikkuvia jääpuikkoja. Roskien taa patoutunut seisova vesi ruostuttaa ja haurastuttaa rännit alta aikayksikön. Sadevesijärjestelmän puhdistaminen voidaan yhdistää tekemäämme katon kuntotarkastukseen Nokialla.