Katon korjaus Orimattila

Olipa harjakatossa tai aumakatossa lumen tekemiä vahinkoja, tai mansardikaton aluskatteessa reikiä, on Kattoremontti Pro oikea paikka ottaa yhteyttä. Kunnostamme myös vuotavan pulpettikaton, ja kaikki muutkin satula- tai tasakattoihin tulleet vauriot ympäri Päijät-Hämettä. Teetä katon korjaus Orimattilassakin meillä, niin homma viedään kunnialla maaliin saakka. Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon, kesämökin tai vaikkapa rantasaunan katon korjaus valmistuu suunnitellusti, koska korjaustöitä ovat suorittamassa maan parhaat ammattilaiset. Sähläysten korjaamiseen ei haaskaannu työaikaa, eikä sormi mene suuhun minkään työn suhteen. Kunnostamme myös kattojen alapuoliset rakenteet, rapautuneet savuhormit ja huonokuntoiset kattotarvikkeet. Räystäiden ja jiirien pellittäminen sujuu taitavien kattopeltiseppiemme toimesta, joilta tilaat myös konesaumakattojen tiivistys- ja asennustyöt Orimattilassa.

On varmaa, että katon korjaus toteutetaan takuutyönä. Pitkät takuut kuvastavat töidemme korkeaa laatua. Asiakas ilahtuu myös upeasta kaupantekijäisestäkin, nimittäin katon yleiskunnon, ehjyyden ja tiiveyden kattavasta tarkastuskierroksesta. Ilmainen kattotarkastus kuuluu kaikkiin meiltä tilattuihin kattotöihin, ja sen yhteydessä mahdollisesti havaituiksi tulleet huolto- ja korjaustarpeet hoidamme kuntoon sopuhintaan. Ulkokatteelle voi kertyä käyttöikää jopa sadan vuoden verran. Hieman harvinaisemmat kuparikatot kestävät jopa useita vuosisatoja, kunhan kattorakenteet eivät ole tekemisissä kosteuden kanssa. Kattorakenteiden kuivuutta ylläpidetään suorittamalla säännöllisiä kattotarkastuksia. Vuotavat läpiviennit ja muut katon tiiveyttä riivaavat ongelmat pitää saada korjattua nopealla tahdilla, ja kattotarkastusten avulla osataan vastata ajoissa myös katon huoltovaatimuksiin. Katon rasituksensietokykyä voidaan tukea oikeaan aikaan toteutetuilla huoltomaalauksilla ynnä muilla kattohuolloilla.

Kotitalousvähennys on hyvä syy tilata kaikki kesämökin tai vakituisen asuinrakennuksen kattotiivistykset Orimattilassa meiltä. Yksityisasiakas hakee kotitalousvähennystä helpoiten verkossa. Kaikki oleelliset tiedot seisovat antamassamme laskussa, mikä kannattaa siis säästää myös sen jälkeen, kun se on tullut maksetuksi. Näin kotitalousvähennyksen hakemiseen ei mene kuin hetkinen. Jos joustava rahoitus katon korjaamisen, uusimisen tai saneeraamisen rahoittamiseksi kiinnostaa, vaikuttunet kotisivuillamme haettavissa olevan rahoituksen huokeasta korosta ja sen hakemisprosessin vaivattomuudesta.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Osaava rivisaumatun peltikaton korjaus ja paikkaus

Lukkosauma-, profiili- tai rivisaumatun peltikaton korjaus Orimattilassa; sen teetät pitkän linjan peltikattoammattilaisillamme, jotka tarjoavat iskemätöntä asiantuntemustaan kaikissa peltikattoihin liittyvissä korjaustöissä. Suorittamatta eivät jää myöskään peltikatteiden huollot tai niiden varustelu- ja asennusurakat. Rivakkaa peltikaton kunnostajaa voidaan tarvita Orimattilaan esimerkiksi rajuilman jälkeen, sillä kattopeltejä, peltilistoja tai kattotarvikkeita on voinut tuulen voimasta irrota. Katto pitää tiivistää kiiruusti, jottei sen alusrakenteisiin ehdi kehittyä mitään kosteusvaurioita.

Kattopeltien vaihto on passeliakin passelimpi tapa suorittaa peltikaton paikkaus silloin, jos kattopelti uhkaa vuotaa siihen tulleiden reikien takia. Suurentuneet ruuvinreiät on mahdollista korjata tiivistysmassojen avulla, mutta kattopellin keskiosissa oleva reikiä alkaisi luultavasti vuotaa pian uudelleen. Massojen tiivistystehoon ei siis kannata luottaa, vaan kattopellit on paras uusia. Ruostumisen pysäyttämiseksi pitää kaikki uudet ruostevauriokohdat käsitellä, ja pinnoitteessa olevat naarmut paikkamaalata. Ruoste pysyy parhaiten poissa, kunhan kattopellit ovat puhtaita ja 10–15 vuoden välein pinnoitettuja. Roskien poisto on tunnollisella asukkaalla edessä joka kevät ja syksy. Likainen katto ruostuu ennätysajassa, koska se ei pääse kuivumaan sateen jälkeen. Katon harjauksen yhteydessä tulee peltikattokokonaisuus säännöllisesti myös kuntotarkastettua.

Kuntotarkastuksen perusteella esimerkiksi peltikaton aluskatteen korjaus osataan tilata ajoissa. Aluskatteen korjaamisen merkitystä ei voida vähätellä, sillä niin vanha kuin uusikin peltikate saattaa alkaa vuotaa sateella. Mitä vanhempi peltikatto on, sitä isompi on kattovuotojen riski, mutta ihan uusikin katto voi altistua myrsky- ja lumivahingoille. Jos katon läpi tulee vettä, pitää aluskate kattorakenteet kuivina sen aikaa, että ehdit soittaa Kattoremontti Prolle. Peltikattovuoto saadaan toimestamme pian paikattua. Ajallaan korjattu ja huollettu peltikatto suojaa rakennustasi Orimattilassa jopa 50 vuoden ajan, joten kysy tarjousta sinunkin peltikattosi kuntoon laittamisesta!

Tiilikaton korjaus on muun muassa aluskatteen paikkaamista

Tiilikaton korjaus Orimattilassa ja muualla Päijät-Hämeessä on asia, mikä kannattaa jättää Kattoremontti Pron kokeneiden kattoammattilaisten harteille. Varmistamme, että tiilikaton tiiveys ja toimintakyky säilyvät niin pitkään, kuin mahdollista. Tiilikatto onkin yksi pitkäikäisimmistä ja helppohoitoisimmista katoista, ja mikä parasta, tiilikaton paikkaus on pääsääntöisesti hyvin satunnaista. Huolletulta tiilikatolta putoaa tiiliä vain harvakseltaan (esimerkiksi kattolumen liikkeiden tai ulkona riehuvan tuulen takia), ja jos ne korvataan pian uusilla, ei mitään isompia vahinkoja ehdi syntyä. Tiilikaton aluskatteen korjaus voi sekin olla joskus tarpeen. Aluskate johtaa vesikaton läpi satunnaisesti vuotavat vedet pois kattorakenteiden ja katon lämmöneristeiden luota, sillä sen piukka pinta vie vuotovedet räystäille ja sitä myötä pois katon alta. Hengittävä ja kondenssisuojattu aluskate estää myös toisenlaisia vesivahinkoja, nimittäin lämpimästä ilmasta tiivistyvää kondenssivettä. Kondenssivettä tiivistyy tiilikattojen alapinnoille etenkin kevättalvella, jos välikatto on kehnosti tuulettuva, eikä aluskatetta ole. Katon pintaan pisaroitunut kosteus tippuu alas kastellen eristevillat, joista voi löytyä mikrobikasvustoja jo parin päivän päästä.

Äkkäät puuttuvat tiilet ja aluskatteeseen tulleet vauriot säännöllisten kattotarkastusten ansiosta. Katolla pitää käydä niin keväin kuin syksyisinkin, minkä lisäksi on tiilikatteen kunto syytä varmistaa myös jokaisen myrskyn jäljiltä. Katon kuntotarkastaja saattaa tavata tiilikatolla myös halkeilleita tiiliä, sillä pakkasrapautuminen särkee varsinkin vanhempia savi- ja betonitiiliä. Kun kosteus jäätyy kattotiileen syntyneissä huokosissa, murenee tiilen rakenne pikkuhiljaa. Viimein tiili halkeilee. Liimaaminen ei auta, sillä liimat eivät kärsi kosteutta ja pakkasia kauaa. Teetä mieluummin rikkinäisten kattotiilien vaihto, ja kysy, miten kattosi vedenimua voitaisiin hillitä. Savitiili tarvitsee käsittelyn sen pH-arvon palauttavalla ja sen pinnan kyllästävällä suoja-aineella 5–10 vuoden välein. Suoja-aine torjuu myös rapautumista pahentavia sammaleita. Betonitiilikatto on hyvä pinnoittaa uudelleen katon tultua 25–30 vuoden ikään. Sammaleita, epäpuhtauksia ja kosteutta hylkivän pinnan ansiosta betonitiilikatto kestää 70-vuotiaaksi. Huolletulle savitiilikatolle voidaan odottaa peräti sadan vuoden käyttöikää.

Muita savi- ja betonitiilikaton kuntoa ja vedenpitävyyttä tukevia huoltoja Orimattilassa ovat säännöllinen roskien poisto ja sammaleenpoistoainekäsittely, jos katto on puhtaaksi harjaamisesta huolimatta alkanut sammaloitua. Sammaleenpoistoaine on painepesuria parempi tapa päästä eroon sammaleista, sillä se on hellävaraisempi katon kannalta, ja huomattavasti pitkäkestoisemman tuloksen antava. Sammaleenpoistoaine ei jätä katolle mitään itiöitä, joiden avulla sammal alkaisi pian kasvaa uudestaan. Tiilikaton kuntotarkastuskaan ei saa unohtua. Kattoremontti Pron asiantuntijoilta tilattu kattotarkastus antaa parasta vastinetta rahalle, sillä se käsittää myös sadevesijärjestelmän, aluskatteen ja kaikkien kattoturvatuotteiden kunnon tarkastuksen. Tilaat kuntotarkastukset, tiilikattohuollot ja kaikki tiilikatteiden korjaustyöt meiltä myös Orimattilan naapurikunnissa eli Pukkilassa, Mäntsälässä, Myrskylässä, Lapinjärvellä, Lahdessa, Kärkölässä, Iitissä ja Hollolassa.

Huopakaton, bitumikaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Orimattilassa

Huopakaton korjaus Orimattilassa sujuu käden käänteessä, kun sitä on tekemässä Kattoremontti Pro. Kerromme sinulle keinoista, joilla vanhan huopakaton reikiintymistä voidaan ehkäistä, ja joilla huopakatto saadaan kestämään 40–50 vuotta. Aina, kun olet tilannut meiltä joitain huopakattotöitä, tutkimme koko katon kunnon ja mietimme, onko sitä syytä joillakin muillakin tavoilla huoltaa tai kunnostaa. Yksi tapa saattaa vanha huopakatto parempaan kuntoon on katon pinnoitteen uusiminen. Huopakattopinnoitteen tarkoituksena on suojata kattohuopaa niin mekaanisilta kuin kemiallisiltakin rasituksilta, joita ovat muun muassa pakkasrapautuminen, ilmansaasteet, lumi, katon päällä kävely ja auringon UV-säteet. Katon täytettyä 20 vuotta on pinnoite yleensä jo melkoisen kulunut. On vaarana, että kattohuopa kovettuu, ja tarvitaan huopakaton/bitumikaton reikien paikkaus. Kovettunut kattohuopa ei nimittäin enää jousta rasituksia kohdatessaan. Huovan liitosten vahvistaminen ja sen pinnoittaminen uudelleen on usein edullisempi tapa suorittaa huopa- tai palahuopakaton korjaus, kuin huopakaton purku ja vaihto. Tietenkään silloin huopakattoremonttia ei voida korvata uudella pinnoitteella, jos huopakaton alusrakenteissa on pahoja kosteusvaurioita. Muussa tapauksessa kestää bitumikatto uudelleen pinnoitettuna vielä toisetkin parikymmentä vuotta.

Sinäkin varmasti toivot pitkäikäistä bitumikattoa, joten muista poistaa kaikki sammal- ja jäkäläkasvustot bitumikatolta. Sammaleiden poisto ja ennaltaehkäisy on hyväkuntoisen katon aa ja oo. Kasvustojen takia huopakermi ei nimittäin pääse kuivumaan sateen tai talven jälkeen, ja kuten tiedämme, tuhoaa jatkuva kosteus minkä vain katon nopeasti. Lisäksi tuppaavat sammaleet availemaan katon saumoja, jolloin huovan alapuoliset osat altistuvat sateelle ja tuulelle – kova tuuli voi repiä kattohuopaa ilkeän näköisesti.

Kattoremontti Prolla on vastaukset sammalongelmiin: tehokas kemiallinen sammaleenpoistokäsittely tuhoaa sammaleet, ja estää niitä ilmestymästä katolle uudestaan. Sammaleeton aikakausi kestää sitä pidempään, mitä tarkemmin katteen pinta muistetaan harjata puhtaaksi roskista. Sammaloitumista pahentavat roskat kannattaisi poistaa kaksi kertaa vuodessa, ja vielä harjojakin parempi puhdistusväline on ilmapuhallin. Näin bitumikattoon ei varmasti tule vaurioita kevät- ja syyshuollon yhteydessä. Kivisirotepinnan alttius vaurioitua on otettava huomioon aina bitumikatolla liikuttaessa. Helteessä pehmenneelle kattohuovalle ei kannata lainkaan mennä kävelemään, ja jos kattolunta on huopakatolta pakko pudottaa alas, ei lapio saa raapia katteen pintaa. Teetä huopakattohuollot kaiken varalta Kattoremontti Prolla.

Seisova vesi on sammalten lisäksi yksi huopakatoille saumavuotoja aiheuttava tekijä. Kattokaivojen säännöllisillä huolloilla voitaisiin moni tasakaton korjaus ehkäistä, sillä eräs yleinen syy tasakaton kattovuotoon on tukkiutuneen kattokaivon ympärille kertynyt seisova vesi. Harja- ja muiden satulakattojen saumat vuotavat kevättalvella, jos katon reunalle on syntynyt jääpaanteita, mitkä estävät veden kulkeutumisen ränneihin ja syöksyputkiin. Jää saattaa vaarantaa myös katon alla liikkuvien ihmisten turvallisuuden, tai rikkoa talon lähelle pysäköityjen autojen tuulilasit, joten jää todellakin kannattaa poistattaa. Höyrysulatus on paras tapa poistaa kattojää herkältä huopakatteelta. Tarjoamme kaikkia huopakattotöitä ympäri Orimattilaa – soita ja kysy lisää!

Katon korjaus – hinta selviää arviokäynnillä

Kaikki kattoihin tulleet vauriot korjataan Orimattilassa perusteellisen kokonaisvaltaisesti, kun otat yhteyttä Kattoremontti Prohon. Tilaa siis katon korjaus – hinta ei estä kattopalvelujemme käyttöä. Tarjoamme korkealaatuisia kattotöitä nopeallakin varoitusajalla, ja työt hinnoitellaan aina varsin maltillisesti. Pitkät työtakuut ja veloitukseton katon yleiskunnon tarkastus kruunaavat paketin. Kattotarkastus on kaikkiin meiltä tilattuihin kattotöihin tuleva kaupanpäällinen. Kattotarkastuksen aikana katolta voi löytyä muitakin tekemistään odottavia korjauksia tai huoltoja, mitkä saat hoidettua kuntoon palvelualttiiden ammattilaistemme toimesta. Kannattaa muistaa myös mahdollisuus kotitalousvähennykseen ja edulliseen rahoitukseen – pääset kiinni molempiin meidän asiakkaanamme. Kotitalousvähennyksellä pienennät kattotöistä maksettavaksi jäävää osuutta, kunhan teetät ne ennakonperintärekisteriin kuuluvalla yrityksellä. Kotitalousvähennystä haetaan yhtä helposti kuin esimerkiksi matkakuluvähennyksiä, ja kaikki tarvitsemasi tiedot löydät näppärästi antamastamme laskusta. Jos omakotitalon, autotallin, ulkorakennuksen tai loma-asunnon katon korjaaminen on enää hyvää rahoitusta vaille, pääset hakemaan sellaista kotisivujemme kautta. Juuri omaan budjettiin sopivan takaisinmaksusuunnitelman ja sopiva kokoisten lyhennyserien avulla ei edes kattoremonttilainan lyhentäminen kuormita liikaa.

Sinunkin asuntosi katon korjauksen hinta lasketaan arviokäynnin yhteydessä. Tulemme siis Orimattilaan katsastamaan kiinteistösi katon rakenteiden kunnon, katon koon ja sen läpivientien määrän sekä muut hintaan vaikuttavat seikat, ennen kuin laskemme tarjouksen katon kunnostamiseksi. Kohteen sijainnilla ja katon kaltevuudellakin on vaikutusta töiden hintaan ja etenemisnopeuteen, ainakin silloin, jos ne jostain syystä hankaloittavat kattotöitä. Jyrkkäkin katto toki laitetaan kätevästi kuntoon henkilönostinten ja muiden erikoisratkaisujen avulla. Esittämäämme huokeaan hintaan sisältyy aina loppusiivous ja -tarkastus, kaikki materiaalit ja kalusto, sekä logistinen puoli.

Selvitämme Orimattilassa senkin, tuleeko vanhan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus sillä kertaa kattoremonttia kannattavammaksi. Tarjoamme ensisijaisesti katon korjaamista, mutta emme tietenkään silloin, jos se katon kunto ja ikä huomioon ottaen ei ole mielekästä. Kattoremontti on pakko-ostos, jos hyvin lahonneet kattorakenteet eivät enää kärsi katon painoa, tai jos korjattavana onkin mineriittikatto. Laki kieltää mineriittikattojen korjauttamisen, ja myös niiden purku- ja huoltotyöt ovat tarkasti säädeltyjä. Paikalle tarvitaan asbestinpurkuammattilaiset, olipa kyse mineriittikaton pesusta tai sen purkamisesta ja vaihtamisesta.

Katto vuotaa – kattovuoto voi tehdä itsepintaista tuhoa

Kattoremontti Pro on haukkana paikalla, jos katto vuotaa Orimattilassa. Kattovuoto vaatiikin korjauttamista niin pian kuin mahdollista. Jos kattovuodon paikkaus alkaa liian myöhään, saattaa kattorakenteisiin syntyä vakavia vaurioita. Kosteus katon alla saa aikaan paljon pahaa, esimerkiksi lahon ja homekasvustojen leviämistä. Ota oikopäätä meihin yhteyttä, mikäli omakotitalon, rivitalon, kesämökin, kerrostalon yms. katto vuotaa. Tutkimme, miten katto kannattaa korjata. Jos peltikatto, tiilikatto tai huopakatto/palahuopakatto vuotaa pitkään, voi olla, ettei kattoremontilta voida enää välttyä. Katon vesivahinko pilaa ajan kanssa kattorakenteet ja lämmöneristeet. Kosteusvauriot leviävät lopulta seiniin ja sisäkattoon, mistä alkaa lopulta tippua vettä lattioille. Jos kattokokonaisuuden kunto ei ole säännöllisessä seurannassa, voi sisäkatosta tippuva vesi olla rakennuksen asukkaille ensimmäinen vihje kattovuodosta. Säännöllisesti kuntotarkastetun katon vauriot huomataan jo ennen, kuin ne leviävät näin. Lyhytaikaisen kattovuodon korjaamiseksi riittää reiän paikkaus vesikatosta, kastuneiden puuosien kunnostus ja eristelevyjen tai -villojen vaihto. Kattorakenteet on kunnostettava, ettei katto ala painua notkolle. Märät eristevillat pitää uusia sisäilmaongelmia aiheuttavien homeen ja mikrobikasvustojen ehkäisemiseksi.

Kattotarkastus kannattaa tilata Orimattilaan, vaikka vasta epäilisitte kattovuotoa. Jollei kattovuotoa ole, saatte ainakin mielenrauhan, ja huoltoehdotuksia katon tiiveyden parantamiselle. Esimerkiksi huopakaton halkeamia voidaan ehkäistä ennalta pinnoittamalla huopakatto uudestaan. Uudelleen pinnoitus alkaa olla ajankohtainen katon täytettyä 20 vuotta. Hieman myöhemmin myös betonitiilikatto kaipaa pinnoitteensa uusimista. Peltikaton rasituksensietokykyä taas ylläpidetään noin 15 vuoden välein tehtävillä pinnoituksilla. Kattotarkastusta ei kannata tilata pitkään jatkuneen helleaallon aikana, sillä kuumuus on voinut kuivata vuotojäljet kattorakenteista. Vanhalle huopakatolle ei muutenkaan kannata kiivetä helteellä, kun päällä kävely voisi vaurioittaa sen lämmössä pehmennyttä rakennetta.

Aina kattoa kunnostaessamme katsastamme kaikkien sen läpivientien tiivisteet. Jos tiivisteiden vaihto jää, voi kattoikkuna tai kattoluukku vuotaa. Tiivisteet ovat yleensä syynä silloinkin, kun katto vuotaa piipun juuresta, tai tuuletus- tai ilmaputken kohdalta. Läpivientien vedenpitävyyttä on syytä seurata kahdesti vuodessa toteutettavilla kattotarkastuksilla, joiden aikana tutkitaan niin piipunpellitys, kattoturvatuotteiden (esimerkiksi kattotikkaiden) kiinnitykset, aluskatteen ehjyys ja räystäslautojen vaihtotarve. Aluskate, mikä torjuu sekä kattovuotojen että kondenssiveden aiheuttamia kosteusvaurioita, kuuluu joka katon alle.

Myrskyvaurioiden korjaus isompien ja pienempien vaurioiden jälkeen

Joskus käy niin, että peltikatto, huopakatto tai tiilikatto vaurioituu rajun myrskytuulen puhaltaessa Orimattilassa. Yleensä irtoaa jiiripellityksiä tai harjapeltejä, aivan kuin muitakin pellityksiä ja peltilistoja. Kattoa myrskyn jälkeen tarkastaessa huomataan usein myös uupuvia kattotiiliä tai -peltejä, tai kattoturvatuotteita. Antennit tai piipunhatut lähtevät myös herkästi tuulen mukaan. Ennen kuin myrsky laantuu, voi koko pelti- tai bitumikatto ehtiä irrota, tai puu kaatua talon katon päälle. Kattoremontti Prolta saatte taitavat myrskyvahinkojen korjaajat nopeasti käyttöönne. Rupeamme heti kunnostamaan kattoristikoita ja -tuoleja sekä muita katon alapuolisia osia, irronneita kattotarvikkeita, sekä vaurioitunutta vesikatetta.

Vaikka katto alhaalta käsin vaikuttaisi vaurioittumattomalta, ei näin tule huomanneeksi kaikkia puuttuvia kattotiiliä tai kattoon tulleita reikiä. Katon kunto tulee aina tarkastaa lähietäisyydeltä, toisin sanoen siis katolle kiipeämällä ja siellä liikkumalla. Jos et ehdi tai halua kiivetä katolle myrskyn jälkeen, ota yhteyttä. Tarkastamme kaikkien taloyhtiöiden, vapaa-ajan asuntojen ja rantasaunojen katot myrskyvahinkojen varalta. Parhaat asiantuntijamme eivät paljoa veloita katon kunnon huolellisesta tarkastamisesta, ja jos katolta havaitaan korjaus- tai huoltotarpeita, jatkuu maltillinen hintapolitiikka myös niiden osalta. Teemme kattotarkastuksia Orimattilassa myös toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, jolloin katon kunto tulee toimestamme kartoitetuksi kahdesti vuodessa. Tutkittu ja huollettu katto pysyy tiiviinä, turvallisena ja kaikin puolin toimivana.

Katon saamien vaurioiden korjaamisessa on aina kiirehdittävä, tämä pätee myös myrskyvahinkojen kunnostamisen osalta. Katon alla olevat rakenteet on saatava suojaan kosteudelta ja kosteuden aiheuttamilta lisävaurioilta. Hoidamme tarmolla ja tietotaidolla niin katon korjauksen kuin vaurioiden dokumentoinninkin. Dokumentointi on tarpeen vakuutuskorvauksien takia. Vakuutusyhtiöllesi on toimitettava vaurioista niin valokuvat, työselostus kuin -tarjouskin. Toimitamme nämä vakuutusyhtiöllesi, jotta se voi aloittaa korvauspäätöksen laadinnan.

Aluskatteen korjaus on rakenteiden suojaamista kosteudelta

Jos aluskate vuotaa, kastelee ulkokaton läpi tuleva vuotovesi lämmöneristeet, katon rakenteet ja sisäkatonkin. Mikäli aluskate ei vuotaisi, ei vuotovesistä aiheutuisi mitään sen suurempia ongelmia, sillä se valuisi aluskatetta myöten pois katolta. Mikä tahansa katto voi alkaa vuotaa, joten ei ole olemassa tekosyitä katon aluskatteen asentamatta tai korjaamatta jättämiselle. Uuteenkin kattoon saattaa tulla vuotavia reikiä poikkeustilanteissa, eli vaikka myrskytuulen tekemien tuhojen seurauksena, tai silloin, jos ulkokaton päälle jää seisovaa vettä jääpaanteiden takia. Tiivis aluskate onnistuu suojaamaan katon alapuolisia osia myöskin kondenssiveden muodostamilta uhilta ja kosteushaitoilta. Kattoremontti Pro on Orimattilan ykkösvaihtoehto asentamaan tiilikaton, peltikaton tai huopakaton aluskate, joten kysy tarjousta, jos aluskate rakennuksestasi vielä uupuu!

Meidän kauttamme myös repeytyneen aluskatteen korjaus ja paikkaus onnistuu ensiluokkaisesti. Aluskatteen uusiminen edellyttää aina vesikaton purkamista, minkä jälkeen rikki mennyt aluskate päästään poistamaan, ja uusi asentamaan sen tilalle. Jos aluskatteessa on reikiä vain jossain kohtaa, on aluskatteen osittainen vaihtaminen yksi hyvä vaihtoehto. Aluskatteen tiivistäminen ei ole mahdollista esimerkiksi korjausteippien avulla, sillä ne eivät ole tarpeeksi kestäviä pitkäaikaiseen käyttöön. Aluskate on aina uusittava, jotta se ei vuotaisi.

Aluskatteiden käyttöikä on yhtä pitkä kuin vesikattojenkin, siis viidestäkymmenestä jopa sataan vuoteen. Aluskatteisiin tulee reikiä vain, jos kaikki ei ole kunnossa, eli aluskatteelle kertyy jatkuvaa kosteutta. Aluskate voi repeytyä myös terävänokkaisten pikkulintujen takia, joiden ei kuuluisi päästä välikatolle ollenkaan. Hommaa räystäiden ilmanvaihtoaukkoihin verkot, niin linnut eivät enää pääse yläpohjaan. Kosteutta voi tulla aluskatteelle katon harjalla olevien ilma-aukkojen kautta. Niistä voi aluskatteelle tulla myös roskia, mitkä estävät aluskatetta kuivumasta. Harjankin ilmanvaihtoaukot kannattaa tiivistää, mutta vain hengittävillä tiivisteillä. Kaikista haitallisimpia ovat pussittavat kohdat, joihin seisovaa vettä voi kertyä pitkäksi aikaa. Aluskatteen tiiveys, kireys ja sen pinnan roskattomuus kannattaakin usein tarkastaa, jotta aluskate pysyisi hyvässä kunnossa Orimattilassa.

Ilmahormin ja muiden katon läpivientien tiivistys

Kattoremontti Pro on mallikelpoisesti toimiva kattofirma kattojen läpivientien asennustöissä, joten teetä meillä Orimattilassa niin aurinkopaneeleiden, antennien, ilmanvaihtohormien ja muiden läpivientien asennukset. Moni katon läpivienneistä kuuluu asunnon ilmanvaihtojärjestelmään, mutta läpivientejä löytyy vähän joka lähtöön. Aurinkopaneeleiden avulla voit pienentää omaa hiilijalanjälkeäsi, ja tuottaa itse tarvitsemasi uusiutuvan energian. Asennamme katollesi myös keskusimurin pölyputket, kattoikkunat, kattoluukut, harjapeltituulettimet, tuuletusputket, ja viemäreiden tuuletusputket. Jos välikatto tuulettuu huonosti, auttaa alipainetuuletin asiassa. Tuulettuminen on tärkeää, sillä kostean ja lämpimän ilman paikka ei ole välikatolla. Yksi tärkeä läpivienti on savupiippu.

Uusia läpivientejä voidaan asentaa myös kesken vesikaton käyttöikää. Tarvittaessa meiltä sujuu myös jonkin läpiviennin, kuten kattoikkunan tai kattoluukun poistaminen katolta. Oikein asennettu läpivienti on täysin tiivis, eli niin vesi- kuin lämpötiivis. Tiiveys varmistuu asentamalla läpivientiin katon materiaalin mukaiset tiivisteet, mitkä tulevat katon molemmille puolille. Myös aluskatteen oikeaoppinen ylösnosto läpivientiä vasten tulee muistaa. Jos katolla on väärin toteutettuja läpivientejä, tarvitaan läpiviennin uusiminen, jotta katon läpiviennistä ei alkaisi tulla vettä katon alle. Läpivienti vuotaa, jos se on väärin asennettu, tai jos tiivisteitä ei vaihdeta ajoissa. Tiivisteisiin kohdistavat kuormitusta muun muassa rakennuksen lämpöliikkeet, joten ne ovat yksi katon kuntotarkastusten yhteydessä tutkittava asia.

Palveluvalikoimaamme kuuluu myös läpivientien tiivistys, korjaus ja paikkaus Orimattilassa. Ota yhteyttä, jos viemärin ilmaputki alkaa vuotaa, tai jos tuuletus- tai ilmaputkesta rupeaa tippumaan kondenssivettä. Läpivientejä korjatessamme arvioimme myös piipun pellitysten ja savuhormin kunnon. Piipunhattua ja piipunpellityksiä tarvitaan kosteuden pitämiseksi hormin ulkopuolella. Hormi rapautuu ja halkeilee sen laastin koloissa olevan kosteuden tähden. Halkeamat hormissa voivat johtaa rakennuspaloihin ja häkämyrkytyksiin, joten hormin kuntoon on hyvä kiinnittää huomiota. Halkeillut hormi saadaan taas ehoksi pinnoittamalla, minkä jälkeen se suojataan piipunhatulla ja kattopeltiseppiemme mittatilaustyönä tekemien piipunpellitysten avulla.

Alastuloputkien, rännien sekä muiden kattotarvikkeiden huolto ja korjaus

Talotikkaat, muut kattoturvatuotteet, uudet vesikourut ja muut kattotarvikkeet saat Orimattilaan Kattoremontti Pron kautta. Asennamme kattotarvikkeet niin tiili-, pelti-, huopa- kuin konesaumakatoille. Kattotarvikkeet kiinnitetään eri katoille eri tavoilla. Esimerkiksi tiilikatolle käytetään kattoturvatuotteiden kiinnittämiseen lisäruodetta. Teemme myös kaikki kattovarusteiden huollot, korjaukset ja kuntotarkastukset. Kattoluukun korjaus on yksi esimerkki toimenkuvastamme, vuotavan kattoikkunan korjaus toinen. Kattoikkunan läpivienti voi alkaa vuotaa, jos kattolumi tai muu vastaava rasitus haurastuttaa läpiviennin tiivisteet. Katolla ollut lumi voi irrottaa kattotikkaat tai jopa lumiesteet paikoiltaan, kun se valuu pitkin lapetta. Tilaa tällöin kattotikkaiden korjaus ja irronneen lumiesteen kiinnitys. Korjaamme samalla katteeseen tulleet repeytymät. Lumi voi pudottaa alas myös vesikourut tai jalkarännit, mutta ei hätää: laitamme nekin kuntoon.

Kattoturvatuotteiden kiinnityksien tarkastuksiin panostamme myös, sillä jos vaikka lapetikkaiden kiinnitykset ovat löystyneet, olisi katolla liikkuminen hengenvaarallista. Kiinnityksienkin löystymisestä voidaan syyttää lunta, mutta myös lämpöliikkeitä. Erityisen suuria lämpöliikkeet ovat alumiinikatoilla. Alumiinikatto on muuten mainio katto, mikä kestää hyväkuntoisena yli satakin vuotta. Kattoremontti Pro tutkii kattoturvatuotteiden kunnon ja niiden riittävyyden puolivuosittain toistettavien kattotarkastusten yhteydessä. Jos piipulle, antenneille ja muille säännöllistä huoltoa vaativille kohteille ei ole järjestetty rakennusmääräysten mukaista kulkuyhteyttä, toimitamme tarvittavat kattoturvatuotteet asennettuna suoraan katollesi.

Myös rännien korjaus on jotain, missä kannattaa kääntyä puoleemme Orimattilassa. Sadevesijärjestelmien säännöllisellä huollolla olisi estettävissä moni ongelma, kuten rännien ruostuminen ja reikiintyminen, niiden umpeen jäätyminen ja jääpuikot, roskien aiheuttamat tukokset sekä väärään paikkaan joutuvien vesien aiheuttamat kosteusvauriot. Vesikourut ja kattokaivot tulisi siis puhdistaa roskista kahdesti vuodessa. Tilaa rännihuollot meiltä, niin keräämme roskat siististi suoraan roskapusseihin. Jos ränni ei kuitenkaan vedä, korjaamme tai uusimme sen. Varmuuden vuoksi voidaan hankkia myös sähkökäyttöiset sadevesijärjestelmän sulanapitokaapelit.