Katon korjaus Pello

Meidän ammattilaistemme tekemä katon korjaus etenee asianmukaisella tavalla päätyen parhaaseen lopputulokseen. Tiedämme aina, miten juuri sinun kattosi tulee kunnostaa, koska meillä on pitkä kokemus erilaisista katonkorjauksista ja katon paikkauksista. Kaikki alkaa siitä, että selvitämme kattosi nykytilanteen. Onko kyse siitä, että katto vuotaa Pellossa? Jos, niin onko aika tehdä myös aluskatteen korjaus? Mikäli aluskate on vaurioitunut, on oletettavaa, että Pellossa tarvitaan myös katon vesivahinkojen korjausta. Emme kuitenkaan tyydy pelkkään arveluun, vaan tarkastamme tilanteen osataksemme tehdä esimerkiksi yläpohjan kastuneiden villojen vaihtamisen pian aloitettavan katonkorjausurakan yhteydessä.

Kenties Pellossa tai jossain sen lähipaikkakunnilla (joita ovat muun muassa Kolari, Ylitornio, Rovaniemi, Kittilä ja Muonio) tarvitaan myrskyvaurioiden korjausta. Selvitämme, kuinka vaurioitunut huopakatto, peltikatto tai tiilikatto tulee kunnostaa. Kattoremontti ei ole ainoa vaihtoehto, vaikka puu olisi kaatunut katon päälle. Meiltä onnistuvat isotkin katon korjaustyöt, myös saaressa. Saarikohteissa työskentelemiseen on nimittäin varattu monipuolisen kaluston avulla, eivätkä kattokorjaajamme pelkää työtä.

Kannattaa olla yhteydessä myös niiden pienimpien kattopaikkausten tiimoilta, joten tilaa meiltä esimerkiksi vuotavan valokuvun korjaus tai kattoreikien paikkaus. Kattoreikiä voi syntyä esimerkiksi siinä vaiheessa, jos katolta alas sinkoutuva lumi irrottaa lumiesteet tai tikkaat mukaansa. Kattoreiät tai esimerkiksi kattovuoto piipun kohdalta huomataan jo aikaisessa vaiheessa, jos katon kunto tarkastetaan kahdesti vuodessa, kuten on suositeltavaa toimia. Teemme puolestasi myös kattotarkastukset ja kattohuollot, joiden avulla omakotitalon, rivitalon tai vaikkapa piharakennuksen katon kuntoa on mahdollista kohottaa. Voit tilata meiltä myös kattolumityöt.

Ahkerien kattokorjaajiemme tekemä kattovuodon korjaus tai muu kattopaikkaus on mahdollista rahoittaa yhteistyökumppanimme tarjoaman rahoituksen avulla, ja yksityisasiakkaille avautuu mahdollisuus myös kotitalousvähennyksen hakemiseen.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakaton korjaus Pello, tilaa se ammattilaisiltamme täyden palvelun pakettina

Huopakaton korjaus Pellossa voi sisältää useitakin työvaiheita, mutta kaikki etenee sutjakkaasti ja suunnitellusti, kun tilaat urakan meiltä. Selvitämme jo etukäteen, miten esimerkiksi palahuopakaton korjaus ja paikkaus tulee suorittaa. Kun kaikki faktat ovat koossa, on esimerkiksi huopakaton myrskyvaurioiden korjaustöiden suunnitteleminen helppoa. Lienet kuullut sanottavan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tätä ei tietenkään pidä ottaa ihan kirjaimellisesti, mutta sanonnassa on kuitenkin vinha perä. Mitä huolellisemmin esimerkiksi saaressa tarvittavat huopakaton korjaustyöt suunnitellaan, sitä helpompaa katon korjaaminen saarikohteessa on. Kaikki sujuu mukavasti, kun paikan päällä on tarpeeksi kalustoa, välineistöä, osaajia ja mahdollisesti tarvittavia uusia materiaaleja.

Kattokorjaus Pellossa voi sisältää vaikkapa joidenkin vuotien uusimisen. Jos jokin vuota on heikkokuntoinen, on mahdollista, että huopakatto vuotaa. Selvitämme, riittääkö esimerkiksi huopakaton reikien paikkaus (tämä voidaan toteuttaa tiivistysaineen tai paikkapalan avulla), vai onko heikkokuntoinen vuota parempi uusia. Vuotia voidaan joutua uusimaan myös silloin, jos myrskytuuli on rikkonut vuotia repiessään ja riepotellessaan huopakattoa. (Joissain tapauksissa myrskytuuli voi jopa irrottaa huopakaton kokonaan irti paikoiltaan!)

Pellossa voidaan tarvita myös joidenkin läpivientien tai kattoturvatuotteiden uusimista. Kattovuodon jälkeen voi olla tarpeen uusia osittain yläpohjan eristeet ja kattorakenteet. Kattorakenteita voidaan joutua kunnostamaan ja uusimaan enemmänkin, jos huopakatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut huopakaton päälle myrskyssä. Onneksi myrsky vaurioittaa bitumikattoa yleensä jotenkin muutoin – jos lainkaan, sillä lujatekoiset huopakatot kestävät monet myrskyt ilman mitään vaurioita.

Olipa edessä jokin pieni bitumikaton paikkaus tai isompi huopakattourakka, tilaa se meiltä, niin teemme kaiken puolestasi – siis ihan kaiken. Kaikki huopakattokorjaukset toteutetaan nimittäin täyden palvelun paketteina. Sellaiseen kuuluu niin alkutarkastus kuin loppusiivouskin.

Peltikaton korjaus Pello, teemme katostasi jälleen tiiviin

Tämän kattofirman toteuttama peltikaton korjaus Pellossa tekee katostasi jälleen ehjän ja tiiviin. Tällaisen katon alla voi elää ja asua ilman pelkoa siitä, että peltikatto vuotaa. Korjaamme omakotitalojen, paritalojen, autotallien ja kesämökkien katot Pellossa erittäin taitavasti ja huolellisesti. Olemme luottokumppanisi myös silloin, kun tarvitset taloyhtiön – eli kerrostalon tai rivitalon – tai jonkin muun kiinteistön katon korjausta. Kun tarpeelliset kattokorjaukset on tehty, voimme toteuttaa jonkin peltikattohuollon, mikä lisää aaltopeltikaton tai esimerkiksi lukkosaumakaton rasituksensietokykyä entisestään.

Esimerkiksi peltikaton reikien paikkaus voi täydentyä katon huoltomaalauksella, millä voidaan ehkäistä katon ruostumista. Ruostuminen voi johtaa vaikkapa tarpeeseen vaihtaa kattopellit, sillä ruoste ikään kuin syö kattopeltejä. Aikanaan tämä voi johtaa kattovuotoihin ja katon alle syntyviin kosteusvaurioihin.

Peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt Pellossa voivat jatkua esimerkiksi kattopeltien lisäkiinnitysten asentamisella, sillä näin voidaan estää tuulta irrottamasta kattopeltejä ja peltilistoja. Jos entiset kiinnikkeet ovat nousseet pois paikoiltaan tai niiden tiivisteet ovat liian kuluneita, tarjoamme peltikattonaulojen tai kateruuvien vaihtamista uusiksi kateruuveiksi. Tarpeen vaatiessa neuvomme poistattamaan heikkokuntoiset puut talon luota, jotta myrsky ei kaataisi puita peltikaton päälle.

Peltikaton korjaustyöt esimerkiksi saaressa voivat liittyä myös aluskatteeseen. Peltikaton aluskatteen korjaus saarikohteessa voi tarkoittaa esimerkiksi aluskatteen osittaista uusimista piipun, kattoikkunan tai jiirin kohdalta. Aluskatteen on hyvä olla aina priimakunnossa – silloinkin, kun ei ole syytä epäillä vesikatteen tiiviyttä. Aluskate on nimittäin suunnitelma B, jos peltikatto alkaa vuotaa (esimerkiksi myrskyn tai lumen painon takia), tai jos katon alla alkaa tapahtua kondensoitumista. Aluskate siirtää kosteuden pois katon alta. Jos kosteus jäisi muhimaan katon alle, voisivat kattorakenteet kastua ja lahota. Myös eristeet voisivat kastua.

Tiilikaton korjaus Pello, tilaa se kattoeksperteiltämme

Kattoeksperttiemme tekemä tiilikaton korjaus Pellossa on aina yhtä laadukas. Voit luottaa lopputulokseen: se on juuri sellainen kuin sen pitää olla, eikä enää ole vaaraa siitä, että tiilikatto vuotaa. Tiilikaton korjaus ja paikkaus suoritetaan avaimet käteen -periaatteella ja siten, että tarvittaessa urakkaan yhdistetään myös jokin kattohuolto. Esimerkiksi rikkinäisten kattotiilien vaihtoa voidaan tarvita vähemmän ja harvemmin, jos katto pidetään puhtaana roskista ja kosteutta keräävistä sammaleista. Kattoon sitoutunut kosteus nimittäin jäätyy talvella. Kun lämpötila nousee, jää sulaa – jäätyäkseen taas uudestaan, kun lämpötila putoaa jälleen pakkasen puolelle. Tällainen aiheuttaa pakkasrapautumista, mikä näkyy tiilien hajoamisena.

Toki tiiliä voi mennä rikki myös lumen painon takia (etenkin, jos katon lumitaakka on jakautunut epätasaisesti – tilaa tarvittaessa tiilikaton lumenpudotus) tai vaikkapa siksi, että kova tuuli paiskoo katolle oksia. Teemme taidokkaasti kaikenlaiset tiilikaton korjaustyöt myös saarikohteissa. Saaressa tai missä tahansa muuallakin voidaan tarvita myös astetta tai paria vaativampia tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustöitä. Omakotitalon tai vaikkapa paritalon tiilikatto voi rikkoutua esimerkiksi siksi, että myrsky kaataa jonkin puun tiilikaton päälle, ja tällaisen jälkeen voidaan tarvita niin tiilikaton aluskatteen korjausta kuin kattorakenteiden uusimistakin – rikkinäisten tiilien vaihtamisesta nyt puhumattakaan. Kattoeksperttimme tietävät kuitenkin, mitä tekevät, ja he etsivät ne kustannustehokkaimmat tavat katon kunnostamiseen Pellossa.

Tämä kattofirma korjaa myös kaikki kattovarusteet, kuten kattoturvatuotteet ja sadevesijärjestelmän osat. Kun teemme kattotarkastusta, kiinnitämme huomiota katon kaikkiin yksityiskohtiin, joten huomaisimme myös mahdolliset vuotavat kattoläpiviennit. Onkin tärkeää, että piipunjuuri tai esimerkiksi kattoluukun läpivienti tiivistetään ajoissa, sillä näin voidaan estää kosteuden pääsy katon alle. Sinun ja kattosi kannalta on parempi, jos katto ehditään korjata jo ennen kattovuotoa ja kosteusvaurioita.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus voi olla tarpeen loppusyksystä

Katon läpiviennin korjaus Pellossa on meille tuttua ja mieluista puuhaa, joten anna meidän näyttää kyntemme – ja laittaa kattosi priimakuntoon! Me osaamme tehdä erinomaisella tavalla minkä tahansa katon tiivistyksen. Jotta katon paikkaus osattaisiin tehdä hyvissä ajoin, on katto hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa, eli heti talven jälkeen sekä loppusyksystä juuri ennen uuden talven alkamista.

Jos vaikkapa syystarkastus kertoo siitä, että Pellossa tarvitaan esimerkiksi myrskyvaurioiden korjaustöitä tai katon korjausta kattovalokuvun kohdalta, on toimeen tartuttava nopeasti. Mitä tiiviimpänä katto ottaa uuden talven vastaan, sen parempi. Tilaa kattotarkastus meiltä, niin saat tietää, millaista tiivistystä kattosi mahdollisesti tarvitsee. Lisäksi voit luottaa siihen, että teemme nopeasti ja ammattitaitoisesti kaikki tiilikattosi, huopakattosi, palahuopakattosi tai peltikattosi mahdollisesti tarvitsemat paikkaukset.

Omakotitalon tai paritalon katon korjaus läpiviennin kohdalta voi tarkoittaa vaikkapa katon korjaamista viemärintuuletusputken kohdalta. Ehkä läpivienti pitää eristää, tai kenties se on tiivistettävä? Asia on pian hoidettu, kun me olemme asialla.

Rivitalon, autotallin tai esimerkiksi kerrostalon katon korjaus voi tarkoittaa vaikkapa katon korjausta ilmanvaihtoputken kohdalta. Teemme tämänkin työn kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Jos katto on jo vuotanut IV-putken kohdalta, liitämme urakkaan kosteusvaurioiden kunnostustyöt.

Katon korjaus savupiipun kohdalta on melko tavallinen kesämökin katon korjaus. Tarvittaessa teemme samalla aluskatteen korjaukset ja/tai suojapellityksen kunnostuksen. Jos Pellossa tarvitaan myös katon korjausta esimerkiksi TV-antennin kohdalta, teemme senkin yksin tein.

Katon korjaus kattoluukun tai kattoikkunan kohdalta voi tarkoittaa myös läpiviennin uusimista, mutta tällaisessakin tilanteessa voit luottaa siihen, että hoidamme homman täyden kympin arvoisesti, emmekä unohda esimerkiksi aluskatteen ylösnostoa.