Katon korjaus Ruotsinpyhtää

Katon korjaus Ruotsinpyhtää – Kaikki katot kuntoon kattokonkariemme avulla! Ota yhteyttä, jos tarvitset vuotavan valokuvan korjausta, painuneen katon oikaisua tai vaikkapa yläpohjan kastuneiden eristeiden vaihtamista. Laitamme kuntoon sekä omakotitalojen, kesämökkien, autotallien ja muiden piharakennusten että kaikkien muidenkin kiinteistöjen katot.

Tunnemme eri vesikatemateriaalit, ja osaamme toteuttaa myös ne haastavimmat ja monipuolisimmat kattourakat. Siksi kannattaa olla yhteydessä silloinkin, jos tiilikatto, peltikatto tai huopakatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut katon päälle. Katon korjaustyöt onnistuvat mitä sujuvimmalla tavalla myös saarikohteissa. Tässä yhteydessä muistutamme vielä siitä, että tarjoamme katonkorjauksia ja katon paikkauksia myös muualla Loviisassa ja sen naapurikunnissa, joita ovat esimerkiksi Lapinjärvi, Myrskylä, Porvoo sekä Pyhtää.

Kattovuodon korjauksesta, läpivientien uusimisesta ja esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihtamisesta voi hakea kotitalousvähennystä. Voit hakea myös kattotöiden rahoitusta kotisivujemme kautta.

Mistä sitten tietää, että katto vuotaa tai että on aika teettää aluskatteen korjaus esimerkiksi jiirin kohdalta? Katon kunto on hyvä tarkastaa usein, jotta esimerkiksi kattovuoto piipun kohdalta huomattaisiin ja paikattaisiin jo ennen sitä, että Ruotsinpyhtäällä tarvitaan katon vesivahinkojen korjausta. Ensimmäisen kerran katon tiiviys kannattaa tarkastaa heti keväällä, sillä katolta alas pudonnut lumi on voinut irrottaa tikkaat, jolloin kesämökin kattoon on tullut reikiä. Lumi ja jää on voinut rikkoa mökin, paritalon tai vaikkapa hallin katto muutenkin. Syksyn tullen on aika toteuttaa toinen kattotarkastus. Sen ansiosta esimerkiksi tasakaton myrskyvaurioiden korjaus saadaan tehtyä ennen uutta talvea. Palveluvalikoimaamme kuuluvat myös nämä kattotarkastukset, joten et jää milloinkaan yksin kattosi ja sen tarpeiden kanssa. Voimme puhdistaa kattosi ja sen sadevesijärjestelmän samalla kun tarkastamme katon tiiviyden.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Ruotsinpyhtäällä. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot Ruotsinpyhtään alueella.

Huopakaton korjaus Ruotsinpyhtää – Taitavat kattokorjaajamme tiivistävät joka huopakaton

Huopakaton korjaus Ruotsinpyhtää – Teetä huopakattopaikkaukset asiantuntijoillamme, niin katosta tulee varmasti tiivis! Huopakaton tai palahuopakaton tiiviys onkin tuiki tärkeä asia, sillä jos jokin kohta repsottaa tai on jollain muulla tavalla vaurioitunut, voi katon alle päästä kosteutta. Kastuneet kattorakenteet lahoavat vähitellen. Laho vie mennessään puurakenteiden kantokyvyn ja kestävyyden, joten huopakattovuoto Ruotsinpyhtäällä voi lyhentää katon käyttöikää merkittävästi. Se, että huopakatto vuotaa, voi vaikuttaa myös sisäilman laatuun. Kosteus voi nimittäin saada yläpohjan eristeet homehtumaan.

Suosituksemme onkin, että jokainen katto kaikkine yksityiskohtineen tarkastetaan aina puolen vuoden välein. Tilaa kattotarkastus meiltä, niin esimerkiksi palahuopakaton korjaus ja paikkaus osataan tehdä ajoissa. Meiltä ei jää huomaamatta tarve tiivistää piipunjuuri tai tehdä huopakaton reikien paikkaus! Pohdimme aina myös mahdollisuuksia parantaa katon yleiskuntoa. Jos katto hyötyisi esimerkiksi sammaleiden poistosta, kerromme tästä asiakkaalle. Samalla lupaamme tehdä tarvittavat huoltotoimenpiteet erinomaisella hinta-laatusuhteella.

Huopakaton korjaustyöt myös saarikohteissa liittyvät usein katon normaaliin kulumiseen ja haurastumiseen. Huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt ovat kokonaan oma lukunsa. Uusikin huopakatto voi vaurioitua siksi, että puu kaatuu huopakaton päälle myrskyssä. Myrskytuuli voi myös irrottaa koko katon, joskaan tämä ei ole kovin tavallista.

Myrsky voi vaurioittaa omakotitalon, taloyhtiön tai esimerkiksi rantasaunan huopakattoa muutoinkin. Jos jokin sauma repsottaa, tuuli voi päästä vuotien alle, ja sitten se voi repiä huopakattoa irti osittain. Tuuli voi myös irrottaa joitain bitumikaton varusteita, kuten esimerkiksi kattoturvatuotteita. Katto onkin hyvä tarkastaa myös jokaisen rajuilman jälkeen. Jos kaikki ei ole kunnossa, anna taitavien ja täsmällisten huopakattokorjaajiemme kunnostaa kattosi. Katosta tulee tuota pikaa tiivis ja toimiva! Olemme luotettava valinta myös esimerkiksi talven mahdollisesti aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen.

Peltikaton korjaus Ruotsinpyhtää – Ammattilaistemme vastuulla oleva kattotiivistys onnistuu kerralla

Peltikaton korjaus Ruotsinpyhtää – Tilaa saumattoman sujuva kattokorjaus peltikattoeksperteiltämme! Ison tai pienen peltikaton korjaus onnistuu kerralla, kun asialla ovat kokeneet ja kätevät ammattilaisemme. Meille on tärkeää saada katto priimakuntoon, mikä tarkoittaa kaikkien korjaustarpeiden täyttämistä ja uusien vaurioiden syntymisen ehkäisemistä.

Kuvitellaan, että tarvitset peltikaton reikien paikkausta. Ota joutuin yhteyttä, niin tulemme korjaamaan aaltopeltikaton, lukkosaumakaton tai vaikkapa tiilikuvioisen peltikaton Ruotsinpyhtäälle. Jos peltikaton korjaustyöt – myös saaressa – aloitetaan pian vaurioiden synnyttyä, voidaan estää se, että peltikatto vuotaa. Tarkastamme kuitenkin katon alla olevien osien kunnon. Jos on tarvetta tehdä myös peltikaton aluskatteen korjaus, tarjoamme asianmukaisia korjaustoimenpiteitä. Ehjä aluskate auttaa pitämään kattorakenteet kuivina, vaikka jokin läpivienti alkaisikin jossain myöhemmässä vaiheessa vuotaa. Aluskate suojaa kattorakenteita myös mahdolliselta kondenssivedeltä, jos se on kaikin puolin kunnissa.

Kattopaikkaukseen voidaan tarpeen mukaan liittää myös kattomaalaus (mikä torjuu ruostevaurioita) tai vaikkapa kattopeltien lisäkiinnitysten asentaminen. Lisäkiinnitysten avulla voidaan estää tuulta irrottamasta kattopeltejä tai peltilistoja (minkä jälkeen tarvittaneen kattopeltien vaihtoa ja muita peltikaton myrskyvaurioiden korjaustöitä). Mikäli talon ympärillä on huonokuntoisia puita, neuvomme hankkiutumaan niistä eroon, jotta myrsky ei kaataisi puita peltikaton päälle.

On mahdollista, että tarjoamme paritalon, huvilan tai esimerkiksi omakotitalon kattopeltien naulojen tai kateruuvien vaihtamista uusiksi kateruuveiksi. Naulojen uusiminen estää kattoa vuotamasta ja kattopeltejä irtoamasta. Samalla loppuu katon räminä. Ruuvien uusimisessa kyse on usein liian kuluneista tiivisteistä, joiden takia katon alle pääsee tai voi päästä kosteutta.

Aloitetaan kuitenkin siitä, että otat yhteyttä. Sen jälkeen me selvitämme kattosi tarpeet ja laskemme hyvän tarjouksen katon kunnostamiselle avaimet käteen -pakettina! Etukäteen ei kannata antaa sen paremmin työsuunnitelmaa kuin tarjoustakaan.

Tiilikaton korjaus Ruotsinpyhtää – Mikä tahansa tiilikattopaikkaus on mainio syy ottaa yhteyttä

Tiilikaton korjaus Ruotsinpyhtää – Meidän ammattilaisemme tekevät taidokkaita tiilikattopaikkauksia varsin kilpailukykyisin hinnoin! Ota siis yhteyttä heti, jos tarvitset jonkinlaista tiilikaton korjausta ja paikkausta. Ihan mikä tahansa tiilikaton paikkaus on mitä mainioin syy ottaa yhteyttä meihin, sillä mikään kattourakka ei ole meille liian pieni tai liian suuri.

Esimerkiksi rikkinäisten kattotiilien vaihto edustaa niitä pienimuotoisia kattopaikkauksia, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Mikäli katolla on rikkinäisiä tiiliä, voi käydä niin, että tiilikatto vuotaa. Tiilikattovuotojen ehkäisemiseksi katon kunto onkin hyvä tarkastaa joka kevät ja syksy, sillä kattotarkastuksen aikana huomataan jokainen rikkinäinen tiili ja jokainen huonokuntoinen läpivienti. Tilaa kattotarkastukset meiltä, niin mitään ei jää huomaamatta. Tarkastamme myös aluskatteen kunnon, sillä tiilikaton aluskatteen korjaus on hyvin tärkeä kattotyö. Vain ehjä aluskate voi estää kattorakenteiden kastumisen, jos katolla on epätiiviitä ja vuotavia kohtia.

Millaisia ne isot tiilikaton korjaustyöt mantereella tai myös saarissa mahtavat olla? Tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt taitavat tulla ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan isomman mittakaavan kattokorjauksista. Onkin totta, että tiilikatto voi rikkoutua vakavasti, jos myrsky kaataa puun tiilikaton päälle. Tällainen on kuitenkin melko harvinaista. Jos tiilikatto vaurioituu myrskyn aikana Ruotsinpyhtäällä, kyse on usein rikkinäisistä tiilistä ja/tai irronneista kattotarvikkeista.

Olipa kyse mistä tahansa, tilaa tiilikaton kunnostus meiltä. Voit luottaa meihin myös tarvitessasi tiilikattohuoltoja, kuten esimerkiksi tiilikaton harjausta tai katon pinnoitusta. Toteutamme varmaotteisesti ja kaikin puolin turvallisesti myös talviset tiilikattotyöt, kuten lumen pudotuksen tiilikatolta. Tiilikatto on painava katto ilman lumivaippaakin, joten joinain talvina on syytä poistaa liiat lumet katolta. Näin voidaan estää erilaiset vauriot ja niistä johtuvat tiilikattovuodot.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Tiivis läpivienti on tavoittelemisen arvoinen asia

Katon läpiviennin korjaus Ruotsinpyhtäällä pelastaa tilanteen, kun tiilikatto vuotaa piipun juuresta, tai kun peltikaton kattoluukun tiivisteet ovat siinä pisteessä, että läpivientivuoto on enää ajan kysymys. Tiivis läpivienti on tavoittelemisen arvoinen asia, ja koska läpiviennin korjaus on niin tärkeä kattotyö, kannattaa kaikki läpivienteihin(kin) liittyvät katon paikkaukset tilata Ruotsinpyhtäälle meidän asiantuntijoiltamme. Me osaamme tehdä katonkorjaustyöt juuri oikealla tavalla myös saarikohteissa. Katon tiivistyksen jälkeen voit taas luottaa siihen, ettei katto vuoda. Siten voit suhtautua huolettomasti myös rankkasateisiin tai edessä olevaan talveen.

Läpivienti on lähtökohtaisesti erittäin tiivis, jos se on asennettu ammattilaisten toimesta. Tilanteet kuitenkin muuttuvat jatkuvasti, joten tasakaton, pulpettikaton tai vaikkapa harjakaton kunto kannattaa tarkastaa kahdesti vuodessa. Tilaa nuo kattotarkastukset meiltä, niin saat tietää heti tarkastuksen jälkeen, onko jo aika tehdä katon korjaus kattovalokuvun tai esimerkiksi TV-antennin kohdalta. Sitten laskemme hyvän hinnan asianmukaiselle katon tiivistykselle avaimet käteen -pakettina.

Osaamme korjata minkä tahansa katon ja minkä tahansa läpiviennin. Näin ollen voit luottaa meihin esimerkiksi silloin, kun tarvitset katon korjausta viemärintuuletusputken kohdalta. Olemme luotettava valinta myös silloin, kun on kyse katon korjauksesta ilmanvaihtoputken kohdalta. Ota yhteyttä silloinkin, kun on aika tehdä omakotitalon katon korjaus savupiipun kohdalta, tai jos sinulla on tarvetta teettää kesämökin katon korjaus kattoluukun kohdalta Ruotsinpyhtäällä.

Katon korjaus kattoikkunan kohdalta tai mikä tahansa muukin kattoläpiviennin tiivistys voidaan yhdistää johonkin toiseen kattotyöhön. Kun katto on paikattu, voimme esimerkiksi harjata katon ja puhdistaa rännit. Kattopaikkaukseen voidaan yhdistää myös piipunpellitys peltisepäntyönä tai vaikkapa lintuverkkojen asennus räystäiden tuuletusaukkoihin.