Katon korjaus Tampere

Kattoremontti Pro ratkaisee kaikki kattojen korjaustarpeet ympäri Pirkanmaan maakuntaa. Tilaa katon korjaus Tampereella meiltä katon koosta, materiaalista tai kattotyypistä riippumatta Suoritamme niin harjakattojen saumojen tiivistykset kuin pulpettikattojenkin vuotokorjaukset. Kunnostettua tulee myös myrskyn runtelema aumakatto, tai mansardikaton alta löytynyt lahovaurio. Tilaat meiltä myös hormisaneerauksen, vanhan aluskatteen vaihdon sekä kattotikkaiden korjauksen. Katon korjaus tehdään aina takuutyönä, mikä kuvaa kattofirmamme luotettavuutta ja sen toiminnan korkealaatuisuutta. Kokonaisvaltainen kattoalan tuntemus, asiakaslähtöinen ote ja pitkä kokemus eri katteista ovat meidän ehdottomia valttikorttejamme.

Kaikki erilaiset kattokunnostukset palahuopakaton peruskorjauksesta katon lumivahinkojen korjaamiseen voidaan rahoittaa edullisella rahoituksella, minkä hakeminen on järjestetty helpoksi asiakkaillemme. Näin mahdollistat joustavan takaisinmaksuaikataulun myös astetta isommille kattotöille, kuten esimerkiksi kattosaneeraukselle. Kotitalousvähennyskin kannattaa pitää mielessä, sillä se suo omakotitalonsa tai kesämökkinsä kattoa korjauttavalle asiakkaalle mahdollisuuden verovähennyksiin. Kotitalousvähennykseen hakulomakkeeseen kannattaa tarttua, sillä näin saat pudotettua kattokorjausten kustannuksia. Ei sillä, että hintamme muutenkaan olisivat kalliita, mutta mahdollisuus säästää kustannuksissa on aina paikallaan.

Tarjoamme veloituksettoman katon yleiskunnon tarkastuksen aina, kun tilaat omakotitalon, mökin, kerrostalon, ratsastusmaneesin tai vaikka rivitalon kattokorjauksia. Vaikka tarkoitus olisi vain uusia pari kattotiiltä, tarkastamme katteen tiiveyden, yläpohjan rakenteiden kuivuuden ja kaikkien katon läpivientien kunnon ilmaiseksi. Kattokokonaisuus pitää muutenkin tarkastaa säännöllisin väliajoin, ettei mitään yllättäviä kustannuksia pääse syntymään. Tarkastus paljastaa kaikki tarpeet huoltaa tai korjata kattoa, ja tarpeiden toteuttamisella pienennät katon elinkaarikustannuksia. Autamme sinua pitämään kattosi tiiviinä ja terveenä, joten kysy lisää Tampereen seudulla tarjoamistamme kattopalveluista!

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Kattoremontti Pron toteuttama peltikaton korjaus ja paikkaus pitää peltikaton pitkäikäisenä

Jos myrsky irrotti kattopellit, tai konesaumakatto odottaa lumen tekemien vahinkojen korjausta, on aika tilata Kattoremontti Prolta peltikaton korjaus Tampereelle. Meiltä sujuu niin vuotavan peltikaton kunnostaminen, peltikaton osittainen korjaus, peltikaton aluskatteen korjaus kuin piipun- tai räystäspellitysten uusiminen. Suoritamme kaikki peltikatteen tiiveyttä edistävät kattotyöt, kuten peltikattonaulojen vaihdon kateruuveiksi, jotta katteella olisi edessään vielä lukuisia hyviä käyttövuosia. Suosittelemme tiiveyttä parantavia peltikattotöitä seikkaperäisten kattotarkastustemme jälkeen. Teemme ilmaisen kattotarkastuksen aina peltikattoa korjatessamme, mutta voit tilata ne Tampereelle myös erillispalveluna.

Peltikaton tiiveyden vaaliminen ei ole turhaa. Jos katon alle ei pääse kosteutta, saavuttaa peltikatto jopa 50 vuoden iän. Kuivien ja terveiden rakenteiden kannattelema konesaumakatto voi nähdä jopa satavuotispäivänsä. Aluskate varmistaa peltikaton tiiveyden ja yläpohjan rakenteiden pysymisen kuivina, sillä se ohjaa kosteuden pois katolta, jos peltikate alkaa vuotaa. Aluskatetta tarvitaan niin home- ja lahovaurioiden kuin ennenaikaisen peltikattoremontinkin välttelemiseen. Aluskatteen olemassaolo ei silti tarkoita, etteikö katossa olevia reikiä pitäisi pian paikata ja kattovuotoa korjata. Jatkuva kosteus pystyy haperoittamaan laadukkaimman ja kestävimmänkin aluskatteen.

Ruoste syövyttää ja ohentaa kattopellit, joten sitä kannattaa torjua huolehtimalla katon säännöllisestä puhdistamisesta ja huoltomaalauksesta. Ruoste viihtyy kosteudessa, mitkä katolle tuovat sinne jääneet roskat. Puiden lehdet ja havunneulaset voivat aiheuttaa myös peltikaton sammaloitumasta, mikä on sinänsä harvinaista. Ruostetta synnyttää myös kateruuveja kiinnittäessä katolle jäänyt metallijäte. Uutta kattopeltiä suojaa joko sinkki tai maalipinnoite. Sinkitty peltikatto maalataan ensimmäisen kerran vasta parin vuoden päästä katon asentamisesta, mutta jatkossa kaikkien peltikattojen maalipinta kannattaisi uusia 10–15 vuoden välein. Pinnoitteeseen esimerkiksi kattoa pitkin liukuneen jään takia tulleet naarmut peitetään pian maalilla, jottei ruoste alkaisi niiden kautta levitä maalipinnan alla. Ruoste lopulta rei’ittää kattopellit, jolloin ei auta muu kuin kattopeltien vaihto.

Kustannustehokkain tapa pitää omakotitalon, kerrostalon tai vapaa-ajan asunnon peltikatto kunnossa on valita palveluvalikoimastamme peltikaton kevät- ja syyshuoltopaketti. Tällöin tulemme kaksi kertaa vuodessa Tampereelle tekemään peltikatteen tärkeimmät kattohuollot, siis puhdistamaan rännit ja katteen pinnan kaikista roskista. Suoritamme samalla peltikaton kokonaisvaltaisen kuntotarkastuksen, ja jos sen perusteella olisi hyvä suorittaa jokin peltikaton paikkaus tai vaikka kattomaalaus, esitämme siitä tarttumisen arvoisen tarjouksen. Pidämme peltikatteen kunnosta huolta myös Tampereen naapurikunnissa Kangasalla, Lempäälässä, Orivedellä, Nokialla, Pirkkalassa, Ruovedellä ja Ylöjärvellä.

Tiilikaton korjaus aina tarvittaessa saa tiilikaton kestämään jopa satavuotiaaksi

Tarve tilata rikkinäisten tiilien vaihto, vuotavan kattoläpiviennin tiivistys tai muu tiilikaton korjaus Tampereella paljastuu usein keväällä, kun lumi on sulanut katolta tuoden näkyviin kaikki pakkasrapautumisen ja lumitaakan aiheuttamat vauriot. Jos tiilikatto vuotaa ja sillä on muuta korjattavaa, kutsu paikalle Kattoremontti Pro. Niin tiilikaton tiivistys jiiristä kuin myös tiilikaton aluskatteen korjaus tapahtuu kokeneiden ja luotettavien tiilikattoammattilaisten toimesta. Kattoremontti Pro tarjoaa laadukkaita tiilikattokorjauksia ja tiilikaton osakorjauksia kaikille pirkanmaalaisasiakkaille, eli niin yksityis- ja yritysasiakkaille kuin kaikenkokoisille taloyhtiöillekin. Tilaa tiilikaton paikkaus Atalaan, Hervantaan, Teiskoon, Kalevaan tai vaikka Lentävänniemeen.

Ei tiilikattoa ilman tiivistä aluskatetta. Se on pakollinen osa jokaista toimivaa tiilikattoa, sillä aluskate kykenee suojaamaan yläpohjan rakenteita kosteudelta ja kosteusvaurioilta siihen asti, että kattovuoto huomataan ja meidät kutsutaan paikan päälle tekemään tiilikaton kunnostusta. Aluskate pitää korjata tai uusia, jos siihen tulee yksikään reikä. Epätiiviistä aluskatteesta ei ole hyötyä, jos tiilikatto vuotaa, tai sen alle uhkaa muodostua kondenssivettä. Tiilikatolle tulee vuotavia kohtia salakavalasti, kun yksittäisiä kattotiiliä putoaa kovan tuulen voimasta, tai jos tiili irtoaa katolta alas vyöryvän lumimassan mukaan. Yhden tiilen irtoamista tuskin huomaa, ennen kuin katolle kiivetään seuraavan kerran säännöllistä kuntotarkastusta tekemään. Onneksi aluskate on sen aikaa suojannut kattorakenteita, eikä mikään rasita niiden kuntoa pienestä kattovuodosta huolimatta. Liika lämpö ja kosteus saadaan yläpohjasta pois hengittävän aluskatteen ja tarpeeksi monien ilmanvaihtohormien ja -aukkojen avulla, ennen kuin se muuttuu kondenssivedeksi.

Vanhoilta tiilikatoilta on mahdollista löytää haljenneita kattotiiliä, mutta niiden yhteen liimaamista ei parane suositella. Liima tuskin kestää kaikkia niitä runsaita rasituksia, joita se talon katolla joutuu kohtaamaan. Kattotiilen saa korjattua parhaiten vaihtamalla sen uuteen. Tiiliä rikkovaan pakkasrapautumiseen kannattaa puuttua, ennen kuin lisää tiiliä halkeaa ja hajoaa. Kattotiilien rakenne kärsii tiilen huokosissa talvella jäätyvän kosteuden tähden. Mitä vanhempi tiili, sitä enemmän se imee kosteutta. Betonitiilestä tulee taas vettä hylkivä, kun uusimme sitä suojaavan pinnoitteen. Pinnoite auttaa myös pitämään tiilet likaa ja kasvustoja hylkivinä. Jälleen helppohoitoiseksi ja kauniin väriseksi muuttunut tiilikatto kestänee 70-vuotiaaksi asti. Savitiilikatto kestää jopa 30 vuotta kauemmin, kunhan se pidetään vettä hylkivänä ja sammaleettomana käsittelemällä se suoja-aineella 5–10 vuoden välein. Oikea aika suorittaa kattomaalaus, sammaleenpoisto, tiilikaton peruskorjaus tai tiilikattoremontti selviää tiilikatolle puolen vuoden välein tehtävien kuntotarkastusten avulla. Ne teetät Tampereella Kattoremontti Prolla, jonka ammattilaisten katsetta ei pääse pakoon yksikään tiilikatteesi kuntoa uhkaava tekijä.

Huopakaton, bitumikaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus yleisempää vanhalla kuin uudella katolla

Teetä meillä esimerkiksi huopakaton/bitumikaton reikien paikkaus, vanhan palahuopakaton korjaus tai vuotavan huopakaton korjaus Tampereella. Selvitämme, miksi katto vuotaa ja miten se kuuluu korjata. Tasakaton korjaus on usein katon vuotavien saumojen tiivistys. Samalla pitänee kunnostaa kastuneet puuosat ja poistaa sekä uusia märät lämpöeristeet. Saumavuoto saattoi johtua katon alle juuriaan työntävistä sammaleista, tai katolla olleesta vesilammikosta. Seisovaa vettä kertyy huopakatteelle, jos jokin heikentää sadevesijärjestelmän vetoa. Tasakatolla oleva kattokaivo on ehkä jäänyt puhdistamatta. Satulakatolla on kyse useimmiten katon reunoille kertyneestä jäästä, mikä patoaa vettä taakseen. Kattojää saadaan katolta pois helpoimmin höyrysulatuksen eli kuuman vesihöyryn avulla. Kuuma vesihöyry sulattaa jään käden käänteessä varmistaen huopakaton saumojen pysymisen tiiviinä, ja pihamaan pysymisen turvallisena. Kuumalla vesihöyryllä toteutettu jään poisto bitumikatolta ei kuormita ympäristöä, eikä vahingoita huopakatetta tai sadevesijärjestelmää. Syy huopakattovuodolle voi olla katon läpivientien tiivistyksissäkin. Esimerkiksi kattoikkuna vuotaa vettä katon alle, jos sen tiivisteet ovat jääneet vaihtamatta, tai jos koko läpivienti on alun perin väärin asennettu.

Kattohuopaa reikiinnyttää sitä suojanneen pinnoitteen kuluminen pois. Vanhan kattohuovan rasituksensietokyky heikkenee, sillä pinnoite hiutuu hiljalleen pois. Huopa kuivuu ja alkaa halkeilla erilaisia mekaanisia tai kemiallisia rasituksia tavatessaan. Pinnoitteen uusiminen alkaa olla Tampereella ajankohtaista viimeistään silloin, kun katto on saavuttanut neljännesvuosisadan rajapyykin. Uusittu pinnoite palauttaa kattohuovan joustavuuden ja antaa kauan kaivattua suojaa muun muassa UV-säteiden kuivattavalta vaikutukselta sekä jäkälä- ja sammalkasvustoilta. Katto kestää hyvässä lykyssä vielä toiset 25 vuotta. Pinnoitteen uusimisella ei voida korvata kattoremonttia silloin, jos katon rakenteet ovat heikkokuntoiset. Kattorakenteiden kuivuus ja kantokyky on ensiarvoinen asia. Kattohuovan pinnoittaminen uudelleen ei vähennä huopakaton jokakeväisen ja -syksyisen puhdistamisen merkitystä. Epäpuhdas katto kärsii koko ajan yltyvistä kosteus- ja tiiviysongelmista, eikä sammaleen peittämä katto ole ilo silmälle. Halutessasi sammaleet pois katolta, älä valitse katteelle liian rajua tapaa (kuten painepesuria), vaan tilaa kemiallinen sammaleenpoistokäsittely Kattoremontti Prolta. Sammaleet saadaan pois vuosien ajaksi. Kaikki huopakattokorjaukset, bitumikattohuollot ja muut huopakattotyöt saat Tampereella Kattoremontti Prolta, joten soita ja kysy lisää!

Katon korjauksen hintaa vastaan siirrät kattoremonttia kymmenilläkin vuosilla

Teetä saumapeltikaton vuodon korjaus, peltikaton osittainen uusinta tai vuotavan tiilikaton tiivistys Tampereella aina Kattoremontti Prolla, niin katon elinikä pitenee eikä kattoremontille ole vielä aikoihin tarvetta. Katto säilyy tiiviinä ja toimivana, jos se on tunnollisesti huollettu ja sille on toteutettu sen tarvitsemat täsmäkorjaukset. Tarjoamme Tampereella asiantuntevaa ja ammattitaitoista korjauspalvelua kaikille eri kokoisille katoille. Korjauskohde voi olla omakotitalo, kerrostalo, halli, varasto tai muu kiinteistö – mikään kohde ei ole ammattilaisillemme liian pieni tai iso. On monia hyviä syitä teettää meillä katon korjaus: hinta on aina edullinen, ja kaikille korjaustöille myönnetty pitkä työtakuu osoittaa kattotöiden laadun ja kattokorjaajien ammattitaidon. Kauttamme pääset hakemaan myös matalakorkoista rahoitusta, mikä on niin joustava, että se sopii mitä erilaisimpiin elämäntilanteisiin. Rahoitus joustaa toiveidesi ja tarpeidesi mukaan, joten rahoitat sillä yhtä hyvin kattopellin reikien tiivistyksen kuin paritalon kattosaneerauksenkin.

Katon korjauksen hinta lasketaan esimerkiksi rakennuksen katon nykyisen kunnon, katteen materiaalin ja rakennuksen korkeuden perusteella. Tulemme Tampereelle arvioimaan korjauskohteen ja sen saamien vaurioiden laajuuden omin silmin. Kun kierrämme katon läpi joka puolelta, selviää, miten vanhan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus kannattaa tehdä ja mitä se maksaa. Otamme tietenkin huomioon sen, missä vaiheessa elinkaartaan kattosi on. Joskus yksinkertaisesti paras vaihtoehto on kattoremontti. Näin on esimerkiksi siinä tapauksessa, jos kattorakenteet ovat umpilahot, tai jos katto olisi korkean ikänsä takia joka tapauksessa pian purettava ja vaihdettava. Myös mineriittikaton paikkaus johtaa aina katon kokonaisvaltaiseen uusintaan, sillä asbestia sisältävien kattojen korjaus on Suomessa kielletty. Olipa lopputulos täsmäkorjaus tai vaikka täydellinen kattoremontti, saat sen meiltä aina markkinoiden parhaaseen hintaan!

Muista, että voit vähentää katon korjauskustannukset henkilökohtaisessa verotuksessasi, jos et ole tilannut kerros- tai rivitalon kattokorjausta. Verottaja antaa niin sanottua kotitalousvähennystä, kun teettää kesämökin tai omakotitalon kattokorjaukset kaltaisellamme ennakkoperintärekisteriin kuuluvalla kattofirmalla. Vähennys tehdään ansio- ja pääomatuloista, joten niistä saatu rahallinen hyöty on useita muita verovähennyksiä suurempi. Jos unohdit hakea Verohallinnolta kotitalousvähennystä, ei hätää – oikaisuvaatimuksen avulla pääset hakemaan sitä vielä jälkikäteenkin.

Jos talon katto vuotaa, kattovuoto voi aiheuttaa mittavia vaurioita kattorakenteille

Kattovuodon paikkaus on aloitettava välittömästi, jos katto vuotaa Tampereella. Sillä ei ole väliä, vuotaako katto peltiin syöpyneestä reiästä, harjatiilen kohdalta, saumasta, piipun juuresta vaiko ilmaputken tai tuuletusputken läpiviennistä. Pikainen toiminta pelastaa kattorakenteet, kun omakotitalon, rivitalon, kesämökin, kerrostalon yms. katto vuotaa Tampereella. Vuotokohta on heti etsittävä ja paikattava, jottei lisävahinkoja pääsisi syntymään. Jos katon alle on päässyt vettä, pitää kastuneet kattorakenteet kunnostettava, ennen kuin ne alkavat lahota ja heiketä. Kattoremontti Pro tekee tämän kaiken puolestasi, kun otat yhteyttä. Myös märät eristevillat tai -levyt pitää laittaa kuntoon, ennen kuin mikrobikasvustot ottavat niistä vallan. Otollisissa olosuhteissa tämä voi tapahtua jo parin päivän sisällä. Mahdollisimman nopean toiminnan avulla vältytään luokalle painuvalta katolta ja sisäilmaongelmilta.

Joskus vuotavan katon korjaamiseksi riittää täsmäkorjaus, mutta joskus ei auta muu kuin huopakaton, peltikaton tai tiilikaton osittainen uusiminen. Jos katon osakorjauskaan ei ole tarpeeksi, vaan koko katto on purettava ja uusittava, on kattovuoto jatkunut jo melko pitkän aikaa. Joka tapauksessa, emme suin päin ala purkaa kattoa, vaan oikea tapa korjata kattovuoto ja yläpohjan rakenteet selvitetään arvioimalla katon tilanne heti alkuun. Samalla lasketaan katon korjaukselle tarkka hinta.

Kannattaa toimia suositusten mukaan, ja kuntotarkastaa koko kattokokonaisuus puolen vuoden välein. Kuntotarkastuksen pitäisi ulottua myös yläpohjaan, jotta lämpöeristeiden kuivuus, aluskatteen ehjyys ja kattorakenteiden kunto tulisi arvioitua ihan lähietäisyydeltä. Yläpohjan rakenteissa voi olla myös kondenssivesivahingosta kieliviä tummentumia. Tarkkaavaisen kattotarkastajan ansiosta katon vesivuoto tai kondenssivesivahinko tulee huomatuksi, ennen kuin kosteusvauriot alkavat laajeta ja levitä esimerkiksi sisäkattoon tai sisäseiniin. Kondenssiveden takia kattorakenteisiin voi tulla kosteusvaurioita ilman, että peltikatto, tiilikatto tai huopakatto/palahuopakatto vuotaa. Kondension vaaran takia tulisi aina huolehtia välikaton tuulettumisesta. Jos lämmin ja kostea ilma ei pääse pois yläpohjasta, voi se tiivistyä eri pinnoille ja saada puuosat ja lämpöeristeet kastumaan. Ilman voi laittaa liikkumaan paremmin asennuttamalla uusia ilmanvaihtoaukkoja ja/tai harjatuulettimen. Hengittävä aluskate on tarpeen myös tällaisissa tilanteissa, joissa kipuillaan kondension ja kondenssiveden kanssa. Kattotarkastuksen aikana tutkitaan tarkoin myös piipunpellitys, kiinnitykset ja liitoskohdat, sadevesijärjestelmä, pinnoitteen ehjyys ja saumojen tiiveys. Kattotarkastuksien tekeminen ei ole asia, mihin kannattaisi suhtautua kevyesti. Jos kattotarkastukset unohtavat, voivat akuutit katon korjaustarpeet jäädä huomaamatta, ja pian katto vuotaa piipun juuresta. Läpivienti, esimerkiksi kattoikkuna tai kattoluukku, vuotaa, jos sen tiivisteet haurastuvat liiaksi.

Kattoremontti Pro suorittaa sinunkin kattosi myrskyvaurioiden korjaamisen Tampereella

Kattoremontti Pro korjaa hallien, paritalojen, maneesien, taloyhtiöiden ja tuotantolaitosten kattojen myrskyvauriot Tampereella. Uusimme tiilikatolta puuttuvat kattotiilet ja kattoturvatuotteet. Kiipeämme kiinnittämään myrskytuulen irrottamat kattopellit ja peltilistat takaisin paikoilleen, ja haemme tuulen mukaan lähteneen bitumikaton takaisin naapuritontilta. Paikkaamme kaikki vesikatteeseen tulleet repeämät, joita irti lähteneet TV-antennit, hormit, ilmanvaihtokoneet tai muut vesikaton varusteet aiheuttivat. Laitamme syöksytorvet ja rännit kuntoon, jotta kaikki sadevesi taas kulkeutuisi turvallisen välimatkan päähän kiinteistöstä. Uusimme myös irronneet suojapellitykset sekä piipun sadehatut, joilla savuhormi saadaan suojattua kosteudelta. Talon katon rakenteet voivat vaurioitua ilkeästi, jos tuuli onnistuu kaatamaan katon päälle puun. Lahot puut ovat tietenkin erityisen alttiita kaatumaan, mutta täysin tervekin puu kupsahtaa nurin tuulen puhaltaessa myrskylukemissa. Kattoremontti Pro on oikea valinta kunnostamaan kaikki yläpohjan rakenteille, kuten kattoristikoille ja -tuoleille tulleet vahingot. Tiivistämme myös vesikaton taitavasti, ja uusimme tahi korjaamme alas pudonneet kattovarusteet.

Myrskyvaurioiden kartoittaminen kaikilta pihan rakennusten katoilta on tärkein toimenpide heti myrskyn jälkeen. Tulemme Tampereelle kiipeämään katoillesi niin pian kuin suinkin mahdollista. Arvioimme ehkä sattuneiden vaurioiden laadun ja laajuuden. Saatuamme vaurioista kokonaiskuvan osaamme suositella asiakkaan kannalta parasta tapaa tehdä katon korjaus. Katon korjaaminen ja kunnostaminen pitää aloittaa, ennen kuin vauriot ehtivät laajeta. Kun vauriot pahenevat, myös niiden korjauskustannukset kasvavat! Joka ikinen naarmukin pitää kunnostaa heti tuoreeltaan, muuten peltejä syövyttävä ruoste alkaa levitä.

Kotivakuutus kannattaa hankkia, sillä se korvaa monet – joskaan ei kaikki – katon paikkaukset. Jokaista tiilikaton, huopakaton tai peltikaton tiivistystä tuskin mikään kotivakuutus korvaa, mutta myrskytuhot yleisesti ottaen kuuluvat kotivakuutusten korvaamiin asioihin. Muista laatia vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöllesi pikaisesti. Vahinkoilmoituksen liitteeksi tarvitaan usein valokuvia ja muita dokumentteja, mitkä laadimme nopeasti, jottei vakuutuskorvausten saaminen kestäisi pitkään. Otamme myrskyn runtelemasta katosta yksityiskohtaiset valokuvat, ja laadimme korjausurakasta tarjouksen työselostuksineen päivineen. Näiden dokumenttien avulla korvaushakemuksesi käsitteleminen ja korvauspäätöksen laatiminen pitäisi helpottua.

Aluskatteen korjaus on mahdollista vain uusimalla aluskatteen vaurioituneet kohdat

Aluskatteen olemassaolon tarkoitus Tampereella on viedä mahdolliset vuotovedet pois katolta, jos vesikate alkaisi vuotaa. Vesi valuu aluskatteen pintaa pitkin räystäille, ja sieltä ulos. Yläpohjan rakenteisiin tai lämpöeristelevyihin ei siis missään vaiheessa pääse kosteutta, eikä niihin tule kosteusvaurioita. Aluskate pitää katon rakenteet kuivina kaikissa olosuhteissa, myös kaatosateessa ja lumen tullessa tuiskuna alas. Aluskate suojaa myös kondenssivedeltä, mitä tiivistyy katon ulko- ja sisäpuolen ilman lämpötilaerojen vuoksi. Aluskatteen korjaus ja paikkaus on kaikkien kattoammattilaisten mielestä parasta, mitä voi huopa-, tiili- tai peltikattonsa eteen tehdä.

Tarkalleen ottaen aluskatetta ei paikata, vaan se kunnostetaan tilaamalla aluskatteen uusiminen Tampereelle. Aluskatteen reikiä ei voi kursia teipeillä niin, että korjaukset kestäisivät kovinkaan kauaa. Jotta aluskate saadaan purettua ja vaihdettua, pitää ulkokatto purkaa. Ulkokattoa ei tarvitse avata kuin vain osittain, jos on tarkoitus toteuttaa aluskatteen osittainen vaihtaminen. Näin voidaan toimia silloin, jos aluskatteessa on vain joitain reikiä. Aluskatteen tiivistäminen kasvaa usein kattoremontiksi, sillä varsinkaan vanhaa tai heikkokuntoista vesikattoa ei oikein kannattaisi asentaa enää paikoilleen. Järkevintä voisi olla laittaa koko katto kerralla uusiksi.

Hyvin tiivistetyn katon alle asiantuntevalla tavalla asennettuun aluskatteeseen ei pitäisi tulla reikiä. Jätä siis peltikaton, huopakaton tai tiilikaton aluskatteen asennus Tampereella meidän ammattilaistemme huoleksi, niin sitä ei tarvitse olla vaihtamassa aiemmin kuin vesikattoakaan. Tarpeeksi kireälle vedetylle aluskatteelle ei synny harmillisia pussittavia kohtia, joihin seisovaa vettä voisi ruveta kertymään. Seisova vesi saa useimmat rakenteet haurastumaan, ja tämä pitää paikkansa myös aluskatteen kohdalla. Laadukkainkin aluskate vuotaa, jos seisova vesi haurastuttaa sitä. Katon ilmanvaihtoaukkoihin asennetut räystäsverkot ja hengittävät harjatiivisteet pitävät roskat ja kosteuden poissa aluskatteen pinnalta. Verkot estävät myös lintuja tulemasta nokkimaan aluskatetta. Linnuilla on muitakin paheita, esimerkiksi holtiton sontiminen. Jos linnut siirtyvät katon alta katon päälle, saat pidettyä vesikatteen puhtaana pulupiikkien eli lintuesteiden avulla.

Katon läpivientien tiivistyksellä varmistetaan koko kattokokonaisuuden tiiveys ja toimivuus

Kattoon tehdään joskus tahallaan reikiä, esimerkiksi silloin, kun katolle on tarkoitus asentaa uusi kattoikkuna. Kun katossa oleva reikä Tampereella on oikein poikkeuksellisen hyvin tiivistetty ja pellitetty, on kyse Kattoremontti Pron ammattilaisten asentamasta kattoläpiviennistä. Kattoläpiviennin asentamisessa tai uusimisessa voi mennä jotain pieleen, ja kuten tiedämme, vuotaa katto tyypillisesti juuri läpivientien kohdalta: jätä läpivientiasiat suosiolla meille. Me tiedämme varmuudella, miten tuuletusputken tai muun kattotuotteen läpiviennistä saadaan vesi- ja lämpötiivis. Tiedämme, mikä on sille optimaalinen sijoituskohta, miten suunnitella vedenkulku oikeaoppisesti, ja miten valita parhaimmat tiivisteet kullekin vesikatteelle. Asennamme hormit, putket ja muut läpiviennit, joita ikinä keksit tahtoa. Jos jokin läpivienti halutaan poistaa tai uusia, onnistuu sekin meiltä käden käänteessä.

Moni katon läpivienneistä liittyy asunnon ilmanlaatuun. Liesituulettimen hormien, ja keskus- tai radonimurien poistoputkien ohella katolla voi olla myös viemärin ilmaputkia, joilla parannetaan asumismukavuutta poistamalla viemärin hajuja asunnosta. Tuuletushormeja tai jopa harjatuuletinta tarvitaan yläpohjan rakenteiden kuivuuden varmistamiseen. Mitä vikkelämmin ilma liikkuu kattorakenteiden ympärillä, sen parempi rakenteiden kannalta. Kattoläpivientejä tarvitaan myös antenneja, aurinkopaneeleja, savupiippua ja kattoluukkua varten.

Muista kiinnittää läpivientien tiivisteisiin huomiota katon koko elinkaaren aikana. Kattoikkuna, piipun juuri tai kattoluukku vuotaa vettä katon alle, jos haurastuneita tiivisteitä ei ajoissa vaihda. Tiivisteet saa haurastumaan kattolumen niihin kohdistama rasitus sekä säiden vaihdellessa syntyvät lämpöliikkeet. Tilaa kattoikkunan, viemärintuuletusputken tai IV-putken vuotokorjaus Tampereelle, jos läpivienti jo vuotaa sateella. Tiivistämme ja korjaamamme läpivienti on taas luotettavan vesitiivis. Viemärintuuletusputkesta voi tippua kondenssivettäkin, tai ehkä savuhormi on rapautunut ja halkeillut? Korjaamme tällaisetkin vauriot asianmukaisilla tavoilla. Savuhormia estetään rapautumasta enää suojaamalla sen kattopeltiseppiemme tekemillä piipunpellityksillä ja sadehatulla, mikä estää sateen ja roskien pääsyn hormin sisään paremmin kuin mikään muu jippo.

Kattotarvikkeiden huollon ja korjauksen tarpeet paljastaa säännöllinen kuntotarkastus

Kattoremontti Pro laittaa kaikki kattotarvikkeet Tampereelle kuntoon huoltaen, korjaten, asentaen ja kuntotarkastaen ne mitä ensiluokkaisimmalla tavalla. Korjaamme vuotavan kattoluukun, koelaukaisemme kerrostalon savunpoistoluukun, uusimme lumen mukana alas tulleet kattosillat (korjaten samalla katteeseen tulleet repeämät) ja asennamme räystäiden ilmanvaihtoaukkoihin lintuverkot. Kiinnitämme irronneet lumiesteet ja uusimme vuotavat rännit, eivätkä korjaamatta jää myöskään kattoikkunat tai kattotikkaat. Varustelemme erilaiset ja erikokoiset katot, myös rivisaumatut peltikatot, joiden vesitiiveys perustuu siihen, että esimerkiksi kattoturvatuotteiden asentaminen hoidetaan käyttämällä konesaumakaton pystysaumoihin laitettavia konesaumakattokiinnikkeitä. Ei ruuvinreikiä – ei vuotoriskiä!

Kattoturvatuotteiden valikoima on laaja. Todennäköisimmin löydät katoltasi lumiesteet, sekä tikkaat ja kattosillat, joiden avulla katolle on helppo nousta. Lumiesteet estävät painavaa lumikuormaa aiheuttamasta katolle naarmuja, tai repimästä irti IV-putkia ja aurinkopaneeleja. Pakkaslumi on melko kevyttä, mutta suojalumi voi aiheuttaa katolle ja pihalla liikkuville ihmisille suurta vaaraa katolta pudotessaan – voihan se painaa jopa neljättäsataa kiloa kuutiolta! Lumiesteiden ja kattoturvatuotteiden on syytä olla aina priimakunnossa ja täydessä toimintavalmiudessa. Jotta kaikki huoltojen tai korjausten tarpeet kävisivät ilmi ajoissa, kannattaa katon kuntotarkastus tilata joka katolle kahdesti vuodessa. Kattoremontti Pron tekemän kattotarkastuksen aikana käydään huolella läpi myös kattotarvikkeiden kunto, kattoturvatuotteiden riittävyys, kaikkien kiinnitysten tukevuus ja sadevesijärjestelmän roskattomuus.

Sadevesijärjestelmä pitää puhdistaa pari kertaa vuodessa, sillä se ei toimi odotetulla tavalla, jos siihen on kertynyt roskia. Kattokaivo tai ränni, mitä roskat tukkivat, alkaa vuotaa yli. Tällöin rakennukselle voi aiheutua erilaisia kosteus- ja vesivahinkoja. Myös rännien jäätyminen, jäätyneistä ränneistä roikkuvat jääpuikot ja rännejä syövyttävä ruoste johtuvat roskien aiheuttamista tukoksista. Voimme toteuttaa sadevesijärjestelmän puhdistamisen samalla, kun suoritamme kattavan kuntotarkastuksen Tampereella.