Katon korjaus Tohmajärvi

Katon korjaus Tohmajärvi – Kattokorjaajamme ovat valmiina kunnostamaan sinunkin kattosi! Tilaa meiltä mikä tahansa omakotitalon, autotallin, paritalon, kesämökin tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus – et joudu pettymään. Ammattilaisemme toteuttavat sujuvan kattourakan, minkä jälkeen tiilikatto, peltikatto tai huopakatto on todella tiivis ja rasituksensietokykyinen. Tarvittaessa katonkorjaus ja katon paikkaus voi täydentyä jollain kattohuollolla, kuten vaikkapa katon harjauksella tai kattomaalauksella.

Jotta esimerkiksi kattovuodon korjaus osattaisiin tehdä ajoissa, kannattaa katto tarkastaa usein, ja senkin voit jättää meidän hoidettavaksemme. Kattotarkastajiltamme ei jää huomaamatta edes kattovuoto piipun kohdalta. Panemme merkille myös sen, jos tarvitset Tohmajärvellä vuotavan kattoikkunan korjausta. Käymme tarkastamassa myös katon alapuolisten osien kunnon, jotta osaisimme tarvittaessa tarjota aluskatteen korjausta tai esimerkiksi yläpohjan kastuneiden eristeiden vaihtamista.

Katto vuotaa usein siksi, että aika on haurastuttanut sitä. Säännöllisten kattotarkastusten ansiosta kaikkiin kulumiin ja muihin muutoksiin päästään puuttumaan ajoissa. Toki jotain yllättävääkin voi sattua. Ota yhteyttä, jos kattoon tuli reikiä siksi, että katolta alas pudonnut lumi irrotti lumiesteet. Tilaa meiltä myös myrskyvaurioiden korjaus – vaikka kyse olisi siitä, että puu on kaatunut katon päälle, ja huopakatto, peltikatto tai tiilikatto on vaurioitunut kattorakenteita myöten.

Katon vesivahinkojen korjaus ja muiden katon korjaustöiden toteuttaminen onnistuu meiltä myös saaressa, eikä toiminta-alueemme rajoitu Tohmajärveen. Korjaamme harja- ja esimerkiksi tasakatot myös Joensuussa, Kiteellä, Rääkkylässä, Parikkalassa ja esimerkiksi Savonlinnassa.

Se, että teemme kattokorjaukset avaimet käteen -periaatteella, on yksi hyvä syy tilata katonkorjaus meiltä. Toinen hyvä syy on timanttinen ammattitaito, ja kolmanneksi nostamme esiin huolellisuutemme sekä sitoutumisemme parhaaseen lopputulokseen. Lopuksi muistutamme vielä kotitalousvähennysmahdollisuudesta sekä siitä, että asiakkaamme voivat hakea yhteistyökumppaniltamme rahoitusta katon korjaamiselle ja tiivistämiselle.

Katon korjaukset sekä muut kattotyöt Tohmajärvellä varmalla osaamisella

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Tohmajärvellä. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot Tohmajärven alueella.

Huopakaton korjaus Tohmajärvi – Annamme huonokuntoiselle huopakatolle uuden tilaisuuden

Huopakaton korjaus Tohmajärvi – Hallitsemme kaikenlaiset huopakattokorjaukset, joten tilaa kattourakka oman alansa mestareilta! Annamme huonokuntoiselle bitumikatolle uuden mahdollisuuden tekemällä asianmukaisen kattokorjauksen, minkä jälkeen katto on taas tiivis ja valmis ottamaan vastaan kaikki tulevat rasitukset. Kattokorjaus voi tarkoittaa vaikkapa katon repeämien paikkausta ja kuprujen tasoitusta. Se voi tarkoittaa myös huopakattovuodon korjausta. Kun huopakatto vuotaa, voi katon alle päästä kosteutta, joten urakkaan saattaa kuulua myös märkien eristeiden uusiminen ja lahojen kattorakenteiden kunnostaminen. Lopuksi voimme toteuttaa jonkin huopakattohuollon, mikä kohentaa talon katon ulkonäköä samalla, kun se lisää vesikatteen rasituksensietokykyä.

Myös saarikohteissa on yleensä edullisempaa teettää huopakaton korjaustöitä kuin kattoremontti. Me emme tarjoa sinulle katon uusimista, ellei se ole aivan välttämätöntä katon korkeasta iästä tai poikkeuksellisesta huonokuntoisuudesta johtuen. Monissa tilanteissa on aivan mahdollista tehdä huopakattokorjaus, vaikka tilanne äkkiseltään vaikuttaisi pahalta. Tilanne voi vaikuttaa huolestuttavalta esimerkiksi silloin, jos huopakatto on vaurioitunut puu kaaduttua huopakaton päälle myrskyssä. Myrskytuuli on saattanut myös irrottaa koko huopakaton. Toisinaan myrskytuuli repii huopakattoa irti, mutta voi myrsky vaurioittaa huopakattoa muutoinkin Tohmajärvellä tai sen naapurikunnissa. Olipa kyse mistä tahansa, ota yhteyttä ja tilaa huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt meiltä. Me huolehdimme siitä, että esimerkiksi palahuopakaton korjaus ja paikkaus Tohmajärvellä etenee suorastaan esimerkillisellä tavalla.

Ota yhteyttä myös silloin, jos huopakatto vuotaa talven jälkeen piipun juuresta tai vaikkapa jiirin kohdalta. Tilaa tästä samasta osoitteesta myös huopakaton reikien paikkaus, rännien uusiminen, irronneiden palahuopapaanujen liimaus tai vaikkapa jokin kattohuolto. Teemme ammattitaidolla niin huopakattopinnoituksen kuin vaikkapa kattolumityötkin. Tarvittaessa toteutamme myös jään sulatuksen kuumalla vesihöyryllä, sadevesijärjestelmän sulanapitokaapeleiden asennuksen sekä tasakaton muuttamisen harjakatoksi.

Peltikaton korjaus Tohmajärvi – Kovatasoinen peltikattopaikkaus meiltä järkevällä hinnalla

Peltikaton korjaus Tohmajärvi – Peltikattoammattilaisemme laittavat kattosi kuntoon varmoin ja luotettavin ottein! Tiedämme, ettei peltikattokorjausten kanssa pidä pelleillä. Suhtaudumme jokaiseen meiltä tilattuun peltikattopaikkaukseen asianmukaisella tavalla, ja tähtäämme aina ensiluokkaiseen lopputulokseen. Voisi luulla, että laadukas peltikaton korjaus tulisi kalliiksi, mutta meidän periaatteisiimme kuuluu se, että hinnoittelemme peltikattokorjaukset maltillisesti.

Hinta ei siis ole este teettää peltikaton korjaustyöt meillä myös saaressa. Ota yhteyttä ja pyydä hyvä tarjous vaikkapa peltikaton myrskyvaurioiden korjaustöistä. Mitä nopeammin katto saadaan kuntoon, sitä parempi, sillä näin voidaan estää se, että peltikatto vuotaa Tohmajärvellä. Me toimimme aina mahdollisimman nopeasti. Kiirehdimme kunnostamaan omakotitalon, paritalon tai vaikkapa kesämökin kattoa, jos myrsky on irrottanut kattopellit tai peltilistat – tai jos myrsky on kaatanut puun peltikaton päälle. Kun aaltopeltikatto tai esimerkiksi tiilikuvioinen peltikatto on saatu korjattua, voimme toteuttaa tarpeelliset toimenpiteet uusien vaurioiden ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kattopeltien irtoamista voidaan ehkäistä asentamalla kattopeltien lisäkiinnitykset.

Joissain tapauksissa tarvitaan kattopeltien naulojen tai kateruuvien vaihtoa uusiksi kateruuveiksi. Peltikattonaula ei ole niin hyvä kiinnike kuin kateruuvi, sillä naula voi pumppautua pois paikoiltaan ruodelaudoituksen kosteuselämisen takia. Nykyään peltikatot asennetaankin pääsääntöisesti kateruuvien avulla, ja vanha peltikatto voi saada jatkoaikaa sillä, että naulat korvataan ruuveilla. Ruuveilla on omat heikkoutensa: aika haurastuttaa niiden tiivisteet, joten ainakin jotkin ruuvit voidaan joutua uusimaan ennen peltikattoremonttia.

Olemme luotettava valinta niin kiinnikkeiden uusimiseen, peltikaton maalaamiseen, kattopeltien vaihtamiseen kuin kaikkiin muihinkin peltikattotöihin. Teemme järkevällä hinnalla ja mitä taitavimmalla tavalla aivan kaikenlaiset kattourakat. Jotta peltikaton reikien paikkaus tai esimerkiksi peltikaton aluskatteen korjaus Tohmajärvellä osattaisiin ajoittaa oikein, tilata meiltä myös katon kevät- ja syystarkastukset.

Tiilikaton korjaus Tohmajärvi – Tiilikaton tiiviys on meille ykkösasia

Tiilikaton korjaus Tohmajärvi – Toteutamme kaikki tiilikattokorjaukset pitkän kokemuksen tuomalla ammattitaidolla! Tiilikaton tiiviys on meille ykkösasia, sillä tiedämme, mitä voi käydä, jos lopputulos ei olekaan tiivis ja tiilikatto vuotaa. Mitä pidempään tiilikattovuoto jatkuu, sitä ikävämpiä vaikutuksia sillä voi olla. Katon alle pääsevä kosteus voi saada eristeet homehtumaan, eivätkä kattorakenteetkaan ole turvassa kosteudelta ja kosteusvaurioilta. Kosteus saa kattorakenteet lahoamaan, ja jossain vaiheessa voidaan olla siinä pisteessä, että tiilikatto on parempi uusia.

Jotta tiilikaton käyttöikä ei päättyisi kesken kaiken, kannattaa katto tarkastaa kahdesti vuodessa, eli heti talven jälkeen sekä syksyllä ennen uutta talvea. Tilaa katon tiiviystarkastukset meiltä, niin mikään tiilikaton korjaus ja paikkaus ei jää tekemättä. Huomaamme katon kaikki tarpeet laatiaksemme niiden täyttämisestä oivallisen tarjouksen. Antamamme tarjous voi koskea vaikkapa rikkinäisten kattotiilien vaihtamista, tiilikaton aluskatteen korjausta, rännien puhdistamista, harjatiilituulettimen asentamista tai vuotavan kattoläpiviennin tiivistämistä. Jos mitään ei tarvita, emme tarjoa mitään – paitsi tietenkin tiedon siitä, että omakotitalon tai vaikkapa paritalon katto on ehjä ja tiivis. Tuon tiedon myötä pystyt suhtautumaan huolettomasti rankkasateisiinkin.

Teemme luotettavasti aivan kaikenlaiset tiilikaton korjaustyöt, myös saaressa. Otathan siis yhteyttä kattotiimiimme myös silloin, jos tarvitset tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustöitä Tohmajärvellä. Tiilikatto on niin painava, ettei se voi irrota kovallakaan tuulella, mutta tiilikatto voi rikkoutua vaikkapa siksi, että myrsky kaataa puun tiilikaton päälle. Tämän ehkäisemiseksi kaikki huonokuntoiset puut kannattaa poistaa talon ympäriltä, mutta jos vahinko on jo päässyt käymään, ota oikopäätä yhteyttä kattokorjaajiimme.

Tämä kattofirma on nappivalinta myös tiilikaton huoltamiseen, kuten roskien poistoon tai kattolumitöihin. Tilaa meiltä myös kattoturvatuotteisiin tai muihin kattovarusteisiin liittyvät työt.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Ota saman tien yhteyttä, jos katto vuotaa läpiviennin kohdalta

Katon läpiviennin korjaus Tohmajärvellä onnistuu varmasti, kun tilaat sen tältä kattourakoitsijalta. Meidän kattokorjaajamme tietävät käytännöllisesti katsoen kaiken huopakatoista, palahuopakatoista, tiilikatoista ja peltikatoista. Siksi katon tiivistykset, myrskyvaurioiden korjaustyöt, katon oikaisut ja esimerkiksi osittaiset kattoremontit kannattaa tilata nimenomaan tältä kattofirmalta. Erinomaisella hinta-laatusuhteella toteutettava katon paikkaus Tohmajärvellä on vain yhden yhteydenoton päässä, joten soita tai laita viestiä vaikka heti.

Pulpetti- tai esimerkiksi tasakaton korjauksen kanssa ei kannata viivytellä liikaa, sillä vaikka vaurio olisi pieni, voi katto vuotaa. Tästä syystä myös katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta kannattaa teettää heti, kun tarve huomataan. Jotta katon korjaus ilmanvaihtoputken, savupiipun tai vaikkapa TV-antennin kohdalta tulisi huomattua ajoissa, on kaikki katot hyvä tarkastaa puolen vuoden välein. Teemme puolestasi niin kevät- kuin syystarkastuksetkin, ja jos tarkastajamme huomaavat sinun tarvitsevan esimerkiksi katon korjausta kattoluukun kohdalta, saat asianmukaisesta kattokorjauksesta hyvän tarjouksen.

Teetä katonkorjaustyöt (saaressa tai mantereella) meidän ammattilaisillamme siinäkin tapauksessa, että katon alle olisi jo päässyt kosteutta. Tässä tapauksessa katon korjaus esimerkiksi kattoikkunan kohdalta täydentyy esimerkiksi aluskatteen tiivistyksellä, märkien eristeiden uusimiselle ja kattorakenteiden kuivattamisella tai kunnostamisella. Tarkastamme myös sen, onko höyrynsulut korjattava tai uusittava.

Aluskatteen korjausta voidaan tarvita myös silloin, kun ollaan tekemässä katon korjausta kattovalokuvun kohdalta Tohmajärvellä. Aluskate on hyvin tärkeä osa omakotitalon tai vaikkapa autotallin kattokokonaisuutta. Jos vesikatto vuotaa (vaikkapa juuri läpiviennin kohdalta), aluskate suojaa katon alapuolisia rakenteita pitäen ne kuivina. Ehjä, tiivis ja oikein asennettu aluskate suojaa katon alapuolisia osia myös kondenssivedeltä, mitä voi esiintyä etenkin kevättalvisin, kun sisäilman ja ulkoilman lämpötilaerot ovat suuria.