Katon korjaus Tuusula

Tilaa vesikaton paikkaus, katon korjaus irronneiden kattotikkaiden kohdalta tai piipunjuuren tiivistäminen Tuusulassa Kattoremontti Prolta. Tarjoamme nopeaa, pätevää ja ammattitaitoista apua, olipa kyseessä minkä tahansa rakennuksen katon korjaus Tuusulassa. Tiivistämme niin omakotitalojen, hallien ja varastojen, rivitalojen, autotallien, kerrostalojen kuin kesämökkienkin katot kaikkialla Tuusulassa. Satulakaton (eli harja-, auma-, pulpetti- tai mansardikaton) tai tasakaton korjaus vaatii paikalle asiantuntijaa, ja meiltä niitä saa! Katon korjaus tehdään tietenkin takuutyönä, ja kaupan päälle saat katon yleiskuntotarkastuksen. Arvioimme siis katon ehjyyden ja tiiveyden ilman eri veloitusta, ja mikäli huomaamme ruostevaurioita, haurastuneita tiivisteitä tai naarmuja, annamme edullisen tarjouksen kyseisten ongelmien laittamisesta kuntoon. Suurentuneet ruuvinreiät voivat alkuvaiheessa vaikuttaa varsin vähäpätöisiltä vaivoilta, mutta kaikkiin katon tiiveyttä uhkaaviin ongelmiin kannattaa reagoida. Jos katto ei ole ihan tiivis, voi sen alle syntyä vesivahinkoja. Koska vesikatto altistuu monille rasituksille, katto kannattaa pitää kasvustoja ja kosteutta hylkivänä. Tarjoamme tarkoitukseen sopivia kattohuoltoja kaikille pelti-, tiili- sekä bitumikatoille – kattohuolto voi jatkaa katon käyttöikää jopa 20 vuodella!

Kotitalousvähennys on yksi ihana syy lisää teettää Kattoremontti Prolla kaikki vapaa-ajan asunnon tai omakotitalon katon saneeraukset Tuusulassa. Kotitalousvähennyksen hakemiseen menee vain hetki lyhyen verkkolomakkeen ja selkeästi erotellun korjauslaskun ansiosta. Älkää ohittako tätä mahdollisuutta saada verovähennyksiä kattotöistä! Lisäksi kannattaa kysyä vakuutusyhtiöltä, mitkä kattokorjaukset menevät sen piikkiin. Etsiessäsi ulkopuolista rahoitusta, voimme iloksemme paljastaa, että olet oikeutettu hakemaan turvallista, joustavaa ja edullista rahoitusta verkkosivuillamme olevan linkin kautta.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Tuusulassa. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot. Kattoammattilaisemme palveluksessasi Tuusulan alueella.

Meiltä myös konesaumakaton (rivisaumatun peltikaton) korjaus ja paikkaus

Onko profiilipeltikatossa tai konesaumakatossa, toiselta nimeltään siis rivisaumatussa peltikatossa, jotain kunnostettavaa? Tilaa peltikaton korjaus Tuusulaan Kattoremontti Pron kattopeltisepiltä ja muilta peltikattoammattilaisilta, niin peltikaton paikkaus, huonokuntoisten kattopeltien vaihto tai muu peltikaton tiivistäminen tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Paras tapa kunnostaa ruostunut ja reikiintynyt peltikatto on kattopeltien vaihto. Huonokuntoisimmat kattopellit kannattaa korvata uusilla, eikä yrittää paikata reikää erilaisilla massoilla. Paikkauskohdasta ei saa tarpeeksi sään- ja pakkasenkestävää. Kattopeltien reikien paikkaaminen onnistuu vain suurentuneiden ruuvinreikien kohdalla; ne voidaan tiivistää pitävällä tavalla. Myöskin peltikaton aluskatteen korjaus tehdään purkamalla vaurioitunut kohta pois ja laittamalla tilalle uutta, ehjää aluskatetta. Aluskatteen kuuluu olla aina reiätön ja tiivis, jotta se voisi suojata peltikaton alusrakenteita JOS katto alkaisi vuotaa. Jopa hyvin vesitiiviillä tavalla toteutettava konesaumakatto voi vuotaa, jos seisovaa vettä jää sen päälle, tai jos kova tuuli rikkoo sitä. Kannattaa toimia kaukaa viisaasti, ja huolehtia peltikaton aluskatteen kunnosta yhtä tarkoin kuin vesikatteenkin tiiveydestä. Peltikattovuoto on nopea ja huokea korjata, jos kattorakenteet ja lämmöneristeet ovat vuodosta huolimatta säilyneet kuivina.

Korroosio aiheuttaa kattopelteihin reikiä, joten ruostetta kannattaa pyrkiä välttelemään. Jos tuo kutsumaton vieras kuitenkin katolle ilmaantuu, pitää sen leviäminen lopettaa heti alkuunsa käsittelemällä ruostevauriokohdat. Ruoste ilmaantuu etenkin maalaamattomille peltikatoille, tai peltikatoille, joiden suojaus on laskenut maalipinnan haalistuttua tai naarmuunnuttua. Naarmut olikin hyvä saada paikkamaalattua heti tuoreeltaan, ja koko peltikate maalattua noin 15 vuoden välein. Kattomaalaus pitää katon kauniina ja helppohoitoisena. Helppohoitoisuus onkin yksi peltikaton parhaita ominaisuuksia. Koska maalattu peltikate on liukas, huuhtoutuvat epäpuhtaudet alas sadeveden mukana. Peltikattoa pitää pestä tai jynssätä vain harvakseltaan.

Katon harjaus on toinen hyvä tapa vältellä korroosiota. Poista roskat katolta säännöllisin väliajoin, sillä mikäli roskat jäävät paikoilleen, kate pysyy märkänä sateen tai talven jäljiltä. Ruoste ilahtuu kosteudesta, samoin sammal; sammaltakin voi tavata peltikatolta. Sammal ei saa kovasta pellistä yhtä hyvää otetta kuin vaikkapa bitumikatosta, joten sammaleet saa peltikatolta pois huomattavasti jouhevammin kuin ruosteen.

Tuulen irrottamat kattopellit, kattoikkunan tai muun läpiviennin heikentyneet tiivisteet tai irronneet peltikattonaulat voivat myös saada peltikaton vuotamaan. Kaikki huollon tai korjauksen tarpeet tulee havaittua säännöllisten kuntotarkastuksen ansiosta – tilaa ne kestotilauksena, niin ne eivät pääse milloinkaan unohtumaan. Tarjoamme tarvittavia kattotöitä, joiden avulla vanhakin peltikatto pysyy tiiviinä. Vanhojen peltikattonaulojen vaihto kateruuveihin on eräs tällainen kattotyö. Erilaiset peltikattohuollot ovat olennainen osa ruosteen, reikiintymisen ja ränsistymisen torjuntaa. Tilaa Kattoremontti Pro Tuusulaan hoitamaan peltikaton huoltomaalaus, harjaus ja kuntotarkastus sekä ruostevauriokäsittely, niin peltikatolle voi odottaa 50-vuotiasta taivalta.

Tilaa tiilikaton korjaus tiilikattojen tuntijalta

Savi- tai betonitiilikattosi pysyy tiiviinä ja toimivana vuosikymmenestä toiseen, kun tiilikaton huolto ja tiilikaton korjaus Tuusulassa on meidän vastuullamme. Aito savitiilikatto on isohko investointi, mutta sille voi odottaa sadankin vuoden ikää. Betonitiilikaton hinta-laatusuhde on miltei lyömätön, sillä sen voi asentaa lähes yhtä halvalla kuin peltikaton, mutta ikää tullee parikymmentä vuotta enemmän. Betonitiilikatto suojaa rakennusta noin 70-vuotiaaksi asti. Tiilikaton paikkaus on hyvin satunnaista, jos kattotiilistä pitää huolta. Irronneita kattotiiliä voi toisinaan löytyä, sillä kattolumen liikkeet tai poikkeuksellisen kova tuuli voivat irrottaa kattotiiliä pois katolta. Tiilikatto on kuntotarkastettava kahdesti vuodessa, jotta puuttuvat tai rikkinäiset kattotiilet tulevat havaituiksi ja korvatuiksi ajoissa. Jos tiilikatto ei olisi vesitiivis, kastuisivat katon alapuoliset osat sateella tai talvella. Tämä heikentää puuosia, sillä kosteudessa alkaa lahoaminen. Lopulta koittaa katon painuminen, mahdolliset sisäilmaongelmat ja ennenaikainen kattoremontti. Märkyys ei ole positiivinen asia myöskään villoille tai eristelevyille, joihin alkaa kosteissa olosuhteissa muodostua mikrobeja.

Rikkinäisten kattotiilien vaihto on parempi niksi kuin hajonneen tai haljenneen kattotiilen kokoaminen yhteen liimaamalla. Hajonnutta tiiltä voi korjata liimaamalla korkeintaan väliaikaisesti – liimauskohta ei tule kestämään kosteutta tai pakkasia. Tiilien rapautuminen kiusaa varsinkin iäkkäämpiä kattotiiliä. Tiilet hajoilevat talvella, koska niiden huokosiin imeytynyt kosteus jäätyy. Veden tilavuus nimittäin kasvaa, kun se jäätyy – tämä jos mikä murentaa tiiltä ympäröivää rakennetta. Pakkasrapautuminen koettelee sekä katon tiiliä että savupiipun laastiakin. Tiilikattoa voi suojella pakkasrapautumiselta. Siksi savitiilikatto kannattaa kyllästää suoja-ainekäsittelyllä noin 5–10 vuoden välein, ja betonitiilikatto pinnoittaa uudelleen ehkä 25-vuotiaana. Sekä pinnoite että suoja-aine estävät kattotiiltä imemästä vettä sisäänsä, minkä ohella ne suojaavat kattoa myös epäpuhtauksien kiinni tarttumiselta ja sammaloitumiselta. Sammaleista on pelkkää vaivaa. Syvälle kattotiileen juuriaan tunkevat sammaleet ja niihin sitoutuva runsas kosteus heikentävät kattotiilien rakennetta nopealla tahdilla.

Mikään ongelma ei ehdi tehdä kauaa tuhojaan tiilikatolla, kun katon kuntoon käydään Tuusulassa tutustumassa tarkemmin kahdesti vuodessa. Kuntotarkastuksen aikana huomataan tarve uusia kattotiiliä tai tilata tiilikaton aluskatteen korjaus, tai sammaltenpoiston ajankohtaisuus. Hyväkuntoinen aluskate suojaa tiilikaton alla olevia rakenteita niin mahdolliselta vesivuodolta kuin kondenssivedenkin tiivistymiseltä. Aluskatteen ansiosta kattorakenteet pysyvät kuivina, vaikka hieman kosteutta katon alle tulisikin – vaikkapa jonkin rikkinäisen kattotiilen seurauksena. Kondenssivettä voi lämpötilojen vaihdellessa tiivistyä tiilikaton alapuolelle. Lämmöneristeiden ja ilmanvaihtoaukkojen riittävyys kannattaa kuitenkin tarkistaa; lämpimän ilman olisi paras pysyä sisätiloissa, eikä nousta katon läpi. Lisäämme katon alle tarvittaessa eristeitä. Lisälämmöneristys parantaa katon kosteusteknistä toimivuutta, minkä lisäksi se laskee asumiskustannuksia ja parantaa rakennuksen energiatehokkuutta. Välikatolle pääsee kuitenkin aina jonkin verran kosteutta ja lämmintä ilmaa, joten niiden poistuminen tulee taata hengittävän aluskatteen ja riittävän monien ilmanvaihtoaukkojen avulla. Jos ilma ei vieläkään liiku, voi tuuletustila olla liian matala tai hankalan muotoinen. Alipainetuuletin tai katon korotus on tuolloin avuksi.

Huopakaton, bitumikaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Tuusulassa

Hallin, rantahuvilan tai rivitalon huopakaton korjaus Tuusulassa on Kattoremontti Pron heiniä. Kun kaipaat korkealaatuisia, kohtuuhintaisia ja asiantuntevia huopakattokorjauksia, ota yhtyettä. Teemme myös huopakattohuoltoja ja huopakattoremontteja. Tilaa saumoista vuotavan palahuopakaton korjaus, bitumikaton peruskorjaus tai muun muassa huopakaton/bitumikaton reikien paikkaus. Huopakatteeseen tulleen reiän päälle liimataan huopakattopaikka, jos reikä ei ole suuren suuri eikä vaurio kovin paha. Muutoin tulee teettää huopakaton osittainen uusiminen, tai ehkä jopa täydellinen huopakattoremontti.

Vaurioita kattohuopaan aiheuttavat esimerkiksi seisova vesi, sammal- ja jäkäläkasvustot sekä liian kovat otteet huopakaton käsittelyssä. Seisovaa vettä huopakatolle aiheuttaa vaikkapa tulviva kattokaivo. Tukossa olevan kattokaivon ympärille kertyy vettä, mikä voi saada huopakaton saumat pettämään. Koska tulviva kattokaivo on tyypillinen syy tilata tasakaton korjaus, muista puhdistuttaa kattokaivot säännöllisesti. Myös lumen sulaminen voi aiheuttaa huopakaton päälle seisovaa vettä. Lumen sulamisvesi ei poistu katolta, jos katolla on esimerkiksi jääpaanteita. Jää kannattaa poistaa katolta ajoissa, sillä siitä voi aiheutua muitakin ongelmia katolle. Jos jää putoaa katolta alas, vaarantuu alla liikkuvien ihmisten turvallisuus. Jääpaanteiden poisto katolta onnistuu helposti ja turvallisesti höyrysulatuksen avulla. Bitumipaanukaton alle on kuitenkin hyvä asennuttaa aluskermi, jotta katon alusrakenteet eivät kostu, mikäli katto kaikesta huolimatta alkaa vuotaa sulamisvesien takia.

Sammal kuluttaa bitumikattoa aiheuttaen erilaisia kosteushaittoja. Sammalten juuret avaavat lopulta bitumikaton saumat, ja koska sammalmätäs imee uskomattomat määrät vettä, on mättään alla oleva kattohuopa alituisesti märkä. Sammalkasvustot poistetaan katolta mieluiten sammaleenpoistoaineella. Se saa vaikuttaa katolla jonkin aikaa, kunnes se pestään pois, tai kunnes sade huuhtelee sen alas. Käsittelyn jälkeen et tule löytämään katoltasi uusia sammaleita moneen vuoteen. Kannattaa kuitenkin harjata roskat pois huopakatteelta kahdesti vuodessa. Roskat, kuten katolle maatuvat puiden lehdet, jouduttavat sammaloitumista millä tahansa katolla. Roskien poiston yhteydessä tulee tehtyä vaadittu kuntotarkastuskin. Sammaleetonta kattoa tavoitellaan huopa- tai palahuopakaton uudelleenpinnoituksellakin. Uudelleenpinnoitus suojaa kattoa myös monilla muilla tavoilla. Juuri tehtaalta tullut kattohuopa kestää loistavasti mekaanista ja kemiallista rasitusta. Rasituksensietokyky perustuu huovan joustavuuteen ja huopaa suojaavaan pinnoitteeseen, mikä kuitenkin kuluu vähitellen pois. Suojaamattomana huopa kovettuu ja kuivuu. Lopulta huopa menettää joustavuutensa, ja halkeilee rasitusten alla. Huopakattopinnoite voidaan uusia, jotta katto kestää vielä toiset 20–25 vuotta. Huovasta tulee taas kiiltävä ja joustava, ja se kestää taas niin ilmansaasteiden, kosteuden, mekaanisen kuormituksen, pakkasrapautumisen kuin UV-säteidenkin aiheuttamaa kuormitusta. Viimeksi mainittu on kaikista pahin kattohuopaa kuivattava asia.

Kattohuovan kivisirotepinnoite voi kärsiä tottumattoman kattohuoltajan takia. Helteellä kattohuopa pehmenee, joten katon päällä kävely voi vaurioittaa sitä. Lapio ei saa lipsahtaa kattolumitöissä, joten katolle on muistettava jättää ohut kerros lunta. Hyvää eivät kattohuovalle tee myöskään karheat harjakset. Varmuuden vuoksi kannattaa roskat poistaa ilmapuhaltimella eikä katuharjoilla. Käytä vain matalaa vedenpainetta, ja niin edelleen. Pääset helpommalla ja huolettomammin jättämällä suosiolla kaikki huopakattohuollot Tuusulassa Kattoremontti Prolle. Omakotitaloasuja tai kesämökkiläinen saa jäänsulatuksista, huopakaton paikkaamisesta ja huopakaton maalaamisesta vieläpä verovähennyksiäkin. Kunnostamme huopakatot myös Tuusulan naapurikunnissa, eli Mäntsälässä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Sipoossa, Keravalla, Vantaalla ja Nurmijärvellä.

Katon korjaus – hinta riippuu kosteusvahinkojen laadusta

Korjaamme kaikki katot, kattorakenteet, kattovarusteet, sadevesijärjestelmät ja aluskatteet Tuusulassa. Kun mielen päällä on katon korjaus, hinta on yleensä eniten kiinnostava asia. Katon korjauksen hinta Tuusulassa selviää kysymällä meiltä tarjousta omakotitalon, tuotantolaitoksen tai liikekiinteistön katon korjaamisesta. Tarjous lasketaan tapauskohtaisesti, sillä hintaan vaikuttaa vaurioiden laajuus, kuten esimerkiksi kosteusvahinkojen levinneisyys, kattokaltevuus, rakennuksen sijainti ja vaikkapa katon koko.

Joskus vanhan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton (palahuopakaton) korjaus on parempi korvata katon purkamisella ja uusimisella. Kattoremonttia emme suosittele heppoisin perustein. Katto on paras purkaa esimerkiksi silloin, jos katon vesivahinko on vaurioittanut kattorakenteita pahemman kerran. Kovin isotöisiä korjauksia ei vanhalle katolle kannata tilata, vaan taloudellisinta on aikaistaa kattoremonttia. Ainut varteenotettava vaihtoehto mineriitti- tai varttikattojen korjaamiseksi on katon purku ja uuden katon asentaminen, sillä asbestia sisältäviä kattoja ei nykylainsäädännön perusteella saa enää korjata. Kattoremontti Pro hoitaa Tuusulassa turvallisella ja luotettavalla tavalla myös mineriittikaton purkamisen, ja uuden tiili-, pelti- tai huopakaton asentamisen.

Katto vuotaa – kattovuoto on kiireesti korjattava asia

Katto vuotaa Tuusulassa, jos katon saumat pettävät seisovan veden takia, tai jos ruoste ohentaa kattopellin ja tekee siihen reiän. Katon tiiveyttä uhkaavat myös pakkasrapautuminen, sammal, lumi ja muun muassa myrskyvahingot. Kattoremontti Pro on valintasi, kun haluat, että kattovuoto korjataan nopeasti. Toimimme rivakasti, ja teemme mallikelpoista jälkeä vahinkojen korjaamisessa ja tiivistämisessä. Kattovuodon paikkaus suoritetaan poikkeuksetta takuutyönä, minkä lisäksi asiakkaalle tarjotaan ilmainen katon yleisilmeen ja tiiveyden tarkastus. Tutkimme, mistä kohden omakotitalon, rivitalon, kesämökin, kerrostalon yms. katto vuotaa, ja alamme sitten korjata sitä asianmukaisella tavalla. Katon tarkastuksen jälkeen osaamme tarjota kattohuoltojakin, eli keinoja pitää tiili-, pelti- tai huopakatto jatkossa tiiviinä. Katon kuntoa kohennetaan maalamalla tai suojakäsittelemällä se – siten katto suojataan ulkoisilta rasituksilta, kuten UV-säteilyltä ja kosteudelta.

Mikäli katto vuotaa piipun juuresta, syynä mahtaa olla rakennuksen normaalien lämpöliikkeiden haurastamissa tiivisteissä. Tiivisteistä vika todennäköisesti löytyy silloinkin, mikäli katto vuotaa tuuletusputken tai ilmaputken kohdalta. Ehkä myös kattoikkuna tai kattoluukku vuotaa – sekin kertoo siitä, ettei tiivisteitä ole ajoissa vaihdettu. Tiivisteiden vaihtoväli on joitain vuosia. Ne pitää muistaa tarkastaa tiheästi, ennen kuin niiden tiiveyden kanssa rupeaa olemaan ongelmia.

Katon alusrakenteet ynnä lämmöneristeet pysyvät koskemattomina, vaikka peltikatto, tiilikatto tai huopakatto/palahuopakatto vuotaa, jos niitä on suojaamassa hyväkuntoinen aluskate. Aluskatteen tiiviys on asianmukaista syynätä puolivuosittain, eli samalla kun on aika tarkastaa muukin kattokokonaisuus (räystäät, katteen ehjyys, piipunpellitys, kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmä…). Jos aluskatteeseen tullut repeytymä jää huomaamatta, alkaa aluskate vuotaa. Tällöin täydentyy katon vuotokorjaus kostuneiden eristeiden purulla ja uusimisella, sekä kosteus- tai lahovaurioisten rakenteiden korjauksella. Samalla laitetaan kuntoon aluskate, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin näin laajoilta korjaustöiltä, mikäli katto alkaisi uudestaan vuotaa. Kattovuoto ja katon vesivahinko pitää aina kunnostaa, muutoin voisi katon alle muodostua lahoa tai jopa homekasvustoa. Lahonneet rakenteet eivät jaksa kannatella kattoa, ja home voi tehdä koko rakennuksesta asuinkelvottoman. Kattovuotoja huomatessa (tai edes epäillessä) kannattaa toimia nopeasti, ja pyytää paikalle Kattoremontti Pro. Kunnostamme Tuusulassa kaiken sorttiset kattovuodot, kondenssivesivahingot ja lahovauriot.

Myrskyvaurioiden korjaus joutuisasti

Poikkeuksellisen kovan tuulen takia voi peltikatto, tiilikatto tai huopakatto vaurioitua Tuusulassa monin eri tavoin. Voi olla, että piipunhattu tai peltilistat irtoavat, tai kenties tuuli repii irti muutaman kattopellin tai -tiilen. Jos oikein huono tuuri käy, tuuli vie mennessään koko pelti- tai huopakaton, tai kaataa puun katon päälle. Myrskyn ja tuulen kattoon tekemät vahingot on hyvä korjauttaa mahdollisimman joutuisasti, jottei kosteutta enää pääsisi katon alapuolisiin osiin. Soita siis Kattoremontti Prolle ja tilaa kiireinen myrskyvahinkojen tarkastus sekä korjaus. Kaikki alkaa tarkastamalla ja valokuvaamalla vauriot. Vakuutusyhtiösi haluaa tutustua vahinkoon, joten tarjoamme sille korvauspäätöksen tekemistä varten työselostuksen ja tarjouksen katon korjaustöistä. Myrskyvahinkokorjaukset saa pääsääntöisesti korvattua, jos kotivakuutus suinkin löytyy. Lumen tai ajan haurastamien rakenteiden aiheuttamien kattovuotojen kanssa on usein toinen juttu; katon kunnostus täytyy useimmiten maksaa omasta pussista. Kannattaa tutustua hyvissä ajoin siihen, millaisia kattokorjauksia oma kotivakuutuksesi kattaa.

Kun myrsky on lakannut jylläämästä, pitäisi katolla käydä katsastamassa, ovatko kaikki pellit, tiilet ja listat vielä paikoillaan. Joka tapauksessa on omakotitalon, rivitalon ja huvilan katto tarkastettava ainakin kahdesti joka vuosi. Tilaa jokakeväiset ja -syksyiset kuntotarkastukset meiltä, samoin myrskytarkastukset. Vaikka asuisit itse kaukana Tuusulasta, saat aina asiantuntijan käymään paikan päällä kattosi kunnon katsastamassa, kun otat yhteyttä Kattoremontti Prohon. Suoritamme mallikelpoisesti kaikki kuntotarkastusten perusteella tarvittavat katteen tai katon rakenteiden (esimerkiksi ruodelaudoistusten, kattoristikoiden ja kattotuolien) kunnostukset.

Aluskatteen korjaus on homevaurioiden ennaltaehkäisyä

Jos seisova vesi ja pikkulinnut saadaan pidetyksi kaukana aluskatteesta, kestävät aluskatteet 50–100 vuotta. Aluskatteen uusiminen pitää tilata vain silloin, jos aluskatteeseen tulee reikä. Reikäinen aluskate vuotaa, eikä suojaa kattorakenteita, jos katto alkaisi vuotaa sateella. Aluskatteen missio on ohjata pintaansa pitkin kaikki vuotovedet pois katolta, siis kohti räystäitä. Ilman aluskatetta kattovuoto voisi synnyttää sekä laho- että homevaurioita katon alle. Ei pidä tuudittautua siihen uskoon, ettei muutama vuosi sitten asennettu katto muka voisi vuotaa. Mikä vain katto voi vuotaa esimerkiksi kovan tuulen tai katolle kertyneiden lumien tekemien tuhojen seurauksena. Rikkinäistä aluskatetta ei siis pitäisi jättää tiivistämättä, auttaahan aluskate myös kondenssivesivahinkojen ehkäisyssä. Aluskatteen tiivistäminen voi pelastaa omakotitaloasujan tai mökkiläisen monilta, paljon kalliimmilta korjauskustannuksilta.

Mikäli aluskate on esimerkiksi juuri repeytynyt, ainoa tapa suorittaa aluskatteen korjaus ja paikkaus Tuusulassa on tilata aluskatteen osittainen vaihtaminen. Teippaamistakin joskus harrastetaan, mutta se ei käy pitkäkestoiseksi korjaukseksi. Jos aluskate on tuhoutunut useasta kohtaa, pitää aluskate ehkä vaihtaa ihan kokonaan. Ulkokattoa pitää purkaa, jotta huonokuntoinen aluskate saadaan purettua ja uusittua. Onkin fiksua pyrkiä ehkäisemään aluskatteen vaurioitumista. Tämän takia linnut ja roskat tulisi pitää loitolla. Linnut voivat keksiä alkaa nokkia aluskatetta, minkä lisäksi ne ovat viehättyneet lämmöneristeiden repimiseen ja sotkemiseen. Räystäillä oleviin ilmanvaihtoaukkoihin kiinnitettävät verkot pitävät sekä linnut että eristeiden toimintaa haittaavat roskat pois välikatolta. Roskia estetään joutumasta aluskatteen päälle katon harjan tiivisteiden avulla. Roskat heikentäisivät aluskatetta, sillä ne estäisivät aluskatetta kuivumasta. Mikäli aluskate pussittaa, tulee se korjata – on nimittäin vaarana, että pussittaviin kohtiin kertyy seisovaa vettä, mikä saa ”pussin” pohjan pettämään. Tilaa Kattoremontti Pro korjaamaan, uusimaan tai asentamaan kaikki aluskatteet Tuusulassa, niin koko rakennus on paremmassa suojassa.

Läpivientien tiivistys vaatii säännöllistä kuntotarkastusta

Pöly- ja ilmaputkien ynnä muiden katon läpivientien asentaminen Tuusulassa kaipaa Kattoremontti Pron osaavaa kättä. Tiivistämme kaikki asentamamme tai uusimamme kattoläpiviennit niin, että ne kestävät aikaa ja jatkuvaa kosteutta. Tiivisteet tulevat molemmille puolille läpivientiä, jotta kaikki lämpö pysyy rakennuksessa sisällä, ja kosteus sen ulkopuolella. Parhaimmatkaan tiivisteet eivät kestä loputtomiin. Jos ongelmia esiintyy, esimerkiksi viemärintuuletusputkesta alkaa tihkua kondenssivettä, tai kattoluukun läpivienti vuotaa vettä, ota yhteyttä Tuusulan tunnollisimpaan kattokorjaajaan, siis Kattoremontti Prohon. Ota yhteyttä silloinkin, kun haluat tarkastuttaa kattoläpivientien kunnon ja kysyä, onko läpiviennin uusiminen tai esimerkiksi katon läpivientien tiivistys, korjaus ja paikkaus ajankohtaista. Tiivisteitä on joskus uusittava, koska niitä rasittavat muun muassa kattolumen paino, sekä rakennuksen lämpöliikkeet lämpötilojen vaihdellessa. On taloudellisempaa uusia kattoikkunan tiivisteet tasaisin väliajoin, kuin joutua korjaamaan kattovuotoa ja sen vaurioittamia rakenteita.

Pienikin vesivuoto voi johtaa kattorakenteiden ja eristevillojen tai levyjen kastumiseen. Tällöin ei riitä viemärintuuletusputken tai ilmanvaihtoputken vuotokorjaus, vaan sen lisäksi on kunnostettava kastuneet, vaurioituneet rakenteet sekä vaihdettava märät lämmöneristeet. Asiakkaanamme sinulle tarjotaan muiden katon läpivientien kunnon tarkastus, jotta mahdolliset tiiveysongelmat paljastuisivat niistäkin samalla. On äärimmäisen suositeltavaa tarkastaa katon, kaikkien sen läpivientien, niiden tiivisteiden ja suojapellitysten, saumojen ja aluskatteen kunto joka kevät ja syksy. Kun katolla vieraillaan usein, osataan kaikkiin tiiveyttä uhkaaviin ongelmiin puuttua tarpeeksi nopeasti.

Savupiippu löytyy valtavasta määrästä omakotitaloja ja kesämökkejä. Mikäli piipunjuuri vuotaa Tuusulassa, pyydä Kattoremontti Pro paikalle. Korjaamme vaikka koko hormin! Kolot pitää tukkia, jotteivät tulen kipinät tai savukaasut pääse karkuteille. Arvioimme myös piipunjuuripeltien sekä mahdollisesti löytyvien piipunhatun ja piipunpellitysten kunnon. Jos kahta viimeksi mainittua ei ole, kannattaa sellaiset hankkia. Ne estävät kosteuden pääsyn hormin sisään, eli toisin sanoen ne suojaavat hormia pakkasrapautumiselta. Kosteuden jäätyminen hormissa aiheuttaa hormin kulumista ja halkeilemista. Jäätyvä vesi uurtaa hormin koloja joka talvi isommiksi, ja erityisen pahaa rapautuminen on ulkolämpötilan vaihdellessa usein plus- ja miinusasteiden välillä. Halkeama hormissa on yksi yleisimmistä syistä rakennuspaloille. Aikaisemmin pakkasrapautumista ei juuri esiintynyt, käytettiinhän tulisijoja säännöllisesti. Nykyään takat eivät lämpene kovin säännöllisesti, joten hormiin päässyt lumi tai sadevesi ei pääse kuivumaan.

Kattoluukkujen ja muiden kattotarvikkeiden huolto ja korjaus Tuusulassa

Kevät saattaa paljastaa monia erilaisia katolle sattuneita vahinkoja. Osa niistä on peräisin siitä, kun painavat lumikuormat ovat valuneet pitkin lapetta alas. Mikäli kattotarvikkeet ovat irronneet, vääntyneet tai muuten hajonneet, tilaa Kattoremontti Prolta Tuusulassa kattotikkaiden korjaus ynnä katon tiivistys irronneiden kattotikkaiden kohdalta. Apuamme kaivataan silloinkin, kun pitää toteuttaa irronneen viemärintuuletusputken taikka rikki menneen kattoikkunan korjaus, tahi irronneen lumiesteen kiinnitys takaisin paikoilleen. Lumiesteistä on hyvä apu kattotarvikkeiden suojaamiseksi lumen liikkeiltä talvella. Lumiesteet asennetaan kattojen reunoille tai ainakin oviaukkojen ylle, mutta kannattaa hankkia erilliset lumiesteet suojaamaan myös aurinkopaneeleja ja muita sen kaltaisia, melko helposti hajoavia kattovarusteita. Kattoikkunan tai kattoluukun korjaus voidaan täten välttää.

Me huollamme, uusimme ja kuntotarkastamme kattoluukut, kattotikkaat ja muut kattoturvatuotteet, piipunhatut, pulupiikit, lumiesteet ja kaikki muut kattotarvikkeet. Kattovarusteiden asennustapa riippuu katosta. Esimerkiksi konesaumakatolla kiinnitykseen käytetään pystysaumoja ja erillisiä konesaumakattokiinnikkeitä, kun taas bitumikatolle tehdään läpiviennit. Muista teettää katon ja kaikkien kattotarvikkeiden kuntotarkastus joka syksy ja kevät. Sekä kiinnitysten tukevuus ja tiiveys että kattotarvikkeiden yleiskunto on säännöllisesti tutkittava – olisihan kamalaa, jos kattotikkaat irtoaisivat kesken kaiken. Kuntotarkastuksen lisäksi pitää mahdollinen savunpoistoluukku säännöllisesti koelaukaista, ja kattokaivot, jalkarännit tai vesikourut ja alastuloputket siivota roskista. Savunpoistoluukun koelaukaisutiheys on kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Hoidamme ammattitaidolla ja asiantuntemuksella myös savunpoistoluukkujen kuntotarkastuksen ja koelaukaisut. Sadevesijärjestelmä tarvitaan jokaiseen asuin- tai vaikka tuotantorakennukseen, jos siihen ei kaivata kosteusvaurioita. Tyypillisen runsaat sade- ja sulamisvedet pitää siirtää mahdollisimman kauas kiinteistöstä, ja se onnistuu vain puhtaita ja ehjiä rännejä myöten. Siivoamatta jääneet rännit tulvivat lopulta yli, ja vesi voi päästä kulkeutumaan aina rakennuksen perustuksiin asti – samoin alkaa kattokaivokin tulvia, jos kaivoon jää roskia. Tulvavedet tasakatolla voivat aiheuttaa saumavuodon. Vesikouruihin kehittyy myös ruostetta seisovan veden takia. Ruoste reikiinnyttää teräksen ja heikentää kiinnikkeet. Tilaa siis meiltä rännihuollot, rännien korjaus tai huonokuntoisten/muovisten rännien uusiminen Tuusulassa, niin sadevesistä ei aiheudu ikävyyksiä!