Katon korjaus Vierumäki

Paikallistamme Vierumäellä kattovuodot pulpettikatoilta, uusimme harjakatot joko kokonaan tai osittain, ja korjaamme lumivahingot mansardikatolta. Korjaamme aumakattojen kattorakenteet, vaihdamme kastuneet eristeet satulakaton alta ja kunnostamme tasakaton päälle kaatuneen puun aiheuttamat vauriot. Millainen katto rakennuksesi päällä onkaan, hankit sille ammattitaitoista korjauspalvelua ottamalla yhteyttä Kattoremontti Prohon. Kympin arvoinen korjaaja löytyy muillekin kattokokonaisuuden osille kuin vesikatteelle, mainittakoon esimerkkeinä rapautunut savuhormi, myrskyssä irronneet kattotarvikkeet tai piipunpellitykset, tai lintujen nokkima aluskate. Ei ole tullut vastaan sellaista katon korjaustyötä, mitä emme osaisi suorittaa, joten jätä katon korjaus Vierumäellä huoleti meidän vastuullemme. Katto on kohta aiempaa ehompi, ja korkeasta laadusta kertoo sekin, että katon korjaus tehdään takuutyönä.

Omakotitalon, kesämökin sekä kerros- ja rivitalon katon korjaus on mahdollista rahoittaa kauttamme haettavalla edullisella rahoituksella. Monikäyttöisen rahoituksemme hakemuslomakkeelle siirryt näppärästi kotisivuiltamme. Isompikin katon saneeraus hoituu helposti ja liikaa kukkaron päälle käymättä. Yksityisasiakkaalle kattotöiden teettäminen Kattoremontti Prolla tarkoittaa myös mahdollisuutta hakea kotitalousvähennystä. Kesämökin tai omakotitalon kattokorjausten kustannuksista voi saada merkittäviä verohelpotuksia.

Olipa asiakas yksityishenkilö tai vaikka taloyhtiö, tarjoamme ilmaisen katon kuntotarkastuksen kaupantekijäisiksi. Tarkastamme siis talon katon ehjyyden, yleiskunnon ja sen tiiveyden ilman eri veloitusta, ja mikä parasta, tämä asiakasetu myönnetään riippumatta tilaamiesi kattotöiden loppusummasta. Mikäli jotain uutta korjattavaa tai huollettavaa löytyy, toteutamme ne kohtuullisilla hinnoilla. Maltillinen hinnoittelu onkin yksi syy, miksi asiakkaamme kääntyvät puoleemme yhä uudelleen. Autamme pitämään katon pitkäikäisenä ja hyväkuntoisena kattotarkastusten, laadukkaiden kattokorjausten ja katon kuntoa vahvistavien kattohuoltojen avulla. Hyväkuntoinen katto on halpa ylläpidettävä, sillä sitä ei juuri tarvitse korjailla, ja se kestää vuosikymmeniä. Ota Vierumäellä kaikkien tiili-, huopa- ja peltikattotöiden tiimoilta yhteyttä meihin!

Miten peltikaton korjaus ja paikkaus toteutetaan oikein?

Varmin tapa saada peltikaton korjaus Vierumäellä toteutetuksi aikaa ja katseita kestävällä tavalla on teettää se Kattoremontti Prolla. Peltikaton paikkaus kannattaa tilata heti, jos jotain tarvetta sille ilmenee. Kattopellin reikien korjaus, peltikatolta irronneiden peltilistojen kiinnittäminen tai vuotavan peltikaton tiivistys ovat kaikki kattotöitä, joiden kanssa ei auta viivytellä. Peltikattovuoto saattaa ehtiä lahottamaan kattorakenteet huonoon kuntoon, jos vuotoa ei pian tukita ja kastuneita kattorakenteita kunnosteta. Jos aluskate on paikallaan, on vuotavan peltikaton paikkaus helpompaa. Aluskate vie kosteuden pois kattorakenteiden luota, joten laho- ja muita kosteusvaurioita ei ala syntyä. Tämän takia on peltikaton aluskatteen korjaus yksi tärkeimpiä peltikatolle tilattavia kunnostustöitä. Korjaustarpeet niin alus- kuin vesikatteenkin osalta tulevat havaittua tarpeeksi aikaisessa vaiheessa säännöllisten kattotarkastuksen avulla.

Huokea peltikattokin kestää hyvin ylläpidettynä jopa 50 vuotta. Tällaiseen huikeaan ikään päästään vaalimalla katon tiiveyttä ja sitä myötä kattorakenteiden kuntoa. Ruoste ja sammaleet (joita peltikatoilla ei kuitenkaan esiinny yhtä paljon kuin tiili- ja huopakatoilla) ovat ongelmia, mitkä uhkaavat peltikaton tiiveyttä. Sammaleiden ja korroosion torjumisen kulmakivi on katon pitäminen puhtaana roskista. Roskien takia katto ei pääse kuivumaan esimerkiksi pitkän talven jälkeen, ja kosteudessa ruoste leviää. Ruoste tekee kattopellit ruman näköisiksi, mutta tämä ei ole pahin sen aiheuttama ongelma: ruosteen peltiä syövyttävä vaikutus on paljon pahempi! Ruoste suurentaa pellissä vanhastaan olevia reikiä ja tekee uusia. Haurastuneesta pellistä irtoavat kiinnikkeetkin. Maalaamaton kattopelti on erityisen otollinen alusta ruosteelle, joten tilaa katon huoltomaalaus meiltä 10–15 vuoden välein. Kattomaalausten välilläkin pitää käydä etsimässä käsittelyä odottavia ruostevauriokohtia tai naarmuja. Katon kuntotarkastus on hyvä tilaisuus katsastaa katon pinnoitteen ehjyys, ja hoitaa myös katon harjaus.

Peltikaton osakorjaukselle tai kattopeltien vaihdolle on tarvetta, jos myrsky irrottaa kattopellit, jotkin kattovarusteet tai piipun pellitykset. Korjaamme niin myrskyn kuin lumenkin tekemät vahingot peltikatosta. Kattopeltien vaihto on parhain tapa korjata huonokuntoiset kattopellit. Tiivistysmassoilla ei kannata korjata kattopellissä olevia reikiä, mutta niillä voidaan sen sijaan tiivistää ruosteen syömiä ruuvinreikiä. Muiden reikien suhteen emme luottaisi massojen säänkestävyyteen. Peltikattonaulat eivät nykytiedon valossa ole paras tapa peltikaton asennukseen. Vaihdamme naulat kateruuveiksi, ja jos kattosi jo on kärsinyt puusta ylös pumppautuneiden naulojen aiheuttamista tiiveysongelmista, kunnostamme nämäkin vauriot katon alta. Korjauspalveluitamme tilaat kaikkialle Vierumäelle ja koko Heinolan alueelle.

Aluskatteen korjaus on tärkeä tiilikaton korjaus

Tiilikaton aluskatteen korjaus varmistaa tiilikaton alla olevien kattorakenteiden säilymisen vaurioitta, vaikka tiilikatto väliaikaisesti vuotaisi. Voi mennä pari viikkoa tai useampia kuukausia, ennen kuin tarve hoitaa tiilikaton korjaus Vierumäellä havaitaan. Tällä aikaa aluskate ohjaa ulkokaton läpi ehkä tulevat vedet räystäiden kautta alas katolta. Aluskatetta kaivataan myös kondenssiveden muodostumisen ehkäisemiseksi. Tällaista vettä tuppaa esiintymään etenkin kevättalvella.

Tiilikaton paikkaus voi tarkoittaa katon vuotavien läpivientien tiivistystä. Puuttuvien tai rikkinäisten tiilien vaihto on toinen yleinen tapa paikata tiilikattoa. Varsinkin vanhemmat kattotiilet halkeilevat talvipakkasten aiheuttaman pakkasrapautumisen takia. Haljennut kattotiili voidaan korjata liimaamalla vain väliaikaisesti. Tiili tullee halkeamaan uudestaan jo seuraavana talvena, joten se on parempi vaihtaa kokonaan. Pakkasrapautumista on mahdollista torjua pitämällä huolta siitä, etteivät kattotiilet imisi kovasti vettä. Betonitiilikatolla tämä tapahtuu uusimalla katon pinnoite, kun se on jo niin kulunut, että tiilissä on huokosia ja sammaleita. Tiilien uudelleenpinnoitus on edessä tavanomaisesti 25–30 vuoden kuluttua katon asentamisesta. Uusi pinnoite tekee tiilistä taas likaa ja vettä hylkiviä, joten katon uudelleenpinnoitus on hyvä idea myös esteettisyyden ja helppohoitoisuuden vuoksi. Savitiilikaton vedenimuun ja rapautumiseen puututaan suorittamalla katon suojakäsittely. Suoja-aine kyllästää tiilen, mutta vaikutus kestää korkeintaan vuosikymmenen.

Tärkein tapa tiilikatosta huolehtimiseen on tiilikaton kuntotarkastus aikaisin keväällä, kun talven ehkä aiheuttamat vauriot tulevat näkyviin, sekä syysmyrskyjen jälkeen juuri ennen talven tuloa. Tilaa kattotarkastus Kattoremontti Prolta, niin saat varmasti totuudenmukaisen selostuksen katon kunnosta ja sille mahdollisesti tarvittavista huolto- ja korjaustoimenpiteistä. Tarkastamme, ovatko kaikki tiilet yhä ehjiä ja omilla paikoillaan. Jos jiireissä tai kattotikkaiden alla on rikkinäisiä tiiliä, voi kyse olla pakkasrapautumisen lisäksi myös virheellisestä asennuksesta (jiirissä voi olla liian pieniä tai huonosti kiinnitettyjä tiilenpaloja; kattoturvatuotteiden kannakkeet saattavat olla liian korkealla tai harvassa), mihin pitää puuttua. Tarkastamme myös aluskatteen ja kattorakenteiden kunnon, pellitykset, sadevesijärjestelmän, läpiviennit sekä muut katon kannalta olennaiset yksityiskohdat.

Tiilikattojen kestävyys, ekologisuus ja tyylikkyys on tiedetty jo pitkään, onhan niitä käytetty jo 5000 vuotta. Kattoremontti Pron suorittamien tiilikaton paikkaustöiden, kuntotarkastusten ja tiilikattohuoltojen avulla sinunkin betonitiilikattosi kestää Vierumäellä 50–70 vuotta, ja savitiilikattosi jopa koko vuosisadan verran.

Huopakaton, bitumikaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus Vierumäellä

Satula- tai tasakaton korjaus – sen hoitaa Heinolassa Kattoremontti Pro! Tilaa meiltä minkä tahansa muotoisen huopakaton korjaus Vierumäellä, niin ammattitaitoiset huopakattokorjaajamme laittavat katon taas kuntoon. Huopakattovuoto alkaa usein katon saumoista, etenkin silloin, jos katon päälle jää seisovaa vettä. Seisovaa vettä ehkäistään huolehtimalla tasakaton kattokaivojen säännöllisistä puhdistuksista ja siitä, ettei satulakaton reunalle kerry jäätä, mikä voisi estää veden pääsyn katolta vesikouruun. Tilaa meiltä palahuopakaton korjaus, jos se vuotaa. Ehkä palahuopapaanut ovat irtoilleet, esimerkiksi liian lyhyiden huopakattonaulojen takia? Onko vanha kolmiorimakatto halkeillut kuivuuttaan, vai onko tuuli repinyt lumiesteet tiivissaumakatolta ja aiheuttanut repeytymiä vuotaan? Kaikenlaisten huopakaton/bitumikaton reikien paikkaus sujuu meiltä näppärästi, samoin palahuopakaton liitosten tiivistäminen kumibitumiliimauksena. Etsimme myös keinoja kattohuovan kunnon kohentamiseen ja vaurioiden välttämiseen tulevaisuudessa. Huopakaton osakorjausta tai koko huopakaton purkua ja vaihto on harkittava esimerkiksi silloin, jos myrsky on vaurioittanut kattorakenteita vakavasti esimerkiksi kaatamalla katon päälle puun.

Jos huopakaton rakenteet ovat kunnossa, eli huopakaton ongelmat liittyvät vain kuluneeseen kattohuopaan, voidaan huopakattoremontti todennäköisesti korvata edullisemmalla keinolla, nimittäin pinnoittamalla katto uudelleen huopakattopinnoitteella. Kuivunut ja joustamaton huopa elpyy uuden pinnoitteen avulla, ja se kestänee vielä toisetkin noin 20 vuotta. Etenkin auringon UV-säteet kuivattavat huopaa, minkä tähden pinnoitetta tarvitaan sitä suojaamaan. Muita huopaa kuluttavia ja lopulta halkeamia aiheuttavia rasituksia ovat esimerkiksi pakkasrapautuminen, päällä kävely, ilmansaasteet ja kosteus (sade ja lumi). Ongelmia aiheuttavat myös sammaleet, joista pääsee eroon kutsumalla meidät levittämään bitumikatolle sammaleenpoistoainetta. Tämän lisäksi huopa- tai palahuopakatto pitäisi puhdistaa kaksi kertaa vuodessa, sillä sammaloitumista ruokkivat nimenomaan ylimääräiset roskat katteella. Puhdistus hoidetaan joko harjojen tai vielä hellävaraisemman keinon eli ilmapuhalluksen avulla.

Bitumikattoja käsitellessä pitää muistaa huopakatteen pinnan alttius vaurioitumiselle. Aina katolle ei ole syytä lainkaan mennä – esimerkiksi kesähelteillä huovalta kannattaa pysytellä pois, ettei se pehmenneenä vaurioituisi askeleiden alla. Huopakattopesua ei voi suorittaa liian kovalle säädetyllä painepesurilla, ja lumenpudotuksissa kannattaa turvautua alan ammattilaisten apuun, ettei tulisi vahingossa rikkoneeksi sisätaitteita tai nirhaisseeksi vuodan pintaa rikki. Jos lumen pudotus huopakatolta on tarpeellista, eli katolle on kertynyt liikaa suojalunta, tai se on jakautunut epätasaisesti, suoritamme lumenpudotukset edullisesti ja turvallisesti. Kattoremontti Pro palvelee myös jäänsulatukseen, huopakaton maalaamiseen ja muihin huopakaton huolto- ja korjaustöihin liittyvissä asioissa kaikkialla Vierumäellä ja Heinolassa. Ota yhteyttä huopakattotöiden tiimoilta myös Lahdessa, Asikkalassa, Hartolassa, Iitissä, Kouvolassa, Mäntyharjulla, Pertunmaalla sekä Sysmässä!

Katon korjauksen hinta selviää ottamalla meihin yhteyttä

Kattokorjaaja huopa-, tiili- ja peltikatolle Vierumäellä löytyy ottamalla yhteyttä Kattoremontti Prohon. Kokeneiden ammattilaisten toimesta ruostuneen peltikaton korjaus, huopakaton saumojen korjaus tai rikkinäisten tiilen uusiminen sujuu sukkelasti, ja jälki on kerrassaan mallikelpoista. Tarjoamme tasokasta korjauspalvelua niin pienten kesämökkien kuin suurten tuotantolaitostenkin kattokorjauksiin. Asiakkaidemme tyytyväisyyden takaavat huokeat hinnat, korjaustöille annetut pitkät takuut, ja rahanarvoinen kaupantekijäinen, mikä on katon yleiskunnon ja tiiviyden käsittävä tarkastus. Tällaisista tarkastuksista kattofirmat yleensä veloittavat erikseen, mutta asiakkaanamme se tarjotaan sinulle ilmaiseksi. Katon kunto käydään läpi kaikkien piilevien vikojen tai katon tiiviyttä uhkaavien ongelmien varalta.

Edulliset kattokorjauspalvelumme teet vielä edullisimmiksi, jos yksityisasiakkaana pääset hyödyntämään kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennystä haet verkossa helposti, ja muutaman minuutin vaivannäkö voi tuoda verovähennyksiä jopa yli kahden tonnin edestä. Akuuttiin käteispulaan auttaa edullinen ja turvallinen rahoitus, mitä pääsette hakemaan kotisivuillamme. Katon korjaus- tai paikkauskustannukset on näin helppo sovittaa omaan talouteen. Rahoituksen hakeminen onnistuu ilman paperisotaa, aina vain venyviä käsittelyaikoja tai aikataulujen sumplimista liveneuvottelujen vuoksi, mitkä usein liittyvät remonttilainojen hakemiseen.

Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon ottamalla yhteyttä. Kun kerrot lisää aikeistasi teettää katon korjaus, hinta sille selviää tarkalleen. Emme heittele tarjouksia mutu-tuntumalla, vaan tulemme laskemaan sen paikan päälle Vierumäelle. Kierrämme läpi koko katon arvioiden kaikki vauriot ja monet muut tekijät, mitkä vaikuttavat siihen, millaiseksi katon korjauksen hinta muodostuu. Koska jokainen kohde on omanlaisensa, eli ole olemassa listahintoja kattokorjausten kustannuksille. Arviointikierroksen lopussa ilmoitamme parhaan tarjouksemme katon korjaamiseksi, ja koska kyse on vähän niin kuin avaimet käteen -paketista, sisältyy loppusummaan aivan kaikki loppusiivouksesta alkaen.

On tilanteita, jolloin vanhan peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaus ei ole kannattavaa. Esimerkiksi silloin kattoremontti on parempi vaihtoehto, jos kattokorjausten hinta nousisi liian korkeaksi vanhan katon jäljellä olevaan käyttöikään nähden. Kattosaneeraukseen on ryhdyttävä silloinkin, jos home- ja lahovauriot kattorakenteissa ovat liian mittavia korjattavaksi enää muulla tapaa. Asbestia sisältävää mineriittikattoa ei edes saa korjata millään lailla. Laki ei salli edes tällaisen katon pesemistä ilman tiukkoja varotoimia ja asbestinpurkuammattilaisten käyttämistä. Mineriittikaton purkuakin varten tarvitaan luotettavat ja asiansa osaavat ammattilaiset. Kysy Kattoremontti Prolta myös asbestikattoihin liittyviä kattotöitä Vierumäellä.

Katto vuotaa – kattovuoto voi tehdä vääjäämätöntä vahinkoa koko rakennukselle

Jos katto vuotaa, eikä sitä pian aleta korjata, syntyy katon alle kosteusongelmia. Kosteusongelmat voivat johtaa kalliisiin remontteihin, ja pahimmillaan rakennus voidaan määrätä asumiskieltoon. Jos omakotitalon, rivitalon, kesämökin, kerrostalon yms. katto vuotaa Vierumäellä, soita Kattoremontti Prolle ja tilaa pikainen kattovuodon paikkaus. Ota asiantuntijoihimme yhteyttä silloinkin, jos aluskatteelle on käynyt haaveri. Aluskatteen paikkaaminen ja sen kunnosta huolehtiminen palkitaan, sillä enää aluskatteen avulla olisi mahdollista estää kattorakenteiden kastuminen, jos ulkokate alkaa vuotaa. Aluskate suojaa kattorakenteita, kunnes ehdit ottaa yhteyttä korjaajiimme. Jos kattorakenteet jäävät korjaamatta, voi kattovuoto aiheuttaa katon rakenteisiin lahovaurioilta, mitkä voivat lopulta johtaa katon painumiseen notkolla. Kosteus katon rakenteissa ja lämmöneristeissä voi edeltää vakavia sisäilmaongelmia.

Jo syntymään päässeiden vahinkojen kartoitus tehdään heti ensimmäisenä, samoin katon sääsuojaus. Sitten korjaajamme alkavat paikata vuotavaa vesikattoa. Vuotavan katon korjaus tehdään kohteen edellyttämällä tavalla. Jos aluskatekin on vuotanut, tai sitä ei ole ollutkaan, ryhdytään vielä lisäksi asentamaan uutta aluskatetta, uusimaan märkiä eristelevyjä ja kunnostamaan kosteudesta kärsineitä kattorakenteita. Katon korjaamiseksi ei riitä muu kuin osittainen tai kokonainen kattoremontti, jos kyse on pitkäaikaisesta ja pahoja vahinkoja aiheuttamaan ehtineestä kattovuodosta. Kosteusvaurioita voi löytyä paitsi katon rakenteista, myös sisä- ja ulkoseinistä, ehkäpä sisäkatostakin.

Viimeistään sisäkatosta lattialle tippuva vesi on merkki siitä, että peltikatto, tiilikatto tai huopakatto/palahuopakatto vuotaa, mutta kattovuoto olisi hyvä huomata jo paljon aiemmin. Koska vesikatteessa voi olla uusia reikiä, kannattaa katolla vierailla ainakin kahdesti vuodessa. Samalla kurkataan katon alle siltä varalta, että katon rakenteissa näkyy vuotojälkiä tai tummentumia. Täydellisen ehjänkin vesikaton alla voi piillä vesivahinko. Tällöin kyseessä on huonosta ilmanvaihdosta ja lämpötilaeroista aiheutuva kondenssivesi. Kattotarkastukset saat kauttamme Vierumäelle ja muualle Heinolaan niin jatkuvalla vuosisopimuksella kuin kertaluontoisesti aina, kun haluat varmistaa kattosi tiiveyden. Kaikista kuumimpina kesäpäivinä mahdolliset vuotojäljet voivat hävitä näkyvistä, joten tarkastus kannattaa siirtää helleaallon yli. Kuntotarkastajamme kiinnittää erityishuomiota katon läpivientien tiivisteisiin, sillä ei ole tavatonta, että kattoikkuna tai kattoluukku vuotaa. Vieläkin useammin katto vuotaa piipun juuresta. Läpivienneistä alkunsa saaviin vuotoihin suurin syy ovat ajan haurastuttamat tiivisteet. Ne pitää uusia aika ajoin, ettei vaikka tuuletus- tai ilmaputki ala valua vettä katon alle. Tärkeitä tutkittavia yksityiskohtia katolla ovat myös kattoturvatuotteet, kaikki kiinnitys- ja saumakohdat, piipunpellitys sekä räystäslaudat.

Myrskyvaurioiden korjaus voi olla vakuutuskorvauskelvollinen

Myrskyn takia tiilikatolle, peltikatolle tai huopakatolle voi aiheutua erilaisia vaurioita Vierumäellä. Harvemmin koko katto irtoaa – sen sijaan on melko tavallista, että tiilikatolta lentää alas joitain kattotiiliä, kun taas peltikatoltakin saattaa lähteä kattopelti tai pari. Tuuli voi repiä huopakattoakin ikävästi. Omakotitalon, kesämökin tai rivitalon katolta saattaa myrskyn jälkeen puuttua myös päätypeltejä, jiiripellityksiä, muita peltilistoja ja pellityksiä, tai esimerkiksi kattoturvatuotteita. Suht’ helposti lähtevät irti kattosillat ja lumiesteet. Kattotarvikkeiden irtoaminen väkisin rikkoo vesikattoa, ja katto vuotanee. Voipa käydä niinkin, että pihalla kasvava honka kaatuu katon päälle – tällainen onnettomuus rikkoo todennäköisesti myös aluskatetta ja kattorakenteita. Vaurioituneet kattoristikot ja -tuolit laittaa Vierumäelläkin kuntoon Kattoremontti Pro. Pystymme laajojen resurssiemme ansiosta vastaamaan kaikkiin korjauspyyntöihin varsin nopeasti.

Kartoitamme kattavasti myrskyvahingot kaikista Vierumäellä sijaitsevista rakennuksista. Katto edellyttää usein tarkastelua lähietäisyydeltä, joten maasta tai talotikkaiden ylimmältä puolalta kurkistaminen ei riitä. Vauriot voivat olla hieman piilossa, esimerkiksi savupiipun takana. Tarvittaessa valmistelemme asiakkaalle ohittamattoman tarjouksen myrskyn tekemien vaurioiden, hajonneiden kattotarvikkeiden ja muiden ongelmien kunnostamisesta. Myrskyvaurioiden korjauksia ei saa viivyttää, varsinkaan, jos niihin liittyy kattovuoto tai sen uhka. Kattorakenteet eivät säily terveinä ja pitkäikäisinä, jos katon alle pääsee vettä.

Hoidamme kouliintuneisuudella ja tarmolla kaikkien erilaisten vammojen korjaamisen niin tiili-, huopa- kuin peltikatoista, ja autamme myös vakuutuskorvausten hakemisessa. Autamme laatimalla vakuutusyhtiösi tarvitsemat dokumentit myrskyn tekemistä vaurioista, joita ovat ensinnäkin valokuvat vaurioista. Lisäksi vakuutusyhtiöille pitää toimittaa tarjous sekä työselostus vaurioiden korjaamisesta. Näiden perusteella vakuutusyhtiö korvauspäätöstä voidaan alkaa laatia. Kotivakuutus yleensä antaa korvausta, jos myrskytuuli runtelee kattoa. Paljon riippuu vakuutusyhtiöstä ja sen kanssa laaditusta sopimuksesta, mutta esimerkiksi lumen katolle tekemät vauriot jäävät useimmiten ilman korvausta. Vakuutusyhtiöt tuntuvat ajattelevan, että kattolumen liikkeiden irrottamat kattotarvikkeet tai sen painon haurastamat tiivisteet olisivat estettävissä pudottamalla lumi ajoissa katolta. Myrskyvaurioihin ei oikein voi varautua katolla.

Teippaamalla ei onnistu katon aluskatteen korjaus

Jos aluskate vuotaa, pitää se uusia, ja mahdolliset kosteusvauriot katon alta kunnostaa. Aluskatteen uusiminen on ainoa tapa saada reikiintynyt ja vuotava aluskate korjatuksi. Aluskatteen korjaus ja paikkaus voidaan tehdä erityisten korjausteippien avulla vain, jos puhutaan ihan pienien reikien väliaikaiseksi tarkoitetusta korjaamisesta. Teipit eivät loppujen lopuksi ole kovin kestäviä. Alakautta, eli välikatolta käsin aluskatteen tiivistäminen ei onnistu siinä tapauksessa, että reikä on kovin isoin, tai paikkauksen tulisi kestää joitain kuukausia pidempään. Aluskatteen osittainen vaihtaminen pienentää korjaustöiden kustannuksia Vierumäellä, jos aluskate on reikiintynyt vain tietystä kohdasta. Koko aluskatetta ei tietenkään kannata vaihtaa, jos muut kohdat ovat vielä hyvässä kunnossa.

Aluskatteella on parikin eri tärkeää tehtävää. Ensiksikin, aluskate toimii kattorakenteiden ja lämmöneristeiden suojelijana kattovuodon ja kastumisen varalta. Jos ulkokatto rupeaa vuotamaan, eikä aluskatetta ole, kastuvat katon rakenteet ja eristelevyt – tämä voi synnyttää lahoa ja jopa hometta. Siinä tapauksessa, että aluskate on valmiina, se vastaanottaa mahdolliset vuotovedet kuljettaakseen ne räystäille. Rakenteet eivät kastu lainkaan. Ei ole mitään hyviä perusteluja sille, ettei aluskatetta asenneta tai korjata. Vaikka katto ei vuotanut viime vuonna, eikä viime vuosikymmenenäkään, se ei kerro mitään siitä, minkälaisille rasituksille katon on tänä vuonna alistuttava. Katto voi vuotaa, jos kova myrsky runtelee sitä, eli esimerkiksi kiskoo kattopellit irti peltikatosta. Toinen aluskatteen tehtävä on suojata kattorakenteita kondenssiveden aiheuttamilta kosteushaitoilta ja -ongelmilta. Ehjän aluskatteen ja tehokkaasti toimivan ilmanvaihdon avulla kondenssivesi ei aiheuta harmia.

Kattoremontti Pro asentaa aluskatteen, ja tarvittaessa uusii sen Vierumäellä. Kerromme konsteista, joilla voidaan välttää aluskatteen repeytyminen ja aluskatteen vaihtotarve. Normaalioloissa yksi aluskate kestää saman verran kuin vesikattokin. Normaalioloista poikkeavaa on, jos aluskate pussittaa, sen päälle kertyy roskia, tai jos linnut pääsevät välikatolle nokkimaan aluskatetta. Siksi aluskate pitää kiinnittää napakasti, ja välikaton ilmanvaihtoaukot tulisi tiivistää, ettei aluskatteelle tulisi roskia. Roskat estävät aluskatetta kuivumasta, jolloin se alkaa perstua. Lintuverkot ilmanvaihtoaukoissa pitävät tipuset pihalla.

Viemärintuuletushormin ja muiden katon läpivientien tiivistys

Kattoläpiviennillä viitataan kattoon tehtävään reikään tai leikkaukseen, mistä tapahtuu viemärintuuletusputken tai vaikka savupiipun läpivienti. Kattoon tehtävä reikä on tietenkin suojattava, tiivistettävä ja pellitettävä perusteellisesti, jotta kosteus ei pääsisi läpiviennin kautta katon alle kattorakenteita vahingoittamaan. Kattoremontti Pro on kokenut kattoalan ammattilainen, jolta voit luottavaisin mielin tilata kaikkien katon läpivientien asennuksen. Omakotitalon, tuotantolaitoksen tai kesämökin katolle voidaan tarvita mitä erilaisimpia läpivientejä, esimerkiksi harja- ja alipainetuulettimia, kattoputkia, ilmanvaihtohormeja ja -säleikköjä tai tuuletuspaaluja – kaikki asunnon tai välikaton ilmanvaihdon kannalta oleellisia osia. Katto kruunataan kattoikkunoilla ja aurinkopaneeleilla, joilla voit alkaa tuottaa itse tarvitsemaasi ekosähköä. Huoltoluukku helpottaa kattotöitä ja kattotarkastuksia. Asennamme lämpö- ja vesitiiviit läpiviennit niin huopa-, pelti- kuin tiilikatoillekin. Tilaa meiltä myös läpiviennin uusiminen, jos kohtaat katolla väärin toteutetun läpiviennin. Näissä asioissa on viisainta luottaa alan asiantuntijaan, koska läpivienneistä kattovuoto kaikista todennäköisimmin saa alkunsa.

Jotta katon läpivienti ei alkaisi vuotaa, pitää niiden tiivisteet aika ajoin vaihtaa. Laadukkaimpienkin tiivisteiden kuntoa pitää tiheästi seurata, sillä tiivisteet altistuvat monille niiden kuntoa koetteleville rasituksille. Esimerkiksi piipun juuren kittaukset ovat aluksi hyvin elastisia, ja myötäilevät lämpötilavaihteluiden takia syntyviä rakennuksen lämpöliikkeitä. Toistaan seuraavien kesien ja talvien myötä kittaukset kovettuvat ja haurastuvat niin, että piipun juuresta alkaa vuotaa vettä katon alle. Tilaa tuolloin katon läpivientien tiivistys, korjaus ja paikkaus – korjaamme kattovuodon ja sen aiheuttamat vahingot, tiivistämme piipun juuren uudelleen ja teemme vielä kaupan päälle muidenkin katon läpivientien kuntotarkastuksen. Näin voidaan estää seuraava vuoto, esimerkiksi viemärintuuletusputken tai ilmanvaihtoputken vuoto ja sen korjaus. Kattoa tutkiessa tulee tutkittua myös savuhormin kunto. Jos hormiin on päässyt kosteutta, alkaa se vähitellen rapautua ja halkeilla. Pinnoitamme tällaisen rapautuneen savuhormin, ja suosittelemme sen suojaamista tekemiemme piipunpellitysten (ja piipunhatun) avulla.

Kattoremontti Pron mestaritekijöiltä kattotarvikkeiden huolto ja korjaus

Kattoremontti Pro asentaa kaikki kattotarvikkeet niin pelti-, tiili- kuin huopakatoillekin. Katon koolla tai kaltevuudellakaan ei ole merkitystä töiden onnistumisen kannalta, sillä olemme tottuneet liikkumaan kaikenlaisilla katoilla. Kattotarvikkeita ovat muun muassa kattoturvatuotteet, joiden hankkiminen on pakollista. Rakennusmääräykset säätävät, millaisia kattoturvatuotteita minkäkinlaiselle katolle tarvitaan. Kuntotarkastusta kattotarvikkeet vaativat puolen vuoden välein, jotta paljastuu, jos niitä on jotenkin huollettava, korjattava tai uusittava. Kattotikkaiden korjaus, kattoluukun korjaus tai vaikka irronneen lumiesteen kiinnitys tilataan Vierumäellä Kattoremontti Prolta. Kunnostamme samalla katteeseen todennäköisesti syntyneet vauriot.

Voimme toimittaa ja asentaa katolle mitä vain kattotarvikkeita, esimerkiksi kattoikkunoita, lintuverkkoja, tai vaikka tuuliviirejä. Meiltä hoituu myös kattoikkunan korjaus tai kattoikkunan poisto katolta. Myös sadevesijärjestelmä kaipaa huomiota Vierumäellä puolen vuoden välein. Pitää tarkistaa, tarvitaanko rännien korjaus, ja ovatko rännien kiinnikkeet yhä hyväkuntoiset. Vähintäänkin rännit (ja kattokaivot) pitää puhdistaa, kertyyhän niihin jatkuvalla syötöllä puiden lehtiä ja muuta roskaa. Roskakuorma aiheuttaa ränneihin niitä koettelevaa ruostetta. Ruoste ohentaa ja rei’ittää rännit, joten vesikourut on syytä säännöllisesti siivota. Roskien poistolla ehkäistään myös rännien umpeen jäätyminen talvella. Olipa syy jäässä, rei’issä tai roskien muodostamassa padossa, vuotava ränni on vaarallinen. Vesi pitää ohjata hallitusti tarpeellisen välimatkan päähän rakennuksesta, muuten rakennukseen voi syntyä vesivahinko. Sadevesi voi päästä rakennuksen perustuksiin, tai, kattokaivojen ollessa kyseessä, katon alle. Jollei kattokaivo enää vedä, voi katolle syntyä vesilammikoita, joiden paine riittää avaamaan huopakaton saumat.