Katon korjaus Vimpeli

Katon korjaus Vimpeli – Olemme viisas valinta kaikkiin kattokorjauksiin! Ota yhteyttä ja pyydä kilpailukykyinen tarjous mistä tahansa katonkorjauksesta ja katon paikkauksesta. Luvassa on sujuva kattourakka, minkä aikana laitamme kaiken kuntoon aina yksityiskohtia myöten. Korjaamallamme katolla on parhaat edellytykset kestää kaikkia niitä rasituksia, joita ei voi estää.

Monet rasitukset ovat kuitenkin estettävissä. Autamme sinua mielellämme pitämään omakotitalosi, saunarakennuksesi, autotallisi tai vaikkapa kesämökkisi katon kunnossa. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa kattomaalausta, lumenpudotusta, kattopeltien lisäkiinnitysten asentamista tai aluskatteen korjausta.

Tiedät aina sen, mitä tasakatto, aumakatto tai harjakatto tarvitsee, jos tilaat kattotarkastukset perusteellisilta ammattilaisiltamme. Kaikki katot on hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa, jotta esimerkiksi kattovuoto piipun kohdalta tulisi havaittua ajoissa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kattovuodon korjaus tehdään, sen parempi, koska nopean toiminnan ansiosta voidaan välttää kosteusvaurioiden syntyminen.

Ei hätää, vaikka esimerkiksi vuotavan valokuvun korjaus Vimpelissä edellyttäisikin katon vesivahinkojen korjausta. Päästä ammattilaisemme asialle, niin yläpohjan kastuneiden villojen vaihtaminen tehdään asianmukaisella tavalla. Urakkaan kuulunee myös kattorakenteiden kuivattaminen tai lahovaurioiden kunnostaminen. Tarvittaessa tiivistämme myös aluskatteen siltä varalta, että vielä joskus käy niin, että katto vuotaa (vaikkapa jiirin eli sisätaitteen kohdalta).

Kattofirmamme palvelee sinua myös Vimpelin lähistöllä sijaitsevilla paikkakunnilla, joita ovat esimerkiksi Alajärvi, Lappajärvi, Perho, Veteli ja Kuortane. Toteutamme katon korjaustyöt hyvällä hinta-laatusuhteella myös saaressa tullen paikalle aina mahdollisimman nopeasti. Et siis joudu odottelemaan pitkään, jos katolta alas pudonnut lumi on irrottanut lumiesteet ja kattoon on tullut reikiä. Riennämme avuksi silloinkin, jos tiilikatto, peltikatto tai huopakatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut katon päälle. Myrskyvaurioiden korjauksen ja muut kattopaikkaukset voi rahoittaa yhteistyökumppaniltamme haettavalla rahoituksella. Kattokorjauksen päätteeksi voit hakea myös kotitalousvähennystä.

Katon korjaukset sekä muut kattotyöt Vimpelissä varmalla osaamisella

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Vimpelissä. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot Vimpelin alueella.

Huopakaton korjaus Vimpeli – Viimeisen päälle ammattitaitoinen kattokorjaus tästä osoitteesta

Huopakaton korjaus Vimpeli – Alusta loppuun ammattitaidolla tehty huopakattokorjaus tekee hyvää katollesi! Tilaa kattotarkastukset meiltä, niin tarve tehdä esimerkiksi palahuopakaton korjaus ja paikkaus paljastuu ajoissa. Katto on hyvä tarkastaa heti keväällä sekä syksyn lopussa. Näin mikään ilmakupla, huonokuntoinen läpivienti tai esimerkiksi kattoon tullut repeämä ei jää huomaamatta. Kaikki kattotiivistykset kannattaa teettää saman tien, kun tarve huopakattopaikkaukselle huomataan. Näin voidaan estää se, että huopakatto vuotaa Vimpelissä.

Olipa kyseessä huopakaton reikien paikkaus tai vaikkapa huopakaton myrskyvaurioiden korjaustöiden toteuttaminen, teemme sen viimeisen päälle ammattitaitoisesti. Olemme huolellisia kattourakan alusta aivan viime metreille saakka. Siten mitään ei unohdu tehdä, eikä mikään työvaihe jää puolitiehen.

Voit luottaa huopakattoekspertteihimme myös silloin, kun tarvitset jotain isompaa huopakattokorjausta. Onko talosi huopakatto vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut huopakaton päälle myrskyssä? Kenties myrskytuuli on irrottanut koko huopakaton? Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä – me hoidamme kaiken muun. Isokin huopakattourakka etenee avaimet käteen -periaatteella, emmekä liioittele laskiessamme sitä, mitä huopakaton korjaus maksaa. Huopakaton korjaustyöt, myös saarissa, tehdään aina yhtä vertailukelpoisin hinnoin.

Toki myrsky saattaa vaurioittaa jyrkkää tai loivaa huopakattoa jotenkin muutoinkin. Myrskytuuli voi esimerkiksi repiä huopakattoa irti. Se voi myös irrottaa joitain kattotarvikkeita mukaansa. Tällaisissakin tapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä meihin. Kunnostamme kattosi myös talven tai läpivientivuodon jälkeen. Tässä vaiheessa saatat miettiä, mitä talvi voi tehdä bitumikatolle. Ei välttämättä mitään, mutta on mahdollista, että liian painava (tai epätasaisesti jakautunut) lumitaakka vaurioittaa kattorakenteita. Jotta näin ei pääsisi käymään, tilaa kattolumityöt ajoissa. Etenkin tasakatto voi tarvita lumenpudotusta, koska lumimassat eivät valu itsekseen pois sen päältä.

Peltikaton korjaus Vimpeli – Viisainta on tarttua kaikkiin peltikattopaikkauksiin saman tien

Peltikaton korjaus Vimpeli – On viisas veto tilata peltikaton paikkaus meiltä heti, kun havaitaan uusia vaurioita! Peltikatot kestävät todella hyvin sateita, lumitaakkoja, aurinkoa, myrskytuulia, ilmansaasteita ja nopeita ulkolämpötilavaihteluita, mutta jonkinlaisille peltikaton korjauksille voi olla tarvetta ennen peltikattoremonttia. Omakotitalon katto voi tarvita vuotavan piipunjuuren tiivistämistä. Kesämökin omistaja saattaa tarvita peltikaton reikien paikkausta. Voi olla, että autotallin peltikatto vuotaa Vimpelissä, koska kattopeltien saumakohdat ovat raottuneet esimerkiksi kattopeltien väliin pakkautuneiden roskien takia.

Tarvetta voi olla myös kattopeltien vaihdolle. Korroosio on yksi peltikaton pahimmista vihollisista. Jos jokin kattopelti on erityisen pahasti ruostunut, se kannattanee uusia. Tarvittaessa voisimme vaihtaa vaikka kaikki kattopellit.

Ammattilaisiltamme sujuu myös peltikaton aluskatteen korjaus, mikä voi tarkoittaa vaikkapa aluskatteen osittaista uusimista jonkin läpiviennin kohdalta. Ehjän aluskatteen avulla voidaan välttää kosteusvaurioiden syntyminen, vaikka peltikatto vuotaisikin jonain päivänä. Aluskate suojaa katon alla olevia rakenteita myös kondenssivedeltä, mitä saattaa syntyä etenkin alkuvuodesta.

Jotta kovakaan tuuli ei irrottaisi kattopeltejä tai peltilistoja Vimpelissä, voimme asentaa kattopeltien lisäkiinnitykset. Myrskyvaurioilta voidaan välttyä myös tekemällä kattopeltien naulojen vaihto uusiksi kateruuveiksi. Samalla voidaan ehkäistä pieniä kattopeltivuotoja. Juuri tuon takia saatamme tarjota sinulle myös vanhojen ja tiivisteiltään jo liian kuluneiden kateruuvien vaihtamista uusiksi kateruuveiksi.

Viisainta on teettää kaikki peltikaton korjaustyöt saman tien, myös saaressa. Puolen vuoden välein tehtävät kattotarkastukset auttavat toimimaan nopeasti, sillä niiden avulla kaikki paikkaustarpeet paljastuvat ajoissa. Myös yllättäviin korjaustarpeisiin tulee puuttua heti, joten tilaa esimerkiksi peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt välittömästi. Kiiruhdamme kunnostamaan aaltopeltikattosi tai esimerkiksi lukkosaumakattosi, jos myrsky on kaatanut puun peltikaton päälle, mutta teemme nopealla aikataululla myös pienemmät peltikaton tiivistykset.

Tiilikaton korjaus Vimpeli – Vika kuin vika korjataan asiantuntijoidemme toimesta

Tiilikaton korjaus Vimpeli – Tiilikattopaikkauksia tarvitseva saa meiltä kaiken kaipaamansa! Me korjaamme betoni- ja savitiilikatot asiantuntevin ottein. Ota yhteyttä riippumatta siitä, millainen vika tai vaurio on kysymyksessä. Asiantuntijamme selvittävät sen, mitä kattosi tarvitsee, minkä jälkeen he suunnittelevat kattourakan, minkä yhteydessä puututaan katon kaikkiin tarpeisiin niin, että lopputulos on kerrassaan moitteeton. Tiilikaton korjaus ja paikkaus voi sisältää myös jonkin kattohuollon, mikä lisää kattosi kykyä kestää erilaisia rasituksia. Kattohuolloilla on usein vaikutusta myös siihen, miltä talon katto näyttää. Erityisen suuri vaikutus katon ulkonäköön on tiilikaton pinnoituksella, mikä tehdään korkeintaan kerran betonitiilikaton käyttöiän aikana.

Kun tiedämme, miten tiilikattosi on paikattava, laskemme hyvän tarjouksen tiilikaton kunnostamiselle avaimet käteen -pakettina. Sitten onkin aika aloittaa tiilikaton korjaustyöt, joita teemme myös saarikohteissa.

Rikkinäisten kattotiilien vaihto on tuiki tavallinen tiilikattopaikkaus, koska tiiliä voi mennä rikki mitä erilaisimmista syistä. Yleensä takana on kuitenkin pakkasrapautuminen, mikä on kuluttanut tiilen rakennetta niin, että se hajoaa herkemmin esimerkiksi askelten alla. Pakkasrapautuminen vaikuttaa katon yleiskuntoon sitä enemmän, mitä enemmän katolla on ikää. Pakkasrapautumista voidaan hidastaa tiilikattohuoltojen avulla, ja nekin kuuluvat meidän kattavaan palveluvalikoimaamme.

On kuitenkin mahdollista, että jokin tiili menee rikki, tai että tiilikatto vuotaa jonkin läpiviennin kohdalta. Siksi tarvitaan ehjää aluskatetta, mikä suojaa kattorakenteita kosteudelta myös poikkeuksellisissa tilanteissa. Jos aluskatteen kunnossa on puutteita, tilaa meiltä tiilikaton aluskatteen korjaus Vimpeliin. Olemme käytettävissäsi myös silloin, kun tarvitset tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustöitä. Luota ammattilaisiimme myös silloin, jos kyse on siitä, että tiilikatto on rikkoutunut myrskyn kaadettua puun tiilikattosi päälle. Laitamme kattosi kuntoon aina kattorakenteita myöten, joten ongelma on pian pois päiväjärjestyksestä.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Viittauskin kattovuotoon kannattaa ottaa vakavasti

Katon läpiviennin korjaus Vimpelissä sujuu peltikattokorjaajiltamme, huopakattokorjaajiltamme ja tiilikattokorjaajiltamme kerrassaan moitteettomalla tavalla. Ensin selvitämme sen, mitkä kaikki läpiviennit tarvitsevat tiivistämistä (tai uusimista). Voi olla, että meiltä on tilattu vain katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta, mutta jokin muukin kattoläpivienti saattaa olla huonossa kunnossa. Tarvittaessa tarjoudumme tekemään myös katon korjauksen esimerkiksi ilmanvaihtoputken kohdalta. Mitä tiiviimpi vesikatto, sen parempi (ihan koko rakennuksen kannalta).

Kun tiedämme, mitkä kaikki kohdat katosta on korjattava ja miten katon paikkaukset tulee suorittaa, laskemme hyvän tarjouksen mökin tai vaikkapa omakotitalon korjaamiselle. Sitten aloitamme katonkorjaustyöt ja laitamme kattosi priimakuntoon – myös saarikohteissa.

On hyvä, jos esimerkiksi katon korjaus savupiipun kohdalta päästään aloittamaan jo varhaisessa vaiheessa. Siksi tasakatto, aumakatto, pulpettikatto tai esimerkiksi harjakatto kannattaa tarkastaa joka kevät ja syksy. Tilaa kattotarkastukset meiltä, niin tarkastamme kattosi huolellistakin huolellisemmin. Käymme myös katon alla, jos sinne suinkin pääsee purkamatta mitään rakenteita. Katon alla voi huomata viittauksia kattovuotoon. Siellä voi olla tunkkainen ilma, valumajälkiä, lahoa, värimuutoksia tai märkiä villoja. Selvitämme, mistä on kyse. Saatat tarvita katon korjausta kattoikkunan kohdalta Vimpelissä, mutta kyse voi olla myös siitä, ettei ilma vaihdu katon alla. Teemme kaikki tarvittavat korjaukset ja muutokset, jotta kattosi saadaan asianmukaiseen kuntoon Vimpelissä.

Viittauksetkin kattovuotoon kannattaa ottaa vakavasti, koska kattovuoto voi aiheuttaa ikävyyksiä. Niiltä voi välttyä, jos katon korjaus TV-antennin tai vaikkapa kattovalokuvun kohdalta tehdään jo aikaisessa vaiheessa. Se, miten katto tulee tiivistää, selvitetään tapauskohtaisesti. Esimerkiksi katon korjaus kattoluukun kohdalta voi tarkoittaa liitoskohdan tiivistämistä, mutta myös kattoluukun uusimista.