Katon välipohjan rakenne kerrosten välissä

Lähemmässä tarkastelussa katon välipohjan rakenne osoittautuu melko yksinkertaiseksi. Rakennuksen kannalta se osoittautuu myös tärkeäksi osaksi silloin kun tarvitaan useampi kuin yksi käyttökerros esimerkiksi kotiin tai mökille. Kyseessä on siis kahden asutun tai muuten käytössä olevan kerroksen välinen rakenne. Välipohja on alakerran katto ja samalla yläkerran lattia. Perusedellytys sille, että voidaan rakentaa useampikerroksisia rakennuksia. Usein myös yläpohjasta puhutaan välipohjana.

Välipohjan lisäksi useampikerroksista rakennuksista löytyy yläpohja, joka on myös yksikerroksisten rakennusten perusrakenne. Aivan kuten koko rakennuksen perustan muodostava alapohjakin. Yläpohja on se viimeinen rakenne asuin- ja käyttötilojen yläpuolella. Siinä missä välipohja muodostaa asuinkerrokset tukien ja kannatellen ylempiä osia, yläpohja muodostaa puolestaan rakennuksen ylimmän tilan. Sen tehtäviin kuuluu eristys ja tuuletus. Sen päältä löytyy vesikate tarvittavine rakenteineen. Rakennuksen, myös sen katon kaikilla osilla on tarkoituksensa ja tehtävänsä ja siksi niistä tulisikin huolehtia niin että rakennus pysyy kokonaisvaltaisesti käyttökelpoisena ja terveenä pitkään.

Katon välipohjan rakenne ja materiaalien kunto on hyvä tarkistaa ainakin muun remontin yhteydessä. Silloin tällöin muutenkin. Kätevää on tarkistuttaa esimerkiksi meillä myös välipohjat yläpohjan ja vesikatteen tarkistuksen yhteydessä. Erityisesti silloin kun välipohjaan ilmestyy silminnähtäviä muutoksia, kuten läikkiä tai pinnoitteiden rapisemista, olisi sinun syytä kääntyä ammattilaisen puoleen. Kattoremontti Pro pitää huolen katostasi välipohjasta yläpohjaan ja vesikatteeseen. Jos tarvitset jotain älä epäröi ottaa yhteyttä meihin. Nappaa vaikka numero ja soita niin selvitetään kuinka voimme palvella sinua parhaiten.

Välipohjan ja yläpohjan rakenne

Meiltä Kattoremontti Pro:lta saat kaikki välipohjan työt ja kattosaneeraukset

Jos nyt mietit mitä kaikkea katon tarkistukseen ja kunnostustyöhön voi sisällyttää ja mitä pitäisi tehdä vain itse niin se riippuu sinusta. Meiltä Kattoremontti Pro:lta saat kaikki välipohjan sekä yläpohjan työt ja kattosaneeraukset alusta loppuun hoidettuina. Tulemme mielellämme hoitamaan kattojen tarkistukset. Joka tapauksessa ihan jokaisen työn yhteydessä kattosi katsastetaan yksityiskohtaisesti. Saat samalla kätevästi arvion yläpohjan ja välipohjan kunnosta sekä mahdollisista korjaustarpeista tarjouksineen. Tiedät kattosi tilanteen tarkalleen, kun me tulemme käymään. Mikäli korjaustarvetta ilmenee tai tilatun työn ohessa löydetään muutakin korjattavaa, tilanteesta neuvotellaan kanssasi. Tarvittaessa voit hakea kauttamme rahoitusta remonttitöiden hoitamiseen. Muista myös mahdollisuus kotitalousvähennyksiin.

Välipohja, yläpohja, vesikate. Kaikki hoituvat meillä vaikka yhdellä urakalla tehtynä, jos niin haluat. Samalla voimme kartoittaa sadevesijärjestelmän ja katon turvavälineistön tarpeet, korjaamme ja asennamme myös nämä katollesi. Oikeastaan saat meiltä ihan kaiken mitä kattosi asioissa tarvitaan. Ellei sinulla ole osaamista tai aikaa hoitaa tarkistuksia, kartoituksia, korjauksia ja puhdistuksia itse, voit aina tarvittaessa pyytää meidät tekemään tarvittavat työt. Muistathan myös lumien pudotukset, kattojen pesut ja muut puhdistustyöt, joiden yhteydessä tarkistamme aina katon tilanteen, teemme tarvittavia paikkauksia ja läpivientien kunnostuksia muun työn ohessa.

Välipohjan eristäminen

Välipohjan eristyksillä on oma merkityksensä asumismukavuuden ja kustannusten kannalta. Esimerkiksi lattialämmitykset ovat rakentamisessa yleistyneet ja niitä tehdäänkin nykyään niin alimpiin kerroksiin kuin ylempiinkin kerroksiin. Tämä onkin osaltaan lisännyt välipohjan eristämiseen liittyviä tarpeita. Esimerkiksi yläkerran kylpyhuoneen lattialämmitys on mukava ja käytännöllinen. Se pitää lattian lämpöisenä jalkojen alla ja edesauttaa ainakin oikeaoppiset ilmastointikanavat sisältävässä tilassa myös kosteuden haihtumista. Puutteellisella eristyksellä välipohjassa voidaan kuitenkin aiheuttaa lämmön kohdistuminen alakerran kattoon, jolloin se ei aja kunnolla asiaansa. Kun välipohjan eristysratkaisut on kartoitettu, suunniteltu ja toteutettu ammattimaisesti joko uudisrakentamisessa tai remontin yhteydessä, saadaan lattialämmityksestäkin kaikki hyöty irti. Samalla tietysti huolehditaan höyrysuluista, jotka tyypillisesti kuuluvat myös välipohjan yhteyteen ja estävät kosteuden aiheuttamia vaurioita rakennuksen sisätiloissa.

Toinen Kattoremontti Pro:n yhä useammin tekemä eristys välipohjaan on äänieritys. Äänieristäminen on yleistynyt nopeasti niin kerrostaloissa kuin omakotitaloissakin, erilaisten liiketilojen ja toimistojen ohessa. Välipohja onkin juuri se paikka, johon ääniseritys kohdistetaan, kun halutaan ehkäistä äänten kulkeutumista kerrosten välillä ja parantaa tilojen käyttömukavuutta. Ääniseristäminen on yleistynyt omakotitalojenkin sisällä, koska ihmisillä on yhä enemmän erilaisia viihdelaitteita ja kodinkoneita, joista ääntä lähtee. Lisäksi ihmisillä on nykypäivänä korkeampia vaatimuksia asumiselle. Koti on paikka, jossa saadaan olla rauhassa, palautua ja rentoutua. Ei siis ihme, että ylimääräiselle melulle ja äänelle halutaan tehdä jotain.

Äänieristäminen on melko yksinkertainen toimenpide. Varsinkin muun remontin yhteydessä sen saa asennettua pienellä vaivalla esimerkiksi urakan. Markkinoilta löytyy useita moderneja vaihtoehtoja äänierityksiin. Tiivis tuotekehitys on tehnyt eristemateriaaleista sekä edullisempia että kaikin puolin parempia. Ne eristävät paremmin ääntä ja toimivat tehokkaammin myös lämmöneristeenä. Myös ympäristöystävällisyys, pölyämättömyys ja myrkyttömyys ovat saaneet runsaasti huomiota materiaalien kehitystyössä. Voit siis hyvillä mielin suunnitella ja tilata meiltä myös äänieritykset kotiisi tai työtiloihisi parantaaksesi elämänlaatua ja työskentelyviihtyvyyttä.