Katto vuotaa Espoo – Kattovuoto voi yllättää kenet tahansa

Jos olet onnekas, kattosi on tiivis aina kattoremonttiin asti. Kattoremontti onnistuu erityisen helposti ja huokeasti, jos omakotitalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (kerrostalon, paritalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katto ei ole vuotanut Espoossa. Kattovuodoilta vältytään paitsi hyvällä tuurilla, myös säännöllisillä kattohuolloilla. Me autamme pitämään kattosi hyvässä kunnossa, mutta meiltä saat nopeaa ja asiantuntevaa apua silloinkin, jos tuuli irrottaa kattopellit tai lumi repii kattotikkaat irti paikoiltaan.

Ammattilaisemme ovat omiaan korjaamaan kattosi myös silloin, jos se vuotaa savupiipun kohdalta. Katto voi vuotaa myös kattoikkunan tai kattovalokuvun kohdalta, sillä kaikki läpiviennit ovat kuitenkin vain katossa olevia reikiä. Mitä paremmin nuo reiät on tiivistetty, sitä epätodennäköisempää on se, että katto vuotaa kattoluukun tai jonkin muun kattoläpiviennin kohdalta Espoossa, Nurmijärvellä, Vantaalla, Helsingissä, Kirkkonummella tai Kauniaisissa. On kuitenkin otettava huomioon, että peltikatto, tiilikatto tai huopakatto voi palvella yhtä soittoa 40 vuotta – tai pidempään. Läpiviennin tiivisteet voivat kulua, ja silloin kattosi voi vuotaa sateella.

Tasakatto, aumakatto, taitekatto tai esimerkiksi mansardikatto voi alkaa vuotaa myös vanhuuttaan. Läheskään aina ei ole kyse läpivienneistä, jos katto vuotaa. Aina ei voida syyttää myöskään tuulta, mikä olisi irrottanut kattopellit tai repinyt kattoturvatuotteita irti katosta. Syyllinen ei ehkä ole kattolumikaan, minkä paino tai liikkeet voisivat saada talon katon vuotamaan. Joskus kyse on niinkin abstraktista asiasta kuin ajan hampaasta. Ajan hammas koettelee eri katemateriaaleja eri tavoin, mutta lopputulos on aina sama: ennen pitkää katto on niin kulunut, haurastunut ja vaurioaltis, että se on paras uusia. Kattojen käyttöiät vaihtelevat katemateriaalin mukaan. Myös se, kuinka hyvin kattoa on huollettu, vaikuttaa katon kulumistahtiin.

Jos lähdetään siitä, että peltikattoa on huollettu puolivuosittain ja se on lisäksi maalattu muutamaan otteeseen, voi katto pitää vettä jopa 50 vuotta. Kun puoli vuosisataa on kulunut, alkaa katto olla niin heikkokuntoinen, että pienetkin rasitukset voivat saada sen vaurioitumaan ja vuotamaan.

Huopakaton teknisen käyttöiän pituus on noin 40 vuotta. Palahuopakatto, eli laattakatto tai bitumipaanukatto, kestää kymmenkunta vuotta vähemmän. Tiilikatto on yksi pitkäikäisimmistä katoista. Säännöllisesti huollettu betonitiilikatto voi pysyä tiiviinä noin 70 vuotta. Savitiilikatto yltänee samaan kuin konesaumakatto, eli sadan vuoden käyttöikään.

Kattoremontti Pro on nappivalinta tekemään kaikki katon tiiviyttä edistävät kattohuollot. Usko meille myös kattoreikien paikkaukset, irronneiden kattopeltien kiinnitykset, vuotavien läpivientien tiivistykset ja katon alle syntyneiden kosteusvaurioiden korjaukset. Kaikki kattotyömme ovat kotitalousvähennyskelpoisia, eikä rahoitusta tarvitse hakea sen kauempaa kuin kotisivuillamme olevan linkin takaa. Lainanantaja on rahoituslaitos, joka on toiminut jo pitkään kanssamme yhteistyössä.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa – Millä moinen voisi selittyä?

Jos kattosi vuotaa Espoossa, haluat varmasti tietää, mistä kiikastaa. Meitäkin tämä kiinnostaa suuresti, sillä asialla on vaikutusta tulevaan kattourakkaan. Emme vain paikallista kattovuotoa, vaan selvitämme myös syyt kattovuodon takana. Näin emme vain korjaa oireita, vaan poistamme myös niiden takana olevan syyn. Jos paljastuu, että kattovuoto johtuu katon kulumisesta, osaamme suositella sopivia kattohuoltoja katon kunnon kohentamiseen ja kattovuotojen todennäköisyyden pienentämiseen.

Vaikka olemmekin kokeneita ja monipuolisesti lahjakkaita kattoalan ammattilaisia, emme pysty ihmeisiin. Jossain vaiheessa omakotitalon, rivitalon, kesämökin tai esimerkiksi jonkin ulkorakennuksen katon kuluminen etenee siihen pisteeseen, että katto on paras uusia. Kuten edellä totesimme, voi esimerkiksi peltikaton odottaa kestävän enintään 50 vuotta, kun taas betonitiilikatto voi saavuttaa jopa 70 vuoden mittaisen elinkaaren. Pyydämme huomioimaan, että kyse on enimmäiskäyttöiästä. Voi olla, että katto on uusittava jo aiemmin, sillä kattojen kuluminen on yksilöllistä. Jos katto altistuu pahoille myrskyille tai talvien koettelemukset käyvät ylivoimaisiksi, voi pelti- tai tiilikattoremontti olla edessä odotettua aiemmin. Myös huopa- ja palahuopakaton käyttöikä voi olla lyhempi, kuin valmistaja antoi ymmärtää.

Katon liiallinen kuluminen voi johtaa kattovuotoon. Seuraavaksi erittelemme syitä, mitkä voivat saada peltikaton, tiilikaton tai huopakaton vuotamaan Espoossa.

Peltikatto ruostuu kosteuden takia. Vanhalla peltikatolla on todennäköisesti ainakin jonkin verran ruostetta. Ruosteen ehkäiseminen tarkoittaa katon säännöllistä harjaamista, naarmujen paikkamaalausta ja koko katon huoltomaalausta noin 10–15 vuoden välein.

Peltikatto kannattaa harjata myös sen takia, että roskat voivat kerääntyä katon saumoihin saaden katon vuotamaan. Peltikaton harjaus joka kevät ja syksy tarjoaa tilaisuuden tarkastaa peltikaton ja kaikkien sen kiinnityskohtien kunto. Vanhat naulat voivat törröttää, jolloin naulanreiästä voi päästä vettä katon alle. Törröttävät peltikattonaulat helpottavat kattopeltien irtoamistakin, joten ne kannattaa korvata kateruuveilla. Kateruuvit pysyvät hyvin kiinni puussa, mutta tiivisteet voivat haurastua – siksi myös ruuvien kunto pitää tsekata ruuvien vaihtotarpeen varalta.

Tiilikatto ei ruostu. Tiilikattovuodot johtuvat usein tiilien rapautumisesta ja halkeamisesta. Sammaleet pahentavat tiilien rapautumista, joten katon sammaloituminen kannattaa ehkäistä puolivuosittaisilla harjauksilla. Jo syntyneet sammaleet saa pois sammaleentuhokäsittelyn avulla. Keski-ikäisten betonitiilien pinnoittaminen vähentää tiilien sammaloitumista ja rapautumista, sillä uusi pinnoite saa tiilet hylkimään vettä, likaa ja kasvustoja.

Tiilikatonkin kunto tulee tarkastaa talven molemmin puolin, sillä rikki menneet tiilet on hyvä vaihtaa turhia viivyttelemättä. Ammattilaisemme eivät unohda tarkastaa tiilikaton (tai peltikaton) aluskatettakaan. Aluskate, minkä kunnossa ei ole nokan koputtamista, suojaa kattorakenteita kattovuodoilta ja katon vesivahingoilta. Aluskate ohjaa katon alle mahdollisesti päätyvän kosteuden ulos, jolloin esimerkiksi perin ikäviä lahovaurioita ei pääse syntymään.

Huopakattokin kuluu vuosien myötä. Sen kulumisesta ja haurastumisesta huolehtivat pääsääntöisesti auringon ultraviolettisäteet ja (etenkin roskaiselle katolle ilmestyvät) sammaleet, mutta myös ilmansaasteiden happamuudet jouduttavat bitumikaton kulumista ja haurastumista. Huopakaton kulumista ja huopakattovuotojen syntymistä voi estää säännöllisillä huopakattohuolloilla, eli katon puhdistamisella ja tarkastamisella. Mahdolliset sammaleet kannattaa poistaa, kaikki epätiiviit kohdat paikata ja kulunut pinnoite uusia (kertaalleen).

Kattovuotoon voi johtaa myös katon läpivientien tiivisteiden kuluminen – kerromme kohta lisää kattovuodoista piipun juuren, kattoikkunan tai esimerkiksi katon ilmanvaihtohormin kohdalta.

Katon kuluminen tapahtuu vähän kerrallaan, ja puolivuosittaisten kattotarkastusten avulla katon kulumiseen on mahdollista puuttua ajoissa. Kattovuoto voi alkaa myös ennalta varoittamatta. Paneutukaamme myrsky- ja lumivaurioihin, mitkä voivat saada katon vuotamaan missä tahansa pääkaupunkiseudulla.

Kova tuuli voi irrottaa paitsi kattopellit, myös osan kattotiilistä, peltilistoista tai esimerkiksi kattoturvatuotteista. Aina kun kattoon syntyy jokin vaurio, voi se alkaa vuotaa. Kattovuotoon voi johtaa myös lumen paino, mikä kuormittaa läpivientejä, saumoja tai jiirejä – tai katolta alas vyöryvä lumi. Jos lumi putoaa katolta hallitsemattomasti, voi sen mukaan lähteä kattotarvikkeita.

Mainittakoon lopuksi, että myös katon reunalle syntynyt jäävalli tai jäätyneet kattokaivot voivat saada katon vuotamaan talvella. Katon ei ole tarkoitus kestää seisovan veden painoa.

Katto vuotaa piipun juuresta – Kattovuoto savupiipun kohdalla on suhteellisen yleistä

Jos kattosi vuotaa Espoossa, saatetaan kattovuoto paikallistaa savupiipun kohdalta alkaneeksi. Me olemme korjanneet lukemattoman määrän piipun juuresta vuotavia tiilikattoja, peltikattoja ja huopakattoja, joten löydämme ne parhaat ratkaisut myös sinun kattosi kunnostamiseen.

Miksi katot tapaavat vuotaa piipun juuresta? Kattovuodolle piipun kohdalla löytyy periaatteessa kaksi selitystä. Jos katto alkaa vuotaa piipun juuresta (tai jonkin muun läpiviennin kohdalta) pian katon asentamisen jälkeen, on ymmärrettävää, että epäilemme asennusvirhettä. Kaikkien katon läpivientien asentaminen, uusiminen ja korjaaminen kannattaakin antaa ammattilaisten tehtäväksi, sillä näin niiden tiiviys voidaan varmistaa.

Jos rivitalon, omakotitalon tai esimerkiksi kesämökin katto ei ole enää uusi, liittyy piipunjuurivuoto ajan hampaaseen, eli kattokokonaisuuden normaaliin kulumiseen. Kaikki katot kuluvat, joten katto kaikkine yksityiskohtineen on hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Katon kevät- tai syystarkastus voi kertoa katon läpivientien odottavan tiivistystä. Kun tuo toimenpide tehdään mahdollisimman nopeasti, vältytään niin vuotavalta piipun juurelta kuin vuotavalta viemärintuuletusputkelta.

Aina kun teemme jonkin peltikattotyön, huopakattotyön tai tiilikattotyön, tahdomme laittaa koko katon mahdollisimman hyvään kuntoon. Tässä tavoitteessa auttaa se, että tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien kattotöiden yhteydessä. Näin ollen mikään rikki mennyt kattotiili tai esimerkiksi irrota uhkaava kattosilta ei jää huomaamatta (ja kunnostamatta).

Kun korjaamme vuotavaa piipun juurta, voimme laittaa kuntoon myös tiilikaton tai  peltikaton aluskatteen. Aluskatteen tarkoitus on suojata kattorakenteita piipunjuurivuodoilta(kin), mutta se ei onnistu, jos aluskate on rikki tai väärällä tavalla asennettu. Saatatkin saada tarjouksen aluskatteen paikkaamisesta tai sen osittaisesta vaihtamisesta piipun kohdalta. Samalla onnistuisi myös koko piipun pellitys tai piipunhatun asentaminen.

Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa – Kuinka isoon kattourakkaan pitää varautua?

Kattovuoto piipun juuresta on melko tavallinen ongelma, mutta katto voi vuotaa myös saumoista, jiiristä, kiinnitysrei’istä tai esimerkiksi kattoluukun kohdalta. Myös kattoikkuna tai kattovalokupu voi vuotaa Espoossa. Kattoremontti Pron kouliintuneet ja kykenevät ammattilaiset korjaavat kaikki peltikattojen, huopakattojen ja tiilikattojen läpiviennit. Emme jätä mitään hommaa kesken, vaan teemme kaikki ne toimenpiteet, mitä vuotavan katon saaminen jälleen tiptop-kuntoon edellyttää. Kattoikkunan tai kattovalokuvun korjaamiseen voi liittyä eristeiden ja höyrysulkujen uusimista. Urakkaan voi sisältyä myös aluskatteen paikkaaminen tai osittainen uusiminen. Tarvittaessa uusimme kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun. Kattoikkuna tai kattovalokupu voidaan myös poistaa katolta, jos et katso sitä tarvitsevasi.

Jos kattoikkunan tai esimerkiksi kattoluukun kohdalta katon alle päässyt vesi on kastellut katon alla olevat rakenteet, on edessä jonkin verran isompi urakka kuin siinä tapauksessa, että aluskate olisi ohjannut vuotovedet heti räystäille. Kastuneet kattorakenteet tulee kuivattaa tai uusia, jotta lahoamisriskistä päästäisiin lopullisesti eroon. Kattovuodon kastelemat villat tulee vaihtaa, koska home voi ottaa ne valtaansa jo muutamissa päivissä.

Voiko vuotava kattoluukku tai muu katon läpivienti johtaa kattoremonttiin? Tämä on melko epätodennäköistä. Siinä tapauksessa, että kattokokonaisuudessa on muitakin ongelmia – tai että katto on hyvin vanha –, saatamme toki suositella katon vaihtoa. Pelkkä vuotava kattoläpivienti ei kuitenkaan ole riittävä syy kattosaneeraukseen, vaan katon kunnostamiseksi riittää katon osittainen korjaus.

Katon läpivienti vuotaa – Kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken kohdalla voi olla totta sinullekin

Sinunkin kattosi saattaa vuotaa antennin, ilmanvaihtoputken tai vaikka viemärintuuletusputken kohdalta Espoossa. Kattovuodot erilaisten läpivientien kohdalta ovat hyvin yleisiä. Kun vuotaa alkanut katto korjataan nopealla tahdilla, on kattopaikkaus melko pieni (ja edullinen). Tärkeintä onkin huomata vuotavat antennin, IV-putket ja piipun juuret jo varhaisessa vaiheessa. Siinä vaiheessa, kun sisäkatosta tippuu vettä lattialle, ollaan jo myöhässä. Katon vesivahinko on jo tapahtunut.

Miten sitten saada tieto omakotitalon, paritalon, kerrostalon tai esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksen katon kunnossa tapahtuneista muutoksista tarpeeksi nopeasti? Meillä on tähän vastaus. Suosittelemme, että jokaisen katon kunto käytäisiin tarkastamassa kaksi kertaa vuodessa ja mielellään sillä tavalla, että katolle noustaisiin ensimmäisen kerran heti sen vapauduttua lumen alta. Ihanteellisessa tilanteessa palahuopakaton, tiilikuvioisen peltikaton tai esimerkiksi lukkosaumakaton kunto tarkastettaisiin seuraavan kerran loppuvuodesta, eli juuri ennen uutta talvea. Näin sammaleiden, auringon porotuksen, epäonnistuneiden huoltotoimenpiteiden (kuten tottumattomasti tehdyn lumenpoiston), myrskytuulien tai esimerkiksi puun kosteuselämisen aiheuttamiin muutoksiin ja vaurioihin voitaisiin puuttua heti. Monet kattovuodotkin voitaisiin estää ennalta, päästäisiinhän vääntyneisiin suojapellityksiin tai esimerkiksi kuluneisiin tiivisteisiin puuttumaan hyvissä ajoin (eli ennen kuin läpivienti menettää tiiviytensä).

Olemme sanojemme mittainen kattofirma. Me tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen aina, kun tilaat meiltä jonkin kattotyön Espoossa – tilaa siis vaikka vuotavan antennin juuren tiivistys, katon harjaus tai vesikourujen puhdistus, niin saat veloituksettoman katon kuntotarkastuksen. Kattotarkastus on rahanarvoinen kaupanpäällinen, mistä on oikeasti hyötyä katon, kattorakenteiden ja koko rakennuksen kannalta.

Katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen, kohdalta – Onneksi aluskate voi pelastaa tilanteen

Kattovuoto on ikävä yllätys, mutta ei kannata masentua, vaikka katto vuotaisi esimerkiksi jiirin kohdalta Espoossa. Ota yhteyttä tähän kattopalveluun, niin laitamme katon kuntoon avaimet käteen -pakettina. Nopean toiminnan ansiosta vuotavan tiilikaton, peltikaton tai huopakaton korjaaminen voi onnistua edullisemmin, kuin luulit.

Siihen, kuinka ison kattourakan vuotava sisätaite tai esimerkiksi vuotava kattoikkuna aiheuttaa, vaikuttaa paljon aluskate. Jos omakotitalon, paritalon tai vaikkapa kerrostalon aluskate on kaikin puolin kunnossa, on katon korjaaminen helppo nakki – ainakin meidän ammattilaisillemme, joiden katonkorjaustaidot ovat vuosien varrella hioutuneet huippuunsa.

Aluskate asennetaan heti vesikaton alle jo kattoremontin yhteydessä, sillä sen tehtävä on estää katon vesivahinko, jos ulkokate jonain päivänä ja jostain syystä alkaisi vuotaa. Aluskatteen asentaminen onkin oma taiteenlajinsa. Jätä aluskatteen asentaminen ja tiivistäminen meille, niin se tulee varmasti asennettua oikein – myös jiirin ja kaikkien katon läpivientien kohdalta. Jiirit (eli katon sisätaitteet) ja katon läpiviennit ovat niitä kohtia, joista katto saattaa alkaa vuotaa, joten aluskatteen on oltava kunnossa.

Kun aluskate on ehjä ja oikealla tavalla asennettu, ei jiirin tai jonkin läpiviennin pettäminen saa katon alla olevia rakenteita kastumaan ja vaurioitumaan. Jiirit ja läpiviennit ovat liitoskohtia, joita ajan hammas kuluttaa. Esimerkiksi talven rasitukset saattavat osoittautua niille liian suureksi palaksi: lumen paino voi – ainakin periaatteessa – saada katon vuotamaan kattoluukun kohdalta, ja lumen sekä jään liikkeet voivat johtaa jiirivuotoon Espoossa.

Myös liian rajuin ottein tehty lumenpudotus voi saada katon vuotamaan jiirin kohdalta, mutta aluskate voi tällöinkin pelastaa tilanteen. Aluskatetta tarvitaan myös torjumaan kondenssiveden aiheuttamia kosteusvaurioita. Seuraavaksi kerromme lisää kondenssiveden syntymisestä ja vahingoista, joita se voi aiheuttaa.

Kondenssivettä voi syntyä tiili- ja peltikaton alle etenkin alkuvuodesta, kun ulko- ja sisälämpötilan ero on kymmeniä asteita. Mitä enemmän asunnosta karkaa lämpöä, sitä enemmän vaaditaan välikaton tuuletusratkaisuilta. Lämmin, kostea ilma voi muussa tapauksessa jäädä katon alle, missä siitä voi tiivistyä (eli ”kondensoitua”) kosteutta. Kondenssivesi voisi lahottaa ja homehduttaa katon alla olevat rakenteet aivan jiiri- tai esimerkiksi piipunjuurivuodon tavoin, ellei aluskate auttaisi ohjaamaan kosteuden pois katon alta.

Jotta kondensoitumisongelmasta päästäisiin lopullisesti eroon, voi olla tarpeen eristää yläpohja paremmin. Myös välikaton tuuletusta voi olla syytä tehostaa. Se, miten ilma saadaan liikkumaan paremmin katon alla, ratkaistaan tapauskohtaisesti. Yksi vaihtoehto on katon korotus, mikä kannattanee yhdistää katon uusimiseen. Helpompia ratkaisuja ovat uudet ilmanvaihtokanavat tai alipainetuuletin. Jos tarpeen, asennamme peltikatollesi harjapeltituulettimen – tai tiilikatollesi harjatiilituulettimen.