Katolla on reikä, ja katto vuotaa! Korvaako Pohjantähti kotivakuutus?

Kun katto vuotaa, korvaako Pohjantähti kotivakuutus katon korjauksesta aiheutuvia kuluja? Vai pitääkö katon vuotokorjaus maksaa omasta pussista?

Vakuutusyhtiösi tekee korvauspäätöksen tilanteen mukaan, riippuen esimerkiksi vaurion syntysyystä. On kuitenkin olemassa paljon sellaisia tapauksia, joissa peltikaton, tiilikaton tai bitumikaton kattovuodon korjaus menee kuin meneekin kotivakuutuksen piikkiin.

Jos katolle tulee reikä esimerkiksi poikkeuksellisen luonnonilmiön seurauksena, Pohjantähti kotivakuutus saattaa hyvinkin korvata sinulle katon korjaamisesta aiheutuvia kustannuksia. ”Poikkeuksellinen luonnonilmiö” voi olla vaikkapa raju myrsky, voimakas tuuli tai rankka raekuuro.

Usein vakuutus tulee vastaan katon korjauskuluissa esimerkiksi siinä tapauksessa, että navakka myrskytuuli kaataa katon päälle puun. Ellei puu ollut laho ja sen huono kunto tiedossa jo etukäteen, yleensä kattovaurioiden korjaus menee vakuutuksen piikkiin – ainakin osittain.

On kuitenkin syytä pitää mielessä, että katon kunnossapidon laiminlyönnistä tai rakennusvirheistä johtuvat kattovuodot eivät ole vakuutuksesta korvattavia sattumuksia. Jos esimerkiksi katto vuotaa myrskyssä, vuodon juurisyyksi voi joskus osoittautua vaikkapa aluskatteen asennusvirhe tai ruosteen syömä reikä katemateriaalissa. Tämän tyyppisissä tilanteissa vakuutusyhtiösi ei luultavasti tule vastaan katon korjauskuluissa, tai ainakin voi vähentää maksettavaa korvausta.

Tai mikäli lumieste repeää katolta irti ja tekee katolle reiän, mitä suurimmalla todennäköisyydellä vakuutusyhtiön korvauspäätös on kielteinen. Vaurion syynä lienee lumenpudotusten unohtuminen, eikä katon vaurioituminen ole tässä tapauksessa mitenkään yllättävää tai ennalta-arvaamatonta.

Kun katto vuotaa (syystä tai toisesta), älä silti jää katselemaan tilannetta tumput suorana. Talon, mökin tai piharakennuksen kattovuotoihin tulee reagoida aina mahdollisimman pikaisesti, jotta katon kosteusvauriot eivät leviäisi tarpeettoman laajalle alalle.

Ota yhteyttä kattopalveluumme välittömästi vuodon havaittuasi. Me Kattoremontti Prolla palvelemme sinua rautaisella ammattitaidolla kaikissa kattoasioissa koko Suomen alueella! Tarvittaessa kattoasiantuntijamme auttavat sinua mielellään myös vuotoon liittyvissä vakuutusasioissa.

Pikaohjeistus yllättäviä kattovuototilanteita varten – toimi näin, niin vakuutuskorvaukset eivät jää saamatta!

Jos talon, mökin tai piharakennuksen katto alkaa yllättäen vuotaa esimerkiksi myrskyvaurioiden seurauksena, vakuutuskorvausten saamiseksi on toimittava tietyn proseduurin mukaan. Jotta korvaukset eivät jäisi saamatta, lukaise alta kokoamamme pikaohjeistus äkillisiä kattovuototilanteita varten.

  1. Tärkein, ensimmäinen tehtävä, on sääsuojata katto, ettei se vahingoitu enempää ennen kuin ammattilaiset ennättävät korjaustoimiin. Sääsuojaus on ensiarvoisen tärkeää varsinkin tasakatoilla, mutta myös pulpettikatoilla, harjakatoilla, aumakatoilla ja jopa jyrkillä mansardikatoilla vuotokohdan nopea ”laastarointi” voi pelastaa suurilta murheilta ja laskuilta. Samalla nopea reaktioaika varmistaa, että mahdolliset vakuutuskorvaukset eivät alene viivyttelyn seurauksena.
  2. Tee vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöösi. Ilmoituksen perusteella Pohjantähti tutkii, meneekö kattovuodon korjaus vakuutuksen piikkiin sekä pyytää korjausarvion.
  3. Kutsu meidät paikalle diagnosoimaan kattovuoto ja tekemään korjausarvio. Analyysin perusteella muotoilemme vuotavan pelti-, tiili- tai huopakattosi korjauksesta kilpailukykyisen tarjouksen, jonka voimme lähettää vakuutustunnuksineen suoraan Pohjantähden käsiteltäväksi.
  4. Tulemme korjaamaan kattovuodon heti, kun vakuutusyhtiösi näyttää vihreää valoa. Tai mikäli Pohjantähti ei jostain syystä korvaisikaan kattosi vuotokorjausta, paikkaamme kattosi silti erittäin mielellämme hyvään hintaan. Asiakkaanamme et jää pulaan kiperässäkään tilanteessa!

Huomaa, että aina katollasi käydessään eksperttimme pitävät silmällä muitakin huollon ja korjauksen tarpeita täysin veloituksetta ja ilman erillistä pyyntöä. Mahdolliset epäkohdat tuomme tietoosi viipymättä ja annamme niidenkin korjaamiseksi suosittelemistamme toimenpiteistä mielellämme huipputarjouksen. Katto on kokonaisuus, ja katon vedenpitävyyden ylläpitämiseksi on tärkeää pitää katto kunnossa kauttaaltaan – olipa kyseessä sitten lukkosaumakatto, palahuopakatto tai betonitiilikatto, terve katto pitää pintansa paremmin jopa rajumyrskyjä ja lumivaurioita vastaan.