Katto vuotaa Turku – Kattovuoto ei tarkoita sitä, etteikö kattoa saataisi vielä huippukuntoon

Vuotaako taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), omakotitalon, paritalon, kesämökin, autotallin tai jonkin muun kiinteistön katto Turussa? Kattovuoto ei aina tarkoita sitä, että nyt katto on purettava ja uusittava. Katto voidaan saada vielä huippukuntoon, kun päästät ammattilaisemme asialle. Korjaamme vuotavat katot myös Turun naapurikunnissa eli Aurassa, Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, Mynämäellä, Naantalissa, Nousiaisissa, Paraisilla, Pöytyällä, Raisiossa ja Ruskossa.

Jotta kattovuodosta päästäisiin kerralla eroon, on katon tilanne kartoitettava huolella. Alkutarkastuksemme aikana selviää, vuotaako katto vain savupiipun kohdalta, vai vuotaako katto myös kattoikkunan ja/tai kattoluukun kohdalta. Aina ei tietenkään ole kyse siitä, että katto vuotaa kattovalokuvun tai jonkin muun läpiviennin kohdalta, sillä katto voi vuotaa myös rikkinäisten tiilien, ruostevaurioiden, myrskyn irrottamien kattoturvatuotteiden tai vaikka lumen painon rasittamien sisätaitteiden takia. Kartoitamme kaikki tiivistys- ja kunnostustarpeet – myös katon alta.

Aina kun tiilikatto, peltikatto tai huopakatto vuotaa, voi syntyä katon vesivahinko. Sillä tarkoitetaan kattorakenteiden kastumista, mikä saa aikaan lahoamista. Katon vesivahinko voi johtaa myös yläpohjan eristeiden kastumiseen sekä homehtumiseen. Kaikki kosteusvauriot on korjattava mahdollisimman nopeasti, sillä tilanne voi enää vain pahentua.

Jotta tasakatto, harjakatto tai esimerkiksi pulpettikatto saataisiin huippukuntoon, voidaan tarvita myös jonkinlaista kattohuoltoa. Panemme merkille palahuopakaton, aaltopeltikaton tai vaikka konesaumakaton mahdolliset huoltotarpeet, ja sisällytämme ne katon korjaamisesta antamaamme avaimet käteen -tarjoukseen. Palahuopakatto voi tarvita vaikkapa sammaleenpoistoa. Sammaleet ovat monen huopakattovuodon takana, sillä niiden juuret tunkeutuvat aina vain syvemmälle. Lisäksi ne sitovat kattoon kosteutta. Kaikki tällainen lisää talon katon kulumista ja haurastumista.

Aaltopeltikatto, konesaumakatto tai jokin muu peltikatto voi tarvita vaikkapa huoltomaalausta, mikä torjuu ruostetta. Jos räystäskourut ovat täynnä roskia, annamme tarjouksen niiden puhdistamisesta, ja niin edelleen. Mikään ei jää huomaamatta tarkkasilmäisiltä ammattilaisiltamme, eikä mitään kattotyötä ylihinnoitella!

Kattokorjaustemme ja kattohuoltojemme töiden osuus on kotitalousvähennyskelpoinen, ja koko helahoidon voi maksaa yhteistyökumppanimme myöntämällä rahoituksella. Teemme yhteistyötä erään rahoitusalalla pitkään toimineen luotonantajan kanssa.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa? Kunnostamme kattosi ja suosittelemme proaktiivisia toimintamalleja

Tämä kattofirma on aina valmiina korjaamaan kattosi, joten ota yhteyttä, jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa Turussa. Kiirehdimme paikan päälle etsimään vauriokohdan ja sääsuojaamaan sen. Näin tilanne ei pääse pahenemaan. Kun vuotava tiilikatto, peltikatto tai huopakatto on tarkastettu, annamme mainion tarjouksen katon korjaamisesta täyden palvelun pakettina. Kattosi on pian taas priimakunnossa. Tarvittaessa annamme vinkkejä katon kunnon ylläpitämiseen. Kattovuodon korjaamista voidaan pitää reaktiivisena toimintana, eli ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin reagoimisena. Katon huoltamista voidaan pitää proaktiivisena toimintana, sillä näin ongelmiin voidaan varautua jo etukäteen, ja monet pulmat saadaan ehkäistyä kokonaan.

Seuraavaksi kerromme hieman lisää kattohuolloista, joilla tiilikattovuotoja, peltikattovuotoja ja huopakattovuotoja voidaan ehkäistä. Saat kuulla juuri sinun kattosi kaipaamista toimenpiteistä tekemämme kattotarkastuksen jälkeen. Tilaa vaikka katon kevät- tai syyshuolto meiltä, niin saat täysin ilmaisen kattotarkastuksen Turussa.

Rikkinäiset tiilet ovat tyypillinen syy tiilikattovuodolle, joten tiilien rapautumista kannattaa ehkäistä harjaamalla katto kahdesti vuodessa. Näin saadaan poistettua pintasammal ja roskat, mitkä sitovat kattoon kosteutta. Tarvittaessa teemme myös sammaleet itiöineen päivineen poistavan sammaleentuhokäsittelyn.

Vanhoissa tiilissä on isot huokoset, joihin kertyy vettä. Talvella tapahtuva jäätyminen voi rikkoa tiilen jos toisenkin, joten keski-ikäiset tiilet on hyvä pinnoittaa uudestaan rapautumisen ehkäisemiseksi ja katon ulkonäön palauttamiseksi.

Myrsky voi irrottaa katosta tiiliä (paiskomalla katolle oksia), vaikkei se voikaan irrottaa koko kattoa. Tiilikattokin kannattaa tarkastaa jokaisen isomman myrskyn jälkeen, minkä lisäksi suosittelemme säännöllisiä kevät- ja syyshuoltoja. Suosittelemme katon puolivuosittaista tarkastamista, olipa kyseessä sitten savitiilikatto, konesaumakatto, kolmiorimahuopakatto tai vaikka aaltopeltikatto.

Tiilikaton omistajan on hyvä seurailla katon lumitilannetta, sillä tiilikatto on paljon painavampi kuin vaikkapa bitumikatto. Jos lunta alkaa olla liikaa katon kantokykyyn nähden tai kattolumi on jakaantunut epätasaisesti, tilaa tiilikaton lumenpoisto meiltä, niin työ tapahtuu turvallisesti ja rakenteita rikkomatta.

Huopakatto on erityisen altis auringon kuivattavalle ja kovettavalle vaikutukselle. Myös sammaleet heikentävät huopakattojen kuntoa, joten ehkäise kovettuminen ja sammaloituminen tekemiemme huopakattohuoltojen avulla. Niitä ovat muun muassa roskien poisto ilmapuhaltamalla, sammaleentuhokäsittely sekä huopakaton pinnoittaminen.

Myrskykin voi saada huopakaton vuotamaan – etenkin, jos huopakaton saumat eivät ole tiiviit tai kaikki kattoturvatuotteet eivät ole kunnolla kiinni. Jotta tuuli ei rikkoisi kattoa, kannattaa se tarkastaa kaksi kertaa vuodessa mahdollisten tiivistys- ja kiristystarpeiden varalta. Jos tuuli on kuitenkin repinyt huopavuotiasi, ota joutuin yhteyttä, niin korjaamme katon.

Kevät- ja syyshuollon yhteydessä puhdistamme huopakaton sadevesijärjestelmän – vaikka kyseessä olisi tasakatto, minkä sadevesijärjestelmänä toimii kokoelma kattokaivoja. Jos kattokaivo ei vedä, katolle jää vettä, mikä voi johtaa saumavuotoon. Tämä koskee myös kattokaivojen jäätymistä, mihin kannattaa puuttua tilaamalla kattokaivojen höyrysulatus. Onko huopa- tai vaikka peltikaton reunalla jäätä? Sekin kannattaa poistaa höyrystämällä, sillä jää voi pudota alas tai padota katolle vettä, mikä voi johtaa saumavuotoon.

Peltikatossa voi olla vuotavia reikiä, ja reikien taustalla voi olla joko ruostuminen tai naulojen irtoaminen. Molemmat ilmiöt johtuvat (ehkä hieman yksinkertaistetusti ilmaisten) kosteudesta. Ruoste viihtyy kosteudessa, joten kosteutta peltikattoon sitovat roskat kannattaa poistaa puolivuosittain. Jos maalipinta ei ole hyvässä kuosissa, katto ruostuu helpommin, joten maalipinnan kuntoa kannattaa tarkkailla paikka- tai huoltomaalausten varalta.

Naulojen irtoaminen johtuu ruodelautojen kosteuselämisestä. Ruodelaudat turpoavat ilmankosteuden ollessa suuri. Kun ilmankosteus laskee, laudat kutistuvat. Tällainen liikehdintä saa naulat törröttämään. Törröttävät naulat kannattaakin korvata kateruuveilla. Voimme vaihtaa vaikka kaikki naulat ruuveiksi, mikä ehkäisee pieniä peltikattovuotoja (mutta myös isompia vuotoja, sillä kattopellit voivat irrota tuulella, jos kiinnikkeet eivät ole reilassa). Tämän päivän peltikatot asennetaan ruuveilla, joita asennettaessa ei ole vaarana, että vasara tekee kattoon lommon. Vaikka ruuvit pysyvätkin kiltisti paikoillaan, on niillä omat heikkoutensa: ruuvien tiivisteet voivat kulua niin, että katto vuotaa ruuvin läpiviennistä. Jos katollasi on huonokuntoisia ruuveja, kerromme niistä sinulle ja lupaamme korjata tilanteen.

Edellä tulikin mainittua se, että myrskytuuli voi irrottaa kattopellit paikoiltaan. Toki tuuli voi irrottaa myös ilmanvaihtohormeja tai muita kattotarvikkeita. Samaan pystyy myös katolta putoava lumi, joten lumiesteet ovat tarpeen kaikille kalteville katoille. Lumiesteet on pakko hankkia, jos omakotitalon tai vaikka paritalon kattokaltevuus on 1:8 tai enemmän. Jos lumet uhkaavat pudota katolta lumiesteistä huolimatta, tilaa meiltä hallittu ja turvallinen lumenpudotusurakka.

Katto vuotaa piipun juuresta – Kattovuoto savupiipun kohdalla voi aiheuttaa ikäviä haittoja

Lukuisilla omakotitalon tai mökin omistajilla on kokemuksia siitä, että katto vuotaa piipun juuresta. Kattovuoto savupiipun kohdalla on tavallinen ilmiö niin Turussa kuin muuallakin. Jos katto korjataan nopeasti, ei ikäviä haittoja ehdi syntyä. Ulkokaton alla oleva aluskate estää kattorakenteiden ja eristevillojen kastumisen, kunnes kattovuoto huomataan ja korjataan. Tähän voi mennä jopa puoli vuotta, jos kattovuoto piipun kohdalta on alkanut pian edellisen kattotarkastuksen jälkeen, mutta onneksi aluskatteet ovat lujaa tekoa.

Aluskate ja sen kunto vaikuttavat siihen, miten piipunjuurivuoto Turussa tai missä tahansa muualla korjataan. Aluskatteen kunto kannattaakin tarkastaa yhtä usein kuin esimerkiksi tiilikatteen kunto. Tarvittaessa teemme aluskatteen korjauksen piipun kohdalta. Tekemämme korjauksen jälkeen aluskatetta on nostettu piippua vasten juuri oikealla tavalla. Jos omakotitalon tai vaikka rivitalon katto alkaisi vuotaa piipun kohdalta, ohjaisi aluskate kaiken kosteuden pois yläpohjasta. Tällaisessa tilanteessa ei ole vaarana, että kattovuoto lahottaisi kattorakenteet tai saisi yläpohjan eristeet homehtumaan. Vaikka katon alla olisi lahoa ja hometta, ota yhteyttä katonkorjauspalveluumme, mutta aina parempi, jos mokomat haitat saadaan ehkäistyä.

Tekemiemme kattotöiden avulla voidaan pienentää piipunjuurivuotojen todennäköisyyttä. Ammattilaisemme huomaavat heti, jos piipun juuren tiivisteet ovat kuluneet tai piipun suojapellitykset ovat vaurioituneet esimerkiksi myrskyssä. Tarjoamme silloin ennakoivia kattokorjauksia, jotta katto pysyisi mahdollisimman tiiviinä.

Suosittelemme, että piiput pellitettäisiin kokonaan, ja tässä työssä voit luottaa kattopeltiseppiimme. Kun koko piippu on pellitetty mittojen mukaan, piippu rapautuu vain erittäin hitaasti, ja piipunjuurivuotojenkin todennäköisyys pienenee. Peltisepäntyönä tehty piipunpellitys antaa koko katolle hyvä säväyksen, joten työtä kannattaa harkita myös ulkonäkötekijöiden vuoksi. Onhan piipunhattu paikoillaan? Jollei näin ole, anna meidän asentaa sadehattu paikoilleen, sillä sen ansiosta hormi pysyy paloturvallisempana ja paremmin vetävänä.

Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa – Anna meidän puuttua moiseen epäkohtaan

Jos katto ei ole täysin tiivis, voi katon alle päästä kosteutta, ja kosteus voi johtaa rakenteesta toiseen leviäviin vaurioihin. Ei ole samantekevää, kuka korjaa vuotavan katon. Tilaa vuotavan katon korjaus Turkuun meiltä, olipa kyse pienestä kattoreiästä tai myrskyn aiheuttamista mittavista tuhoista.

Me suhtaudumme vakavasti kaikenlaisiin kattovuotoihin. Koska tiedämme, mitä korjaamaton kattovuoto voi aiheuttaa, emme vähättele pieniä läpivientivuotoja tai sitä, että katto vuotaa kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun kohdalta. Kiirehdimme paikan päälle tekemään huolellista kattokorjausta. Asiantuntevin ottein tehty kattokorjaus poistaa huolet näkökentästä!

Ei ole missään nimessä tarkoitus, että katto vuotaa kattoikkunan tai esimerkiksi kattoluukun kohdalta. Jotta kattosi olisi mahdollisimman tiivis myös kaikkien läpivientien osalta, teetä uusien läpivientien asennus meillä. Me asennamme taidokkaasti niin konesaumakaton, tiilikaton kuin laattakatonkin läpiviennit, emmekä tunaroi aluskatteenkaan kanssa. Aluskatetta pitää nostaa kaikkia läpivientejä vasten, jotta mahdollinen kattovuoto ei pääsisi kastelemaan kattorakenteita. Olemme tarkkoja myös eristäessämme läpivientiä.

Kun katto kaikkine läpivienteineen on säännöllisesti huollettu, ei kattovuoto ole kovinkaan todennäköinen. Tämä tarkoittaa sitä, että katto kannattaa puhdistaa ja tarkastaa puolen vuoden välein (oli sillä läpivientejä tai ei; usein katolla on kuitenkin edes yksi läpivienti). Roskat kannattaa poistaa myös läpivientien ympäriltä ja mahdollisen kattoikkunan väleistä. Jos teetät katon puhdistuksen meillä, saat kaupan päälle kattotarkastuksen, joten esimerkiksi kattoluukun tiivisteiden kuluneisuus ei jää huomaamatta.

Huomaisimme myös sen, jos aluskatetta pitäisi korjata kattovalokuvun tai kattoikkunan kohdalta, tai jos kattoikkuna olisi hyvä uusia kokonaan. Katon kunnon tarkastuksen jälkeen keskustelemme asiakkaan kanssa ja teemme tarjouksen kaikista korjaus- tai huoltotoimenpiteistä, joita katto tarvitsee. Tarvittaessa antaisimme tarjouksen myös puuttuvien kattoturvatuotteiden asentamisesta (esimerkiksi lumiesteet ovat pakolliset kattokaltevuudessa 1:8, mutta ne puuttuvat monilta katoilta). Koska suhtaudumme kattoihin hyvin kokonaisvaltaisesti, suosittelisimme (tarvittaessa) puiden vähentämistä talon luota. Varsinkin lahot puut kannattaa kaataa, jotta ne eivät kaatuisi katolle tuulella. Myös terveiden puiden määrän vähentämistä kannattaa miettiä, jos ne roskaavat kattoa todella runsaasti.

Katon läpivienti vuotaa – Kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken kohdalla voi kastella vaikka lattian

Pieni kattovuoto, mikä huomataan pian synnyttyään, ei ole mikään katastrofi. Me laitamme tiilikaton, peltikaton tai huopakaton kuntoon nopeasti. Jos kyse on siitä, että katon läpivienti vuotaa, voi läpiviennin tiivistys riittää. Pieni kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken tai vaikka viemärintuuletusputken kohdalta on pian korjattu, ja korjauksen hinta on kohtuullinen. Tilaa meiltä myös rikkinäisten tiilien uusimiset, peltikaton ruostevaurioiden korjaukset ja muut katon tiivistykset Turussa.

Jos aluskate pettää, voi kosteus kastella katon alla olevat rakenteet. Ensiksi kastuvat eristeet ja yläpohjarakenteet. Kosteus ja kosteusvauriot voivat levitä myös talon muihin osiin, kuten seiniin. Sisäkatosta voi alkaa tihkua vettä lattialle. Jos katon kuntoa ei ole pitkiin aikoihin tarkastettu, voi sisäkatosta tippuva vesi olla ensimmäinen merkki kattovuodosta.

Jotta kattovuoto antennin, kattoikkunan tai vaikka harjatiilen kohdalta huomattaisiin jo ennen lattian kastumista, kannattaa katto tarkastaa usein siltä varalta, että jokin tiiviste on kulunut. Kattotarkastus voi kertoa myös vääntyneistä suojapellityksistä, haljenneista kattotiilistä, repsottavista saumoista tai muista vaurioista, joihin kannattaa puuttua heti kattovuotojen ehkäisemiseksi. Voi olla, että katto tarvitsee jotain huoltoa, jotta sen rasituksenkestävyys voisi vahvistua tai pysyä yllä – tarvittaessa tarjoamme vaikka sammaleenpoistoa huopakatolta tai peltikaton huoltomaalausta.

Kattotarkastus kertoo myös sadevesijärjestelmän kunnosta sekä siitä, onko kaikki kunnossa katon alla. Sadevesijärjestelmään voi jäädä vettä, vaikka kaikki roskat olisi poistettu. Kyse on todennäköisesti väärään suuntaan antavista kaadoista, joihin kannattaa puuttua heti.

Katon alla voi olla kosteutta, vaikka mikään katon läpivienneistä ei vuotaisi Turussa, ja kaikki muutkin ulkokaton kohdat pitäisivät vettä. Mitä nopeammin katon tuuletuksessa esiintyviin puutteisiin puututaan, sen parempi. Jos lämmin ja kostea ilma ei tuuletu pois katon alta, voi katon alle syntyä kosteusvaurioita samaan tapaan kuin tiilikaton, huopakaton tai peltikaton vuotaessa. Kondensio-ongelmaan voidaan puuttua vaikkapa lisäämällä katon ilmanvaihtokanavien määrää, mutta tapauskohtaiset ratkaisut selvitetään (kuten aina) vasta paikan päällä tehtävän kattotarkastuksen perusteella.

Tiesithän, että Kattoremontti Pro tarjoaa ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien kattotöidensä yhteydessä? Sillä ei siis ole väliä, tilasitko vuotavan kattoläpiviennin korjauksen, kattopesun, vesikourujen puhdistuksen vaiko kattoreiän paikkauksen. Tilaa mitä tahansa, niin tiedät saavasi saman mainion kaupanpäällisen, eli koko katon yleiskunnon tarkastuksen.

Katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta – Syypää jiirivuotoon voi olla esimerkiksi lumi

Omakotitalon, rivitalon, mökin tai esimerkiksi paritalon katolta saattaa löytyä jiiri tai useampi. Jiiri tarkoittaa samaa kuin katon sisätaite, ja tämä kohta voi aiheuttaa harmaita hiuksia. Jiirin asentaminen, korjaaminen tai huoltaminen ei ole aivan lastenleikkiä. Jos jiiri on toteutettu vähän sinne päin tai sitä ei ole huollettu/korjattu asianmukaisesti, voi katto alkaa vuotaa jiirin kohdalta. Silloin sopii toivoa, että aluskate on kunnossa, koska oikein limitetty aluskate voi pelastaa kattorakenteet uhkaavilta kosteusvaurioilta.

Jotta jiirisi eivät aiheuttaisi sinulle harmaita hiuksia, suosittelemme asioimaan meidän kanssamme aina, kun tarvitset joitain jiiriin liittyviä toimenpiteitä. Me tiedämme, miten jiiri kuuluu asentaa, ja miten aluskatteen limitykset tehdään. Me olemme luottovalinta kaikkiin kattohuoltoihin – myös sellaisiin, joihin kuuluu lumen pudotus jiirin päältä. Lunta kannattaa pudottaa etenkin silloin, jos jiirin päälle on kasaantunut enemmän lunta kuin muualle, sillä lumen ja sen alla olevan veden paino voi saada talon katon vuotamaan sisätaitteen kohdalta.

Jos – kaikesta huolimatta – kohtaat ongelmia jiirin kanssa, tilaa meidät korjaamaan katon sisätaitetta Turkuun. Meillä on kaikki se tietotaito, mitä huopakaton, peltikaton tai tiilikaton jiirin korjaaminen edellyttää. Meillä on myös tarpeellinen kalusto ja välineistö – aina timanttilaikoista laadukkaisiin työturvallisuustuotteisiin.