Kattohuolto Porvoo – Kattoremontti Pro vastaa myös kattosi huoltamisesta

Kattohuolloilla tasakaton, harjakaton tai esimerkiksi aumakaton kunto pidetään tasaisen hyvänä vuodesta toiseen, sillä katon huollot lisäävät katon rasituksensietokykyä. Kattohuoltojen avulla pidetään yllä myös huopakaton, tiilikaton tai esimerkiksi peltikaton ulkonäköä. Roskien poisto katolta, sammaleentuhokäsittely ja monet muut kattohuollot Porvoossa pitävät katon hyvännäköisenä, vaikka aikaa kuluu.

Osa kattohuolloista tilataan vain silloin, kun sille on selkeä tarve. Osa kattohuolloista tehdään säännöllisesti – riippumatta siitä, miltä katto näyttää kaukaa katsoa. Kattoremontti Pron ammattilaiset ovat kattoalan huippuosaajia. Meiltä kannattaa tilata kaikenlaiset omakotitalon, paritalon, kesämökin, autotallin, taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon) tai muun kiinteistön kattohuollot. Aina kun teemme jonkin kattohuollon, saat kaupan päälle katon ehjyyden ja tiiviyden tarkastuksen. Jos tarpeen, laadimme tarjouksen katon korjaamisesta ja paikkaamisesta. Kun kattoremontti alkaa kolkutella ovella, kerromme siitäkin.

Kattoremonttia ei tarvita pitkiin aikoihin, kun katto on asianmukaisella tavalla huollettu, joten lähde liikkeelle vaikka katon kevät- tai syyshuollon tilaamisesta Porvooseen, Askolaan, Loviisaan, Myrskylään, Pornaisiin tai Sipooseen. Katon puolivuosittainen huolto tarkoittaa katon puhdistamista, roskien poistamista vesikouruista ja sitä kaupan päälle tulevaa kattotarkastusta. Tällainen huoltokokonaisuus tulee suorittaa joka kevät ja syksy.

Lumenpoistot, jääpuikkojen pudotukset ja esimerkiksi sammaleentuhokäsittelyt ovat niitä kattohuoltoja, mitkä tilataan vain tarpeen tullen. Tilaa nekin meiltä, sillä sammaleenpoisto ja lumenpudotus voivat vaurioittaa kattoa, jos ne tehdään väärällä tavalla. Lumenpoisto ja jääpuikkojen pudotus voivat johtaa myös henkilövahinkoihin, jos kaikkia riskejä ei osatakaan ottaa huomioon.

Meidän kattotyömme ovat katto- ja kukkaroystävällisiä. Asiakkaan on helppoa huollattaa kattoaan, sillä kaikki huoltotoimenpiteet tehdään avaimet käteen -periaatteella. Kattohuollon eteen ei siis tarvitse tehdä muuta kuin yhteydenotto. Halutessasi voit hakea kattohuollolle rahoitusta yhteistyökumppaniltamme, joka tuntee rahoitusalan kuin omat taskunsa. Kotitalousvähennystäkin voit hakea, jos huoltamamme katto kuului omakotitaloosi tai kesämökkiisi.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Katon puhdistus Porvoo – Siisti katto kuivuu nopeammin sateen jälkeen

Sateen jälkeen paistaa aurinko, mikä saa kastuneet rakennelmat kuivumaan. Aurinko kuivattaa myös sateen kasteleman tiilikaton, peltikaton tai huopakaton, ellei katolla makaa paksu roskakerros. Roskat varjostavat kattoa. Roskakerrokseen voi olla imeytynyt runsain mitoin kosteutta, joten voi mennä pitkään, ennen kuin omakotitalon, luhtitalon, vapaa-ajan rakennuksen tai esimerkiksi kerrostalon katto kuivuu kunnolla. Jos katolle on jo alkanut kasvaa sammaleita, voi olla, ettei katto pääse lainkaan kuivumaan. Sammalkasvustoihin imeytyy paljon vettä. Sammaleet voivat heikentää tiilikaton tai huopakaton kunnon suorastaan yllättävän nopeasti, joten sammaleita kannattaa torjua muun muassa kattopuhdistusten avulla.

Katon puhdistus Porvoossa on tarpeen myös siksi, ettei katto näyttäisi niin kurjalta. Likaista kattoa ei ole ilo katsella, eivätkä kosteuden mukanaan tuomat sammalmättäät tai ruostevauriot ainakaan paranna tilannetta.

Katon puhdistaminen vie aikaa. Se vaatii myös tasapainoa ja asianmukaisia työturvallisuustuotteita, hyvää kuntoa ja tiettyä hurjapäisyyttä. Tilaa katon kevät- ja syyspuhdistukset meiltä, niin tämäkin työ tulee tehtyä nopeasti ja asiantuntevasti.

Asiantuntemusta tarvitaan esimerkiksi oikeiden työvälineiden valinnassa. Tiilikatto kannattaa harjata, mutta huopakattoa ei ole hyvä puhdistaa mekaanisesti. Ilmapuhallus on parempi vaihtoehto kuin kevyt harjaus, mikä voi olla tarpeen tietyissä tilanteissa.

Peltikatto voidaan puhdistaa joko harjaamalla tai ajamalla roskat pois ilmapuhaltimilla. Ilmapuhallus irrottaa myös siite- ja katupölyn.

Oltiinpa katto puhdistettu harjaamalla tai ilmapuhaltamalla, yksi asia on miltei sataprosenttisen varma. Osa katolla olleista roskista on päätynyt katon reunalla oleviin vesikouruihin, mitkä tulee puhdistaa heti ulkokaton tultua putsatuksi. Jos sadevesikourujen puhdistus Porvoossa jäisi tekemättä, voisivat vesikourut täyttyä roskista, ja tästä voisi koitua ruostevaurioita, jäätymisvaurioita sekä ylivuotoja. Jos räystäs vuotaa, voi kapillaarinen kosteus kastella talon alimmat osat (jopa hiljattain remontoidusta salaojajärjestelmästä huolimatta).

Lehtien ja neulasten poisto katolta (ja ränneistä) täydentyy ilmaisella kattotarkastuksella. Kattotarkastajamme ovat niin tarkkaavaisia, että pienimmätkin muutokset katon kunnossa tulevat huomattua. Ilmakupliin, törröttäviin nauloihin, naarmuihin, rikkinäisiin tiiliin ja esimerkiksi vääntyneisiin suojapellityksiin kannattaa puuttua ajoissa, sillä ajan kanssa pienet pulmat voivat paisua isommiksi ongelmiksi. Tulet saamaan hyvän tarjouksen mahdollisiin tiivistystarpeisiin puuttumisesta.

Sammaleen poisto huopakatolta ja tiilikatolta Porvoo – Poistamme kasvustot katon koosta riippumatta

Me toteutamme erinomaisella hinta-laatusuhteella niin yksityisasiakkaiden kuin taloyhtiöidenkin kattohuollot Porvoossa. Katon koko, materiaali, kaltevuus tai talon korkeus ei ole meille koskaan ongelma. Suhtaudumme yhtä huolellisesti niin kesämökkien ja piharakennusten kuin rivitalojenkin kattohuoltoihin. Jos talo on korkea, tuomme muassamme vaikka nosturiauton, minkä avulla sekä lumenpoisto että esimerkiksi jääpuikkojen pudotus käy kätevästi.

Sammaleenpoisto katolta on yksi tärkeimmistä tiili- ja huopakattotöistä. Sammaleet pitävät katon kosteana ja syövät katon mineraaleja. Lisäksi sammalkasvustojen juuret tunkeutuvat aina syvemmälle katteeseen, mikä nopeuttaa omalta osaltaan katon haurastumista. Jos tiilikatollasi tai bitumikatollasi kasvaa sammaleita, jäkäliä tai leviä, ota yhteyttä meihin, niin tulemme poistamaan katon kuntoa uhkaavat kasvustot kertaheitolla.

Koska mekaaniset menetelmät voisivat vaurioittaa kattoa, teemme kemiallisen sammaleentuhokäsittelyn. Se tarkoittaa sammaleiden poistamista sammaleentuhoaineella, mikä saa imeytyä syvälle tiili- tai huopakatteeseen. Tällainen sammaleentuhokäsittely sopii niin isoille kuin pienillekin katoille. Sitä voidaan hyödyntää niin rantamökin kuin korkean kerrostalonkin katon sammaleiden vastaisessa taistelussa, eikä siitä ole haittaa edes huopakatteelle.

Sammaleenpoisto katolta voidaan yhdistää muihin kattotöihin, kuten katon kevät- ja syyshuoltoon tai vaikka sammaleiden aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Sammaleentuhokäsittelyn yhteydessä voidaan uusia ne tiilet, mitkä ovat jo ehtineet hajota – tai tiivistää ne saumat, mitkä sammaleiden kaikkialle tunkeutuvat juuret ovat jo ehtineet avata.

Tiilikaton harjaus kannattaa muistaa Porvoossa, vaikka tiilikatolla olisi jo ikää

Tiilikaton kuntoa kannattaa tukea, vaikka omakotitalon tai esimerkiksi paritalon katolla olisi jo ikää. Mitä paremmassa kunnossa katto on, sitä vähemmän todennäköistä on tiilikaton vuotaminen ja katon vesivahingon syntyminen. Aikanaan koittava kattoremontti on edullisempi, jos kattorakenteet ovat edelleen kuivat ja tukevat. Asuminenkin on mukavampaa, kun ei tarvitse olla huolissaan kattovuodoista ja yläpohjan homevaurioista.

Tilaa tiilikaton harjaus Porvooseen meiltä, olipa kyseessä uusi, keski-ikäinen tai vanha tiilikatto. Osaamme liikkua ikääntyneelläkin tiilikatolla niin, ettei tiiliä mene rikki askelten alla. Harjaus on hellävarainen ja turvallinen tapa puhdistaa myös 50- tai yli 60-vuotias tiilikatto, sillä harjaaminen ei kuluta katon pintaa esimerkiksi painepesun tavoin.

Harjaamalla saadaan pois myös pintasammal, mikä tekee katosta epäsiistin ja vanhan näköisen. Sammaleet kannattaa poistaa (harjaamalla tai tarvittaessa tekemämme sammaleentuhokäsittelyn avulla) myös siksi, että ne sitovat kattoon kosteutta ja lisäävät tiilien haurastumista.

Kun tiilikatto on harjattu huolellisesti joka kohdasta, on aika puhdistaa vesikourut. Olisi ihme, jollei ainakin osa katolta poistetuista roskista olisi kertynyt vesikouruihin. Ne saattoivat olla jo valmiiksi täynnä, voihan edellisestä puhdistushuollosta olla aikaa puoli vuotta. Jos vesikouruja ei puhdisteta, voi sadevesijärjestelmä lakata toimimasta, mikä olisi huolestuttavaa koko rakennuksen kunnon kannalta.

Tiilikaton harjaukseen kuuluu totta kai myös katon kuntotarkastus. Sen jälkeen saat tarjouksen esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihdosta, vääntyneiden lumiesteiden uusimisesta, piipunjuuren tiivistämisestä tai mitä kattosi ikinä tarvitseekaan. Näin voidaan varmistaa katon tiiviys ja hyväkuntoisuus Porvoossa – katon iästä riippumatta.