Kattoikkuna tai kattovalokupu huopakatolle asennettuna

Onko sinulla suunnitelmissa kattoikkuna huopakatolle asennettuna? Olet tullut oikeaan paikkaan. Kattoremontti Pro asentaa kaikille huopakatoille kattoikkunat ja kattovalokuvut. Oli kyseessä sitten rullahuopaan tehty katto, palahuopakato eli paanuhuopakatto tai kolmiorimahuopakatto, kattoikkuna onnistuu kyllä. Työn kannalta silläkään ei ole merkitystä, haluatko kattoikkunan mökillesi, huvilallesi, kotiisi tai jonnekin muualle. Laitamme sellaisen vaikkapa rivitalon katolle, jos tarvetta on.

Kattoikkunat ja -valokuvut ovat pikkuhiljaa palanneet muotiin. Niitä asennetaan yhä enemmän uudisrakennuksiin jo rakennusvaiheessa. Niitä asennetaan yhä useammin myös vanhoihin rakennuksiin remonttien yhteydessä ja erillisasennuksina. Esimerkiksi kattovalokuvut tuovat mukavasti päivänvaloa sisään rakennukseen, ne ovat myös tasaisia kattoikkunoita käytännöllisempiä ja kestävämpiä ratkaisuja Suomessa. Meillä lumi voi asettaa kattoikkunoille melkoiset paineet ja niitä asennetaankin vähän varovaisemmin varsinkin isomassa koossa. Kattokupu on kuitenkin varteenotettava vaihtoehto, sillä kattokuvun muoto ehkäisee siihen kohdistuvaa painorasitusta tehokkaasti ja kupu pysyy helpommin lumikerroksen yläpuolella antaen valoa sisälle myös talvella.

Et siis ole ainoa, joka haluaa saada rakennuksensa katolle jotain uutta. Tällä hetkellä modernien kattotuotteiden valikoima on erinomainen. Kestävyyttä on kehitetty materiaalikehityksen mennessä vauhdilla eteenpäin, mutta ei ulkonäön kustannuksella. Jokaiselle katolle löytyy sopivia vaihtoehtoja ja valinnanvaraa. Ellet ole vielä päättänyt tarkkaa mallia, voimme auttaa sinua myös tuotteiden valinnassa niin että ne sopivat rakennuksesi kokonaiskuvaan saumattomasti.

Kattoikkuna huopakatolle asennettuna kuuluu Kattoremontti Pro:n palveluvalikoimaan. Ota yhteyttä niin suunnitellaan sinun katollesi sopiva kattoikkuna tai joku muu yksityiskohta toiveidesi mukaan. Voit soittaa meille suoraan tai jättää yhteydenottopyynnön niin me soittelemme sinulle. Kattoremontti Pro:n asennustöissä on aina se etu, että voit hakea kotitalousvähennyksiä teetetystä työstä. Jos suunnitelmien rahoitus on vielä auki niin muista, että kauttamme voit hakea myös rahoitusta työn teettämiseen.

Kattoikkunan ja kattovalokuvun asennus huopakatolle

Mitä kattoikkunan asentaminen huopakatolle maksaa?

Parhaiten paikkaansa pitävän hinta-arvion ja tarjouksen työn tekemisestä saat ottamalla meihin yhteyttä. Kattoikkunan ja muidenkin asennustöiden hinta riippuu pitkälle siitä, millaiseen kohteeseen asennusta ollaan tekemässä. Usein kattoikkunoita, valokupuja ja muita kattotarvikkeita asennetaan muiden saneeraustöiden yhteydessä. Tällöin kattoikkunan tai vastaavien lisävarusteiden asennustyö lasketaan osaksi kokonaisurakkaa.

Tietysti asennamme pelkästään kattoikkunat ja mitä tahansa muitakin kattotuotteita, kuten lumiesteitä, tikkaita ja sadevesijärjestelmiä tilauksesta. Aina ei siis tarvitse olla täysi kattosaneeraus meneillään, vaikka moni päätyykin asennuttamaan erilaisia lisätarvikkeita laajemman remontin yhteydessä, kun kattoa ollaan muutenkin kunnostamassa ja asentajat on tilattu paikalle. Mutta jos kattoa on huollettu säännöllisesti, ei saneerauksia tarvitse tehdä ehkä kymmeniin vuosiin. Tarvetta ja halua pienempiin muutostöihin voi ilmetä ja tällöin meiltä tullaan paikalle tekemään juuri se haluttu asia. Kattoikkuna voidaan siis asentaa olemassa olevaan huopakattoon. Se voidaan asentaa huopakaton uusimisen tai huopakattoremontin yhteydessä. Sama pätee myös peltikattoihin ja tiilikattoihinkin riippumatta siitä, missä käytössä rakennus on.

Kun ryhdytään miettimään vaikkapa kattoikkunan hintaa, on otettava huomioon muutama asia. Materiaalikustannukset ovat työn lisäksi keskeinen kustannuksiin vaikuttava tekijä. Markkinoilla on runsaasti vaihtoehtoja, joiden hinnat vaihtelevat satasesta useaan sataan. Hinta-arviointiamme helpottaa se, jos tiedät jo valmiiksi millaisen luukun tai ikkunan huopakatollesi haluat. Kaikissa valmistuotteissa on myös omat tarkat asennusohjeensa, joita noudattamalla muun muassa tuotetakuut pysyvät voimassa. Kunkin tuotteen asennustapa ja tarvittava välineistö vaikuttavat asennuksen työmäärään ja se vaikuttaa luonnollisesti asennuksen hintaan.

Huopakatto tai mikään muukaan katemateriaali katolla ei ole este asennukselle. Hintaan katemateriaali voi vaikuttaa hieman mutta ei ratkaisevasti, sillä työ on periaatteessa aika samanlainen prosessi riippumatta siitä, millaisella katolla työtä tehdään. On kuitenkin mahdotonta iskeä tiskiin tarkkaa hintaa, jonka kattoikkuna huopakatolle asennettuna tulee kustantamaan ennen kuin tiedämme tarkemmin yksityiskohtia. Emme mielellämme heittele hintoja vaan annamme aina järkevän ja realistisen tarjouksen. Tarvittaessa käymme kartoittamassa tilannetta myös paikan päällä. Ota siis rohkeasti yhteyttä, jos mietit kustannuksia!

Kattoikkunat, kattovalokuvut ja muut kattotuotteet laatuasennuksin Kattoremontti Pro:lta

Kattoremontti Pro:n periaatteisiin kuuluu asennustöiden korkea laatu. Työhön ja asentajien ammattitaitoon panostetaan. Lisäksi työlle varataan riittävästi aikaa ja työvoimaa niin että se saadaan tehtyä sovitussa aikataulussa. Urakkaa ei myöskään jätetä kesken tai viimeistelemättä kiirehdittäessä seuraavalle työmaalle. Työlle saa aina takuun. Vaikka laatuun pyritään panostamaan kaikissa työvaiheissa, joskus voi sattua virheitä, jotka tulemme takuun mukaisesti aina korjaamaan. Asennamme kattoikkunat, kattovalokuvut ja muut kattotuotteet remontin yhteydessä tai erikseen. Kattoikkuna huopakatolle asennettuna tai vanhan kattoikkunan muuttaminen vaikkapa kattovalokuvuksi onnistuu kyllä.

Ammattiasentajan tekemä työ on hyvä ratkaisu työtakuun, kotitalousvähennysten ja muiden etujen vuoksi. Se on käytännöllinen myös tuotetakuita ja vakuutuksia ajatellen. Niissä ollaan aina tarkkana siitä, että asennustyö on tehty asennusohjeen mukaisesti, jos jotain sattuu ja sinun täytyy hakea korvausta vahingoista. Totta kai hyvä työ maksaa materiaalien lisäksi. Mutta ellei sinulta itseltäsi löydy koulutusta ja kokemusta vastaavista töistä, voi esimerkiksi kattoikkunan asennus olla melkoinen urakka. Huomioitavaa ja riskejä on paljon. Me suunnittelemme työn huolella, teemme myös aina tarvittavat puutyöt aluslaudoitukseen kattoikkunan asennuksen yhteydessä. Työn jälki viimeistellään aina huolellisesti ja saat kattoikkunasi meiltä täyden palvelun periaatteella.

Yksi meidän palveluidemme eduista on se, että joka kerta kun katolle kiivetään, se tarkistetaan huolellisesti. Teemme pelkkiä tarkistuskäyntejä tilauksesta. Mutta silloinkin kun olet tilannut meidät vaikkapa tekemään katteen paikkausta tai asentamaan kattoikkunaa, tutkimme huolellisesti koko katon tilanteen ja raportoimme siitä sinulle. Jos katolta löytyy jotain korjattavaa, neuvottelemme kanssasi asian hoitamisesta kuntoon. Saat aina tarkistuksen yhteydessä tarjouksen mahdollisista vioista ja korjaustarpeista. Aina ei korjattavaa löydy mutta kerromme silloinkin mahdollisista riskitekijöistä, jos katoltasi löytyy ongelmallisia rakenteita. Sellaisia ovat esimerkiksi kohdat, joissa on korkeampi vuotoriski tai jokin käytetty materiaali on osoittautunut ajan myötä jollain tavalla riskialttiiksi. Näin osaat pitää silmällä mahdollisia ongelmia ja pidettyä kattosi kunnossa pitkään huolehtimalla niiden korjauksista aina tarpeen vaatiessa.

Vanhan kattokuvun tai kattoikkunan vaihto

Kattokupu ja kattoikkuna, ihan kuten katemateriaalit ja mikä tahansa varsinkin säiden armoilla oleva kärsii pikkuhiljaa eroosiota ja kulumista. Meillä vuodenaikojen vaihtelut, lumi ja jää rasittavat kattojen erikoisrakenteita. Vaikka kattoikkunat ja kattovalokuvut ovat hyvin kestäviä, tulee niidenkin käyttöikä jossain vaiheessa tiensä päähän. Kattoikkuna huopakatolle asennettuna voidaan tehdä myös vaihtona kuvusta tai pienestä ikkunasta luukkuun tai päinvastoin. Kun kattoon on jo tehty läpivienti, voimme vaihtaa siihen tilalle myös jotain muuta. Ylipäätäänkin tehty läpivienti on helpompi käyttää johonkin muuhun läpivientiä vaativaan, kuin esimerkiksi täyttää reikä ja korjata katto niin että kate on yhtenäinen. Sekin onnistuu, mutta on vaativampi toimenpide.

Kattoremontti Pro vaihtaa vanhojen kupujen ja luukkujen tilalle uusia niin huopakatoilla kuin muillakin katoilla. Tällöin tärkeää on valita sopivan kokoinen uusi tuote, sillä varsinkin liian pieni kuvun tai luukun kehys aiheuttaa suuren ongelman asennuksessa. Tällöinhän reikää täytyy pienentää ja se aiheuttaa vuotoriskiä. Mikäli kokoa halutaan suurentaa, voidaan aukkoa uuden asennuksen yhteydessä avartaa, kätevintä ja edullisinta on kuitenkin vaihtaa tilalle samankokoinen uusi tuote. Vaihdon yhteydessä on myös erinomainen tilaisuus tutkia katon rakenteiden kunto läpiviennin yhteydestä. Samalla reissulla voimme päivittää vaikka kattosi turvatuotteet kuntoon, kattosillat, lapetikkaat ja turvaköysien paikat saadaan paikoilleen kädenkäänteessä.