Kattoikkunan poisto edessä? Kattoremontti Pro hoitaa kattosi kuntoon nopeasti ja taidolla!

Kattoikkunan poisto saattaa tulla ajankohtaiseksi, mikäli sen huolto aiheuttaa liikaa päänvaivaa tai huonetila tuntuu kodikkaammalta ilman kattoikkunan tilaan luomaa valoisuutta. Saatat vaikkapa murehtia pohjoismaisten talvien aiheuttamaa rasitusta kattoikkunalle ja kattorakenteille, tai ajatella kiinteistön tuntuvan turvallisemmalta ilman kattoikkunaa? Oli syysi kattoikkunan poiston mikä tahansa, me Kattoremontti Prolla olemme valmiit poistamaan kattoikkunasi lujan ammattitaitomme voimin ja huoltamaan kattosi kuntoon.

On totta, että kattoikkuna on suomalaisessa ilmastossa riskirakenne, vaikka se parhaimmillaan luokin miellyttävää tunnelmaa, yksilöllistää rakennuksen julkisivun ilmettä ja on oikein toimiessaan kustannustehokas. Kauniin ja turvallisen kattoikkunan ylläpitäminen vaatii kuitenkin aktiivista ja asianmukaista huoltoa, eikä se näin ollen ole aivan kaikkien toivelistalla. Kattoremontti Pro taitaa kattoikkunan poiston ammattimaisesti ja monin eri tavoin, esimerkiksi muuraamalla tai muulla tavalla paikkaamalla katon poistettavan kattoikkunan kohdalta. Käytettävä tekniikka ja poistotoimenpiteet tarkentuvat, kun näemme kattosi ja osaamme kohdentaa oikeat korjaustoimenpiteet- ja tavat materiaaleineen juuri sinun katollesi sopivien menetelmien avulla. Me korjaamme kattosi aina kiinteistökohtaisten, yksilöllisten vaatimusten ja olosuhteiden mukaan, joten voit olla varma, että juuri sinun kattosi tulee korjattua markkinoiden korkealaatuisimman osaamisen voimin.

Kun tilaat Kattoremontti Pron paikan päälle, voit luottaa kattavaan tietotaitoomme ja kattoalan piinkovaan ammattiosaamiseemme. Kattoikkunan poisto on toimenpide, jossa vaaditaan laaja-alaista tietoa katon läpivientien toteuttamisesta ja poistamisesta, sekä taitoa osata saattaa tarpeellinen tieto toimivaksi käytännön työksi. Katon läpivientejä tehdessä ja poistettaessa on kyse koko katon ja rakenteiden kunnosta, sillä esimerkiksi kosteusvauriot saattavat harmillisesti yllättää, mikäli työtä ei suoriteta huolellisesti ja oikeanlaisten materiaalien turvin. Paikalle saapuessamme tarkistamme koko katon kunnon, vaikka kyseessä olisi pienempikin huolto- tai korjaustoimenpide. Näin saat kauttamme täyden palvelun. Sinun ei tarvitse huolehtia myöskään kattotöiden maksamisesta heti, sillä sivujemme kautta voit hakea itsellesi joustavaa rahoitusta. Ethän unohda myöskään kotitalousvähennystä, jonka saat teettäessäsi työn alan ammattilaisella. Näin voit säästää tuntuvia summia ja kallisarvoista aikaa, kun jätät kattohuolesi Kattoremontti Prolle.

Kattoikkunan poisto

Kattoikkunan poistaminen vaatii huolellista ja osaavaa otetta, jotta tulos on kiinteistön kannalta toimiva ja turvallinen

Kattoikkunan poistaminen, kuten kaikki katon läpivientiä koskevat toimenpiteet, liittyy suoraan koko kiinteistön ja katon kuntoon. On erittäin tärkeää, että kattoikkunaa poistettaessa työ tulee tehtyä moitteettomasti ja kattoon ja sen rakenteisiin soveltuvien työtapojen ja materiaalien avulla. Muussa tapauksessa katon kuntoon kohdistuvat riskit, kuten erilaisten kosteusvaurioiden synty tai rakenteiden vioittuminen ovat hyvin mahdollisia ja vaarassa toteutua.

Katon korjaus poistetun kattoikkunan kohdalta on aina suoritettava vedenpitävästi, sillä avonainen kohta katossa on luonnollisestikin aina erittäin suuri riski kosteusvaurioille. Korjaustoimenpiteitä suoritettaessa ei voikaan kyllin korostaa työn laatua ja esimerkiksi säätiloilta suojaavia työtekniikoita: Kattoremontti Pro työskentelee aina huomioiden säätilojen aiheuttamat riskit ja tekee tarvittavat sääsuojaukset ennen korjaustoimenpiteiden aloittamista. Näin voit olla varma siitä, että työnjälkemme pitää myös säiden puolesta.

Katon paikkaus ja paikkauksen toteuttamistavat riippuvat aina suoraan paikattavan katon laadusta ja olosuhteista. Yleisesti ottaen kattoikkunan poistaminen ja jäljelle jäävän aukon paikkaaminen onnistuu kattomateriaalista riippumatta, mutta esimerkiksi peltikaton kohdalla pelkkä täsmäkorjaus ei välttämättä auta, jos paikattava aukko on suurehko. Näissä olosuhteissa on todennäköistä, että pelti vaihdetaan koko elementin osalta. Jokainen katto on kuitenkin tapauskohtaisesti korjattavissa, ja Kattoremontti Pron asiantuntemuksen avulla jokainen katto korjaantuu priimakuntoon.

Kattorakenteen sulkeminen kattoikkunan kohdalta tulee tehdä tarkasti kaikilta osin, sillä kattorakennetta sulkiessa on huomioitava myös eristeiden sopivuus ja toimivuus, sekä katon aluskatteen mahdolliset ja tarpeelliset korjaukset poistettavan ikkunan osalta. Kattoikkuna voidaan myös ummistaa sisältä käsin, mutta kyse on aina tapauskohtaisesta menettelystä ja muun katon kunnosta. Kattoikkunaa poistettaessa on hyvä tietää, että kattorakenne pitäisi saada korjattua samanlaiseksi kuin koko katon muukin yläpohja. Tämän vuoksi on merkittävää, että toimeen tarttuu kattoalan ammattilainen, joka on pätevöitynyt alallaan. Ethän halua ottaa riskiä kattosi ja rakennuksen kunnon suhteen? Tilaa meidät korjaamaan kattosi, ja koko kiinteistösi kiittää!

Entä hinta? Mitä kattoikkunan poistaminen maksaa?

Kattoikkunan poiston yhteydessä ehkä suurin mieltä vaivaava asia lienee kattoikkunan poiston hinta itsessään. Kattoikkunan poistamisen hinta koostuu monesta eri tekijästä, kuten työhön käytetystä ajasta, talo- ja ikkunatyypistä, käytetyistä materiaaleista ja työtekniikkaan liittyvistä seikoista. Tarkastamme jokaisen kattoikkunan ja katon tapauskohtaisesti, ja suoritamme laskelmat kunkin katon ja kattoikkunan kohdalla erikseen. Pyrimme aina Kattoremontti Prolla siihen, että asiakas saa nauttia parhaimmasta mahdollisesta työn tuloksesta: turvallinen ja huoleton olotila  hyvin suoritetun työn jälkeen ovat varmasti myös hintansa väärti. Meiltä asiakas saa aina markkinoiden kilpailukykyisimmän hinnan yhdistettynä laadukkaimpaan mahdolliseen palveluun. Pyydä meiltä tarjous, ja yhdessä voimme tarkistaa, miten sinun kattoikkunasi poiston suhteen hintakustannukset asettuvat.

Kattoremontti Prolta koko katon remontti- ja huoltotoimenpiteet varmalla taidolla

Oletko miettinyt katon vuosihuoltoa tai tarkistusta, tai tarvitseeko katto mielestäsi jonkin asian suhteen hienosäätöä? Voit ottaa meihin yhteyttä tilanteessa kuin tilanteessa, ja saavumme tarkistamaan kattosi kunnon. Suunnittelemme suorittamamme huolto- ja korjaustoimenpiteet aina täsmällisesti ja tulemme työskentelemään aina ammattiylpeydellä, jotta sinä asiakkaana saat turvallisen katon- ja tyytyväisen mielen! Meiltä löydät myös luotettavan asiantuntemuksen liittyen esimerkiksi erilaisiin kattovarusteisiin ja peltisepäntöihin: muun muassa ikkunoiden ja piippujen pellitykset sekä sadevesijärjestelmien asennus sujuvat meiltä kiitettävällä ammattirutiinilla. Käänny meidän puoleemme, kun kattosi tarvitsee ensiluokkaista ammattilaista!