Kattoremontin eteneminen tarjouspyynnöstä ja kattotarkistuksesta loppusiivoukseen

Kattoremontin eteneminen ja kattoremontin vaiheiden määrä tarjouspyynnön ja lopputarkistuksen välillä vaihtelevat katon kunnosta ja materiaalista riippuen. Tietty yhtäläinen kaava Kattoremontti Pro:n remonteissa on. Jokaisen kattoremontin eteneminen alkaa esimerkiksi katon tarkistamisella. Silloin kun liikkeelle lähdetään tarjouspyynnön kautta, sovimme tarkistuksen jo tarjousvaiheen yhteyteen, jotta voimme kartoittaa toiveidesi ohessa katon kunnon. Näiden pohjalta teemme työsuunnitelman, josta kattoremontin vaiheet käyvät selkeästi ilmi. Laskemme tarjouksen myös sen perusteella, mitä toimenpiteitä katto vaatii ja mitä esim. asennuksia sinä katollesi tilaat. Joskus kattoremonttiin päädytään kuitenkin sen kautta, että tarkistamme katon aina kun käymme katolla. Jos tilaat meidät tekemään vaikkapa vuotopaikkausta tai katon puhdistusta, käymme katon kunnon läpi. Tarkistus kuuluukin kaikkien tekemiemme kattotöiden hintaan. Joskus muun työn ohessa tehdyssä tarkistuksessa käy ilmi, että katto vaatii remontin. Käytännössä tällöinkin kattoremontti lähtee käyntiin katon tarkistuksella.

Kun katto on tarkistettu, sinun toiveesi kyselty, suunnitelma ja tarjous sinulla hyväksytetty, kattoremontti etenee toteutusvaiheeseen. Hankimme sovitut tarvikkeet, autamme mahdollisesti tarvittavien rakennus- ja toimenpidelupien kanssa ja sitten käydään käsiksi töihin. Aloitamme aina työmaan huolellisella suojauksella, piha ja rakennus pysyvät siisteinä ja tämä helpottaa myös omaa loppusiivoustamme, joka onkin aina kattoremonttimme päätepiste. Suojausta seuraavat purkutyöt, ainakin vanha vesikate puretaan katolta ja se vaatii myös kattotuotteiden ja sadevesijärjestelmän irrottamista. Mikäli kattotuotteet ovat kunnossa, voimme mahdollisesti asentaa ne takaisin, kun katto on uusittu. Tarpeen tullen vaihdamme ne kuitenkin uusiin, näissäkin toimitaan täysin tapauskohtaisten tarpeiden pohjalta.

Mikäli katto vaatii laajempaa remontointia, voimme purkaa pois myös vanhat aluskatteet ja eristeet, mahdollisesti lahonneet tai muuten vaurioituneet puurakenteetkin katolta ja asentaa uudet tilalle. Kaikki kattoremontit eivät kaikkea tätä vaadi, Kattoremontti Pro lähtee kuitenkin jokaiseen remonttiin kuin uuteen päivään. Kahta samanlaista harvemmin tulee vastaan, joten kattoa remontoidaan aina sen mukaan, mitä vikoja siinä on ja mikä sen yleiskunto on. Näin saadaankin tehtyä laadukkaita remontteja, kattoon ei jää heikkouksia, kun kaikki korjausta vaativa huomioidaan. Toisaalta emme kuitenkaan korjaa ja vaihda turhaa, vanha sadevesijärjestelmä pääsee takaisin katon räystäälle, jos se on kyllin hyvässä kunnossa. Kun katto on uusittu ja vesikate asennettu, läpiviennit asennettu ja kattotuotteet kiinnitetty keräämme roskat, lastaamme ne kyytiin, tarkistamme katon ja lähdemme jäteaseman kautta kohti seuraavaa työmaata.

Kun kattoremontti vaatii rahoitusta, voit hakea sitä kätevästi kotisivujemme kautta vaikkapa siinä vaiheessa, kun olet saanut tarjouksemme ja tiedät kulut aika tarkkaan. Työmme on myös vähennyskelpoista verotuksessa, sillä Kettoremontti Pro kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Voit hakea verovähennyksiä oman veroilmoituksesi kotitalousvähennyksissä.

Kattoremontin eteneminen

Kattoremontilla uusi katto ja säännöllisellä huollolla pitkä ikä katolle

Kattoremontti Pro tarjoaa kaikkien kattojen remontteja. Uusimme huopakattoja, peltikattoja ja tiilikattoja eikä meille ole väliä, mikä rakennus tai kattomalli on kyseessä. Uusi katto kaipaa huoltoja, kuten se vanhempikin. Ei ehkä ihan yhtä usein tai ihan yhtä suuressa mittakaavassa, mutta esimerkiksi katon puhdistaminen roskista voi olla tarpeen, samoin lumenpudotukset, jos sattuu runsaslumisia talvia. Uusittu katto pysyy hyvänä pitkään ja sillä on mahdollisuus myös kestää materiaalin keskimääräinen käyttöikä, ehkä pidempäänkin. Erilaisilla katteilla ja kattomalleillakin on omia huoltotarpeitaan, joista Kattoremontti Pro on hyvin selvillä.

Kun uusit kattosi teettämällä kattoremontin, saa rakennuksesi jälleen vuosikausiksi huoletonta suojaa. Vaikka uusi katto on mukavan huoleton, kannattaa sen huolto aloittaa pian, sillä esimerkiksi katon puhtaanapito pitää katon kunnossa. Esimerkiksi huopakatteella katon roskaantuminen ja roskan sitoma kosteus edesauttavat sammaleenkasvua katolla. Sammal puolestaan tuhoaa katteen hyvin tehokkaasti päästyään valtaamaan alaa ja se olisi hyvä saada pidettyä kokonaan poissa katteen pinnalta. Silloin kun sammal pääsee kattoa valtaamaan, ovat tehokkaat neuvot jo tarpeen. Tässä vaiheessa saat meiltä sammaleenpoistot ja sammaleentuhokäsittelyt sekä katteen pinnoitukset. Helpompaa ja edullisempaa on kuitenkin huoltaa kattoa säännöllisesti mm. puhdistuksin, jolloin sammaleen on lähes mahdotonta juurtua katolle. Onkin tärkeää huoltaa kattoa asiantuntevasti, saat meiltä aina oikeat huoltotoimet, joilla valittu kate pysyy takuulla kunnossa. Esim. huopakaton puhdistuksessa käytämme puhallinta tai pehmeää harjaa ja näin katteen pinnoite pysyy hyvänä pidempään.

Katto voi toisinaan tarvita myös lumenpudotuksia, esim. tiilikatto painaa paljon jo ilman luntakin, lumen kertyessä katolle, sitä suojelee tehokkaasti mm. notkahduksilta ja katevaurioilta osaava lumenpudotus, jonka saat myös meiltä. Samalla kun suoritamme erilaisia puhdistustöitä, tarkistamme kattotuotteiden kiinnitykset, vesikourujen kaadot, katteen saumaukset ja läpiviennit. Näin monet viat saadaan korjattua ajoissa, eivätkä ne ehdi ikinä kasvaa suurempiin mittoihin aiheuttaen isoja kuluja ja saneerauksia. Suurimmat ongelmat ja kalleimmat remontit syntyvät osaamattomalla katon rakentamisella ja huollolla. Tai vaihtoehtoisesti huollon puutteella, kun tarkistamaton ja huoltamaton katto ehtii vuotaa pitkään aiheuttaen kosteusvaurioita, lahoamista katon puuosiin, eristeiden pilaantumista ja jopa hometta.

Täyttä palvelua ja tyytyväisiä asiakkaita kaikissa kattotöissä

Kattoremontti Pro:n kaikki kattotyöt hoidetaan avaimet -käteen palveluna, joka takaa asiakkaalle täyden palvelun urakointia kaikissa kattoasioissa. Asiakkaan suurin vaivannäkö käsittää lähinnä sen tarjouspyynnön tekemisen ja me teemmekin oikeastaan kaiken muun tai autamme sinua asioissa, joita emme voi tehdä puolestasi. Tällaista voi tapahtua lähinnä lupa-asioissa, toki kyselemme myös toiveitasi katon suhteen. Keskustelemme kanssasi esimerkiksi katevaihtoehdoista, osaamme ehdottaa pitkällä kokemuksella katon jyrkkyydelle ja mallille parhaiten toimivia katteita, joista voit sitten valita. Katosta riippuu, paljonko valinnanvaraa esim. vesikatteissa on, mutta tarpeen vaatiessa saat meiltä myös laajemmat kattoremontit aina katon mallin ja jyrkkyyden muutoksiin asti, jolloin valittavana on taas erilaisia, vaikkapa jyrkemmälle katolle ihanteellisia katevaihtoehtoja. Et joudu teettämään mitään työvaiheita muilla tai palkkaamaan esimerkiksi kattopeltiseppää tai muita ammattiosaajia vaan saat meiltä kaikki tarvittavat käsiparit kattourakkaan.

Täyden palvelun pakettiimme kuuluu se, että tuomme kaiken remontissa tarvittavan mukanamme ja katon valmistuttua myös viemme kaiken ylimääräisen mukanamme, eikä nurkkiisi jää pyörimään esimerkiksi erikoistyökaluja, joita et käytä yhtään mihinkään muuhun. Tuomme sovitut tarvikkeet, kuten puutavaran ja vesikatteet ja viemme jämäpalat mukanamme. Sinun nurkkiisi ei jää purku- ja rakennusjätettä tai ongelmajätettä, jos katossa on ollut esimerkiksi asbestia sisältävä mineriittikate. Hankimme siis tarvikkeet suoraan valmistajilta aina käypään hintaan ja hävitämme jätteet aina asianmukaisesti. Jos kattosi vaatii henkilönostinta tai rakennustelineitä, me tuomme nekin eikä sinun tarvitse lähteä vuokrailemaan niitä itseksesi saadaksesi kattotyöt teetettyä

Työ- ja asennustakuut sisältyvät kaikkiin töihimme, takuusta juttelemme mielellämme lisää, jos se kiinnostaa. Se kattaa kaikki meidän tekemämme työvaiheet ja se kirjataan sopimukseen. Samoin katon huolellinen tarkistaminen alussa ja urakan lopputarkistuksen sekä loppusiivouksen katon valmistuttua kuuluvat aina asiaan, kun katolla töitä meidän toimestamme tehdään. Meiltä saat katon energiaremontit, lämpövuotojen kunnostukset, katon turvatuotesuunnitelmat sekä kaikki toivomasi asennustyöt aurinkopaneeleista lähtien. Tällaiset asiat on hyvä ottaa puheeksi heti kun remonttia ryhdytään suunnittelemaan, jos vaikkapa epäilet katon lämpövuotoa tai haluat aurinkopaneelin katollesi, voit kirjata ne tarjouspyyntölomakkeelle tai ottaa puheeksi soittaessasi, viimeistään silloin, kun jututamme sinua tarkemmin toiveidesi selvittämiseksi työsuunnitelmaa ja tarjousta varten. Pyrkimyksemme on toimia kaikessa täyden palvelun periaatteella, jotta asiakkaan ei tarvitse kattoon liittyvissä asioissa nähdä ylimääräistä vaivaa. Tavoitteenamme on teknisesti toimiva, hyvännäköinen ja pitkäikäinen katto sekä tyytyväiset asiakkaat.