Kattoremontti, kattotyöt – Hausjärvi

Hausjärvellä kaikki kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt hoitaa parhaiten Kattoremontti Pro, pyydä siis meidät käymään ja hanki katollesi pisin mahdollinen elinajan ennuste! Teemme kaikki pelti-, tiili- ja huopakattotyöt Hausjärven ohella Hausjärven naapurikunnissa Riihimäellä, Mäntsälässä, Kärkölässä, Janakkalassa, Hollolassa, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä. Pyydä meidät asentamaan, varustelemaan, uusimaan, asentamaan, huoltamaan ja korjaamaan kattosi myös muualle Kanta-Hämeeseen, Uudellemaalle tai Päijät-Hämeeseen. Tilaamalla meidät, tilaat ahkeran kouluttautumisen ja suomalaiskatoilla kaikissa olosuhteissa hankitun pitkän kokemuksen tuomaa ammattitaitoa ja asiantuntemusta. Mikään kattotyö ei ole meille ylivoimainen. Me korjaamme kattovuodot, lumi- ja myrskytuhot sekä rapautuneet savupiiput. Annamme katolle jopa toistakymmentä vuotta lisää elinaikaa perusteellisella tiivistämisellä, pesemisellä ja uudelleenpinnoittamisella. Tunnemme niin modernit katot kuin perinteikkäät savitiili-, kolmiorima- tai konesaumakatteet. Saat meiltä myös kattopeltiseppiemme ainutlaatuista osaamista ja käsityötaitoa.

Joka kerta kun saavumme huoltamaan tai korjaamaan kattoa, teemme ilmaisen kattokatselmuksen. Kierrämme siis koko kattokokonaisuuden läpi, ja varmistamme, että katto on kaikin puolin moitteettomassa kunnossa. Ammattilainen havaitsee kaiken, myös alkamaisillaan olevan kattovuodon tai viitteet lisälämmöneristyksen tarpeesta. Säästät selvää rahaa, jos huomaamme jotain, minkä välitön korjaaminen pelastaa katon esimerkiksi uhkaavalta vesivahingolta. Kaikki kattotyöt kotona tai kesämökillä oikeuttavat hakemaan kotitalousvähennystä, eli vähentämään osan kuluista omassa verotuksessa. Kotitalousvähennys tekee muutenkin edullisista kattotöiden hinnoistamme entistä huokeampia. Kattotöihin on mahdollista hakea rahoitustakin kauttamme. Rahoitus on haettavissa helposti verkkosivujemme kautta. Sitä voit hakea kattoremontin tai muun kattotyön rahoittamiseksi joko kokonaan tai osittain. Rahoituksen määrästä riippumatta rahoituksen korko ja sen kulut pysyvät matalina, jolloin rahaa jää muuhunkin.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Alkukartoitus: Jokaiseen korjattavaan tai huollettavaan kattoon tulee aina tutustua. Ota yhteyttä ja kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle.

2

Remonttisuunnitelma ja tarjous: Asiantuntijamme laatii alkukartoituksen pohjalta kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattotyöstä. Tarjous pitää sisällään vanhan katon purkamisen, uuden katon asennuksen sekä loppusiivouksen.

3

Kattoremontin toteutus: Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pyrimme toteuttamaan remontin nopeasti ilman turhaa aikailua, mutta laatua unohtamatta. Tavoitteemme on aina laadukas lopputulos ja tyytyväinen hymy asiakkaamme kasvoilla.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Suunnitteletko suurempaa tai pienempää kattoremonttia Hausjärvellä? Etsitkö kuumeisesti perusteellisen kattohuollon tekijää? Tarvitsetko nopeasti kattokorjausapua tai -remontoijaa? Kattoremontti Pro tekee monipuolisesti erilaiset kattotyöt Hausjärvellä ja Kanta-Hämeen alueella. Meiltä saat kaikki kattopalvelut samasta osoitteesta.

Tärkeimmäksi julkisivuksi määritellään aina katto. Katto suojelee kiinteistöäsi, omaisuuttasi ja perhettäsi kaikilta talon ulkopuolelta tulevilta riskitekijöiltä. Kun hoidat säännöllisesti kattoasi ja korjaat pienimmätkin vahingot nopeasti, varmistat, että kattosi hoitaa sille suodun suojelutehtävän kiitettävästi ja on pitkäikäinen. Kun katosta on pidetty hyvin huolta, on se kiiltävä ja hyvännäköinen. Sadevesi ei jää kupeksimaan katollesi, vaan poistuu kuin vedenjakaja olisi töitä tekemässä. Hyväkuntoista kattoa eivät myöskään rasita mitkään kasvustot.

Älä palkkaa en tiiä -miehiä, vaan ota yhteyttä jokaisessa kattoasiassa Kattoremontti Prohon. Olemme apunasi ja asiantuntijasi kaikissa tarpeissasi – kattoremonteissa, kattohuolloissa, kattokorjaustöissä sekä muissa kattoprojekteissa. Toteutamme jokaisen työn kiitetyllä suomalaisella ammattitaidolla.

Kattoremontti Pro on kattojen ehdoton ykkösosaaja, joka asentaa asiakkaan toiveesta myös monenlaisia kattotarvikkeita turvallisuustuotteista lisävarusteisiin ja -suojiin. Meillä Sinun pienetkin tarpeesi ovat keskiössä. Kun me hoidamme kattoremonttisi, jätämme jälkeemme laadukkaan lopputuloksen ja tyytyväisen asiakkaan.

Olipa tarpeesi kattoremontti, kattohuolto, katonkorjaus tai muuta kattotyö Hausjärvellä, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon ja hoidetaan kattosi kuntoon.

Kattourakointi Hausjärvi – Kattourakoitsija Kanta-Hämeeseen on Kattoremontti Pro

Kattourakointi Hausjärvi-nimisessä kunnassa tai muualla Kanta-Hämeessä, kuten Hämeenlinnassa tai Janakkalassa, onnistuu taatusti, kun remmiin astuu Kattoremontti Pro. Olipa sitten tarkoitus asentaa uudet katot kuudesta rivitalorakennuksesta koostuvaan taloyhtiöön tai korjata mummonmökin katto, olemme paras valinta hommaan. Meiltä ei tietotaito, motivaatio tai aurinkoinen asenne lopu. Me laitamme katon huippu kuntoon, eikä meidän palveluistamme tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Menestyksemme perustuu korkealaatuisiin kattotöihin ja tyytyväisiin asiakkaisiin, ei laatukatteisiin. Koska kuulumme ennakonperintärekisteriin, saat kattotöistä veronalennusta niin sanotun kotitalousvähennyksen muodossa. Asiakkaan kannalta olemme huoleton valinta, sillä annamme kattoremontista ja uuden katon asentamisesta kiinteähintaisen tarjouksen etukäteen. Asiakas tietää siis ennakkoon, millainen lasku on tulossa. Hinnassa on mukana kaikki materiaaleista kattotyöhön ja loppusiivoukseen asti. Me Kattoremontti Prolla hoidamme aina kaiken avoimesti ja asiallisesti. Ota käyttöösi verraton asiantuntemuksemme ja pitkä kokemuksemme, ja teetä seuraava kattourakka meillä. Lopputulos lämmittää mieltä vielä vuosienkin päästä.

Kattoremontti Hausjärvi – Peltikatto-, tiilikatto-, ja huopakattoremontti

Sinua odottaa elämäsi helpoin kattoremontti Hausjärvi-nimisessä kunnassa, kun otat yhteyttä ja kysyt, paljonko huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Hausjärvellä sijaitsevaan rakennukseen maksaa. Meiltä onnistuu niin teollisuusrakennuksen, ostoskeskuksen kuin isonkin taloyhtiön kattoremontti. Ota yhteyttä myös silloin, kun pitää suorittaa varttikaton, eli mineriittikaton purku ja vaihto. Autamme mielellämme, jos kattoremontin suunnittelu tuntuu vaikealta. Katon mallia voi ehkä olla mahdollista muuttaa: teemme vaikka tasakatosta pulpettikaton tai harjakatosta aumakaton, jos niin toivotaan. Palahuopakatto vaatii suht’ jyrkän katon, joten jos katolla on ollut aiemmin loivallekin katolle sopiva konesaumakatto tai lukkosaumakattoa, korotamme hieman kattoa. Ilman rakennuslupaa katon korotus ei onnistu, mutta osaamisestamme homma ei milloinkaan jää kiinni.

Tilaa siis omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Hausjärvellä Kattoremontti Prolta, ja hommat hoituvat sutjakkaasti. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus ei vie kauaa harjaantuneilta ammattilaisiltamme. Uusi katto rakentuu katolle harkitusti ja huolellisesti, joten lopputulos on korkealaatuinen ja kestävä. Kannattaa tilata kattoremontti talvella, jos haluaa viettää kesän rauhassa omalla pihalla. Pieni pakkanen tai edes lumisade ei vaikeuta katon uusimista, eikä kattosaneeraus aiheuta lämmön karkaamista rakennuksesta.

Kattoremontti Pro on monipuolinen kattoremonttien ammattilainen. Onko kattotiilien nurkissa lohkeamia tai ovatko kattotiilet liikkuneet? Rehottaako huopakatollasi outoa kasvustoa? Kun tuuli puhaltaa rajusti ulkona, kitiseekö peltikattosi tai kuuletko paukutusta nurkista?

Kattoremontti Pro tulee avuksesi tarpeessa kuin tarpeessa oli ilta tai viikonloppu. Jokainen katto on erilainen, ja katon tarpeet vaihtelevat sijainnin ja materiaalin mukaan. Emme myy sikaa säkissä tai kopeloi mututuntumalla. Aloitamme jokaisen kattotyömme tekemällä ilmaisen alkukartoituksen. Selvitämme, mitä voimme tehdä kattosi hyväksi. Alkukartoituksissa ammattilaisemme ovat huomanneet, että remontille on yleensä samat lähtökohdat. Kattohuolto on jätetty tekemättä, pienet muutokset on jätetty huomioimatta. Joskus kuntokartoituskin on laiminlyöty. Koska kattosi on kotisi arvokkain suoja, hoida sitä samassa suhteessa.

Remonttitarpeen synnyttyä ota yhteyttä Kattoremontti Prohon ja lähetämme asiantuntijamme paikalle. Hän käy yhdessä kanssasi lävitse kattosi ja selvittää, mitä kattosi kaipaa. Kattoremontti Pro tekee laadukkaalla ammattitaidolla kaikki kattoremontit Hausjärvellä ja Kanta-Hämeessä.

Milloin kattoremontti on ajankohtainen?

Kun asiakas miettii vähääkään remonttia, kattoremontti on ajankohtainen. Silloin kannattaa tilata kattoasiantuntijamme ilmaiselle kartoituskäynnille. Kattoasiantuntijamme käy läpi kattokohteen ja arvioi kattoremonttitarpeen. Hän osaa kertoa, onko kiinteistössäsi kattoremonttitarvetta vai selvitäänkö vain kattohuollolla.

Kattoremontti Pro hoitaa ammattitaidolla niin suuret kuin pienetkin kattoremontit Hausjärvellä. Oli kiinteistösi omakotitalo, rivitalo, mökki tai piharakennus, toteutamme remontin laadukkaasti ja kohteen tarpeet huomioiden. Kattoremonttimme on palvelukokonaisuus, joka sisältää alkukartoituksen, suunnittelun, kattoremontin sekä rakennusjätteen poiskuljetuksen. Emme jätä asiakkaallemme turhaa stressiä mistään.

Kattoremontti Prolta korjaa ja ylläpitää kattosi hyvinvointia. Kattoremontin yhteydessä voimme tarpeen mukaan uusia tai täydentää talosi turvallisuutta asentamalla mm. kattoturvatuotteita tai parantamalla talosi energiatehokkuutta ja viihtyvyyttä lisäämällä eristystä.

Kun Kattoremontti Pro toteuttaa kattoremonttisi, voit olla varma, että jätämme jälkeemme laadukkaan jäljen ja tyytyväisen asiakkaan.

Kattoremontti ja kattoremontin hinta

Kattoremontin hinta voidaan maksaa monella eri tavalla: yksi on maksaa kattoremontti osamaksulla, toinen on kattoremontin rahoitus. Kattoremontin rahoitusta voit hakea kätevästi nettisivujemme kautta silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Rahoitus on valittu sen perusteella, että se on asiakkaillemme kokonaisvaltaisesti edullisin. Mitä kattoremontti maksaa; mistä saan tietää, mikä on omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta? Ainoa tapa selvittää kattoremontin hinta per neliö on pyytää asiantuntijamme ilmaiselle arviointikierrokselle. Kattoremontin neliöhinta on riippuvainen kulloisenkin kohteen erityispiirteistä, joten sokkona arvioita ei voida antaa. Perusteellisen tarkastuskierroksen jälkeen asiantuntijamme tekee tarkat laskelmat ja antaa kiinteähintaisen tarjouksen avaimet käteen -kattoremontista.

Mistä peltikaton, tiilikaton, huopakaton, bitumikaton asennushinta koostuu?

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta koostuu esimerkiksi sen perusteella, onko katto niin kalteva tai korkealla, että paikalle tarvitaan rakennustelineet. Uuden katon hinnassa asennettuna ovat mukana kaikki rakenteiden korjaamisesta, vanhan katon poistamisesta ja uuden asentamisesta syntyvät kulut. Tiilikaton asennushintaan vaikuttaa se, jos rakenteita on ensin vahvistettava. Huopakaton hinta asennettuna muodostuu sen mukaan, millainen kattohuopa katolle valitaan. Kiviteräskate tai ilmansaasteita puhdistavalla pinnoitteella varustettu kate tulee yleensä kalliimmaksi kuin tavanomaisempi rullatavarana myytävä kattohuopa. Peltikaton asennushinta on mukavan matala, sillä kattopellit eivät paljoa maksa ja niiden laittaminen katolle on näppärää. Poikkeus on konesaumakatto, eli rivisaumattu peltikatto. Rivisaumatun peltikaton asennushinta on korkeahko, mutta hintaa vastaan saa pitkäikäisen ja näyttävän katon.

Kattohuolto Hausjärvi – Katon huolto siirtää vesikaton saneerausta

Tilaa säännöllinen tai kertaluontoinen kattohuolto Hausjärvi- tai Mäntsälä-nimisissä kunnissa kattohuoltopalvelujen kuninkaalta eli Kattoremontti Prolta! Katon huolto pidentää katon ikää: tavallinen peltikattokin kestää oikein asennettuna ja säännöllisesti huollettuna jopa 50 vuotta, ennen kuin kattoremontti on taas ajankohtainen. Savitiilikatto taas yltää jopa kaksi kertaa pidempään käyttöikään. Katto pitää puhtaana ja pinnoitettuna, jotta sen eliniänodote olisi pitkä. Katolta on toisinaan pudotettava lunta tai poistettava jäätä ja jääpuikkoja. Kaksi kertaa vuodessa koko katto pitää tarkistaa mahdollisten uusien korjaus- tai huoltotarpeiden varalta. Helpota arkeasi, ja tilaa katon kevät- ja syyshuolto meiltä säännöllisellä sopimuksella! Tarkistamme koko kattokokonaisuuden, ja puhdistamme huolella sekä katon että sadevesijärjestelmän.

Sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Hausjärvi

Sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Hausjärvellä voidaan tilata meiltä ympäri vuoden. Vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus on tärkeää, sillä epäkuntoinen sadevesijärjestelmä vastaa tilannetta, jossa sadevesijärjestelmää ei ole lainkaan. Vesi on saatava nopeasti pois kaikilta katoilta, mutta erityisen tarkasti kannattaa pitää huolta tasakaton kattokaivojen toiminnasta. Jos vesi jää seisomaan tukossa olevan kattokaivon ympärille, saumat tulevat pettämään ennen pitkää ja vesi pääsee katon alle.

Katon pesu Hausjärvi – Kattopesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Hausjärvellä kannattaa tilata meiltä. Me tunnemme eri kattotyypit, joten tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu tapahtuvat kulloisellekin materiaalille sopivimmalla yhdistelmällä tehokkuutta ja hellävaraisuutta. Katon harjaus ja katon pesu ovat paras tapa aloittaa sammaleenpoisto huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta. Käsittelyn vaikutus kestää vuosia, kun katolle levitetään lopuksi sammaleenpoistoaine. Vain tiilikatolle tehtävä katon suojakäsittely kannattaa uusia 5-10 vuoden välein, sillä se kyllästää tiilen ja saa sen hylkimään sekä vettä että kasvustoja.

Katon maalaus Hausjärvi – Kattomaalaus tarkoittaa katon uudelleenpinnoitusta

Haalistuneelle, haurastuneelle tai halkeilleelle katolle tilattava katon maalaus Hausjärvi-nimisessä kunnassa on Kattoremontti Pron heiniä. Kattomaalaus saa katon näyttämään uudelta jälleen, kun uusi pinnoite antaa pitkäkestoisen värin ja kullanarvoisen suojan ulkoisilta rasituksilta. Katon huoltomaalaus saa katon hylkimään likaa, kasvustoja ja kosteutta. Kattomaalaus auttaa kattoa kestämään kaikkia ilmansaasteiden, ultraviolettisäteilyn ja pakkasen aiheuttamia rasituksia, ja peltikaton maalaus auttaa korjaamaan myös ruostevauriot. Huopakaton pinnoitus/maalaus on hyvä tapa välttyä katon alituiselta paikkaamiselta, sillä uusi pinnoite palauttaa kattohuovan joustavuuden. Halkeilu loppuu joustavuuden ja uuden, suojaavan kulutuspinnan myötä. Tiilikaton maalaus ei ole kovin tiheää, sillä pinnoitus uusitaan vain noin neljännesvuosisadan välein. Tiilikaton uudelleenpinnoitus sulkee kattotiileen muodostuneet huokoset, joihin kerääntyvä vesi murtaa tiiltä jäätyessään talvella.

Lumiesteet ja lumiesteiden asennus sekä korjaus Hausjärvi

Mistä lumiesteet, ja lumiesteiden asennus sekä korjaus Hausjärvi-nimisessä kunnassa? Nappivalinta korjaamaan, asentamaan ja uusimaan lumiesteet on Kattoremontti Pro. Lumiesteet estävät lumen tippumisen ohikulkijoiden, terassirakennelmien, istutusten ja autojen päälle, joten ne kannattaa hankkia kaikkiin korkeisiin tai jyrkkäkattoisiin rakennuksiin.

Jäänsulatus höyryllä – Katon ja rännien sulatus

Tilaa jäänsulatus höyryllä Hausjärvi-nimiseen kuntaan, niin ällistyt, miten helppoa katon sulatus höyryllä on. Jään poisto katolta kannattaa tehdä, jottei sen alas putoamisesta aiheutuisi vaaratilanteita. Kattojään taakse voi lisäksi patoutua vettä, ja seisovaa vettä ei mikään katto kestä kauaa. Mikäli vesikourut ovat jäätyneet, tilaa meiltä rännien sulatus höyryllä. Höyrysulatuksessa ei käytetä muuta kuin kuumaa vesihöyryä, joten vesikatto rakenteineen ei vahingoitu.

Lumenpudotus ja lumityöt Hausjärvi

Talviajan ei tarvitse hankaloittaa elämää ja normaalia liikkumista, kun tilaat lumenaurauksen, teiden hiekoituksen ja suolauksen sekä katon lumenpudotus- ja lumityöt Hausjärvellä meiltä. Jos lunta tulee talven mittaan reippaasti, kannattaa lumikuorma pudottaa katolta, ennen kuin se muuttuu painavaksi suojalumeksi. Suojalumi voi vaurioittaa vesikattorakenteita tai peräti romahduttaa varaston tai hallin katon. Jään sekainen lumi voi rikkoa alle jäävää omaisuuttakin katolta pudotessaan.

Mitä katon huoltaminen syksyisin ja keväisin sisältää?

Harkinnassa kattohuolto? Mietitkö, mitä katolle tulisi tehdä keväisin tai syksyisin? Mitkä asiat nousevat huollossa keskiöön eri vuodenaikoina? Kattoremontti Pro hoitaa kattohuollot kiinteistössäsi vuodenajat ja kohteen erityistarpeet huomioiden.

Katon tehtävä on suojata rakennusta ja sen asukkaita koko käyttöikänsä. Katon asema kiinteistön kruununa korostuu verrattaessa sitä seinien tehtävään, joten se on tärkein osa rakennustasi. Suomen sääolosuhteet asettavat omat vaatimuksensa katoille. Sateen, tuulen ja lumen kestäminen vaativat aivan omat huoltotoimenpiteensä.

Kun huollat kattoasi säännöllisesti, pidennät koko rakennuksesi käyttöikää sekä vähennät yllättäviä kulueriä asuntobudjetista. Kattoremontti Pro tekee kattohuollon puolestasi. Toteutamme laadukkaat kattohuollot kaikille katoille sekä kattomateriaaleille Hausjärvellä ja Kanta-Hämeessä.

Kaikki kattohuoltotoimenpiteet ovat riippuvaisia kohteesta ja sijainnista. Kattoremontti Pro tekee jokaiseen kohteeseen ensin ilmaisen alkukartoituksen. Käymme lävitse kattosi tarpeet. Syyshuolto valmistelee kattosi Suomen kosteaan sekä kylmään talveen. Keväthuolto varmistaa, että katto on kestänyt talven rasitteet sekä katto on valmis auringon porotukselle sekä myrskytuulille.

Kattohuoltomme sisältään monipuolisen tarkistuspaketin. Kun teemme huollon puolestasi, tarkistamme mm. katon vesikatteen, suojapellitykset, turvatuotteet, sadevesijärjestelmät ja läpiviennit. Jos on mahdollista päästä vesikaton alapuolisiin rakenteisiin, tarkistamme myös silmämääräisesti rakenteet ja ruodelaudoitukset sekä mahdolliset vuotojäljet. Huomioimme tarkistuksessa kaikki rakennuksen välittömässä läheisyydessä olevat, kattoa rasittavat tekijät. Jos tarkastuksen yhteydessä ilmenee tarvetta korjauksille, saat kaikki palvelut Kattoremontti Prolta samasta osoitteesta.

Kun teet säännöllisesti kattohuollot 1 – 2 kertaa vuodessa, varmistat kattosi hyvän kunnon, lisäät sen turvallisuutta ja huomaat mahdolliset ongelmat hyvissä ajoin. Kun kattosi tarvitsee huoltoa Hausjärvellä, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon. Jätämme aina jälkeemme kestävän katon ja tyytyväisen asiakkaan.

Kattotyöt Hausjärvi – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Kattoremontti Pro suorittaa kaikenlaiset kattotyöt Hausjärvi-, Janakkala- ja Kärkölä-nimisissä kunnissa, kuten savupiipun pinnoituksen tai kattoturvatuotteiden uusimisen. Toteutamme yritysten, taloyhtiöiden ja yksityishenkilöiden peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt kätevästi ja kohtuullisella hinnalla. Meiltä onnistuu niin aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus kuin koko katon vaihto. Jos haluat, muutetaan samalla tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi! Vaihtelua saa myös pienemmillä projekteilla, kuten katon maalaamisella eri väriseksi tai hankkimalla katolle uusia kattoikkunoita. Asumismukavuutta ja rakennuksen teknistä toimivuutta parannetaan uusimalla vanhan katon lämmöneristeet tai parantamalla yläpohjan tuulettuvuutta erilaisilla ilmanvaihtotöillä: vanhassa rakennuksessa voi eristeenä olla hiukan sahanpurua, tai yläpohjan ilmanvaihto ei pelaa umpinaisen harjan ja umpinaisten alaräystäiden takia.

Kattotöitä on monenmuotoisia ja -näköisiä kuin on kattojakin. Kattojen tarpeet vaihtelevat yksilöllisesti ja sijainnista riippuen. Kattoremontti Pro on varautunut palvelemaan Sinua kaikissa yllättävimmissä tilanteissa ja pelastamaan rakennuksesi.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys suojaa kylmyydeltä ja kosteudelta

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys on paikallaan siksi, että lämpö pysyisi sisällä asuintiloissa. Jollei välikaton, ullakon ja vintin eristys ole riittävällä tasolla, syntyy lämpövuotoja. Lämpövuodot sulattavat katolla olevaa lunta talvisin alhaalta käsin, ja katon ja lumen väliin muodostunut sulamisvesikerros voi aiheuttaa saumavuotoja. Katon lisälämmöneristys ratkaisee pulman. Lisälämmöneristys myös pienentää asumisesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä ja auttaa säästämään rutkasti rahaa rakennuksen lämmityskuluissa.

Kattoturvatuotteet asennettuna Hausjärvi

Jos tarvitset lapetikkaat, putoamissuojat, lumiesteet, kattoluukut, palotikkaat, kattopollarit tai jotkin muut kattoturvatuotteet asennettuna Hausjärvelle, ota yhteyttä. Hankimme, toimitamme ja asennamme parhaat kattoturvatuotteet paikalleen. Kattoturvatuotteet asennetaan oikeaoppisesti paikalleen: esimerkiksi konesaumakatolle ne asennetaan yleensä pystysaumoihin konesaumakattokiinnikkeillä, joten tässäkään vaiheessa ei tule puhkottua pellin pintaa. Pyydä kattoturvatuotteiden kuntotarkastus, huolto ja korjaus myös kesämökille.

Savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Hausjärvi

Ei ole parempaa tapaa hoitaa savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Hausjärvellä kuin teettää savupiipun massaus tai muu hormisaneeraus meillä. Hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Hausjärvellä onnistuu lyhyellä vasteajalla. Rapautunut hormi on tulipaloriski, ja jos sinne pääsee koko ajan lisää kosteutta, se rapautuu entistä pahemmin. Lopulta koko hormi voi sortua. Kun hormi on korjattu, kannattaa teettää piipun pellitys peltisepän työnä sekä asennuttaa piipunhattu. Molemmat estävät kosteuden pääsyä hormiin, missä se rapauttaisi piipun laastia pakkasrapautumisen kautta. Piipunhattu tai sadehattu estää roskienkin pääsyn hormiin ja parantaa piipun vetoa. Sadehattu voidaan laittaa ilmanvaihtoputkenkin, mutta ei viemärintuuletusputken, päähän.

Katon korjaus Hausjärvi – Kattokorjaus ehkäisee isompia ongelmia

Tyypillinen katon korjaus Hausjärvi-nimisellä paikkakunnalla on rikkinäisten tiilien vaihto tai rännien ja vesikourujen korjaus. Katon kaikkiin uusiin vaurioihin puuttuminen nopeasti estää niitä muuttumasta isoiksi ja kalliisti korjattaviksi ongelmiksi. Jos vaikka kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen unohtuu, voi katto alkaa vuotaa vaurioituneesta kohdasta. Kattovuoto aiheuttaa ajan kanssa erilaisia kosteus- ja sisäilmaongelmia. Tilaa siis kattokorjaus Hausjärvellä aina tarpeen tullen pikaisesti meiltä, olipa sitten kyseessä katon tiivistys tai katon paikkaus talven jäljiltä, tai jokin isompi peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus. Kattokorjauksen yhteydessä teemme ilmaisen kattokatselmuksen, eli tarkistamme, ettei katolle ole muuta korjattavaa. Katon läpivientien asennus ja tiivistys on yksi asia, jonka tutkimme erityisen tarkoin – juuri läpivienneistä katto useimmiten alkaa vuotaa.

Kattovuoto – Rakenteet kastuvat, kun katto vuotaa

Kattovuoto on vaikea huomata ajoissa, ellei kiipeä katolle tai kurkkaa yläpohjaan. Sisätiloissa huomaa sen, että katto vuotaa, yleensä vasta lattian kastuessa. Tässä vaiheessa katon vesivahinko on todennäköisesti jo aika paha. Vesi on kastellut kattorakenteet, eristeet, ja ehkä myös väliseinät. Pitkään jatkunut kattovuoto johtaa yleensä koko vesi- ja aluskatteen uusimiseen. Jos katto on alkanut vuotaa vasta hiljattain jostain yksittäisestä reiästä, vika on helppo korjata paikkaamalla vesikate ja uusimalla eristeet. Tutkimme tilanteen aina huolellisesti, ennen kuin päätämme, miten vuotavan katon korjaus kannattaa tehdä. Mietimme myös sitä, miten katto saataisiin tiiviimmäksi. Jos esimerkiksi pelti- tai tiilikatolta puuttuu aluskate, suosittelemme sellaisen asennuttamista. Aluskate ohjaa vuotovedet kohti räystäitä pois katolta, joten sen avulla moni katon vesivahinko on jäänyt tapahtumatta.

Miten toimit kattokorjaustilanteessa?

Suomen vaihtelevat sääolosuhteet asettavat katoille omat vaatimuksensa. Huomasitko talven jälkeen lumen vieneen lumiesteet mennessään? Putoileeko vesi muualtakin kuin vain hanasta? Käänsikö myrskytuuli peltikattosi rullalle? Mikään kattomateriaali ei ole ikuinen, ja vahinkoja sattuu odottamatta ja yllättäen.

Kuten voi nähdä ja uutisistakin lukea, rakennusten katot altistuvat monenlaisille ilmiöille ja yllättäviä vaurioita sattuu. Joskus katon korjaus on väistämättömyys kaikkien näiden luonnonilmiöiden tai ympäristön olosuhteiden vuoksi. Niin pienessä kuin suuressakin kattokorjausasiassa, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon. Hoidamme nopeasti paikalle kattokorjauksen ammattilaisen. Hän estää lisävahingot ja lopettaa turhat vuodot.

Kattoremontti Pro on kattotöiden ehdoton ykkösosaaja. Meillä on laadukas tietotaito korjata vauriot nopeasti. Kattoremontti Pro hoitaa jokaisen kattokorjauksen laadukkaasti ammattitaidolla kaikkiin rakennuksiin ja mitään kattomateriaalia hyljeksimättä.

Kun vahinko sattuu, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon. Toimitamme ripeästi ammattilaisen paikalle tutustumaan korjattavaan kohteeseen. Tarkistuskäynnin perusteella asiantuntijamme laatii Sinulle kilpailukykyisen ja kiinteähintaisen tarjouksen avaimet käteen -pakettina. Kun me hoidamme kattokorjauksen, asiakkaamme ei tarvitse huolehtia mistään. Avaimet käteen -pakettimme sisältää kattokorjauksen kaikki vaiheet sekä katon korjauksen yhteydessä tarvitut työkalut ja materiaalit. Loppusiivous sisältyy hintaan. Korjauksen jälkeen on niin kuin meitä ei olisi ollutkaan.

Kattoremontti Pro on remonttimies kattojen kaikkiin tarpeisiin. Palveluihimme kuuluu myös muut pienemmät kattokorjaustyöt. Asiakkaan tarpeen mukaan toteutamme mm. erilaisia vesikatteen ja aluskatteet korjaustöitä, kattotiilien vaihtotöitä, irronneiden peltilistojen korjauksia ja muita peltitöitä, irronneiden lumiesteiden tai muiden kattotuotteiden kiinnityksiä, läpivientien paikkauksia, tuuletusputkien korjauksia, vesikaatojen korjauksia sekä muita katon korjaustöitä kohteesta riippuen.

Kun katolle tulee korjaustarve Hausjärvellä ja Kanta-Hämeessä, toimi nopeasti, ettei vaurioitunut kohta aiheuta lisää vahinkoja rakennuksellesi. Ota yhteyttä Kattoremontti Prohon ja aloitetaan kattokorjaus heti!

Katon kuntotarkastus Hausjärvi – Kattotarkastus unohtuu usein

Älä unohda tärkeintä tapaa pitää huolta katosta, vaan tilaa katon kuntotarkastus Hausjärvi-nimiseen kuntaan vaikka saman tien. Joka kevät ja syksy tehtävä kattotarkastus kertoo kaiken oleellisen siitä, missä kunnossa katto on ja mitä huoltoja tai korjauksia sille ehkä pitäisi tehdä. Säännöllinen puhdistaminen ja maalauksen uusimisväleistä kiinni pitäminen on toki sekin tärkeää, muttei se korvaa sitä, että katto käydään tarkistamassa ainakin kahdesti vuodessa. Puhdistaminenhan sitä paitsi yleensä ajoittuu syksyyn. Kevättarkastus on kaikista tärkein katolla vierailureissu, sillä hyväkuntoisellekin katolle on voinut sattua onnettomuuksia talven mittaan. Lumi voi painaa jopa neljäsataa kiloa per kuutio, ja lumimassan seassa on usein jäätäkin. Kun tällainen jäinen lumimassa liikkuu katolla, se irrottaa helposti mukaansa pari kattotiiltä tai jopa lumiesteet kiinnikkeineen. Keväällä katolta voi löytyä myös naarmuja, lommoja, halkeamia tai hajonneita läpivientien tiivisteitä. Kaikkien vaurioiden nopea korjaaminen säästää kiinteistön omistajan lukuisilta kalliilta korjauslaskuilta myöhemmin. Läpivienti on helppo tiivistää uudelleen, mutta jos se jää tekemättä, ei välttämättä mene kauaakaan kun yläpohjassa on jo vesivahinko. Jokavuotinen katon kevät- ja syystarkastus voidaan tilata Hausjärvelle meiltä osana säännöllistä katon kevät- ja syyshuoltosopimusta. Mikään ei estä tilaamasta katon kuntotarkastusta erillisenä toimenpiteenä, esimerkiksi katon uusimistarvetta tai kattovuodon mahdollisuutta pohtiessa.

Varaamme katon kuntotarkastukseen kunnolla aikaa. Kierrämme läpi koko katon, niin vesikaton alta kuin päältä. Emme unohda tarkistaa mitään yksityiskohtiakaan, kuten saumoja, kiinnityksiä, tai liitosrakenteiden ja läpivientien tiiviyttä. Arvioimme myös kaikkien kattovarusteiden, kattoturvatuotteiden ja sadevesijärjestelmien kunnon: tarvitsevatko ne huoltoa, korjausta tai kenties uusimista? Jiirit, läpiviennit ja räystäät tutkimme katteen päältä sekä yläpohjasta käsin. Jos yläpohjaan suinkin pääsee kattoluukun tai tarkistusluukun kautta, sinne kannattaa mennä usein. Yläpohjasta käsin selviää moni asia. Yläpohjan ontelosta pääsee yleensä tarkastamaan aluskatteen kunnon, ja mahdolliset hajuhaitat tai vuotojäljet paljastavat kosteusongelmat. Aluskatteen pitää olla ehjä, puhdas ja sileä. Myöskään eristeiden päällä ei saa olla roskia, parempaa aikaa odottavaa puutavaraa tai muutakaan ylimääräistä.

Panemme merkille kaiken, mikä katon alla tai päällä toimenpiteitä kaipaa. Mainitsemme kaikista sammaleista, painaumista, kulumista tai törröttävistä nauloista. Pistämme merkille myös ympäristöolosuhteet. Jos tontti on kovin puustoinen, on vaarana, että puiden lehdet tukkivat sadevesijärjestelmän. Katteelle kertyessään lehdet pitävät katon kosteana, mikä puolestaan jouduttaa sammaloitumista. Jos puita ei voida poistaa, kannattaa katto harjata puhtaaksi pari kolme kertaa vuodessa. Kaikki kattotarkastuksen perusteella tarvittavat palvelut saat tietenkin edullisesti meiltä, mutta kattotarkastuksen teettäminen ei sido asiakasta jatkotoimenpiteiden tilaamiseen.

Kaikkivoivaa kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma, joka pystyy mihin vain

Kattoremontti Pro on kattofirma, jonka kanssa kaikki on mukavaa ja sujuvaa. Tarjoamamme kattopalvelu on lämminhenkistä ja optimistista. Asiakkaan toiveet otetaan huomioon ja niiden toteuttamisen eteen tehdään kaikki voitava. Tarjoamamme kattopalvelu pesee myös monipuolisuudessaan monet kilpailijansa. Meiltä onnistuu kaikki pelti-, tiili- ja huopakattoihin liittyvä. Kun omakotitalosi, piharakennuksesi tai kesämökkisi katto täytyy huoltaa, korjata tai uusia, tiedät aina minne soittaa. Asennamme ja laitamme kuntoon myös taloyhtiöiden, liike- ja teollisuuskiinteistöjen ja julkisen sekä yksityisen sektorin omistuksessa olevien rakennusten katot. Vasteaika kaikkiin Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueen palvelupyyntöihin on lyhyt, joten kattosi on nopeasti taas kunnossa.

Me korjaamme vuotavat katot ja lahonneet kattorakenteet. Parannamme katon toimivuutta tehostamalla yläkaton tuuletusta, lisäämällä välipohjan eristeitä tai asentamalla uusia kattoturvatuotteita. Pelastamme vanhat katot uuteen kukoistukseen vuosikausien sammalkerrostumien alta. Pinnoitamme niin huopa-, pelti- kuin tiilikatotkin, sekä pesemme asbestia sisältävät varttikatot turvallisesti. Meiltä saat kattopeltisepän tekemät piipunjuuri-, räystäs- ja ikkunapellit, jalkarännit sekä konesaumakatot. Toteutamme katollesi myös aidon kolmiorimakaton, tai kunnostamme arvokkaan kuparikaton. Kun on aika korottaa kattoa joko asuintilan tai eristekerroksen lisäämiseksi, me hoidamme senkin. Muutamme tasakatot pulpettikatoiksi tai vaikka taitekatoiksi. Soita meille silloinkin, jos myrsky tai lumi ovat hajottaneet kattoasi, tai jos aluskate pitää vaihtaa. Kaikki katot kaikissa olosuhteissa korjaa, huoltaa, asentaa ja varustelee Kattoremontti Pro!