Kattoremontti, kattotyöt – Päijät-Häme

Kattoremontti Pro tarjoaa erinomaista ja ensiluokkaista kattopalveluaan kaikille yksityis- ja yritysasiakkaille sekä taloyhtiöille aina, kun tarvitaan kattohuolto, kattoremontti, katonkorjaus tai jotkin muut kattotyöt Päijät-Hämeessä. Palvelemme kaikissa Päijät-Hämeen kaupungeissa eli Lahdessa, Heinolassa ja Orimattilassa sekä kaikissa kuudessa Lahden seutukunnan kunnassa, joita ovat Asikkala, Hartola, Hollola, Kärkölä, Padasjoki ja Sysmä. Kattoasennuksia ja muita kattotöitä toteutamme ilman muuta myös Artjärvellä, Hämeenkoskella ja Nastolassa. Me huollamme, asennamme, varustelemme, uusimme tai korjaamme kattosi aina yhtä luotettavasti ja lahjakkaasti, joten meistä muodostuu vuosien varrella luottokumppanisi kaikissa kattoihin liittyvissä kysymyksissä. Emme ole erikoistuneet pelkkiin tiilikattoihin, vaan tunnemme läheisesti myös huopakatot, peltikatot ja hieman erikoisemmat kupari-, alumiini- ja varttikatot. Kattopeltiseppämme asentavat vapaa-ajan asuntosi, omakotitalosi tai vaikka museorakennuksen päälle aidon konesaumakaton, sekä kiertävät ympäri Päijät-Hämettä pellittämässä kattojen räystäitä, kattoikkunoita ja kattoluukkuja. Kattoremontti Pro hoitaa myös perinteisen kolmiorimakaton joko paikalleen, tai entistä ehompaan kuntoon.

Varmasti jo tiesitkin, että kattoa kannattaa huoltaa ja kuntotarkastaa säännöllisesti, jos meinaa ottaa siitä täyden ilon ja pisimmän mahdollisen käyttöiän irti. Olemme vahvasti samaa mieltä, joten olemme päättäneet tarjota katon yleiskuntotarkastuksen ilmaiseksi kaikkiin meiltä tilattuihin kattotöihin. Tästä kuntotarkastuksesta on mittava hyöty, sillä sen perusteella kattoon ilmaantuneet vauriot saadaan havaittua ja korjattua jo siinä vaiheessa, kun ne vielä on helppo ja halpa kunnostaa. Kuntotarkastuksen perusteella osaamme suositella kattohuoltoja ja kattotöitä, joilla juuri sinun kattosi voidaan suojata erilaisilta rasituksilta. Nekin kattotyöt rahoitat tarjoamallamme rahoituksella, mitä haetaan ilman paperisotaa tai vuoronumeroita verkkosivuillamme. Kattotöiden jälkeen haetaan kotitalousvähennystä, millä voi saavuttaa isot rahalliset hyödyt.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Alkukartoitus: Jokaiseen korjattavaan tai huollettavaan kattoon tulee aina tutustua. Ota yhteyttä ja kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle.

2

Remonttisuunnitelma ja tarjous: Asiantuntijamme laatii alkukartoituksen pohjalta kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattotyöstä. Tarjous pitää sisällään vanhan katon purkamisen, uuden katon asennuksen sekä loppusiivouksen.

3

Kattoremontin toteutus: Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pyrimme toteuttamaan remontin nopeasti ilman turhaa aikailua, mutta laatua unohtamatta. Tavoitteemme on aina laadukas lopputulos ja tyytyväinen hymy asiakkaamme kasvoilla.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Päijät-Hämeessä. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot. Kattoammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Päijät-Hämeen alueella.

Kattoremontti Päijät-Häme – Peltikatto-, tiilikatto- ja huopakattoremontti

Varttikaton (eli mineriittikaton) purku ja vaihto ei meitä jännitä, kuten ei mikään muukaan kattoremontti Päijät-Häme-nimisessä maakunnassa, sillä tiedämme taitojemme riittävän mainiosti kaikenlaisiin kattosaneerauksiin. Isonkin taloyhtiön kattoremontti rullaa, koska käsissämme pysyvät tiukasti myös laajamittaisen urakan kaikki langat. Katon uusiminen alkaa sillä, että kattoremontin suunnittelu viimeistellään tekemällä lopulliset päätökset. Tehdäänkö siis huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Päijät-Hämeessä? Voi olla haastavaa valita sopivin ja pätevin uusi katto harjakatolle, tasakatolle, pulpettikatolle tai aumakatolle. Palahuopakatto ei sovi loivimmille katoille; silloin valinnan on kohdistuttava tiivissaumakattoon, konesaumakattoon tai lukkosaumakattoon. Jos et halua jatkuvaa kärhämää sammaleiden kanssa, kannattanee valita tiilimuotokatto aidon tiilikaton sijaan, ja kartella myös bitumikattoja. Pitkäikäisin katto on kuparikatto, mutta sen hintaa kestää vain harva budjetti, jolla omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Päijät-Hämeessä olisi tarkoitus toteuttaa. Kun kaikki katevalinnat ja muut suunnitelmat on lyöty lukkoon, voi peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus alkaa vaikka saman tien, sillä on ihan mahdollista myös teettää kattoremontti talvella.

Kattourakointi Päijät-Häme – Kattourakoitsija pitkittäisharjujen maakuntaan

Jätä meille kaikkein laajin yhtä lailla kuin pienimuotoisinkin kattourakointi Päijät-Häme-nimisessä maakunnassa. Olemme tämän maakunnan alueen monipuolisin ja monivivahteisin kattourakoitsija, jolta saat kaikki tiili-, huopa- ja peltikattojen huollot, korjaukset, sekä niiden asennukset, uusimiset, varustelut ja vieläpä kuntotarkastuksetkin. Vankkumattomalla ja kyseenalaistamattomalla ammattitaidollamme me maalaamme mökin huopakatot tai rivitalon konesaumakatot, uusimme koulurakennuksen lumiesteet tai kulkusillat, vaihdamme rintamamiestalon katon naulat kateruuveiksi, pinnoitamme betoni- tai suojakäsittelemme savikattotiilet tai teemme rintamamiestalon lisälämmöneristyksen. Meiltä tilattu kattourakka on taatusti edullinen, ja etenkin siinä tapauksessa, että pystyt sen kustannuksia yksityisasiakkaana vielä kotitalousvähennyksen avulla huojentamaan.

Kattoremontti hinta – Peltikatto-, tiilikatto- ja huopakattoremontin kustannukset

Mikä on kattoremontin hinta Päijät-Hämeessä? Kattoremontin neliöhinta riippuu täysin sillä kertaa kyseessä olevan kohteen erityispiirteistä, joten suoralta kädeltä emme voi kertoa, mitä kattoremontti maksaa. Omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta lasketaan erikseen ilmaisella arviointikierroksella, joita suoritamme kaikkialla Lahden seutukunnassa. Muista muuten vertailla eri mahdollisuuksia maksaa kattoremontti ennen lopullista päätöstä. Kattoremontti osamaksulla ei ole välttämättä se paras vaihtoehto, sillä meillä on tarjota myös edullinen ja taipuvainen kattoremontin rahoitus.

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta koostuu uuden katon asentamiseen ja vanhan purkamiseen liittyvistä työ- ja materiaalikustannuksista. Usein joudumme myös korjaamaan kattorakenteita. Vanhan huopakaton voi ehkä jättää purkamatta, ja asentaa uuden katon suoraan sen päälle, jolloin uuden pelti- tai huopakaton asennushinta halpenisi. Jos tämä ei ole mahdollista, mutta haluat muilla tavoilla saada mahdollisimman huokean katon, suosittelemme joko tavallista peltikattoa – peltikaton asennushinnan edullisuus tunnetaan – tai esimerkiksi konesauma- tai savitiilikattoa. Konesaumatun tai savitiilistä ladotun tiilikaton hinta asennettuna kallis kertasijoitus, mutta samalla katolla saattaakin sitten pärjätä 100 vuotta. Konesaumakatto on edullinen myös pitkällä tähtäimellä, sillä se on miltei huoltovapaa.

Kattohuolto Päijät-Häme – Katon huolto jatkaa ulkokattonne käyttöikää

Kattoremontti Prolta on mahdollista tilata milloin tahansa, ja mikä tahansa kattohuolto Päijät-Häme-nimisessä maakunnassa. Huollamme tiili-, pelti- ja huopa- eli bitumikatot, joiden lisäksi pidämme kunnossa kupari-, alumiini- ja varttikatotkin. Liikumme tottuneesti niin jään kuin pesuvedenkin liukastamalla katolla. Olennaisin katon huolto on vuotuinen katon kevät- ja syyshuolto. Katon kevät- ja syyshuollon yhteydessä ulkokatto puhdistetaan joko harjoilla tai ilmapuhaltimilla kaikista roskista, mikä vähentää katon ruostumista, sammaloitumista ja haurastumista. Lopuksi keräämme roskat ja töhnät käsin ränneistä pusseihin. Aivan viimeiseksi teemme kattotarkastuksen, jolloin kaikki korjaustarpeet kartoitetaan ja tarvittavat huollot huomioidaan. Ulkokatto säilyy 50- tai ehkä jopa 100-vuotiaaksi, kun kaikki viat saadaan pikaisesti pois päiväjärjestyksestä ja katto on erilaisilla kattohuolloilla, kuten suojakäsittelyillä tai pinnoituksilla, saatu kestäväksi.

Rännien puhdistus ja muut sadevesijärjestelmän huollot Päijät-Hämeessä

Sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Päijät-Hämeessä – miksi sitä tarvitaan? Sadevesijärjestelmän tarkoitushan on ohjata kaikki sade- tai sulamisvedet kauas rakennuksesta, sillä esimerkiksi sokkelin viereen imeytyessään ne vaarantaisivat sen vedenpitävyyttä. Pahimmillaan perustuksiin voisi syntyä vesivahinko, jos vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus jäisi väliin. Säännöllinen huolto pitää rännit hyvässä kunnossa pitkään. Roskat saisivat laadukkaimmatkin rännit ruostumaan alta aikayksikön.

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittelypalvelut

Perusteellinen, mutta pehmeäkätinen katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Päijät-Hämeessä tilataan meiltä! Katon harjaus ehkäisee katon sammaloitumista, mutta jos sammaleita kuitenkin on, ne lähtevät jommalla kummalla tavalla: joko toteuttamalla tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu, tai tilaamalla kemiallinen sammaleenpoisto (huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta). Sammaleentorjunta-aineella sammaleet katoavat tyystin, sillä aine eliminoi kaikki itiöpesäkkeetkin. Omistatko savitiilikaton? Siinä tapauksessa suosittelemme lämpimästi, että katon suojakäsittely käydään uusimassa noin 5–10 vuoden välein. Emäspitoinen suoja-aine estää kattotiiliä sammaloitumasta tai imemästä itseensä liikaa vettä. Betonikattotiilet pinnoitetaan samasta syystä.

Katon maalaus Päijät-Häme – Kattomaalaus mainio keino antaa lukkosaumakatolle lisää elinaikaa

Se, koska aaltopelti- tai pystysaumaisen katon maalaus Päijät-Häme-nimisessä maakunnassa on seuraavan kerran aika uusia, riippuu katon maalipinnan kulumisasteesta, mihin ympäristöolosuhteet vaikuttavat. Peltikaton maalaus on pääsääntöisesti uusittava 10–15 vuoden välein, mutta tarkka ajankohta selviää katon kuntotarkastusten perusteella. Kattomaalaus suojaa kaikkia peltikattoja mitä parhaimmalla tavalla niiden pahimmalta viholliselta, eli ruosteelta. Huopakaton pinnoitus/maalaus uusitaan sen ollessa parikymppinen, kuitenkin viimeistään silloin, jos bitumi on näkyvissä kulutuspinnan alta. Myös tiilikaton maalaus uusitaan katon ollessa noin 25- tai 30-vuotias. Katon huoltomaalaus katon hylkimään likaa, kosteutta ja kasvustoja, joten katon kuluminen hidastuu, ja ruostumis- tai pakkasrapautumisriski pienenee ja eliniän odote pitenee.

Lumiesteet katolle ja lumenpudotus katolta

Toimitamme Hartolaan ja Padasjoelle parhaimmat odotettavissa olevat lumiesteet (ja lumiesteiden asennus sekä korjaus) – Päijät-Häme siis saa kaikissa lumiesteisiin liittyvissä asioissa sopivimmat ja kustannustehokkaimmat ratkaisut Kattoremontti Prolta.

Lumenpudotus- ja lumityöt Päijät-Häme-nimisessä maakunnassa huolellisesti hoitavalla Kattoremontti Prolla on hyvä maine turvallisena ja tehokkaana lumenpudottajana. Läheltä piti -tilanteilta vältytään käyttämällä turvavaljaita sekä suunnittelemalla työn etenemisen huolellisesti etukäteen. Vältymme uhkakuvilta henkilö- tai omaisuusvahingoista suunnittelemalla sopivimman kohdan lumien pudota, ja valvomalla, ettei kukaan ohikulkija ajaudu vaaravyöhykkeelle. Kattoon ei tule naarmuja tai muita vaurioita lapioistamme, kun katteelle jätetään ohkainen suojakerros lunta.

Jään sulatus katolta ja ränneistä onnistuu parhaiten höyryllä

Katonkin kannalta parhain tapa toteuttaa jään poisto katolta on jäänsulatus höyryllä – Päijät-Häme saa tässä parasta apua meidän höyryttäjiltämme ja heidän höyrytyslaitteiltaan. Katon sulatus höyryllä sujuu yksinkertaisesti ohjaamalla kuumaa vesihöyryä kohti katon jäätyneitä kohtia – jää alkaa sulaa silmänräpäyksessä takaisin vedeksi. Tilaa siis riskitön katon ja rännien sulatus höyryllä vaikkapa Lahteen, Orimattilaan ja Heinolaan!

Kattotyöt Päijät-Häme – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Urakka, jossa muutetaan tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi, ei onnistu ihan sormia napsauttamalla, mutta ei hätää: meiltä onnistuvat erinomaisesti kaikki kattotyöt Päijät-Häme-nimisessä maakunnassa – myös katon korotukseen tai kattomuodon vaihtoon liittyvät. Uusimme, huollamme ja korjaamme kaikki kattoturvatuotteet ja asennamme kattoluukut ja -ikkunat, mitkä kattopeltiseppämme käy pellittämässä. Laitamme kuntoon myös savupiiput ja niiden pellitykset. Jotkin peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt kuuluu toteuttaa katon alla, kuten katon lämmöneristeiden lisääminen. Jos ilma ei liiku tarpeeksi tehokkaasti katon alla, asennamme uusia ilmanvaihtohormeja tai alipainetuulettimia katteen läpi. Kattovuodoilta ja kondenssivesivahingoilta suojaavan aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus edellyttää vesikatteen avaamista ainakin osittain, joten suosittelemme suojaamaan aluskatteen mahdollisuuksien mukaan tällaisten isompien urakoiden välttämiseksi. Räystäsverkoista on suuri apu, sillä niiden avulla tirpat eivät pääse nokkimaan aluskatetta.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys tarpeen sääoloissamme

Et pane pakkasia pahaksesi, kunhan katon, välikaton ja yläpohjan eristys on kunnossa, eli jos se toisin sanoen pystyy estämään lämmön karkaamisen katon läpi ulos. Katon lisälämmöneristys laskee lämmon kulutusta ja pienentää lämmityskustannuksia varsinkin vanhoissa rakennuksissa. Tarkastakaamme siis yläpohjan, ullakon ja vintin eristys ja sen päivitystarve.

Kattoturvatuotteet asennettuna Päijät-Häme

Toimitamme kovaa käyttöä ja suomalaisia sääolosuhteita kestävät kattotikkaat, palotikkaat, kattosillat ja muut kattoturvatuotteet asennettuna Päijät-Hämeen maakuntaan, kuten Sysmään, Padasjoelle ja Kärkölään.

Savupiipun ja hormin muuraus sekä korjaus ja huoltotyöt

Savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Päijät-Hämeessä ei saisi jäädä viime tippaan. Savupiipun massaus ratkaisee paloturvallisuusongelmat, joita hormin laastiin syntyneet kolot ja halkeamat ovat. Koloista voi saada alkunsa rakennus- tai nokipalo, minkä lisäksi huoneilmaan saattaa päästä vaarallisia savukaasuja. Hormisaneeraus on nopea apu, mutta massausurakka ei poista ongelman aiheuttajaa, nimittäin kosteutta. Pakkasrapautumista torjutaan estämällä kosteuden pääsy hormiin laittamalla sen päälle piipunhattu, toisekseen kannattaa teettää piipun pellitys peltisepän työnä. Kesämökin tai omakotitalon hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Päijät-Hämeen maakunnassa kannattaa tilata aina Kattoremontti Pron ammattilaisilta!

Katon korjaus Päijät-Häme – Kattokorjaus auttaa katon ongelmissa

Tilaa katon korjaus Päijät-Häme-nimisen maakuntaan, eli esimerkiksi Hartolaan, Heinolaan tai Hollolaan, niin peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus täydentyy veloituksettomalla katon yleisilmeen tarkastuksella. Samalla, kun etsimme sitä, onko katolla muutakin korjattavaa kuin juuri tilattu rikkinäisten tiilien vaihto tai muu vastaava, me etsimme ratkaisuja vahvistaa katon rasituksensietokykyä. Katon tiivistys tutkitaan samalla – eritoten katon läpivientien asennus ja tiivistys, sillä läpiviennit rupeavat usein vuotamaan. Katon paikkaus ei ole enää niin usein edessä, jos kattohuopa voidaan vahvistaa kestämään paremmin aurinkoa ja askeleita uusimalla kattohuovan pinnoite. Ruostuneiden kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen vähenee, jos ruostevauriot käsitellään ja koko katon korroosiosuojaus uusitaan maalaamalla se kymmenen vuoden välein. Mainittakoon vielä yksi tärkeä kattokorjaus Päijät-Hämeessä, nimittäin rännien ja vesikourujen korjaus. Kattoa pitkin juoksevat sadevedet tulee saada tarpeeksi kauas rakennuksesta, jotta ne eivät aiheuttaisi kosteusvahinkoja sen perustuksiin.

Kattovuoto – Kattoremontti Pro on ratkaisu päijäthämäläisiin kattovuotoihin

Jos rakennuksesi katto vuotaa, ota välittömästi yhteyttä meihin Kattoremontti Prolla ja tilaa verrattomat ammattilaisemme korjaamaan tiilikaton, peltikaton tai huopakaton kattovuoto. Ensiksi suojaamme kattoon tulleen halkeaman tai muun vaurion, minkä jälkeen kartoitamme kaikki kosteus- ja muut vahingot pohtien, miten vuotavan katon korjaus kannattaa tällä kertaa suorittaa. Katon vesivahinko ja sen laajuus määrittävät sen, onko kyseessä pelkkä täsmäpaikkaus ja eristeiden osittainen vaihto, vaiko täydellinen kattoremontti.

Katon kuntotarkastus Päijät-Häme – Kattotarkastus Lahden seutukuntaan

Tilaa katon kuntotarkastus Päijät-Häme-nimisessä maakunnassa Kattoremontti Prolta! Kattotarkastus kannattaa tehdä kahdesti joka vuosi. Tarkastus kannattaa ajoittaa kevääseen ja syksyyn, jolloin talven ja kesän aiheuttamat yllättävät vauriot huomataan ajoissa ennen seuraavia sään ääri-ilmiöitä. Kevättalvella lumien painuessa saattaa tavallisen omakotitalon katon harteilla olla jopa 10 000 kilon ylimääräinen kuorma. Rakenteet on toki tehty pääsääntöisesti kestämään talven ylimääräinen paino, mutta tämä paino ja sen liikehdintä lumien vihdoin sulaessa saattaa tuottaa kattoon naarmuja, jotka ilman korjaamista aiheuttanevat unettomia öitä joskus tulevaisuudessa. Sulavan lumen paino saattaa myös irrottaa lumiesteitä, sekä toki tiivisteetkin tulisi ajoittain tarkastaa hapertumien varalta. Veden lämpölaajentuma saattaa aiheuttaa vuosien kuluessa suuren yllätyksen pienenkin kolon kautta. Erityisen alttiita lämpötilan vaihteluille ovat savupiiput, jonka juurelle vesi talvisin sulaa ja vain jäätyäkseen pian uudelleen, mutta myös tiilikatot kannattaa pinnoittaa vettä hylkiviksi. Savupiipun suojaksi suosittelemme ehdottomasti piippu- eli sadehattua. Tämä suojaa sisään satavalta kosteudelta ja on suorastaan ehdoton välttämättömyys Suomen vaihtelevissa olosuhteissa. Keväisen kattotarkastuksen yhteydessä emme siis vain kartoita katon vikoja ja korjaustarpeita, vaan etsimme myös ratkaisuja, joilla katto ja katon yksityiskohdat saadaan pysymään varmemmin hyvässä kunnossa. Toimi siis hetimmiten ja tilaa tarkastus! Tarkastuksen päätteeksi saatte kattavan raportin, jolla myös luetellaan mahdollisesti tarvittavat kattotoimet. Työlle annetaan samalla seudun säpäkin tarjous.

Kesä tuottaa heinänuhan ja hyttysten lisäksi muita, heikkokattoisia närästäviä koitoksia. Kovat myrskyt ja rankat sateet, sekä paahtavat helteet ja juhannuspakkaset tuovat paitsi vaihtelua lomien yksitoikkoisuuteen, myös syyn uusia kattotarkastus. Kesän kukkaset ja muu eloperäinen aine kodin tai kesämökin katolla on lopun alkua, ja tältä kannattaa suojautua tarkastamalla katto tinkimättömän säännöllisesti – niin vanhan talven heittäessä hyvästit, kuin uudelleen syksyllä uuden talven kolkutellessa jo ovella. Syystarkastuksessa keskitymme erityisesti tutkimaan lumiesteitä, sadevesijärjestelmän sulanapitokaapeleita, kaikkien saumojen ja läpivientien tiivisteitä sekä aluskatteen kuntoa, sillä se pelastaisi mahdollisissa saumavuototilanteissa. Syystarkastuksessa tarkastetaan kuitenkin ihan samat kohdat kuin keväälläkin, eli katteen ehjyys, kattovarusteiden kunto ja niiden kiinnitykset, kaikkien liitosrakenteiden tiivistys, sadevesijärjestelmän toimivuus ja roskattomuus, piipun kunto ja katon alapuolisten rakenteiden kuivuus. Katon alla ei tarvitse tehdä mitään, jos rakenteissa ei ole vuotojälkiä tai kosteusvaurioita, aluskate on ehjänä paikallaan, ja eristeitä vaikuttaisi olevan riittävästi tarpeeseen nähden.

Siinä ikävässä tapauksessa, että katon alla kosteutta tapaisimme, on asiaan puututtava mitä pikimmin. Kosteutta välikatolle kertyy joko katon vesivuodon tai kondenssivesivahingon kautta. Kattovuoto kuuluu tietenkin korjata välittömästi, aivan kuin sen kattorakenteisiin tai eristeisiin mahdollisesti aiheuttamat kosteusvauriot. Rikki mennyt aluskate on vaihdettava niin nopeasti kuin suinkin uuteen, sillä vain ehjästä aluskatteesta on hyötyä, jos katto alkaa vuotaa. Kondenssivesi on hieman mutkikkaampi juttu, nimittäin sen muodostumiselle voi olla monia syitä. Ensinnäkin, kondenssivesi on rakennuksen sisältä nousevasta lämmöstä lämpötilaerojen vaikutuksesta tiivistynyttä kosteutta. Välikatolle kohoaa runsaasti lämpöä ja kosteaa ilmaa, jos höyrynsulut eivät ole kunnossa, tai jos eristeitä ei ole riittävästi. Eristeiden vähyydestä on sekin haitta, että silloin on vaarana, että lämpö sulattaa kattolumia talvisin alta päin. Katteen ja lumen väliin voi siis syntyä paljon sulaa vettä, minkä alla katon saumat voivat pettää. Jos eristeitä ei enää voida lisätä, tarkastelemme yläpohjan tuuletusratkaisuja. Normaalisti kaikki vähäinen lämpö ja kosteus haihtuu katolta hengittävän aluskatteen ja harjan tuuletusaukkojen myötä. Jos ilma ei liiku katon alla, pitää tuuletustilaa korottaa, ilmanvaihtoaukkoja, -ritilöitä tai -putkia lisäillä, tai katolle asentaa alipainetuuletin. Näin perusteellisen ja seikkaperäisen kattotarkastuksen jälkeen tunnet siis läheisesti kattosi kuulumiset ja kaikki kattohuoltojen, kattokorjausten ja muiden kattotöiden tarpeet, myös katon alta. Tilaa siis katon kuntotarkastukset joko kertaluontoisesti tai säännöllisellä sopimuksella kaikkialle Lahden seutukuntaan eli Päijät-Hämeeseen, esimerkiksi Padasjoelle, Hollolaan tai Asikkalaan!

Kaikenkattavaa kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma kaikilla mausteilla

Onko kesämökkisi katossa reikä? Karkaako lämpö rintamamiestalon katosta ulos? Onko saunan katto ruvennut vuotamaan? Sinulla vaikuttaisi olevan asiaa Kattoremontti Prolle, joka on koko Päijät-Hämeen alueella palveleva kattofirma. Asiallinen ja avulias kattopalvelu on saatavillasi niin Heinolassa, Lahdessa kuin Orimattilassakin. Me tunnemme tiili-, pelti- ja huopakatot joten voit luottaa saavasi parasta palvelua ja ensiluokkaisia ratkaisuja kaikkiin katon asentamiseen, uusimiseen, varustamiseen, huoltamiseen tai korjaamiseen liittyvissä asioissa. Teemme myös kaikki ne kattotyöt, mitkä sijoittuvat katon alle. Aluskatetta voi olla tarve paikata tai uusia, joko kokonaan tai täysin. Katon ilmanvaihdossa voi olla parantamisen varaa. Ikävimmässä tilanteessa joudut tilaamaan meidät korjaamaan kattovuotoa, katon kondenssivesivahinkoa tai lumi- ja myrskyvaurioita (silloin kun se sinulle huonoimmin sopii; toimi siis heti!). Kovalla tuulella puu saattaa kaatua katon päälle tai koko katto saattaa lähteä tuulen matkaan. Mitäs lumi sitten saa aikaan? Valitettavasti vaikka mitä, sillä tavallisen omakotitalon katon päällä saattaa helmi- maaliskuussa maata suojalunta, minkä paino ylittää 300 kiloa kuutiolta. Vain hyvä tuuri saa tuolloin välttymään naarmuilta ja muilta vaurioilta – tai ammattilaisillamme teetetty lumen pudotus.

Tarjoamamme kattopalvelu kierrättää puolestanne kattoremontin jälkeen vanhat kattotuotteet. Suomessa pyritään löytämään jatkojalostusmahdollisuuksia kaikelle jätteelle. Peltikattohan saa uuden elämän metallinkierrätyksen kautta helposti, mutta myös tiili- ja huopakattojen elo jatkuu esimerkiksi tietyömaalla murskeena tai asfaltin raaka-aineena. Kierrättäminen on päätyömme sivutuotteena syntynyt intohimo, ja haluamme osaltamme tehdä kaikkemme yhteisen ympäristömme puolesta. Kotimainen työn jälki edesauttaa ympäristönsuojelua tuottamalla lähellä korkealaatuisia kattoratkaisuja, jotka on rakennettu kestämään pohjolan vaihtelevat olosuhteet ympäri vuoden vuosikymmenestä toiseen – takuulla. Peltikaton tekninen takuu onnistuu kahden sukupolven päähän aina viiteenkymmeneen vuoteen saakka, mutta tiilikatonkin kunnon suomalainen valmistaja saattaa taata kolmeksi vuosikymmeneksi.