Kattoremontti, kattotyöt – Pieksämäki

Kattoremontti Pro on tasokas kattofirma, jolta kannattaa tilata niin kattohuolto, kattoremontti, katonkorjaus kuin kaikki muutkin kattotyöt Pieksämäellä. Kattoremontti Pron toimialue ulottuu kaikkiin Pieksämäen kyliin ja naapurikuntiin. Toimimme siis Pieksämäen ohella myös Suonenjoella, Rautalammilla, Mikkelissä, Leppävirralla, Kangasniemellä, Juvalla, Joroisissa ja Hankasalmessa, sekä muissa Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen maakunnissa.

Kattoremontti Pro on luottokumppanisi aina, kun tarvitset joitain kattotöitä tiili-, pelti- tai bitumikatollesi. Tunnemme myös varttikattojen ominaisuudet ja tarpeet, joten saat meiltä niidenkin pesut, purkamiset sekä pinnoittamiset. Muut katot me asennamme, uusimme, korjaamme, varustelemme ja huollamme kaikin eri tavoin. Katto pysyy vesitiiviinä ja nätin näköisenä, kun se siivotaan roskista ja sammaleista kahdesti vuodessa sekä tarpeen tullen pestään ja uudelleenpinnoitetaan. Pinnoite suojaa kattoa niin ultraviolettisäteilyn haalistavalta vaikutukselta kuin ilmansaasteiden, lumikuormien, vesisateiden ja pakkastenkin aiheuttamilta rasituksilta. Tärkein tapa pitää katosta huolta on kuitenkin tarkastaa sen ehjyys ja tiiveys ennen ja jälkeen talven. Kattotarkastuksen perusteella jokainen huollon tai korjauksen tarve huomataan ja voidaan toteuttaa ajoissa. Olemmekin alkaneet tarjota ilmaisen katon yleiskuntotarkastuksen kaupan päälle kaikkiin kattotöihin, jotta osaisimme palvella asiakasta ja kunnostaa tämän kattoa mahdollisimman hyvin.

Kattotöiden kustannuksista sen verran, että autamme sopivan rahoituksen löytämisessä. Ennen kuin haet lainaa pankista tai rahoitusyhtiöstä, tutustuhan kauttamme saatavan rahoituksen joustaviin ehtoihin ja pikkuiseen korkoon. Kun kattotyöt on suoritettu, olet oikeutettu vähentämään niiden kuluja verotuksessasi, jos kohde oli omistuksessasi oleva omakotitalo tai kesämökki. Jos puolisosi maksoi osan kattotöiden kustannuksista, voi hänkin hakea kotitalousvähennystä. Kahden hengen kotitalousvähennyksen kautta saaman hyödyn rahallinen arvo voi olla lähelle viisi tuhatta euroa, joten kotitalousvähennyksen hakemiseen käytetty pari minuuttia palkitaan ruhtinaallisesti.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Korjattavaan kattoon tulee aina tutustua. Pyynnöstä kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle Imatralle.

2

Tarkistuksen perusteella asiantuntijamme laatii kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattoremontista.

3

Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pääasia on, että työ on nopeaa ja laadukasta.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Kattoremontti Pieksämäki – Peltikatto-, tiilikatto- ja huopakattoremontti

Älä huoli, kattoremontti Pieksämäki-nimisellä paikkakunnalla onnistuu aina, jos tekijänä on Kattoremontti Pro! Meidän tekemämme kattosaneeraus on aina varusteltu edullisella hinnalla, mutta nopealla toteuttamisaikataululla sekä korkealaatuisilla materiaaleilla, joiden takuu kestää pisimmillään 50 vuotta. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus tehdään takuutyönä, eli huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Pieksämäellä saa viiden vuoden laatutakuun.

Katon uusiminen ei voisi olla tämän helpompaa. Palahuopakaton, konesaumakaton, savitiilikaton tai lukkosaumakaton saat nopeimmillaan jo parissa päivässä. Taloyhtiön kattoremontti vie hieman enemmän aikaa, mutta sekin toteutetaan mahdollisimman nopeasti, jottei kattosaneeraus häiritsisi osakkaiden ja asukkaiden arkea. Kattoremontti talvella? No miksipä ei! Uusi katto voidaan asentaa koska vain, vaikka joulun alla tai pääsiäisen tienoilla. Omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Pieksämäellä nostattaa varmasti kysymyksiä, mutta niihin saatte asiantuntevimmat vastaukset meiltä. Kysy, miten varttikaton (eli mineriittikaton) purku ja vaihto toteutetaan turvallisesti, tai kannattaisiko tasakatosta tehdä aumakatto, pulpettikatto vaiko harjakatto. Kattoremontin suunnittelu on kanssamme helppoa, sillä objektiivista ja luotettavaa tietoa saa nopeasti valintojen tueksi.

Kattourakointi Pieksämäki – Kattourakoitsija moreeniharjanteiden maisemiin

Rankat kustannukset pois – tilaa kattourakointi Pieksämäki-nimisellä paikkakunnalla aina Kattoremontti Prolta, niin saat kattourakat kilpailukykyisillä hinnoilla, mutta laadusta tinkimättä. Meillä ensiluokkainen laatu ja järkevä hinta kulkevat aina käsi kädessä. Olemme aidosti asiantunteva kattourakoitsija, jonka saat tekemään mitä vain vartti-, tiili-, pelti- tai bitumikattoon liittyvää. Kattourakka saa olla mitä vain konesaumakaton asentamisesta harjakaton korotukseen tai katon tuuletusratkaisujen parannustöistä savupiipun pellittämiseen. Vaihdamme mielellämme sadat naulat kateruuveiksi tai hinkkaamme sammaleet joka kattolaatalta erikseen irti. Koska hallitsemme laajojen verkostojemme ja resurssien avulla myös isommat kokonaisuudet, olemme varma valinta myös taloyhtiöiden tai teollisuusyritysten kattourakointeihin. Yksityisasiakas pääsee hyödyntämään kotitalousvähennystä teettäessään kattotöitä meillä, sillä kuulumme ennakonperintärekisteriin. Kotitalousvähennyksen avulla saatava rahallinen hyöty voi olla alun kolmatta tuhatta euroa per puoliso, joten isosta hyödystä on kyse. Ison ja pienen mittakaavan kattotyöt tilaat kauttamme myös Pieksämäen naapurikunnissa Hankasalmella, Joroisilla, Juvalla, Kangasniemellä, Leppävirralla, Mikkelissä, Rautalammilla ja Suonenjoella.

Kattoremontin hinta – Mistä peltikaton, tiilikaton, huopakaton, bitumikaton asennushinta koostuu?

Kattoremontin hinta lasketaan joka kerta kohteena olevan katon muodon, koon ja sen yksityiskohtien määrän perusteella. Moni muukin vain paikan päällä selviävä yksityiskohta vaikuttaa siihen, mikä omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta tulee olemaan. Siksi kattoremontin neliöhinta on selvillä vasta edustajamme tekemän arviointikäynnin lopuksi.

On OK maksaa kattoremontti osamaksulla, mutta meidän kauttamme voit hakea kattoremonttia varten myös rahoitusta. Tarjoamamme kattoremontin rahoitus on edullisempi ja joustavampi kuin moni muu remonttilaina tai kulutusluotto.

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta koostuu rakennusta tähän asti suojanneen katon purkamisesta, kattotuolien ja muiden kattorakenteiden mahdollisesti tarvitsemista korjauksista sekä uuden vesi- ja aluskatteen paikalleen asentamisesta syntyvistä kustannuksista. Tarjous pelti-, huopa- tai tiilikaton hinnasta asennettuna pitää sisällään aina aivan kaiken – loppusiivoukseen asti. Uuden katon asennushinta on halvimmillaan, kun katon pinta-ala on pienehkö, katon rakenteita ei tarvitse uusia ja katolla on korkeintaan pari kattoläpivientiä. Edullisin kate on lähestulkoon poikkeuksetta peltikatto, sillä peltikaton hinta asennettuna on matala asennustyön helppouden vuoksi. Koska kolmiorimakaton asennus on yksi työläimmistä töistä, näkyy se kolmiorimakatteella tehtävän huopakaton asennushinnassa. Esimerkiksi bitumipaanukatto olisi helpommin asennettava huopakatto.

Kattohuolto Pieksämäki – Katon huolto ei ole ikinä liioiteltua

On lukuisia syitä jättää kattohuolto Pieksämäki-nimisessä kaupungissa Kattoremontti Pron tehtäväksi. Yksi tärkeimmistä on ystävällinen asiakaspalvelumme ja aito halumme jatkaa kattosi käyttöikää erilaisten kattohuoltojen kautta. Katon käyttöikää jatkava katon huolto on esimerkiksi kattoa suojaava kattomaalaus tai katon kevät- ja syyshuolto, eli katon ja sadevesijärjestelmän puhdistaminen kaikesta puolen vuoden aikana syntyneestä liasta. Lika kuluttaa kattoa ja nopeuttaa uusien sammaleiden syntymistä, mitä emme halua. Sammaleeseen sitoutunut kosteus haurastuttaa kattoa ja kiihdyttää pakkasrapautumista. Sammaleet voidaan poistaa joko harjaamalla, painepesurilla tai biologisesti hajoavilla sammaleenpoistoaineilla. Siisteys ja sammaleettomuus on katon hyvän kunnon salaisuus yhdessä säännöllisten kattotarkastusten kanssa. Kattotarkastuksen saat kaupan päälle myös katon vuotuishuoltoihin.

Rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus

Me pidämme huolen siitä, että sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Pieksämäellä tai muualla Etelä-Savossa on kunnolla tehty. Vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus ei ole vain katosta, vaan koko rakennuksesta huolehtimista.

Katon pesu Pieksämäki – Kattopesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Pieksämäellä poistavat vuosikausien aikana kertyneen lian ja sammaleen. Katon alkuperäinen väri näkyy taas, kun tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu on ohi. Sammaleenpoisto huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta pitää haitalliset kasvustot poissa jopa useiden vuosien ajan, kunhan katon harjaus muistetaan jatkossa toistaa kahdesti vuodessa. Myös kattomaalaus (tai savitiilikatolle sen sijaan tehtävä katon suojakäsittely) auttavat torjumaan sammaleita tulevaisuudessa.

Katon maalaus Pieksämäki – Kattomaalaus tapa jatkaa katon elämää

Huopa- tai palahuopakaton käyttöikä pitenee jopa toistakymmentä vuotta tilaamalla katon maalaus Pieksämäki-nimisellä paikkakunnalla meidän bitumikattopinnoitteisiin erikoistuneilta pinnoittajiltamme. Tiedämme, miten huopakaton pinnoitus/maalaus toteutetaan. Ensin katto paikataan ja pestään, ja sitten sille levitetään uusi pinnoite, mikä palauttaa kattohuovan alkuperäiset ominaisuudet.

Peltikaton maalaus tehdään kuivalla, mutta ei liian lämpimällä säällä, noin 10–15 vuoden välein. Katon huoltomaalaus torjuu tehokkaasti korroosiota ja sen peltiä syövyttävää vaikutusta. Tiilikaton maalaus kannattaa laittaa asialistalle, jos katto on sammaloitunut ja alkanut jo rapautua. Kattomaalaus tasoittaa betonitiilen pinnan, jotta se ei imisi rapautumista aiheuttavaa vettä sisäänsä.

Lumiesteet ja lumiesteiden asennus sekä korjaus

1:8 on kriittinen luku: jos katon kaltevuus tuota kaltevampi, sille kuuluu hankkia lumiesteet (ja lumiesteiden asennus sekä korjaus) Pieksämäki-nimisellä paikkakunnallakin. Me toimitamme katollesi lumiesteet, joilla pidetään kurissa ennätyksellisetkin lumimassat.

Jäänsulatus höyryllä kaikilta katoilta ja ränneistä

Räystäille kertyneen jään poisto katolta onnistuu nykyään helposti, sillä muuta ei tarvita kuin soitto Kattoremontti Prolle ja ilmoitus siitä, missä jäänsulatus höyryllä Pieksämäki-nimisellä paikkakunnalla tällä kertaa tarvitaan. Katon sulatus höyryllä sopii myös kumibitumikatoille ja savitiilikatoille, sillä katteen tai rännien sulatus höyryllä ei vahingoita kattorakenteita.

Lumenpudotus ja muut kattolumityöt

Teemme joka kiinteistön katon lumenpudotus- ja lumityöt Pieksämäellä. Kokenut lumenpudottaja ei vahingoita katetta, ja huolehtii ympäristön turvallisuuden lisäksi myös omasta turvallisuudestaan. Kattolumitöissä ammattitaito ja kokemus onkin tarpeen, sillä riskit ovat suuret, kun liikutaan jäisellä katolla.

Kattotyöt Pieksämäki – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Aluskatteen, vesikatteen tai kattovarusteiden (kattoturvatuotteiden, kattoikkunoiden ynnä muiden) tarvitsemat kattotyöt Pieksämäki-nimisessä kaupungissa kannattaa teettää aina meillä Kattoremontti Pron ammattilaisilla. Oikeaoppisesti toteutetut peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt varmistavat kattosi vesitiiviyden kaikissa olosuhteissa. Aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus pitävät huolta siitä, etteivät kattorakenteet kastu mahdollisen kattovuodon sattuessa. Kunnollinen eristekerros ja katon alapuolisten osien tuulettumista tehostavat IV-työt takaavat, ettei kondenssivesikään kastele kattotuoleja ja muita katon rakenteita. Jos tuuletustilaa pitää korottaa, huolehdimme siitä, että katon korotus ja savupiipun jatkeen muuraus tulee hoidettua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Katon vaihto kannattaa toteuttaa niin, että katosta tulee mahdollisimman helppohoitoinen. Tähän päästään esimerkiksi muuttamalla tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi. Tasakatolta lika tai lumi eivät poistu itsekseen, kuten jyrkemmältä katolta.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys kuntoon, niin lämmitysenergiaa ei kulu hukkaan

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys on tärkeä resurssi, mikä estää lämmön haihtumisen katon kautta ulos. Liian ohut yläpohjan, ullakon ja vintin eristys päästää lämmön karkuun ja nostaa etenkin sähkölämmitteisen rakennuksen lämmityskulut suorastaan kohtuuttomiksi. Soita ja kysy lisää siitä, miten nopeasti katon lisälämmöneristys maksaa itsensä takaisin!

Kattoturvatuotteet asennettuna Pieksämäki

Tilaa betonitiilikaton, palahuopakaton tai kumibitumikaton kattoturvatuotteet asennettuna Pieksämäelle Kattoremontti Prolta, joka osaa myös korjata ja huoltaa kaikenlaiset kattoturvatuotteet. Tarve hankkia kulkusiltoja, savunpoistoluukkuja tai esimerkiksi palotikkaita selvitetään huolella etukäteen.

Savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Pieksämäki

Tilaa meiltä asiantunteva ja ammattitaitoinen savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Pieksämäellä! Hormisaneeraus toteutetaan yleensä pinnoittamalla hormi. Pinnoitus eli savupiipun massaus estää tulta tai vaarallisia savukaasuja karkaamasta hormiin tulleista koloista. Piipulle kannattaa viimeistään seuraavan vesikattosaneerauksen aikana teettää piipun pellitys peltisepän työnä, sillä sen avulla piippu rapautuu huomattavasti hitaammin. Hanki ainakin piipunhattu pikapuoliin, sillä sekin auttaa suojaamaan hormia kosteudelta. Tilaa meiltä peltityöt tai hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Pieksämäen ohella myös Suonenjoelle ja Joroisiin!

Katon korjaus Pieksämäki – Kattokorjaus harja-, auma- ja mansardikatoille

Katon korjaus Pieksämäki-nimisessä kaupungissa voi olla esimerkiksi kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen, sillä kattopellit saattavat irrota kovalla tuulella tai kulua ja syöpyä puhki ruosteen takia. Tilaa meiltä myös rikkinäisten tiilien vaihto, tai kumibitumista tehdyn katon paikkaus, tai mikä tahansa muu peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus. Kattopaikkauksella tehty katon tiivistys kannattaa, sillä tällainen kattokorjaus Pieksämäellä tulee aina edullisimmaksi kuin katteessa olevasta vauriosta alkaneen katon vesivahingon korjaaminen. Erityisesti katon läpivientien asennus ja tiivistys on syytä kunnostaa, jos tiivisteet vaikuttavat haurastuneilta. Läpiviennit alkavat vuotaa hyvin herkästi! Rännien ja vesikourujen korjaus on tärkeää rakennuksen perustusten ja ulkoverhoilun suojelemiseksi vuotovesien aiheuttamilta kosteushaitoilta.

Kattovuoto – Katto vuotaa? Kattoremontti Pro korjaa!

Kattovuoto on asia, minkä korjaamisessa ei kannata yhtään viivytellä. Jos katto vuotaa, sade- tai sulamisvettä kulkeutuu katon alle. Jos aluskatekin rupeaa vuotamaan (tai sitä ei ole), kattorakenteet ja eristeet kastuvat. Kosteus heikentää rakenteiden kantokykyä, joten se alkaa pikkuhiljaa painua luokalle. Paha katon vesivahinko ei ole korjattavissa muutoin, kuin uusimalla koko katto. Jos kattovuoto on havaittu melko aikaisessa vaiheessa, vuotavan katon korjaus on paljon simppelimpää ja huokeampaa. Vesi- ja aluskatteen vesitiiveys kannattaakin varmistaa usein. Saat katon kuntotarkastukset sekä kaikenasteisten kattovuotojen korjaukset meiltä koko Etelä-Savon alueella.

Katon kuntotarkastus Pieksämäki – Kattotarkastus ja kuinka se tehdään

Kesämökin katon kuntotarkastus Pieksämäki-nimisessä kaupungissa on yhtä tärkeää kuin minkä tahansa muunkin rakennuksen kattotarkastus. Katon kuntotarkastus on ainoa tapa ottaa selvää siitä, onko katolla mahdollisesti jotain korjattavaa tai kunnostettavaa. Ilman katolle kiipeämistä ja yläpohjaan ahtautumista ei voida tietää, jos katto on hiljattain alkanut vuotaa tai jostain piilosta piipun takaa on haljennut kattotiili. Katon tuoreus ei takaa sen hyvää kuntoa. Aivan äskettäinkin asennettuun kattoon on voinut tulla naarmuja tai reikiä esimerkiksi talvisen lumipeitteen alla tai kovan tuulen takia, sillä myrskytuuli on voinut irrottaa kattopeltejä tai paiskoa katolle oksia kovalla voimalla. Ihannetapauksessa katto tarkastetaan kahdesti vuodessa. Ensimmäinen suotuisa ajankohta kattotarkastukselle on alkukeväästä heti lumien lähdettyä, jolloin kannattaa kiivetä katolle katsomaan, onko lumitaakasta tai pakkasrapautumisesta aiheutunut vahinkoja katolle. Jos lommoja tai repeämiä havaitaan, ne ehditään tässä vaiheessa hyvin korjata ennen kesäsateiden alkamista. Kevään sulamisvedet ovat voineet avata katon saumat ja tihkua katon alle. Jos näin on käynyt, kartoitamme vahingot, paikkaamme katon ja tarvittaessa kunnostamme katon alapuolisten osien kärsimät vauriot.

Kevättarkastuksen aikana arvioidaan sekin, jos kattoa kannattaisi kesän mittaan jotenkin huoltaa. Likainen katto kannattaa pestä, sammaleinen katto taas käsitellä erilaisilla sammaleita eliminoivilla aineilla. Peltikaton maalipinnasta on hyvä pitää huoltaa, sillä se on katon paras korroosiosuoja ja katon helppohoitoisuuden varmistava elementti. Hyvässä kunnossa oleva maalipinta on liukas, joten siihen ei tartu sen paremmin lika, sammal kuin lumikaan. Peltikattoa saa maalata noin 10–15 vuoden välein. Tiili- ja huopakatot maalataan yleensä vain kerran. Arvioimme myös tiili- tai huopakaton pinnoitustarpeen kattotarkastusta tehdessämme. Katon puhdistus voidaan yhdistää katon puolivuosittaiseen tarkastuskierrokseen. Tällöin harjaamme katon puhtaaksi kaikista sille kertyneistä roskista, mikä tekee katosta paitsi siistin, mutta myös hitaammin sammaloituvan ja nopeammin sateen jälkeen kuivuvan. Osa roskista ajautuu vesikouruihin, mitkä tyhjennämme lopuksi. Kun tilaat meiltä katon kevät- ja syystarkastukset yhdistettynä katon siivoamiseen, katon ylläpito on oikein hyvällä mallilla.

Katolta voi löytyä myös muita korjauksen tarpeita kuin katteeseen tulleita naarmuja, repeämiä tai lommoja. Jokin kattoläpivienti on voinut alkaa vuotaa. Katon läpivientien tiivisteet eivät ole ikuisia, joten ne on syytä tavan takaa tarkastaa haurastumisen varalta. Tarkastamme myös läpivientien pellitykset, kaikki katon saumat ja muut liitosrakenteet, räystäät ja räystäslaudat ja kaikki kiinnitykset ja tiivisteet. Tarkastamme, onko savupiippua tarve korjata tai pinnoittaa. Testaamme sadevesijärjestelmän kiinnitysten tukevuuden, kourujen ehjyyden ja niiden sulanapitokaapeleiden toiminnan. Kattoturvatuotteissa ei saa koskaan olla moitteen sijaa, koska niiden kunnosta voi riippua jonkun henki tai terveys: esimerkiksi kattosilta ei saa irrota kesken kaiken. Kattoturvatuotteiden kiinnityksiä löysäävät esimerkiksi katon lämpötilavaihtelujen aiheuttamat lämpöliikkeet tai lumikuorman aiheuttama rasitus.

Kun katteen ja kaikkien katteella sijaitsevien yksityiskohtien kunto on tarkastettu ja mahdolliset huollon tai korjauksen tarpeet merkitty ylös, sukellamme katon alle. Aluskatteen kunto on ensiarvoisen tärkeä. Rakenteiden tummentumat paljastavat kattovuodon tai kondenssivesivahingon. Eristeissä voi olla hometta, jos höyrynsulut tai yläpohjan tuuletusratkaisut eivät toimi tehokkaasti. Etsimme kaikki huolto- tai korjaustarpeet myös katon alta osataksemme antaa mahdollisimman kattavan tarjouksen tarvittavista kattotöistä. Asiakas saa perinpohjaisen kuntoraportin ja mahdollisten kattotöiden kustannusarvion heti kattotarkastuksen päätteeksi.

Asennus- ja korjaustyöt sekä muuta kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma Pieksämäen kaikille katoille

Kattoremontti Pro on asiantunteva ja luotettava kattofirma kaikkiin katon asennus-, korjaus- tai huoltotöihin. Meiltä saatava kattopalvelu kattaa kaikki pelti-, bitumi- ja tiilikattojen tarpeet, joten osaamme palvella sinua kaikissa kattoasioissa riippumatta siitä, mitä katolle olisi tehtävä, mistä materiaalista vesikatto on tehty tai kuinka laaja katon pinta-ala on. Ei haittaa, vaikket tietäisi, mitä kattosi vaatii. Teemme kaikkien kattotöiden yhteydessä katon yleiskuntotarkastuksen, minkä perusteella osaamme suositella katon mahdollisesti tarvitsemia huoltoja ja korjauksia. Antamillamme ohjeilla katon huoltaminen ja ylläpitäminen on jatkossa helpompaa. Laitamme kaiken kondikseen myös vesikaton alla, sillä palvelemme esimerkiksi katon eristys- ja ilmanvaihtotöissä. Tarvottaessa uusimme aluskatteen ja kunnostamme lahonneet kattorakenteet.

Saat meiltä myös kaikki katon varusteet, esimerkiksi koko sadevesijärjestelmän eli vesikourut ja alastuloputket tai tasakaton kattokaivot tykötarpeineen. Sadevesijärjestelmä suojelee rakennuksen perustuksia sade- ja sulamisvesien aiheuttamilta vesivahingoilta, sillä jos kaikki katon lapetta pitkin valuva vesi imeytyisi maaperään aivan rakennuksen sokkelin viereen, voitaisiin olla ongelmissa. Suomessa sataa noin satana päivänä vuodessa, joten sokkelin vedeneristystä koetteleva vesimäärä olisi melkoinen. Toimitamme ja asennamme katollesi myös lumiesteet, joiden avulla katto tai rakennuksen ympäristö ei kärsi katolta putoavan lumen aiheuttamista vahingoista. Katteen pinta voisi naarmuuntua tai sillä sijaitsevat yksityiskohdat irrota, jos satoja kiloja lunta valuisi sitä pitkin vauhdilla alas. Kattoremontti Pro tietää, mitkä kattoturvatuotteet kulloinkin kyseessä olevalle katolle on asennettava. Saat meiltä katto- ja lapetikkaat, hätäpoistumistikkaat, kattoluukut ja esimerkiksi kulkusillat, joko turvakaiteella tai ilman. Korjaamme ja huollamme kaikki kattoturvatuotteet, mitkä katolla jo ovat, kuten esimerkiksi koelaukaisemme savunpoistoluukut.

Katolla saatetaan kaivata muitakin kattovarusteita kuin sadevesijärjestelmä- ja kattoturvatuotteita. Pulupiikit ja erilaiset tuuletusaukkojen tiivisteet pitävät pulut, lokit ja muut linnut poissa katolta. Linnut voisivat sotkea kattoa, repiä eristeitä tai nokkia aluskatetta, joten niiden pääsy ainakin katon alle on syytä estää. Me teemme kaikki läpiviennit, joita katollesi kaipaat. Voimme asentaa paikoilleen ilmanvaihtohormia ja alipainetuulettimia, pölyputkia tai aurinkopaneeleita. Ammattilaisen suorittama asennustyö varmistaa sen, ettei läpivienti ala myöhemmässä vaiheessa vuotaa. Savupiipun päälle asennettava piipun- eli sadehattu pitäisi oikeastaan olla pakollinen piipun lisävaruste, niin suuri merkitys sillä on hormin vedon ja rapautumisen ehkäisemisen kannalta. Sadehattu suojaa hormia kosteudelta ja roskilta, joten laasti pysyy paremmassa kunnossa pidempään. Koko piippu voidaan pellittää. Piipun pellitys tehdään sekä kosmeettisista että teknisistä syistä, sillä myös piipun ulkopinnan pellitys ehkäisee kosteuden aiheuttamaa pakkasrapautumista.