Kattoremontti, kattotyöt – Pohjois-Savo

Kattoremontti Pro tarjoaa ensiluokkaista kattopalveluaan aina, kun tarvitaan kattohuolto, kattoremontti, katonkorjaus tai jotkin muut kattotyöt Pohjois-Savossa. Palvelemme kaikissa Pohjois-Savon kaupungeissa eli Iisalmessa, Kiuruvedellä, Kuopiossa, Suonenjoella ja Varkaudessa sekä kaikissa kolmessatoista kunnassa, joita ovat Kaavi, Keitele, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Tervo, Tuusniemi, Vesanto ja Vieremä. Tiili-, pelti- ja huopakattotöitä tarjotaan tietenkin myös Juankoskelle, Karttulaan, Maaninkaan, Nilsiään, Riistavedelle, Varpaisjärvelle ynnä Vehmersalmelle. Kun siis kattoasi tarvitsee huoltaa, korjata, asentaa uusia, varustella tai kuntotarkastaa, olemme se toimija, jonka puoleen kannattaa kääntyä niin Ylä-Savon, Koillis-Savon, Sisä-Savon, Kuopion kuin Varkaudenkin seutukunnissa.

Kattoa kannattaa huoltaa ja kuntotarkastaa säännöllisesti. Olemme niin vahvasti tätä mieltä, että olemme päättäneet tarjota katon yleiskuntotarkastuksen kaupan päälle kaikkiin meiltä tilattuihin kattotöihin. Kuntotarkastuksen perusteella katon poikkeamat ja vauriot havaitaan siinä vaiheessa, kun ne vasta uhkaavat katon vesitiiveyttä ja asiaan on helppo ja halpa puuttua. Jos jokin pikkureikä jäisi korjaamatta voisi ennen pitkää olla edessä katon vesivahinko. Kuntotarkastuksen jälkeen kerromme myös kaikista mahdollisuuksista suojata kattoa erilaisia rasituksia vastaan. Tällaisia kattoa suojaavia huoltoja ovat esimerkiksi sammaleen poisto ja uudelleenpinnoitus.

Suojakäsittelyt, pinnoitukset ja muut kattotyöt rahoitat kätevimmin meidän tarjoamallamme rahoituksella. Tätä rahoitusta haet ilman paperisotaa tai vuoronumeroita nettisivuillamme silloin kun sinulle sopii. Rahoitusta kannattaa hakea ennen kattotöiden aloittamista. Kattotöiden jälkeen taas on vuorossa kotitalousvähennyksen hakeminen. Kotitalousvähennys tekee kattotöiden teettämisestä omakotitalon tai mökin katolla entistä kannattavampaa.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Alkukartoitus: Jokaiseen korjattavaan tai huollettavaan kattoon tulee aina tutustua. Ota yhteyttä ja kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle.

2

Remonttisuunnitelma ja tarjous: Asiantuntijamme laatii alkukartoituksen pohjalta kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattotyöstä. Tarjous pitää sisällään vanhan katon purkamisen, uuden katon asennuksen sekä loppusiivouksen.

3

Kattoremontin toteutus: Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pyrimme toteuttamaan remontin nopeasti ilman turhaa aikailua, mutta laatua unohtamatta. Tavoitteemme on aina laadukas lopputulos ja tyytyväinen hymy asiakkaamme kasvoilla.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Pohjois-Savossa. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot. Kattoammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Pohjois-Savon alueella.

Kattoremontti Pohjois-Savo – Peltikatto-, tiilikatto- ja huopakattoremontti

Varttikaton (eli mineriittikaton) purku ja vaihto ei meitä pelota, kuten ei mikään muukaan kattoremontti Pohjois-Savo-nimisessä maakunnassa. Kattosaneeraus, myös ison taloyhtiön kattoremontti, on meidän erikoisalaamme, joten käsissämme pysyvät tiukasti myös ison urakan kaikki langat. Katon uusiminen eli huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Pohjois-Savossa on helppoa, koska tarjoamme apuamme myös kattoremontin suunnittelu -vaiheeseen. Kerromme erilaisista harjakatolle, tasakatolle, pulpettikatolle tai aumakatolle sopivista uusista katoista. Palahuopakatto sopii vain kaltevuudeltaan alimmillaan 1:5 oleville katoille, mutta klassinen konesaumakatto sopii jopa 1:10 ja seuraajansa lukkosaumakatto 1:8 kattokaltevuuksille. Tasakatolle ei voida asentaa kuin vain tiivissauma- eli huopakatetta. Kun omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Pohjois-Savossa alkaa, eli peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus kauaa kestä. Tiesithän, että yksi vaihtoehto on teettää kattoremontti talvella?

Kattourakointi Pohjois-Savo – Kattourakoitsija Kuopioon ja sen lähettyville

Jätä meille laajin tai pienimuotoisin kattourakointi Pohjois-Savo-nimisessä maakunnassa. Olemme alueen monipuolisin ja mallikelpoisin kattourakoitsija, joka tekee tiili-, huopa- ja peltikattojen huollot, korjaukset, asennukset, uusimiset, varustelut ja kuntotarkastukset tasaisen vankkumattomalla ammattitaidolla. Ehkä on tarve maalata mökin huopakatto, uusia rivitaloyhtiön lumiesteet, vaihtaa naulat kateruuveiksi, pinnoittaa betonikattotiilet tai vaihtaa rintamamiestalon sahanpurut kunnon eristelevyihin? Meiltä tilattu kattourakka ei muutenkaan ole hinnalla pilattu, mutta koska kuulumme ennakonperintärekisteriin, pystyy sitä yksityisasiakas vielä kotitalousvähennyksen avulla huojentamaan.

Kattoremontin hinta – Peltikatto-, tiilikatto- ja huopakattoremontti

Mikä on kattoremontin hinta Pohjois-Savossa? Sitä emme voi etukäteen sanoa, sillä kattoremontin neliöhinta riippuu täysin kohteen erityispiirteistä. Se, mitä kattoremontti maksaa, lasketaan aina erikseen veloituksettoman arviointikäynnin aikana – ota siis yhteyttä ja kerro, milloin omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta voitaisiin tulla laskemaan esimerkiksi Kiuruvedelle, Iisalmeen tai Varkauteen. Muista vertailla eri mahdollisuuksia maksaa kattoremontti: kattoremontti osamaksulla ei ole aina se paras vaihtoehto, jolloin esimerkiksi kattoremontin rahoitus voisi olla parempi. Saat kauttamme edullisen rahoituksen kaikenkokoisten kattotöiden ja kattosaneerausten rahoittamiseksi.

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta koostuu kaikista uuden katon asentamiseen liittyvistä työ- ja materiaalikustannuksista, eli hintaan kuuluu myös vanhan vesikaton purkaminen ja vanhojen rakenteiden mahdollisen vaurioiden korjaaminen. Vanhan huopakaton purkaminen saattaa olla mahdollista unohtaa, jos sen rakenteissa ei ole mitään korjattavaa, toisin sanoen siis jos uusi katto voitaisiin rakentaa suoraan sen päälle – tällä lailla uuden pelti- tai huopakaton asennushinta halpenisi huomattavasti.

Jos et halua kallista kattoa, on peltikaton asennushinnan edullisuus makuusi. Jos toivelistalla on pitkäikäinen ja kustannustehokas ratkaisu, on konesaumakatto tai savitiilikatto tällöin lämpimästi suunniteltu. Tällaisen pelti- tai tiilikaton hinta asennettuna on huomattavasti isompi kuin aaltopeltikaton tai bitumikaton, mutta tällaisella katolla onkin edessään satakunta vuotta.

Kattohuolto Pohjois-Savo – Katon huolto jatkaa ulkokaton käyttöikää

Kattoremontti Prolta on sinunkin mahdollista tilata mikä tahansa kattohuolto Pohjois-Savo-nimisessä maakunnassa. Huollamme tiili-, pelti- ja huopakatot sekä kupari-, alumiini- ja varttikatotkin. Olemme tottuneet tekemään kattotöitä kaikenlaisissa olosuhteissa, niin kylmässä kuin kuumassakin säässä, ja niin jään tai pesuveden liukastamalla katolla. Ehkä tärkein ja suositeltavin katon huolto on katon kevät- ja syyshuolto. Katon kevät- ja syyshuollon yhteydessä ulkokatto ja sadevesijärjestelmä puhdistetaan, mikä vähentää niiden ruostumista, sammaloitumista ja haurastumista, ja sen jälkeen kaikki korjaustarpeet kartoitetaan ja lähiaikoina tarvittavat huollot huomioidaan. Ulkokatto säilyy pitkäikäisenä, kun kaikki tuoreetkin viat saadaan pikaisesti pois päiväjärjestyksestä ja katon suojaus esimerkiksi ruostetta vastaan pysyy hyvänä kattohuoltojen, kuten uudelleenpinnoitusten, ansiosta.

Sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus sekä muut huollot

Sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Pohjois-Savossa – koska sitä tarvitaan? Sadevesijärjestelmän tarkoitus on ohjata kaikki sade- tai sulamisvedet kauas rakennuksesta, jotteivät ne kastelisi sen eri osia. Jos sadevesijärjestelmä on tukossa tai jotenkin rikki, vesi voi päätyä katon alle ja kiinteistön perustuksiin, minkä lisäksi tulvavesistä syntyy talvisin jääpuikkoja. Roskat saavat myös ruostesuojatuimmatkin rännit ruostumaan, sillä seisova vesi on vahva tuhovoima. Helpoimmalla ja halvimmalla pääset, jos vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus tehdään aina ajoissa.

Katon puhdistushuollot pesusta sammaleenpoistokäsittelyyn

Tee hyvää ulkokatollesi tilaamalla perusteellinen mutta pehmeäkätinen katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Pohjois-Savossa meiltä. Katon harjaus on kahdesti vuodessa toistettava tapa hoitaa roskien poisto katolta, ja sitä kautta ehkäistä katon sammaloitumista. Jos sammaleita kuitenkin on, ne lähtevät joko toteuttamalla tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu, tai sitten kemiallinen sammaleenpoisto (huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta). Sammaleentorjunta-aineella sammaleet katoavat jopa useiksi vuosiksi, sillä aine tuhoaa kaikki itiöpesäkkeetkin. Onko kattosi savitiilikatto? Siinä tapauksessa suosittelemme, että katon suojakäsittely uusitaan noin 5–10 vuoden välein, jottei se sammaloituisi tai imisi itseensä liikaa vettä. Savitiilikattoa ei pinnoiteta kuten betonitiilikattoa, vaan sen suojaus tehdään tällä nimenomaisella emäspitoisella suoja-aineella.

Katon maalaus Pohjois-Savo – Kattomaalaus mainio keino antaa bitumipaanukatolle lisää elinaikaa

Se, koska katon maalaus Pohjois-Savo-nimisessä maakunnassa on seuraavan kerran ajankohtainen, riippuu täysin olosuhteista ja katon maalipinnan kulumisasteesta, mihin nuo olosuhteet vaikuttavat. Esimerkiksi peltikaton maalaus suositellaan uusittavaksi noin kymmenen vuoden välein, mutta eksakti ajankohta selviää katon kuntotarkastusten perusteella. Kattomaalaus suojaa peltikattoa mitä parhaimmalla tavalla ruosteelta, mikä ohentaa ja reikiinnyttää vahvojakin kattopeltejä. Huopakaton pinnoitus/maalaus sekä tiilikaton maalaus uusitaan vain kerran per katto, eli katon ollessa noin 25- tai 30-vuotias. Katon huoltomaalaus saa kattohuovan tai -tiilen hylkimään likaa, kosteutta ja kasvustoja, joten kuluminen hidastuu ja pakkasrapautumisriski pienenee. Lisäksi katon maalaus palauttaa kattohuovan tai bitumipaanujen erinomaisen rasituksensietokyvyn ennallistamalla sen elastisuuden.

Lumiesteiden asennus ja korjaus

Toimitamme Kuopioon ja Suonenjoelle maan parhaimmat lumiesteet (ja lumiesteiden asennus sekä korjaus) – Pohjois-Savo on kokonaisuudessaan aluetta, missä lumiesteisiin liittyvissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä parhaimpaan ja palvelevimpaan kattofirmaan eli Kattoremontti Prohon.

Lumenpudotus katolta ja jäänsulatus ränneistä

Lumenpudotus- ja lumityöt Pohjois-Savossa hoitavalla Kattoremontti Prolla on pitkä kokemus lumenpudotustöistä, joten voit luottaa siihen, että ne hoidetaan sinunkin kohteesi katolla ilman turhia riskejä tai läheltä piti -tilanteita. Käytämme aina turvavaljaita – tarvittaessa myös henkilönostimia – sekä suunnittelemme työn etenemisen huolellisesti etukäteen, jotta tiedämme, mihin kohtaan pihaa lumet pudottaa, ja mitä kohtaa valvoa, jottei kukaan ohikulkija ajautuisi vaaravyöhykkeelle. Katollekaan ei satu vahinkoja oikeanlaisten tekniikoiden ansiosta. Jos katolle muistaa jättää pari senttiä lunta, se suojaa sitä hyvin kengänpohjilta ja lapioiden teriltä.

Katonkin kannalta suositeltavin tapa toteuttaa jään poisto katolta on jäänsulatus höyryllä – Pohjois-Savo on Kattoremontti Pron toimialuetta, eli siellä palvelemme tämänkin asian tiimoilta. Katon sulatus höyryllä sujuu ohjaamalla kuumaa vesihöyryä kohti jäätyneitä kohtia, jotka alkavat sulaa silmänräpäyksessä takaisin vedeksi. Jääpaanteista ei siis ole enää vaaraa pihalla liikkuville tai katon saumojen vesitiiveydelle. Tilaa siis katon ja rännien sulatus höyryllä vaikkapa Kiuruvedelle, Varkauteen tai Iisalmelle!

Kattotyöt Pohjois-Savo – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Muutetaan vaikka tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi, pellitetään tai pinnoitetaan piippu, tai tehdään jotkin muut tarvitsemasi kattotyöt Pohjois-Savo-nimisessä maakunnassa! Ehkä kattosi kattoturvatuotteita pitää uusia, tai kattoikkuna pellittää? Meillä on ilo tunnustaa osaavamme kaikenlaiset peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt, joten ratkaisu löytyy aina, olipa sitten kyse katon ilmanvaihtosysteemin tehostamisesta tai katon lämmöneristeiden lisäämisestä. Molemmat ovatkin tärkeitä kattotöitä, sillä niiden ansiosta kondenssivesivahinkojen riski pienenee. Lämmöstä tiivistyvästä kosteudelta eli kondenssivedeltä suojelee myös aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus. Koska aluskatteen korjaaminen ei onnistu alapuolelta, vaan ulkokattoa on avattava korjaamisen ajaksi, kannattaa aluskate suojata vahingoittumiselta esimerkiksi tiivistämällä kaikki räystäiden tuuletusaukot verkoilla. Miksi? Verkot estävät lintujen pääsyn yläpohjaan, missä ne tuppaavat nokkia aluskatetta.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys tarpeen Pohjois-Savossa

Pakkasista ei ole haittaa, kunhan katon, välikaton ja yläpohjan eristys pystyy estämään lämmön karkaamisen katon läpi. Näin ei kuitenkaan aina ole asian laita, joten anna meidän selvittää, laskisiko katon lisälämmöneristys lämmönkulutusta. Vajavainen yläpohjan, ullakon ja vintin eristys on suurin syy kohtuuttomiin lämmityslaskuihin.

Kattoturvatuotteet kattoalan turvallisuusammattilaiselta

Toimitamme ruostetta, pakkasia ja kovaa kulutusta kestävät kattotikkaat, kattosillat ja muut kattoturvatuotteet asennettuna Pohjois-Savoon, kuten Kiuruvedelle, Suonenjoelle ja Pielavedelle. Pidämme jo olemassa olevista kattoturvatuotteistasi huolta kuntotarkastuksin, huolloin ja korjauksin.

Savupiipun ja hormin huolto sekä korjaustyöt

Ota yhteyttä ja tilaa savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Pohjois-Savossa! Savupiipun massaus ratkaisee rakennuksen paloturvallisuutta kyseenalaistavat ongelmat, eli hormiin pakkasrapautumisen vaikutuksesta syntyneet kolot ja halkeamat. Hormisaneeraus tukkii halkeamat, joten tulisijaa uskaltaa taas käyttää, mutta massaus ei poista ongelman aiheuttajaa, eli kosteutta. Pakkasrapautumista esiintyy, kunnes hormin päälle asennetaan piipunhattu estämään lunta tai sadevesiä kulkeutumasta hormiin. Kosteudelta suojaa myös piipun pellitys peltisepän työnä – tilaa peltityöt tai hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Pohjois-Savon maakunnassa aina Kattoremontti Prolta!

Katon korjaus Pohjois-Savo – Kattokorjaus auttaa katon pulmiin

Tilaa katon korjaus Pohjois-Savo-nimisen maakuntaan, eli esimerkiksi Iisalmelle, Kiuruvedelle, tai Varkauteen, aina Kattoremontti Prolta. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus voi olla lyhyt ja ytimekäs rikkinäisten tiilien vaihto tai isotöisempi katon vesivuodon ja rakenteiden lahovaurioiden korjaus. Aaltopeltikaton kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen tai muu katon paikkaus kannattaa aina tilata heti, kun sille on tarvetta, sillä niin kauan kuin katon tiivistys on kunnossa, pysyvät kattorakenteet kuivina ja terveinä. Kuivien rakenteiden ansiosta katto pysyy ryhdikkäänä ja pitkäikäisenä, eikä seuraava kattokorjaus Pohjois-Savossa ole katon purku ja vaihto. Katon läpivientien asennus ja tiivistys tai rännien ja vesikourujen korjaus ovat esimerkkejä kattotöistä, joiden toteuttamiseen kannattaa hankkia ammattilainen, sillä jos jokin menee vikaan, voivat rakennusta pian koetella kosteusvauriot. Läpiviennit ovat kaikista tyypillisimpiä kattovuotojen alkulähteitä, ja epäkuntoisen sadevesijärjestelmän takia sadevedet eivät ohjaudukaan tarpeeksi kauas rakennuksen perustuksista.

Kattovuoto – Kattoremontti Pro on ratkaisu pohjoissavolaisiin kattovuotoihin

Jos katto vuotaa, ota välittömästi yhteyttä Kattoremontti Prohon ja tilaa meidät korjaamaan tiilikaton, peltikaton tai huopakaton kattovuoto. Ensiksi peitämme kattoon tulleen halkeaman tai vaurion, minkä jälkeen kartoitamme vahingot ja pohdimme, miten vuotavan katon korjaus kannattaa suorittaa. Katon vesivahinko on pian enää ikävä muisto. Kunnostamme myös katon rakenteisiin mahdollisesti syntyneet kosteus- tai lahovauriot sekä uusimme kastuneet eristeet.

Katon kuntotarkastus Pohjois-Savo – Kattotarkastus Varkauteen, Kuopioon ja Iisalmelle

Kiinteistön kuin kiinteistön katon korjaus- tai huollontarpeet kannattaa kartoituttaa säännöllisesti tilaamalla katon kuntotarkastus – Pohjois-Savo-nimisessä maakunnassa tietenkin Kattoremontti Pron kautta. Kattava kattotarkastus on ajankohtainen aina kevään tai syksyn koittaessa, sillä silloin on paras hetki kiivetä katolle tarkastamaan, onko talven tai kesän aikana syntynyt uusia vaurioita. Talven mittaan katto kohtaa ankaria rasituksia, sillä sen päällä saattaa olla jopa 10 000 kiloa lunta. Tuollaisen kuormituksen jälkeen katolta saattaa löytyä naarmuja, haurastuneita tiivisteitä tai esimerkiksi irronneita lumiesteitä tai lapetikkaita. Lisäksi pakkanen saattaa aiheuttaa ongelmia, etenkin, jos jossain kolossa on ollut kosteutta. Pakkasrapautuminen tuhoaa eritoten savupiippua ja kattotiiliä, sillä piipun laastissa saattaa olla koloja ja kattotiilissä huokosia, joihin vesi kertyy. Kun vesi pakkasten tullessa jäätyy, jäätymisen aiheuttama tilavuuden kasvu rapistuttaa noita koloja ja huokosia. Pakkasrapautumista voidaan estää suojaamalla hormi sisään satavalta kosteudelta ja pinnoittamalla tai käsittelemällä kattotiilet vettä hylkiviksi.

Kesäkuukausien aikana voi olla kovia tuulia, myrskyjä, rankkasateita – samoin kuin hellettä ja auringonpaistetta. Nämäkin ovat kattoa koettelevia asioita, joten toisen kerran kattotarkastus kannattaa uusia syksyllä. Katolta voi löytyä ruostetta, sammaleen avaamia saumoja, irronneita kattopeltejä… ei tietenkään välttämättä, mutta koska riski on olemassa, katto kannattaa käydä tarkastamassa ennen uuden talven koettelemuksia. Kattotarkastus päättyy aina siihen, että katon kunnosta annetaan kattava raportti, minkä lisäksi luetellaan kaikki mahdollisesti tarvittavat kattotyöt. Kattotöistä tehdään tiukka tarjous, mihin kannattaa tarttua.

Kattotarkastuksen aikana katto tarkastetaan kauttaaltaan, alkaen katteen ehjyydestä ja sen pinnoitteen kunnosta. Kattotarkastuksen aikana tutkitaan myös kaikkien saumojen, liitosrakenteiden, läpivientien, jiirien ja muiden katon yksityiskohtien vesitiiveys. Jos huopakatossa on halkeamia, peltikatossa ruostevaurioita tai tiilikatolla sammalta, mainitsemme näistä ongelmista ja laadimme suunnitelman ongelmien poistamiseksi ja ehkäisemiseksi. Esimerkiksi kaikkiin edellä mainittuihin ongelmiin voi saada apua katon uudelleenpinnoittamisesta. Katon kuntotarkastuksessa tutkitaan ilman muuta myös kaikkien kattovarusteiden kunto ja niiden kiinnitysten tukevuus ja tiiviys. Esimerkiksi kattotikkaiden kiinnitykset ovat voineet löystyä rakennuksen lämpöliikkeiden seurauksena. Sadevesijärjestelmän toimivuus on myös varsin tärkeä seikka, sillä tukossa oleva kattokaivo voi aiheuttaa kattovuodon ja katon vesivahingon, kun taas vuotavista tai tulvivista vesikouruista voi aiheutua kosteusvauriota rakennuksen ulkoseiniin tai perustuksiin – valuuhan kattoa pitkin alas valtava määrä vettä vuosittain. Kun lumiesteet, kattoturvatuotteet, rännit tai kattokaivot, piippu ja sen pellitykset, kattoikkunat ja -luukut, räystäät ja muut katon yksityiskohdat on kuntotarkastettu, siirrymme katon alle.

Katon alta odotamme näkevämme ehjän aluskatteen, terveet kattorakenteet, kuivat eristeet ja tarpeeksi ilmanvaihtoaukkoja. Jos jotain epäkohtia havaitsemme, tutustumme asiaan tarkemmin ja etsimme parhaat ratkaisut tilanteen korjaamiseksi. Jos esimerkiksi aluskate on rikki, tulee se pikimmiten korjata, sillä vain ehjä aluskate suojelee katon alapuolisia osia kosteudelta. Jos vesikatto alkaisi vuotaa, veisi aluskate vuotovedet katolta pois. Kosteus on kattorakenteiden pahin vihollinen, sillä se haurastuttaa ja lahottaa kattorakenteet, jolloin katto ei enää ole pitkäikäinen. Eristeisiin syntyy kosteuden takia hometta, millä on lukuisia haitallisia vaikutuksia terveydelle. Kosteutta on siis kaikin tavoin vältettävä huolehtimalla ensinnäkin vesi- ja aluskatteen tiiveydestä, mutta myös katon alapuolisten osien hyvästä ilmanvaihdosta, jotta lämpö ja kosteus ei jäisi muhimaan katolle ja pilaamaan rakenteita. Meiltä tilattu katon kuntotarkastus antaa paljon vinkkejä ja ohjeita katon hoitoon. Tarkastuksen perusteella kaikki viat saadaan korjattua kuntoon jo siinä vaiheessa, kun niistä ei ole vielä isoa haittaa katolle. Säännöllisesti tarkastettu ja asianmukaisesti huollettu katto on pitkäikäinen, joten tee sopimus kattotarkastuksista vaikka heti – esimerkiksi Kaaville, Siilinjärvelle, Tuusniemelle, Vieremälle… siis kaikkialle Pohjois-Savoon!

Meiltä Pohjois-Savoon kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma, joka tuntee myös tiilikatot

Kun karjasuojan, kerrostalon tai kesäasunnon kattoa on korjattava, on teillä asiaa Kattoremontti Prolle. Meidän kauttamme saatte nopealla aikataululla ja asiallisella hinnalla myös kaikki tiili-, pelti- tai huopakaton huollot, katon varusteet, katon asennuksen tai uusinnan sekä kaikki muut kuviteltavissa olevat kattotyöt. Kattoremontti Pro uusii myös aluskatteet, korjaa katon rakenteiden kosteusvauriot, tekee kattojen lisälämmöneristykset sekä asentaa katollesi yläpohjan ilmanvaihtoa parantavat uudet ilmanvaihtohormit ja alipainetuulettimet. Emme katso kristallipalloon päättääksemme, miten kattosi voi tai mitä kattohuoltoja sille olla viisasta tehdä, vaan selvitämme katon yksilölliset huolto- tai korjaustarpeet perustavanlaatuisten kuntotarkastusten avulla. Kuntotarkastukset tilaat meiltä joko erillistöinä tai säännöllisesti jatkuvalla sopimuksella, mutta mahtaviin asiakasetuihimme kuuluu se, että joka kerta muita kattotöitä tehdessämme tarjoamme ilmaisen katon yleisilmeen kuntotarkastuksen, millä pääsee jo pitkälle. Kierrämme siis aina varmistamassa katon tiiveyden ja ehjyyden, vaikka meiltä tilaamasi kattotyö olisi liittynyt sadevesijärjestelmään tai savupiippuun. Tällaisia kaupanpäällisiä tarjoamme, koska tahdomme pitää katosta huolta kokonaisvaltaisesti, ja palvella asiakkaitamme niin hyvin kuin suinkin.

Olemme koko Pohjois-Savon alueella palveleva kattofirma, eli ainutlaatuinen ja ammattitaitoinen kattopalvelu on ulottuvillasi niin Ylä-Savon, Koillis-Savon, Kuopion, Varkauden, kuin Sisä-Savonkin seutukunnissa. Pyydä siis katon myrskyvauriokorjaus, huopakaton uudelleenpinnoitus, peltikaton kondenssivesivahingon kunnostus, katon lumityöt tai vaikkapa rikkinäisten tiilien vaihto esimerkiksi Iisalmelle, Suonenjoelle tai Kiuruvedelle. Kun kattoa tai kattovarusteita on uusittava, voit luottaa saavasi meidän kauttamme ne kestävimmät ja laadukkaimmat uudet kattotuotteet. Vanhojen kattotuotteiden kohtalosta ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa, sillä käytöstä poistuneet kattotuotteet eivät joudu kaatopaikalle, vaan ne voidaan jatkojalostaa hyötykäyttöön: peltikatot on osattu kierrättää jo kauan metallinkierrätyksen avulla, kun taas tiilikatoista tehdään nykyään tierakentamiseen käytettävää mursketta, ja huopakatoista saadaan asfaltin valmistukseen tarvittavaa raaka-ainetta. Uusista kattotuotteista on iloa pitkään, jos ne asentaa ammattilainen, ja jos niiden säännöllisistä huolloista pidetään kiinni. Suomalainen kate tai kattotuote on suunniteltu kestämään nimenomaan ankaria pohjoisia olosuhteitamme, ja niiden korkeasta laadusta kertovatkin pitkät tuotetakuut. Esimerkiksi suomalaisen peltikaton voi saada puolen vuosisadan teknisellä takuulla, kun taas kattotiilien takuu kestää helposti kolme vuosikymmentä.