Kattoremontti, kattotyöt – Puumala

Kattoremontti Pro on avoimin kortein ja puhtain jauhoin pelaava kattourakoitsija, jolta kannattaa tilata niin kattohuolto, kattoremontti, katonkorjaus kuin jotkin muutkin kattotyöt Puumalassa. Puumalan ohella palvelemme myös muualla Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakunnissa, eli esimerkiksi Juvalla, Taipalsaaressa, Sulkavalla, Savitaipaleella, Ruokolahdella ja Mikkelissä. Meidän monipuolisesta palveluvalikoimasta löydät kaikki tiili-, pelti- ja bitumikattotyöt, joiden lisäksi voimme purkaa, pestä tai pinnoittaa mineriittikatot, joten älä epäröi ottaa yhteyttä. Meiltä saat taloudelliset, ekologiset ja kotimaiset ratkaisut, joiden avulla kattosi on kestävä vuosikymmenestä toiseen. Ekologisuus ja kotimaisuus ovat tärkeitä työtämme ohjaavia arvoja. Suosimme ympäristöystävällisiä, biohajoavia ja lähellä tuotettuja tuotteita. Teettämällä kattotyösi meillä olet mukana luomassa työpaikkoja suomalaisille ja tukemassa kotimaista katemateriaalivalmistusta. Katon huolto ja korjaus on aina myös ekoteko, niin kuin minkä tahansa muun omaisuuden kunnossapito uuden ostamisen sijaan. Meidän osaavissa käsissämme kattosi on varmasti pitkäikäinen, sillä tarjoamme katon yleiskunnon tarkastuksen jokaisen kattotyön yhteydessä. Kuntotarkastuksella osaamme tarjota kattokorjauksia tai -huoltoja, joilla katto pysyy takuulla tiiviinä ja terveenä.

Kattotöihin saattaa tarvita rahoitusta, siksi olemme etsineet valmiiksi yhden mainion vaihtoehdon. Kauttamme saatavilla oleva rahoitus on edullinen, sillä sen kulut ja korot ovat vallan matalalla tasolla. Rahoitus joustaa asiakkaan elämäntilanteen mukaan, mikä onkin hyvä, sillä esimerkiksi kattoremontin rahoituksen takaisinmaksuun sitoutuu yleensä pitkäksi aikaa, useammaksi vuodeksikin. Kotitalousvähennys on toinen asia, mitä kattoremontin tai muiden kattotöiden teettäjän kannattaa hakea. Kotitalousvähennyksen avulla saatava hyöty voi olla reilut pari tuhatta euroa! Lisätietoja tästä maan mainiosta edusta löydät Verohallinnon verkkosivuilta.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Alkukartoitus: Jokaiseen korjattavaan tai huollettavaan kattoon tulee aina tutustua. Ota yhteyttä ja kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle.

2

Remonttisuunnitelma ja tarjous: Asiantuntijamme laatii alkukartoituksen pohjalta kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattotyöstä. Tarjous pitää sisällään vanhan katon purkamisen, uuden katon asennuksen sekä loppusiivouksen.

3

Kattoremontin toteutus: Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pyrimme toteuttamaan remontin nopeasti ilman turhaa aikailua, mutta laatua unohtamatta. Tavoitteemme on aina laadukas lopputulos ja tyytyväinen hymy asiakkaamme kasvoilla.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Kattoremontti Puumala – Peltikatto-, tiilikatto- ja huopakattoremontti

Kattosaneeraus, katon uusiminen, eli siis kattoremontti Puumala-nimisellä paikkakunnalla on asia, mihin kannattaa valita Kattoremontti Pron asiantuntijat, asentajat ja muut ammattilaiset! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous kattoremontista. Kun arviointikierros on tehty ja tarjous laadittu, uutta kattoa voidaan alkaa asentaa vaikka saman tien. Onnistuuko kattoremontti talvella? Onnistuu: peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus ei ole sidottu vuodenaikaan. Talvella vesikattosaneeraus voi olla jopa helpompi kuin kesällä, sillä äkillisistä kesäsateista ei ole pelkoa. Meidän kanssamme mutkikkaampanakin pidetty kokonaisuus, kuten vanhan varttikaton (eli mineriittikaton) purku ja vaihto tai lukuisista osakkaista koostuvan taloyhtiön kattoremontti, sujuu mallikkaasti alusta loppuun. Tee fiksu valinta, ja teetä omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Puumalassa juuri meillä. Olipa sitten kyseessä huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Puumalassa – sen hoitaa Kattoremontti Pro!

Kattoremontin suunnittelu on hoidettava asia numero yksi. Suunnittelu on samalla ainoa vaihe, mihin asiakkaan tulisi osallistua. Kaikki muu katon uusimiseen liittyvä hoidetaan meidän toimestamme, mutta puuhaan ei voida ryhtyä, ennen kuin tiedetään, tuleeko katolle konesaumakatto, lukkosaumakatto, palahuopakatto vai jokin ihan muu. Katevalintoja säätelevät katon kaltevuus ja asiakkaan mieltymykset. Tasakatto on aina tiivissauma- eli bitumikatto, mutta pulpettikaton, harjakaton tai aumakaton kate on vapaammin päätettävissä. Konesaumakatto ja savitiilikatto ovat kaikista pitkäikäisimpiä kattoja. Molemmat ovat perinteisiä ja näyttäviä ratkaisuja, mitkä sopivat niin historialliseen arvokohteeseen, perinnekorjaajalle kuin moderniin uudisrakennukseenkin. Konesaumakatto ja savitiilikatto voivat kestää jopa sata vuotta, mikä on varsin hyvä suoritus katolta. Kuparikatto toki kestää useita satoja vuosia, mutta kyseessä on niin kallis ja ylellinen katto, ettei sitä juuri Suomessa tapaa. Aito tiilikatto voidaan korvata tiilimuotokatteella, konesaumakatto taas innovatiivisella lukkosaumakatteella. Valinnanvaraa on joka lähtöön. Autamme tekemään valintoja niin katteen kuin kattoturvatuotteiden, muiden kattovarusteiden ja katolle tehtävien muutostöiden suhteen. Uuden katon on tarkoitus kestää 50–100 vuotta, joten puitteiden pitää olla kunnossa. Katto kestää todennäköisimmin, jos yläpohjan tuuletus pelaa, lämmöneristeitä on riittävästi ja katon huoltotöiden tekemistä on helpotettu kattoluukuilla ja asianmukaisilla kattoturvatuotteilla. Savupiippu suojataan pellityksillä ja piipunhatuilla. Sadevesijärjestelmän ympärivuotinen toiminta voidaan varmistaa sulanapitokaapeleilla.

Kattourakointi Puumala – Kattourakoitsija Saimaan Gibraltarille

Tilatkaa yrityksienne, taloyhtiöidenne ja asuinkiinteistöjenne kattourakointi Puumala-nimisellä paikkakunnalla aina Kattoremontti Prolla, niin säästytte monelta turhalta murheelta. Olemme Etelä-Savon palvelevin kattourakoitsija, jolla on takanaan jo kattourakka poikineen. Kokemus ja ammattitaito ovatkin valttia kaikissa kattoasioissa. Olemme heti menossa mukana, kun tarvitaan kuparikaton kunnostajaa, kattopeltisepän tekemää piipunpellitystä, kattovuodon tai kondenssivesivahingon korjaajaa. Saat meiltä näppärät kaverit vaihtamaan katon naulat kateruuveiksi, oikomaan lumiesteet, uusimaan katon eristeet tai asentamaan uusia kattoläpivientejä, kuten kattoikkunoita tai alipainetuulettimia. Kattoremontti Prolta saat kaikki pelti-, tiili- ja huopakattotyöt katon asentamisesta tai uusimisesta sen varusteluihin, huoltoihin ja korjauksiin. Hinnan saat kuulla jo etukäteen, ja jos kyseessä on omistuksessasi oleva omakotitalo tai vapaa-ajan asunto, voit ottaa kotitalousvähennyksen huomioon kokonaiskustannuksia pohtiessasi. Meidät löydät ennakonperintärekisteristä, joten kaikki tekemämme kattotyöt voit vähentää verotuksessasi. Tiesithän, että kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvat myös meillä teettämäsi piha-alueen lumityöt? Meidän auliista asiakaspalvelustamme ja priimalaatuisista taidonnäytteistämme pääset nauttimaan myös vesistöisen Puumalan naapurikunnissa Juvalla, Mikkelissä, Ruokolahdella, Savitaipaleella, Sulkavalla ja Taipalsaaressa.

Kattoremontti ja kattoremontin hinta

Kattoremontin hinta laaditaan meillä aina kohteen erityispiirteiden perusteella. Puumalalaisen omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta selviää arviointikierroksen jälkeen tehdyistä laskelmista. Arviointikierros, minkä perusteella kattoremontin neliöhinta selviää, on aina veloitukseton. Tarjous esitetään kirjallisessa ja lopullisessa muodossa.

On tavallista maksaa kattoremontti osamaksulla, mutta meillä on tarjota toinenkin vaihtoehto, nimittäin kerrassaan edullinen kattoremontin rahoitus. Rahoitusta haet sinulle parhaiten sopivana ajankohtana meidän nettisivuiltamme löytyvällä lyhyellä lomakkeella. Koska päätös rahoituksen myöntämisestä tulee pian perästä, päästään kiireellisetkin kattotyöt aloittamaan viipymättä. Rahoituksemme on sen verran pienikuluinen ja joustava, että rahoitat sillä myös isommat kattourakat, kuten vesikattosaneerauksen.

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta koostuu rakennuksessa aiemmin olleen katon purkamisesta, katon rakenteiden korjaamisesta ja uusimisesta sekä uuden alus- ja vesikatteen hankintaan ja asentamiseen liittyvistä toimista sekä kustannuksista. Uuden katon asennushinta on edullinen, jos katto on pienehkö, sen rakenteita ei tarvitse mittavasti korjailla ja uusi kate on edullinen pelti- tai betonitiilikatto. Peltikaton asennushinta on yleensä se kaikista edullisin; huopakaton hinta asennettuna asettuu sen ja aidoista savitiilistä tehdyn tiilikaton asennushinnan väliin.

Kattohuolto Puumala – Katon huolto kaikkialle Mikkelin seutukuntaan

Jätä kattohuolto Puumala-nimisessä kunnassa kevein sydämin meidän vastuullemme – tiilikaton, peltikaton ja bitumisen katon huolto onnistuu varmasti, kun laitat ammattilaiset asialle. Toimimme myös muualla Mikkelin seutukunnassa, eli Hirvensalmella, Kangasniemellä, Mikkelissä, Mäntyharjulla ja Pertunmaalla. Katon huolto on pääasiassa katon puhtaanapitoa, eli roskien, pudonneiden lehtien ja muiden epäpuhtauksien poistamista. Roskat nopeuttaisivat sammaloitumista, joten ne kannattaa katolta hoitaa pois. Katon kevät- ja syyshuolto pitää aina sisällään katon ja rännien puhdistamisen, sekä toisen erittäin tärkeän kausihuollon, nimittäin katon kuntotarkastuksen. Ilman katon kuntotarkastusta katon naarmut ja muut vauriot, tai maalauksen tai jonkun muun huollon tarpeet eivät tulisi havaittua tarpeeksi ajoissa. Kuntotarkastuksen jälkeen saat kuulla kaikesta, millä katon kuntoa saadaan kohennettua.

Rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus

Teetä meillä sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Puumalassa tai Puumalan naapurikunnissa Sulkavalla, Ruokolahdella tai Taipalsaaressa. Vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus ei ole koskaan turhaa – puhtaat ja ehjät rännit vievät sadevedet riittävän kauas rakennuksen perustuksista.

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Puumalassa on keskeistä osaamisaluettamme. Tilaa sinäkin meiltä kiinteistösi tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu! Meiltä saat turvallisesti myös mineriittikattojen pesut sekä pinnoitukset. Pesuun voidaan tarvittaessa yhdistää kemiallinen sammaleenpoisto, kattomaalaus tai katon suojakäsittely. Sammaleenpoisto huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta on hyvä suorittaa noin 3–5 vuoden välein, jotta sammaltuhoainekäsittelyn antama suoja säilyisi. Muut katot maalataan, paitsi savitiilikatto ja kuparikatto. Kuparikatto säilyy ilman pinnoitetta tai muuta suojaa, mutta savitiilikatto kannattaa suojakäsitellä ehkä kerran vuosikymmenessä.

Katon maalaus Puumala – Kattomaalaus paras keino pidentää tiilimuotokaton ikää

Tiilimuoto-, lukkosauma- tai muun peltikaton käyttöikää on mahdollista jatkaa monilla vuosilla tilaamalla katon maalaus Puumala-nimisellä paikkakunnalla meiltä. Peltikaton maalaus pitää peltikaton hyvin suojattuna korroosiolta, eli ruosteelta. Ruoste on toki kosmeettinen haitta, mutta suurin ongelma on se, että ruoste ohentaa kattopeltiä ja voi jopa syödä siihen reikiä. 10–15 vuotta on yleensä sopiva väli peltikattomaalauksille.

Oikea tiilikatto maalataan vain kerran. Tiilikaton maalaus uusitaan, kun katto on noin 30-vuotias. Vain betonitiilikatto maalataan: savitiilikatto suojataan sammaloitumiselta ja pakkasrapautumiselta noin kymmenen vuoden välein tehtävillä emäskäsittelyillä.

Huopakaton pinnoitus/maalaus maksaa itsensä takaisin katon jopa parikymmentä vuotta kasvaneella eliniän odotteella. Uusi huopakattopinnoite parantaa huomattavasti katon rasituksensietokykyä, joten ultraviolettisäteilystä, sateista, päällä kävelemisestä tai esimerkiksi ilmansaasteista ei ole enää huolta.

Kattomaalaus on tietenkin myös tapa kohentaa koko kiinteistön ulkonäköä. Kiiltävä ja syvän värinen katto nostaa koko rakennuksen arvoa, joten kiinteistökauppoja suunnittelevan kannattaa laittaa katon huoltomaalaus harkintaan.

Lumiesteet ja lumiesteiden asennus sekä korjaus Puumala

Suositusten ja määräysten mukaan yli 1:8 kattokaltevuus on jo tarpeeksi jyrkkä, jotta sille kuuluu hankkia lumiesteet (ja lumiesteiden asennus sekä korjaus) Puumala-nimisellä paikkakunnalla. Kattoremontti Pro hoitaa kaiken hankintakartoituksesta lumiesteiden korjauksiin ja uusimisiin. Lumiesteitä voi katon reunan lisäksi ripotella pitkin kattoa suojaamaan esimerkiksi kattoikkunaa tai erilaisia hormeja.

Jäänsulatus höyryllä katolta ja ränneistä

Kun tarvitaan jään poisto, katolta se kannattaa hoitaa tilaamalla Kattoremontti Prolta jäänsulatus höyryllä – Puumala-nimisellä paikkakunnallakin. Katon sulatus höyryllä on hellävarainen tapa poistaa jäät, mitkä voisivat muutoin tippua rytinällä alas, tai aikaansaada katon vesivuodon. Rännien sulatus höyryllä on paras mahdollinen tapa saada umpeen jäätyneet rännit taas vetämään.

Lumenpudotus alansa ammattilaisilta

Mitä erilaisimpien kattojen lumenpudotus- ja lumityöt Puumalassa saat turvallisesti tilaamalla ne meidän kauttamme. Kattolumitöiden aikana voi sattua vaikka mitä. Lumenpudottaja voi liukastua ja horjahtaa, siksi käytämme aina testattuja turvavaljaita ja -köysiä. Lapion reipas heiluttelu voi tehdä kattoon lommoja tai naarmuja, siksi asiantunteva lumenpudottaja osaa jättää katolle ohuen lumikerroksen katon pinnoitetta ja katteen rakennelmia suojaamaan. Pidämme huolta myös rakennuksen ympäristön turvallisuudesta koko lumenpudotusprosessin ajan.

Kattotyöt Puumala – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Vesikaton, aluskatteen tai kattovarusteiden tarvitsemat kattotyöt Puumala-nimisessä kunnassa teetät aina Kattoremontti Pron ammattilaisilla. Saat kaikki peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt meiltä, olipa sitten kyseessä katon vaihto, savupiipun korjaus tai katon lisälämmöneristys. Katon vaihtoon voidaan yhdistää katon korotus tai kattomuodon muutos (esimerkiksi tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi). Uudelle tai vanhalle katolle voidaan käydä asentamassa kattoikkunoita, kattoturvatuotteita tai vaikkapa pulupiikkejä. Katon ilmanvaihtotyöt ja aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus pitävät huolta katon alapuolisten rakenteiden kuivana pysymisestä. Katon vesivahinko voi syntyä jopa täysin ehjän katon alle, jos asuintiloista kohoava kosteus ja lämpö ei pääse pois katon alta.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys kuntoon lämmön karkaamisen torjumiseksi

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys takaa rakennuksen energiatehokkuuden. Jos lämpö tuntuu karkaavan ulos rakennuksesta, tarkastuta eristekerros siltä varalta, että katon lisälämmöneristys olisi tarpeen. Ullakon ja vintin eristys on mahdollista laittaa niin hyvään kuntoon, että ullakolle voidaan rakentaa ympärivuotiseen käyttöön sopivia huoneita. Tarvittaessa kattoakin voi olla mahdollista korottaa, jotta huoneista tulisi riittävän korkeita.

Kattoturvatuotteet asennettuna

Tilaa betonitiilikaton, palahuopakaton tai muun huopakaton kattoturvatuotteet asennettuna Puumalaan soittamalla tai lähettämällä viestiä Kattoremontti Pron asiantuntijoille. Kattoturvatuotteista ainakin talo- ja kattotikkaat on hankittava kaikille katoille, ja kahdesti vuodessa ne on kuntotarkastettava huollon- tai korjauksen tarpeen varalta. Saat meiltä kaiken kattoturvatuotteisiin liittyvän.

Savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto

Teetä takkasi, leivinuunisi tai saunasi kiukaan savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Puumalassa meidän ammattilaisillamme, niin pääset taas pian tulisijaa käyttämään. Hormisaneeraus on suoritettava mitä pikimmin, jos hormista on jo irronnut tiiliä. Savupiipun massaus eli pinnoitus on nopeasti toteutettava, mutta pitkäkestoisen avun antava tapa korjata hormi. Tiesithän, että piipun pellitys peltisepän työnä sekä piipunhattu estävät kosteuden pääsyn hormiin ja näin ehkäisevät piipun rapautumista? Tilaa piipun pellitys tai hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Puumalassa, tai sen naapurikunnissa kuten Juvalla ja Mikkelissä vaikka heti!

Katon korjaus Puumala – Kattokorjaus harja-, auma- ja pulpettikatoille

Katon korjaus Puumala-nimisessä kaupungissa kannattaa toteuttaa vanhallekin katolle, sillä kun katon tiivistys on kunnossa (eli rikkinäisten tiilien vaihto ynnä muut on ajallaan suoritettu), eivät rakenteet pääse huonoon kuntoon. Kun rakenteet ovat mahdollisimmat ehjät, on katon uusiminen sitten aikanaan helpompaa ja huokeampaa. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus on useimmiten tuulen tai myrskyn tekemien vaurioiden korjausta. Kyseessä voi olla esimerkiksi kovan tuulen irrottamien kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen. Kattokorjaus Puumalassa voi olla myös vuotavien katon läpivientien asennus ja tiivistys uudelleen. Mikä tahansa katon paikkaus on fiksu veto, sillä pienellä investoinnilla saat suuret säästöt katon tulevissa korjauskuluissa. Esimerkiksi rännien ja vesikourujen korjaus voi pelastaa isoilta ja kalliilta vesivahingoilta, sillä kattoa pitkin valuva vesi voisi ilman rännejä päätyä kiinteistön perustuksiin.

Kattovuoto – Katto vuotaa? Näin toimit

Jos kattovuoto yllättää, ota pian yhteyttä. Vuotavan katon korjaus tulisi päästä aloittamaan mahdollisimman pian, sillä kun katto vuotaa, yläpohjaan kulkeutuva vesi haurastuttaa rakenteet ja homehduttaa eristeet. Katon vesivahinko on jo aika paha, jos vesi tihkuu asuintiloihin sisäkaton läpi. Ihan ensimmäiseksi etsimme vuotokohdan, peitämme sen vuodon lopettamiseksi, ja sitten kartoitamme kaikki syntyneet vahingot. Vahinkokartoituksen perusteella osaamme ehdottaa parasta mahdollista tapaa korjata katon vesivuoto. Korjaukseksi voi riittää täsmäpaikkaus – pahimmillaan joudutaan uusimaan koko katto.

Katon kuntotarkastus Puumala – Kattotarkastus tarvitaan sinunkin katollesi

Oikea väli uusia katon kuntotarkastus Puumala-nimisessä kunnassa on puoli vuotta. Kattotarkastus on tarpeen sekä keväällä talven tekemien tuhojen kartoittamiseksi, että syksyllä katon valmistelemiseksi vastaanottamaan uutta talvea. Talvi voi kuluttaa ja rasittaa kattoa monin tavoin. Lunta voi eteläsavolaisen omakotitalon katolle kertyä jopa yli kymmenen tuhatta kiloa, joten jokunen naarmu tai halkeama voi hyvin katolle tulla. Kun iso määrä lunta rojahtaa kerralla alas, on vaarana, että vesikourut tai katon IV-putket irtoavat putoavan lumen matkaan. Mitä tahansa korjattavaa katolla onkin, se kannattaa laittaa pian kuntoon. Rei’istä tai halkeamista voi päästä vettä katon alle, ja siitä ei koskaan synny mitään hyvää. Kosteushaitat lahottavat kattorakenteet hyvin nopeasti. Kattotarkastukseen kuuluu olennaisena osana loppuraportti, minkä yhteydessä teemme ehdotuksen ja tarjouksen kaikista mahdollisesti tarvittavista huolloista ja korjauksista. Kattotarkastuksen perusteella katon ylläpito on helppoa: tiedät aina, mitä seuraavaksi pitää tehdä ja mitä on edessä lähitulevaisuudessa. Suosittelemme aina mahdollisuuksien mukaan sellaisia huoltoja, joilla katon ylläpitoon kuluu mahdollisimman vähän aikaa, vaivaa ja rahaa. Esimerkiksi katon uudelleenpinnoittamisella saavutetaan hyviä tuloksia, sillä uusi maalipinta pitää katon likaa, kosteutta ja kasvustoja hylkivänä. Siistiä ja sammaleetonta kattoa ei välttämättä tarvitse huoltaa muutoin kuin käymällä kahdesti vuodessa tarkastamassa, että kaikki on OK niin katon alla kuin päällä.

Katon kuntotarkastuksen aikana kävellään läpi koko katto. Erityistä huomiota kiinnitetään katon läpivienteihin, saumoihin, kiinnityksiin, liitosrakenteisiin ja räystäisiin. Tarkastamme myös piiput, kattoturvatuotteet, lumiesteet, pulupiikit, suojapellitykset ja vanhojen paikkausten vedenpitävyyden. Jos tarpeen, tarjoamme katon pesua, sammaleenpoistoa, pinnoittamista, rikkinäisten kattotiilien vaihtoa, sadevesijärjestelmän puhdistamista, piipun massausta, lumiesteiden uusimista tai kattoturvatuotteiden korjaamista. Kattotarkastuksen aikana on tarkoitus käydä myös katon alla. Jos katon alla ei ole kaikki kunnossa, teemme tarjouksen rakenteiden korjaamisesta tai eristeiden vaihtamisesta. Ilmanvaihtoa on mahdollista tehostaa uusilla ilmanvaihtoputkilla ja -aukoilla tai esimerkiksi alipainetuulettimen avulla. Aluskatteen on tarkoitus kestää niin pitkään kuin vesikatteenkin, mutta mitä vain odottamatonta voi sattua. Aluskatetta on mahdollista korjata uusimalla se joko kokonaan tai osittain.

Katon IV-työt ja muuta kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma kaikenlaiseen

Kattoremontti Pro on kotimainen kattofirma, joka luo työpaikkoja suomalaisille ja käyttää, aina kuin mahdollista, suomalaisia materiaaleja. Meidän tarjoamamme kattopalvelu on korkeatasoista ja ihan poikkeuksellisen monipuolista, sillä meiltä saat kaiken katon asentamiseen, ylläpitämiseen ja uusimiseen liittyvän. Emme tyydy laittamaan kuntoon vain vesikatetta, vaan laitamme kaiken kuntoon myös katon alla. Korjaamme, uusimme ja kuntotarkastamme siis myös aluskatteen, eristeet ja kattorakenteet. Toimiva katto rakentuu kahdesta tekijästä: vesitiiviistä vesikatosta ja sen hyvin tuulettuvasta alusrakenteesta. Hyvä tuuletus eli toimiva ilmanvaihto on tärkeä asia, koska jos alusrakenteisiin jäisi kosteutta, ne alkaisivat pian lahota ja heiketä. Vesitiiviin katon alla oleva kosteus on peräisin rakennuksen sisätiloista. Myös tehokkaan höyrynsulun ja eristekerroksen läpi nousee jonkun verran kosteaa ja lämmintä ilmaa, minkä tulisi pystyä poistumaan yläpohjasta samoin tein. Viileällä ilmalla yläpohjaan noussut lämmin ilma tiivistyy vedeksi, eli niin sanotuksi kondenssivedeksi, mikä voi jäädä muhimaan yläpohjan rakenteisiin ja eristeisiin. Kosteusvahingoilta vältytään, jos yläpohjan tuuletustila on tarpeeksi korkea, aluskate on hengittävä ja tuuletusaukkoja on tarpeeksi. Tuulettumista on mahdollista tarvittaessa tehostaa esimerkiksi asentamalla uusia ilmanvaihtoaukkoja tai alipainetuulettimia.

Meiltä saat myös kaikki katon varusteet ja niiden huollot sekä korjaukset. Kattoturvatuotteet ovat asiaankuuluva osa turvallista ja toimivaa kattokokonaisuutta. Lape- ja talotikkaita myöten katolle nousevat turvallisesti kaikki katoilla työkseen kulkevat henkilöt, kuten nuohoojat tai aurinkopaneelien huoltajat. Jyrkälle ja korkealle katolla on syytä asennuttaa myös kattosillat, ehkä turvakaiteilla varustettuina. Kattoluukku toimii huoltoluukkuna ja hätäpoistumistienä, kun taas savunpoistoluukku helpottaa tulipalotilanteessa pelastustöitä poistamalla savun rappukäytävästä. Kattovarusteita ovat myös kaikki kattoikkunat, lumiesteet, pulupiikit, katon tiivisteet, ilmanvaihtohormit, piipunhattu tai esimerkiksi kattopollarit ja putoamissuojat.