Kattoremontti, kattotyöt – Tammela

Katonkorjaus, kattoremontti, kattohuolto ja muut kattotyöt Tammelassa, Karkkilassa, Somerolla ja Urjalassa hoituvat asiantuntevasti ottamalla yhteyttä Kattoremontti Prohon. Apuumme voit turvautua myös Forssassa, Hämeenlinnassa, Jokioisilla, Lopella ja Lohjalla. Teetä tiili-, pelti- tai huopakattosi kattotyöt Tammelassa aina meillä, niin kattosi on taatusti toimiva, turvallinen ja vesitiivis. Tiiviin katon alla on mukava asua, kun lämpö ei karkaa taivaan tuuliin. Kun vesi pysyy ulkopuolella kaikissa olosuhteissa, sisäilma on terveellistä ja rakennuksen arvo on turvattu. Korjaamme, asennamme, huollamme, varustelemme ja uusimme myös esimerkiksi tammelalaisten huoltoasemien, rantakahviloiden, liikuntahallien, pihattojen, rivitalojen ja vapaa-ajan asuntojen katot. Aina kaupan päälle tulee koko katon yleisilmeen tarkastus. Tarkastamme katon siltä varalta, että siltä löytyy vielä jotain uutta huollettavaa tai korjattavaa. Jos ei, hyvä niin. Jos jokin pellitys on kärsinyt tai maali naarmuuntunut, tarjoamme sen korjaamista.

Hae kattoremontille, kattohuollolle tai jollekin muulle kattotyölle rahoitusta nettisivuillamme. Edullinen rahoitus ratkaisee rahahuolet, jos jokin kiireellinen kattotyö pitäisi saada tehtyä, mutta budjetti on jo valmiiksi kireällä. Kauttamme saatavan rahoituksen takaisinmaksun voi järjestää niin, ettei se rasita taloutta liikaa. Korko pysyy matalalla, vaikka tarjottua kuukausierää laskisitkin. Koska kuulumme ennakonperintärekisteriin, voit hakea kotitalousvähennystä kaikista meillä teettämistäsi kattotöistä, kuten lumenpudotuksesta tai katon maalaamisesta. Kotitalousvähennyksen hakemiseen menee pari minuuttia, joita vastaan voit saada parhaimmillaan jopa pari tuhatta euroa.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Alkukartoitus: Jokaiseen korjattavaan tai huollettavaan kattoon tulee aina tutustua. Ota yhteyttä ja kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle.

2

Remonttisuunnitelma ja tarjous: Asiantuntijamme laatii alkukartoituksen pohjalta kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattotyöstä. Tarjous pitää sisällään vanhan katon purkamisen, uuden katon asennuksen sekä loppusiivouksen.

3

Kattoremontin toteutus: Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pyrimme toteuttamaan remontin nopeasti ilman turhaa aikailua, mutta laatua unohtamatta. Tavoitteemme on aina laadukas lopputulos ja tyytyväinen hymy asiakkaamme kasvoilla.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Kattourakointi Tammela – Kattourakoitsija on kattosi asentaja ja korjaaja

Kaikenlainen kattourakointi Tammela-, Loppi- tai Urjala-nimisissä kunnissa on nakki, joka kannattaa napsauttaa Kattoremontti Prolle. Olemme verrattoman hyvä kattourakoitsija kaikenlaisiin kattourakoihin. Kaikista meillä kotioloissa teettämistäsi kattotöistä saat kotitalousvähennystä, ja meidän kanssamme asioivat mielellään yritykset ja yhdistyksetkin. Asiakaspalvelu pelaa, kattourakka hoidetaan aina esimerkillisellä huolellisuudella ja hintamme ovat huomiota herättävän kilpailukykyiset. Lopuksi siivoamme aina jälkemme ja huolehdimme jätteet vastuullisesti eteenpäin. Peltikattohan on lähestulkoon sataprosenttisesti kierrätettävissä, ja ennen vanhaan kaatopaikoille päätyneestä kattohuopajätteestä tehdään nykyään asfalttia. Autamme sinua saamaan myös rakennuksesi energiatehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen kuntoon. Ilmanvaihtoa tehostamalla ja välikattoa tai ullakkotiloja lisäeristämällä rakennuksesi jättämä hiilijalanjälki pienenee. Katon lisälämmöneristyksellä ja katon tiivistämisellä katon lämmöneristävyys voi jopa kaksinkertaistua, eikä rakennuksen lämmittämiseen kulu enää niin paljon rahaa ja energiaa. Vanhan katon kunnostaminen on järkevää niin taloudellisesti kuin ekologisestikin. Kattoremontti Prolta saat parhaat ammattilaiset korjaamaan katon, ja kohtalon niin päättäessä myös asentamaan uuden tilalle.

Kattoremontti Tammela – Peltikatto-, tiilikatto-, ja huopakattoremontti

Tilaa kerrostalon, tanssilavan, kesäteatterin tai mummonmökin kattoremontti Tammela-nimisen kunnan alueella ilman ikäviä yllätyksiä Kattoremontti Prolta! Olipa rakennuksessasi tasakattoinen huopakatto, tai pelti-, tiili- tai bitumikatteella varustettu harjakatto, aumakatto tai pulpettikatto, varmin tekijä sen kattosaneeraukselle olemme me. Huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Tammelan ohella on tilattavissa myös naapurikuntiin eli Lohjalle, Somerolle, Hämeenlinnaan ja Urjalaan. Jätä vastuullemme myös vanhan varttikaton, eli mineriittikaton purku ja vaihto. Taidokkaista ammattilaisista koostuva henkilöstömme huolehtii, että myös ison taloyhtiön kattoremontti toteutuu mallikkaasti ja aikataulussa.

Kysy apua, jos kattoremontin suunnittelu meinaa viedä hermot. Autamme mielellämme ja kerromme, sopiiko tarpeisiisi konesaumakatto, savi- tai betonitiilikatto tai vaikka palahuopakatto. Jos konesaumakatto vaikuttaa liian kalliilta, päästään samankaltaiseen ulkonäköön ja hyvään vesitiiviyteen myös edullisemmalla lukkosaumakatolla. Tiilikaton näköinen tiilimuotokate on huomattavasti helpompi hoitaa, sillä sen liukas pinta hylkii epäpuhtauksia ja epätoivottuja kasvustoja. Uuden peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus mahdollistaa myös katon varusteiden ja yksityiskohtien päivityksen. Katolle voidaan asentaa uusia kattoluukkuja, lumiesteitä tai muita läpivientejä, kuten ilmanvaihtoputkia ja -laitteita. Rakennusmääräykset voivat rajoittaa sitä, kuinka paljon muutoksia omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Tammelassa voi sisältää. Joissain tapauksissa kattoa ei voida korottaa tai sen materiaalia tai väriä muuttaa. Ajankohta sen sijaan ei ole ongelma. Halutessasi teetä kattoremontti talvella, koska sillä ei ole merkitystä rakennuksen asumislämpötilaan. Voit lähteä evakkoon kattoremontin ajaksi, tai asua normaalisti. Toimimme niin, ettemme häiritse asukkaita yhtään enempää kuin tarpeellista.

Kattoremontti ja kattoremontin hinta

Kattoremontin hinta voidaan maksaa tarjoamamme kattoremontin rahoituksen avulla, tai voit kysyä mahdollisuudesta maksaa kattoremontti osamaksulla. Tarjoamamme kattoremontin rahoitus on helposti haettavissa nettisivuillamme. Suosittelemme tutustumaan tähän edulliseen, yksinkertaiseen ja riskittömään rahoitukseen!

Kantahämäläisen omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta selviää, jahka asiantuntijamme on käynyt paikan päällä arvioimassa kohteen vaativan työmäärän. Kattoremontin neliöhinta muodostuu monista eri osatekijöistä, kuten kohteen sijainnista ja katon muodosta, mutta yksi määräävä tekijä on katon vaatimien korjaustöiden määrä ja laatu. Rakenteissa voi olla vaikkapa lahovaurioita, jotka on laitettava kuntoon ennen uuden katon asentamista. Arvioitsijamme ottaa huomioon kaikki seikat ja antaa lopuksi kiinteän tarjouksen kattoremontin hinnasta per neliö.

Mistä peltikaton, tiilikaton, huopakaton, bitumikaton asennushinta muodostuu?

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta muodostuu lukuisista eri työvaiheista ja niihin liittyvistä kustannuksista. Kun saat tarjouksen uuden katon asennushinnasta, se pitää sisällään kaiken mahdollisen. Uuden pelti-, huopa- tai tiilikaton hinnassa asennettuna on mukana vanhan katon purku, rakenteiden korjaaminen ja vahvistaminen, uuden katon hankinta ja asentaminen sekä loppusiivous. Pelti- tai huopakaton asennushinta on matalampi, jos vanha huopakatto voidaan jättää alle purkamatta. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään aina mahdollista. Vanhan huopakaton rakenteiden tulisi olla niin hyvässä kunnossa, että ne jaksavat toiset noin 50 vuotta uuden katon alla. Useinkaan näin ei ole, ja uuden huopa- tai peltikaton asennushinnassa on mukana vanhan katon purkamisen aiheuttamat kulut. Tiilikaton hintaan asennettuna vaikuttaa se, ollaanko tiilikattoa rakentamassa sellaiseen kohteeseen, missä on ennemmin ollut kevyempi katto. Tällöin hyväkuntoisiakin kattorakenteita voidaan joutua vahvistamaan, jotta ne kestäisivät painavan tiilikaton painon. Palahuovista koostuvan huopakaton hinta asennettuna on todennäköisesti edullisempi, kuin silloin, jos kattohuopaa asennettaisiin työläiden kuumatekniikoiden avulla. Palahuopakaton asentaminen on vauhdikasta ja helppoa. Kattolaatoissa on liimapinnat, ja asentajan tehtäväksi jää saumojen painaminen yhteen ja naulojen naputtelu.

Kattohuolto Tammela – Katon huolto on aiheellista muistaa

Katon pitää kunnossa vain ja ainoastaan säännöllinen kattohuolto: Tammela voi tässäkin asiassa luottaa Kattoremontti Pron korkean ammattitaitoon. Kattoremontti Pron asiantuntevimmat ammattilaiset huolehtivat kaikista pelti-, tiili- ja huopakattojen kattohuoltoihin liittyvistä asioista koko Kanta-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla. Katon huolto-ohjelmaan kuuluu muun muassa katon ja sadevesijärjestelmän puhdistus, katon pesu, katon maalaus ja lumikuorman riskiarviointi sekä lumenpudotustyöt. Katon säännöllinen tarkastaminen kertoo, mitkä huollot ovat seuraavaksi ajankohtaisia. Katon tarkastuksen yhteydessä varmistetaan myös sadevesijärjestelmien, kattoturvatuotteiden ja muiden kattovarusteiden huolto- tai korjaustarve. Mitä tehtävää katolta löytyykään, huollata ja korjauta ne meillä. Ammattilaisemme taitavat niin savupiippujen kuin rakenteiden lahovaurioidenkin korjaukset.

Tekemämme säännöllinen katon kevät- ja syyshuolto muodostuu katon ja rännien puhdistamisesta sekä koko kattokokonaisuuden huolellisesta tarkastamisesta. Tarkastamme kattoturvatuotteet, katon läpiviennit, kattoikkunat ja muut kattovarusteet sekä sadevesijärjestelmät läpikotaisin. Arvioimme myös katon pinnan,

kaikkien tiivisteiden ja saumojen, kiinnitysten, räystäiden, jiirien ja pellitysten kunnon. Tutkimme myös yläpohjan, sen ilmastoinnin, eristeiden, aluskatteen ja ullakon kunnon. Tarkastuksen perusteella voimme korjata kaikki puutteet ja vauriot, ja rakennuksen omistaja voi odottaa huolettomana tulevaa vuodenaikaa.

Sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Tammelassa

Sadevesijärjestelmän on tarkoitus estää sade- ja sulamisvesiä kastelemasta rakennusta, joten muista teettää sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Tammelassa. Vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus pelastavat rakennuksen seinien, perustusten tai sokkelien vesivahingoilta.

Rännien puhdistus roskista on osa meiltä tilattavaa katon kevät- ja syyshuoltopakettia, mutta voit tilata puhdistuksen mainiosti myös erillistyönä. Samalla tarkastamme sadevesijärjestelmän kiinnitysten pitävyyden, mahdollisen ruostumisen ja kaatojen oikeellisuuden. Kun sadevesijärjestelmäsi on aika uusia, toimitamme ja asennamme rakennukseesi korkeatasoiset kattokaivot, jalkarännit tai vesikourut ja syöksyputket. Sadevesijärjestelmään voidaan hankkia myös sulanapitokaapelit.

Katon pesu Tammela – Kattopesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Tammelassa loihtivat katon upeaan kuntoon. Vanha, huonolla hoidolla ollut katto saattaa olla aika sammaleisessa ja likaisessa kunnossa. Sammaleet ja jäkälät viihtyvät etenkin hoitamattoman huopakaton kivisirotepinnalla. Tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu korjaavat tilanteen. Pesu sopivalla vedenpaineella, ja ehkä terästettynä harjaamisella ja tarkoituksenmukaisella pesuaineella, puhdistaa katon vuosien myötä kertyneestä liasta ja sammaleesta. Lopuksi katolle voidaan tehdä katon suojakäsittely, eli levittää sille aine, jolla sammaleenpoisto huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta on hoidettu vuosiksi eteenpäin. Sammaleenpoistoaine tuhoaa sammaleen täydellisesti, eikä sitä ala pitkään aikaan muodostua. Katon hoitamiseksi jatkossa riittää vuosittainen katon harjaus irtoroskista.

Katon maalaus Tammela – Kattomaalaus on kauaskantoinen ratkaisu

Ei ole parempaa valintaa tekemään katon maalaus Tammela-nimisessä kunnassa kuin Kattoremontti Pro. Meiltä kattomaalaus sujuu, ja lopputulos on silmää hivelevän tasainen ja kaunis. Katon huoltomaalaus suojelee kattoa tehokkaasti kaikilta ulkoisilta rasituksilta, mitä se siinä säiden armoilla ollessaan kohtaa. Esimerkiksi peltikaton maalaus estää kattoa ruostumasta, ja tiilikaton maalaus on taas paras tapa torjua sammaloitumista sekä sammaloitumisen aiheuttamaa pakkasrapautumista. Huopakaton pinnoitus/maalaus voi peräti tuplata huopakaton eliniänodotteen, sillä se saa huopakaton pinnan taas uudenveroiseksi. Huopakaton erinomaisuus perustuu täydelliseen vedenpitävyyteen ja helppohoitoisuuteen, ja nämä ominaisuudet palautuvat vanhallekin kattohuovalle uudelleenpinnoituksen myötä.

Lumiesteet ja lumiesteiden asennus sekä korjaus

Meiltä saadaan uudet lumiesteet, ja lumiesteiden asennus sekä korjaus Tammela-, Forssa- ja Karkkila-nimisille paikkakunnalle! Sopivimmat ja laadukkaimmat lumiesteet löytävät katollesi, vaikka se sijaitsisi jollain muullakin Etelä-Suomen paikkakunnalla. Lumiesteet ovat fiksu tapa torjua kaikkia kovalla vauhdilla alas tulevien lumimassojen aiheuttamia vahinkoja. Lumen mukana alas voi tulla myös piippuja, aurinkopaneeleja, kattotiiliä, räystäitä ja valokatteita, ja saattaapa joku jäädä allekin. Anna vastuullemme lumiesteiden kuntotarkastus, hankintakartoitus, asennus, huolto, korjaus ja uusiminen, jotta rakennuksen lähellä voisi liikkua pelkäämättä.

Jäänsulatus höyryllä Tammela – Katon ja rännien sulatus

Jos katolla on reilusti jääkuormaa tai rännit eivät enää vedä, tilaa jäänsulatus höyryllä Tammela-Lohja -välille. Jään poisto katolta käy höyrytyskalustollamme ennätyksellisen nopeasti, ja myös rännien sulatus höyryllä on vikkelää puuhaa. Koska käytämme pelkkää kuumaa vettä, katon tai sadevesijärjestelmien rakenteet tai ympäröivä luonto eivät ole vaarassa vahingoittua millään lailla. Älä aikaile, vaan tilaa katon sulatus höyryllä välttyäksesi monelta murheelta, kuten tippuvilta räystäiltä tai kattovuodoilta.

Lumenpudotus ja lumityöt Tammela

Auraamme, hiekoitamme ja suolaamme tiet sekä suoritamme muutkin lumenpudotus- ja lumityöt Tammela-nimisessä kunnassa. Huolehdimme sekä kattojen että teiden talvikunnossapidosta koko Kanta-Hämeen alueella. Katot on tehty kestämään lumen aiheuttamaa painoa, mutta rajansa kaikella. Erityisesti suojalumi on painavaa, ja jos lunta on tullut runsaasti, omakotitalon katolla voi olla ylimääräistä painoa jopa yli kymmenen tonnia. Ei kai siis ihme, että joka vuosi uutisoidaan romahtaneista katoista. Pyydä ammattilaisiltamme lumenpudotus ja mahdollinen jäänsulatus. Emme nouse katolle ensimmäistä kertaa, joten lumenpudotus onnistuu turvallisesti. Katto ei vaurioidu ammattilaisen suorittamasta lumenpudotuksesta, koska oikeaoppisesti katolle kuuluu jättää ohut kerros rakenteita suojaavaa lunta.

Kattotyöt Tammela – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Teetä katon IV-työt, katon vaihto, savupiipun korjaus ja muut kattotyöt Tammela-Hämeenlinna -välillä Kattoremontti Prolla, ja et tule katumaan. Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt tehdään vertaansa vailla olevalla ammattitaidolla, ja hintakin on enemmän kuin kohdillaan. Meiltä ei lopu asiantuntemus kesken: teetä aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus, uusituta kattoturvatuotteet, asennuta uusi kattoikkuna tai käske vaihtaa tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi! Jos katon eristys on riittämättömällä tasolla, teemme tarvittaessa vaikka katon korotuksen, jotta kunnolliset eristeet mahtuvat paremmin paikalleen. Katon korotus mahdollistaa lisäksi arvokkaiden lisäneliöiden saamisen, jos rakennusviranomaisilta heltiää lupa uuden asuinkerroksen teettämiseen.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys pienentää hiilijalanjälkeäsi

Riittämätön katon, välikaton ja yläpohjan eristys on todennäköisin syyllinen rakennuksen lämpöhukalle. Myös silloin, jos ullakon ja vintin eristys ei ole kunnossa, lämmin ilma pääsee karkuun. Erilaiset energiaremontit, kuten katon lisälämmöneristys, ovat teko sekä kukkarosi että ympäristön hyväksi. Energian tuhlaaminen ei ole miltään osin järkevää. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous eristystöistä!

Kattoturvatuotteet asennettuna

Saat kaikki rakennusmääräysten mukaiset kattoturvatuotteet asennettuna Tammelan seudulle ottamalla yhteyttä Kattoremontti Prohon. Ota yhteyttä, niin varmistamme, ovatko rakennuksesi kattoturvatuotteet ajantasaisia ja ehjiä. Mikäli kattotikkaasi, lumiesteesi, kattopollarisi tai muut kattoturvatuotteesi vaativat huoltoa, korjaamista tai uusimista, laitamme ne kuntoon. Mikäli katolta puuttuu jotain olennaista, hankimme tarvittavat tuotteet ja asennamme ne paikalleen. Katolle ja kaikille säännöllistä käyntiä vaativille paikoille pitää olla turvallinen ja katkeamaton kulkutie. Vastuullinen rakennuksen omistaja huolehtii, että katolla on kaikki asukkaiden paloturvallisuuden ja katolla työskentelevien henkilöiden työturvallisuuden varmistavat kattoturvatuotteet.

Savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto

Tekemämme savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Tammelassa kunnostaa huonoon kuntoon päässeen piipun. Pirttiä on taas turvallista lämmittää, kun savupiipun massaus on tukkinut savuvuodot ja lohkeamat. Hormisaneeraus parantaa myös hormin lämmön varaavuutta, joten hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Tammelassa auttavat monella tapaa. Jotta piippu ei pääsisi rapautumaan, kannattaa sille viimeistään seuraavan kattoremontin yhteydessä teettää piipun pellitys peltisepän työnä sekä uusi piipunhattu.

Katon korjaus Tammela – Kattokorjaus on kiinni taidosta

Katon korjaus Tammela-, Urjala- tai Loppi-nimisille kunnille on tilattavissa Kattoremontti Pron avuliailta ammattilaisilta. Tilaa kattokorjaus myös Karkkilaan, Forssaan ja Hämeenlinnaan. Kattokorjauksen onnistuminen on ehdottomasti kiinni taidosta, eikä tuurista. Kattovuodon korjaaminen, katon läpivientien asennus ja tiivistys sekä savupiipun massaaminen ovat toimia, joilla on valtava merkitys koko rakennuksen turvallisuudelle ja sen sisäilman terveellisyydelle. Anna siis ammattilaisen hoitaa omistamasi peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus kestävimmän lopputuloksen saamiseksi.

Useimmilla katoilla on käytävä keväällä suorittamassa rikkinäisten tiilien vaihto, rännien ja vesikourujen korjaus tai katon paikkaus, kun lumimassojen liikkeet ovat kattoa vaurioittaneet. Katolle kannattaa hankkia lumiesteet, jotka auttavat pitämään jää- ja lumikuormat paikallaan. Talven tai myrskyn jälkeen kenties tarvittava kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen onnistuu yhdellä yhteydenotolla, ja samaan syssyyn voidaan tarkistaa myös katon tiivistys ja aluskatteen kunto. Asennamme, huollamme, vaihdamme, korjaamme ja uusimme niin aluskatteet kuin kaikki kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmät, katon läpiviennit ja muut kattovarusteet.

Kattovuoto – Kun katto vuotaa, mitä pitää tehdä?

Kattovuoto alkaa usein keväällä lumien sulamisvaiheessa, mutta katon vuoto voi saada alkunsa monesta eri syystä. Pelti- tai tiilikaton aukottomaan vedenpitävyyteen ei voi luottaa, siksi pelti- ja tiilikattoihin asennetaan aina erillinen aluskate. Jos katto vuotaa, aluskate varmistaa, ettei kosteus pääse katttotuoleihin ja katon eristeisiin. Aluskatteen käyttöikä on lähtökohtaisesti sama kuin vesikaton, mutta aluskate voi vaurioitua esimerkiksi, jos linnut ovat käyneet nokkimassa sitä. Tällöin aluskatekin alkaa vuotaa, ja seurauksena on katon vesivahinko. Vuotavan katon korjaus voi olla kallista, joten säännöllinen vesi- ja aluskatteen tarkistaminen on erittäin suotavaa. Jos vuotava läpivienti, puhkiruostunut kattopelti tai huonokuntoinen aluskate päästään korjaamaan ajoissa, ei vesi pääse katon eristeisiin ja rakenteisiin. Jos näin kuitenkin on päässyt käymään, me korjaamme tilanteen. Paikkaamme kattovuodon, vaihdamme eristeet, korjaamme muut vaurioituneet kohdat ja varmistamme, ettei tällaista enää pääse tapahtumaan. Jos kattovuodon syynä on ollut vaikkapa se lintujen nokkima aluskate, vaihdamme sen uuteen ja asennamme pulupiikit tai hyönteisverkot yläpohjan tuuletusreikiin, jotteivät linnut enää pääse sisään.

Katon kuntotarkastus Tammela – Kattotarkastus varmistaa, että kattosi kestää

Muista tilata kesämökin, ravintolan, rantasaunan tai rivitalon katon kuntotarkastus Tammela-nimisessä kunnassa Kattoremontti Prolta. Kattotarkastus paljastaa, jos vesikatto on ruvennut vuotamaan, tai jos lapetikkaiden kiinnitys on löystynyt. Katon kuntotarkastus suositellaan tehtäväksi kahdesti vuodessa. Keväällä paljastuvat talven aikaan saamat vauriot, kuten irronneet kattotiilet, ja syksyllä voidaan varmistaa katon toimivuuden myös tulevilla pakkasilla ja lumipyryillä. Voit tilata katon kuntotarkastukset meiltä joko säännöllisesti tai kertaluontoisesti. Me palkkaamme vain luotettavia ja päteviä asiantuntijoita, joilta ei jää huomaamatta yksikään ruostevaurio tai muu poikkeama. Meiltä tilattu katon kuntotarkastus on ensiluokkaisen tarkka ja yksityiskohtainen. Me kiipeämme katolle ja ryömimme yläpohjan onteloon, jotta kaikki kohdat tulevat käytyä läpi. Tarkastamme yläpohjan tuuletuksen toimivuuden ja aluskatteen venyneisyyden tai roskaisuuden. Käymme läpi kaikkien läpivientien, saumojen, pinnoitusten, tiivisteiden, kiinnitysten, pellitysten ja pinnoitteiden kunnon. Varmistamme katon huoltoturvallisuuden arvioimalla kattoturvatuotteiden, kuten kattotikkaiden, kulkusiltojen ja putoamissuojien kunnon. Tutkimme myös muiden kattovarusteiden ja sadevesijärjestelmien huolto-, korjaamis- tai uusimistarpeen ajankohtaisuuden.

Perinpohjaisen tarkastuksen jälkeen saat kuulla tarkan raportin kattokokonaisuutesi kunnosta sekä tarpeesta suorittaa sille eri huolto- tai korjaustoimenpiteitä. Esimerkiksi katon uudelleenpinnoitus voi jopa tuplata katon käyttöiän, joten huoltosuunnitelman mukaisista toimista kannattaa pitää kiinni. Katon huolto on aina taloudellisempaa kuin sen ennenaikainen purkaminen ja uusiminen.

Sydämellistä kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma asiakkaan asialla

Kattofirma, jonka kanssa on ilo asioida, on Kattoremontti Pro. Kattoremontti Pron asiapohjainen, mutta lämminhenkinen kattopalvelu on tarjolla kaikkiin kantahämäläisiin kuntiin kuten Forssaan, Tammelaan, Lopelle ja Jokioisiin. Palvelemme myös esimerkiksi Rengon, Somerniemen, Nummi-Pusulan ja Someron alueella. Voit luottaa meihin kaikin tavoin. Emme pyydä ylihintaa tai jätä sovittuja töitä tekemättä. Kattotyöt tulevat tehtyä ajallaan ja sopimuksen mukaan. Ammattilaisillamme pysyy kädessä niin vasara kuin hitsivehkeet, joten laatutyötä on luvassa kaikille erilaisille katoille. Meiltä voit tilata pelti-, tiili- ja huopakattojen asennukset, korjaukset, uusimiset, huollot ja varustelut. Meidän käsissämme katosta tulee ehjä, vesitiivis ja turvallinen. Asentamallemme uudelle katolle voidaan materiaalista riippuen odottaa jopa yli vuosisadan mittaista käyttöikää. Kaiken huipuksi saat aina kaupan päälle katon yleisilmeen tarkastuksen odottamattomien korjaus- tai huoltotarpeiden varalta. Kun vaihdamme vaikka irronneen kattopellin, tutustumme samalla myös muun katon kuntoon ja varmistamme rännien, jiirien, hormien ja vanhojen paikkakohtien kunnon. Pikku vian korjaus välittömästi on huomattavasti halvempaa kuin vuosien päästä havaitun kattovuodon aiheuttamisen vaurioiden remontointi. Meidän avullamme kattosi kestää kiitettävästi kaikki sääilmiöt ja muut kemialliset ja mekaaniset rasitukset!