Kattoristikoiden eli kattotuolien asennus

Kattoristikoiden eli kattotuolien asennus on perustavanlaatuinen osa katon rakentamista. Myös silloin, kun katon mallia muokataan tai katto on kärsinyt vakavia vaurioita eri syistä, voi kattotuolien asennus olla tarpeellinen työvaihe katon remontoinnissa.

Kattotuoli on toiselta nimeltään kattoristikko ja sellainen löytyy hyvin monilta katoilta, sillä se muodostaa kattoon eräänlaisen pohjarakenteen. Kattotuolien asennus on yksi ensimmäisistä työvaiheista kattoa uuteen tai vanhaan rakennukseen tehdessä. Sen jälkeen asennetaan kattoruoteet, aluskatteet ja vesikatteet. Katto viimeistellään kattotuotteilla, suojapellityksillä ja sadevesijärjestelmällä. Kattotuolit vaikuttavat katon muotoon, ne siis määräävät lappeen pituuden ja katon jyrkkyyden sekä hieman muitakin ominaisuuksia. Tietyn tyyppisten kattotuolien asennus siis määrittää katon jyrkkyyden ja näin myös vaikuttaa siihen, mikä vesikate kyseiseen kattoon sopii parhaiten ja mitkä eivät puolestaan sovi ollenkaan.

Koska kattoristikon tehtäviin kuuluu koko katon painon kannattelu, on perustavanlaatuisen tärkeää suorittaa kattoristikoiden asennus ensinnäkin oikein. Toiseksi niiden tulisi olla kyllin kestäviä ja tukevia suhteessa katon painoon. Vaikkapa tiilikatto on jo itsessäänkin painava ja lumen painoon on myös varauduttava, joten kattotuolit ovat tiilikatossa hyvin tärkeät. Peltikatto ei ole läheskään niin painava ja huopakatto on kevein vaihtoehto, jos puhtaasti katteita halutaan tarkastella. Myös mm. aurinkopaneelit ja muut mahdolliset muuttujat täytyy muistaa huomioida, sille niistä tulee lisäpainoa katolle. Kattoremontti Pro paneutuu kattoon aina tapauskohtaisesti ja pidämme tarkan huolen asiaankuuluvista lujuuslaskelmista. Tarkistamme aina mm. aurinkopaneelien asennusta suunnitellessa sen, että katto varmasti kestää lisärasituksen. Lujuuslaskelmat eivät ole jokaisen ihmisen päivittäistä työtä. Ne voikin surutta jättää meidän kalkuloitaviksemme koska me teemme niitä paljon ja osaamme huomioida kaiken tarvittavan. Suunnittelutyö lujuuslaskelmineen kuuluu täyden palvelun kattourakointiimme aina.

Useimmat kattoristikot tilataan nykyään valmiiksi kasattuina. Se nopeuttaakin katon rakentamista mukavasti. Valmiissa tuotteissa on erinomainen valikoima, mutta ihan aina valmisvalikoima ei riitä. Tarpeen vaatiessa kattoristikot voidaan räätälöidä myös kohteen mukaan ja valmistaa mittatilauksena. Meiltä hoituu kattoristikoiden asennus ja voimme huolehtia myös mittatilausristikoiden tilaamisesta osana kattosaneerausta. Kun käsillä on katon rakentaminen tai saneeraus sekä työhön kuuluva kattotuolien asennus niin hoidamme työn täyden palvelun avaimet käteen -periaatteella. Huolehdimme siis aivan kaikesta, mitä katon kuntoon laittaminen vaatii. Työvälineet, työntekijät erikoisosaajia myöten sekä sovitut tarvikkeet ja jätteiden hävitys sisältyvät aina kaikkiin töihin. Meillä kaikki työ tehdään takuutyönä eikä kattoristikoiden asennus tai katon rakentaminen ole poikkeus.

Meille voi tehdä tarjouspyynnön puhelimitse tai verkkosivujen tarjouspyyntölomakkeella, jolloin me olemme pikimmiten yhteydessä sinuun. Kartoitamme toiveitasi katon töiden suhteen yleensä jo puhelimessa voidaksemme huomioida ne mahdollisimman varhaisessa vaiheessa töiden suunnittelua ja tarjouksen laskemista. Kun kyseessä on kattotuolien asennus ja laajempi katon saneeraus, käymme mielellämme katsomassa kattoa ja rakennuksen lähiympäristöä jo tarjouspyynnön saatuamme. Näin voimme huomioida kaiken työhön vaikuttavan jo tarjousta laskiessamme. Muissa tilaustöissä saat asiaan kuuluvat katon tarkistuksen töiden yhteydessä. Meillä katon tarkistus tehdään aina kun katolle kiivetään, tilaustöissä tarkistus sisältyy aina täyden palvelun periaatteeseemme. Jos katosta jotain korjattavaa tai huollettavaa löytyy, jätämme sinulle korjausehdotuksen tarjouksen kera.

Rahoitus on joissain tapauksissa tarpeen. Vaikkapa kattoremontti ja kattoristikoiden asennus on iso kattotyö ja kuluerä. Tällöin rahoitus voi tuoda mukavasti joustoa elämään tai mahdollistaa koko katon remontoinnin. Yhtä mainiota rahoitusvaihtoehtoa voit hakea kotisivujemme kautta, oman tarpeesi ja aikataulusi pohjalta. Muista hakea vielä kotitalousvähennys meillä teetetystä työstä, kun seuraava henkilökohtainen veroilmoitus on ajankohtainen!

Kattoristikoiden eli kattotuolien asennus

Kattoristikko jokaiseen kattomalliin

Kattoristikkomalli määräytyy katon mallon mukaan. Vaihtoehtoja on lukuisia ja saat aina koko asiantuntemuksemme käyttöösi näissä asioissa, kun ryhdymme suunnittelemaan ja toteuttamaan kattoasi. Tavallisimpiin kattoristikkomalleihin lukeutuvat harjaristikot ja pulpettiristikot. Myös saksiristikoita ja kehäristikoita löytyy niitä vaativiin kohteisiin. Vaikkapa harjakatto voi olla hyvin vaihteleva jyrkkyydeltään eli kattokulmiltaan. Osassa on valmiiksi käyttöullakko, osassa ei ole. Yleisimpien kattoristikkomallien ohessa on vielä mansardiristikoita, palkkiristikoita sekä murrettuja ristikoita ja joitain muita harvinaisempia malleja. Ristikko valitaan aina kohteen ominaispiirteiden mukaan, eli kattoa rakentaessa halutun kattomallin ja kattojyrkkyyden aikaan saamiseksi.

Mikäli vanhan rakennuksen kattomallia ollaan muokkaamassa kattosaneerauksessa erilaiseksi, työ vaatii muutoksesta riippuen toimenpide- tai rakennuslupaa. Pelkän katon mallin muuttaminen onnistuu toimenpideluvalla. Jos rakennukseen tehdään uusi kerros tai sen kylmä ullakko muutetaan asuintilaksi kattoremontin yhteydessä niin silloin tarvitaan rakennuslupa, koska rakennuksen käyttöneliöiden määrä kasvaa. Tällöin täytyy olla jäljellä rakennusoikeuttakin. Koska emme voi hoitaa lupa-asioita puolestasi, autamme niissä niin, että mahdollinen lupaprosessi on sujuva. Selvitämme lupatarpeen sekä sen, mikä lupa on tarpeen ja luotsaamme sinut kivuttomasti läpi hausta. Lupa-asiat on hyvä hoitaa kuntoon ajoissa, eli ennen kattoremontin aloittamista. Näin voimme varmistua siitä, ettei asiasta tarvitse jälkikäteen vääntää vaan voimme toteuttaa koko työn suunnitellusti ja remontin jälkeen asiat ovat kunnossa.

Yksi asia, joka vaikuttaa katon jyrkkyyteen on vesikate. Tai oikeastaan juuri toisinpäin, eli katon jyrkkyys vaikuttaa katetuotteen valintaan. Joskus on selvää, että kattoon halutaan tietty malli ja jyrkkyys tai puolestaan se, että kattoon halutaan jokin tietty vesikate. Kaikilla vesikatteilla on jokin minimijyrkkyys, jossa se vielä toimii ihanteellisesti. Sitä jyrkemmät katon yleensä toimivat moitteitta, mutta loivemmille kattomalleille kyseisiä katteita ei kannata asentaa. Lähes kaikki katteet päästävät hieman kosteutta läpi silloinkin, kun ne ovat ihan oikein tehtyjä ja ehjiä. Katon jyrkkyys kuitenkin vaikuttaa asiaan. Jos katto on paljon kyseisen katteen suositusta loivempi, vettä pääsee läpi enemmän kuin kuuluisi, eikä vesikatteen alla oleva aluskate voi hoitaa kaikkea vedenpoistoa yksinään.

Jokaisen katteen valmistaja siis määrittää sen minimijyrkkyyden, jolle katettaan suosittelevat. Suositus on laadittu pitkän testauksen ja tuotekehittelyn tuloksena. Me noudatamme näitä suosituksia tarkoin, sillä ne on yleensä ihan syystä laadittu ja hyväksi todettu. Toinen syys on se, että tuotevalmistajan myöntämät tuotetakuut pysyvät voimassa, kun valmistajan ohjeita ja suosituksia on kattoa tehdessä noudatettu. Kattoremontti Pro huolehtii aina katon teknisen toimivuuden toteutumisesta parhaalla mahdollisella tavalla. Kattoa kuitenkin kannattaa jatkossa huoltaa säännöllisesti, sillä sekin on usein pitkien tuotetakuiden ehdoissa mainittu. Meiltä saat kaikki kattojen huollot ja korjaukset jatkossakin.

Kattotuolit mitoitetaan kestämään katon paino sekä lumi ja muut rasitteet

Kattotuolien mitoitus on tärkeä saada oikein. Katon kestävyys riippuu monista eri tekijöistä, kattotuolien kantokyky on yksi näistä tekijöistä. Eri katteet ovat eri painoisia, mutta varsinaisen katon ohessa suunnitelmissa täytyy huomioida myös muut painorasitteet, kuten mahdollinen lumitaakka, joka riippuu myös katon koosta. Suomessahan lumi on merkittävä muuttuja ja hankalaa on tietysti se, että lumimäärät voivat vaihdella eri talvien välillä aika paljonkin. Myös alueelliset erot ovat suuria. Katon on kuitenkin kestettävä vaihtelevankin lumen määrä ja yksi oleellisimmista tekijöistä on se, että katto on jo alun perin tehty oikein ja riittävän vahvaksi. Jatkossa kuitenkin katon säännöllisen huoltamisen ja korjaamisen tärkeys alkaa korostua.

Meiltä saat asiantuntevan suunnittelun, johon sisältyvät tarvittavat kestävyyslaskelmat. Silloin, kun katolle ollaan asentamassa vaikkapa aurinkopaneelit, täytyy katon kestävyys niidenkin kannalta punnita huolellisesti. Aurinkopaneelien koko ja määrä vaikuttavat tietysti asiaan. Mitoitamme kattotuolit katteen ja lumen tuoman mahdollisen lisäpainon. Sitten toteutamme niiden asennuksen huolellisesti ja rakennamme teknisesti toimivan, kestävän katon riippumatta siitä, minkä mallinen se on tai mikä vesikate on kyseessä.

Meillä on pitkä kokemus niin tiili- kuin huopa- ja peltikattojenkin rakentamisesta ja asentamisesta. Huopa on kevyt kate eikä vaadi erityisvahvoja kattorakenteita itse katteen painon vuoksi. Lunta huopakatolle tosin voi kertyä, joten senkin painorasitus voi talvisin kasvaa huomattavasti. Huopakaton tilannetta voi helposti talvisin huojentaa tilaamalla meiltä katon lumityöt. Peltikatto on huopaa painavampaa materiaalia, mutta suhteellisen kevyt kate sekin. Tiilikatto on painavin katetyyppi ja se vaatii eniten myös kattotuolien ja muiden kattorakenteiden osalta. Tiilikattokin vaatii lumenpudotuksia, jopa aiemmin kuin mikään muu katto sillä painoa on jo valmiiksi ja lisää tulee taivaalta. Pudotamme lumet myös pelti- aja tiilikatoilta aina kun tarvetta.

Lumi voi kertyä katolle jopa useamman tonnin kuormaksi, varsinkin kostea lumi voi myös painua kasaan ja olla erittäin painavaa. Usein lumen määrää ja todellista painoa on maasta vaikea edes arvioida todenmukaisesti. Katon ja kattorakenteiden on siis kestettävä lumen tuoma paino, elleivät ne kestä, katto voi mm. notkahtaa ja äärimmäisessä tapauksessa romahtaa lumikuorman alle. Suomessa rakentamista säädellään ja tarkkaillaan, joten meillä kattojen romahdukset ovat onneksi äärimmäisen harvinaisia. Katto siis suunnitellaan ja rakennetaan kestämään kaikki todelliset rasitteet, kuten lumi ja myrskyt.

Kattotuolit suunnitellaan ja toteutetaan niin, että ne kestävät suoraan ylhäältä alaspäin tulevan painorasituksen, lähinnä siis lumen aiheuttama rasitus. Ristikkomallit antavat kestävyyttä myös kovien tulenpuuskien ja myrskyjen varalle. Meillä puusta rakentaminen on hyvin tavallista, varsinkin pienempien rakennusten kohdalla puu on yleisin materiaali ja näin myös kattotuolit toteutetaan puusta. Tällaiset puiset kattotuolit sopivat mainiosti alle 20 metrin jännevälisiin rakenteisiin. Jos jänneväli on pidempi, siirrytään yleensä teräksestä valmistettuihin kattoristikoihin katon kestokyvyn takaamiseksi.