Kattotiilien vaihto osittain tai kokonaan

Kattotiilien vaihtoa voidaan tehdä osittain tai koko kate kerrallaan, katon tarpeen mukaan. Paraskin tiilikatto joutuu aika-ajoin rasituksen kohteeksi, jossa tiiliä rikkoutuu. Usein tämä tapahtuu lumen painon vuoksi tai jos vaikka katon päälle tipahtaa oksa. Tiilet myös rapautuvat ja heikkenevät vanhetessaan, mutta tässä vaiheessa katto on saattanut olla käytössä kymmenistä vuosista lähemmäs sataan, joten katon kuntoon on kokonaisvaltaisemminkin syytä paneutua samalla kertaa.

Tiilikattoa voi pitää mitä parhaimpana kattona, mutta katon luotettavuus ja toimivuus on kiinni sen kunnosta. Vesikatteen, tässä tapauksessa kattotiilien kunto on ratkaiseva tekijä. Lopulta kaikki keinot katon huoltamiseksi ja kunnostamiseksi on tehty. Tai katto on yksinkertaisesti päässyt liian huonoon kuntoon, että sitä kannattaisi enää ryhtyä huoltamaan. Joskus vähän vähemmänkin aikaa käytössä ollut katto voi olla kattoremontin tarpeessa, jos tiiliä on hajonnut liikaa kulumisen, jonkinlaisen vahingon tai katolla varomattomasti työskennelleen ihmisen jäljiltä. Jos katon pinnoitus on jäänyt väliin ja kattotiili kauttaaltaan muuttunut huokoiseksi sammalpelloksi, ei pinnoitukseen kannata enää edes ryhtyä. Tällöin edessä on kattotiilien vaihto. Kattotiilinen vaihto uudistaa katon teknisen toimivuuden mutta myös katon ulkonäön, rakennus saa lisää elinaikaa ainakin katon puolesta taas kymmeniä vuosia. Jos katto jää hoitamatta, kasvaa kattovuodon ja kosteusvaurioiden mahdollisuus kiihtyvällä tahdilla. Tällöin korjausurakka onkin jo paljon suurempi ja kalliimpi.

Kun mielessäsi on kattotiilien vaihto tai edes sen mahdollisuus, voit lähettää meille tarjouspyynnön verkkosivujemme tarjouspyyntölomakkeella. Katon tarkistus tarjouspyyntövaiheessa on meillä vakiintunut käytäntö kaikissa suuremmissa kattotöissä, kuten kattotiilten vaihdossa. Sovimme tarkistusajan yhteydenottosi yhteydessä, jotta saamme selvitettyä kaikki katon kunnostuksen laajuuteen vaikuttavat tekijät. Meillä katon kunnostus, oli sitten kyseessä täysi kattoremontti tai kattotiilien vaihto, räätälöidään aina rakennuksen mukaan. Räätälöinnissä huomioidaan myös sinun toiveesi. Jos haluat teettää vaikkapa jonkin asennustyön katteenvaihdon yhteydessä, se onnistuu parhaiten ja edullisimmin urakan yhteydessä.

Kun valitset meidät tekemään minkä tahansa kattotyöt, kannattaa muistaa että sen lisäksi käymme aina kattosi yleiskunnon läpi täysin veloituksetta. Tilatessasi siis pienimpiäkin kattohuoltoja tai katonkorjauksia, voit olla varma, että tutkimme kattosi kunnon aina kun katolla käymme. Jos jotain korjattavaa löytyy, raportoimme siitä sinulle tarjouksemme kera.

Toteutamme kaikki kattotyöt aina täyden palvelun avaimet käteen -periaatteella. Eli hoidamme aivan kaiken suunnittelusta totutukseen, työkaluista loppusiivoukseen ja jätteiden hävitykseen.

Kun Kattoremontti Pro on hoitanut kattotyön, kuten kattotiilien vaihdon, voit hakea teettämästäsi työstä kotitalousvähennystä omassa henkilöverotuksessasi. Tämä tietenkin jos teetät töitä omakotitalosi tai vaikka kesämökkisi katoille. Mikäli rahoitus on tarpeen, löydät kätevän vaihtoehdon verkkosivuiltasi ja voit hakea sitä, kun sinulle parhaiten sopii.

Kattotiilien vaihto

Tiilikaton kunto määrää toimenpiteet

Tiilikatolla kattotiilien vaihto voi tarkoittaa vesikatteen vaihtoa kokonaan uuteen. Kattoa voi vaihtoehtoisesti hoitaa, sen kunnosta riippuen myös muilla tavoilla. Ellei tilanne ole edennyt liian pitkälle, voi katon puhdistus ja pinnoitus olla loistava keino kunnostaa tiilikatto ja lykätä kattoremonttia. Mikäli katossa on jokin paikallinen vaurio, vaikkapa myrskyn kaataman puun vuoksi, tutkimme tilanteen tarkoin. Toisinaan paikallinenkin korjaus onnistuu, jos katto on muuten vielä hyvässä kunnossa.

Jos tiilien vaihtoon päädytään koko katteen alueelta, katto voi vaatia tässä vaiheessa jo muutakin remontointia. Useimmiten aluskate on myös vaihdettava. Se on järkevä siirto aina, jos ilmoilla on minkäänlaisia merkkejä siitä, ettei vanha aluskate tule kestämään toisen vesikatteen elinikää. Aluskatetta kun ei pysty vaihtamaan myöhemmin erikseen. Jos aluskate vaatii vaihtoa tai korjausta, on koko vesikate yleensä avattava ensin pois tieltä. Usein aluskate onkin kustannustehokkainta ja varminta vaihtaa samalla kertaa vesikatteen kanssa, vaikka se vielä kunnon puolesta joitakin vuosia vielä menettelisikin.

Katto voi kuitenkin vaatia vaihtelevan määrän muitakin toimenpiteitä, jotka riippuvat täysin kyseisin katon kunnosta. Olemme kunnostaneet kattoja, joissa ei ole tarvinnut mitään muuta tehdä, kuin vaihtaa vesikate. Se onkin nopein mahdollinen kattoremontti, joka pitkittää rakennuksen käyttöä taas hamaan tulevaisuuteen. Ehkä tavallisin toteuttamamme yhdistelmä on molempien katteiden, vesikatteen ja aluskatteen vaihto.

Aina kun tiilikate vaihdetaan uuteen, autamme varautumaan katon tuleviinkin korjauksiin. Suosittelemme esimerkiksi, että tiiliä tilataan sen verran tarpeeksi, että niitä jää varastoon hajonneiden tiilten korvaamista ja katteen kohtaamia pikkuvahinkoja varten. Vuosikymmenien saatossa samanlaisia tiiliä ei välttämättä enää saa kaupasta ja katon korjaaminen käy yhä monimutkaisemmaksi.

Sen lisäksi, että itse vesikatto on kärsinyt, katto on voinut vuotaa, notkahtaa tai vaatii esimerkiksi eristeremontin. Kaikkien näiden vikojen korjaus onnistuu Kattoremontti Pro:lta. Tutkimme katon kunnon jo tarjouspyyntösi jälkeen ja näin voimme varmistua korjaussuunnitelman järkevyydestä. Mottomme on se, että kaikki korjataan, mikä vaatii korjausta, turhia töitä emme ole teettämässä. Antamamme tarjous perustuu täysin katon kuntoon ja asiakkaan toiveisiin. Jos katto on vaikkapa vuotanut ja puurakenteissa on lahovaurioita, on katto kalliimpi hoitaa kuntoon kuin vaihtaa pelkkä vesikate. On kuitenkin vielä kalliimpaa latoa uusi tiilikate lahojen rakenteiden varaan ja tehdä lähivuosina ihan pohjia myöten jälleen uusi katto. Kaikkien vikojen korjaaminen kannattaa. Täydellinen kattoremontti tarkoittaa sitä, että katteet, eristeet ja kaikki vaurioituneet puurakenteet laitetaan kerralla kuntoon.

Tiilikaton työt puhdistuksista pinnoituksiin

Meitä saat tiilikaton työt puhdistuksista pinnoituksiin. Ellei vielä ole aika vaihtaa vesikatetta uuteen, katto hyötyy suuresti mm. puhtaanapidosta tai pinnoituksesta. Katolle parhaat toimenpiteet riippuvat hieman siitä, minkä ikäinen ja kuntoinen se on. Uusikin katto vaatii puhtaanapitoa. Se on kaikkien kattojen kunnossapitoon liittyvä rutiinitoimi, joka kannattaa teettää, vaikka edelliskerrasta olisi jo hieman ehtinyt vierähtää aikaa. Hyvä huoltorutiini on kaksi kertaa vuodessa, varsinkin jos lähettyvillä on puita, joista kertyy jatkuvasti roskaa katolle. Tyypillisesti kevät- ja syyshuollot sisältävät katon ja rännien tyhjennyksen roskasta, sekä katon kuntokartoituksen. Irtoroska tuntuu katolla usein vaarattomalta, mutta se aiheuttaa paljon vaivaa riippumatta katteen tyypistä. Tiilikatolla se edesauttaa katon sammaloitumista ja tukkii sadevesijärjestelmän ihan yhtä vääjäämättä, kuin millä tahansa muullakin katolla. Kun huollatat kattoa säännöllisesti, saamme pidettyä viat pieninä ja edullisina korjata. Esimerkiksi alkavia kattovuotoja löytyy usein tarkistuksissa ja saamme ne taltutettua hyvin aikaisessa vaiheessa, ilman että katto ehtii saada vesivahingon ja kosteusvaurioita.

Tiilikaton rutiinipuhdistus tehdään meillä aina katteelle sopivan pehmeällä harjalla. Tarvittaessa voimme suorittaa pesunkin harjan ja huuhtelun yhdistelmänä. Kattoa ei toki kahta kertaa vuodessa tarvitse pestä, vaan pesu on tarpeen vaatiessa suoritettava toimenpide. Tutkimme samalla katteen pinnan kunnon ja katon vedenpitävyyden sekä kaikki katon yksityiskodat jiireistä lähtien. Rikkinäiset tiilet on nopea vaihtaa uusiin ja pitää kate yhtenäisenä. Kun katon puhdistuksen yhteydessä siivoamme myös rännit, tutkimme niidenkin pelikunnon samalla. Eli sen, ovatko rännit kunnolla kiinni, onko kouru oikeassa kulmassa eli onko sen kaato kunnossa. Tutkimme myös muiden kattotuotteiden kiinnitykset ja kunnon. Katon turvatuotteet kuten kattotikkaat, lapetikkaat ja kulkusillat ovat tietysti meilläkin käytössä, joten niiden tilanne koskettaa konkreettisesti meidänkin liikkumistamme katolla. Selvitämme myös lumiesteiden, palotikkaiden ja muiden asennusten tilanteet samalla kun katolle kerta noustaan. Mahdollisuuksien mukaan myös yläpohja silmäillään läpi erilaisten ongelmien, kuten kosteuden ja tuhoeläinten varalta. Talvihuoltoihin kuuluu kaikilla katoilla tarvittaessa tehtävät lumenpudotukset ja jäänsulatukset, joita myös rännit voivat vaatia. Talvihuoltojen tarve vaihtelee hyvin paljon talvesta ja alueesta riippuen.

Tiilikattoa on mahdollista irtoroskan poiston ohessa myös pestä, jos siellä on jotain likaa. Kattoon voi tarttua siitepölyä ja muuta biologisperäistä likaa, nokea ja muutakin, mikä saa katon näyttämään suttuiselta. Pesua vaaditaan yleensä myös ennen tiilikaton pinnoitusta. Tyypillistä tiilikaton puhdistustyötä on myös sammaleenpoisto, katolta voi sammaleen ohessa löytyä jäkälääkin ja nämä kaksi ovat vielä tuhoisampi riesa, kuin roskaantuminen. Katon sammaloituminen kertoo myös siitä, että katteen pinnoite alkaa kulua pois. Lisäksi sammal kiihdyttää tiilikatteen kulumista sekä juurillaan että sitomallaan kosteudella. Sammaleen poisto päällisin puolin tietysti helpottaa katon tilannetta ja auttaa vettä haihtumaan katteen pinnalta pois. Sammaleen juuret kuitenkin jäävät kattotiileen ja se kasvaa takaisin, ellei puhdistuksen ohessa suoriteta sammaleentuhokäsittelyä, joka tuhoaa juuretkin pinnan alla. Mikäli kate aiotaan pinnoittaa uudelleen, on sammalkäsittelykin yleensä pakollinen esityö. Sammalkäsittelyä voimme tehdä myös ilman pinnoitusta, sen tarve riippuu täysin katosta. Jos sammalta tulee herkästi niin säännöllinen käsittely on toimiva hoito.

Tiilikatto pinnoitetaan uudestaan tyypillisesti noin 25-30 käyttövuoden paikkeilla, eli noin puolivälissä katteen käyttöikää. Koska pinnoitus on monivaiheinen työ, jossa edetään irtoroskan ja sammaleen poistamisesta katon pesuun, sammaleentuhokäsittelyyn, pinnoitukseen ja suojakäsittelyyn, työtä ei kannata tehdä, jos katto on jo todella heikossa kunnossa. Tällöin voi olla kustannustehokkaampaa vaihtaa kaikki tiilet uusiin. Jos katto on tiilien pinnoitetta lukuun ottamatta muuten hyvässä kunnossa, on pinnoitustyössä enemmän järkeä. Tällöin pohjatyötkään aina ole yhtä mittavat. Varsinkin silloin kun katosta on pidetty huolta eikä sammal ole päässyt valtaamaan sitä, pinnoitustyö sujuu nopeammin ja vähillä työvaiheilla.

Kattotiilien vaihto, hinta ja sen osatekijät

Hinta kattotiilien vaihdolle riippuu täysin katosta, emmekä voi antaa tarkkaa hintaa työlle tutustumatta kattoosi ensin. Katon koko, aluskatteen vaihtotarve, katon rakenteiden kunto mutta myös rakennuksen korkeus ja sijainti vaikuttavat hieman siihen, kuinka työ sujuu ja mitä se vaatii. Tiilikatto on usein jyrkkää mallia, mikä asettaa omat haasteensa ja työ on yksinkertaisesti hieman hitaampaa. Mikäli koko rakennus on korkea, työ voi vaatia telineitä tai nostimia ollakseen edes mahdollinen. Jos rakennuksen lähiympäristö on vaikeakulkuinen, tai pihaan ei meidän kalustollamme edes pääse, työ onnistuu kyllä mutta vaatii omat järjestelynsä. Ymmärtänet siis, miksi tarkan tarjouksen laatiminen vaatii käyntiä paikan päällä. Kun jo tarjousvaiheessa perehdytään kattoon, minimoimme riskin että mitään yllättävää tulee. Samalla meidän ei tarvitse arpoa työmäärää, vaan voimme antaa tarjouksen, jonka tiedämme vastaavan työpanostamme. Sinä saat kattotyön tiukkaan hintaan ja me saamme tarjoamastamme laatutyöstä riittävän korvauksen. Me toimimme samoin kaikissa suuremmissa kattotöissä. Joskus se on paras tapa toimia myös silloin, kun rakennuksen omistaja ei oikein ole kärryillä siitä, mikä katon tilanne on. Silloin katto voi näyttää oudolta tai epäillään suuremman remontin tarvetta mutta ei itse tiedetä mitä huoltoa tai remonttia pitäisi tilata. Ei hätää, me voimme sen kyllä selvittää tarjouspyyntömenettelyn kautta katon kunnon ja korjaustarpeen.

Kattotiilien vaihdon hinta riippuu siis katosta. Joskus kaikkia tiiliä ei ole edes pakko vaihtaa. Jos suhteellisen hyväkuntoinen tiilikatto on tullut myrskyllä kaatuneen puun runtelemaksi tai puuskainen tuuli on lennättänyt katolle jonkin tuhoa kylväneen esineen, korjaustarve voi olla melko paikallinen. Tällöin tutkimme mahdollisuutta kunnostaa vain vaurioitunut kohta katosta. Tällöinkin tutkimme aina sen, missä kunnossa katon rakenteet vesikatteen alla ovat. Mm. katon puurakenteiden ja aluskatteen kunto vaikuttavat siihen, mitkä toimenpiteet ovat mahdollisia. Kattotiilien vaihto ei aina ole vain vanhan poisottoa ja uuden tiilen asennusta. Tiili voidaan jouta mittamaan sekä leikkaamaan mm. jiirien eli sisätaitteiden kohdalta, joka lisää jonkin verran työn määrää. Kokeneet kattotekijämme kuitenkin hoitavat tämänkin osa-alueen nopeasti kokemuksella.

Kattotiilien vaihto kokonaishinnaltaan riippuu myös siitä, löytyykö asiakkaan varastoista valmiiksi tiilet vai tilaammeko me niitä. Olemassa olevat tiilethän on jo maksettu eikä uusia tarvitse hankkia, ne eivät muodosta yhtä kulukohtaa loppulaskussa. Mikäli tiiliä varastossa on, voimme tarkistaa nopeasti niidenkin kunnon ja riittävyyden. Asiasta kannattaa mainita viimeistään tarjouspyyntökeskustelussa. Työn kuluihin vaikuttaa myös kattotuotteiden tilanne, jos niitä irrotetaan ja asennetaan uudestaan tai vaihdetaan kokonaan uusiin. Samalla kertaa on tietysti mahdollisuus uusia ja parannella katon varustusta sadevesijärjestelmästä kattoturvaan tai asentaa vaikkapa aurinkopaneelit, jos ne ovat toiveissa.

Meillä on tapana tutkia koko katon tilanne. Oli kyse sitten koko vesikatteen vaihdosta tai osittaisesta kattotiilten vaihdosta, tutkimme katon kokonaiskunnon huolellisesti. Mikäli kate on ollut huonossa kunnossa, jopa rikki, tutkimme mahdolliset vuodot ja niiden tekemät vahingot yläpohjassa. Mikäli aluskate on kunnossa, se on todennäköisesti auttanut kattoa selviämään vahingoista, mutta sekin voi olla kulunut tai hajonnut samalla, kuin vesikatekin. Voimme tutkia aluskatteen kunnon tiiliä vaihtaessamme. Mikäli katossa on vaikkapa lahovaurioita, kunnostamme tietysti puurakenteet ja vaihdamme eristeet. Uutta katetta ei kannata latoa lahojen tukipuiden varaan, sillä uusi ja vielä laajempi kattoremontti on hyvin pian käsillä. Laho katto voi mm. notkahtaa lumen painon alla.

Kaikissa tiilikattotöissä palvelemme pitkällä kokemuksella ja ammattiylpeydellä.