Kerrostalon kattoremontti on tilaisuus toteuttaa toimiva kattoratkaisu

Kerrostalon kattoremontti vaatii suunnittelua ja useiden ihmisten toiveiden huomioimista. Remonttiin päädytään todellisen tarpeen pohjalta. Katto onkin käytännöllistä laittaa kaikin puolin kuntoon, kun kattoremonttiin ryhdytään. Kerrostalon kattoremontin yhteydessä voimme käydä läpi myös sadevesijärjestelmän, kattoturvatuotteet ja miettiä nykypäivän tasolle talon energiatehokkuudenkin. Voimme asentaa vaikkapa uudet katon huoltoreitit tikkaista kattosiltoihin ja katon huoltoluukkuihin. Kerrostalossa lumiesteillä on tärkeä tehtävä, sillä katolta tippuva lumi ja jää ehtii kerätä melkoisen vauhdin tippuessaan alas korkean rakennuksen räystäältä. Lumieste ehkäisee tehokkaasti lumen hallitsematonta tippumista alas pihaan tai kadulle. Lumiesteet ehkäisevät myös katolle lumen liikkeiden aiheuttamia vahinkoja. Samalla meiltä saa kyllä ihan kaikki muutkin katon asennustyöt aurinkopaneeleista kattovalokupuihin, pieneläinesteisiin ja muihin tarpeellisiin katon varusteisiin.

Yläpohjan lisäeristys ja talon energiakäytön optimointi säästää sekä rahaa että nostaa asumismukavuutta. Myös kerrostalossa on mahdollista parantaa energiatehokkuutta yläpohjan eristyksen avulla. Vanhat eristeet voivat olla eri tavoin pilalla tai yksinkertaisesti loppuun käytetyt. Monissa kohteissa eristettä näyttää alun perinkin olleen kitsaanlaisesti. Tällöin kaikki painuminen, kastuminen ja muut eristettä kuluttavat ja eristystehoa laskevat viat madaltavat rakennuksen energiatehokuutta dramaattisella tavalla. Eristysremontti kattoremontin yhteydessä voi tehdä ihmeitä.

Meiltä kerrostalon kattoremontti onnistuu mainiosti myös talvella. Talven etuihinkin kuuluu mm. se, että ilmankosteus on kylmemmän ilman vuoksi matalampi. Sekä se että talvi on hieman hiljaisempaa aikaa kattoremonttirintamalla. Taloyhtiö voi siis saada sovittua paremman tarjouksen ja ajankohdan remontin teettämiseen. Talviremontti ei laske asumismukavuutta tai aja asukkaita maanpakoon. Voimme suorittaa kattoremontin, jopa katon eristysremontin pienissä osissa, jolloin lämpöhävikki jää hyvin paikalliseksi ja hetkittäiseksi.

Tarjouspyynnön jälkeen meillä on vuorossa katon tarkistus, se auttaa selvittämään katon kunnon sekä muut työn kulkuun vaikuttavat tekijät. Huolellinen katon tarkistus kuuluu Kattoremontti Pro:n kaikkiin kattotöihin. Esimerkiksi kerrostalon katon puhdistus tai huolto sisältää aina samalla myös katon kunnon kartoittamisen. Mikäli jotain puutteita tarkistuksen aikana paljastuu, kerromme niistä tarjouksemme kera. Tarjouspyynnön jälkeen tekemämme kattotarkistus helpottaa korjaussuunnitelman laatimista. Tarkistuksen ja asiakkaiden toiveiden selvittäminen toimivat vakaana pohjana myös kattoremontin aikataulun sekä tarjouksen laatimisessa, niin että kaikki pitävät mahdollisimman hyvin paikkaansa.

Täyden palvelun avaimet käteen -periaate koskee kaikkia kattotöitä, myös kerrostalojen kattoremontteja. Kattoremontti Pro huolehtii kaikista työvaiheista, työväestä, välineistä ja materiaalihankinnoista. Remontin loputtua siivoamme työmaan ja hävitämme purku- ja rakennusjätteet oikeaoppisella lajittelulla. Kaikki työmme tehdään takuutyönä kohteesta riippumatta.

Kerrostalon kattosaneeraus ja muut kattotyöt

Kerrostalon saneeraus ja korkeiden talojen kattotyöt

Kattoremontti Pro hoitaa kuntoon kaikki kerrostalot katot materiaalista ja katon mallista riippumatta. Saat meiltä remonttipalvelut pienkerrostalosta vaikkapa maan monen kerrostalon asunto-osakeyhtiöön. Olemme tehneet kaiken ikäisten kerrostelojen kattoremontteja. Varsinkin vanhemmissa kohteissa kohteen ehdoilla toimiminen on tärkeää. Rakennuksen luonne onkin mahdollista säilyttää, vaikka katto laitettaisiin viimeisen päälle moderniin kuntoon uudenaikaisilla menetelmillä, parhailla materiaaleilla ja nykyaikaisia apuvälineitä käyttäen.

Jokainen katemateriaali vaatii siihen perehtynyttä tekijää. Kerrostalon katolta Suomessa löytyy tyypillisesti peltikatetta. On kuitenkin mahdollista tehdä kerrostalonkin katto mistä tahansa katemateriaalista. Meiltä saat minkä tahansa katteen remontit, huollot tai vaikka katteenvaihdot kerrostalon katolle. Tietyin ehdoin katolle on mahdollista vaihtaa eri kate, kunhan katon jyrkkyys ja alueen kaavoitus muutokset sallivat.

Kun teemme kattoasennuksia, autamme katolle sopivimpien katetuotteiden valinnassa ja noudatamme tarkkaan niiden valmistajan laatimia asennusohjeita. Näin katteen tuotetakuutkin pysyvät voimassa, kuten kuuluu. Tarjouksemme kattaa aina katetyypin töihin perehtyneet ammattilaiset, tarpeen mukaan myös erityisosaajat, kuten kattopeltisepät ja kattoasentajat.

Aloitamme jokaisen kerrostalon kattoremontin, kuten minkä tahansa muunkin kattoremontin, katon kuntokartoituksella. Tämä takaa sen, että kaikki katon korjaustarpeet tulevat huomioiduiksi alusta saakka. Myös aikataulu ja tarjous pitävät paremmin paikkaansa. Tarkistus helpottaa aina kattokohtaisen remontin räätälöintiä. Me emme ikinä lähde tekemään pakettiratkaisuita, vaan suhtaudumme kattoon yksilönä. Vaikka kunnostaisimme taloyhtiön kaikkien talojen katot, tutkimme niistä jokaisen ja suunnittelemme tarvittavat toimenpiteet juuri kyseisen katon mukaisesti. Jokainen katto huolletaan yksilönä ja sen vaatimassa mittakaavassa. Emme teetä turhia korjauksia vaan keskitymme taloudellisesti kestävään, rakennuksen kannalta parhaaseen lopputulokseen.

Kerrostalon kattoremontissa on aina omia haasteitaan. Yksi niistä on rakennuksen korkeus. Se vaatii toimivaa, henkilökohtaista turvavarustusta jokaiselle katolla työskentelevälle. Rakennuksen korkeus asettaa omat haasteensa myös tarvikkeiden, ihmisten ja työvälineiden nostamiseksi turvallisesti ja tehokkaasti ylös, sekä purkujätteen tuomiseksi alas. Meiltä löytyy riittävä kalusto kerrostalojen kattotöihin. Henkilönostimet, nosturiautot sekä rakennustelineet helpottavat vaikeampienkin kohteiden työstämistä. Kerrostalojen kattoremonteissa on kyettävä huomioimaan esimerkiksi se, että pihassa on rajallisesti tilaa ja asukkaat joutuvat joustamaan. Suunnittelemme ja toteutamme remontin aina myös logistiikan ja säilytyksen kannalta mahdollisimman vähän haittaa aiheuttavalla tavalla.

Kerrostalon kattohuollot

Kerrostalon katto tarvitsee huoltoa myös isojen remonttien välillä, ihan kuten mikä tahansa muukin katto. Kerrostalon katon huollossa on sama haaste, kuin sen remontissakin. Katto on korkealla ja se vaatii hyvää työturvallisuutta niin ymmärryksen kuin välineistönkin muodossa. Meiltä saat turvallisesti ja asiantuntevasti kaikki katon huoltotyöt lumenpudotuksista ja jäänsulatuksista lähtien. Ne ovatkin tyypillisiä kattotöitä uudemmillekin katoille, sillä lumi ei katso minkä ikäiselle katolle se kasaantuu. Kerrostalon katto on korkealla, mutta sinne voi kertyä roskaa, kuten mille tahansa muullekin katolle mm. tuulen ja lintujen kuljettamana. Katto voi toisinaan vaatia siivousta, samassa yhteydessä meiltä saa aina katon kunnon kartoittamisen.

Katon tarkistuksessa tilaustöiden, kuten puhdistusten ohessa käymme läpi katon yleisilmeen. Esimerkiksi katteen pinnan kunto ja katon vesitiiveys kiinnostaa aina. Käymme läpi katon kiinnikkeet, saumaukset ja läpiviennit siltä varalta, että niissä on vikoja. Orastavia ja jo olemassa olevia puutteita on helppo korjata, kun hommiin ryhdytään ennen kuin mitään varsinaisia vuotoja on ehtinyt edes tapahtua. Kun kattoa mm. puhdistetaan säännöllisesti, ammattilaistemme on helppo ennakoida ja ehkäistä ennalta erilaisia vikoja ja vaurioita. Meillä katon kuntokartoitukseen sisältyy aina myös katon yläpohja, jos sinne on mitään mahdollisuutta päästä kipuamaan.

Yläpohjassa ei välttämättä ole mitään toimenpiteitä tehtävänä ja sen vuoksi siellä käyminen monilta katon huoltajilta jääkin väliin. Yläpohjassa on kuitenkin helppo havaita mm. alkavat kattovuodot ja monet muutkin viat hyvissä ajoin. Juuri tämän vuoksi me mielellämme yläpohjan tutkimme jokaisella käyntikerralla. Monet orastavat viat saadaan kuntoon näin yksinkertaisella toimella, joka on kiinni lähinnä viitseliäisyydestä. Katon vuodot löytyvät yleensä ihan ensimmäisenä yläpohjasta, mutta sen kautta on mahdollista tarkistaa myös eristeiden, aluskatteen ja katon tuuletuksen tilanne.

Vuosien vieriessä katon huoltotarpeetkin muuttuvat. Lumitöiden, puhtaanapidon, pikkufiksausten ja sadevesijärjestelmän huoltojen ohessa katto alkaa yksinkertaisesti vain kulua. Pinnoitteet kuluvat säiden armoilla ja muodostavat lopulta katolle pinnoitustarpeen. Pinnoitustyötä edeltää katon huolellinen puhdistus, sitten peltikatto maalataan, huopa- ja tiilikatteet pinnoitetaan. Kaksi jälkimmäistä voi vaatia myös sammaleentuhokäsittelyitä ennen pinnoitteen uusimista. Näillä toimenpiteillä katon vedenpitävyys ja säänkestävyys saadaan tehokkaasti palautettua, mikäli pinnoitustöihin vain kyllin aikaisessa vaiheessa ryhdytään. Tässäkin katon säännöllinen huolto ja tarkistaminen auttavat pysymään kärryillä katon kunnosta ja pikkuhiljaa lähenevistä huoltotarpeista. Katon pinnoite esimerkiksi harvemmin häviää vaikkapa yhden talven aikana, vaan työn lähestymistä on usein mahdollista ennakoida jo pari vuotta etukäteen.