Läpiviennin asennus, vaihto ja tiivistys vaativat huolellisuutta

Läpivientien työt, kuten läpiviennin asennus, sen vaihto tai tiivistys ovat ennen kaikkea tarkkaavaisuutta vaativaa työtä. Virheitä tulee helposti ja niiden seurauksena läpivienti voi vuotaa aiheuttaen ongelmia yläpohjassa saakka. Läpiviennit, aivan kuten muutamat muutkin katon yksityiskohdat ovat vuotoherkkiä. Suurin osa kattovuodoista johtuukin jonkin yksityiskohdan asennusvirheestä, hajoamisesta tai pettämisestä.

Katolta voi löytyä useitakin läpivientejä, kuten savupiippu, erilaiset ilmastointiputket, alipainetuulettimen putki, liesituuletin ja huippuimurin putki. Läpivientiä katolla vaatii myös kattoluukku, kattovalokupu ja kattoikkuna. Osa näistäkin on lähinnä asumismukavuutta parantavia kattotuotteita, siinä missä osa on enemmän tai vähemmän pakollisia katon teknisen toimivuuden takaamiseksi. Kaikki nämä läpiviennit asennetaan kattoa tehdessä tai remontoidessa. Niitä on mahdollista teettää meillä erillisasennuksina myös myöhemmin. Ne voivat käyttövuosien aikana vaatia vaihtoa ja tiivistystä. Jos kattoläpivienti vuotaa, voi katto vaatia sen ympärillä suuremmankin korjauksen varsinkin silloin, kun vuoto on ehtinyt jo aiheuttaa lahovaurioita.

Läpivienti läpäisee katekerrokset, eli vesi- ja aluskatteen. Tämä aiheuttaa vuotoriskin, jossa vesi voi päästä kattorakenteisiin ja yläpohjaan. Tämän vuoksi läpiviennin asennus on syytä tehdä erityisellä huolella jo lähtökohtaisesti. Asennusvirheet ovat yleisiä ja ne aiheuttavatkin paljon aivan turhia kattovuotoja. Syynä voi olla osaamattomuus tai huolimattomuus, jota varsinkin liian kiireinen aikataulu aiheuttaa. Me varaamme aina kylliksi aikaa katon vaativimpien yksityiskohtien, kuten läpivientien ja jiirien asentamiseen. Pitkällä tähtäimellä se kannattaa. On kuitenkin aivan yhtä oleellista tarkistaa läpivientien kuntoa ja tarvittaessa korjata niitä jatkossakin, sillä läpivienti voi hajota, vaikka se olisi kuinka hyvin alun perin tehtykin. Pelkän läpiviennin ongelmat voivat hoitua vielä toimivan aluskatteen avulla, sillä aluskate poistaa vesikatteesta ja läpiviennistäkin läpi tihkuvan veden. Siinä aluskatteen tehtävä kiteytettynä onkin, lisäksi se auttaa poistamaan myös rakennuksen sisältä kohoavaa kosteutta.

Aluskate voi kuitenkin kulua ja vaurioitua, siinäkin asennusvirheet ovat mahdollisia ja turhankin usein juuri läpivientien kohdalla aluskatteen virheet ovat syynä vuotoon. Osassa läpivienneistä tiivistys hoidetaan aluskatteen ylösnostoilla. Niiden unohtuminen voi olla kohtalokasta, ellei läpivientiä muutenkaan tiivistetä kunnolla erillisillä läpivientiosilla tai vaikkapa piipuntyvipellityksillä savupiipun tapauksessa. Putkille on yleensä omat kaulukset, joita käytämme ja jotka istuvat täysin tarkoitukseensa. Eri kokoisiin ilmastoinputkiin, hormeihin, luukkuihin ja muihin on siis olemassa omat läpivientinsä sekä menetelmänsä. Pitkästä työkokemuksesta ja hyvästä ammattiosaamisesta on hyötyä, hoidamme niiden turvin kaikki katon läpiviennit viimeisen päälle oikein. Valitsemme aina oikean ja parhaan läpiviennin jokaiselle tuotteelle. Läpiviennin asennus ja tiivistäminen hoituu meillä aina huolellisesti kunkin tuotteen ohjeen mukaisesti.

Kun kattosi vaatii läpivientitöitä, oli kyseessä sitten läpiviennin asennus, vaihto tai tiivistys niin saat meidät kiinni joko verkkosivujemme tarjouspyyntölomakkeella tai soittamalla. Juttelemme jo tässä vaiheessa mielellämme kattosi tilanteesta, korjaustarpeista sekä sinun toiveistasi. On kustannustehokasta teettää useampiakin asennus- ja korjaustöitä yhdellä kerralla, jos jotain hommia on plakkariin jo ehtinyt kertyä. Tavallisimmin sovimme työn suorittamisesta ja saavumme paikalle sopimuksen mukaan. Tällöin tutkimme koko kattosi kunnon työn ohessa. Aina joskus löytyy muutakin kuntoon laitettavaa kuin se työ, jota olet meidät kutsunut tekemään, kerromme sinulle korjaustarpeista ja jätämme tarjouksemme. Jos kyseessä on jokin laajempi kattotyö, kuten kattoremontti, käymme todennäköisesti jo tarjouspyyntövaiheessa tutkimassa katon kunnon ja muut töihin vaikuttavat muuttujat voidaksemme laatia kattokohtaisen työsuunnitelman ja tarjouksen. Katon tarkistus aina kun katolle kiivetään, kuuluu palveluumme kaikissa tilaustöissä. Avaimet käteen -palvelu ja työtakuu ovat aina voimassa, kuten katon tarkistuskin. Rahoitusta voit hakea mm. verkkosivujemme kautta. Kotitalousvähennystä voit hakea meillä teetetystä työstä omassa henkilöverotuksessasi.

Läpiviennin asennus vaihto ja tiivistys

Läpivientien kunnon tarkistaminen sisältyy kaikkiin kattokäynteihimme

Meillä katon tarkistus sisältyy jokaiseen tilaamaasi kattotyöhön sen laadusta ja mittakaavasta riippumatta. Katon tarkistukseen lukeutuu aina myös läpivientien kunnon tutkiminen. Saat läpivientien tarkistuksen aina, kun kiipeämme katollesi korjaus- tai huoltotoimissa. Joskus työ kohdistuu suoraan jonkin läpiviennin tarkistamiseen ja kunnostukseen. Tällöin tutkimme tietysti koko katon sekä muut katon läpiviennit samalla reissulla. Tavallisesti tarkistus on sujuvinta suorittaa muun työn yhteydessä, kun töihin saavutaan.

Löytäessämme muutakin korjattavaa, kuin tilatun läpiviennin, saat asiasta tiedon. Jätämme korjausehdotuksen ja hyvän tarjouksen kaikkien korjausten hoitamisesta. Voimme tarpeen mukaan sopia jatkokäynninkin, ellei kaikkia töitä voida hoitaa kerralla kuntoon. Sinä päätät lopulta sen, mitä töitä haluat teettää ja milloin. Me pidämme puolestamme kiinni siitä, että ainakin tiedät käyntimme jälkeen missä kunnossa kattosi on ja mahdolliset korjaustarpeet ovat tietonasi. Tietysti teemme myös korjaukset, mutta emme sopimatta niistä kanssasi.

Katon tarkistus kuuluu täyden palvelun periaatteeseemme, eli avaimet käteen -palveluumme. Huolehdimme katostasi kokonaisvaltaisesti sinun toiveesi ja kattokohtaiset tarpeet huomioiden. Jos jotain korjattavaa ja huollettavaa on, teemme työt juuri sinun kattosi vaatimassa mittakaavassa. Kattoon ei jää vikoja tai vaikkapa veden pilaamia materiaaleja kuten puuta tai eristevillaa. Emme kuitenkaan teetä turhia töitä. Suunnitelmamme kattaa vain kaiken sen, mitä katon kuntoon laittaminen todellisuudessa vaatii.

Katon tarkistaminen säännöllisesti kannattaa. Useimmat kattojen viat saadaan hoidettua kuntoon ajoissa, kun ne vain löydetään kyllin varhaisessa vaiheessa. Katto pysyy kaikkineen paremmassa kunnossa, kun korjaukset saadaan tehtyä silloin, kun viat ovat pieniä. Näin on mahdollista lykätä myös kattoremonttia. Meillä katon tarkistus sisältää aina katon pintapuoleisen tarkistelun eli vesikatteen kunto, sen saumaukset, kiinnittimet ja läpiviennit sekä jiirit tutkitaan huolellisesti. Sitten käymme läpi kattotuotteet ja sadevesijärjestelmän. Lopuksi kurkkaamme myös yläpohjaan, jos sinne on mahdollista päästä. Yläpohja jää herkästi tarkistamatta, koska sinne on useimmissa tapauksissa haastavaa päästä. Me pyrimme senkin tutkimaan, koska yläpohjassa näkyvät usein aivan ensimmäiset merkit kattovuodoista ja monista muistakin katon ongelmista. Silmäilemme vuotojälkien ohessa läpi myös aluskatteen ja eristyksen tilanteen ja näin saammekin kokonaisvaltaisen käsityksen kattosi tilanteesta.

Läpivientien tiivistys onnistuu valmiilla läpivienneillä ja tiivisteosilla, mutta ne on mahdollista toteuttaa muillakin tavoilla

Läpivientien asentaminen ja korjaaminen sekä tiivistys onnistuvat meiltä monin eri keinoin. Onkin oleellista valita aina kuhunkin kohteeseen paras ja toimivin ratkaisu. Meillä on silmää tällaiselle räätälöinnille pitkän kokemuksen, mutta myös tuotetuntemuksen myötä. Ala on tietysti kehittynyt vuosien varrella ja nykyään on käytössä paljon hyviä osia myös tiivistyksiin. Joitain asioita on kuitenkin yhä tehtävä melko pitkälle käsin ja tapauskohtaisesti räätälöitynä, jotta saadaan aikaan paras lopputulos. Tällainen yksityiskohta on savupiipun tyveen tehtävä pellitys eli piipunpellitys tai piipunjuuripellitys. Savupiippu on usein melko yksilöllinen rakennelma, millintarkasti ei kahta samanlaista löydy ja se asettaa tiettyjä haasteita sopivien valmistuotteiden kanssa. Muuratun savupiipun pinta on myös rosoinen ja epätasainen, mikä vaikeuttaa tiivistyksen tekemistä ja vaatii hieman enemmän vaivannäköä onnistuakseen kunnolla.

Piipunpellitykset tai piipuntyvipellitykset on usein tehtävä täysin mittatilaustyönä piipun läpiviennin tiivistämiseksi. Pellitys estää tehokkaasti vettä pääsemästä läpivientiin ja tiivisteelle. Se suojaa piipun tyveä myös lumelta, jäältä ja muilta rasitteilta, joita katolla riittää. Työ on tarkkaa, sillä piipunpellitys täytyy olla juuri sopiva ja sen asentamisessa täytyy huomioida myös materiaalien lämpöeläminen sekä pellin taipumus kondensoida ilmankosteutta. Meillä piipunpellityksiä sekä piipunhattuja valmistaa ja asentaa kokenut ja taitava kattopeltiseppä. Saat aina istuvat ja piippusi mittojen mukaan valmistetut suojaukset.

Muutenhan läpivientejä löytyy markkinoilta mukava valikoima. Saatavilla on valmiita kokonaisuuksia. Tällainen valmis läpivientipakkaus sisältääkin kaiken tarvittava. Itse läpiviennin, tiivistemassan, aluskaterenkaan sekä aluskatteen tiivisteen ja mahdollisesti tarvittavat ruuvit ja muut tarvikkeet. Ihan jokaiseen lähtöön näitä valmiita tiivistyspaketteja ei kuitenkaan ole saatavilla, vaikka ne hyvin käteviä ovatkin. Tällöin hoidamme tiivistykset muilla keinoilla, kuten tiivisteteippien, massojen ja vastaavien tuotteiden avulla. Osaamista työ vaatii varsinkin silloin, kun tiivistys on hoidettava tällä tavalla tapauskohtaisesti soveltaen. Valmiissa paketissahan on kaikki tarvittava sekä yksityiskohtainen ohjeistuskin.

Kaikkien läpivientien asennukset ja tiivistämiset vaativat osaamista ja hieman kärsivällisyyttä. Niitä tehdessä ei kannata alkaa kirimään aikataulua tiukemmalle sillä virheet kostautuvat aina riskeinä, joiden korjaaminen on monin verroin työläämpää ja kalliimpaa. Läpiviennin asentaminen on tärkeää ja tarkkaa työtä mutta niiden kuntoa täytyy jatkossakin ylläpitää. Tiivisteet kuluvat, pellitykset voivat irrota ja läpivienti aiheuttaa kattovuodon, jonka seurauksena on vakavimmillaan katon vesivahinko, lahovaurioita ja hometta kattorakenteissa.

Meiltä saat asiantuntevat asennukset ja huollot tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen läpivienneille

Asennamme ja huollamme kaikkien kattojen läpivientejä. Oli kyseessä sitten piippu, ilmastointiputki tai vaikka kattoikkuna peltikatolle, tiilikatolle tai huopakatolle niin saat sen meiltä aina viimeisen päälle hyvin tehtynä. Läpivienti onkin sellainen juttu, ettei sen osalta kannata alkaa kattotöiden tekemistä ensimmäisenä harjoittelemaan. Läpiviennit ovat vaikeita asennettavia, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Omat haasteensa ovat myös jiireissä. Samoin aluskatteen kanssa täytyy olla kieli keskellä suuta, koska siinä on todella monta muistettavaa asiaa oikeasta asennuskireydestä sen varmistamiseen, että kate tulee oikein päin. Unohtamatta limitysliitoksia, oikeaa asennussuuntaa tai läpivientien ylönostoja.

Läpiviennin osalta jokaiselle kattomateriaalille on hieman omia tapojaan ja ratkaisuitaan hoitaa läpivientien tiivistykset ja muut työvaiheet. Todellinen kattoammattilainen taitaa kaikkien vesikatteiden niksit ja asennustavat, samoin niiden vaatimat aluskate- ja läpivientiratkaisut. Meiltä löytyy osaamista jokaiselle kattotyypille, asentajia, kattopeltiseppiä mutta myös muita erityisosaajia kattosi tarpeiden mukaan. Meillä heidänkin työpanoksensa kuuluu mukaan tarjoukseen, jonka vaikkapa kattoremontista saat. Tai kun suunnittelemme piipunjuuripellitystä, kattosi pääsee nauttimaan osaavan kattopeltiseppämme kädenjäljestä.

Kun teemme katollesi läpivientejä, hyödynnämme aina juuri kyseessä olevalle katolle ja katemateriaalille suunnattuja läpivientituotteita, sekä sopivia menetelmiä ja välineitä. Aivan kuten kattoja muutenkin korjatessa, huoltaessa ja asentaessamme. Läpivientejä voi helposti olla kymmeniä erilaisia, mukaan lukien luukut, ikkunat, valokuvut, kaikki erilaiset ilmastointiputket ja hormit, savupiiput ja lukuisat muut läpiviennit. Niiden tuntemuksesta suuri hyöty kattoa tehdessä ja korjatessa. Täytyy ymmärtää miten mikäkin toimii ja mihin läpivientiin mikäkin tuote on tarkoitettu. Sekä osata soveltaa menetelmiä kaikissa niissä tapauksissa, joissa valmiita läpivientejä kaikkine osineen ei voida käyttää.

Läpiviennin asennus käsittää useamman työvaiheen, joskus myös eri kohdissa kattoremontin etenemistä, silloin kun kyseessä on remontti. Kaikki työvaiheet vaativat tarkkuutta ja onnistumista, jotta lopputulos on toimiva ja ennen kaikkea tiivis. Läpivienti on siis paljon muutakin, kuin vesikatteen päällä näkyvä osa, sillä läpiviennit täytyy tiivistää molemmilta puolilta. Samoin aluskatteen osalta tiivistys on oltava kunnossa, sillä läpivienti läpäisee molemmat katekerrokset.

Läpivientien, kuten monien muidenkin katon osien tekemisessä on apua siitä, että ymmärtää erilaisten kattojen ominaisuuksia. Esimerkiksi katemateriaali, profiili mutta myös katon jyrkkyys voivat vaikuttaa moniin eri töihin. Ilman kokemusta asiat voivat tulla vastaan liian myöhään, kun niitä ei ole osattu huomioida ajoissa. Vaikkapa huopakatteissa on omat tapansa tehdä läpiviennin ympäristö ja se tekotapa olisi hyvä olla sisäistettynä jo silloin, kun kattoa ryhdytään asentamaan. Voi nimittäin olla, että läpiviennit olisi pitänyt tehdä ensin ja kate asentaa vasta sitten tai toisinpäin. Meillä on hyvä käsitys myös eri katteiden työjärjestyksistä ja saat kaikissa töissä täyden osaamisen ja tietämyksemme käyttöösi.