Lumenpudotus Salo

Vakuutus ei yleensä korvaa lumivahinkoja, joten kannattaa muistaa hoitaa lumenpudotus Salossakin ajoissa. Rakennuksen omistajan on huolehdittava kattolumien poistosta, jotta lumi ja jää eivät aiheuttaisi mitään vahinkoja. Lumen määrä varsinaissuomalaisella asuinkiinteistön katolla harvemmin kasvaa niin suureksi, että katto olisi vaarassa romahtaa. Nykyään katot rakennetaan erittäin kantokykyisiksi, joskin vanhempien rakennusten kestokyky saattaa olla nykyisiä rakennusmääräyksiä heikompi. Varastojen, hallien ja karjasuojien katot ovat nekin tyypillisesti asuinkiinteistöjä vähemmän kuormitusta kestäviä. Kattolumien poisto on tärkeää pihamaan turvallisuuden varmistamiseksi. Painava lumikuorma saattaa myös rikkoa katon liitosrakenteita, hormeja tai kattoturvatuotteita. Lumen painosta ja sen liikkeistä aiheutuvat vauriot voivat saada aikaan kattovuodon. Jotta vesikatto ei vahingoittuisi eikä alas putoava lumi rikkoisi mitään, tilaa ammattimainen lumen poisto katolta Kattoremontti Prolta. Meidän tekemämme kattolumityöt eivät riko kattoa, ja pidämme kaikin tavoin huolta siitä, ettei lumenpudotuksesta aiheudu vaaraa ympäristölle. Lumenpudotuksen hinta on varsin kohtuullinen, ja omakotitalosi tai kesämökkisi kattolumitöiden teettämisestä aiheutuneita kuluja voit kaiken lisäksi vähentää verotuksessa. Kotitalousvähennystä haetaan jälkikäteen teetettyjen töiden osuudesta. Matalan omavastuuosuuden jälkeen saat vähennystä isosta osasta lumenpudotuksen tai muiden kattotöiden kuluista.

Mikä parasta, teemme aina katolle tilattuja töitä tehdessämme ilmaisen, koko kattoa koskevan tarkastuskierroksen. Veloitukseton katon tarkastaminen saattaa paljastaa jotain odottamatonta. Katolta voi löytyä viitteitä yläpohjan huonosta tuuletuksesta, sulamisvesien aiheuttamasta vesivahingosta tai sadevesijärjestelmien uusimistarpeesta. Katolta voi löytyä irronneita kattotiiliä tai muita ongelmia, joihin puuttuminen pikaisesti pelastaa edessä muutoin olevilta ongelmilta. Jos katolta sattuu löytymään jotain kunnostettavaa, teemme hyvän tarjouksen tarvittavista toimenpiteistä. Muussa tapauksessa voit olla tyytyväinen hyväkuntoiseen kattoosi. Säännöllinen kattohuolto ja varuillaanolo vaurioiden varalta ovat avaimet pitkäikäiseen kattoon.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Lumenpudottaja Salo

Kun etsit asiantuntevaa ja tehokasta firmaa kattolumitöihin, on Kattoremontti Pron vaatimustesi veroinen lumenpudottaja Salossa. Tekemämme lumenpudotus on edullista, osaavaa ja turvallista niin katon kuin ympäristönkin kannalta. Lumimassojen poisto katolta on tehtävä huolellista harkintaa hyväksikäyttäen, koska työ on täynnä riskejä. Lumenpudotus on turvallista vain jos kaikki siihen osallistuvat tietävät, mitä tekevät. Liukkaalla katolla liikkuminen voi helposti johtaa katolta putoamiseen. Peltikatto on kaikista liukkain katto talvella. Lumenpudotus tasakatollakin on vaarallista, sillä lumenpudottaja voi horjahtaa alas lumien mukana. Kun tehdään lumenpudotusta harjakatolta, tai auma- tai pulpettikatolta, harkitsemme aina henkilönostinten käyttämistä. Lumenpudotus korkealta tai kaltevalta katolta helpottuu huomattavasti, kun käytössä on oikeanlaiset apuvälineet.

Lumenpudotus kerrostalon katolta täytyy järjestää siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa talon asukkaille. Varmistamme, ettei vaara-alueella ole asukkaiden autoja, lastenvaunuja tai muuta omaisuutta, mikä voisi rikkoontua. Huolehdimme tarkoin, ettei kukaan ihminen joudu vaaraan. Tarvittaessa käytämme puomeja ja valvojia. Kaupunkien keskusta-alueilla kattolumityöt täytyy ehkä tehdä illalla tai yöllä, jotta liikennettä olisi mahdollisimman vähän. Suunnitelmallisuus, tarkkaavaisuus ja huolellisuus tulee muistaa koko ajan, sillä katolta voi tippua kerralla useita kymmeniä kiloja jäistä lunta.

Kattolumityöt Salo

Kattolumityöt Salossa, Raaseporissa, Somerolla ja Lohjalla tekee luotettavimmin Kattoremontti Pro, ota siis yhteyttä joka kerran tarvitessasi lumenpudotusta tiilikatolta tai huopakatolta. Tiilikatolle kertyvää lumikuormaa kannattaa tarkkailla runsaslumisina talvina, sillä tiilikatto on muita vesikattoja painavampi. Kattorakenteisiin kohdistuva kova kuormitus saattaa vahingoittaa rakenteita pysyvänlaatuisesti. Lumenpudotus huopakatolta tai peltikatolta tehdään yleensä ympäristön turvallisuuden takia. Huopakatolta lumi ei yleensä liiku helposti, mutta oikein märäksi ja painavaksi muuttunut suojalumikuorma voi hyvinkin lähteä putoamaan alas. Lumenpudotus peltikatolta hoituu yleensä itsekseen pitkin talvea, mutta esimerkiksi oikein loivalle tai monitasoisen peltikaton alimmalle osalle lunta saattaa kertyä tonnikaupalla. Saumavuotojen, rakennevaurioiden ja alas tulevan lumen aiheuttamien vahinkojen torjumiseksi kannattaa miettiä lumenpudotusta peltikatoltakin. Peltikatto on hankala katto lumenpudottajalle, sillä se on liukas ja hyvin herkästi kolhiintuva.

Miten tehdä lumenpudotus rakenteita vaurioittamatta? Lumenpudottajalla täytyy olla oikeat työvälineet ja syvä ymmärrys oikeista työtavoista. Kun lumimassoja vähennetään katolta, katolle pitää jättää ohut kerros lunta, minkä tehtävä on sekä toimia lämmöneristeenä että suojata vesikattoa. Lapio voi lipsahtaa, ja naarmuttaa kattopeltiä tai -huopaa. Lapion kanssa heiluessa tulee helposti irrottaneeksi kattotiiliä tai tuhonneeksi kattoläpivientien tiivisteitä. Seurauksena tuollaisista vaurioista voi olla kattovuoto, jos vaurioiden paikkaaminen jää. Kattolumitöihin kannattaa aina palkata alan ammattilainen, sillä amatööri riskeeraa katon kunnon (oman terveytensä ohella). Saat jääpuikkojen poiston, jään sulatuksen ja kattolumityöt edullisesti meiltä – soita ja kysy tarjous! Lumenpudotuksen hinta muodostuu katon koon, lumen määrän ja painon sekä tarvittavan henkilöstön ja kaluston määrän perusteella.

Jään sulatus höyryllä – Höyrysulatus auttaa aina

Katon ja jään sulatus höyryllä tepsii, vaikka katon reunalle olisi muodostunut kuinka korkea jääkerrostuma tahansa. Höyrysulatus on täysin turvallinen ja ekologinen tapa tehdä jään poisto katolta. Kuumuus muuttaa jään takaisin nestemäiseen muotoon, eli vedeksi. Katon jäälautat ja jääpaanteet sulavat nopeasti höyryttämällä, ja sulamisvesi valuu pitkin vesikouruja ja alastuloputkia katolta veks. Myös rännien sulatus höyryllä auttaa aina. Koska käytämme pelkkää vettä, ei touhu vahingoita rännejä tai kattorakenteita millään tavalla. Sulamisveden mukana ympäristöön ei pääse mitään haitallisia kemikaaleja.

Katon jään poisto on tarpeen ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin, jää voi pudota katolta alas ja aiheuttaa pahoja tuhoja esimerkiksi talon viereen pysäköidylle autolle. Toisekseen, jää voi padota taakseen lumien sulamisvettä, ja seisovan veden paine avaa vesikaton liitokset. Katolle syntyy siis saumavuotoja, ja vesikaton alle päässyt vesi kastelee yläpohjan eristeitä, kattotuoleja ja muita kattorakenteita. Yläpohjassa oleva kosteus aiheuttaa laho- ja homevaurioita. Saumavuotoja torjuu parhaiten poistattamalla jään katolta ajoissa, ja tarkistuttamalla aluskatteen kunnon säännöllisesti. Aluskatteen on oltava ehjä, jotta se pystyy ohjaamaan kaikki vesikaton läpi mahdollisesti vuotaneet vedet pois katolta. Hyvä tapa varmistua katon toimivuudesta on tilata meiltä katon syyshuolto säännöllisellä sopimuksella. Katon syyshuollon yhteydessä tarkistamme koko kattokokonaisuuden kunnon, myös aluskatteen osalta. Syyshuollon aikana katto laitetaan sellaiseen kuntoon, että se on valmis vastaanottamaan kovimmat ja runsaslumisimmatkin talvet. Tarkistamme myös rännien kunnon, jotta ne eivät jäätyisi talvella. Jos kaadot eivät ole kohdillaan tai jos ränneissä on roskaa, kaikki vesi ei pääse poistumaan ja rännit mitä todennäköisimmin jäätyvät pakkasilla.