Kattoremontin oikea ajankohta, ei liian aikaisin, eikä liian myöhään

Milloin teettää kattoremontti, mikä olisi katoremontin oikea ajankohta, jotta katto ei olisi niin huonossa kunnossa, että remontista tulisi laaja ja kallis? Tai ettei remontoisi vielä käyttökelpoista kattoa, joka pärjäisi vielä pitkään pienemmillä huolloilla? Kattoremontin oikea ajoittaminen riippuu katosta ja siitä, kuinka kattoa on huollettu. Eri katteilla on erilaisia, keskimääräisiä käyttöikiä. Hyvin huollettu ja puhtaana pidetty katto voi kestää pidempäänkin, täysin oman onnensa nojaan jäänyt tai jonkin vahingon kohdannut katto ei todennäköisesti kestä läheskään kyseisen katteen keskimääräistä käyttöikää. Remonttitarve on siis yksilöllinen ja sitä tulisikin arvioida kattokohtaisesti.

Lähestyvästä kattoremontin tarpeesta voi olla useita merkkejä, katon iän ohessa on syytä kiinnittää huomiota vesikatteen yleiseen kuntoon mutta myös katon yksityiskohtien ja katon alapuolisten rakenteiden kuntoon. Kauttaaltaan heikkokuntoinen, kulunut ja ulkonäöltään muuttunut vesikate viittaa ainakin vesikatteen vaihtotarpeeseen. Vesikate voi kuitenkin itsessään olla suhteellisen hyväkuntoinen, mutta ongelmat pinnan alla. Esim. yläpohjan kosteusvauriot, loppuun kulunut aluskate, pilaantuneet eristeet ja monet muutkin seikat voivat merkitä kattoremontin tarvetta. Ainahan kattoremontti ei ole täyssaneeraus, monissa tapauksissa teemme ns. osittaisen kattoremontin. Tällöin kattoa ei pistetä rakenteita myöten kokonaan uusiksi, vaan remontoimme katosta vain ne osat, jotka remonttia vaativat. Usein se on esim. vesikatteen vaihto, jolloin asennamme samalla uudet läpiviennit, sisätaitteet ja vastaavat yksityiskohdat. Samalla voi olla tarpeen uusia myös aluskatetta tai eristettä, ehkä tehdä päivitys katon turvavarustukseenkin.

Kattoremontti Pro tekee tarjouspyynnön yhteydessä katon tarkistuksen, jonka avulla kyseisen katon remonttitarve saadaan hyvin selvitettyä. Me siis lähdemme aina miettimään kattokohtaista kunnostustarvetta, emme tarjoamaan etukäteen mitoitettua pakettiremonttia. Kartoitamme mm. läpiviennit, katteen ja eristeiden kunnon, aluskatteen tilanteen. Kyselemme sinulta, toimiiko katon vedenpoisto kuten kuuluukin, onko katolla talvisin jäätä tai jääpuikkoja kertomassa mahdollisesta lämpövuodosta. Sitten tutkimme katon tuuletuksen, jota on usein hyvin vaikea hahmottaa, ellei tee kattoja työkseen. Ammattilaisen tekemä kattokatsaus auttaa suunnittelemaan oikein mitoitetun remontin ja huomioimaan monia seikkoja, joiden hallinta kuuluu ammattilaisen osaamiseen. Meiltä saat aina täyttä palvelua avaimet käteen -periaatteella, hoidamme siis kaikki kattoremonttiin liittyvät järjestelyt sekä työvaiheet suunnittelusta toteutukseen ja loppusiivoukseen. Hävitämme rakennusjätteetkin puolestasi. Saat meiltä aina osaavan ja riittävän väkimäärän kattoasi remontoimaan, laadukkaat ja toiveidesi mukaiset tarvikkeet. Meiltä tulee remonttiin kaikki työkalut ja työkoneet, joten sinun ei tarvitse tehdä hankintoja tai vuokrauksia itse.

Jos haluat selvittää milloin teettää kattoremontti, lähetä meille tarjouspyyntö. Voit soittaa tai käyttää kotisivujemme tarjouspyyntölomaketta. Seuraavaksi sovimme ajan tarkistuskäynnille, tutkimme kattosi ja juttelemme kanssasi, jotta sinun toiveesi katon suhteen tulevat huomioiduiksi jo suunnitteluvaiheessa. Sitten teemme korjausehdotuksen perustuen toiveisiisi ja katon kuntoon, ehdotukseen sisältyy myös tarjous työn tekemisestä. Katon tarkistaminen ja tarjous mahdollisista löytyneistä korjaustarpeista sisältyy meillä kaikkiin kattotöihin. Aina kun tilaat meidät kattoasi huoltamaan, tarkistamme kattosi kunnon automaattisesti ja ilman erillistä maksua. Kattotarkistus kuuluu siis hintaan mm. katon puhdistuksissa ja paikkauksissa tai missä tahansa työssä. Autamme sinua niissäkin asioissa, joita emme voi puolestasi hoitaa, esim. mahdolliset rakennus- ja toimenpideluvat.

Mikäli kattosi remontti vaatii hieman lisärahoitusta niin voit hakea sitä sivujemme kautta löytyvästä palvelusta. Se on kätevä tapa jakaa vaikkapa isomman remontin kuluja hieman pidemmälle aikavälille. Tai saada remontti teetettyä jossain yllättävässä tilanteessa, johon ei ole pystynyt varautumaan. Meillä teetetty työ on kelvollista kotitalousvähennyksissä, joita voit hakea omassa henkilökohtaisessa veroilmoituksessasi.

Milloin on oikea ajankohta toteuttaa kattoremontti
Kun kattoremontin toteuttaa ajoissa, voi välttyä suuremmilta vaurioilta.

Katon huolto ja tarkistaminen säännöllisenä toimintana

Meillä kuuluu siis asiaan tarkistaa katto jokaisen huollon tai muun käynnin yhteydessä. Katon tarkistaminen säännöllisesti kannattaa, koska ikävätkin yllätykset saadaan nopeasti hoitoon, kun katolla ja yläpohjassa käydään tutkimassa tilannetta. Eli ei huolleta ongelmia vasta sitten, kun esimerkiksi vuoto on ehtinyt pikkuhiljaa, jopa vuosien kuluessa aiheuttaa laajoja vahinkoja rakenteisiin ja eristeisiin. Kun katolla käydään kerran tai kaksi vuodessa, ehkä myös myrskyjen jälkeen tutkimassa kuinka katto pärjää, on helppo hoitaa monta ongelmaa ihan niiden syntyvaiheessa pois päiväjärjestyksestä. Esim. useimmat vuodot voidaan havaita jo varhaisessa vaiheessa niin, etteivät ne ehdi aiheuttaa suurempia vahinkoja rakennukselle.

Tietysti katolle voi sattua yllättäviäkin vahinkoja mm. myrskyn ja lumen vuoksi. Mutta pitkään kattoja tehtyämme ja huollettuamme voimme kyllä todeta, että hyvin pidetty katto selviää näistäkin kriiseistä paljon pienemmillä vahingoilla, kuin huonoon kuntoon päässyt katto. Säännöllinen huolto usein lykkää isojen remonttien tarvetta ja pidentää katon käyttöikää. Se auttaa myös katevalmistajan tuotetakuun voimassa pysymiseen, sillä takuun ehtona on usein katon normaali huoltaminen.

Kattotarkistukseemme kuuluu silmämääräisessä tarkistuksessa oikeastaan aivan kaikki. Katsastamme sadevesijärjestelmän, räystäslaudat, päätylaudat sekä katon turvatuotteet tikkaista ja kulkusilloista lumiesteisiin. Katteen pinnan, saumausten ja kiinnitysten tutkiminen käy kätevästi mm. katon puhdistustöiden ohessa. Yläpohjaan on yleensä kivuttava erikseen, mutta olemme jo huomanneet vuosien saatossa, että se kannattaa. Yläpohjassa on mahdollista tutkia kattoa ihan eri näkökulmasta, esim. kattovuodot, rikkinäinen aluskate ja tuhoeläinten vierailut näkyvät yleensä hyvin nopeasti juuri yläpohjassa. Katon kokonaisvaltainen tarkistaminen auttaa myös kattoremontin ennakointia, tällöin on mahdollista varautua lähenevään kattoremonttiin tai esim. katon suojakäsittelyyn ja pinnoitukseen jo hyvissä ajoin säästämällä rahaa ja suunnittelemalla työt huolella.

Meidän palveluihimme kuuluvat mm. kevät- ja syyshuollot. Keväällä lumien lähdettyä ja syksyllä ennen lumia on paras hetki mm. puhdistaa katto. Varsinkin syksyllä katolle kertyy herkästi roskaa, joka sitoo kosteutta ja melko nopeastikin alkaa kuluttamaan katetta. Eri katteille tulee erityyppisiä ongelmia roskaantumisen ja kosteuden vuoksi, huopakatto alkaa sammaloitumaan ja peltikatto lopulta ruostuu. Myös rännit tukkeutuvat ja se aiheuttaa erilaisia vaivoja veden valuessa vääriin paikkoihin tai vetisen roskan jäätyessä kourujen ja putkien tukkeeksi. Meillä nämä rutiinihuollot sisältävät katon puhdistuksen, sadevesijärjestelmän puhdistuksen sekä molempien kuntokartoituksen. Voimme sopia uuden huoltokäynnin, jos korjattavaa löytyi tai sopia pikkuhuoltojen tekemisestä puhdistuksen yhteydessä jo huoltoa tilatessa. Joustavat palvelumme ovat aina räätälöitävissä katon kunnon ja asiakkaan toiveiden mukaan. Voimme esim. hoitaa huopakaton saumojen kunnostukset, peltikaton kiinnikkeiden lisäämisen tai vaihdon tai tiilikaton rikkinäisten tiilten vaihdon muun huollon yhteyteen.

Kattoremontti mihin aikaan vuodesta tahansa, myös talvella

Jos sinua mietityttää milloin tehdä kattoremontti, olisiko kesä ainoa oikea ratkaisu vai voiko remontin teettää muulloin? Kattoremontti Pro toteuttaa kattoremontteja ympäri vuoden. Kattoremontti onnistuu siis ihan silloin kuin sen haluat teettää. Kattovuodot, myrskyvahingot ja muut akuutisti kattoremonttitarpeen käynnistävät tekijät eivät riipu vuodenajasta. Jos katto alkaa vuotamaan vaikkapa lokakuussa, niin ei sitä voi jättää odottamaan seuraavaa kesää vaan toimiin on ryhdyttävä välittömästi eli päivien, jopa tuntien sisällä vahingosta.

Kattoremonttitarve ei siis aina katso vuodenaikaa ja se sopii meille oikein hyvin. Palveluihimme kuuluvat mm. lumenpudotukset ja jäidensulatukset, eli jos kattosi remontoidaan talvella ei esim. lumi ole mikään ongelma. Suojaamme työmaan ja tarvikkeet aina tarpeen vaatimassa mittakaavassa, lumi tai vesi ei pääse satamaan katosta sisään tai turmelemaan tarvikkeita. Voisimme jopa väittää, että kattoremontti on helpompikin tehdä pakkasella ja talvella kuin muina vuodenaikoina. Helteellä työskentely on hyvin raskasta ja taukoja joudutaan pitämään. Vaikkapa huopakaton tapauksessa katetta ei voi edes työstää kovimmilla helteillä, sillä katon lämpötila on kovempi kuin keskimääräisen kylpijän saunassa. Pakkasella on helppo pukea lisää vaatetta päälle, helteellä suojavarusteita ei kuitenkaan voi ottaa pois, vaikka olisi läkähdyttävän kuuma. Toki kesällä paljon kattoremonttia tehdään, se onkin yleensä vuoden kovin sesonkiaika vaikka kuumimmat helleviikot tukalia ovatkin. Talvella voi olla helpompi sopia mieluisat ajankohdat ja neuvotella hyvä tarjouskin, kun on hieman hiljaisempi kausi ulkoremonttirintamalla menossa.

Pakkasella ilmankosteus on matala ja rakenteisiin päätyy vähän ylimääräistä kosteutta. Maakin on yleensä jäässä ja lumi suojaamassa nurmikoita ja istutuksia, jolloin työ on hieman mutkattomampaa mm. tarvikkeiden siirtelyvaiheessa. Kesällä piha on täydessä kukoistuksessaan ja joudumme suunnittelemaan kaikki siirrot tarkkaan. Tietysti varsinaiset remontin työvaiheet teemme hieman eri tavalla kesäremontissa ja talviremontissa. Kesällä hyvällä säällä voimme purkaa surutta katteet kerralla pois ja rakentaa sitten uutta tilalle. Pakkasella tai muuten haastavammalla säällä puramme katetta ja mahdollista eristettä vain pienestä osasta kattoa kerrallaan ja katto käydään läpi vaihe vaiheelta. Koko kattoa ei siis ole välttämätöntä avata kerralla, lämpöhukan riski on lähinnä silloin, kun katon eristeetkin vaihdetaan ja tällöin vaiheittainen eteneminen minimoi lämpöhävikkiä tehokkaasti. Rakennus on kesät talvet asumiskelpoinen koko kattoremontin ajan.