Myrskyvaurioiden ja lumivaurioiden korjaus Kattoremontti Prolta nopeasti ja lujalla ammattitaidolla: nyt uudenveroinen katto vaurioituneen tilalle!

Myrskyvaurioiden ja lumivaurioiden korjaus voi tulla ajankohtaiseksi, mikäli kattosi osoittaa vaurioitumisen merkkejä. Tällöin toimeen on tartuttava viipyilemättä, sillä vahingoittunut katto on onnettomuuksille ja romahtamiselle altis. On myös varottava mahdollisia lisävuotoja, ja yritettävä toimia mahdollisimman pian katon vaurioiden korjaamiseksi. Kun voimakas myrsky sattuu kattosi kohdalle ja tekee tuhojaan, hälytetään onnettomuuspaikalle yleensä ensin pelastuslaitoksen työntekijät. Akuuteimman rakennuksen suojaamisen jälkeen, kuten rakennuksen pressulla peittämisen jälkeen herää kysymys katon varsinaisista korjaustoimenpiteistä. Kuka korjaa tuulen riepotteleman katon ja varmistaa esimerkiksi sen, että katon aluskate ei ole tuhoutunut ja eristevillat täysin kastuneet, tai ovatko ne edes paikoillaan? Myrskyvauriot voivat olla tuhoisia katon kunnolle hyvin monella eri tapaa. Ottamalla yhteyttä Kattoremontti Prohon varmistat kattosi laadukkaan ja nopean tarkastuksen ja kunnostuksen. Me hoidamme ammattimaisesti sekä katon tarkastukset että korjaukset.

Myrskyvaurioiden lisäksi toinen yllättävää tuhoa aiheuttava on niinkin arkinen ja talvisen kaunis tunnelman luoja, eli lumi. Lumi saattaa katolle kasaantuessaan aiheuttaa mittavia vahinkoja rakennuksen rakenteille. Sen lisäksi lumi saattaa olla hyvinkin vaarallinen elementti pudotessaan salakavalasti pahaa-aavistamattomien, katon läheisyydessä liikkuvien ohikulkijoiden niskaan. Lumen pudottamiseen katolta kannattaa siis säännöllisesti panostaa, sillä kyseessä voi parhaimmillaan olla jopa oma ja läheisten henki. Ei siis kannata ottaa turhia riskejä kattosi, kiinteistösi ja oman turvallisuutesi suhteen, sillä muun muassa katon toimivat huoltorutiinit ja kattoturvatuotteet minimoivat mahdollisten vahinkojen esiintyvyyttä. Kattoremontti Prolta saat kaikki katon huoltoon liittyvät työt ja kattoturvatuotteet kätevästi ja asiantuntevien neuvojen kera.

Kattoremontti Prolla on täydet valmiudet huoltaa kattosi kuntoon myös silloin, kun kattosi hätä on suurin. Jos myrsky on mitellyt voimiaan kattosi kanssa tai lumi on painollaan pusertanut katon rakenteita notkolle, saapuu Kattoremontti Pro mielellään elvyttämään kattosi eloon. Vaikka saapuisimme suorittamaan vain pientäkin huoltotoimenpidettä, tarkastamme samalla koko katon kunnon. Meiltä saat myös joustavat rahoitusmahdollisuudet, jotka ovat erityisen kätevät odottamattomien menojen yllättäessä. Lue lisää sivujemme kautta! Älä myöskään unohda kotitalousvähennyksen mahdollisuutta, kun teetät työsi alan ammattilaisella.

Myrskyvaurioiden ja lumivaurioiden korjaus

Vyöryvä lumikuorma on tehokas katontappaja, mutta Kattoremontti Pro herättää kattosi uudelleen henkiin- vastalääkkeemme antaa katolle uuden elämän!

Varsinkaan kevättalven koittaessa ei näin pohjoismaisessa ilmastossa ole harvinaista lukea tai kuulla, kuinka lumikuorma irrotti lumiesteet tai katolta tippunut lumi vei mennessään kattotikkaat. Olemme myös törmänneet mitä erilaisempiin tapauksiin, kuten esimerkiksi siihen, että liikkeelle lähtenyt katon lumikuorma repi seinätikkaat irti. Ei ole myöskään ollenkaan harvinaista, että katossa reiät irronneiden lumiesteiden kohdalla eivät miellytä visuaalisestikaan kiinteistön omistajan silmää, puhumattakaan siitä, millainen rasite katon kunnolle näin syntyneet reiät voivat olla. Lumen voimasta voi tapahtua monenlaisia onnettomuuksia ja vakavia vahinkoja, kuten esimerkiksi eräässä kohteessamme, jossa viemärintuuletusputki repeytyi irti. Onneksi monille tarinoille ja katoille on kuitenkin löytynyt onnellinen loppu, sillä Kattoremontti Pro on onnistuneesti kunnostanut ja korjannut lukuisia lumen turmelemia ja vahingoittamia kattoja.

Huoltotöiden ja asiallisten kattoturvatuotteiden merkitystä katolla ei voi kyllin korostaa, mitä tulee esimerkiksi lumen pudottamiseen ja sen kinostautumisen ehkäisyyn. On kuitenkin huomioitava, että lumen pudottaminen ja katolla liikkuminen liukkailla keleillä on arvaamattoman akrobatian koreografiaa tottumattomalle katolla liikkujalle, joten katon lumityöt kannattaa suosiolla jättää alan ammattilaisen huoleksi.  Huomioithan myös sen, että jos lunta lähtee pudottamaan katolta käyttäen vääränlaista tekniikkaa, on riski katon vahingoittumiselle suuri, sillä katon pinta saattaa naarmuuntua varomattomista otteista. Varomattomat otteet saattavat muun muassa naarmuttaa kattosi maalipintaa, aiheuttaa kolhuja ja lommoja vesikatteeseen, hajottaa kattotiiliä, aiheuttaa katossa vuotavia reikiä kateruuvien tai naulojen kohdalle, vaurioittaa katon vesikouruja ja syöksyputkia ja kattoturvatuotteita. Kun lumenpudotukset hoitaa kattoalan ammattilainen, on se luonnollisestikin turvallista sekä sinulle että katolle. Säästät myös tuntuvia summia, kun työ tulee hoidettua kerrasta kuntoon.

Lähtiessään katolta liikkeelle lumikuorma on äkkiarvaamaton ja henkeä uhkaava turvallisuusriski. Lumen pudotuksesta kannattaa huolehtia aina ennen, kun sitä ehtii muodostumaan liiaksi kattojen pinnoille. Kattoremontti Pro huolehtii katollesi myös tarvittavat kattoturvatuotteet ja lumiesteet, jotta pahimmilta vahingoilta olisi mahdollisuus välttyä. Meidän kauttamme tavoitat helposti kattopalvelun laajan kirjon, sillä saat kauttamme lumenpudotukset niin omakoti-, rivitalo- ja kerrostalojen katoille sekä suuremmille kattopinta-aloille, kuten halleille ja maneeseille. Lumenpudotus käy niin harjakatolta kuin tasakatoltakin, ja olemme pätevöityneet myös jään sulatuksen ja pudotuksen suhteen. Jään sulatamme uusimman höyrytekniikan turvin. Kun luotat meihin, sijoitat samalla ympäristösi turvallisuuteen.

Lumen aiheuttamia vaurioita tapahtuu kuitenkin aina tasaiseen tahtiin, eikä kaikkia onnettomuuksia ja vahinkoja voi arvioida ennalta. Lumen aiheuttaessa vahinkoa kiinteistöllesi ja katollesi on olennaista, että syntyneet vauriot pyrkii tarkastuttamaan ja korjaamaan mahdollisimman pian. Kostea lumi on katon rakenteille pahin mahdollinen rasite. Sen lisäksi, että raskas lumi verottaa katon rakenteita, on katto lumen vuoksi herkempi vuoto-ongelmille. Katolle pakkautunut pakkaslumi toimii niin kutsuttuna lämpöeristeenä estäen rakennuksesta mahdollisesti kohoavan lämmön karkaamisen vesikatteen ulkopuolelle. Rakennuksen alaosista nouseva lämpö sulattaa lumikerroksen alinta osaa vedeksi, joka joissain olosuhteissa saattaa vuotaa katon läpi. Näin voi käydä varsinkin rakenteiden saumakohtien ollessa kyseessä. Sama sulamisilmiö voi esiintyä myös putki- ja hormiläpivientien läheisyydessä. Me korjaamme mahdolliset lumen aiheuttamat vauriot, ja kattosi saa täysin uuden elämän.

On hyvä muistaa, että myös taloudellinen vastuu lumen aiheuttamista vaurioista on aina kiinteistön omistajan vastuulla. Katon sortuessa lumen painon alla tai putoavan lumen osumista hajonnut terassi ei vakuutuskorvauksissa tule huomioiduksi, vaan kustannukset jäävät omistajalle. Säästät siis pitkän pennin, kun pidät huolta ammattimaisesta lumen pudotuksesta – turvallisuutta unohtamatta. Kattoremontti Pro vaalii kattosi kuntoa alansa ammattimaisimmin!

Myrsky rullaa kattopeltejä ja heittelee tiiliä naapurinkin pihapiiriin asti? Kattoremontti Pro auttaa hurjimmankin myrskyn jälkeen!

Kun syksy koittaa, tuo se yleensä mukanaan kuulaiden ja kirpeiden syyspäivien lisäksi myös armottomat syysmyrskyt, joissa tuuli ulvoo nurkissa kilpaa kattorakenteita piiskaavan sateen kanssa. Ei olekaan tavatonta nähdä vaikkapa uutisista, kuinka myrsky irrotti kattopeltejä, tuuli repi peltikaton auki tai peltilistat irtosivat kovassa tuulessa, milloin missäkin päin Suomea. Myrskyn aiheuttamat vahingot ovat monesti sitä luokkaa, että niihin on kovin vaikea varautua sataprosenttisella varmuudella. Vauriot voivat olla todella tuhoisia, ja kattoa voi kohdata vaikkapa peltien häviäminen kirjaimellisesti taivaan tuuliin. On tietenkin itsestäänselvyys, että myrskyt ovat suuri riski kattorakenteiden ja esimerkiksi aluskatteen kunnolle, jos osa rakennuksen ulkokatteesta on vaurioitunut. Tämä nimittäin kasvattaa huomattavasti vuotoriskejä ja kosteusvaurioiden syntymistä. Onneksi Kattoremontti Pro on olemassa juuri sinua ja kattoasi varten, valmiina korjaamaan uudelleen haasteellisimmankin katon!

Myrskyihin varautumista voi joiltakin osin yrittää esimerkiksi varmistamalla, että vesikourut vetävät ja katon sadevedet ohjautuvat turvallisesti ja asianmukaisesti rakennuksen vierustoilta. Katon kannalta paras suoja myrskyä vastaan on yksinkertaisesti katon hyvä kunto: kun katossa ei ole helposti irtoavia kohtia, esimerkiksi repsottavia peltikate-elementtejä, on todennäköisyys ja riskit myrskystä aiheutuneiden vahinkojen syntymiselle luonnollisesti pienempi. Jos katon vesikatteessa sen sijaan on näkyviä vaurioita ja myrsky on tulossa, kannattaa katto ensihätään suojata pressulla. Parasta on ottaa yhteyttä Kattoremontti Prohon, ja hankkia kerralla kaikki täsmälääkkeet myrskyjäkin vastaan. Meihin voit myös luottaa, kun tarvitset kattojen kunnostajaa myrskytuhojen iskiessä. Sen lisäksi, että korjaamme kattosi valiokuntoon, autamme sinua vakuutusyhtiöiden vaatiminen asiakirjojen suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että myrskyvaurioiden iskiessä tarkastamme kohteen perin pohjin ja valokuvaamme sekä dokumentoimme olennaiset vahingot. Laadimme tehdystä työstä tarjouksen ja työselostuksen, jonka pohjalta vakuutusyhtiösi voi tarkistaa tilanteen ja tehdä korvauspäätöksensä. Kattoremontti Pro on aina asiakkaansa asialla, kaikkien kattojen parhaaksi.

Korjaamme pelti-, tiili- ja huopakatot ammattitaidolla ja monipuolisesti

Katon korjaus kuulostaa suurelta urakalta, ja sitä se toki useimmiten myös on, mutta Kattoremontti Pro hallitsee suuretkin kattourakat nopeasti, osaavin ottein ja luotettavasti. Kattokorjaus saattaa tulla ajankohtaiseksi juuri lumen sulamisen jälkeen, sillä kevät on yleisesti ottaen ajankohta, jolloin mahdolliset kattovauriot paljastuvat ja vuotokohdat ilmenevät. Tätä edesauttaa lumen ja jään sulaminen ja sulamisesta aiheutuneiden vesivuotojen esiintyminen esimerkiksi sisäkatossa ja katon läpivientien, kuten kattoikkunan ympäristössä. Kattovuotojen aikaisen havainnoinnin vuoksi onkin tärkeää, että varsinkin kevään kuukausina kiinnittää huomiota katon riskirakenteisiin tavallista enemmän. Kun haluat turvata perusteellisiin tarkastustuloksiin, tilaa paikalle Kattoremontti Pro, ja teemme kattavan kuntotarkistuksen katollesi. Kuntotarkastuksemme alla hoituvat monipuolisesti niin pelti-, tiili- ja huopakatotkin, ja olipa kyse sitten kodistasi, autotallistasi tai vapaa-ajan asunnostasi, työmme on aina yhtä tehokasta.

Katon paikkaus on Kattoremontti Pron ammattiosaamisen ydinalaa. Mikäli kattosi kaipaa korjausta, saattaa katon paikkaaminen olla monessa tapauksessa ensiarvoisen tärkeä toimenpide, jotta vuoto saadaan tukittua ja katossa oleva reikä tilkittyä. Vuotavat kohdat katoissa ylipäätään ovat suhteellisen yleisiä, varsinkin mikäli viimeisimmistä huollosta on ehtinyt vierähtämään enemmänkin aikaa. Paikkaaminen tulee yleensä myös paljon edullisemmaksi, kuin koko kattoon kohdistuvat uudistukset. Katon paikkaus on tietysti tapauskohtaista ja yksilöllistä, ja riippuu katossa olevien vaurioiden lukumäärästä ja laadusta. Pelti-, tiili- ja huopakatot reagoivat kukin eri tavalla siihen, miten vauriot katossa ilmenevät. Esimerkiksi tiilikaton suhteen voi olla mahdollista vaihtaa vahingoittuneet tiilet uusiin, mikäli katto muuten on hyvässä kunnossa ja aluskate ehjä ja kestävä. Suoritamme aina yksityiskohtaisen ja täsmällisen kuntoarvion jokaisesta katosta, jolla työskentelemme, jotta voimme palvella sekä sinua että kattoasi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kattoremontti ja kattoremontin tekeminen on Kattoremontti Pron ammattiylpeyden kulmakivi. Meiltä saat kattoremontin rakennukseen kuin rakennukseen, ja nostat näin kiinteistön jälleenmyyntiarvoa, kohennat rakennuksen julkisivua ja yleisilmettä ja suojaat rakennuksesi tehokkaasti. Vanhan katon remontoiminen uuteen ja tuliterään kuosiin on sanomattakin kannattava sijoitus, sillä katto on kodin kruunu ja suojaa taloa kaikin tavoin. Nykypäivänä voit myös sijoittaa rakennuksen ekotehokkuuteen asentamalla esimerkiksi aurinkopaneelit. Tämä onnistuu integroimalla aurinkopaneelit katon vesikatteeseen, ja useimmiten asennus kannattaa tehdä vesikattoremontin yhteydessä. Tällä tavoin voit vaikkapa korvata suuren osan kiinteistösi sähköntarpeesta, ja luonto kiittää.

Kattokorjausten ja remonttien ajankohdat sijoittuvat enimmäkseen kevääseen, kesään ja alkusyksyyn. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä, mitä tapahtuu, jos takatalvi, raivoisampi ukkosmyrsky tai äkkinäinen syysmyrsky yltyvät riepottelemaan kattoasi kesken kattokorjauspuuhien tai remonttitöiden, sillä me suoritamme aina ammattimaisen sääsuojauksen työn alla olevaan kohteeseen. Voit siis huoletta jättää kaikkeen kattoosi liittyvän meidän harteillemme, ja nauttia toimivan katon luomasta suojasta. Pidämme sinut tietenkin ajan tasalla siitä, mitä katollasi on meneillään: meille tärkeintä on asiakkaan tyytyväisyys. Kattoremontti Pro on aina asiakkaan parhaaksi!