Navetan katon huolto ja korjaus mittatilaustyönä

Meillä navetan katon huolto ja korjaus tehdään aina asiakkaan toiveet ja hänen rakennuksensa erityispiirteet huomioiden. Maan rakennuskantaan kuuluu eri-ikäisiä rakennuksia, joissa on käytössä erilaisia rakenneratkaisuja ja katemateriaaleja. Kaikkia näitä kattoja ei voida korjata yhden standardinmallin mukaan, vaan ammattimainen korjaus sopeutetaan kulloiseenkin kohteeseen. Se, ettei myydä yhtä ja samaa pakettiratkaisua ihan jokaisen tilan tarpeeseen, on osa ammattimaisesti toimivan korjausyrityksen ideaa. Tämä toimintatapa kunnioittaa jo olemassa olevaa rakennettua ympäristöä ja se on taloudellista niin materiaalien kuin kulujenkin suhteen.

Useimmiten se yhden standardiratkaisun myyminen jokaiseen kohteeseen aiheuttaa jopa lisäkuluja asiakkaalle, ellei esimerkiksi vesikaton pinnoite ole tuon standardin mukainen. Tämä toimintatapa vaatii rakennuksen muokkaamista siihen sopivaksi esimerkiksi materiaalien suhteen, eli koko katon pintamateriaali vaihdetaan. Meillä asia nähdään kuitenkin niin, ettei katon katemateriaaleja, saati rakenteita ole edes ole pakko pistää kokonaan uusiksi. Ei siinäkään tapauksessa, että uusia ratkaisuja olisi kehitelty ja joku yritys olisi erikoistunut vain niihin, meillä hoidetaan navetan katon huolto ja korjaus mittatilaustyönä. Joskus on uusittava rakenteet tai katemateriaalit mutta usein selvitään vähemmälläkin ja korjataan olemassa olevaa kattoa sen ehdoilla.

Meillä Kattoremontti Pro:lla osataan korjata ja myös korjataan useita eri kattotyyppejä. Kartoituksemme lähtee siitä, että selvitämmä katon kokonaiskunnon ja tutkimme, mitkä korjaukset ovat välttämättömiä heti ja mitä voisi tehdä vaikka vähän myöhemmin. Harjaantunut remontoijamme näkee akuutit korjaustarpeet, mutta osaa arvioida myös mahdollisesti tulevaisuudessa ongelmia aiheuttavat ratkaisut katoilla. Niitä vähemmän kiireellisiäkin asioita voimme tietysti korjata heti, kun hommiin kerran ryhdytään, mutta voimme tehdä myös pidemmän tähtäimen korjaussuunnitelman. Tämä on ihan kätevää esimerkiksi silloin, kun budjetti riitä kaikkiin korjauksiin kerralla. Tietysti joskus on uusittava kattoa vähän enemmänkin, jopa sen rakenteita, mutta myös vesikaton pintamateriaalia ja katon teknisiä ratkaisuja, kuten sadevesijärjestelmiä ja ilmastointiin liittyviä yksityiskohtia. Toimimme aina niin, että katon kunto tarkistetaan kokonaisuudessaan ja sen tilanteesta, sekä kustannuksista keskustellaan kanssasi. Saat siis tarkistuksen ja tarjouksen tarvittavista korjauksista, jos niitä löytyy, jokaisen katolla käynnin yhteydessä.

Navetan katon huolto ja korjaus

Navetankin katto vaatii säännöllistä huoltoa

Navetan katto on tärkeä elementti varsinkin talvikaudella, kun eläimet tarvitsevat suojaa erityisesti kylmyydeltä. Eläinten hyvinvointi ja elinkeinon turvaaminen lähtevätkin perusasioista, kuten navetan kunnosta huolehtimisesta. Katon merkitys koko rakennuksen kannalta on erittäin tärkeä, koska se estää ensi sijassa lumen ja veden pääsyn rakennuksen sisään ja rakenteisiin. Tietysti myös rakennuksen perustus on tärkeä samoista syistä mutta katto ottaa sääilmiöt vastaan ensimmäisenä ja täydellä voimalla, sen täytyy siis kestää aika paljon kaikenlaista.

Hyvin ja hyvistä materiaaleista rakennettu katto kestää pitkään. Erityisesti saat sen kestämään, kun jaksat huolehtia pienemmistä korjauksista ja tarkistaa silloin tällöin, mitä katolle kuuluu. Navetan katon huolto ja korjaus toimii eräänlaisen rutiinin periaatteella. Näin voi elellä huoletta jopa kymmeniä vuosia ennen kuin katto vaatii mitään suurempaan korjaustyötä, kuten esimerkiksi vesikaton uusimista. Sukutila pysyy perheen ylpeytenä, vaikka sukupolvelta toiselle. Säännöllinen huolto voi lopulta säästää pitkän pennin navetan omistajan kukkarosta. Esimerkiksi katon uusiminen tai kokonaan uuden navetan rakentaminen on kokonaisuudessaan kalliimpi urakka kuin säännöllinen vuosikausien huoltokierto, kun työt ja materiaalikulut pysyvät pienempinä. Ammattilaisilla, kuten meillä Kattoremontti Pro:lla teetetty työ on takuutyötä ja sinulla jää aikaa oman ammattisi harjoittamiseen, kun tilaat meidät huolehtimaan kattoasioistasi. Muistatahan, että voit hakea kauttamme rahoitusta navettasi tai vaikka kaikkien kattojesi remontteja varten. Samalla onkin hyvä muistuttaa myös kotitalousvähennyksistä, joita meidän tekemistä kattoremonteista voi yksityistaloudet hakea. Olemme tehneet senkin helpoksi paneutumalla selkeästi eriteltyyn laskutukseen, josta selviää helposti se, mikä on materiaalin, työn ja verojen osuus laskun kokonaissummasta.

Laitamme katot kuntoon navetasta maneesiin

Toimenkuvaamme kuuluvat kaikki katot. Maaseudulla laitamme katot kuntoon navetasta maneesiin ja kanalasta rehuvarastoon. Korjaamme myös kotisi, mökkisi ja piharakennustesi katot. Maatiloilla, ratsutiloilla, viljatiloilla ja muilla maaseudun elinkeinoilla on useita erikoistuneita rakennustyyppejä. Eläinsuojilla on omat erityistarpeensa, sillä varsinkin remonttitöitä hoidetaan usein eläinten ollessa joko rakennuksessa tai sen lähettyvillä. Osa rakennuksista on puolestaan korkeita, esimerkiksi vilja- ja rehusiilot, kuivurit ja maneesit voivat vaatia työtä hoitavalta yritykseltä erityistä kalustoa ja osaamista. On kyettävä siis huomioimaan lukuisia asioita eläimistä rakennusten kokoon ja käyttötarkoitukseen, rakenteiden ja materiaalien ohessa. Koko remonttipaketti suunnitellaan meillä aina niin, että työt saadaan hoidettua turvallisesti ja sujuvasti ilman että niistä koituu ylimääräisiä kustannuksia ja stressiä sinullekaan.

Kattoremontti Pro hoitaa erikoisemmatkin kohteet ja remontit, teemme kaikkien kattojen korjauksia. Meiltä sujuvat myös esimerkiksi rakennusten laajennusosien ja kaikkein korkeampienkin kohteiden kattotyöt. Vaikka kunnioitamme myös vanhoja menetelmiä ja hyväksi koettuja materiaaleja, seuraamme aina mitä alalla tapahtuu ja mitä uutta on tarjolla. Uudemmatkin ratkaisut onnistuvat meiltä. Rakenteiden ja materiaalivalintojen päivitystä on syytä miettiä erityisesti silloin, kun alkaa olla tarve uusia kattoa isommin eikä pieni korjaus enää riitä pitämään rakennusta riittävän suojassa vaihtuvilta säiltä. Oli kohde sitten uudempi, vanhempi tai kokonaan uuden katon tarpeessa niin meiltä löytyy ammattiosaaminen!

Me räätälöimme katon remonttipalvelut asiakkaan tarpeiden mukaan ja teemme työtä vuodenajasta riippumatta. Jos kattosi sitä vaatii, tulemme hoitamaan korjauksia, vaikka keskellä talvea. Samallahan sitten voimmekin myös tehdä katon lumityöt nopeasti ja turvallisesti helpottaen katon lumitaakkaa. Erityistä nykypäivän navetoissa on niiden koko, rakennukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta suuremmiksi, samaa kehitystä on muissakin tuotantoeläinrakennuksissa. Tilojen koot ja eläinmäärät kasvavat ja se kasvattaa luonnollisesti myös näiden rakennusten kokoa. Tästä seuraa se, että kattojen pinta-alat kasvavat tulee ja ison katon tarkistaminen voi alkaa käymään työlääksi kaiken muun työn ohessa. Nämä tarkistuksetkin voi ulkoistaa meille, harjaantuneet korjaajamme osaavat tutkia katot tehokkaasti. He osaavat pitää ne puhtaana lumesta ja kertoa sinulle, jos jotain tarvitsee korjata tai katon pinnoitteita uusia. Ota siis yhteyttä ja kerro millainen navetta sinulla on, niin katsotaan millainen yhteistyösopimus palvelisi sinun tarpeitasi parhaiten.