Otsalautojen asennus Kattoremontti Prolta

Onnistunut otsalautojen asennus vaatii kokonaisvaltaista näkemystä eri kattorakenteiden merkityksestä. Tiedätkö sinä, mikä on otsalautojen tehtävä talosi asumiskelpoisuuden kannalta? Toisille otsalautojen tehtävä on jäänyt arvoitukseksi. Otsalaudoituksen tehtävä on estää roskien pääsy vesikaton alapuolisiin rakenteisiin. Roskien lisäksi räystäslaudoitus torppaa tuulen viistoon puskemat vesisateet ja tuiskulumet.

Teemme työmme suurella rakkaudella. Siksi aina, kun liikumme katolla, tarkastamme katon yleisilmeen. Toimimme näin, vaikka kyseessä olisi vain pienenpieni huoltotoimenpide. Sinun etusi toteutuminen on kunniatehtävämme. Kerromme kaikista katon huoltotarpeista avoimesti ja teemme niistä halutessasi kilpailukykyisen, houkuttelevan tarjouksen. Tämä ei maksa sinulle mitään, sillä laskutamme vain sovitusta työstä. Pystymme nopeasti järjestämään sinulle rahoituksen, kun se koskee tekemiämme kattotöitä. Kun tähän lisätään mahdollisuus kotitalousvähennykseen, ei ole järjen hiventäkään ryhtyä otsalaudoituksen asennustöihin itse. Otsalautojen eli tuulilautojen asennus tulee kustannustehokkaimmaksi silloin, kun Kattoremontti Pron huippuosaajat hoitavat räystäslautojen asennus- ja huoltotyöt.

Jos otsalaudat ovat muuten kunnossa, mutta kaipaavat huoltoa tai maalausta, onnistuu sekin. Lue lisää otsalautojen, eli räystäslautojen maalauksesta.

Otsalaudan, tuulilaudan asentaminen ja uusiminen

Otsalautojen eli tuulilautojen uusiminen

Räystäslautojen uusiminen tulee väistämättä ajankohtaiseksi ennen pitkää, koska ne eivät pysty suorittamaan tehtäväänsä ikuisesti. Huonokuntoinen ja lahonnut otsalaudoitus on riski katon toimintakunnolle ja voi aiheuttaa katolle suuriakin vaurioita suojauksen heikentyessä. Tässä tapauksessa turvallisinta on pyytää Kattoremontti Pro kunnostamaan tuulilaudoitus ja katon muut huonokuntoiset osat saman tien.

Lahot tuulilaudat päästävät riskaabelisti kosteutta, roskaa ja likaa vesikaton alapuolisiin rakenteisiin. Joskus tuulilautojen uusiminen viivästyy siksi, etteivät talonomistajat tiedä, mikä on riittävän hyväkuntoinen tuulilaudoitus. Tiedätkö sinä? Jos tämä on jäänyt sinulle arvoitukseksi, kannattaa kysyä mielipidettämme. Pystymme arvioimaan luotettavasti, missä kunnossa ja miten kauan nykyiset otsalaudoituksesi kestävät.

Tuulilautojen uusimisen yhteydessä remontoidaan päätypellitykset ja vesikourut

Otsalautojen uusiminen kannattaa yhdistää päätypellitysten uusimiseen. Tämä on käytännöllistä, koska näin toimiessamme saamme päätypellityksen soveltumaan optimaalisesti uuteen otsalaudoitukseen. Kun päätypellitys sopii tuulilautoihin, se suojaa niitä täydellisesti. Päätypellityksen tehtävänä on ohjata sade- ja sulamisvedet pois otsalaudoituksesta. Asennamme rakennuksen päätyjen otsalaudoitukset päätyräystäille ammattitaidolla. Näin uudet otsalaudat säilyvät hyvinä pitkään hyvinä.

Kun otsalaudoitus kunnostetaan, uusitaan myös vesikourut ja niiden kourukoukut eli kiinnityskoukut. Mikäli otsalaudoitusta ei ole suojattu pellityksellä, Kattoremontti Pro asentaa otsalautojen suojaksi räystäspellityksen vesikourujen taakse. Räystäspellitys eli tippapellitys suojaa otsalaudoitusta tehokkaasti. Tällöin vesi ja lumi eivät sada otsalaudoitukseen.

Päätylaudoitus voidaan uusia vain osittain

Jos otsalaudoitus on huonossa kunnossa vain osittain, ei ole mitään syytä uusia koko räystäslaudoitusta. Sen sijaan Kattoremontti Pro kunnostaa vain huonokuntoiset osat. On mahdollista, että kunnostamme vain päätyjen tuulilaudoituksen.

Otsalaudoitukset asennetaan talon sivuräystäille eli talon pitkille sivuille. Olemme urakoineet rakennuksissa, joissa vesikourut puuttuvat kokonaan. Tällöin sadevesi on päässyt virtaamaan hallitsemattomasti, aiheuttaen tuhojaan talon rakenteille. Älä sinä ota näin suurta riskiä – pyydä tarjous asennustöistä meiltä nyt.