Painuneen katon oikaisu Kattoremontti Prolta ripeästi ja tehokkaasti

Näyttääkö kiinteistösi katto painuneen notkolle, ja hyvät neuvot tulisivat nyt enemmän kuin tarpeeseen? Painuneen katon oikaisu on hyvin suositeltavaa hoitaa nopeasti, sillä ongelma ei ratkea odottamalla. Katon painuminen on yleensä merkki siitä, että katon tukirakenteissa on jotakin vialla joko paikallisesti tai kauttaaltaan. Kun havainto katon painumisesta on tehty, kannattaa yhteys ottaa mahdollisimman pikaisesti osaavaan kattoalan ammattilaiseen. Painunut katto vaatii pikaisia korjaustoimenpiteitä, mikäli katto halutaan yhä säilyttää toimintakuntoisena ja kiinteistön rakenteita suojaavana. Erityisesti omakotitaloissa ja vastaavissa rakennuksissa on toimeen tartuttava turhia viivyttelemättä, sillä painunut katto on aina riski koko kiinteistön kunnolle. Kattoremontti Pro vastaa painuneen katon haasteeseen aina myöntävästi: me tutkimme aina syyn kattosi painumiseen ja oikaisemme kattosi jälleen tuliterään kuntoon.

Katon painumiseen voi olla olemassa monia eri syitä. Kyseessä voi esimerkiksi olla rakenteille liian painava vesikatto, kosteuden kattorakenteisiin aiheuttamat ongelmat, painuneet kattotuolit, liian iso lumikuorma tai vaikkapa toimivan tuuletuksen puute katon rakenteissa. Syyt painuneeseen kattoon on aina tärkeää selvittää, jotta painuminen ei jatku samankaltaisena tulevaisuudessa ja katon oikaisun jälkeen. Kattoremontti Pro hallitsee ammattilaisen tapaan syiden selvittämisen ja katon korjaustoimenpiteet. Koska katon painumiseen johtaneet syyt ovat erilaisia ja riippuvat kohteesta, tarkastamme kaikki mahdolliset syyt, jotka ovat voineet johtaa katon painumiseen. Syyn selviäminen määrittää myös korjaustoimenpiteiden laajuuden. Kun kattosi on Kattoremontti Pron vakaassa otteessa, voit luottaa siihen, että kattosi tulee kestämään.

Me Kattoremontti Prolla tarkistamme kattosi silmämääräisesti aina, kun saavumme paikalle. Vaikka saapuisimme suorittamaan vain pienempääkin huoltotoimenpidettä, katsastamme aina katon yleisilmeen. Näin voit olla varma siitä, että kattosi ja sinä saatte aina parasta ja ajanmukaista palvelua. Kauttamme saat katollesi myös joustavan rahoitusmahdollisuuden, joka auttaa täsmentämään kattokustannuksia varsin kohtuullisesti. Voit tutustua rahoitusmahdollisuuteemme kätevästi www-sivujemme kautta. Ethän unohda, että sinulla on myös mahdollisuus kotitalousvähennykseen silloin, kun teetät kattotyösi alan ammattilaisella. Näin saatat säästää tuntuviakin summia kattotöiden suhteen.

Painuneen katon oikaisu

Mitä tehdä, kun katto on notkolla? Kutsu Kattoremontti Pron ammattilaiset apuun, ja korjaamme katto-ongelmasi!

Katto notkolla ‒ tyyppinen ongelmatilanne vaatii yleensä turvautumista asiantuntevan ammattilaisen apuun, sillä silmin nähtävissä oleva katon painuminen on vakava riski. Tällöin koko rakennuksen kunto on kortilla, ja kattorakenteet on pyrittävä tutkimaan huolellisesti ammattilaisen toimesta. Katon notkahtamiseen eivät yleensä kotikonstit auta, sillä useimmiten syyksi paljastuu jokin katon rakenteisiin liittyvä suurempi vaurio tai vikatilanne. Onneksi Kattoremontti Pro pelastaa myös notkahtaneet ja painuneet katot, ennen kuin suurempi kattokatastrofi uhkaa koko kiinteistön rakenteita. Pyydä siis Kattoremontti Pro paikalle, jos havaitset katon kunnossa epätavanomaista painumista tai notkahtaneita kattopintoja. Me palvelemme valtakunnallisesti ympäri Suomen, joten olemme tavoitettavissa niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Kattoremontti Pro ei jätä sinua pulaan, vaan selvittää katon tilanteen aina parhain päin.

Katon notkahtamiseen on hyvä puuttua nopeasti, vaikka hieman painunut katto ei näyttäisikään dramaattisesti vioittuneen. Katon painuminen kertoo kuitenkin aina ikävää kieltään jostakin rakenteissa vialla olevasta seikasta, joka olisi hyvä selvittää. Pieneltäkään vaikuttavat painaumat ja notkelmat eivät myöskään koskaan suoristu tai hoidu itsestään, vaan pakkaavat rappeuttamaan katon kuntoa ajan kuluessa yhä enenevissä määrin. Kun me Kattoremontti Prolta saavumme paikalle, tarkistamme kattosi perusteellisesti ja laadimme tämän pohjalta tarkan suunnitelman painuneen katon oikaisuun ja korjaamiseen liittyen. Samalla teemme myös kiinteän kustannuslaskelman, joka kattaa kaikki työvaiheet ja materiaalikulut aina loppusiivoukseen asti. Meidän kanssamme sinun ei tarvitse miettiä yllättävien lisäkulujen ilmaantumista, sillä me ajattelemme aina asiakkaamme parasta ja tarjoamme heti kerralla korkean hinta-laatusuhteen kattotöiden osalta. Tämän lisäksi olemme yksi alan luotettavimpia toimijoita, joka kokemuksensa ja ammattiosaamisensa avulla osaa määrittää katon tarvitsemat korjaustoimenpiteet turhia aikailematta.

Kattoremontti Pro suorittaa katon oikaisun aina rakennuskohtaisesti, sillä moninaiset syyt notkolleen painuneeseen kattoon vaativat eri kohteissa luonnollisesti myös erilaisia korjaustoimenpiteitä. Jos suoritamme katolle kattoremontin, tällöin oikaisemme katon automaattisesti aina remontin yhteydessä. Esimerkiksi uutta vesikatetta ei voida katolle asentaa ennen kuin katto on oikeaoppisesti oikaistu, sillä vesikatteen asentaminen asianmukaisesti vaatii tasaisen ja suoran alustan. Mittaamme aina kattosi ennen oikaisutoimenpiteiden suorittamista, jotta osaamme määritellä tarkasti, kuinka paljon kattoasi pitää oikaista. Hyvin usein käy niin, että esimerkiksi vanhempien omakotitalojen kattojen ikääntyessä entisestään astuvat näkyviin myös vanhat aikoinaan tehdyt rakennusvirheet. Tavanomaista on myös se, että vanhat kattorakenteet ovat ehtineet jo elää omaa elämäänsä vuosien ja vuosikymmenten vieriessä, ja katto on alkanut jo painumaan omia aikojaan. Monissa tapauksissa katon painumista ei siis välttämättä ole edes mahdollista havaita äkkiseltään ja paljain silmin, mutta ammattilaisen suorittamissa mittaustuloksissa se puolestaan hahmottuu esiin. Kun katto oikaistaan ennen uuden vesikatteen asentamista, voidaan olla varmoja siitä, että kattoa varten hankittavat materiaalit kuten juuri uusi vesikate kattavat koko katon alueen, jolloin katemateriaaleja ei jouduta leikkaamaan tarpeettomasti tai ylipäätään muokkaamaan perusteettomasti. On myös tilanteita, joissa katon oikaisun tarve saattaa käydä ilmi vasta sitten, kun vanha vesikate on purettu. Tällöin on hyvin todennäköistä, että vanhan vesikatteen asentaja on aikoinaan muokannut katon linjoja muun muassa leikkaamalla peltejä tai muuttamalla tuulilautoja.

Jos katto puolestaan on painunut yhtäkkisesti jonkun akuutin syyn vuoksi, kuten kattoa liikaa kuormittaneen lumikuorman takia, on täsmäkorjaus suoritettava aikailematta. Lumen kuormittuminen on usein tyypillistä varsinkin huopakatoille, sillä katteen sirotteinen pinta pyrkii pitämään lumet katolla niiden tippumisen sijaan. Tällöin kuormituksen paino olisi saatava poistettua ja rakenteet kunnostettua mahdollisimman pian lisävahinkojen torjumiseksi. Kattoremontti Pro auttaa sinua aina myös silloin, kun hätä on suurin. Lumi voi aiheuttaa katon painumista myös pitkäaikaisen painorasituksen myötä talvisin, eli lumen kuormitus saa katon painumaan pikkuhiljaa aina runsaslumisen talven sattuessa kohdalle. Tästä syystä on tärkeää, että kinostunut lumi tiputetaan katolta ennen sen kasaantumista liian painavaksi massaksi ja rasitteeksi katon rakenteille. Kattoremontti Pro huolehtii tarpeen tullen myös kattosi lumityöt ammattimaisesti ja tehokkaasti, eikä sinun tarvitse kiivetä itse katolle liukastelemaan. Myös äkkinäiset myrskyvahingot voivat aiheuttaa tilanteen, jossa katto voi yllättäen ja paikoittain painua sisään. Me Kattoremontti Prolla olemme tottuneita tekijöitä myrskyvahinkojenkin korjaamisen suhteen, joten kattosi korjautuu entistä ehommaksi meidän otteessamme. Kutsu siis meidät paikalle silloin, kun kattosi kaipaa huolehtivaa otetta.

Ikääntynyttä ja monilta osin jo parhaat palveluvuotensa nähnyttä kattoa saattaa silmin havaittava ja äkkinäinenkin katon painuminen todennäköisesti uhata. Katto kannattaakin pyrkiä tarkistamaan ja huoltamaan säännöllisesti, jotta yllätyksiä ei tulisi. Yleisesti ottaen painunut katto on jo itsessään hyvin pätevä syy koko katon remontoinnille, sillä vanha katto voi näin osoittaa vahvoja signaaleja siitä, että katto olisi kokonaisuudessaan hyvä kunnostaa ja uusia. Näin voidaan kokonaisvaltaisesti varmistaa, että katto tulee kuntoon rakenteineen päivineen, eikä katon painuminen uudelleen uhkaa asianmukaisesti kunnostettua ja remontoitua kattoa pitkiin aikoihin. Kattoremontti Pro takaa sinulle kestävän katon vuosikymmeniksi eteenpäin!

Kaikki kattosi korjaukset, oikaisut ja remontit Kattoremontti Prolta

Kun kattokorjaus tulee ajankohtaiseksi, kannattaa yhteys ottaa Kattoremontti Prohon. Katon korjaus on katolle välttämätön toimenpide aina silloin tällöin, varsinkin jos katon säännöllinen huolto on jäänyt syystä tai toisesta unohduksiin. Myös katon normaali kuluminen vuosien mittaan saattaa synnyttää katon korjauksen tarpeen. Kattoremontti Pro on oikea vastaus myös silloin, kun eteen tulee katon oikaisu: meiltä sujuu niin tiilikaton oikaisu, peltikaton oikaisu kuin huopakatonkin oikaisu. Vanhan katon oikaisu on hyvä hoitaa kokeneen ammattiosaajan voimin, sillä vanha katto saattaa monessa tapauksessa tuottaa haasteita kokemattomammalle korjaajalle.

Kattoremontti Pro on kotimainen täyden palvelun kattoyritys, jolta saat kaikki kattoon liittyvät monipuoliset palvelut ympäri Suomen. On kattosi sitten vailla huoltoa, korjausta tai remonttia, Kattoremontti Prolta löydät aina asiantuntevan avun katon jokaiseen tarpeeseen. Kauttamme saat katon tarkistuksen ja vuosihuollot kätevästi: vuosittainen huolto varmistaa kattosi hyvinvoinnin ja lisää sen elinkaarta monilla vuosilla eteenpäin. Katemateriaalin mukaan suoritamme katollesi huollon yhteydessä muun muassa katon toimivuutta ylläpitävän puhdistuksen ja tarvittaessa katepinnan pinnoitukset ja maalaukset. Käsittelymme jälkeen esimerkiksi monia katteita rapauttavasta sammaleesta ei ole enää jälkeäkään, ja voit jälleen ihastella katon puhtaankiiltävää pintaa aamuauringon välkkeessä. Puhdistamme ja siivoamme myös vesikourut. Kattoremontti Prolta saat myös kaikki katon tarpeelliset turvatuotteet, kuten lape- ja seinätikkaat, kattosillat ja lumiesteet. Me toimitamme kattoturvatuotteiden asianmukaisen asennuksen, jotta voit olla varma kattosi turvallisuudesta. Mikäli katollasi on läpivientejä, kuten esimerkiksi kattoikkuna, kattoluukku tai savupiippu, huollamme ja korjaamme ne tarpeen mukaan. Jos haluat puolestaan asentaa katollesi uuden kattoläpiviennin tai jostain syytä poistaa vanhan, onnistuu tämä meiltä käden käänteessä. Kattoremontti Pro on kattosi asialla ‒ vuoden ympäri!