Palahuopakaton remontti kustannustehokkaalla hinnalla

Tilaa palahuopakaton remontti lujalla osaamisella ja kustannustehokkaalla hinnalla Kattoremontti Pro:lta. Kokemusta ja osaamista meiltä löytyy kaikkiin huopakaton töihin. Kattoremontin aika koittaa huopakatolla hieman kattokohtaisesti. Mitään ihan tarkkaa käyttövuotta on mahdoton antaa, jolloin huopakatto olisi vaihdettava uuteen. Huopakatteita on lukuisia erilaisia, niiden käyttöiät vaihtelevat 20-50 vuoden välillä. Katon käyttöikä riippuu pitkälle katon katetuotteesta, sen huollosta ja hieman myös siitä, onko katto alun perin tehty oikein tai onko se kohdannut jonkin vahingon. Oikein tehty ja tasaisesti huollettu palahuopakatto voi kestää käytössä jopa 40 vuotta. Palahuopakatossa on monia hyviä puolia. Se on ilmeikäs ja hiljainen katto, joka sointuu moniin ympäristöihin ja pihapiireihin mainiosti. Palahuopakate sopii moniin eri kohteisiin ja meiltä palahuopakaton remontti onnistuu kaikkiin kohteisiin omakotitalosta kesämökkiin ja rivitaloon. Tai vaikkapa piharakennuksesta autotalliin.

Jokainen kattoremontti, myös palahuopakaton remontti suunnitellaan meillä kattokohtaisesti. Suunnittelussa ja toteutuksessa otamme huomioon katon kunnon ohessa myös sinun toiveesi. Kun lähetät meille verkkosivujemme kautta tarjouspyyntölomakkeen tai soitat tarjouspyyntösi, sovimme tarkistuskäynnin tutkiaksesi katon kunnon ja korjaustarpeet. Keskustelemme myös sinun ajatuksistasi kattotöiden suhteen. Esimerkiksi katetuotteen valinta, aikataulu ja katolle remontin yhteydessä tehtävät asennustyöt sisältävät usein erilaisia tapauskohtaisia toiveita, jotka tietysti täytämme mahdollisuuksien mukaan. Joissain asioissa annamme ammattilaisina suosituksia. Katolle tarvittava kattoturva on osin määritelty rakennusmääräyksissä ja tällaiset asiat, kuten myös tekniset vaatimukset huomioimme aina asiakkaan kanssa suunnitelmia tehdessämme. Katon tarkistuksen tekee aina kokenut ammattilainen. Näin voimme varmistua siitä, että remontti ei ole yli- eikä alimitoitettu vaan kaikki tarvittava saadaan huomioitua jo suunnitteluvaiheessa.

Meillä katon tarkastus kuuluu jokaiseen katolla käyntiin. Suuremmissa töissä, kuten palahuopakaton remontissa tarkistus tehdään jo suunnitelmia varten. Muissa kattotöissä tutkimme katon kunnon, kun saavumme töihin. Keskustelemme katon tilanteesta kanssasi, jos jotain muita vikoja katosta löytyy, joita olemme saapuneet pyynnöstä hoitamaan kuntoon. Sitten jätämme aina kilpailukykyisen tarjouksemme kattotöiden tekemisestä. Kaikki kattotyöt suoritamme avaimet käteen- palveluna ja takuutyönä. Kun palahuopakaton remontti on valmis, siivoamme työmaan. Keräämme ympäristön suojaukset ja hävitämme rakennus- ja purkujätteetkin puolestasi. Täyden palvelun avaimet käteen -periaatteemme tarkoittaakin juuri sitä, että sinulle aiheutuu palahuopakaton remontista pienin mahdollinen vaiva.

Meillä teetetty työ, kuten vaikkapa palahuopakaton remontti asuinrakennukseesi tai käytössäsi olevalle mökille oikeuttaa kotitalousvähennykseen omassa henkilöverotuksessa. Toisinaan rahoitus on tarpeen, jotta remontti on ylipäätään mahdollista toteuttaa. tällöin löydät yhden hyvän vaihtoehdon rahoitukselle suoraan verkkosivuiltamme. Voit hakea sitä, kun sinulle parhaiten sopii ja päätökset tulevat nopeasti.

Palahuopakaton remontti kustannustehokkaalla hinnalla

Saat samaan urakkaan palahuopakattoremontin kanssa asennukset ja tarvittaessa eristeremontinkin

Palahuopakaton remontti, kuten minkä tahansa muunkin katon remontti, on oiva tilaisuus päivittää kattoa muutenkin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Se onkin hyvin tavallinen tapa toimia, eli asiakkaat esittävät toiveita ja me parhaamme mukaan otamme ne huomioon. Vain harvoin toiveita ei voi lainkaan toteuttaa. Joskus joudumme kuitenkin pitämään neuvonpidon koska tekniset realiteetit eivät aina salli ihan kaikkea. Näissä tapauksissa mietimme asiakkaan kanssa yhdessä erilaisia tapoja toteuttaa hänen toiveensa. Jos katolle halutaan massiiviset aurinkopaneelit, voi tyypillisesti itsessään kevyt huopakatto vaatia vahvistusta. Tällaisissa tapauksissa katorakenteet tutkitaan tarkoin ja sitten teemme tarvittavia lujuuslaskelmia. Kattoa on yleensä täysin mahdollista vahvistaa, mutta se täytyy suunnitella huolellisesti ja operaation tulee vaikuttamaan jonkin verran työn kestoon ja kattoremontin kuluihin. Lisäksi on syytä selvittää, tarvitseeko aurinkopaneeleita varten hakea lupia. Me autamme tarvittaessa lupahakemustenkin kanssa. Prosessi voi kuitenkin vaikuttaa hieman aikatauluun sillä ennen lupapäätöksiä ei kannata asennustöihin ryhtyä.

Kattoremontin yhteydessä päivitämme kattoturvasi tälle vuosituhannelle. Rakennusmääräysten mukaiset kattoturvatuotteet huomioimme automaattisesti. Esimerkiksi kattotikkaat ovat pakolliset, samoin tietyn korkeuden ylittävissä rakennuksissa hätäpelastusreitin toteuttavat palotikkaat. Moni asia kuitenkin riippuu katon mallista, varsinkin katon jyrkkyys on merkitsevä tekijä katon turvavarustelussa. Tyypillisesti palahuopakatto on hieman jyrkempää mallia, kuin muut huopakatot, sillä kate vaatii ihanteellisesti toimiakseen hieman jyrkemmät pinnat. Näin vesi ei pääse katteen alle. Jyrkkä katto voi kuitenkin vaatia kattotikkaiden lisäksi huoltoreitin, joka muodostetaan lapetikkaiden ja huoltosiltojen avulla. Rakennusmääräysten mukaan katon säännöllistä huoltoa vaativiin kohteisiin, kuten savupiipulle on taattava yhtenäinen ja turvallinen huoltoreitti.

Jyrkempi katto voi vaatia myös lumiesteitä. Huopakatto on pinnaltaan karheahko, mutta palahuopakaton jyrkkyys nostaa kuitenkin lumen tippumisriskiä. Esimerkiksi mahdolliset aurinkopaneelit sekä kulkureitit voi suojata lumiestein, vaikka koko rakennusta ne eivät tulisikaan kiertämään. Juuri tällaisissa asioissa voimme räätälöidä kattotöitä katon mukaan.

Toiveestasi voimme asentaa myös pieneläinesteitä, piipunhattuja, kokonaan uuden sadevesijärjestelmän ja monia muita tuotteita palahuopakaton remontin yhteydessä. Myös kattoikkunat ja kattovalokuvut ovat toivottuja ja ne onnistuvat meiltä kyllä. Samoin katon huoltoluukut, joilla varmistetaan pääsy rakennuksen yläpohjaan. Nykyään yksi suosituimmista remontin yhteydessä tehtävistä parannuksista on kuitenkin yläpohjan eristeremontti. Rakennuksen energiatehokkuutta voi parantaa monin eri tavoin. Katon osalta se on yleensä yläpohjan yhteydessä olevien eristekerrosten lisääminen tai vaihtaminen kokonaan uusiin. Jos katto on vuotanut tai tuhoeläimet ovat päässeet mylläämään eristeisiin, on ne tietysti muutenkin vaihdettava. Tällöin pieneläinesteet voivat olla mainio tapa varmistaa, etteivät eläimet löydä tietään uusitujenkin eristeiden kimppuun vaan etsivät hieman luonnonmukaisempia asuinpaikkoja.

Usein vanhatkin eristeet ovat käyttökelpoisia, tutkimme tällöin voisiko eristeitä lisätä katon tuulettuvuutta tuhoamatta. Joskus uudet, modernimmat eristeet ovat kuitenkin paras ratkaisu, niiden eristämiskyky on mainio eikä eristettä tarvita metrikaupalla pitämään rakennusta lämpimänä. Ne ovat myös paloturvallisia. Mahdolliset katon lämpövuodot voimme myös saada kuntoon eristeremontin avulla. Lämpövuodon syynä on usein jonkinlainen katon tai ilmastoinnin eristyksen ongelma, joka päästää talvipakkasilla rakennuksesta lämmintä ilmaa karkuun ja tilalle tulee kylmää ulkoilmaa. Tämä vaiva näkyy yleensä korkeina lämmityskustannuksina ja asumismukavuuden kärsimisenä kovimmilla pakkasilla.

Hinta uudelle palahuopakatolle muodostuu materiaaleista ja työntunneista

Hinta uuden palahuopakaton asennukselle ja huopakattoremontille muodostuu aina kattokohtaisesti. Pelkän katon neliömäärän perusteella katon remontoinnin hintaa on äärimmäisen vaikeaa arvata oikein. Kattoremontti riippuu niin paljon siitä, missä kunnossa katto on, että kohde on ensin tutkittava huolellisesti. Näin meillä aina kattoremontin tapauksessa toimitaankin. Suunnitelman ja tarjouksen pohjaksi tutkimme katon kunnon ja kartoitamme sinun toiveesi prosessin suhteen. Vasta sitten laskemme hinnan kattosi töille.

Meillä hinta sisältää aivan kaiken. Kattoremonttimme ovat avaimet käteen -palveluna tehtyjä. Tämä tarkoittaa täyden palvelun periaatetta, jossa sinulle jää mahdollisimman vähän mitään hoidettavaa. Huolehdimme kaikesta. Katon tarkistuksesta lähtien etenemme suunnitteluun, laskelmiin ja työmaan suojaukseen. Remontin toteutus, lopputarkastus, suojausten kerääminen, työmaan loppusiivous sekä jätteiden kuljettaminen kaatopaikalle tai muuhun soveltuvaan jatkokäsittelyyn sisältyvät tarjoukseemme. Toteutamme kattoremontin osaavan ja riittävän työvoiman turvin. Jos kattosi vaatii asentajia, kattopeltiseppää tai vaikka kirvesmiestä niin kaikki tekijät ja erityisosaajat on laskettu mukaan antamaamme tarjoukseen. Tilaamme tarvikkeet suoraan valmistajalta sen mukaan, mitä olemme kanssasi sopineet. Vesikate, puutavara, aluskate, eristeet, naulat, ruuvit, tiivisteaineet ja kaikki muukin tarvittava hoituu työmaalle kuin itsestään. Työssä tarvitaan erilaisia työvälineitä ja kaikki tämäkin tulee meidän mukanamme. Perustyökalut tietysti, mutta myös erikoisvälineet, joita on aivan turha hankkia itselle yhtä kattoa varten. Esimerkiksi huopanaulain on tällainen väline, jolle harvemmin muuta käyttöä sitten onkaan katon valmistuttua. Myös mahdolliset työkoneet, rakennustelineet ja henkilönostimet käyttöineen sisältyvät antamaamme tarjoukseen.

Kattoremontin hinta on katon kunnon ja rakennuksen lähiympäristön tarkastuksen jälkeen mahdollista laskea tarkkaankin. Meillä on tavoitteena laskea hyvin paikkaansa pitäviä tarjouksia, sillä mikään ei ole niin ikävää kuin työn edetessä ylöspäin hilautuva hinta. Tällainen ongelma johtuu yleensä siitä, ettei kattoa yksinkertaisesti ole tutkittu kunnolla eikä tarjousta antaessa ole ollut selvillä, mitä korjauksia katto todellisuudessa vaatii. Kun katolla edetään, löytyykin yhtä ja toista, mikä on pakko laittaa kuntoon. Se vie aikaa ja tarvikkeita ja hinta nousee. Toinen mahdollinen skenaario on, että urakoija yrittää pitää kiinni antamastaan tarjouksesta ja yksinkertaisesti jättää vikoja kunnostamatta. Se taas tulee sinun maksettavaksesi turhankin pian, sillä urakkasopimus on voinut kattaa vain sovitut työt.

Meillä lähtökohta on aivan eri, tarjouksemme ei ole aina kaikkein halvin mutta sille on syynsä. Katto pistetään kuntoon ja se myös kestää sen mitä kuuluu. Emme jätä kattoon vikoja mutta periaatteisiimme ei kuulu myöskään ylimääräisten töiden teettäminen. Pyrimmekin aina realistiseen, katon todellisiin korjaustarpeisiin sekä asiakkaan omiin toiveisiin perustuvaan suunnitelmaan ja tarjoukseen.

Katon hintaan vaikuttaa tietysti katon koko, kattoprofiili ja rakennuksen korkeus. Korkea ja jyrkkäkattoinen kohde vaatii enemmän työaikaa, sillä työskentely on yksinkertaisesti vain hitaampaa ja vaatii järeämpää turvavarustusta. Katon koko vaikuttaa sekä työn määrään että materiaalimenekkiin. Valittu katetuote helpottaa laskelmien tekemistä, sillä sen neliöhinta ja asennustapa tarkentavat kokonaisuutta paljon. Sitten laskemme muiden tarvikkeiden menekin aluskatteesta puutavaraan, kattotuotteisiin jne. Jos katto on hyvässä kunnossa, voi pelkkä vesikatteen vaihto riittää katon remontoimiseksi. Mutta jos katto on vuotanut, voi työtä olla moninkertainen määrä, kun ensin veden vahingoittamat materiaalit puretaan pois ja sitten rakennamme uutta tilalle. Se kuitenkin kannattaa, sillä katto saadaan todennäköisesti hyvään kuntoon. Katon kunto vaikuttaakin paljon sekä työn määrään että materiaalikuluihin, sen selvittäminen on hyvä lähtökohta realistiselle tarjoukselle. Tässä kävikin jo ilmi, että katon hinta on hyvin kattokohtainen kokonaisuus. Listahintoja on vaikeaa määritellä kattoremonteissa, sillä niin moni asia vaikuttaa kunkin katon kohdalla. Pyydä siis tarjouksemme, me selvitämme katon kunnon ja laskemme realistisen tarjouksen.

Moderni palahuopakatto tulee monissa eri väreissä ja muodoissa

Nykyään huopakatteita, varsinkin palahuopakatteita on saatavilla mukavan laaja valikoima. Voit valita eri värejä, eri kokoisia ja muotoisia huopapaanuja, joista asennamme sitten unelmiesi huopakaton. Vaikka huopakatto ei ole pitkäikäisin kattotyyppi ja se vaatii jonkin verran huoltoa, on siinä monia hyviä puolia, joiden ansioista se pysyy vuosikymmenestä toiseen ihmisten suosioissa. Yksi ehdottomasti parhaista puolista on huopamateriaalien joustavuus ja hiljaisuus. Huopa ei pidä ääntä katon lämpöeläessä tuulella tai sateella. Se on myös kevytrakenteinen eikä katto vaadi tyypillisesti lisävahvistuksia kattoremontinkaan yhteydessä, ellei se sitten ole jollain tapaa vaurioitunut.

Jos haluat remontissa uusia palahuopakatteen uuteen huopakatteeseen, niin katevalikoima on nykyään mukavan laaja. Katon jyrkkyys vaikuttaa hieman sopivaan katteeseen, taajamassa asemakaava voi vaikuttaa hieman värivalintoihin. Voimme selvittää mahdolliset rajoitukset, kuten myös toimenpidelupien tarpeen etukäteen puolestasi. Toimenpidelupaa voi tarvita silloin, kun katon ulkonäkö radikaalimmin muuttuu verrattuna entiseen, eli siihen ulkonäköön jolle rakennuslupa on aikoinaan myönnetty. Jos lupia tarvitaan, niin niiden hakeminen on yksi ainoita asioista, joita emme voi puolestasi tehdä. Me kuitenkin autamme sinua kaikissa tarvittavissa lupa-asioissa. Mahdolliset luvat onkin syytä hankkia ja selvitellä etukäteen, ettei sitten tule ongelmia, kun katto on jo uusittu eikä lupaa heltiäkään. Nykyään palahuopaa on saatavissa eri kokoisina paloina niin kuusikulmioina kuin suorakaiteinakin pienistä aina XL-kokoisiin paloihin. Värejä löytyy kirkkaista sinisistä, punaisista ja vihreistä perinteisempiin ja hillitympiin tiilenpunaisiin, ruskeisiin, mustiin tai vaikkapa harmaisiin sävyihin. Huopakatto voikin olla joko perinteinen ja hillitty tai persoonallisen ilmeikäs ihan sinun makusi mukaan.

Nykyiset kattohuovat, myös palahuovat ovat yhä kestävämpiä ja laadukkaampia. Huopakattojen käyttöiätkin ovat nousemassa materiaalien kehityksen myötä. Käyttövarmuus ja huollettavuus ovat tietysti hyviä asioita, sillä kattoremonttia lykkäämällä säästyy rahaa. Kun kattoa pystyy huoltamaan ja pitämään sen näin käyttökunnossa pitkään, isot ja kalliit remontit ovat harvinaisia. Toki se vaatii hieman vaivannäköä omistajalta. Ellei itsellä löydy osaamista, aikaa ja mielenkiintoa palahuopakaton huoltamiseen niin esimerkiksi meiltä saat tilattua kattoremontin jälkeen kaikki katonhuoltopalvelut pelkällä soitolla. Kun katto vaatii puhdistusta, lumenpudotusta, saumausta tai mitä tahansa muutakin huoltoa tai korjausta niin soita meille. Tulemme hoitamaan homman ammattitaitoisesti ja järkevään hintaan.

Laattakatto eli palahuopa- tai huopapaanukatto on hiljainen mutta vaatii huolenpitoa

Palahuopakatolla on monta nimeä, sitä kutsutaan myös laattakatoksi tai huopapaanukatoksi. Oli nimi mikä tahansa, se on muiden huopakattojen tavoin ihanan hiljainen katto. Keveys ja hiljaisuus, usein myös sangen kohtuullinen hintataso muihin katteisiin verrattuna lukeutuvat huopakaton hyviin puoliin. Kaikki katot vaativat huoltoa mutta huopakatto ehkä kaikkein eniten hyötyy varsinkin rutiininomaisesta puhdistamisesta. Oma työnsä palahuopakatonkin ylläpidossa on. Muiden huopakatteiden tavoin se sammaloituu herkästi ja varsinkin katon puhtaanapito edesauttaa katon kunnossa pysymistä sekä pitää sammaleet kurissa.

Kattoa tulisikin hieman lähiympäristöstä riippuen puhdistaa ja huoltaa jopa kaksi kertaa vuodessa, leväisin ja syksyisin. Näihin kausihuoltoihin meillä sisältyy katon puhdistus irtorokasta, sen kunnon tarkistaminen sekä sadevesijärjestelmän puhdistus ja tarkistus. Hoidamme huopakatteen siivouksen yleensä katetta suojellen ilmapuhalluksena, käytössä voi olla myös pehmeä harja. Näillä välineillä voimme välttää tehokkaasti katteen pinnan kulumista sen huollon aikana. Katteen turha kuluttaminen ei mielestämme ole kovin tarkoituksenmukaista, joten hoidamme työt aina oikeilla välineillä. Samalla voimme saumata auenneita saumauksia, kiristää kattotuotteiden kiinnityksiä sekä kunnostaa rännien kaadot ja kiinnitykset. Käymme siis läpi kattotuotteet tikkaista lumiesteisiin ja huoltoluukuista kulkusiltoihin. Huopakatto voi lisäksi vaatia talvisin lumenpudotuksia, sillä runsaslumisina talvina katon notkahdukset, katteen pinnan vauriot mutta myös kattovuodot ovat täysin mahdollisia vaivoja. Meiltä saat osaavat ja katetta suojellen tehdyt lumenpudotukset kaikille huopakatoille. Tyypillisesti huopakaton huollot sijoitetaan kevääseen, syksyyn tai jopa talveen, sillä kesällä huopakatto voi helteen ja auringon vuoksi olla melko pehmoinen. Se hajoaa turhankin helposti, jos sen päällä työskennellään kuumalla säällä.

Säännöllinen huolto jo uutena takaa katon kunnossa pysymisen. Roskaantuminen sitoo katteelle kosteutta, mikä rapauttaa katteen pinnoitetta. Huopakatteissa on sirotepinta, joka suojaa katteen sisempiä bitumikerroksia tehokkaasti. Sirotepinta voi kuitenkin monista eri syistä kulua. Esimerkiksi jatkuva kosteus, sammaloituminen, UV-säteily, lumi ja jää sekä väärät ja liian kovat huoltomenetelmät voivat kuluttaa sirotepintaa. Se kuluu kuitenkin pikkuhiljaa myös täsmälleen oikein hoidetulla katteella. Huopakate voidaan kuitenkin pinnoittaa uudestaan, saat pinnoitustyöt meiltä. Pinnoitukseen tulisi kuitenkin ryhtyä ajoissa, sillä liian heikkoon kuntoon päässeen katteen pinnoittamine on työläs ja hintava urakka. Lopputulos ei välttämättä ole nii pitkäkestoinen, kuin toivoa voi, joten huonokuntoisempien katteiden kohdalla yleensä suosittelemmekin jo katteen vaihtoa uuteen. Työmäärä ja hinta voivat olla samat, mutta katon toimintavarmuus taattu. Katon pinnoitus on mainio tapaa pitää katto käyttökunnossa ja se on hyvin toimiva menetelmä, kun katto on kulunut mutta muuten vielä käyttökuntoinen.

Aina kun pääsemme yläpohjaan, käymme tutkimassa katon tilannetta sielläkin. Varsinkin jos edellisestä huollosta ja yläpohjan tarkistuksesta on jo jonkin aikaa. Yläpohjassa tutkimme mahdollisia vuotojälkiä, katon tuulettuvuutta, eristeiden kuntoa jne. Mikäli kattovuotoa on havaittavissa, hoidamme tilanteen kuntoon vaurioiden vaatimassa mittakaavassa. Pienet ja paikalliset vuodot saamme yleensä tyrehdytettyä helposti. Jos kohdassa on kastuneita villoja, ne voimme vaihtaa samalla reissulla kuiviin. Katto säästyy laajemmilta tuhoilta, joita vuoto pitkittyessään helposti aiheuttaa.