Peltikaton pinnoite irtoaa

Peltikaton pinnoite irtoaa – miten korjata tilanne? Peltikatto kohtaa elinkaarensa aikana varsin monenlaista rasitusta: vaihtelevia lämpötiloja, ilmansaasteita, likaa, kasvustoa, vettä, lunta, jäätä, lumenpoiston aiheuttamaa mekaanista rasitusta ja muita vastaavankaltaisia haasteita. Irtoileva kattopinnoite ei tietenkään erityisemmin kaunista katon yleisilmettä, mutta siinä vaanii myös konkreettinen, varteenotettava vaara: mikäli peltikaton pinnoite irtoaa, alkaa samalla yleensä myös peltikaton ruostuminen.

Meille Kattoremontti Prolle peltikatto on tullut tutuksi lukemattomien eri urakoiden kautta. Olemme maalanneet ja pinnoittaneet peltikattoja aina mummonmökistä kerrostaloon saakka. Jos siis mietit, tulisiko kattosi kuntoon huoltomaalauksella vai löytyykö siitä vaurioita, joiden perusteella pitäisi uusia koko kate, kysy meiltä asiantuntijan mielipidettä. Yksi suuria palvelumme etuja on kokonaisvaltainen ammattitaito kattourakoihin ja -remontteihin liittyen: suoritamme maalausten lisäksi myös kaikki peltikaton korjaus- ja kunnostustyöt. Niinpä aina kun katolla käymme, tarkastelemme kohdetta kokonaisuutena ja varmistamme, että kaikki on kunnossa. Saat siis peltikaton maalauksen yhteydessä ilmaisen kuntokartoituksen katollesi, ja mikäli esimerkiksi katon jokin osa vaatisi paikkausta, pellin kiinnikkeet uusimista tai sen saumat kunnostusta, teemme sinulle niin halutessasi tarjouksemme näistäkin töistä.

Peltikaton maalaus maksaa itsensä takaisin katon selvästi parempana kuntona ja sitä kautta pidempänä elinkaarena sekä tietysti myös siistinä ulkonäkönä. Ajoissa tehty huoltomaalaus tai pinnoitteen uusiminen pitää loitolla peltikaton vihollisen numero yksi: ruosteen. Kun peltikaton pinnoitus tai maalaus suoritetaan Kattoremontti Pron toimesta, saat hyödyntää verotuksessa myös kotitalousvähennystä kaikkien tekemiemme töiden osalta. Tarjoamme myös järkevän rahoitusmahdollisuuden niille, jotka haluavat laittaa katon kerralla kuntoon, mutta jakaa siitä seuraavan taloudellisen rasituksen hieman pidemmälle aikavälille. Mikäli peltikaton pinnoite irtoilee, ei aikaa ole hukattavaksi: katto on syytä kunnostaa, ennen kuin pinnoitteen alle pääsee kehittymään isompia ongelmia. Tartu siis toimeen jo nyt: pyydä meiltä tarjous peltikaton pinnoituksesta ja maalauksesta!

Myrskyvaurioiden korjaus

Hilseilevä kattopinnoite ei suojele kattoa toivotulla tavalla

Hilseilevä kattopinnoite on yleensä enemmän muovipinnoitetun peltikaton ongelma – näissä tapauksissa kattopelti on siis käsitelty muovipohjaisella maalilla, joka sitten on ajan saatossa alkanut irtoilemaan. Tietysti myös kuumasinkityn peltikaton maalipinta voi alkaa kupruilemaan, mutta se ei ole tavallista, ja viestii aina siitä, että jokin on maalausprosessissa mennyt vinoon. Tällöin tavallisin maalin irtoilun syy ovat huolimattomasti tehdyt pohjatyöt ennen maalausta: alustaa ei ole pesty huolellisesti, ruostekohtia ei ole käsitelty, pesuainejäämiä ei ole huuhdeltu ja niin edelleen. Tällaiset puutteellisesti suoritetusta maalaustyöstä johtuvat maalin kupruilut ilmenevät yleensä melko pian maalaustyön jälkeen.

Hilseilevä kattopinnoite on tietysti ensin esteettinen haitta, mutta se tekee hallaa katolle myös käytännössä: ajan kuluessa irtoileva pinnoite ei suojaa kattoa vastaavalla tavalla kuin ehjä pinta. Näin alla oleva pelti alkaa helpommin ruostumaan, ja mitä pidemmän aikaa pinnoitteen vauriot ovat olemassa ja etenevät, sitä suuremmiksi ja haastavammiksi muodostuvat myös katon korjaus- ja paikkaustoimenpiteet. Jos siis esimerkiksi katon vuositarkastuksen tai -huollon yhteydessä havaitaan pinnoitteen hilseilyä, ei ongelmaa ole syytä vähätellä. Mitä pikemmin tartutaan toimeen, sitä helpommalla korjauksella tavallisesti selvitään.

Kannattaako muovipinnoitetun peltikaton uudelleenpinnoitus?

Kannattaako muovipinnoitetun peltikaton uudelleenpinnoitus? Tämä on täysin tapauskohtaista ja riippuu tietysti siitä, missä kunnossa vanha pinnoite on. Onko pinnoite yksinkertaisesti vain haalistunut ajan saatossa? Tällöin uudella maalikerroksella voidaan kate ehostaa entiseen loistoonsa. Muovipinnoitetun peltikaton maalaus onnistuu, kun on varmistauduttu siitä, että pinnoite on hyvin kiinni alustassa. Mikäli paljasta peltipintaa on näkyvissä, täytyy tällaiset kohdat tietysti pohjakäsitellä ruosteenestomaalilla.

Mikäli pinnoite on katosta irti jo suuremmalta alalta, ei huoltomaalaus välttämättä pelasta tilannetta, sillä suurella todennäköisyydellä pinnoite saattaa irrota uuden maalin alta uudelleen. On myös arvioitava pohjatöiden kustannukset: vanha, hilseilevä pinnoite täytyisi saada ennen maalausta mielellään irrotettua katteesta kokonaan, ja mekaaninen vanhan maalin poisto voi olla yllättävän iso ja aikaavievä urakka. Jos havaitaan, että kate pinnoitteen alla on jo selkeästi alkanut ruostua, on usein järkevintä vaihtaa koko kate. Kattoremontti Pron kattoasiantuntijat auttavat sinua mielellään arvioimaan, mikä olisi paras korjaava toimenpide sinun peltikattosi tapauksessa: olemassa olevan katteen huoltomaalaus vai katteen kokonaisvaltaisempi uusiminen.

Maalaamme ja pinnoitamme kaikki kattomateriaalit

Maalaamme ja pinnoitamme kaikki kattomateriaalit timantinkovalla ammattitaidolla ja aina katetyypin ehdoilla. Kuten todettua, Suomessa katot joutuvat alttiiksi monenlaisille äärimmäisille olosuhteille auringon aiheuttamasta haalistumisesta ja lämpölaajenemisesta aina talven mahdollistamaan pakkasrapautumiseen asti. Oikein valittu ja asiantuntevasti levitetty maali- tai pinnoitekerros suojaa kattoa monilta ulkoisilta tekijöiltä ja auttaa näin pidentämään katon käyttöikää. Hyvin maalattu peltikatto ei helpolla ruostu, huolellisesti pinnoitettu tiilikatto hylkii sammalkasvustoa, huopakaton maalaus takaa huovalle vesitiiviin ja suojaavan pinnan. Meillä on laajalti kokemusta erilaisista ja erikokoisista katon maalaus- ja pinnoitusurakoista, joten kattomateriaalista riippumatta voit huoletta kääntyä puoleemme.

Hyvin maalattu katto paitsi palvelee käyttöiän puolesta, myös toimii merkittävässä roolissa julkisivun kaunistajana. Kun katto on kunnossa, ei tarvitse murehtia, kärsivätkö sen alla olevat rakenteet vesivuodoista tai homevaurioista. Milloin olet viimeksi tarkistanut, millaisessa maalissa sinun kattosi on? Onko maali selkeästi vain haalistunut varjo itsestään tai onko pinnoite irtoillut paljastaen pellin alttiiksi ruostumiselle? Homma kannattaa hoitaa kuntoon jo tänään. Varmista katollesi asianmukainen suoja jatkossakin – pyydä meiltä tarjous katon maalauksesta ja pinnoituksesta!