Peltikaton reikien paikkaaminen on pakollinen toimenpide katon pitämiseksi vesitiiviinä

Peltikaton paikkaus on pakollinen mutta valitettavan usein hyvin väliaikainen apu katon reikiin. Tietysti se, miten reikä on syntynyt ja missä kohdassa se on, vaikuttaa korjausmahdollisuuksiin. Tiilikattohan on helppo ”paikata”, sillä se onnistuu yleensä vaihtamalla vain rikkinäiset tiilet ehjiin. Huopakattoakin on helppo paikata sekä massaamalla että paikkapaloilla. Pelti on kuitenkin mutkikkaampi paikattava, sillä paikkapalat ovat haastavia eikä mitään peltimassaa ole olemassa. Lisäksi peltilevyt kattavat kerralla niin ison alan kattoa, että kokonaisen peltilevyn vaihtaminen on melkoinen urakka pelkän reiän paikkaamiseksi.

Teemme kuitenkin aina kaikkemme katon kunnostamisen eteen. Tarkistamme katon yleiskunnon, siistimme sen ja teemme huolelliset pohjatyöt. Peltikaton reiät ovat hyvin tyypillisesti kiinnittimien kohdissa ja ne pystymme melko tehokkaasti hoitamaan kuntoon. Mikäli kohtaan on ilmestynyt jo ruostetta, se täytyy tietysti poistaa. Lisäksi katteen pinnoitus täytyy palauttaa esim. maalaamalla, ettei kosteus pääse tuottamaan lisää ruostetta kohtaan. Jos ruostetta ei vielä ole, vaan kiinnike on esimerkiksi irronnut tai sen reikä on päässyt avartumaan, homma hoituu usein pelkällä kiinnikkeen lisäämisellä. Valitsemme isomman ruuvin ja tiivisteen, joka peittää reiän kokonaan ja tiiviisti. Peltikatto tyypillisesti vuotaa myös sen yksityiskohdista, kuten läpivienneistä, peltien saumoista tai jiireistä. Tämän tyyppiset vuotokohdat ovat sangen tavallisia muillakin katteilla ja ne saadaan kunnostettua muilla keinoilla, kuin varsinaisesti paikkaamalla.

Peltikaton paikkaus tehdään Kattoremontti Pro:n toimesta avaimet käteen -periaatteella. Suosimme täyden palvelun konseptia ihan kaikissa kattotöissä. Huollamme kattosi jälleen toimintavalmiuteen. Kun epäilet kattovuotoa tai havaitset katossa reiän, ota yhteyttä välittömästi. Kattovuoto voi aiheuttaa laajaa tuhoa ja mittavan kattoremontin, pienimmätkin vuodot kannattaa laittaa kuntoon heti kun niitä havaitaan. Näin voi välttyä usein isommilta korjaustarpeilta, pelastaa jopa koko rakennuksen. Soita tai lähetä tarjouspyyntö verkkosivujemme tarjouspyyntölomakkeella. Puhelu on kätevä koska tiedät sen tavoittavan, kun puhelimeen vastataan. Tarjouspyyntölomake on kätevä myös omalla tavallaan, siihen voit liittää suoraan kuviakin katon vaurioista ja se usein helpottaa meidän työtämme mukavasti.

Kattovuodossa pyrimme tietysti toimimaan nopeasti. Katon tarkistus on meillä vakituinen käytäntö. Vuototapauksissa tai silloin, kun katossa havaitaan reikä, tarkistus on äärimmäisen hyödyllinen. Tarkistamalla katto päällisin puolin sekä alakautta yläpohjasta, saamme kartoitettua katon vahingot. Keskustelemme mielellämme myös sinun kanssasi, saadaksemme selville sinun toiveesi kattotöiden tekemisestä. Vuototapauksissa teemme vähintään ensisuojauksen heti kun paikalle pääsemme, jotta katto ei pääse vuotamaan enempää. Sitten suunnittelemme yhdessä kanssasi mitä katolle tehdään, milloin ja mitä se maksaa. Tarvittaessa voit hakea vaikkapa verkkosivujemme kautta rahoitusta kattotöihin, yllättäviin korjauksiin ei aina ole osannut varautua. Muista myös se, että työmme on kotitalousvähennyskelpoista omassa henkilökohtaisessa verotuksessa.

Meillä peltikaton paikkaus tai mikä tahansa muukin kattotyö toteutetaan täyden palvelun periaatteella. Monessakin mielessä tekemämme katon huolto on sellainen avaimet käteen -paketti, jossa sinulle ei juuri hoidettavaa jää.

Peltikaton reikien paikkaaminen

Peltikaton paikkaus ei ole aina mahdollista, joskus se on väliaikaisratkaisu

Toisin kuin tiili- ja huopakaton paikkaaminen, peltikatteen kanssa menettely on epävarmempi. Peltiä on vaikea paikata. Pelti toisaalta harvoin vuotaa samalla tavalla, kuin vaikkapa huopa- tai tiilikatto. Kaikki katot vuotavat tyypillisimmin saumoista, läpivienneistä, jiireistä ja vastaavista kohdista.

Varsinainen peltikaton paikka, jos kate tosiaan läpi asti rikki menee, on lähes poikkeuksetta väliaikainen ratkaisu. Peltikaton paikka ei yleensäkään pysy kovin hyvin paikoillaan, käytti mitä tahansa menetelmää. Varsinkin katteen keskellä oleva reikä yleensä peitetään eräänlaisena ensisuojauksena, jotta sen läpi ei pääse enempää vettä kattorakenteisiin. Peittäminen toimii väliaikaisena apuna, kunnes katon suurempi remontti päästään aloittamaan. Remontin aloittaminen ei aina ole mahdollista saman tien, mutta vesi voi tehdä muutamassa päivässäkin inhottavan paljon tuhoa katolle. Tällainen ratkaisu ei kuitenkaan kestä pitkään, kattotöihin on ryhdyttävä kuitenkin pikimmiten.

Joskus kattoon syntyy vaurioita mm. lumen tai myrskytuhojen seurauksena. Katolle voi kaatua vaikkapa puu. Tai peltikatolta itsestään liikkeelle lähtevä lumikuorma repii tikkaat mennessään ja kiinnikkeiden kohtiin syntyy reiät. Katto voi paikallisesta pahastakin vaurioista huolimatta olla niin hyvässä kunnossa, että täysi kattoremontti olisi harmillinen. Tällöin voimme tutkia sellaista mahdollisuutta, että yksi peltilevy vaihdetaan uuteen. Kattoa ei kuitenkaan ole mahdollista paikata kovin laajasti tällä tavalla, parempi ratkaisu on sitten vaihtaa vesikate kokonaan ja säilyttää katon vedenpitävyys ja yhtenäisyys varmemmin. Jos kate on kauttaaltaan kulunut, ruosteessa ja reikäinen, on uuden katon asentaminen aina oikea vaihtoehto. Uusi vesikate, mahdollisesti sen aisaparina myös aluskate auttavat säilyttämään rakennuksen käyttökuntoisena. Jatkossa katon huolloista huolehtimalla vastaavilta murheilta on helppo välttyä. Ellei itseltä löydy osaamista ja voimia pitää huolta katosta niin meiltähän saa kaikki kattotyöt kausihuolloista pesuihin ja lumenpudotuksiin.

Kiinnikkeiden yhteyteen tulleet reiät on helppo laittaa kuntoon. Vanhat katenaulat kannattaa vaihdattaa meillä paremmin paikoillaan pysyviin ja tiivisteellä varustettuihin kateruuveihin. Irronneiden kiinnikkeiden tilalle ruuvaamme uudet, me vaihdamme uusiin samoin ne ruuvit, joiden tiivisteet ovat hajonneet. Kun uuden ruuvin tiivisteosa on aiempaa hieman laajempi, peittyy avartunutkin kiinnikkeen reikä riittävän hyvin. Tarvittaessa voimme myös lisätä kiinnikkeiden määrää. Mm. ruuvinreikien avartuminen ja vuoto voivat johtua siitä, että pelti pääsee katon eläessä liikkumaan liikaa. Katon meluisuuskin voi helpottaa kiinnikkeiden lisäämisellä.

Mikäli katossa vuotaa jokin muu kohta, kuin varsinainen katteen pinta, tutkimme asiaa huolellisesti. Läpivienteihin voimme vaihtaa uudet tiivisteet, koko läpivienti on mahdollista uusia. Erilaiset saumat, jiirit ja muut mahdolliset vuotokohdat saamme tiivistettyä saumausaineella, jota katossa muutenkin käytetään. Saumaukset voivat hajota mm. jään ja kulumisen vuoksi, joten niiden kuntoa on hyvä tarkistaa parikin kertaa vuodessa. Jos katto päätetään paikata, on pohjatyö todella tärkeä, likaa, ruostetta ja roskaa ei voi olla. jos paikan halutaan pysyvät hetkeä kauemmin paikoillaan. Paikkausta täytyy myös tarkistaa tasaisin väliajoin, sillä se tulee olemaan yksi katon vuotoherkimmistä kohdista.

Kattoremontti avuoksi silloin, kun muut huollot ja korjaukset eivät enää riitä

Kun kattohuollot lakkaavat tehoamasta on aika vaihtaa suurempi vaihde ja ryhtyä kattoremonttiin. Lopulta paraskin kate on käytetty loppuun ja vaihtoehdoksi jää katteen vaihtaminen uuteen. Katossa voi olla muutakin työtä, kuin vesikatteen kunnostus. Jos tuntuu siltä, että katosta on tullut koko elämän keskipiste, rahareikä ja murheenkryyni, voi olla aika remontoida katto. Kertakustannuksena kattoremontti on melko iso, mutta loppusuoralla olevan katon kunnostuksiin saa nopeasti käytettyä saman summan rahaa. Usein asia menee vielä niin, että kyllin ajoissa tehty kattoremontti on halvin ratkaisu. Jos katto ehtii mennä heikkoon kuntoon, kosteusvaurioita on syntynyt, eikä selvitä enää pelkällä katteen ja aluskatteen vaihdolla. On fiksua luovuttaa ajoissa vanhan katon suhteen, lopulta se säästää sekä rahaa että hermoja. Silloin tällöin voi onnistua jopa osittainen kattoremontti, joka tarkoittaa sitä, että vain kattopellit vaihdetaan. Tällöin kuitenkin aluskatteen ja alusrakenteiden tulee olla niin hyvässä kunnossa, että ne oletetaan kestävän uuden peltikaton elinkaaren ajan. Tällöinkin katon sadevesijärjestelmä, kattoturva ja muut kattotuotteet irrotetaan ja huolletaan tai vaihdetaan osin, mikäli ne ovat loppuun käytettyjä. Mikäli ne ovat vielä käyttökelpoisia, voimme asentaa ne takaisin katolle, kun katteet on vaihdettu. Kokonaisvaltainen kattoremontti tarkoittaa puolestaan sitä, että katossa on jo enemmän korjattavaa. Usein esim. kattovuoto ajaa tällaiseen laajempaan kattoremonttiin. Katossa voi vesikatteen ja aluskatteen ohessa olla korjattavana lahonneet ruoteet, jopa kosteusvaurioita kärsineitä kattotuolien osia. Tällöin eristeetkin on tutkittava tarkkaan ja mahdollisesti vaihdettava kokonaan.

Täydellinen kattoremonttikin on kattokohtainen. Meillä menettely on se, että jokainen katto tarkistetaan ja remontti tai huollot suunnitellaan vastaamaan juuri kyseisen katon tarpeita. Myös asiakkaan toiveet otetaan huomioon. Mikäli haluat parantaa kattoremontin yhteydessä vaikkapa rakennuksen energiatehokkuutta, voimme laittaa eristyksen ihan uuteen uskoon. Jos haluat aurinkopaneelit, me asennamme nekin. Me pyrimme aina mitoittamaan kattoremontin kohteen tarpeiden mukaan, ehjiä kohtia ja toimivia tuotteita ei tarvitse vaihtaa. Samalla kuitenkin olemme tarkkoja siitä, ettei kattoon jää mitään vikoja, sillä niiden eräpäivä on yleensä turhankin pian käsillä. Katto siis huolletaan ja remontoidaan tarvittavin osin, se on taloudellista, ekologista ja asiakasystävällistä.

Huollata peltikattoa säännöllisesti, kiitoksena luotettava ja vesitiivis katto

Peltikattoa on mahdollista ja kannattavaakin huoltaa. Erilaiset huoltotoimet konkretisoituvat yleensä vuosien vieriessä. Uutta kattoa ei yleensä tarvitse juuri muuten huoltaa kuin pitämällä puhtaana, lisäksi ehkä lumia pudottamalla. Mutta nämä nopeat ja edulliset rutiinitoimet auttavat pitämään katon kunnossa yllättävänkin tehokkaasti. Kaikkien katteiden pahimpia vihollisia ovat roskaantuminen ja katolle kertyvä, tuhoisa lumitaakka. Joskus jääkin tekee tuhoja niin räystäillä kuin niiden alapuolellakin, silloin voit kutsua apuun meidät höyrysulattimen kanssa. Me autamme sinua mielellämme kaikkien kattohuoltojen kanssa.

Katon kausihuollot keväisin ja syksyisin auttavat pitämään katon kunnossa ja huoltokustannukset pieninä, puhdistamme ja tarkistamme katon. Jos korjattavaa löytyy, juttelemme kanssasi asiasta. Varsinkin syksyisin moni katto on roskan peitossa, tuuli lennättää katolle lehtiä ja sinne ne liimautuvat kiinni märkään pintaan. Tai päätyvät rännintukkeeksi. Keväälläkin katolle voi kertyä melkoisesti moskaa, joka estää vettä haihtumasta ja valumasta pois. Katon puhdistuksen yhteydessä puhdistamme myös rännit, tarkistamme että ne ovat kunnolla rakennuksessa kiinni ja että räystäskourujen kaadot ovat oikeassa kulmassa. Kun vesi pääsee poistumaan katolta kaikkina vuodenaikoina, katto pysyy kuivana ja ruoste loitolla pellin pinnasta.

Me tutkimme aina kiinnikkeiden tilanteen, jos ruuveja puuttuu tai tiivisteet ovat rikki, vaihdamme kädenkäänteessä tilalle uudet. Tutkimme läpivientien kunnon ja tarvittaessa vaihdamme tiivisteet. Jiirit ja saumat käydään aina läpi meidän toimestamme, sitten kaikki tyypillisimmät vuotokohdat onkin jo huollettu. Tarkistukseemme sisältyy lisäksi kattotuotteiden kunnon ja kiinnitysten tarkastus, näin mm. tikkaat ja lumiesteet kestävät talven rasitukset. Usein voimme säännöllisessä kattohuollossa estää kattovuodot oikeastaan kokonaan. Voimme kunnostaa kaiken jo varhaisessa vaiheessa, ongelmia ennalta ehkäisten. Suurempienkin kattotöiden lähenemistä on helppo ennakoida, kun katon kunto on tarkkaan tiedossa.

Kun katto alkaa ikääntyä, se voi vaatia puhdistuksia. Huoltomaalaus on käsillä noin 10 käyttövuoden jälkeen. Jos kattoa on huollettu hyvin eikä se ole kokenut vahinkoja, voi laadukkaalla katteella maalausväli olla pidempikin. Peltikatto ei sammaloidu, mutta likaa ja levääkin se voi saada pinnalleen inhottavaksi kelmuksi. Katosta tulee pesulla siisti ja maalauksella kuin uusi. Kaikkiin kattohuoltoihin sisältyy huolellinen katon tarkistus, joka auttaa sinua pysymään selvillä katon tilanteesta ja huoltotarpeista tarkasti.