Peltikatto vuotaa? Peltikaton vuotokorjaukset kokeneelta kattopeltisepältä

Peltikatto vuotaa yleensä jonkin vaurion, yleisen kulumisen, hajonneen saumauksen tai irronneen kiinnikkeen vuoksi. Katto voi vuotaa myös läpivienneistä ja jiireistä, jopa savupiipun tai puuttuvan harjatiivisteen kautta. Syitä vuotoihin on monia ja suurin osa niistä on vältettävissä katon hyvällä huollolla. Monista eri syistä katon huolto voi kuitenkin jäädä hoitamatta ja lopulta peltikatto vuotaa. Tai sattuu jokin vahinko, johon huolloilla ei ole vaikutusta. Kattovuoto-ongelmaan kannattaa tarttua ripeästi. Meiltä saat kokeneen kattotiimin avuksesi ja saamme ratkaistua vuodon kuin vuodon. Kattovuotojen jäljitys ja paikkaus on kattoammattilaisten työtä. Osaamisesta ja kokemuksesta on hyötyä ja saat kattosi takuulla kuntoon, kun soitat Kattoremontti Pro:lle.

Oikeastaan katon materiaalista ja mallista riippumatta, katteen saumat ja jiirit lienevät kaikkein tavallisimpia vuotokohtia. Kakkosena tulevat erilaiset läpiviennit, joita voivat katolla olla tuuletusputket, hormit, piiput ja liesituulettimet. Myös mm. kattoikkunat, kattovalukuvut sekä katon huoltoluukut ovat läpivientejä. Ne voivat vuotaa niin itse läpiviennin, kuin lasi- tai luukkuosan tiivisteenkin kautta. Katteen saumat voivat vuotaa peltikatossa, siinä missä muissakin katoissa. Savupiipun vuotoon on useimmiten syynä puuttuva tai vääränlainen piipunhattu tai piipun läpiviennin pettäminen. Nämäkin voivat sattua mille tahansa katolle, ei vain peltikatolle.

Kun peltikatto vuotaa, ovat katetyypillisiä vuotoja peltien kiinnikkeet. Useimmissa peltikatteissa kiinnitys tapahtuu katteen läpäisevin ruuvein. Vanhimmat kiinnikkeet ovat nauloja, mutta niillä on huomattu olevan taipumus hävitä matkan varrella. Myös ruuvien tiivisteosat voivat hajota ja ruuvinreiät lähteä avartumaan varsinkin pellin liikkuessa. Pelti voi myös ruostua puhki, jolloin se useimmiten onkin jo melko pitkään ollut huoltamatta. Tällaisessa tapauksessa ruostetta voi olla ympäri kattoa. Vuoto voi tapahtua myös vaurioiden tai asennusvirheiden vuoksi, kattotuote on irronnut ja hajottanut kattoa tai sen kiinnityskohta vuotaa jne.

Jos edes epäilet, että peltikatto vuotaa, tilanne kannattaa tutkia vaurioiden ja kulujen minimoimiseksi. Kutsu paikalle Kattoremontti Pro. Me tutkimme kattosi, paikallistamme vuodon syyn ja laajuuden sekä korjaamme ongelman kestävällä tavalla. Toisinaan vuoto on ehtinyt aiheuttaa vaurioita katon alapuolisissa rakenteissa. Jos yläpohjasta löytyy kosteusvaurioita, kunnostamme yläpohjan vaihtamalla lahot puuosat ja pilaantuneet eristevillat uusiin. Tutkimme yläpohjassa myös aluskatteen tilanteen. Aluskate voi olla osa ongelmaa, sen kuntoa ei katon päältä kuitenkaan pysty tarkistamaan. Työn laajuus riippuu siis vuodon laajuudesta, mutta nopea puuttuminen vuotoon kannattaa aina.

Meille on mahdollista tehdä tarjouspyyntö puhelimitse tai verkkosivujen tarjouspyyntölomakkeella. Tarjouspyyntölomake tavoittaa meidät nopeasti ja voit liittää siihen halutessasi myös kuvia katon tilanteesta. Pyrimme toimimaan vuototapauksissa aina nopealla aikataululla. Tulemme siis todennäköisesti pikapuoliin käymään ja teemme ainakin ensisuojauksen ja katon tarkistuksen. Katon vaurioiden mittakaavasta riippuu sitten se, kuinka nopeasti viat saamme kuntoon. Jos on ryhdyttävä kattoremonttiin, se ei aina onnistu ihan samana päivänä. Huolehdimme kuitenkin siitä, ettei lisävaurioita syntyisi korjausta odotellessa. Meillä katon tarkistus jokaisen kattokäynnin yhteydessä on osa täyden palvelun avaimet -käteen konseptiamme. Huolehdimme siis aivan kaikesta kattosi tarkistuksen, töiden suunnittelun, toteutuksen ja loppusiivouksen merkeissä. Sinun ei tarvitse miettiä tarvikkeiden, työkalujen tai -koneiden eikä edes työväen hankkimista, meiltä tulee kaikki tarvittava automaattisesti.

Mikäli esimerkiksi kattotöiden ohessa tehdyssä katon tarkistuksessa löytyy jotain korjattavaa tilatun työn lisäksi, saat aina tietoa tilanteesta. Me myös jätämme kilpailukylyisen tarjouksemme, jonka jälkeen sinä päätät, mitä töitä tehdään ja milloin. Meillä kaikkiin työvaiheisiin sisältyy kattava työtakuu. Muistathan hakea kotitalousvähennykset omassa henkilöverotuksessasi töiden jälkeen. Toisinaan varsinkin yllättävissä kattovuodoissa kaikkeen ei ole voinut varautua taloudellisesti ja rahoitus voikin ratkaista tilanteen parhaalla tavalla. Löydät yhden rahoitusvaihtoehdon verkkosivujemme kautta.

Lumiesteiden asennus

Vuotaako peltikatto ruuvin kannan alta tai naulan reiästä?

Kiinnikkeet ovat yllättävänkin yleinen syy vuotoon peltikatolla. On helppo ajatella, ettei yksi ruuvin tai naulan reikä paljon vettä voi päästää läpi. Harvemmin tilanne kuitenkin on sellainen, että vain yksi kiinnike olisi hävinnyt omille teilleen. Joskus reiät myös avartuvat ja sitten kun kiinnike häviää, onkin katossa jo monta kertaa suurempi reikä, josta pääsee vettä läpi. Yleensä kiinnikeongelma on siis monitahoinen niillä katoilla, joilla sitä esiintyy. Moni muu katto ei kärsi kiinnikeongelmista, se onkin peltikaton ominaispiirre. Onneksi uudemmat kiinnikkeet ovat ihan erilaisia ja aiemmista ongelmista on opittu tuotekehittelyn saralla. Mutta katosta voi yhä löytyä vanhoja kiinnikkeitä, kuten katenauloja.

Ruuvinreikien avartuminen tapahtuu niin, että peltilevy pääsee liikkumaan. Syynä voi olla liian vähäinen kiinnikkeiden määrä alun perinkin. Pelti lämpöelää voimakkaasti, se siis laajenee lämpimässä ja kutistuu kylmässä. Vaikka liikettä ei paljain silmin voi havaita, on se riittävää hiertämään ruuvinreikiä suuremmiksi ruuvin ympärillä. Kun aikaa kuluu vuosia tai vuosikymmeniä, voi reikä kasvaa tasaista tahtia. Lopulta myös ruoste iskee reikään ja alkaa syömään katetta kasvattaen reikää entisestään. Pellin alle päässyt tuuli voi myös kolisuttaa peltejä ja usein kiinnikeongelmia voikin havainnoida katon melutason nousuna. Ongelma on helppo ratkaista lisäämällä kiinnikkeiden määrää ja vaihtamalla vanhat kiinnikkeet parempiin. Tällä keinolla katto on saatu pidettyä käyttökunnossa useimmissa tapauksissa, joita meillä on tullut vastaan.

Samalla tavalla myös katenaulat voivat pumppautua ylös, niissä ei ole edes kierrettä estämässä ja näin ne lopulta nousevat ylös ja irtoavat. Tämä onkin syy sille, että katenaulat kannattaa nyt viimeistään vaihtaa nykyaikaisiin kateruuveihin. Syy katenaulojen käyttöön on aikoinaan ollut selvä, muita kiinnikkeitä ei juuri ole ollut vielä saatavilla. Uusiin kattoihin käytetäänkin käytännössä aina kateruuveja, joissa ruuviosan lisäksi on tiiviste. Vanhoista kateruuveista on voinut hävitä tiivisteitä, jolloin ruuvinreikä on tiivistämätön ruuvin kannan alla. Tämän vuoksi ruuveinkin kiinnitetyn peltikatteen kiinnittimet on syytä tutkia säännöllisin väliajoin. Ruuvit voidaan korvata uusilla ruuveilla ja avartuneet ruuvinreiät saamme kätevästi peittoon suuremman tiivisteosan sisältävillä ruuveilla. Tietysti tarkistamme, ettei ruode ole ehtinyt imeä vettä niin paljoa, että se on alkanut lahota. Kiinnittimen reikä on pieni, mutta aika ja vesi tekevät yhdessä tehtävänsä.

Syy peltikaton vuotoon on usein aluskatteen ongelma

Aluskatteen ongelmat heijastelevat usein koko katon tilannetta. Peltikattohan toimii niin, että vesikate ja aluskate tekevät työnsä yhdessä. Jos aluskate ei toimi, voi ihan kunnossa olevankin vesikaton kautta tullut kosteus päätyä yläpohjaan. Tyypillisesti peltikatto siis päästää ehjänäkin hieman kosteutta läpi, lisäksi ilmakosteuden kondensoituminen on tavallista varsinkin katteen alapinnalle. Jos aluskate on kunnossa, jää ylhäältä eli vesikatteen kautta tullut kosteus aluskatteelle ja valuu sen pintaa pitkin pois tai haihtuu ilmaan.

Myös rakennuksen sisältä voi nousta kosteutta kattorakenteisiin asti. Aluskatteen ongelmien vuoksi myös sisältä höyrynä tullut vesi voi jäädä yläpohjaan, vaikka oikein asennettu aluskate pystyisikin rakennuksen sisältä tulleen kosteuden poistamaan. Usein tähän vaivaan sisältyvät myös katon heikko tuuletus ja välipohjan höyrysulkujen puutteet sekä käyttötilojen ilmanvaihdon ongelmat. Eli yläpohjaan rakennuksen sisältä kohoava kosteus on usein monisyinen ongelmakimppu, jota voimme joutua ratkomaan asuintiloista vesikatteelle asti.

Meille on tärkeää selvittää katon ongelmien syyt ja pyrkiä ratkaisemaan nekin, ei pelkkiä seurauksia. Syiden selvittäminen ja hoitaminen ehkäisee vastaavien ongelmien syntyä jatkossa ja on näin pitkäikäisempi ratkaisu kaikkiin vaivoihin. Tarkistamme aluskatteen kunnon ja toimivuuden kaikilla kattotarkistuskerroilla. Erityisen tärkeää se on kuitenkin silloin, kun peltikatto vuotaa tai vuotoa edes epäillään. Yläpohjan kunto vaikuttaa usein siihen, minkä mittaluokan korjauksista on kyse. Jos ongelmia ilmenee ihan uudella tai suhteellisen uudella katolla, syynä ovat yleensä asennusvirheet. Aluskatteen asennusvirheet ovat valitettavan tavallisia ja se voi heijastella rakennuksen kuntoon hyvin nopeasti. Aluskate voi siis olla väärin päin asennettu. Se voi olla niin kireällä, että se repeilee ja johtaa vettä suoraan ruoteisiin. Vesi imeytyy helposti puiseen ruoteeseen alkaen lahottamaan sitä. Aluskate voi olla myös niin löysällä, että vesi kertyy roikkuviin kohtiin ja aluskate voi revetä, tällöinkin vettä voi ohjautua mm. ruoteisiin. Kun aluskate on asennettu väärälle kireydelle, ei materiaalien lämpöelämistä ole ehkä osattu huomioida ollenkaan. Myös aluskatteen asennusvirheet mm. läpivienneissä ja jiireissä ovat turhankin tavallisia.

Joitain aluskatteen vikoja on mahdollista ratkoa hyvinkin laadukkaasti ja kestävästi. Varsinkin läpivientien ympäriltä aluskatteen korjaus on rutiinityötämme. Aluskatetyöt on hyvä jättää ammattilaisille, varsinkin jos katossa jo on valmiiksi ongelmia eikä ole itsellä työkokemusta tämän tyyppisten vikojen korjaamisesta. Tutkimme aina kaikki vaihtoehdot katon kuntoon saamiseksi sekä keskustelemme tilanteesta kanssasi.

Peltikattoa voidaan paikata paikallisesti tai kattopelti vaihtamalla

Peltikaton paikkaaminen voidaan toteuttaa erilaisin menetelmin ja kattovuoto saadaankin toimestamme tehokkaasti loppumaan. Jos kattovaurio on suuri, voimme tehdä alustavan ja väliaikaisen korjauksen, josta voidaan sitten rauhassa edetä varsinaiseen korjaustyöhön. Töihin ei aina samana päivänä päästä, koska tarviketilaukset, työvoiman siirtäminen uusiin kohteisiin ja toisinaan myös asiakkaan elämäntilanne vievät hieman aikaa. Siksi nopea väliaikaispaikkaus voi pelastaa katon pahemmilta vaurioilta.

Pelti on hyvin kestävä materiaali, eikä siihen ihan tuosta vain tule reikiä. Reiän muodostuminen vaatiikin aikaa, varsinkin ruosteen tekemänä. Ihmisen tekemän reiän muuttuminen ongelmaksi on mahdollista esim. kattotuotteen kiinnityksen kohdalla. Peltikaton reikä voi muostua myös jonkinlaisen vahingon, kuten myrskyn tekemien tuhojen seurauksena. Vahingosta riippuu, onko reikää mahdollista korjata muuten, kuin väliaikaisesti.

Joskus reikä syntyy jonkinlaisen onnettomuuden seurauksena, kuten puun kaatuessa katon päälle tai lumen repiessä kattotuotteen irti. Näissä tapauksissa on mahdollista vaihtaa esimerkiksi yksi tai kaksi kattopeltiä uuteen. Jos kate on muuten hyvässä kunnossa, ei kaikkia peltejä kannata lähteä uusimaan.

Silloin kun katon ongelmat ovat laajempia, yksittäisten kattopeltien vaihtaminen sieltä täältä muuttuu toimimattomaksi ratkaisuksi. Se on lopulta työläs ja helpompaa voikin olla vaihtaa koko vesikate kerralla. Katteenvaihto onkin erittäin tehokas keino saada katteen ongelmat loppumaan, varsinkin jos mahdolliset vauriot myös yläpohjassa laitetaan samalla kuntoon. Meillä toimintatapa on aina kokonaisvaltainen, uusitun katon alle ei jätetä mitään lahomaan. Laitamme kuntoon kokonaisvaltaisesti syyt ja seuraukset.

Myös ruuvinreikien vuodot on usein mahdollista paikata suuremmilla tiivisteillä ja uusilla ruuveilla. Mutta silloin kun katto on kauttaaltaan huonossa kunnossa, reikäinen tai ruosteessa, voi kattoremontti ja uuden katteen vaihto olla jopa edullisin ratkaisu. Ainakin se takaa pitkäikäisen ja kestävän lopputuloksen.

Kattoremontti on siis huonokuntoisen katon ja katteen ratkaisu. Siihen voidaan päätyä silloinkin, kun aluskate on huonossa kunnossa tai ratkaisevalla tavalla väärin asennettu. Meiltä saat parhaan kattopeltiseppämme uusimaan kattoasi, kun vesikatteen vaihto on tullut ajankohtaiseksi. Saat samalla kerralla kaikki katon peltityöt kuntoon. Samalla meiltä hoituvat piipunjuuripellitys, piipunhattu, seinälennostopellit ja räystäspellit unohtamatta kunnollista sadevesijärjestelmää. Mitä ikinä kattosi tarvitsee, saat sen meiltä pitkällä osaamisella ja täyden palvelun periaatteella toteutettuna.

Yläpohjan kosteusongelmien takana on yleensä kondenssivesi ja riittämätön tuuletus

Peltikatto kondensoi kosteutta ja kosteus voi päätyä yläpohjaan myös rakennuksen sisäpuolelta höyryn muodossa. Näiden lisäksi terveen ja oikein tehdynkin vesikatteen liitoksista, harjalta ja muista rakenteista voi hieman tihkua vettä läpi aluskatteelle. Kosteutta voi siis tulla eri suunnista ja eri syistä silloinkin, kun katto on täysin ehjä ja oikeaoppisesti tehty. Tällöin oikein tehty katto hoitaa tilanteen ongelmitta. Ylhäältä katteen läpi tihkuva vesi ja vesikatteen alapintaan kondensoituva vesi ei pääse läpi aluskatteesta vaan alas tippuessaan se tippuu aluskatteen pinnalle.

Vesi- ja aluskatteen välissä oleva tuuletusväli mahdollistaa veden valumisen aluskatteen pintaa pitkin alaspäin. Tavallisesti kosteus riittävän tuuletuksen myötä yksinkertaisesti vain haihtuu tässä välissä ilmaan ja poistuu tuuletuksen mukana taivaalle. Vastaavasti rakennuksen sisäpuolelta tullut kosteus pääsee osassa aluskatteista yksisuuntaisesti läpi, eli se tihkuu aluskatteen pinnalle ja haihtuu katteiden välisessä tilassa pois. Toisissa aluskatetyypeissä se taas kertyy aluskatteen alapinnan nukkaan ja haihtuu yläpohjan hyvän tuuletuksen avulla pois.

Ellei aluskate toimi, eli se on joko väärinpäin tai esimerkiksi poimuilla tai revennyt. Tällöin vesi menee läpi tai se kertyy katteen poimuihin ja imeytyy puisiin ruoteisiin. Yksi ongelma voi olla myös katteiden välinen tuuletusväli. Sen pitäisi olla yhtenäinen räystäältä katon harjalle niin, että ilma pääsee välissä liikkumaan vapaasti. Joskus tämä ei onnistu. Katolle on voitu tehdä esimerkiksi kattoikkunan läpivienti, joka katkaisee tuuletusvälin. Koska ilma ei liiku, alkaa virheellinen asennus aiheuttamaan pikkuhiljaa kosteusongelmia varsinkin läpiviennin ympärille. Katon tuuletuksen toiminen katteiden välissä on siis oleellista. Toisinaan sitä ei kuitenkaan ymmärretä tai osata huomioida kylliksi muutoksia ja asennuksia tehdessä. Osaavaan ammattilaiseen, kuten Kattoremontti Pro:hon turvautuminen katon muutostöitä tehdessä ehkäisee tällaisia vaivoja.

Toinen katon tuuletuksen osa-alue on yläpohjan ilmanvaihto. Varsinkin silloin, kun aluskate on tullut vahingossa nurinpäin, voi katolta läpi tihkuva vesi päästä aluskatteen läpi yläpohjaan. Yläpohjaan voi päätyä runsaasti kosteutta käyttötiloista myös silloin, kun rakennuksen välipohjan höyrysulut ovat puutteellisia ja käyttötilojenkin ilmanvaihto heikkoa. Varsinkin pesutilojen ja keittiön kohdat ovat hankalimpia, sillä niissä muodostuu runsaasti höyryä ja lämpöä, joka nostaa kosteutta ylöspäin.

Osassa aluskatteista rakennuksen sisältä kohoava kosteus siis pääsee katteen läpi ja poistuu katteiden välisessä tuuletusvälissä. Osa aluskatteista on vesitiiviitä eikä kosteus pääse mistään suunnasta katteen läpi. Tällöin aluskatteen alapuoli on nukkapintainen, vesi kerääntyy nukkaan ja haihtuu yläpohjan tuuletuksen myötä. Jos kosteutta tulee jostain syystä liikaa suhteessa tuuletuksen voimakkuuteen, ei vesi pääse haihtumaan, vaan se pisaroituu ja lopulta sataa katteen alapinnalta yläpohjaan ja eristeisiin. On myös mahdollista, että eristämättömät tuuletusputket ja muut metalliset osat yläpohjassa saavat ilmankosteuden tiivistymään eli kondensoitumaan pinnoilleen. Tällöinkin kosteutta voi olla niin runsaissa määrin, ettei yläpohjan tuuletus riitä vettä haihduttamaan.

Yläpohjan kosteusongelma ja lopulta kosteusvauriot, kuten puuosien lahoaminen, home ja eristeiden pilaantuminen ovat mahdollisia vaivoja eri mittakaavoissa. Veden lisäksi tarvitaan aikaa ja huono tuuletus. Tuuletus voi vuosien varrella kärsiä katon muutostöistä ja lisäeristyksistä. Näitä töitä tekemään kannattaakin tilata alan ammattilainen, joka osaa huomioida tuulettuvuuden. Tuuletusaukot voivat kuitenkin myös tukkeutua esim. roskan ja eläinten pesimisen vuoksi, niiden tilannetta olisikin hyvä tutkia aina välillä. Aiemmin hyvin toiminut yläpohjan ja katteiden välinen tuuletus voi siis kärsiä eri syistä ja muuttaa katon kokonaistilannetta. Meillä yläpohjan tutkimus kuuluu kaikkiin kattotarkistuksiin, jos yläpohjaan millään opilla vain pääsee kiipeämään. Tutkimme tuulettuvuuden, aluskatteen sekä tuuletusaukot ratkaistaksemme rakennuksen kosteusongelmien syyn lopullisesti. Seuraukset voivat olla vakavia. Paljon on kuitenkin tehtävissä, kun ongelmaan vain puututaan heti, kun se havaitaan.