Räystäslautojen, eli otsalautojen uusiminen, asennus, vaihtaminen ja maalaus

Räystäslautojen asennus voi liittyä talon julkisivuremonttiin tai kattoremonttiin, ehkä sadevesijärjestelmän uusimiseenkin. Räystäslautaa kutsutaan myös otsalaudaksi, nimityksistä huolimatta kyseessä on yksi ja sama lauta rakennuksen räystäitä kiertämässä. Sen tärkeä tehtävä on toimia räystäskourujen kiinnityspintana monissa katoissa. Samalla räystäslauta sulkee myös kattorakenteen katon räystäällä ja hoitaa näin muutamiakin melko huomaamattomia työtehtäviä. Sanotaanko näin, että räystäslautaa ei kukaan huomaa, ennen kuin se puuttuu tai hajoaa. Sitten sen huomaavat kaikki.

Räystäslautojen eli otsalautojen uusiminen, asennus, vaihtaminen ja maalaus ovat eräänlaisia räystään rutiinitöitä. Varsinkin kattoremontin, julkisivuremontin sekä sadevesijärjestelmän uusimisen yhteydessä ovat otsalaudatkin usein työn alla. Kattoremontti Pro hoitaa räystäslaudat kuntoon vaikkapa sadevesijärjestelmää uusiessa tai kattoa remontoidessa. Jos räystäslaudat vahingoittuvat tai ovat jostain syystä lahonneet, myös paikalliset korjaukset sekä katon tarkistus vastaavien piilevien ongelmien varalta onnistuu. Meidän toimestamme kattosi tarkistetaan aina, kun saavumme töihin. Saat tarkistuksen riippumatta siitä, mikä työ on kyseessä. Jos katon yhdessä osassa, kuten otsalaudassa tai vaikka läpiviennissä on ongelma, tutkimme muut vastaavat osat samojen ongelmien varalta. Ei ole tavatonta, että räystäslauta lahoaa, koska se on kosketuksissa veden kanssa sangen usein. Meiltä sujuu myös räystäslautojen maalaus, jolloin voimme puhdistaa ja maalata laudat tarpeen mukaan. Joskus tilanteen ratkaisee räystäslautojen vaihto, kun huollot on huollettu ja lauta on siinä kunnossa, että uusi on parempi ratkaisu.

Räystäslautojen, eli otsalautojen uusiminen, asennus, vaihtaminen ja maalaus, kuten kaikki muutkin kattotyöt suoritetaan meillä avaimet käteen -palveluna. Tämä tarkoittaa täyden palvelun periaatetta, jossa me huolehdimme aivan kaikesta, kun olemme saaneet yhteydenottosi. Sinun ei tarvitse miettiä lautojen tai maalin ostamista, työvoimaa tai työkaluja, ei myöskään mahdollista henkilönostinta tai mitään muutakaan. Me huolehdimme aivan kaikesta. Töiden päätyttyä viemme jopa syntyneet roskat asianmukaiseen käsittelyyn puolestasi. Hyvä työtakuu kuuluu aina tekemiimme töihin, myös silloin kun kyseessä on otsalautojen uusiminen tai vaikkapa otsalautojen maalaus.

Meille on mahdollista tehdä tarjouspyyntö kotisivujen tarjouspyyntölomakkeella tai soittamalla. Lomakkeelle voit halutessasi liittää kuvia räystäslautojen vaurioista tai jonkin muun katon ongelman havainnollistamiseksi. Huomioimme toiveesi kaikessa, missä se esimerkiksi teknisessä mielessä on mahdollista. Räystäslautojen uusiminen tai vaikkapa maalaus ei yleensä vaadi tarkistuskäyntiä etukäteen mutta tutkimme tietysti koko kattosi kunnon sitten kun savumme töihin. Suurempien töiden tapauksessa katon tarkistaminen voi käytännönsyistä kannattaa jo suunnitteluvaiheessa, eli sen jälkeen, kun saamme tarjouspyyntösi. Näin useimmiten toimimmekin mahdollisimman hyvän ja kattosi tarpeita vastaavan kattoremontin suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Helpompi laatia myös paikkaansa pitävä tarjous, kun tiedämme mikä kattosi kunto ja ympäristö ovat. Katon tarkistus kuuluu siis asiaan aina, kun kiipeämme katollesi.

Aina kun rahoitus on tarpeen katon töiden teettämiseksi tai se muuten tuo joustoa talouteen, voit hakea verkkosivujemme kautta ainakin yhtä mainiota vaihtoehtoa nopeasti. Muistathan että meillä töitä teettäessäsi olet oikeutettu hakemaan lähes kaikista töistä kotitalousvähennystä omassa henkilökohtaisessa verotuksessasi.

Räystäslautojen, eli otsalautojen uusiminen, asennus, vaihtaminen ja maalaus

Huollamme, korjaamme ja vaihdamme kaikki rakennuksen puuosat

Suomessa rakennetaan paljon puusta ja hyvä materiaali puu onkin. Vaikkapa asuinrakennukseen mahtuu monia puusta tehtyjä yksityiskohtia, joiden korjauksissa ja huolloissa voimme sinua palvella varsinaisten kattotöiden ohessa. Puulla on monia hyviä puolia ja vahvuuksia, mutta yksi ongelma sillä on, se nimittäin lahoaa ollessaan liikaa veden kanssa tekemisissä. Tämä ominaisuus asettaakin tiettyjä tarpeita ensinnäkin puun kosteussuojaamiseen, mutta myös mm. kattojen remontointiin. Laudat on hyvä siis maalata tai muilla tavoin suojata välittömältä kosteudelta. Jos katto tai räystäslautojen tapauksessa myös sadevesikouru vuotaa, voi lautoihin muodostua lahovaurioita. Katossa vesikatteen alta löytyy yleisimmin puurakenteita, jotka voivat lahota vaikkapa vuotavan läpiviennin ympäriltä. Oli ongelma missä tahansa katon kohdassa niin hoidamme sen kuntoon niin laajasti, kuin vaurioita ilmenee.

Räystäslautojen maalaus on mainio syy käydä koko laudoitus läpi. Näemme samalla, onko lautoja vaihdettava tai muita korjauksia tehtävä. Maalikerros antaa suojaa kosteudelta ja sillä saa hyvin kätevästi aikaan myös siistin, yhtenäisen ilmeen rakennukselle. Samalla tai erikseenkin voimme hoitaa myös muita laudoituksia kuntoon vaihtojen ja maalausten merkeissä. Meiltä hoituvat vaikkapa tuulilaudat, räystään aluslaudoitukset, koristelaudoitukset tai ikkunanpuitteet. Maalarimme voivat maalata koko rakennuksen ulkovuoren, jos niikseen tulee. Rakennuksen julkisivun kohentaminen maalaamalla saa sen näyttämään uudelta ja raikkaalta. Useinhan pelkkien otsalautojen maalaus on esteettisessä mielessä haastavaa. Ne voivat erottua muusta rakennuksesta rännien takaakin tuoreen maalikerroksen vuoksi. Ilmeeltään rakennus pysyy yhtenäisenä, kun muutkin laudat maalataan samalla. Ellei koko julkisivua maalata niin voimme käydä maalipensselin kanssa läpi esimerkiksi valkoiset koristelaudoitukset, jolloin ne ovat kaikki samalla sävyllä maalattuja.

Meiltä saat myös katon maalaukset. Peltikatto tyypillisesti pinnoitetaan juurikin huoltomaalaamalla. Vastaavasti huopa- ja tiilikatot yleensä pinnoitetaan omilla pinnoiteaineillaan noin puolivälissä katon tavallista käyttöikää. Kattomaalarimme tekevät tasaista jälkeä, kun peltikaton maalaus on ajankohtainen. Kunnostamme katon ensin huolellisesti, jotta lopputulos on siisti ja kestävä. Ensin katolta siivotaan kaikki roska pois, katto pestään ja mahdolliset ruostelaikut poistetaan huolellisesti. Jos katteesta puuttuu ruuveja tai ruuvien tiivisteosat ovat hajonneet, voimme käydä kiinnikkeet läpi ja lisätä tai vaihtaa niitä. Maalaus suoritetaan aina sopivalla säällä, vaikkapa kunnon sade tai pakkanen eivät ole otollista aikaa maalaustöiden suorittamiselle.

Räystäslauta siistiin kuntoon maalauksella

Puuosien tyypillinen ehostus ja sääsuoja on maalikerros. Lakkaukset, petsit ja kyllästyskäsittelyt eivät useinkaan toimi ihan samalla tavalla. Ne eivät välttämättä kestä vaihtuvia sääolosuhteita tai anna kovin peittävää väripintaa puulle. Maalaaminen on yhä aivan ensiluokkainen keino suojata ja siistiä kaikki puupinnat varsinkin ulkona säiden ja kosteuden armoilla oleviin kohteisiin, kuten otsalautoihin ja muihin laudoituksiin. Meillä yhä hyvin tavallinen ilme rakennukselle on sellainen, että julkisivun laudoitus on värillinen ja siihen yhdistyvät valkoiset koristelaudat, räystäslaudat sekä ikkunanpielet. Toisaalta sinun makusi määrää, ellei asemakaava varsinkin taajamissa rajoita värimaailmaa tarkemmin. Voit useimmiten kuitenkin vaikuttaa väritykseen, rakennus voi olla yksivärinenkin ihan makusi mukaan. Jos rakennuksen väritys on radikaalisti muuttumassa tai haluat vaihdattaa katollesi eri vesikatteen, selvitämme aina toimenpideluvan tarpeen tapauksessa sekä autamme sinua mahdollisen luvan hakemisessa.

Talossa voi olla monenlaisia osia maalattavana. Räystäslauta tai otsalauta, räystäslipan aluslaudoitus, päätylaudat tai tuulilaudat sekä rakennuksen päädyn mahdolliset koristelaudoitukset. Alempaa löytyvät puolestaan ikkunanpielet, kuistien ja parvekkeiden laudoitukset sekä pääty- ja kulmalaudoitukset. Sekä tietysti julkisivun laudoitus. Uusittu maalikerros saa talon ja sen yksityiskohdat näyttämään siisteiltä. Voimme samalla käydä läpi laudoitusten kunnon sekä selvittää mm. sadevesijärjestelmän kunnon sekä huoltaa niitä muutenkin. Maalikerros toimii kuitenkin esteettisen uudistuksen ohessa myös kosteussuojana. Maalaus auttaa pitämään rakennuksen puuosat suojassa vedeltä taas useita vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Onnistuneen maalauksen perustana toimii aina huolellinen pohjatyö sekä oikeiden maalien ja välineiden valinta kuhunkin kohteeseen. Me paneudumme näihin aina huolellisesti. Perusteellinen pohjatyö alkaa tarkistuksella. Sen jälkeen poistamme mahdollisen homeen, vaihdamme huonokuntoiset laudat uusiin ja puhdistamme maalattavat pinnat. Näin maalaustulos on sekä kestävä että siisti. Kattoremontti Pro:n maalarit osaavat asiansa, työt tehdään viimeisen päälle hyvin parhailla tuotteilla ja saat samalla vaikkapa koko talon maalaustyöt. Toisaalta saat kyllä niiden pelkkien räystäslautojenkin maalaukset, ellei ole tarvetta sen laajemmalle maalaukselle tällä kertaa. Meillä työt mitoitetaan tapauskohtaisesti asiakkaan toiveiden ja rakennuksen tarpeiden mukaan. Tämä pätee niin katon korjauksiin, kuin erilaisiin huoltoihinkin maalauksista vaikkapa katteen puhdistuksiin tai pinnoituksiin.

Lautojen vaihto on pieni, mutta tärkeä peruskorjaus

Jos mm. räystäslaudoissa ilmenee vikoja, kuten halkeamia tai lahovaurioita, on niiden vaihtaminen tarpeen. Vaihto auttaa varsinkin sadevesijärjestelmää pysymään toiminnassa säiden ja vuodenaikojen vaihdellessa. Jos räystäslaudan viat jätetään huomiotta, voi lopulta ränni revetä irti vaikkapa katolta itsestään alas tulevan lumen vuoksi. Tällöin myös räystäslaudoitus voi vaurioitua, koska se on muutenkin jo huonossa kunnossa. Samalla kertaa katosta voi löytyä muitakin ongelmia ja vikoja, mutta meillä katon kokonaisvaltainen tarkistus kuuluu kaikkiin tilattuihin töihin ilman erillistä maksua. On kuitenkin täysin mahdollista, että kattoa on muuten huollettu, mutta räystäslauta on sen verran huomaamaton kaveri pitelemässä ränniä paikoillaan, ettei sen kunto aina osu tarkastaviin silmiin ennen kuin jotain tapahtuu.

Räystäslautojen vaihto on aina oma operaationsa, koska se vaatii rännien ja ränninkannattimien irrottamista. Tässä työssä voidaan tarvita useampi käsipari, jos sama sadevesijärjestelmä aiotaan asentaa vielä takaisin. Rännit nimittäin vääntyvä herkästi, kun toinen pää irrotetaan ja toinen on vielä räystäällä kiinni. Rännit täytyy myös asetella johonkin sivuun hyvään järjestykseen, jotta ne eivät vahingoitu työskentelyn aikana ja niiden asentaminen takaisin on taas sujuvaa ja helppoa. Mikäli samalla tehdään sadevesijärjestelmän uusiminen, ei ole ihan niin tarkkaa. Rännithän menevät tällöin yleensä metallinkeräykseen eikä niitä kannata sen suuremmin lajitella ja suojella.

Käytämme tilaisuuden hyväksi. Kun räystäslaudat on poistettu, näemmekin vähän paremmin kattorakenteen sisään. Voimme tutkia samalla, ovatko kattopalkit ehjiä ja tarvittaessa voimme niitä samalla myös vahvistaa. Sitten voimme asentaa uudet laudat sekä kiinnittää rännit takaisin. Samalla käymme läpi rännien kaadot, jotta vesi ihanteellisesti pääsee rakennuksesta poistumaan. Samalla käynnillä on aina mahdollista tehdä muitakin korjaustöitä, asennuksia tai huoltaa kattoa. Aina kannattaakin kertoa vaikka jo ensimmäistä kertaa yhteyttä ottaessa mieltä askarruttavista asioista ja toiveista. Meillä palvellaan kokonaisvaltaisella otteella ja kaikki kattoalan palvelut löytyvätkin yhdestä osoitteesta, kaikilla kattomalleille, rakennustyypeille sekä katteille. Usein on jopa edullisinta niputtaa katon korjaustyöt yhteen urakkaan, koska olemme joka tapauksessa jo saapumassa paikalle kaikkien välineiden ja tarvikkeiden kanssa. Voimme kiristää kattotuotteiden kiinnitykset, käydä läpivientien sekä jiirien kunnon läpi ja tarvittaessa kunnostaa niitäkin samalla reissulla. Tai kunnostaa vaikkapa piipunjuuripellityksen ja seinällenostopellin. Näin kattosi pysyy kokonaisvaltaisesti käyttökunnossa.